20 VUOTTA ELÄMÄÄ - 20 YEARS HEALTH

 End of Finnish version there is some English too.


Kirjoittaminen on minulle yleensä helppoa - aiheesta kuin aiheesta. Nyt kuitenkin olen miltei mahdottoman tehtävän edessä. Juuri tänä juhannuksena tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä kun astuin ulos Pikonlinnan syöpäsairaalan ovesta.

Taakse jäi tuskien taival, joka kuitenkin päättyi täydelliseen onnistumiseen. Terveyttä on riittänyt siis 20 vuotta ja nöyrästi toivon, että riittää edelleen. Elämän kunnioitus on vuosien varrella syventynyt jo lähes sfääreihin. Niitä ei voi sanoin kuvata. Ei millään mitata, edes kilometreillä.

53378 kilometriä juoksua on jäänyt taakse tänä kahdenkymmenen vuoden aikana. Juokseminen ei ole ollut itsetarkoitus eikä väylä päteä. Se vain on ollut osa minua, tapa elää ja kokea. Tapa pysyä terveenä ?

Aikanaan osin leikkimielisestikin lupasin hoitajille pysyä poissa. Todellisuudessa sitä otetaan mitä annetaan. Sillä on mentävä. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksioikoinen. Omilla valinnoilla ja henkisellä tilalla on suuri merkitys yksilön hyvinvointiin, jopa terveenä pysymiseen. Minulla sanottiin olleen onneakin mukana. Hyvä niin mutta onni vaati rinnalleen raakaa työtä ja luopumista. Halu elää ainutkertaisesti joka päivän ei synny odottamalla vaan tekemällä ja kokemalla tekojen tulokset. Myös tästä eteenpäin.

20 vuotta on mennyt nopeasti. Näinhän sanoo ihminen, joka ensimmäisiä kertoja elämässään huomaa hieman vanhentuneensa.
Vuodet ovat myös olleet kokonaisuudessaan rikkaita. Helvetillisen palkkatyömäärän lisäksi on ollut myös laatuaikaa itselle. Juoksukilometrien lisäksi vaellukset Lapin tuntureilla ja arkinen metsätyö kotinurkilla ovat antaneet perspektiiviä elämän oikeimmasta mausta.

Blogin -otteita pöytälaatikosta- osasto kertoo menneestä pala palalta. Sitä tulen päivittämään tasaiseti kykyjeni mukaan. Tuo osa kirjoittamisestani on ehkäpä sitä itselle rakkainta ja samalla kuluttavinta. Vanhojen kokemusten vahvuus synnyttää usein vaikeuksia nähdä näyttöä kirjoittaessa selkeästi. Kyynelten läpi on nähtävissä matka, joka jatkuu. Hyvä niin.

 Juhannusaattoaamuna kävelin kylpytakki päällä rantaan lämmittämään savusaunaani. Palatessani sieltä ihmettelin mitä Kirsi nauraa kihertää kuistilla. Selvisi että minua oli rantapolulla seurannut jänis. Jänis ei kuitenkaan tullut saunalle asti vaan poikkesi polulta häviten kukkivien suopursujen sekaan.

20 vuotta sitten katselin ikkunasta jäniksiä, jotka söivät ruohoa Pikonlinnan pihassa. Odottelin kotiutuspapereita huoneessani. Kuusi solumyrkkykuuria puolessa vuodessa olivat vaatineet veronsa. Kauan en jaksanut ikkunan edessä seistä. Askelkin oli lyhyt ja matala. Nyt askel on pidentynyt mutta matala se on edelleen.

Tänäkin juhannuksena oli siis aihetta nostaa lippu salkoon. Paitsi että olen huippukunnossa fyysisesti niin myös henkisellä puolella olen yrittänyt parhaani mukaan nöyränä jokaista päivää kunnioittaa. Aina en ole onnistunut, joten tehtävää on vielä.

Kaiken ylläkerrotun valossa on siis aivan sama mitä tuloksia juoksen seuraavissa kilpailuissani. Ajalla ja matkalla ei ole minulle mitään merkitystä. Tämä ei tarkoita sitä etten arvostaisi ennätyksiäni tai voitettuja palkintojani. Olen ylpeä saavutuksistani ja voitetuista haasteista ja minulla on edelleen tavoitteita mutta henkinen kokeminen on etusijalla ennen suorittamista ja menestystä.

Asennettani menestymiseen yritän teille kuvata seuraavalla tarinalla. Hämeenkyröläinen  Paavo Yrjölä  voitti 1928 Amsterdamissa olympiakultaa. Juhannuksena sain lahjaksi yhden kolmestatoista hiilipiirrosvedoksesta, jotka hänestä tehtiin 30-luvulla Saksassa. Kasvokuva on alunperin tehty lehteen, valokuvia tuolloin ei aina ollut saatavilla. Kultamitalinsa Paavo kuitenkin lahjoitti 1940 kultakeräykseen, kunniakirja lienee vieläkin Yrjölän sukutilalla. Jokaisen urheilijan suurin unelma olympiavoitto - silti hän oli valmis luopumaan mitalistaan. Tässä tapauksessa maansa puolesta. Jos kaikilla kotonani olevilla pytyillä ja mitaleilla olisi jotain arvoa vastaavassa tilanteessa niin tekisin itse samoin. 

Juoksemiani kilometrejä ja kokemuksiani niiden varrelta en kuitenkaan lahjoittaisi vaikka pystyisinkin. Jaan ne kuitenkin mielelläni, osin tässä blogissa.

Olen voittanut kerran ja se riittää. Saanut siitä parhaan palkinnon ilman mitalia ja kunniakirjaa.

Olen voittanut elämäni.

VIIKON 25. HARJOITTELU

Ma-Lepo
Ti- 18 km poluilla - 2.04
Ke-Lepo
To- 8 km tiellä- 55 min.
Pe-Lepo
La- 19 km puolet poluilla- 2.02
Su- 15 km puolet poluilla- 1.37


yht. 60 km - 6 tuntia ja 38 min.


Ensimmäinen kevennysviikko kohti kilpailua. Keho alkaa osoittaa toipumisen merkkejä mutta mitään ylimääräistä keveyttä jaloissa ei vielä tunnu. Aikaa on vielä runsaasti ennen kisaa ja onhan itsestäänselvää, että monien viikkojen harjoitusrasitus ei poistu yhtäkkiä. Olen luottavainen ja rauhallinen - tästä odotuksesta on kokemusta.
Nöyrä mielenkiinto pysyy kuitenkin yllä vuodesta toiseen.  Sillä niin vaikeaa on kunnonajoitus, kokemuksesta huolimatta...


20 Years Health


We are celebrating midsummer this time of year here in Finland. The sun won´t go down at all. It is party for summer and light.
This year for me it means 20 years after cancer. It was midsummer eve 20 years ago when I left hospital. After half year chemotherapy it was time to born again. Steps were short and low those time.
Now 20 years and 53378 K´s after I still humble every day grateful. I try to focus and taste a real life taste. As well as running, also wandering in Lapland´s tender wilderness and nearby home outings. As well as do some firewoods or just enjoy quiet trails.
Helth is also state of mind. It is very important how you see things in your life. I try to learn every day and be positive.
Now I am target oriented to my next 24-hour race.  But It not really matter how many kilometers or placement. I have won once. Without any trophys or certificates of merits. I have won my life.

Paavo Yrjölä (1902-1980) Vedos hiilipiirroksesta. Lahja Anja ja Detlev Liebingiltä.