TUNNOLLINEN JUOKSIJA

ALUKSI

Nilkutan puolikuolleena erikoisharjoituksen päätteeksi kotitiellä.  Olen juossut pitkin kohisevia polkuja, vaihtelevaa umpilunta ja hiekkateitä. Kaksi tuntia kaikilla mahdollisilla vauhdeilla. Ainoa päämäärä on päästä kotiin, suihkuun ja syömään.
Ohitseni ajaa vanhemman tutun pariskunnan auto. Sivulasi on auki ja sieltä viitotaan eteenpäin kannustavasti. Imuun vaan - siis.
Päästessäni heidän talonsa kohdalle rouva on postilaatikolla ja herra hymyilee auton vierellä.
- Sinä se vaan jaksat tunnollisesti juosta vaikka on tällainen ilmakin.
Pyyhkiän räntää naamalta ja kysyn - että niin mikä ilma, epäselvästi tosin.
Täällä meillä on totuttu juoksevaan mieheen joka mutisee. Ja juoksee. Aina vaan.
---
Tunnollinen juoksija on juoksukyvytön. Tunnollisesta juoksemisesta jää jäljelle kuiva nahka joka ripustetaan viimeiselle orrelle ja kasa kuluneita lenkkikenkiä. Niin on raadettu että nestettäkään ei tipu enää. 
Hyvänä puolena tässä on että kusikin on loppunut päästä. On siis ikäänkuin nöyrrytty lopullisesti. Vailla uhmaa siellä orressa sitten roikutaan kun muuta ei enää voida. Toki jää kokemuksia mutta niitähän on vaikea mitata, kuin myös sanoin toisille selittää.

Kestävyysjuoksukulttuuriin kuuluu munkkimainen raataminen. Loputtoman saman toistaminen. Pitkissä harjoituksissa asetettu tavoite kirkastuu ja käsitys omista kyvyistä kasvaa ulosmitattavaan muotoon.
Sitten hakeudutaan viivalle. On ulosmittauksen aika. On aika todistaa. Juosten.

Ei.
Ei se noin mene.
Ainakaan minun mielestäni.

Tasaisin väliajoin varsinkin kestävyys- mutta myös taitolajeissa huudetaan henkisen valmennuksen perään. Ainoastaan jääkiekossa kaveri on vaan parempi ja vastustajaa kunnioitetaan. Jopa riisumalla hanskat ja lyömällä päähän. Ihan vaan viihteen takia. Kamppailua. Nääs.
Hiihtolajit, mäkihyppy ja viimeisimpänä esimerkkinä taitoluistelu tarjoavat oivan tilaisuuden ampua sohvalta. Somettaa että pää ei kestänyt. Että mitä olisi pitänyt tehdä ettei.

Urheilija on harjoitellessaan usein kovin yksin. Harjoituksien aikana tavoitteesta voi tulla illuusio. Tilaa pahentaa täydellinen realismin puute. Loppumaton usko omiin kykyihin. Tarkat suunnitelmat. Visio ja mittarinäytöt. Ollaan käytännössä jo tavoitteessa ja voittokin on ihan tuossa ulottuvilla.
Kunnes sitten pudotaan kilpailussa perseelleen. Ensimmäisten vaikeuksien tullessa huomataan ettei olla edes läsnä ja kaikki sortuu. Jää hetki kokematta ja etenkin tilaisuus hyödyntämättä.

Hyvään harjoitteluun kuuluu kyky antaa tarvittaessa hiukan periksi. Täytyy pystyä repimään itsensä kaavoista pois. Suunnitelmia täytyy pystyä muuttamaan. Tavoite voidaan silti pitää kirkkaana mielessä mutta sitä ei tarvitse ajatella 24/7. Eli ei yötäpäivää ja aina. Eikä väkisin.
Joskus on hyvä rentoutua. Jotta sitten kun on aika, on mieli tyyni ja matkalle altis.
---

LOPUKSI

Pidin kevyen viikon. Olikin kulunut kuusi viikkoa edellisestä. 
Jos olen ihan rehellinen niin talven vaikeuksien jälkeen ei ole ollut olemassa mitään harjoittelua. Siis minun vaatimustasoni mukaan.
Olen juossut tänä vuonna reilut tuhat kilometriä. Pääosin kevyttä tissihölkkää. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan kilometrejä olisi nyt viisisataa enemmän. 
Sensijaan merkittävää on että tunnelma jaloissa on nyt sellainen kun sen pitäisi olla nuo kilometrit taakse jääneinä. Eli tämä onkin riittänyt tällä kertaa. 
"Pikkunätti sadan viikko tai askartelu. Mikäs siinä kun tasaisesti hiljaa hölkkää niin tuleehan niitä kilometrejä." Noinhan niitä vähätellään.
No. Minäpä en halua sinne orrelle vielä.
Ja vuoden lopussa ne kilometrit vasta lasketaan - myös kisakilometrit.
Ensi viikolla tiistaina pakenen mökille. Jäljellä on enää kaksi viikkoa varsinaista harjoittelua ennen kuuden päivän juoksua, joka starttaa siis 6.5. Unkarissa.

VIIKKO 13. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km kevyttä - 56 min.
Ti- Lepo
Ke-Lepo
To- 18 km - 1.50.
Pe- 17,5 km - 2.00. Erikoisharjoitus nastoilla poluilla ja vaihtelevilla alustoilla, lihasten hermotusta.
La- 11,5 km - 1.16. Verryttelyä.
Su- 9 km - 58 min. Ravistelua.
yhteensä 63 km - 7 tuntia.

Resepti omasta rentoutumisesta :

Uunissa edellisenä päivänä paistetut kananpalat riivitään pannuun erikseen keitetyn risottoriisin seuraksi. Siellä pitää olla se liemi niistä kanoista ja jos se riitä voi käyttää kanaliemikuutiota lisäksi. Mukana alusta asti sipulia ja varsiselleriä. Provencale-maustesekoitusta ja väriksi lopuksi herneitä. Risotto tehdään siis isoon pannuun joten sen rakenne saadaan sopivan märäksi oman maun mukaan.

Tarjoiluun koristeeksi rucolaa.

Salaatiksi kaalisalaatti ranskalaisella sinappikastikkeella. Coleslaw terästetään porkkanalla ja sipulilla.

Leipää

Juomaksi yellow tail. Shiraz. Punaviini australiasta siis. Tästä ei saa päänsärkyä koska se on kevyt ja matalatanniininen ja sulfiittejakin on vähän. Suosittelen kaikille. Myös niille jotka eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää viinistä mitään.
Aromit ovat mauste, likööri ja makeat marjat.
Maku revittyjä punaisia marjoja, pehmeä ja mausteinen.

Pöydässä myös vettä ja säilöttyä inkivääriä. Viimeksi mainittu tasaa makuja tarvittaessa.

Syödään hitaasti hyvässä seurassa.

Päälle savusaunaa puolitoista tuntia ja kuusi kertaa avantoon.

Lopuksi kermakahvi ja Chivas Regal tai Renault Carte Noir.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ JA KÄYKÄÄ VAIKKA KIRKOSSA VAIHTELUN VUOKSI !