TUNNOLLINEN JUOKSIJA

ALUKSI

Nilkutan puolikuolleena erikoisharjoituksen päätteeksi kotitiellä.  Olen juossut pitkin kohisevia polkuja, vaihtelevaa umpilunta ja hiekkateitä. Kaksi tuntia kaikilla mahdollisilla vauhdeilla. Ainoa päämäärä on päästä kotiin, suihkuun ja syömään.
Ohitseni ajaa vanhemman tutun pariskunnan auto. Sivulasi on auki ja sieltä viitotaan eteenpäin kannustavasti. Imuun vaan - siis.
Päästessäni heidän talonsa kohdalle rouva on postilaatikolla ja herra hymyilee auton vierellä.
- Sinä se vaan jaksat tunnollisesti juosta vaikka on tällainen ilmakin.
Pyyhkiän räntää naamalta ja kysyn - että niin mikä ilma, epäselvästi tosin.
Täällä meillä on totuttu juoksevaan mieheen joka mutisee. Ja juoksee. Aina vaan.
---
Tunnollinen juoksija on juoksukyvytön. Tunnollisesta juoksemisesta jää jäljelle kuiva nahka joka ripustetaan viimeiselle orrelle ja kasa kuluneita lenkkikenkiä. Niin on raadettu että nestettäkään ei tipu enää. 
Hyvänä puolena tässä on että kusikin on loppunut päästä. On siis ikäänkuin nöyrrytty lopullisesti. Vailla uhmaa siellä orressa sitten roikutaan kun muuta ei enää voida. Toki jää kokemuksia mutta niitähän on vaikea mitata, kuin myös sanoin toisille selittää.

Kestävyysjuoksukulttuuriin kuuluu munkkimainen raataminen. Loputtoman saman toistaminen. Pitkissä harjoituksissa asetettu tavoite kirkastuu ja käsitys omista kyvyistä kasvaa ulosmitattavaan muotoon.
Sitten hakeudutaan viivalle. On ulosmittauksen aika. On aika todistaa. Juosten.

Ei.
Ei se noin mene.
Ainakaan minun mielestäni.

Tasaisin väliajoin varsinkin kestävyys- mutta myös taitolajeissa huudetaan henkisen valmennuksen perään. Ainoastaan jääkiekossa kaveri on vaan parempi ja vastustajaa kunnioitetaan. Jopa riisumalla hanskat ja lyömällä päähän. Ihan vaan viihteen takia. Kamppailua. Nääs.
Hiihtolajit, mäkihyppy ja viimeisimpänä esimerkkinä taitoluistelu tarjoavat oivan tilaisuuden ampua sohvalta. Somettaa että pää ei kestänyt. Että mitä olisi pitänyt tehdä ettei.

Urheilija on harjoitellessaan usein kovin yksin. Harjoituksien aikana tavoitteesta voi tulla illuusio. Tilaa pahentaa täydellinen realismin puute. Loppumaton usko omiin kykyihin. Tarkat suunnitelmat. Visio ja mittarinäytöt. Ollaan käytännössä jo tavoitteessa ja voittokin on ihan tuossa ulottuvilla.
Kunnes sitten pudotaan kilpailussa perseelleen. Ensimmäisten vaikeuksien tullessa huomataan ettei olla edes läsnä ja kaikki sortuu. Jää hetki kokematta ja etenkin tilaisuus hyödyntämättä.

Hyvään harjoitteluun kuuluu kyky antaa tarvittaessa hiukan periksi. Täytyy pystyä repimään itsensä kaavoista pois. Suunnitelmia täytyy pystyä muuttamaan. Tavoite voidaan silti pitää kirkkaana mielessä mutta sitä ei tarvitse ajatella 24/7. Eli ei yötäpäivää ja aina. Eikä väkisin.
Joskus on hyvä rentoutua. Jotta sitten kun on aika, on mieli tyyni ja matkalle altis.
---

LOPUKSI

Pidin kevyen viikon. Olikin kulunut kuusi viikkoa edellisestä. 
Jos olen ihan rehellinen niin talven vaikeuksien jälkeen ei ole ollut olemassa mitään harjoittelua. Siis minun vaatimustasoni mukaan.
Olen juossut tänä vuonna reilut tuhat kilometriä. Pääosin kevyttä tissihölkkää. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan kilometrejä olisi nyt viisisataa enemmän. 
Sensijaan merkittävää on että tunnelma jaloissa on nyt sellainen kun sen pitäisi olla nuo kilometrit taakse jääneinä. Eli tämä onkin riittänyt tällä kertaa. 
"Pikkunätti sadan viikko tai askartelu. Mikäs siinä kun tasaisesti hiljaa hölkkää niin tuleehan niitä kilometrejä." Noinhan niitä vähätellään.
No. Minäpä en halua sinne orrelle vielä.
Ja vuoden lopussa ne kilometrit vasta lasketaan - myös kisakilometrit.
Ensi viikolla tiistaina pakenen mökille. Jäljellä on enää kaksi viikkoa varsinaista harjoittelua ennen kuuden päivän juoksua, joka starttaa siis 6.5. Unkarissa.

VIIKKO 13. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km kevyttä - 56 min.
Ti- Lepo
Ke-Lepo
To- 18 km - 1.50.
Pe- 17,5 km - 2.00. Erikoisharjoitus nastoilla poluilla ja vaihtelevilla alustoilla, lihasten hermotusta.
La- 11,5 km - 1.16. Verryttelyä.
Su- 9 km - 58 min. Ravistelua.
yhteensä 63 km - 7 tuntia.

Resepti omasta rentoutumisesta :

Uunissa edellisenä päivänä paistetut kananpalat riivitään pannuun erikseen keitetyn risottoriisin seuraksi. Siellä pitää olla se liemi niistä kanoista ja jos se riitä voi käyttää kanaliemikuutiota lisäksi. Mukana alusta asti sipulia ja varsiselleriä. Provencale-maustesekoitusta ja väriksi lopuksi herneitä. Risotto tehdään siis isoon pannuun joten sen rakenne saadaan sopivan märäksi oman maun mukaan.

Tarjoiluun koristeeksi rucolaa.

Salaatiksi kaalisalaatti ranskalaisella sinappikastikkeella. Coleslaw terästetään porkkanalla ja sipulilla.

Leipää

Juomaksi yellow tail. Shiraz. Punaviini australiasta siis. Tästä ei saa päänsärkyä koska se on kevyt ja matalatanniininen ja sulfiittejakin on vähän. Suosittelen kaikille. Myös niille jotka eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää viinistä mitään.
Aromit ovat mauste, likööri ja makeat marjat.
Maku revittyjä punaisia marjoja, pehmeä ja mausteinen.

Pöydässä myös vettä ja säilöttyä inkivääriä. Viimeksi mainittu tasaa makuja tarvittaessa.

Syödään hitaasti hyvässä seurassa.

Päälle savusaunaa puolitoista tuntia ja kuusi kertaa avantoon.

Lopuksi kermakahvi ja Chivas Regal tai Renault Carte Noir.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ JA KÄYKÄÄ VAIKKA KIRKOSSA VAIHTELUN VUOKSI !
 

AVOIN KIRJE

Hämeenkyrön Käpykolossa 22.3.2015

Tervehdys Pappa !

Juoksin tänään haudallesi. Näistähän oli matkalla puhetta mutta ajattelin kirjoittaa ne ylös. Että muistetaan sitten molemmat. Siellä oli kylmäkin. Tosin en juossut siellä hautausmaan aidan sisällä. Siellä kun aika ei odota vaan ihmisestä tulee omassa elämässään vastaantulija.
Olet ollut poissa jo kohta 20 vuotta. Raamatussa sanotaan että siellä hyvien puolella on mukavaa. Uskon niin. Sillä sinnehän sinä kuulut, periksiantamaton ja suoraselkäinen kun olit.
Juoksustakin halusin puhua. Olen tässä kovasti tutkinut viimeikaista harjoitteluani ja ihmetellyt. Muistatko kun ennen Tuhatta Mailia Tammikuussa 2014 juoksin aamulla 11 km sitten tein neljä tuntia metsätöitä ja juoksin siihen päälle illalla 15 km ennen saunaa. Silloin edellinen viikko oli ollut 155 km ja sille viikolle tuli 121 km. Ja nyt tämä on tämmöistä pikkunättiä.
Silloinkin kysyin tätä samaa kun Kirsi melkein talutti saunasta sänkyyn huilaamaan. Että kun sinä sanoit että huiluu ei mene nuoressa miehessä hukkaan. Niin että paljonko täytyy itsestään irti ottaa. Silloin oli puhe että täytyy testata. 
Silloin maaliskuussa sitten testasin. Viikolla kolmena päivänä peräkkäin 52 kilometriä ja yhteensä koko viikko 186 km. Silloin tuli kaksi lepopäivää kuten nytkin tällä viikolla. Mutta kun tuntuu että vasta nyt askel alkaa kantaa. Ja aika loppuu ennen Unkaria kesken. Että tosiaanko se pitkä marssi söi niin paljon. Kun nyt ei oikein meinaa pystyä lähellekään noihin lukuihin. Ainakaan rakentavasti.
Sinähän vastasit jo silloin kauan sitten kun pikkupoikana narisin että mennään kiertotietä. Sanoit että mennään vaan niin tulee lenkkiä. Ja niin mentiin. Meinaan sitä Unkaria. Täytyykö juosta 120 kilometriä päivässä että riittää. Ja mihin sen pitäisi riittää. Eihän tässä mitään todisteta. Mutta niinkuin oli puhe silloin Tuhannen Mailin viimeisinä päivinä. Aina jotakin rikki menee lopullisesti näissä pitkissä marsseissa. Jos ei muualta niin pään sisältä.
Paluumatka sieltä haudalta oli vähän kivulias. Vitonen ennen loppua alkoi tosissaan hiertämään. En edes muista koska olisin viimeksi saanut verta kenkään. Nyt ne molemmat sukat sai sitten heittää loppuunkulutettuina roskiin. Mutta sinulla oli vähän toista. Silloin siellä rajan takana. Helppohan täällä vapaassa maassa on askarrella. Sinä sensijaan jouduit antamaan oikean kätesi. Ja silti halusit tehdä töitä loppuun asti.
Töistä puheenollen sanoit joskus että työmies on palkkansa ansainnut. Meillä vaan on se ongelma että Tampereen taksin tilausmäärät vähenivät jo toisen vuoden peräkkäin. Nyt puuttuu jo noin 16 prosenttia kahden vuoden takaisista ja kuuden viimeisen vuoden aikana pudotusta on ollut yhteensä miltei 30 prosenttia.
Monet ne sanoo että onhan taksi kallistunut samassa ajassa 40 prosenttia. Niin on mutta auton huoltokin on kallistunut samassa ajassa 38 prosenttia. Eli vaikka mitä tekisi niin käteen jää aina saman verran. 
Harva muistaa että viisikymmenluvulla ihmiset käyttivät tuloistaan lähes 50 prosenttia ruokaan. Niin että vähään saitte tyytyä silloin. Muuta kun ei ollut. En minä valita. Mutta aina ne on niskassa. Ne maksamattomat laskut. Itsehän ne on hoidettava. Vaikka ei kai kaikkien vieläkään.
Nimittäin muistatko kun Kuuno Honkonen pyysi isää ryypylle Raholassa. Isä kysyi että mitenkä Kuuno kun ennen ajoit itäautoilla mutta nyt kun olet eduskunnassa niin sinulla on tuliterä amerikanrauta. Että mitenkäs se kansan etu. Niin Kuuno vastasi että kuule Paavo, me ajetaan siellä eduskunnassa vaan omaa etuamme. Senjälkeenhän isä ei koskaan äänestänyt. Enkä äänestä minäkään. Vaikka vaalit onkin tulossa.
Sinuahan se Kuuno ei kommunistina uskaltanut edes tervehtiä. Muistatko kun yleislakon aikana lähdit kävellen töihin kotoa Ristimäestä. Niin ne kommunistit pysäytti sinut siinä nykyisen Länsitorin kaupan luona ja sanoivat että töihin et mene. Yritit ensin tapasi mukaan nätisti selittää että armeijan miehenä joudut linnaan jos vartiopalvelus ei täyty. Ne ei ymmärtäneet. Kaivoit sitten palvelusrevolverin ja sanoit että tie auki tai tulee yhteishyvää.
Kuvitelkaa. Yksikätinen kahden sodan veteraani työmatkalla ase tanassa vapaaksi taistelemassaan Suomessa. Aukesihan se tie. Ja pääsit töihin. Mahtoi valvotun yön jälkeen olla mukavaa kävellä Kalkun varikolta takaisin kotiin. Aamuhämärissä. Mielessä että mitähän tuossakin puskassa mahtaa olla. Mutta sinähän jaksoit. Kuten koko elämässäkin. Melkein 90 vuotta.
Isän kanssa soiteltiin. Hyvin se voi. Sanoi että on hyvät hiihtokelit. Siellä Inarin takana on lunta vielä 60 senttiä. Nauroi ja sanoi että pysyisivät Venäläiset vaan rajan takana. Siitähän on mökiltä vaan viisi kilometriä rajalle. Kaikista rajaloukkauksista kun ei mitään uskalleta kirjoittaa. Vaietaan vaan.
Muutenhan ne ei vaikene. Siellähän oli huudeltu jo torilla Putinin juhlissa että antakaa meille Suomi ja Puola. Niitä huutelijoita oli ollut vain noin 15 ihmisen ryhmä mutta silti. Minä sanoin isälle että ei se vaarikaan ihan kaikkiin osunut. 
Ehkä olisi pitänyt. 10000 miestä Sallan korkeudella rajan takana harjoituksissa on paljon. Täällähän nämä keskityvät vaan vaaleihin ja toisiltaan anteeksipyytelyyn. Ovat kuitenkin huolissaan. On syytäkin. Jäämme täysin yksin jos tulee tilanne. Ja ei saisi tulla. Niinhän sinä sanoit.
Mutta ole rauhassa. Jos tilanne tulee niin täältä lähtee. Ja niin kauan kun on panoksia ja perunaa niin kukaan ei siitä kohtaa yli tule. Eikä lähde minun kanssani kukaan pakoonkaan samasta juoksuhaudasta. Tai jää siihen. Tuumaakaan ei anneta ilmaiseksi. 
Päättäväisyyttä, perunaa ja patja. Niinhän ne oli ne ultrajuoksunkin tärkeimmät. Mutta uskotaan rauhaan. Se oli hartain toiveesi ja perintösi.
Sinulla olisi ensikuussa syntymäpäivät. Täyttäisit 109 vuotta. Mitähän sanoisit kun täällä maailmaa katselisit. Taidat katsella sieltä nytkin. Tai sitten on päästetty pahasta ja on parempaakin tekemistä. Voi olla onnikin että ei kuulla mitä sanoisit. Ainakaan sitä ei voisi tähän kirjoittaa. Valitan. Mutta arvaan kyllä.
Ei tässä muuta tällä erää. Koitetaan kuokkia. Poikkean tuomaan kevätkukat ennenkuin lähdemme Eurooppaan huhtikuun lopussa.
Sitä ennen. Lepää rauhassa. Siunausta.  Terveisin pasi.

VIIKKO 12. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- 15 km 1.31. Pitkä työpäivä.
Ke- 8 km - 50 min. Pitkä työpäivä.
To- 28 km - 3.04. Sasi-Palko, ylämäkiä.
Pe- Lepo, työpäivä 12 tuntia.
La- 29 km - Karjosilta-Sasi Palko, enemmän ylämäkiä. Kylmä tuuli.
Su- 30 km - 3.10. Lamminpään hautausmaan lenkki. Paljon asvalttia.

Yhteensä 110 km - 11 tuntia ja 35 minuuttia

HYVÄ SYY NIIN TUNTUU HELPOLTA

Usein kuulee juoksijan sanovan että harjoittelu tuntuu hyvältä. Että juoksu tuntuu hyvältä ja jalka vie eli kulkee kivasti. Ulkopuolisille jää helposti kuva että siinä se mennä laukkaa rinta rottingilla päivästä toiseen. Ja helposti. 
Syntyy illuusio että juoksu on helppoa kun se kerran tuntuukin niin helpolta. Ulkopuolinen saattaa innostua itsekin kokeilemaan varsinkin näin kevään korvalla kun pyrkii rantakuntoon. Hyvä näin. 
Paitsi että tukehtuu ensimmäiseen ylämäkeen tai liian kovaan alkuvauhtiin. Tulee kakkahätäkin. Ja sitten se juoksu loppuu lyhyeen. Harmi.

Juoksu on minulle aina helppoa. Olenhan juossut jo yli kaksikymmentä vuotta. Se sensijaan miltä juoksu tuntuu minäkin päivänä on aina yllätys.
Vuosien varrella olen juossut kuukausimääriä kivun ja jatkuvan pahanolon tunteen kanssa kunnes sitten asiat ovat loksahtaneet kohdalleen ja olen yllättänyt itseni. Joskus muutkin.
Jos harjoittelu tuntuu koko ajan hyvältä tai helpolta on varsin todennäköistä että ei ole olemassa mitään harjoittelua. Ei siis ole alkukantaisintakaan tietoa mitä pitäisi tehdä päästäkseen valittuun päämääräänsä.

Itse valmistaudun nyt juoksemaan kuusi päivää yhtämittaa Unkarissa todennäköisesti varsin lämpimässä kelissä kilometrin tasaista asvalttikierrosta kiertäen. Kierros kierretään myötäpäivään leirintäalueella Balatonjärven rannalla. Asvaltti on leirintäalueasvalttia eli aavistuksen pehmeämpää kuin suomalainen tie ja myös liukkaampaa eli kitkattomampaa.
Harjoitteluni tähtää siis yksinomaan monotoonisen, tasaisen ja yksitoikkoisen juoksun kestämiseen kuuden päivän ajan tauotta. On aivan selvää että taukoja on pidettävä ja myös välillä käveltävä mutta perusprinsiippi on kuitenkin selvä - yhtämittaa 144 tuntia.

Edelläkuvattuun tapahtumaan spesifi valmistautuminen Suomen talvessa on haasteellista. Vaikka juoksisi osan kilometreistä matolla sisällä tai sisähallissa radalla niin siltikään ei välttämättä menestyisi. 
Jatkuva päiväkausien yhtämittainen juokseminen vaatii herkkää taitoa säädellä polvien ja nilkkojen kulmia sekä pitää keskivartalo ryhdissä. Myös kehon kyky käyttää sille annettua energiaa liikeessä punnitaan perusteellisesti.
Lakonisesti voidaan todeta että jos halutaan tulla hyväksi polkujuoksijaksi niin sitten juostaan poluilla. Jos elämäntehtäväkseen on ottanut lumessa kahlaamisen niin sitten on kahlattava lumessa. Ja niin edelleen. 
Tokihan kestävyys ja sitkeysominaisuudet sekä voima kehittyvät poluillakin mutta mitään tekemistä niillä ei ole tasaisella asvaltilla huipputulosta yritettäessä. Yksinkertaisesti tasainen, loputon juokseminen tappaa kimmoisuuden jaloista ja jos siinä kohtaa ei ole valmiuksia tehdä jotakin niin matkanteko loppuu täyteen jumiutumiseen.
Harjoittelun rytmityksenä käytetään usein kaksi kovaa viikkoa ja yksi kevyt. Jos lukija on tarkastellut minun viimeaikaisia tekemisiäni niin hän on saattanut huomata että näin en ole tehnyt. Sairastelujen jälkeen viikkokilometrit 102-94-100-101-101 kertovat niinsanotusta pikkunätistä sopeutuksesta. Eli kehoa kokonaisuutena olen opettanut jatkuvan väsyneenä juoksemisen sietoon. Loputtomaan toistoon kuten tulevassa kilpailussakin.
Myönnän avoimesti että olisi paljon mukavampaa juosta vaikkapa 110 - 120 - 60 - 100 - 108. Mutta harjoittelun ei nähdäkseni pidäkään olla aina mukavaa. Tämä on yksi tapa minulla tavoittaa sairasteluissa menetettyä aikaa ja kilometrejä.
Näkemykseni mukaan ultrajuoksija hyötyy aina rypäsharjoittelusta ja pitkistä lenkeistä mutta valmistautumisessa monipäiväjuoksuihin niiden merkitys vähenee. Sensijaan loputtoman tasaisuuden merkitys nousee arvoon arvaamattomaan.

Henkisen keskittymisen osuus monipäiväjuoksun onnistumiseen on valtavan suuri. Sellaista sankaria ei ole tehtykään joka pystyy liikkuen meditoimaan 144 tuntia putkeen. Välillä on syötävä ja ulostettava eli sisään otetaan uutta ja sieltä poistetaan käytettyä. Tämä pätee myös aivoihin. Levytila saattaa loppua kesken kisan jos ajatukset jumiutuvat.
Nöyryys punnitaan. Juoksemalla liikaa ensimmäisenä vuorokautena saa euforisen tunteen omista kyvyistä ja erittäin liikuntakyvyttömän viimeisen vuorokauden. Jonkinlainen rehellinen käsitys omista kyvyistä omaa tulostavoitetta asetettaessa on tarpeen. Esimerkkinä mainitsen että kannattaa ehkä lähteä yrittämään kuuden päivän yhtämittaista liikettä jonkin ajatuksia rajoittavan kilometritavoitteen sijaan. Kirjoitan tämän tähän koska tiedän että muutama ensikertalainen mukaan lähtevä lukee tätä(kin) blogia.

Minulta kysyttiin TV-2 Inhimillisen tekijän kuvauksissa että pystyisinkö lähtemään samantien juoksemaan esimerkiksi 100 kilometriä. Vastasin että kyllä. Epäilemättä.
Vastaus olisi aivan sama jos kysytte että pystyisinkö nyt juoksemaan kuusi päivää yhtämittaa. Kyllä. Epäilemättä yhtään.
Kokonaan toinen tarina on sitten kuinka paljon kilometrejä kertyisi noiden kuuden päivän aikana. Kiinnostavampaa onkin syy. Miksi lähteä ylipäätään juoksemaan minnekään saati kuusi päivää yhtämittaa.
Minulta kysyttiin viimeksi viikonloppuna Helsingin Kalastajatorpalla tulevista juoksuista. Vastasin että jos löytyy maksaja niin lähdemme Kirsin kanssa juoksemaan maailman ympäri. Minä en tarvitse muuta kuin kulut peittoon, Kirsi sensijaan hieman palkkaakin. Luvattiin harkita. Minä myös. Ja jos lähdemme myös palaamme kierroksen tehneenä. Epäilemättä. Yhtään.
Rahako siis on motiivi ? Älkää nyt naurattako. Motiivi löytyy elämänmittaisesta matkasta. Henkisestä kasvusta ja ainutkertaisen elämän elämisestä Voiman kanssa.
Samasta syystä lähden Unkarin kevääseen. Kyseessä on kollektiivinen kokemus. Ystävien tapaaminen juosten. Vain harvat ja valitut kykenevät seurustelemaan liikkeessä kuusi päivää samanmielisesti. Ja ovat varmasti harjoitelleet kyetäkseen siihen. Tokihan kilpailu on kuuden päivän MM. Ehkä tosin hieman epävirallinen mutta kilpailuna ehdottoman virallinen ja tilastokelpoinen.
Minut on jossakin yhteyksissä tuomittu Jeesustelevaksi elämäntapajuoksijaksi ilman tuloshakuisuutta. Olen itse moneen otteeseen kertonut että en ole varsinaisesti motivoitunut enää vuosiin mistään kilpailemiseen tai normaaleihin tulostavoitteisiin tähtäävistä ajatuksista.
Kuitenkin on selvää että yritän aina parhaani kun numero on rinnassa ja kellot sekä mittarit vinkuvat kierros kierroksen perään. Kompetenssiksi voisin mainita vaikkapa vuoden 2014 viikot 20 - 23. Kilometriluvut viikossa olivat tuolloin 401 km - 397 km - 368 km - 456 km. Tuohon verrattuna kuusi päivää putkeen kuulostaa rantalomalta.
Matkantekoon on oltava hyvä syy - sitten se taittuu. Epäilemättä. Yhtään.

 VIIKKO 11. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo, sauna ja avantouinti sekä yksi 2,8 % olut. Helppoa mutta kankeaa.
Ti- Työpäivän jälkeen 8 km - 1.10. Helvetin vaikeaa.
Ke-Työpäivän jälkeen 8 km - 50 min. Aivan normaalia.
To-Helsinki Talosaaren lenkki 22 km - 2.26. Väsyttävän yksitoikkoista mutta aurinkoista.
Pe-Helsinki Ramsinniemi aamulenkki 8 km - 53 min. Jumissa. Venyttelyä.
      Ip. Helsinki Mustavuoren lenkki 14 km - 1.37. Raskasta.
La- Helsinki Talosaaren lenkki sisältäen pari kilometriä polkuja 25 km - 2.51. Aivan poikki.
Su- Aamupäivällä kävelyä Kirsin kanssa puolitoista tuntia. Mukavaa.
       Ip. Helsinki Mustavuori ja Ramsinniemi - 16 km - 1.35. Kevään paras tunne juoksusta tähän asti.

yhteensä 101 km - 11 tuntia ja 22 minuuttia

Jääkaapin termostaatti kotona hajosi maanantaina. Säästin rahaa vaihtamalla sen itse uuteen.

Menossa Unkaria kohti.

MUSTAN KURAN YLÄPUOLELLA

Pomppasi konstaapeli tielle kesken työpäivän. Harvinaisen hoikka. Tuli salakavalasti sähkötolpan ja liikennemerkin välistä. Pistoolitutka kädessä. Viittoi kääntymään sivukadulle. Käännyin.
Sivukadun parkkipaikalla oli pari maijaa ja pari tunnuksellista poliisiautoa ja yksi asiakas. Ajoin sivuun, sammutin auton ja avasin ikkunan. Toinen konstaapeli, rotevampi, lähestyi.
-Päivää, oli liikaa nopeutta.
-Päivää. Minusta ei lainkaan, vastasin. Mutta olen pahoillani kun on tuo koulukin tuossa vieressä.
Poliisi ojensi testerin ja pyysi puhaltamaan. Puhallettuani näytin taksin kojelaudalla olevaa alkolukkoa.
-On tässä puhallettu tänään jo omatoimisesti monta kertaa.
-Otatko ajokortin ja rekisteriotteen ja menet tuonne maijaan.
-Kuulepas, sanoin. Otan ajokortin, ammattiajoluvan, rekisteriotteen ja liikenneluvan. Taksamittarin asennuspöytäkirjan ja alkolukon asennus-ja kalibrointitodistuksen. Radioluvan ja rekisteriselvityksen sekä todistuksen työntekijän vakuutusturvasta. Mutta ennenkuin tulen sinne haluan tietää onko autonne katsastettu. Julkisuudessa on ollut tietoa että poliisilta on unohtunut autojen katsastus. Katsos minulla kun on direktiivit kunnossa. Aina virka-asun sukkien väriin asti.
-On se katsastettu. Mene sinne nyt vaan.
Otin dokumentit ja menin poliisiautoon. Sain rikesakon vähäisestä ylityksestä.
-Onko sinulla paljon sakkoja ?
Katsoin poliisia pitkään pyöreiden silmälasieni yli.
-Mitäs luulisit ? Kolmesta vuoden sisällä menee suoraan kortti ammattilaiselta vähintään kuudeksi viikoksi. Minulla on ollut kortti vuodesta 1982. Kai niitä yli kymmenen jo on. Mutta kortti ei ole mennyt koskaan.
-Hyvää päivänjatkoa.
-Samoin. Ei tästä kyllä kiittää voi, vastasin.

Miljardibisnes. Nimittäin taksiautoilu. Kuulemma. Julkisuudessa on kovasti keskusteltu että luvat pitäisi vapauttaa. Vapaita ne on nytkin. Ensin hankitaan kuljettajakoulutus ja tullaan alalle. Sitten myöhemmin lisäksi yrittäjäkoulutuksen saaneena voi anoa liikennelupaa ely-keskuksen virkamiehiltä. Vain ja ainoastaan he päättävät saako luvan. Ei kukaan muu.
Mutta tervetuloa mukaan. Minäpä kerron millaista se on.
Kesken kiivaimman pikkujoulusesongin laatukoulutettu taksi saa laatutilauksen hotelliin. Sieltä virkarouva vipuaa kyytiin. On hukannut toisen kenkänsä ja myös käsilaukkunsa. Vahvaan humalaan sisältyy myös morkkis kun todennäköiseti on saanut vierasta meisseliä mekkoonsa pikkujoulujuhlien jälkeen ja nyt on karu kotiinpaluun aika.
Kuljettaja ajaa rauhallisesti kohti annettua osoitetta. Rouva nukahtaa matkalla. Saavutaan ison omakotitalon pihaan. Pihassa on lasten leluja ja pari autoa yhteisarvoltaan reilu 70000 euroa. Kuljettajan lempeässä herättelyssä rouva saa sätkyn ja hyperventiloi. Oksentaa ohimennen kuljettajan päälle ja autoon sisälle. Alkaa kirkua että haluaa kotiin.
Tässä vaiheessa aviomies herää pihalta kuuluviin ääniin ja ryntää sisältä paikalle ritarin lailla. Kantaa rouvan sisään. Tai jos rouva on iso ja vetelä niin kuljettaja osallistuu kantoon myös. Matkalla rauhoitellaan heränneitä pellavapäitä jotka kurkkivat portaikossa. Että äidillä on vähän vatsa kipeä ja setä tässän isin kanssa vähän säätää.
Lopuksi käydään normaali turkkilainen hintakilpailu ulkona. Että mitä kyyti plus siivoukset maksaa. Ritari taipuu ja visa vinkuu. Luottokunta ottaa provision ja kuljettaja poistuu siivoamaan gourmeen takapenkiltä. Vuoro on ajettu siltäerää. 
Muisto elää vielä seuraavan kesän kuumana päivänä kun kuljettaja on odottanut kolme tuntia kyytiä helteessä ja vihdoin saa kympin lyhyen kyydin. Asiakas väittää että takapenkillä haisee oksennus.
Sukupuolten tasapuolisuuden nimessä on kerrottava siitäkin vapaapäivästä kun närkästynyt naisihminen soittaa. Että kun tämä meidän mies löytyi aamulla sammuneena eteisestä. Ja että sillä oli tämä taksikuitti taskussa ja siinä teidän numeronne. Ja että oli huulipunaa paidassa ja sepalus auki. Että mistähän se tuli kyytiin.
Siinä kun ensin huumorilla koittaa selittää että ei ole meidän miestä kun olen ihan normihetero. Niin sitten siellä puhelimessa huuto nousee falsettiin. Uhkaillaan taksitarkastajalla, poliisilla ja raastuvalla. Lopuksi kun saa ryittyä puheenvuoron ja selittää että hyvä pikkurouva mutta kun meillä on tämä vaitiololupaus kuten papeilla ja lääkäreillä ja että ei oikein voida kertoa ja niin edelleen.
Niin sitten palkinnoksi lopulta lyödään luuri korvaan ja huudetaan naisen sukuelintä ja käsketään haistamaan sitä myös ynnä syydetään muita oloa helpottavia termejä yli tarpeen. Että pidä siinä sitten vapaapäivää ajatukset erossa ammatista.
Linja-autoliitto on uutisissa ilmoittanut että on niin väärin tämä monopoli. Että he haluavat osingoille myös. Voisiko joku nyt selittää. Että mitenkä näitä huonokuntoisia sairaalasta kotiutujia sinne linja-autoon lastataan kun he eivät tahdo päästä edes henkilöauton kyytiin ?
Mitenkä siellä linja-autossa luodaan mukavat matkustusolosuhteet. Kun leikkaushaava on kipeä ja selkänojaa pitäisi kallistaa. Tai lastoitettu käsi tai jalka vaatii kummallista asentoa istua. Tai happipullot tai muut elämää ylläpitävät laitteet siihen viereen pakataan.
Ja kuka selittää että nyt täytyy istua siellä autossa kolme tuntia kun muita viedään siinä matkalla kotiin samalla. Suoraan ajaen matka kestäisi tunnin. Ja millä pääsette maaseudun pikkuteillä pihaan asti sillä linja-autolla saati kaupungissa kun kävelykyä ei ole. 
Onko kuljettajalla aikaa tehdä vähän lumitöitä ja saattaa mummu sisälle asti. Lasi vettä ja postien keruu. Loppuun neljä kertaa selvitys että kotonahan te rouva hyvä olette. Pihalta vielä soitto kotiapuun että olitteko tulossa heti. Meinaan kun se Elma tuli kotiin ja eikä yhtään tiedä missä on. Ja puhelu omaan piikkiin ettei tule heitteillejättöä.
Ja kuinkas sitten jos kyytiin tulee se kahden sodan soturi joka ei juurikaan enää pysty seisomaan ilman tukea. Ja pissattaa kolmenkymmenen kilometrin välein. Siinä kuljettaja ajaa sitten heti sivuun kun soturi ei jaksa pidättää seuraavalle huoltoasemalle. Soturi seisoo pitäen vasemmalla kädellä kiinni auton ovesta. Kuljettaja avaa vetoketjun ja tukee hartioista. Pääosin ei vastatuuleen siis. Ja kun se lihasmassa on vuosien varrella vähentynyt niin sitten ne housut putoavat nilkkoihin. Että ne muut siellä sitten tätä operaatiota mielenkiinnolla seuraavat.
Että kuka selittää soturille että kuinka syvään pitää pyllistää pientareella säästöjen nimissä että saavat herrat metropoleissa miettiä hyvinvointiyhteiskuntaa. Tai selittää että ei nyt onnistu Tampereella kulku kun Elisalla on Tukholmassa verkkovika.
Muistaako kukaan että taksiin alettiin maksaa pankkikortilla silloin kun linja-autoista sanottiin rahastajat irti. Tai että taksiliiton puheenjohtaja otti linja-autoliikennöitsijöihin yhteyttä ja kertoi että mitäs jos yövuoroja ajaisitte. Siellä olisi tarvetta. Valtio kun ei antanut taksiautoilijoiden lisätä kevyemmin varusteltuja lisäautoja ruuhkia tasaamaan.
Taksissa on 25 vuotta ollut tietokone. Hulluina meitä pidettiin kun kerrottiin että radioteitse kehitetään maksuliikennettä silloin 80-luvun lopussa. Nyt on käytössä itse kehittämämme ohjelmisto Kelan kanssa ja saadaan miljoonasäästöt jo nykyisilläkin kyytien yhdistelyillä ja käsittelyn helppoutena. Palkinnoksi ponnisteluista valtio puolitti auton verovähennyksen.
Viimeisenä esimerkkinä olkoon se nuori hupparipää joka taksiasemalla koitti pissata auton kylkeen. Kuljettaja lähti autoa siirtämään alta pois joten piripää potkaisi auton takasiipeen. Kääntyi sitten potkimaan jonossa seuraavaa taksia. Pistivät hupparipään nippusiteisiin ja soittivat poliisit paikalle. Saivat syytteen päällekarkauksesta joka tosin kumottiin. Hupparipää sai sakot vahingonteosta ja siveettömästä käytöksestä plus korvausvaateet lommoista. Vaatimukset liitettiin edellisten maksamattomien historiaan jatkoksi sivulle 10.
Vakuutusyhtiö maksoi korjaukset, alensi bonukset ja laskutti arvonlisäverot ja omavastuut autoilijoilta. Ja palkattomia päiviä riitti auton maatessa korjaamolla.

Kuten edelläkerrotusta huomataan niin ei auta mersut eikä suorat housutkaan. Autonajo on pieni murto-osa työstä, johon kuuluu erilaisten ihmisten kohtaaminen sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaatimustaso erilaisten vanhusten, vammaisten ja erityislasten kanssa toimimiseen on korkea saati yöelämän turvallinen ymmärtäminen.
Linja-autopuolella on jo nyt lievennetty reitteihin sitoutumista. Taksilla on päivystysvelvoite vaikka ei olisi ajoakaan. Kyseessä olisi linjaliikennöitsijöiden taholta pelkkä uuden monopolin luominen kevyesti varustetulla kalustolla yhteiskunnan tukemana ilman velvotteita ja lopulta hintojen nosto nykyisen laatukoulutetun tarjonnan vähettyä.
Että tervetuloa vaan mukaan yrittämään mutta samoilla velvotteilla. Ja etenkin olemaan ihminen ihmiselle.

Suomessa pärjäämisen ilmapiiri on osittain käsittämätön. Milloin kyräillään Portugaliin muuttavia suomalaisia eläkeläisiä verojen toivossa tai milloin Norjalaisia hiihtäjiä kun omilla on kuulemma väärät geenit. Milloin mitäkin uudistusta vasten perustuslakia runnotaan väkisin läpi rakennemuutoksen nimissä. Aina on jokin asia huonosti tai jostakin pitäisi pystyä säästämään. Ja kaikki heikoimmassa asemassa olevat saavat maksaa. Lapset, vanhukset, sairaat ja vammaiset ovat aina listalla kun vähennetään.

Vinkumisen sijaan olen itse tehnyt ja tekemässä edelleen valintoja. Laitan juoksukengät jalkaan ja otan pystypäin askeleet eteenpäin. Ihan itse. Ja maailma saa odottaa.
Lenkillä jätän alleni mustan kuran. Kaiken minkä yhteiskunta sankkana pilvenä ympärilleni työntää. Jos nykymenosta aikoo selvitä tervepäisenä on pakko radikaalisti valita. Muuten hukkuu mustaan kuraan.

VIIKKO 10. HARJOITTELUNI

Ma- 5 km - 36 min. Pitkä päivä töissä.
Ti- 20 km - 2.08.
Ke- 32 km - 3.34. Räntäsade.
To- Lepo, pitkä päivä töissä.
Pe- 15 km - 1.38.
La- 15,5 km - 1.42. Väsynyt.
Su- Aamupäivällä 8,5 km - 54 min. Erittäin liukas ja märkä jäinen tie.
       Ilta 5 km nastoilla - 38 min. Jätin kesken ja käännyin kotiin.

yhteensä 101 km - 11 tuntia ja 10 minuuttia

Viimeiset neljä viikkoa, kilometrit 102-94-100-101, ovat rohkaisevia. Silti kilometrejä on minun tasooni nähden aivan liian vähän.
Muutenkin touhu on kauniisti sanoen väkinäisen vaihtelevaa. Hermoille käypää, jäykkää fiilistä lisäsi viikolla vaihdelleet juoksualustan hirveät kelit. Vuoroin vettä,lunta ja jäätä sohjoineen. Aurinko, missä olet ? Esi isät, miksi tänne jäitte ? Miksi ette lämpöön hakeutuneet ?
Näistä on ennenkin noustu kevään lämpöön. Miksei nytkin.
Onhan päivä vielä huomennakin.

IRVISTELYJÄ

Viikolla istuin lenkin jälkeen vessanpöntöllä ja irvistelin märkiä vaatteita pois yltäni. Mieleen muistui vaarini irvistelleen vielä pahemmin - yhdellä kädellä kun oli vaikea pukea ja riisua. Mutta vaari sotaveteraanina ei valittanut. Hänellä oli asennetta.

Asennetta ei sensijaan tunnu kaikilta löytyvän nykypäivän armeijassa. Varusmiesten kunto kun kuulemma on huonoin vuosiin. Cooperissakin keskiarvo pyörii 2500 metrin tuntumassa riippuen lähteestä. Testin keskiarvoa alentavat ne joita ei huvita - kiertävät vain 400 metriä kävellen. 
Ei huvita ? Siis mitä käskettiin ? Entäpä jos olisi tositilanne ja käsketään ampumaan - ei huvita sittenkään vai ?
On olemassa tarina upseerista joka kotiintullessaan havaitsi murrosikäisen poikansa kavereineen kokoontuneen tietokoneen ympärille pelaamaan. 
Kone kiinni pojat ! Käsky oli ytimekäs. Perään seurasi toinen. Ulos !
Kone sulkeutui heti ja pian pojat olivat pihamaalla palloa pelaamassa. Kukaan ei siis kyseenalaistanut käskyä eikä sanonut että heitä homo voltti. Ehkäpä käskyn sisältö oli riittävän tehokas.

Riittävä sisällöltään on myös uusi kirja nimeltään Tupa ryskyi, parret paukkui. Kirjaan on kerätty Lönrotin ja kumppaneiden keräämistä runoista ne jotka puolitoista vuosisataa sitten kerrottiin iltojen iloksi ja opiksi.
Tässä kirjassa ruma sana sanotaan niinkuin se on.
---
nouskoon kiihko kiimasuosta
häkärä häjyn perästä.
---
kulli on kovempi
kuin sian torahammas
---
pillu juosta piiretteli,
kamarista kellarihin
---
joko täss´ on jortti käynyt,
punapää pulkahellut ?
---
Kanttia on ollut siis ennenkin. Rivot runot ovat häkellyttävän suoria. Suomen kielen seksisanakirja joka ilmestyi kaksikymmentä vuotta sitten sisältää 970 eri nimeä miehen elimelle ja kiveksillekin 170 eri ilmaisua.
Menneenä Kalevalan päivänä muistelin mitä kouluopetuksessa on kansaneepoksestamme jätetty vaivihkaa kertomatta. Runoissa kohtaavat mies ja nainen. Hauskoina ja vakavina. Opettavaisina ja räävittöminä. Ihan niinkuin ihmisen tosielämässä parhaimmillaan.

Aina kun jokin suuri kansainvälinen urheilutapahtuma on menossa kysellään kestävyysurheilun tilasta. Usein esiin nostetaan menestymättömyys ja asenteen puute. Ei ole huumoria eikä talvisodan asennetta. Sosiaalisessa mediassa nykyurheilijat ovat kovin korrekteja ja laimeita lausunnoissaan. Ollaan kaukana tosielämästä. Suoraan sanoen pikkuisen munattomia. Myös naiset.

Tosielämässä kun keskivertolahjakkuudesta tarkasti tieteellisesti mittaamalla harjoittaen otetaan maksimi ulos syntyy keskiverron maksimi.
Sensijaan kun urheilija harjoittelee mittareista välittämättä liikaa eli suomeksi sanoen paskatkin pihalle itsestään niin voi syntyä oma oivallus. Oivallus itsetuntemuksesta. Mitkä ovat heikkouteni ja mitkä vahvuuteni ?
Urheilija palaa epäonnistumisen jälkeen harjoittelemaan. Parantamaan heikkouksiaan ja kehittämään vahvuuksiaan omien tuntemustensa perusteella. Voi syntyä mestari. Pitää uskaltaa !

Pitää myös uskaltaa mennä ulos vaikka heikompaankin keliin. Suomalaiset eivät ole enää mitään ulkoilmakansaa. Ulkona urheilevien määrä on pieni ja huippuja syntyy harvakseltaan. Kestävyysharjoitus spinningissä ei paljon räntäsateen sietoa kehitä.

Kestävyysurheilu vaatii jatkuvuutta. Yksi jatkuvuuden alalaji on asenne ja suoruus. Niiden alalajit taas rohkeus ja järjenkäyttö.
Pitää uskaltaa jotta sitten joskus ei harmita. Pitää uskaltaa irvistellä itselleenkin.

VIIKKO 9. HARJOITTELUNI

Ma- 18 km - 1.52.
Ti- 10 km - 1.06.
Ke- päivä 13 km - 1.23.
       ilta 15 km - 1.40.
To- 10 km - 1.06.
Pe- Lepo ja pari kaljaa.
La- 20 km tiellä osin jäisellä - 2.08.
Su- erikoisharjoitus poluilla, moottorikelkkaurilla ja umpihangessa 14 km - 1.45.

viikko yhteensä 100 km - 11 tuntia

Alan saada henkeäkin jo juostessani. Kauhulla muistelen Joulukuun vaikeimpia aikoja. Kaikkia saatanan mykoplasmoja sitä saa kakoa ulos kuukausikaupalla.
Unkari lähenee ja ajatukset ovat alkaneet muotoutua. Kun nyt ehtisi kuntoon niin saisi käsityksen otettavan riskin laajuudesta.
Jokatapauksessa olisi mukava sanoa Onnille  lähtöviivalla että Let`s Dance. Linkki vie hyvään blogikirjoitukseen asenteesta.

HELMIKUUN SUMMAUS

Juoksua 365 km - 38 tuntia 48 minuuttia

ps. Hyvä Pertti Kurikan Nimipäivät ! Teillä on asennetta !

MAHDOLLISUUS

Ultrajuoksun muodostuessa elämäntavakseni olen ollut etuoikeutettu löytämään tasoja jotka ovat saavuttamattomissa niiltä joilla rohkeus ei riitä tavanomaisuudesta poikkeaviin valintoihin.
Juoksun terapeuttinen vaikutus on helppo kokea. Mennään ulos raittiiseen ilmaan ja hengästyen laitetaan ajatukset kiertämään hieman vilkkaammin. Samalla kuntokin kasvaa. 
Sensijaan henkisen kasvun mahdollisuus on jo huomattavasti vaikeampi. Äärimmäinen suoritus ei ole automaatti johonkin "parempaan" tai muuhun tavanomaisen kokemuspiirin ulkopuoliseen ja maailmoja avaavaan kokemukseen.

"Kaikki haluaisivat voida paremmin." Lainaus on erään suuren psykiatrisen sairaalan ylilääkäriltä.

Niinpä. Mutta kuinka paljon keskimääräinen ihminen on valmis tekemään itse paremman vointinsa eteen ?
Jatkoksi tähän voisi kysyä että mikä on paremmin ? Enemmän ? Keskiverto todennäköisesti edustaa jotakin tavanomaisesta poikkevaa illuusiota jostakin henkisestä voimasta tai kenties tasapainosta.
Vastapainonahan hyvälle ololle ihmisillä yleensä jylläävät arkihuolet tai muut nyky-yhteiskunnan tuomat henkiset saasteet käsittämättömine vaatimuksineen.

Ultrajuoksijana koen jatkuvasti sellaisia tilanteita joissa kysyn itseltäni : "Miksi ihmeessä teen tätä itselleni." Esimerkiksi harjoitellessani liukkaalla alustalla talvessa kipein jaloin aivan liian väsyneenä. Tai kilpaillessani palautumattomana.
Ristiriidat muun niin sanotun normaalin elämän vaatimusten kanssa aiheuttavat saman kysymyksen. Miksi olen taas täällä lenkillä vaikka taloudellinen tilanne vaatisi pitkää päivää leipätyön ääressä. Miksi tähtään ratkaisuihin jotka eivät edusta normaalia elämää vaan avaavat mahdollisuuksia juosta aina vain enemmän ja keskittyneemmin. Juosta vapaana ?

Verrattuna uskontoihin tai elämänkatsomuksiin ultrajuoksussa ei ole valmiita ohjeita tai oppeja. Harjoitusohjelmat tähtäävät vain fyysisyyden kehittämiseen. Henkisten ominaisuuksien kehittämiseen käytetään usein muita ulkopuolisia keinoja.
Harva tulee huomanneeksi että juuri sillä hetkellä kun voimat juostessa loppuvat paras ratkaisu löytyy itsestä. Tuolla hetkellä on mahdollista löytää itsestään uusia voimavaroja. Edellytyksenä on henkinen kasvu.
Henkinen kasvu on yksinkertaisuudessaan asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen ja etenkin niiden rehellistä myöntämistä itselleen. 
Miksi juoksu ei etene ? Olenko nukkunut tarpeeksi?  Entä syönyt ? Syönyt oikein ? Vaivaako mieltäni jokin muu ulkopuolinen asia jolloin keskittyminen häiriytyy ? Olenko juossut liikaa tai liian vähän ? Ja niin edelleen.
Lopulta tulee väistämättä se tärkein kysymys. Miksi juoksen ? Onko tärkeintä ennätys, voitto vai se että ei ei menetä kasvojaan ? Vai onko muutakin ?
Voisiko olla niin että mukana oleminen riittää ? Ystävien tapaaminen ja kannustaminen ? Ympäröivän luonnon kanssa yhtä oleminen ? Vai löytyykö se ydin yksinäisyydestä - hetkestä juoksun kanssa ?
Ymmärtäessään oman totuutensa juoksija tuntee olevansa vapaa. Askel kevenee ja tarkoitus kirkastuu. Päämäärä on helpompi saavuttaa kun löytää mahdollisuuden. Mahdollisuuden henkiseen kasvuun.

VIIKKO 8. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km helppoa juoksua tiellä - 53 min.
Ti- 14 km illalla pimeässä - 1.37.
Ke- 10 km illalla pimeässä - 1.10.
To- 34 km Tampereen Hervannasta kotiin jäisiä pintoja pitkin - 3.36. 1 geeli ja litra vettä.
Pe- 10 km - 1.03. Illalla sauna ja avantouinti.
La- Aamupäivällä 3 tuntia lumikengillä Kirsin kanssa Virtain Torisevalla.
       Iltapäivällä 6 km verryttelyä nastoilla - 46 min. Aivan poikki.
Su- Aamupäivällä kävelyä lumipyryssä Kirsin kanssa tunti.
       Iltapäivällä 12 km - 1.13. Mäkinen ja luminen reitti.

yhteensä juoksua 94 km - 10 tuntia ja 18 minuuttia

Kohtuullista jatkuvuutta. Kuukauden vaatimaton tavoite on 350 km harjoittelua, joka on helposti saavutettavissa ilman sairasteluja.
Aika maltillisiin määriin saan tyytyä mutta ne eivät ole este juosta Unkarissa hyvin tai jopa paljon. Sensijaan väkisin tiettyjen menneiden numeroiden tuijottaminen ei takaa mitään muuta kuin jatkuvan turhan henkisen paineen.
On mentävä sillä mikä luonnostaan tulee ja etenkin minkä tässä tilanteessa kokee kehittäväksi.
Viimeisen puolen vuoden harjoittelun määrän keskiarvo on niukasti yli 300 km per kuukausi. Tämä on minulle vähän mutta tyhjää parempi...

Lumikengillä pääsee erikoisiin paikkoihin.

Chia fresan lisäksi on syytä maistaa makkaraa välillä.

Torisevan jylhyyttä.

Juokse tässä sitten turvallisesti ja rennosti ?

LOPPUUN MENNEEN VIIKON ÄLYTTÖMIN UUTINEN :

Tampereella oli useiden liikennevalojen kanssa ongelmia. Kaupungin mukaan liikennevalot olivat kehittäneet itseään vastaan datamyrskyn ja tämän eräänlaisen itse itseään vastaan kehittämänsä palvelunestohyökkäyksen takia eivät toimineet.
Aikanaan kun kysyttiin liikenneinsinööriltä että miksi valot palavat kaikkiin suuntiin punaista yhtäaikaa niin vastaus oli että eivät ne voi vihreätäkään palaa kaikkiin suuntiin yhtäaikaa. Tällä logiikalla kun hommia hoidetaan niin kotiin juokseminen onkin äkkiä erittäin fiksu valinta.
Hankkikaa nyt keinoälyä tai oikea elämä äkkiä jostakin !!!

Uutinen

LEIKKI JATKUKOON

Juoksin viikon leikkien. En tarkoita että juokseminen olisi minulle aina helppoa tai leikintekoa. Jo vuosia sitten otin kivun kaveriksi pitkille lenkeille. Senjälkeen en ole koskaan ollut yksinäinen mutta en aina ole kyennyt leikkimäänkään.
Yritin juosta niin ettei jäisi jälkiä. Ylävartalo suorana, lantion alla jalat lyhyellä askeleella vain hetken maasta ponnistaen. Leuka ylhäällä eteenpäin katsoen. Kädet sivulla lähellä kylkiluita.
Juoksin niin että en joutunut puristamaan. Valmiina kuitenkin jokahetki pyrähtämään täyteen vauhtiin. Juoksin itselleni. Juoksin harjoitellakseni. Juoksin koska rakastan vapauden tunnetta juostessani.
Ihminen on luotu juoksemaan pitkiä matkoja. Aivoja sensijaan ei. Eikä ympärillä vaikuttavassa 2000-luvun maailmassa edes tarvitsisi juosta. Mutta minä rakastan juoksemista. Juoksemisen vapautta. Yksinkertaisuutta, toistavaa ja eteenpäinvievää liikettä ja luontoa ympärillä vaihtuvassa kuvassa silmieni edessä.

Voisin sanoa olevani puolimatkassa. Olen sillä rajapyykillä, jonka koskaan en uskonut tulevan. Jos ohitan tämän rajan, niin paluuta ei enää ole. Perusperiaatteeni, että juoksemiselle ei koskaan saa antaa kokonaan itseään, alkaa rakoilla. Houkutus on suuri ohittaa tämä viimeinen raja ja katsoa kortit loppuun asti.
Lukijani ovat varmasti panneet merkille sisäiset ristiriitani. Viimeaikoina olen käynyt varsin syviä keskusteluja itseni kanssa. Mihin olen juoksussani matkalla ja etenkin mihin haluan olla matkalla ? Vain yksi kuva on kirkastunut : loppuun asti tämä katsotaan.
Viimeaikojen vaikeudet ovat vain lisänneet kiinnostusta rajan ylittämiseen. Nyt tiedän että sydämeni ei ole paksuuntunut liiaksi kilometrien myötä. Vanhemmalla teuraalla on siis vielä kilometrejä edessään siltäkin osin. Muutenkaan en ole koskaan uskonut että tietyn ikäisenä tai jo tietyt asiat kokeneena ei voisi löytää uutta tai tehdä toisin.

Pidän inhimillisen suorituskyvyn rajana harjoittelussa 300 km juoksumäärää viikossa. Tämä siis ilman dopingia puhtaasti juosten. 200 km on jo erittäin paljon jatkuvasti juostuna ja yleensä riittää isompiinkin haaveisiin - valitettavasti väärin rytmitettynä myös vammautumiseen. Jokatapauksessa noilla etenee jos on henkinen kapasiteetti kunnossa.  Palkkatyötätekevä amatööriurheilijahan piirtää itse rajansa ja usein perheensä kanssa neuvotellen. 
Kerron näkemykseni harjoittelumäärästä siksi että jatkuvasti tätä kysytään. Paljonko on paljon. Helvetistäkö minä tiedän ? Kokeilkaa jos uskallatte.
Yleisin kestävyysurheilijan äkilliseen kuolemaan johtanut syy on sydänlihaksen liiallisen paksuuntumisen aiheuttama kammiovärinä tai siitä johtuva sydänpysäys. Kirjoittaessani, että en halua niiden sankarinylkyttäjien joukkoon jotka vuosi vuodelta nostavat harjoitusmääriään vain sokean itsetarkoituksellisesti, tarkoitin juurikin näitä juoksuhistorian surullisia tapauksia. Ja juuri tästä syystä minäkin testautan itseni asiantuntijoilla tarpeen tullen. Kuitenkin teen itse omat valintani sanovat he mitä tahansa ja vastaan niistä myös itse.
Yksi esimerkikki äkkikuolemasta on Caballo Blancon traaginen menehtyminen. Tosin tässä tapauksessa nyrkkeilyuran aikana nautittiin varmasti jotain muutakin kuin pyhää chia frescaa. Caballon kerrotaan juosseen parhaimmillaan jatkuvasti 270 km viikossa. Otin hänet esimerkiksi koska hän vei juoksun yhtä pitkälle kuin minä aion tulevina vuosina viedä.

Julkisesti olen omista visioistani kirjoittanut tässä blogissa aiemmin lähinnä viittauksin. Olen luvannut muuttaa matkailuautoon asumaan ensi vuoden aikana. Myydä lähes kaiken saadakseni mahdollisuuden tehdä vain yhtä asiaa : juosta.
Asia ei ole ihan noin yksinkertainen eikä suoraviivainen kohdallani. En ole elämässäni onneksi yksin. Houkutus muuttaa elämänsä luontoon yksinäisyyteen ja juoksemaan on suuri mutta kääntöpuolena menettäisin järkeni - siis loputkin siitä. Lisäksi työllistän yhden ihmisen ja olen vastuusssa hänen työpaikastaan kuten omastanikin.
Kaikkea ei voi eikä kannatakaan jättää taakseen juoksun takia. Tarkoin harkittu ratkaisuni kulkee keskitietä. Arki jatkuu mutta ensivuoden lopulla se saa yhä enemmän odottaa minua lenkiltä takaisin. Elän vain kerran ja aion myös toteuttaa haaveeni ennenkuin on myöhäistä.

Viime vuosina olen ollut onnellisimmillani herätessäni matkailuautostamme aamulla jonkin Norjalaisen vuonon pohjukasta lähtevän laakson äärimmäisessä peränurkassa. Puhelin ei kuulu eikä internettiä ole lähelläkään. Lukuunottamatta luonnon ääniä ei kuulu mitään muuta.
Syödessäni aamiaista olen katsellut virtaavaa vettä ja tähynnyt tuntureille. Sitten olen lähtenyt kevyen repun kanssa juoksemaan ylös mielessäni jokin hahmotelma päivän pituudesta. Kokemukset ovat olleet puhuttelevia pohjia myöten. Illuusio vapaudesta on muuttunut todeksi
Ystävistäni vain Raine on kokenut kanssani tunturituulen juosten siellä jossakin. Kirsin kanssa olemme vaeltaneet. Kysykää heiltä mitä tarkoitan kun sanon että lähemmäksi Jumalaa ette pääse muualla kuin siellä ylhäällä. 
Yksin lähteminen erämaahan on aina riski. Jos en jostakin syystä poluiltani palaa elävänä niin voin vakuuttaa että se on ollut sen arvoista. Aivan kuten kaikki muutkin tekemäni juoksut rajalla joko numeron kanssa tai ilman.

Lukijalle voin antaa konkreetin esimerkin nykytilanteestani. Iltapäivän kahvitauolla työkavereiden kanssa virkavaatteet päällä olen aivan kuin yksi heistä. Kritisoimme kalliita vakuutusmaksuja ja heikkoa taloustilannetta. Kerrotaan meheviä takapenkin tarinoita ja palataan yksitellen ratin taakse töihin.
Ero tulee sitten kun työkaverit vielä istuvat autoissaan ahnehtien viimeisiä tunteja ajovuoroistaan. Minä olen lopettanut ajat sitten, pukenut lenkkivaatteet päälle ja juossut jo tunnin kun he vasta ajavat kotipihoihinsa ja nousevat kankeasti pitkän istutun päivän jälkeen ulos autoistaan.
Minulle on siis aivan turha tulla esittämään pidempiä työaikoja tai muita velvotteita. Prioriteettini ovat täsmälleen asetetut palvelemaan minua ja juoksuani. Tässä itsekkyys menee kaiken edelle. Jos ei kelpaa niin voin kadota horisonttiin - juosten.

Juoksemisesta on siis tullut minulle vahva elämäntapa. Tämä ei edelleenkään tarkoita että pyrkisin elämässäni tilanteeseen jossa vain ja ainoastaan juoksen. Sensijaan pyrin tilanteeseen missä pääsen pääosan vuodesta juoksemaan vapaana eripuolilla maailmaa ja kohtaamaan luontoa ja ihmisiä matkojeni varrella.
Ainoaksi elämän sisällöksi juoksusta ei kuitenkaan ole mutta sen siivellä pääsen vapauteen. Jos ette usko niin juoskaa yhtä kauas kuin minä ja huomaatte että on pakko uskoa.

VIIKKO 7. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- Lepo
Ke- Reippaampaa 15 km - 1.25. Osittain jäinen tie, ei nastoja, otsavalo, 11 km väliaika 1.03.
To- Iltapäivä 20 km - 2.10. Tiellä tasaista.
       Ilta 5 km - 35 min. Kotitiellä pure grit-tossuilla vapaasti palauttaen.
Pe- Aamupäivällä 15 km - 1.40. Lenkistä ensimmäinen kilometri kävellen.
       Ilta 5 km - 34 min. Kotitiellä nastoilla. Lenkin jälkeen avantoon.
La- Aamupäivällä 8 km - 53 min. Elimistöä herätellen.
       Iltapäivällä 15 km - 1.37. Lenkistä 1 km umpihankea.
Su- Aamupäivällä lumikengillä 1.45 Kirsin kanssa metsässä. Pakkasta - 11 astetta ja aurinkoa !
       Iltapäivällä tiellä 19 km - 2.07. Pakkasta - 4 astetta ja aurinkoa !

yhteensä juoksua 102 km - 11 tuntia ja 1 minuutti

Viikolla Helsingin Sanomat kertoi ultrajuoksijoiden (amerikkalaisten) käyttävän kannabista kivunlievennykseen. Runners World on kirjoittanut aiemmin montakin kertaa ultrajuoksijoiden käyttävän milloin mitäkin. Aihe on aina kuitattu että petkuttaminen on epäeettistä ja case is closed.
Ultrajuoksu ei eroa mitenkään muista urheilulajeista siinä että paskapäitä mahtuu joukkoon aina. 
Moni erittäin lahjakas ja filosofinenkin ultrajuoksija on myöntynyt sponsorien lähettilääksi saadakseen tehdä asiaa mitä rakastaa eikä menestyksen muuttamista rahaksi voi tällöin kritisoida. Nämä ovat omia valintoja.
Sensijaan jos menestys hankitaan lääkkeillä pilvessä pumpaten niin aikanaan vääryydestä saa maksaa varmasti. Vaikkapa terveyden menetyksellä kun se muutenkin näissä leikeissä on kovilla. Tai sitten henkisenä romahduksena, valintojensa kanssa kun joutuu (saa) elää loppuun asti.
Itse en edes ajattele lähtöviivalla onko kaveri vieressä puhdas vai ei. Minulle riittää kun tiedän että itse olen ja olen myös testattavissa koska tahansa, missä tahansa.

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.