Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

LIPPU YLHÄÄLLÄ

tiukka harjoitusviikko sisälsi myös juhlaa ja paljon muistoja. 19. kerran nostin lipun salkoon läheisten kanssa juhannusaattona paitsi juhannuksen myös terveenä olemisen kunniaksi. yhdeksäntoista vuotta sitten, juhannusaattona , pääsin pois Pikonlinnan syöpäsairaalasta. mieleeni muistuu kun kerran hoitojakson aikana illalla kävelin sairaalan takaa johtavaa kaunista tietä kohti rantaa. mäessä on penkkejä aina määrävälein. muistan tuolloin ajatelleeni, että kun sairaalalla oli pitkä historia keuhkotautiparantolana niin potilaat ovat istuneet noilla penkeillä kävelyn hengästyttäminä, huilanneet päästäkseen mäen ylös. hoitojen edetessä myös minä - maratoonari - jouduin istumaan päästäkseni mäen ylös. joskus kaksikin kertaa. useastikin juhannusaattona mieleen palasivat nuo ajat. onneksi sain viettää onnellisen illan läheisten seurassa ja jakaa kiitollista hyväntuulisuutta kaukana noista tuskista.
viikonloppuna tuli internetin välityksellä seurattua myös Western States 100 mailin kilpailua. http://www.ws100.com/  harmittavaa oli, että Ruotsin sympaattinen Jan Söderkvist ei tällä kertaa aivan ehtinyt aikarajan puitteissa maaliin. tutustuin tuohon lämminsydämiseen ultrapersoonaan keväällä  Täbyn sadan mailin kilpailussa ja olisin mielelläni suonut hänelle nyt kolmannen läpäisyn tässä raskaassa amerikan klassikossa. tuskin Jan tästä lannistuu... kuten ei kenenkään pitäisi epäonnistumisistaan lannistua. kreikkalaiset filosofit totesivat aikanaan ihmisen olevan onnellinen niin kauan kun hän ei huomaa mitään puuttuvan elämästään. tämänpäivän infoähkyssä tämä voi olla haasteellista. 
ylläkerrotun perusteella voitte kuvitella kuinka kiitollinen olen tämän päivän fyysisestä- ja henkisestä kunnostani. nyt on melkein kuusi viikkoa aikaa ennen seuraavaa kilpailuani.
http://veikot.kaustinen.fi/ultra/fi/index.php 
kaustisilla järjestetään siis Suomessa harvinainen 48-tunnin ultra, johon aion osallistua. siksi harjoitus juuri tällä hetkellä on tiukkaa, kuten alussa totesin. kuitenkin ajatukseni eivät vielä ole tulevassa kilpailussa vaan enemmän olen kiinostunut aina seuraavan päivän harjoituksesta. ja seuraavasta päivästä, joka siis minulle on aina lahja.

viikon 25. harjoitukset

ma - 26 km - 2.45
ti - 20 km - 2.15
ke - 8 km - 0,50 
to - 18 km -1,54
pe - päivä 15 km - 1,41  ilta - 10 km 1,05
la - 10 km - 1,03
su - 18 km -1,50
yht. - 125 km - 13 tuntia 23 minuuttia 

aurinko laskee kotirannan sivuun. tänä juhannuksena oli hieman sateisempaa ja ne hyttyset...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti