Lakeuden Kipinä ja Onni Vähäaho olivat luoneet Kalajoen rantaan Karvoskylän kylätalolle hienon tapahtuman. Maraton ja puoli. Kuntokymppi ja ultrat 6 ja 24 tuntia. Valinnanvaraa ja liikunnan riemua siis riitti. Tapahtumassa on myös paisutusvaraa tulevaisuudessa jopa 48 tunnin juoksun sisältävään ultraviikonloppuun. Tietenkin palveluita vielä hieman kehittäen. Tämän Tapio Paavola, Kipinän puheenjohtaja, tietää ja tuntuu myös olevan kiinnostunut asiaa kehittämään. Ultraurheilu kaipaakin juuri tällaisia Onnin ja Tapion kaltaisia suuria persoonia taustalleen luomaan olosuhteet. Nivalan Karvoskylällä potentiaalia on, myös ulkomaisten osanottajien tarpeisiin. Kaunis reitti ja sopivasti suomalaista traditiota.
Juoksu käynnistyi lauantaina kello 12.00 helteeseen, joka grillasi parhaimmillaan 28 asteen lämmöllä petollisesti pilvien läpi. Oma huoltoni toimi asuntoautostamme käsin Kirsin armottoman tarkan listan mukaan. Tuota listaa en kuitenkaan aivan kirjaimellisesti noudattanut alussa, mikä osottautui virheeksi. Kirsi ottaneekin kovemmat keinot käyttöön seuraavassa kilpailussa - kaulin ? Lämmössä ei energiaa tahtonut geelin muodossa saada alas riittävästi ja vaikka tukena oli proteiini- ja palautusjuomaa, kahvia ja voileipiä, hunajaa, jugurttia myslillä, marjakeittoa, hedelmäsalaattia ja tietenkin vettä suolalla terästettynä jäi energian saanti ensimmäisen kuuden tunnin aikana hieman vajaaksi juoksijan ruokahaluttomuuden seurauksena.
Sata kilometriä täyttyi pyöreästi 11.20 omasta kellosta katsottuna ja jo 120 km kohdalla jouduin ultrassa niin tuttuun vuoristorataan. Samanaikaisesti kun alkoi satamaan ja vielä oikea takareiteni kiristyi kipuilevaksi oli siirryttävä kävelemään. Alkoi olla yön synkkä sydän ja väsymys valtasi mielen. Tässä vaiheessa harkitsin keskeyttämistä.
Minä en kuitenkaan luovuta koskaan, periksi voin vähän antaa. Kilpakumppanien kanssa käytyjen keskustelun myötä aloin jälleen saada itseluottamustani takaisin. Onni, Pekka, Jukka, Petteri ja Samuli ja monet muut - olen teille ikuisesti kiitollinen sanoistanne. Reiden kipu suli pois ja juoksu alkoi sujumaan. Hurjasta tankkauksesta seurasi kuitenkin mahan ympärimeno mutta aina vain paraneva vauhti motivoi avaamaan itsestään viimeisiä ovia.
Loppu sujui mallikkaasti ja juoksin energiavarastoni täysin tyhjäksi. Kun sunnuntaina kello kaksitoista Kipinän puheenjohtajan haulikko pamahti olin antanut aivan kaikkeni. Tankki oli tyhjä - takki sensijaan ei. Komea uusi ennätys 177 km ja risat oli saavutettu. Tulos riitti kolmanteen sijaan ja palkintopytyn lisäksi sain kaurahiutaleita ja kahvia paketin eli kerrankin juoksemalla sain ruokakaapinkin täytettä.
Tuo kaurahiutalepaketti lunasti Onnin puolelta lupauksen. Lupasin nimittäin syksyllä 2011 vieraillessani Onnilla Nivalassa pohjoisen harjoitusleirini yhteydessä, että jos palkintona on kaurahiutaleita niin tulen 2012 juoksemaan ja annan kisassa kaikkeni ja taistelen. Niin myös tein. Eli olimme sanojemme mittaisia.
Ultrakilpailu on kuin elämä pienoiskoossa. Välillä on huonoja hetkiä ja välillä hyviä. Yksi suunnaton ero kuitenkin löytyy. Ihmiset nimittäin. Ultrassa kilpailevat ja tukijoukoissa mukana olevat jotenkin valikoituvat. Syntyy positiivinen ihmisjoukko joka aikaansaa huikean määrän positiivista energiaa. Tuskien taival, utopistinen matka inhimillisyyden ja ihmisen normaalin sietokyvyn rajoilla muuttuu matkaksi syntyihin syviin. Tuloksena on kokemus, jota on mahdoton selittää. Kokemus, josta on mahdotonta toipua enää koskaan. Kokemus, joka jättää jäljen. Ja sellainenhan ihminen on, millaisen jäljen itsestään jättää. Nimenomaan muihin ihmisiin.
Sanattoman kiitollisena kaikille jotka uskoitte kanssani, jossain Pohjoisessa 12.7. 2012, Pasi
KUVIA JUOKSUSTA BY KIRSI
TULOKSET
VIIKON 27. HARJOITTELU / KILPAILU
Ma-Lepo
Ti-8 km -49 min.
Ke-8km -47 min.
To-Lepo
Pe-4 km kilpailun reitillä, 30 min
La-Su- Kilpailu Onnin 2. Kierros 24 tuntia - 177,16 - sijoitus 3.
yhteensä 197 km - 26 tuntia ja 6 minuuttia
Viikko pelkkää vireen ylläpitoa, kunnossa olevaa konetta on turha kiusata - täytyy malttaa.
Matkalla syntyihin syviin. |
Kolme väsynyttä miestä. |
Taistelun jälkeen kylätalon rannassa yksin ajatusten kanssa. Makkaraa, lisää makkaraa... |
He ain`t heavy - he is my brother. Onni, ideankin isä. |
Ei tahdo löytyä sanoja, vaikka on jo voimia. Hieno teksti ja upeita kuvia. Kiitos kaikesta taas, Pasi! Terveiset Kirsille myös.
VastaaPoistaKiitos kisaraportista. Oli hienoa olla seuraamassa urakointianne, teitte hienoja suorituksia koko joukko. Jossakin syvällä omassa mielessä nousi haave olla itsekin joskus lähtöviivalla mukana ja etsiä omia rajojaan ja tutkailla tuntemuksiaan, kun väsymys ja kolotukset painavat päälle. Maratonia taivaltaessa yleensä mielessä on vain aikatavoite ja siinä pysyminen. Vuorokauden mittaiseen haasteeseen täytynee asennoitua toisella tavoin ja paljon nöyremmällä mielellä, vaikka nöyrä mieli voisi kyllä maratonillakin tuoda paremman tuloksen. Hienoa oli myös kuunnella jutusteluasi ja pohdintaasi jo perjantai-iltana kylätalon pihalla. Sama filosofinen ote näkyy myös blogissasi. Hyvää kesän jatkoa ja pikaista palautumista kovasta urakasta.
VastaaPoistat. Jarkko (juoksufoorumin Wanha Pieru), mies juottopöydän ja kierroslaskentakoneen takaa, yksi monista
Onnittelut hienosta suorituksesta kovissa olosuhteissa. Melkoisen taistelun takana on tulokset tässä lajissa, mutta sitä makeammalta se maistuu jälkikäteen.
VastaaPoista