Otteita pöytälaatikostani- sarja kertoo siis tarinaa
menneisyydestäni. Mistä on peräisin rakkauteni elämän ainutkertaisuuteen
ja periksiantamattomuuteen. Mistä valintani johtuvat.
Sarja päivittyy hitaasti mutta varmasti - jokaiseen tekstiin joudun
raastamaan itseni vereslihalle. Muistot ajalta jolloin olin elämässä
varsin ohuilla langoilla kiinni eivät näppäimistölle siirry itsestään.
Kuvaan tapahtumia todellisuudesta ketään säästämättä mutta loukaamatta. Nimet ja tittelit ovat aitoja mutta jos nimiä ei ole mainittu niin siihenkin voi olla syy...
Jos joku kuitenkin innostuisi kustantamaan tämän niin voisin vaikka yrittää kertoa melkein kaiken...
VIERAILU
Makaan sängyssä. Koko elämäni on muuttunut makaamiseksi. Vaihdan asentoa ja käsivarressa kanyyliin sattuu. Vilkaisen tippapullotelineessä olevia pulloja. Keittosuolaa ja solumyrkkyä tippuu samanaikaisesti suoneen kanyyliin yhdistetyn hanan kautta.
Olen huoneessa yksin. Valkoinen tyhjä huone vailla elämää. Makaan ja katson ikkunasta pilviä. Yksitoikkoista makaamista päivästä toiseen.
Oloni on siksi huono että en jaksa keskittyä lukemiseen tai televisioon. Radio ei innosta. Mikään ei innosta. Paitsi paraneminen. Ja siitä en vielä tiedä, kukaan ei tiedä. Vieläkään.
Yhtäkkiä ovi avautuu ja sisään astelee esimieheni töistä, rehtori. Hänen perässään tulee rehtorin opettajavaimo ja sitten koulumme lääkintävoimistelija ja avustajakollegoita. Huone tulee ihmisiä täyteen. Ihmisiä on niin paljon että minulla on vaikeuksia hahmottaa ketä on paikalla. Nousen sängyssä enemmän istuvaan asentoon ja korjaan peitettä jalkojeni päällä.
Kysymyksiä satelee. Kieltenopettaja hössöttää kukkamaljakon kanssa. Laitetaan kristlifeä niin säilyvät kauemmin kauniina. Saan sarjakuvakirjan ja suklaata.
Voin huonosti huoneen ilman käydessä raskaaksi mutta yritän parhaani mukaan pysyä mukana keskustelussa.
Aiheet minun osaltani loppuvat kuitenkin heti kättelyssä.
Juu on ollut hyvää ruokaa, jätän kertomatta että oksennan ainakin kolme kertaa päivässä ja että kaikki maistuu samalta.
Voin hyvin mutta että nukun kuusitoista tuntia päivästäni jos saan siihen mahdollisuuden.
Käyn ulkona kävelemässä joka ilta edelleen mutta en jaksa enää kuin kaksisataa metriä jos istun välillä.
Ihmiset alkavat keskustella ylitseni keskenään. Saan hengähdysaikaa ja samalla tarkkailen paikallaolijoita. Viereisellä sängyllä istuu kolme kollegaani. Rehtori on valloittanut vierastuolin ja hänen vaimonsa seisoo nurkassa.
Iloisia kasvoja joista kuitenkin paistaa huoli. Joku selittää että kaikki eivät päässeet, tietenkään. Kukaan ei selitä että kaikki eivät tietenkään halunneet tulla tai eivät pystyneet muuten. Joku jo aiemmin vieraillut on saattanut kertoa että olen varsin huonossa kunnossa. No - ei tämä tartu, vitsailen.
Ikkunalaudalla istuu pari nuorempaa opettajaa lähekkäin. Heidän edessään istuvan rehtorin ja hänen vieressään seisovan lääkintävoimistelijan välistä näen että miehen käsi on naisen reidellä. He eivät ole aviopari mutta ovat kumpikin tahollaan naimisissa.
Hymyillen muistan erästä iltaa koululla. Tehtäviini kuului osa vahtimestarin tehtävistä oman toimen ohella, myös lipun nosto ja lasku. Tulin laskemaan lippua illalla ja mennessäni kouluun sisälle lippu kainalossa kiinnitin huomiota lasioven takaa hohtaviin ylimääräisiin valoihin.
Vein lipun kaappiin ja kävelin lasiovelle joka yhdisti kaksi toisiinsa kytkettyä koulua. Avasin oven ja totesin että hälytysjärjestelmä oli kytketty pois päältä ja että oikealle kääntyvässä käytävässä paloivat muutkin kuin iltavalot.
Samalla erotin toisen käytävän päästä ulko-oven ikkunasta katoksen alle pysäköidyn polkupyörän jossa oli lasten turvaistuin tavaratelineellä. Pyörän vieressä ulkovaloissa erottui tumman perhefarmarin perä.
Kävelin käytävää oikealle kohti terapiatilan ovea. Pysähdyin oven taakse ja virnistin. Oven takaa kuuluvista äänistä ei voinut erehtyä.
Avatessani oven terapiatilan paksun patjan päälle oli levitetty pari vilttiä. Näitä samoja vilttejä käytimme pakkasella pyörätuolissa istuvien lasten lämpimänä pitämiseen.
Viltin päällä oli naisopettaja polvillaan alaston pylly somasti pystyssä. Lämpimänä pitämisestä huolehti mies takaapäin ilman housuja.
- Jatkakaa, anteeksi keskeytys.
Vedin terapiatilan oven kiinni. Tehtäviini kuuluva tilojen tarkkailu oli suoritettu. Perusteellisesti. Lähdin kotiin.
Seuraavana päivänä aamulla opettajainhuoneessa kyseisen naisopettajan käsi vapisi hieman hänen kaataessaan kahvia itselleen samalla kun toivotin hyvät huomenet. Myöhemmin tapasin miesopettajankin, jonka stoalaislta kasvoilta ei ollut luettavissa mitään lukuunottamatta pientä elohiirtä suupielessä. Elämä jatkui.
Virnistelen muistoilleni ja tämä tulkitaan että vierailu piristää. Kaikkien katseet kiinnittyvät taas minuun. Ja nuo kaksi istuvat ikkunalaudalla lähekkäin, miehen käsi naisen reidellä aivan kuin ei mitään.
Yhtäkkiä minulla alkaa seistä. Kiemurtelen kiusaantuneena ja pyrin istuvampaan asentoon. Joku korjaa peitettäni. Pidän käsiäni sylissä ja koukistan hieman polviani jotta kukaan ei huomaisi mitä tapahtuu. Kasvoilleni nousee heikko puna mutta onneksi olen hoidoista kalpea joten se tulkitaan että minun on kuuma.
Siinä makaan elin jäykkänä viidentoista työkaverin keskellä. Löysissä sairaalapyjaman housuissa on tilaa. Puristan peittoa sylissäni. On kuuma.
He viipyvät vielä hetken. Kun huone viimein tyhjenee ja ovi sulkeutuu purskahdan nauruun. Nauran vesi silmissä yksin valkoisessa huoneessa elin edelleen pystyssä. Sytostaattihoitaja saapuu vaihtamaan lääkkeen. Käännyn kyljelleni varmuuden vuoksi.
- Piristävä vierailu vai ?
- Todella...
VIIKKO 13. HARJOITTELUNI
Ma- Lepo
Ti- illalla 10 km - 1.05.
Ke- aamulla 8 km - 48 min. Ilta - Lepo
To- Korostetun kevyt ulkoilutyyppinen juoksentelu poluilla ja teillä; 20 km - 2.17.
Pe- Puunhalontaa koneella ja illalla 12 km - 1.16. Väsynyt.
La- 10,5 km - 1.04. Erittäin surkeaa ja väsynyttä.
Su- Kävelyä metsässä tunti plus 10 km juosten vauhdinvaihtelua tiellä - 55 min.
yhteensä juoksua 70,5 km - 7 tuntia ja 25 minuuttia
KEVYT VIIKKO
Usein kestävyysjuoksussa kevyeen viikkoon vähennetään juoksumäärää noin 30 % ja kuvitellaan että se on sitten siinä. Palautusautomaatti ?
Kevyen viikon ideana on että juoksija todella tuntee palautuvansa. Etukäteen ei voi tietää kuinka paljon juoksumäärää pitäisi pudottaa joten on tutkiskeltava itseään. Rehellisesti.
Tilannetta hankaloittaa usein että lihakset menevät palauttelusta tukkoon tai "tuntuma" häviää. Voin vakuuttaa että ei se mihinkään häviä, kyse on illuusiosta raatamaan tottuneelle elimistölle jota euforinen ja yliviritetty mieli yrittää ohjata. Parempi kun liikkuu kevyesti tarpeen mukaan ja kytkee aivonsa irti koko touhusta.
Palautuminen vie yllättävän paljon energiaa. Elimistö korjaa itsensä jos sille annetaan tilaisuus ja polttoaineet.
Mielen palauttaminen onkin sitten haastavampaa. Pääasia on että kevyen viikon jälkeen juokseminen maistuu, olisi oltava harjoittelun himoa siis.
Minulla ei nyt ole. Mutta minä olenkin ultrajuoksija. Joten ei kun ensiviikolla lenkille...vaikka väkisin.
Vasta parin viikon päästä alan sitten todella kuunnella itseäni - näin sanoo vaisto ja järki.
Aikaa Tuhannen Mailin lähtöön on silloin kuukausi.
Kosketus Liikkuu
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
SEITSEMÄN VIIKKOA PEIPOSTA
Puoli kuuta peipposesta. Siis kesään. Siellä se peippo oli takapihan ruokintapaikalla. Tulossa siis on mutta hitaasti.
Oma tunnelma onkin pikemminkin että seitsemän viikkoa peiposta. Siis Tuhannen Mailin aloitukseen. Tässä samalla esitänkin pahoittelut että valmistautuminen näkyy hieman kirjoituksissani. Taustalla on käynnissä monenlaista matkaan liittyvää valmistelua, joka nielee harjoittelun ohella aikaa ja huomiota. Ehkä kuitenkin kestätte ?
Harjoitusviikko sujui ohessa. Maanantain ja Tiistain kymmentuntiset työpäivät kruunautuivat Tiistai-iltana valtavaan lumipyryyn, jonka seurauksena töiden päälle jouduin mönkijän selkään illalla pimeään auraamaan tietä.
Keskiviikkona vein maatalousautomme huoltoon Elovainion pojille. Matkailuauto olikin siellä suuressa huollossa jo aiemmin. Juoksin huollosta kotiin ja illalla vielä toisen lyhyen lenkin päälle.
Torstaina tukijani Rengascenteristä oli järjestänyt minulle ohjelmaa ja kun vielä piti hakea maatalousauto huollosta ja käydä hammaslääkärissä niin lepopäivä oli selviö.
Perjantaina juoksin nastoilla poluilla jalkani täysin jumiin. Vihaan nastoilla juoksemista mutta osittain jäiset pinnat eivät antaneet vaihtoehtoja.
Lauantaina ja sunnuntaina suurin osa teistä oli jälleen paljaana ja pitäviä eli sain sentään vietyä harjoittelun suunnitellusti läpi.
Tätä kirjoittaessani olen hakenut työauton kuljettajalta ja kello soi aamulla varhain Maanantain ratoksi. Tuhannen Mailin valmistelut vaatisivat aivan jotain muuta kuin työn rikkomaa viikkorytmiä mutta ei auta - yrittäjän on yritettävä, edes vähän.
VIIKON 12. HARJOITTELUNI
Ma - Ilta 8 km kevyttä tiellä - 49 minuuttia.
Ti - Lepo
Ke - Aamu 8 km tiellä - 51 min. Ilta 10 km - 1.05.
To - Lepo
Pe - 14 km poluilla nastakengillä sohjossa - 1.34.
La - Aamu tunti kävelyä metsässä Kirsin kanssa.
Päivällä 30 km - 3.14 yli puolet asvalttia, erittäin vaikeaa ja kankeaa.
Su - 30 km - 3.17 yli puolet asvalttia, normaalia ja lopussa jopa kevyen tuntuista.
yhteensä 100 km - 10 tuntia ja 48 minuuttia
VALINTOJA TARJOLLA - JÄLLEEN KERRAN
Viikon älyttömyyksiin kuului VATT:n, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen esittämä ajatus siitä että eletään kauemmin terveenä, tehdään pidempään työtä ja sitten käytetään mahdollisesti kertynyt omaisuus hoivapalveluihin vanhoilla päivillä. Tällä hetkellähän laitoshoidon asiakkaat maksavat hoidostaan noin 20 prosenttia - VATT on laskeskellut 40 prosentin mallia. Näin yhteiskunnan kustannukset pienenisivät.
Mitäpä jos joku tekee kuten minä. Eli muutaman vuoden päästä kun olen saanut asuntoni velattomaksi menen välittömästi pankkiin ja otan käänteisen asuntolainan ja pudotan työntekoni minimiin. Elän välin 55 vuotta - 65 vuotta kuten ihmiset yleensä elävät välin 60 - 70. Jos elän ja jos elävät. 65-vuotiaasta eteenpäin elän sitten pienellä eläkkeelläni.
Olen siis itserakas paskiainen ja käytän ajan ja voimavarat itseeni ? Siihen paljonpuhuttuun ainutkertaiseen elämääni. Yhteiskuntavastuuni hoidan mielestäni varsin riittävästi nytkin työllistäen yhden ihmisen ja taistellen pitääkseni yrityksen pystyssä kasvavien kulujen uhatessa. Työllistäisin kaksikin ihmistä mutta päättäjät eivät uskalla tehdä yksinkertaista päätöstä : ensimmäisen työntekijän palkka tulisi voida vähentää arvonlisäverotuksen yhteydessä. Näin syntyisi kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja pienyrityksiin.
Sunnuntaina katsoin hetken jumalanpalvelusta televisiosta. En kuulu ko. kirkkokuntaan mutta mieleeni jäi hauska yksityiskohta.
Suomalainen välipuhuja oli kasvanut Papualla lähetystyötä tekevässä perheessä. Hän kertoi puheessaan että Papuan kielessä ei ole sanaa sydän. Jos halutaan tietää mitä henkilön sisimpään kuuluu niin kysytään kuinka mahasi voi ?
"Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne." Luukkaan evankeliumi 12:34
Valintamme siis osoittavat, mitä sisimmässämme on ja mikä on ensimmäisellä sijalla elämässämme. Ehkäpä minäkin tekisin jotakin lukemattomien köyhien ja vähävaraisten hyväksi sitten kun aikaa vapautuisi työnteon ikeen hellitettyä. Kysymys miten mahasi voi sopii siis meille kaikille.
MITÄ SYÖT ?
Tuo on usein kysytty kysymys minulta kun kysellään ultrajuoksusta. Alla esimerkkejä.
Keitettyjä perunoita ja porsaan juhlapaistia, öljyssä paistettua valkokaalia, oman maan kurpitsasta salaattia jossa sipulia ja chiliä. Porkkanaraastetta jossa appelsiinia ja omenaa. Raejuustoa. Leipää ja kivennäisvettä.
Voissa paistettuja perunoita ja siikafilettä. Varsisellerisalaatti jossa kurkkua ja raejuustoa. Päällä nokare kermaa vaahdotettuna ja maustettuna kreolilaisella pippurikastikkeella. Ruisleipää ja vettä.
Soijapaloja leivitettynä, paistettua kaalia, nuudeleita ja paistettua kananmunaa. Vihreää salaattia jossa kurkkua ja kurpitsaa. Leipää ja mehua.
Annoskoko on kuvassa näkyvä. Eli ei kovin suuri liikuntamäärään nähden. Viimeistä santsasin muita en. Jälkiruokana oli mm. mustaherukkarahkaa tai ei mitään.
Kiitokset monipuolisuudesta menevät kyllä Kirsille...
Käytössä on palautusjuomaa, kalanmaksaöljyä, nestemäistä rautaa ja b-vitamiinia ja magnesiumia vaihtelevasti.
Syön kolmenkympin lenkillä yleensä vain yhden geelin nykyisin.
VALMISTELUJA
Tukijani luovuttivat uudet kesärenkaat matkailuautoon. Nokia Hakka Cargo kestää matkailuauton kuormitukset ja koossa 225/70R15C on suuntavakavampi ajaa kuin entiset kapeammat ja on olkapalansa ansiosta muotonsa säilyttävä rengas.
Hakkaturva on voimassa vuoden ja on mainio apu jos tulee murheita; se korvaa veloituksetta rengasremontin ja myös hinauksen - eikä maksa siis mitään !
Kuvassa vanha ja kulunut rengas on ylempänä. Lenkkitossut ovat siinä muistutuksena siitä että autoilijana olet neljän noin 42 numeron anturan varassa kiinni tiessä ! Ovatko renkaasi kunnossa ? Jos eivät niin käänny ammattilaisten puoleen tai jos et tiedä ovatko renkaasi kunnossa niin he kertovat sen sinulle.
KLIKKAAMALLA VALOKUVIA NE AUKEAVAT ISOMPINA KATSOTTAVIKSI.
Oma tunnelma onkin pikemminkin että seitsemän viikkoa peiposta. Siis Tuhannen Mailin aloitukseen. Tässä samalla esitänkin pahoittelut että valmistautuminen näkyy hieman kirjoituksissani. Taustalla on käynnissä monenlaista matkaan liittyvää valmistelua, joka nielee harjoittelun ohella aikaa ja huomiota. Ehkä kuitenkin kestätte ?
Harjoitusviikko sujui ohessa. Maanantain ja Tiistain kymmentuntiset työpäivät kruunautuivat Tiistai-iltana valtavaan lumipyryyn, jonka seurauksena töiden päälle jouduin mönkijän selkään illalla pimeään auraamaan tietä.
Keskiviikkona vein maatalousautomme huoltoon Elovainion pojille. Matkailuauto olikin siellä suuressa huollossa jo aiemmin. Juoksin huollosta kotiin ja illalla vielä toisen lyhyen lenkin päälle.
Torstaina tukijani Rengascenteristä oli järjestänyt minulle ohjelmaa ja kun vielä piti hakea maatalousauto huollosta ja käydä hammaslääkärissä niin lepopäivä oli selviö.
Perjantaina juoksin nastoilla poluilla jalkani täysin jumiin. Vihaan nastoilla juoksemista mutta osittain jäiset pinnat eivät antaneet vaihtoehtoja.
Lauantaina ja sunnuntaina suurin osa teistä oli jälleen paljaana ja pitäviä eli sain sentään vietyä harjoittelun suunnitellusti läpi.
Tätä kirjoittaessani olen hakenut työauton kuljettajalta ja kello soi aamulla varhain Maanantain ratoksi. Tuhannen Mailin valmistelut vaatisivat aivan jotain muuta kuin työn rikkomaa viikkorytmiä mutta ei auta - yrittäjän on yritettävä, edes vähän.
VIIKON 12. HARJOITTELUNI
Ma - Ilta 8 km kevyttä tiellä - 49 minuuttia.
Ti - Lepo
Ke - Aamu 8 km tiellä - 51 min. Ilta 10 km - 1.05.
To - Lepo
Pe - 14 km poluilla nastakengillä sohjossa - 1.34.
La - Aamu tunti kävelyä metsässä Kirsin kanssa.
Päivällä 30 km - 3.14 yli puolet asvalttia, erittäin vaikeaa ja kankeaa.
Su - 30 km - 3.17 yli puolet asvalttia, normaalia ja lopussa jopa kevyen tuntuista.
yhteensä 100 km - 10 tuntia ja 48 minuuttia
VALINTOJA TARJOLLA - JÄLLEEN KERRAN
Viikon älyttömyyksiin kuului VATT:n, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen esittämä ajatus siitä että eletään kauemmin terveenä, tehdään pidempään työtä ja sitten käytetään mahdollisesti kertynyt omaisuus hoivapalveluihin vanhoilla päivillä. Tällä hetkellähän laitoshoidon asiakkaat maksavat hoidostaan noin 20 prosenttia - VATT on laskeskellut 40 prosentin mallia. Näin yhteiskunnan kustannukset pienenisivät.
Mitäpä jos joku tekee kuten minä. Eli muutaman vuoden päästä kun olen saanut asuntoni velattomaksi menen välittömästi pankkiin ja otan käänteisen asuntolainan ja pudotan työntekoni minimiin. Elän välin 55 vuotta - 65 vuotta kuten ihmiset yleensä elävät välin 60 - 70. Jos elän ja jos elävät. 65-vuotiaasta eteenpäin elän sitten pienellä eläkkeelläni.
Olen siis itserakas paskiainen ja käytän ajan ja voimavarat itseeni ? Siihen paljonpuhuttuun ainutkertaiseen elämääni. Yhteiskuntavastuuni hoidan mielestäni varsin riittävästi nytkin työllistäen yhden ihmisen ja taistellen pitääkseni yrityksen pystyssä kasvavien kulujen uhatessa. Työllistäisin kaksikin ihmistä mutta päättäjät eivät uskalla tehdä yksinkertaista päätöstä : ensimmäisen työntekijän palkka tulisi voida vähentää arvonlisäverotuksen yhteydessä. Näin syntyisi kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja pienyrityksiin.
Sunnuntaina katsoin hetken jumalanpalvelusta televisiosta. En kuulu ko. kirkkokuntaan mutta mieleeni jäi hauska yksityiskohta.
Suomalainen välipuhuja oli kasvanut Papualla lähetystyötä tekevässä perheessä. Hän kertoi puheessaan että Papuan kielessä ei ole sanaa sydän. Jos halutaan tietää mitä henkilön sisimpään kuuluu niin kysytään kuinka mahasi voi ?
"Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne." Luukkaan evankeliumi 12:34
Valintamme siis osoittavat, mitä sisimmässämme on ja mikä on ensimmäisellä sijalla elämässämme. Ehkäpä minäkin tekisin jotakin lukemattomien köyhien ja vähävaraisten hyväksi sitten kun aikaa vapautuisi työnteon ikeen hellitettyä. Kysymys miten mahasi voi sopii siis meille kaikille.
MITÄ SYÖT ?
Tuo on usein kysytty kysymys minulta kun kysellään ultrajuoksusta. Alla esimerkkejä.
 | ||
Voissa paistettuja perunoita ja siikafilettä. Varsisellerisalaatti jossa kurkkua ja raejuustoa. Päällä nokare kermaa vaahdotettuna ja maustettuna kreolilaisella pippurikastikkeella. Ruisleipää ja vettä.
Annoskoko on kuvassa näkyvä. Eli ei kovin suuri liikuntamäärään nähden. Viimeistä santsasin muita en. Jälkiruokana oli mm. mustaherukkarahkaa tai ei mitään.
Kiitokset monipuolisuudesta menevät kyllä Kirsille...
Käytössä on palautusjuomaa, kalanmaksaöljyä, nestemäistä rautaa ja b-vitamiinia ja magnesiumia vaihtelevasti.
Syön kolmenkympin lenkillä yleensä vain yhden geelin nykyisin.
VALMISTELUJA
Tukijani luovuttivat uudet kesärenkaat matkailuautoon. Nokia Hakka Cargo kestää matkailuauton kuormitukset ja koossa 225/70R15C on suuntavakavampi ajaa kuin entiset kapeammat ja on olkapalansa ansiosta muotonsa säilyttävä rengas.
Hakkaturva on voimassa vuoden ja on mainio apu jos tulee murheita; se korvaa veloituksetta rengasremontin ja myös hinauksen - eikä maksa siis mitään !
Kuvassa vanha ja kulunut rengas on ylempänä. Lenkkitossut ovat siinä muistutuksena siitä että autoilijana olet neljän noin 42 numeron anturan varassa kiinni tiessä ! Ovatko renkaasi kunnossa ? Jos eivät niin käänny ammattilaisten puoleen tai jos et tiedä ovatko renkaasi kunnossa niin he kertovat sen sinulle.
KLIKKAAMALLA VALOKUVIA NE AUKEAVAT ISOMPINA KATSOTTAVIKSI.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
HETKEN PÄÄSTÄ
VIIKON 11. HARJOITTELUNI
Ma- Lepo
Ti- 32 km - 3.23.
20 km - 2.08. yht. päivä 52 km
Ke-19 km - 2.05.
25 km - 2.48.
8 km - 58 min. yht. päivä 52 km
To- 26 km - 2.58.
26 km - 3.08 yht. päivä 52 km
Pe- Lepo
La- 20 km - 2.06.
Su- 10 km - 57 min.
yhteensä viikko 186 km - 20 tuntia ja 31 minuuttia
Kun katsotte tekemääni harjoitusviikkoa näette siinä paljon kilometrejä. Pelkät numerot eivät kerro tarpeeksi joten kerron teille enemmän ja syvemmältä.
Maanantaina sain työpäivän jälkeen sovittua lepopäivän. Palaveri fanaatikko-Koskisen kanssa oli varsin pitkä mutta fanaatikkokin ymmärtää tarvittaessa järkipuhetta. Tuleva pistekuormitus oli tiedossa ja oli syytä tasata sitä hieman levolla.
Kolme 52 km päivää peräkkäin edustaa harjoittelussani maksimia kotioloissa. Olen hyvin tarkka siitä että harjoittelu pysyy harjoitteluna eikä mene suorittamiseksi. Enempään vaaditaan kilpailu, oma retkijuoksu tai joku muu hyvä syy, esimerkiksi ystävien juoksutempauksissa mukana oleminen.
Minun ei tarvitse todistaa harjoittelustani kenellekään mitään, ei myöskään itselleni. Tiedän tarkalleen missä kunnossa olen ja mihin tarvittaessa pystyn jos pysyn terveenä. Ja tästä syystä pidinkin sitten perjantain lepoa. Mitään ongelmaa ei jaloissa tai jaksamisessa ole mutta varovaisuus on viisautta - joskus.
Lauantaina tukijani oli kutsunut minut Helsingin Kalastajatorpalle juhlatilaisuuteen. Saavuimme Kirsin kanssa paikalle puoleltapäivin ja ennen iltaohjelmaa juoksin lumisohjossa Torpalta Otaniemen rantojen kautta Mankkaalle ja takaisin. Tämän jälkeen aiheena oli tumma puku ja pitkä, onnistunut ilta.
Sunnuntaina juoksin kotiinpaluun jälkeen lumisella tiellä hieman ripeämmän kympin lenkin hikoillen samalla ylimääräiset kemikaalit pois kehostani - mistä lienee sinne joutuneet...
Kaksi viimeistä harjoitusviikkoani kertovat mistä on kyse. 322 kilometriä ja keskiarvona 27 km per juostu päivä. Numeroiden takana on vain yksi sana - kärsivällisyys.
Olen juossut syöpäosastolta tänne asti kärsivällisesti. Välillä olen herpaantunut mutta suuret linjat ovat muotoutuneet vuosien varrella itsestään. Koska en varsinaisesti alunperin tähdännyt tähän missä nyt olen voinkin tyytyväisyydellä arvostaa tekemisiäni.
Ultrajuoksijan on arvostettava itseään ja tekemisiään. Kun juoksussa tulee tilanne että ei enää jaksa kääntyy sisäänpäin ja etsii voimia itsestään. Kääntäen tämä myös tarkoittaa tarpeen vaatiessa muiden ihmisten kuuntelemista ja kunnioittamista sillä kukaan meistä ei ole yksin loputon. Voimaa on haettava muualtakin kuin itsestä. Mitä pidempi juoksu sitä hiljaisempi mieli.
1000 mailin harjoitteluni on siis aikataulussa. Olen osittain tarkoituksellisesti, osittain vaistonvaraisesti juossut viime kevään jälkeen itseni syviin vesiin. Siis väsyneenä ja palautumattomana vielä syvemmälle kuin koskaan ennen.
Helmikuussa olin epävarma olinko mennyt liian pitkälle mutta pohja näyttää levenneen odotetusti ja näyttää kestävän. Harjoittelu jatkuu vielä huhtikuun puoleenväliin, sitten aloitan suunnitellun keventämisen. Tasaisen kärsivällisesti.
Tämänpäivän ihminen yrittää saada kaiken haluamansa nopeasti. Tästä seuraa että mikään ei enää maistu miltään. Haaveet muuttuvat aina vain hurjemmiksi utopioiksi ja arki harmaaksi kun mikään ei enää riitä.
Voidaankin kysyä ollaanko vapaita jostakin vai johonkin ? Itsekin olen kirjoittanut tavoitteestani, arjen vapaudesta. Yleensähän ihmiset haluavat olla vapaita jostakin joka kahlitsee heidän haaveitaan. Kääntäisin tämän myös toisinpäin ja kysynkin voitaisiinko olla vapaita johonkin sellaiseen joka itselle on tärkeää.
Vapaus jostakin ei aina siis merkitse vapautta johonkin toiseen asiaan jota haluaisi itselleen. Sensijaan kärsivällinen ponnistelu kohti omaa valintaa saattaa tuottaa tulosta - jos ei heti niin hetken päästä.
Ma- Lepo
Ti- 32 km - 3.23.
20 km - 2.08. yht. päivä 52 km
Ke-19 km - 2.05.
25 km - 2.48.
8 km - 58 min. yht. päivä 52 km
To- 26 km - 2.58.
26 km - 3.08 yht. päivä 52 km
Pe- Lepo
La- 20 km - 2.06.
Su- 10 km - 57 min.
yhteensä viikko 186 km - 20 tuntia ja 31 minuuttia
Kun katsotte tekemääni harjoitusviikkoa näette siinä paljon kilometrejä. Pelkät numerot eivät kerro tarpeeksi joten kerron teille enemmän ja syvemmältä.
Maanantaina sain työpäivän jälkeen sovittua lepopäivän. Palaveri fanaatikko-Koskisen kanssa oli varsin pitkä mutta fanaatikkokin ymmärtää tarvittaessa järkipuhetta. Tuleva pistekuormitus oli tiedossa ja oli syytä tasata sitä hieman levolla.
Kolme 52 km päivää peräkkäin edustaa harjoittelussani maksimia kotioloissa. Olen hyvin tarkka siitä että harjoittelu pysyy harjoitteluna eikä mene suorittamiseksi. Enempään vaaditaan kilpailu, oma retkijuoksu tai joku muu hyvä syy, esimerkiksi ystävien juoksutempauksissa mukana oleminen.
Minun ei tarvitse todistaa harjoittelustani kenellekään mitään, ei myöskään itselleni. Tiedän tarkalleen missä kunnossa olen ja mihin tarvittaessa pystyn jos pysyn terveenä. Ja tästä syystä pidinkin sitten perjantain lepoa. Mitään ongelmaa ei jaloissa tai jaksamisessa ole mutta varovaisuus on viisautta - joskus.
Lauantaina tukijani oli kutsunut minut Helsingin Kalastajatorpalle juhlatilaisuuteen. Saavuimme Kirsin kanssa paikalle puoleltapäivin ja ennen iltaohjelmaa juoksin lumisohjossa Torpalta Otaniemen rantojen kautta Mankkaalle ja takaisin. Tämän jälkeen aiheena oli tumma puku ja pitkä, onnistunut ilta.
Sunnuntaina juoksin kotiinpaluun jälkeen lumisella tiellä hieman ripeämmän kympin lenkin hikoillen samalla ylimääräiset kemikaalit pois kehostani - mistä lienee sinne joutuneet...
Kaksi viimeistä harjoitusviikkoani kertovat mistä on kyse. 322 kilometriä ja keskiarvona 27 km per juostu päivä. Numeroiden takana on vain yksi sana - kärsivällisyys.
Olen juossut syöpäosastolta tänne asti kärsivällisesti. Välillä olen herpaantunut mutta suuret linjat ovat muotoutuneet vuosien varrella itsestään. Koska en varsinaisesti alunperin tähdännyt tähän missä nyt olen voinkin tyytyväisyydellä arvostaa tekemisiäni.
Ultrajuoksijan on arvostettava itseään ja tekemisiään. Kun juoksussa tulee tilanne että ei enää jaksa kääntyy sisäänpäin ja etsii voimia itsestään. Kääntäen tämä myös tarkoittaa tarpeen vaatiessa muiden ihmisten kuuntelemista ja kunnioittamista sillä kukaan meistä ei ole yksin loputon. Voimaa on haettava muualtakin kuin itsestä. Mitä pidempi juoksu sitä hiljaisempi mieli.
1000 mailin harjoitteluni on siis aikataulussa. Olen osittain tarkoituksellisesti, osittain vaistonvaraisesti juossut viime kevään jälkeen itseni syviin vesiin. Siis väsyneenä ja palautumattomana vielä syvemmälle kuin koskaan ennen.
Helmikuussa olin epävarma olinko mennyt liian pitkälle mutta pohja näyttää levenneen odotetusti ja näyttää kestävän. Harjoittelu jatkuu vielä huhtikuun puoleenväliin, sitten aloitan suunnitellun keventämisen. Tasaisen kärsivällisesti.
Tämänpäivän ihminen yrittää saada kaiken haluamansa nopeasti. Tästä seuraa että mikään ei enää maistu miltään. Haaveet muuttuvat aina vain hurjemmiksi utopioiksi ja arki harmaaksi kun mikään ei enää riitä.
Voidaankin kysyä ollaanko vapaita jostakin vai johonkin ? Itsekin olen kirjoittanut tavoitteestani, arjen vapaudesta. Yleensähän ihmiset haluavat olla vapaita jostakin joka kahlitsee heidän haaveitaan. Kääntäisin tämän myös toisinpäin ja kysynkin voitaisiinko olla vapaita johonkin sellaiseen joka itselle on tärkeää.
Vapaus jostakin ei aina siis merkitse vapautta johonkin toiseen asiaan jota haluaisi itselleen. Sensijaan kärsivällinen ponnistelu kohti omaa valintaa saattaa tuottaa tulosta - jos ei heti niin hetken päästä.
 |
| Kalastajatorpan juhlatiloja hotellihuoneen parvekkeelta kuvattuna. |
 |
| Kirsi otti kuvan todistaakseen että minulla on muitakin kuin pelkkiä urheiluvaatteita. |
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
EI PÖNTÖMPI VIIKKO
VIIKON 10. HARJOITTELUNI
Ma-18 km - 2.00.
Ti- 17 km - 1.57 poluilla nastoilla, liukasta.
Ke- ap. 8 km - 48 min. kotona tiellä. Ilta 8 km - 52 min. Tuurin kylällä.
To- 21 km - 2.11 Tuuri Onnela - Talasneva - Käpykangas ja takaisin, pääosin lumista metsätietä.
Pe- 35 km - 3.52 kotona asvalttia.
La- 14 km - 1.34 osin poluilla.
Su- Illalla 15 km - 1.38 tiellä tasaista, otsavalolla osin.
yhteensä 136 km - 14 tuntia ja 52 minuuttia
Johtuen vähäisestä palkkatyön määrästä aikaa jäi itse asiaan. Ehdin käydä pienellä reissulla matkailuautolla Kirsin kanssa kyläkaupalla. Loppuviikko sujui pienimuotoista kylpyhuoneen kaappien uusimista kautta vanhojen fiksausta tehden sekä pihamme linnunpönttöjen keväthuollossa.
Juoksu ? Terveystilanteen paranemisen myötä olen vaihteeksi viikkooni tyytyväinen. Lauantaina astuin jossain vaiheessa ohi ja oikea nilkkani venyi etuosastaan hiukan kipuillen sitten illan joten sunnuntaina jätin lenkistä pois viisi kilometriä varmuuden vuoksi vaikka mitään ei enää tuntunutkaan.
Lisäksi muutenkin oikean jalan jalkapohjan jänne on vaivannut minua vaihtelevasti jo monta vuotta. Milloin mistäkin kohtaa - viimeaikoina kantapään puolelta. Kiihkomieliset fysioterapeutit suosittelevat aina kylmää ja venyttelyä mutta minun jänteeseeni on purrut parhaiten lämpöhoito.
Tukipohjallisten ja tavallisten pohjallisten sekä ahkeralla kenkien vaihtelulla olen saanut pidettyä jalkani kunnossa. Onneksi ilmat ovat lämpenemään päin joten vanhempikin teuras alkaa vertyä - sitkeämpää keittolihaahan on kypsyteltävä muutenkin pitempään.
Ultrajuoksijoiden yleinen tapa on pitää nauhat varsin löysällä varsinkin kilpaillessaan. Tämä onkin hyvä tapa nestekierron edesauttamiseksi mutta mielestäni tässäkin on rajansa. Jalka tarvitsee myös hieman tukea vaikka neutraaleilla kengillä juostaankin. Jos kengän nauhat ovat jatkuvasti harjoitellessakin liian löysällä voi isojen toistomäärien myötä tulla virheasentoja joten juoksun tekniikkaan kannattaa joskus keskittyä.
Viikko jätti helpon tunnelman ja varmistaa myös sen että olen harjoittelussani täysin oikealla tiellä kohti tuhatta mailia. Jaksamiseen piti jättää varaa ja sitä myös näyttää jääneen. Valo ja kevään haju voimistuu.
Itsevarmuuden taustalla on kiitollisuus terveydestä ja nöyryys tekemiseen. Tavoitettani kohti menen tietoisena siitä että jokainen askel tuhannesta mailista on ensin juostava itse päivästä päivään ennenkuin matka täyttyy - aivan kuten koko elämässäkin.
Viikolla luettua: Lee Child - Tulilanka (Kiitos Raine tämähän on loistava kirjailija!)
maanantai 3. maaliskuuta 2014
SIVUOSALLISET
Mies istuu linja-autopysäkillä. Istun autossa ja katselen häntä tuulilasin läpi. Joko hän tai minä - olemme ikäänkuin akvaariossa. Riippuu kumpi katsoo.
Minun autoni katolla on taksikupu ja autoni on pysäköity taksiasemalle. Omasta mielestäni olen akvaariossa ja mies ei. Riippuu silti kummalla puolelta katsotaan.
On iltapäivä ja hiljaista. Odotusajat ovat venyneet. Laskeva kysyntä. Kolmessa vuodessa yli 20 prosenttia. Minulla on asennevaikeuksia. Istumiseen. On pakko olla töissä. Ei siis lenkillä jaloillaan vaan penkissä perse hiessä. Lenkillekin on joskus pakko mennä mutta se on erilaista kuin työpakko. Riippuu sekin kummalta puolelta lasia katsotaan, hiki tulee kummassakin.
Joskus juostessanikin tunnen olevani akvaariossa. Vain vesi puuttuu. Tilalla on juoksupyörä ja puunlastuja. Väkisinkin hiipii vertaus hiirestä juoksupyörässä mieleen. Juoksee kun ei ole muutakaan. Ei keksi muuta. Ei pääse pois liukkaitten lasiseinien takaa.
Minun juoksussani ei ole lasiseiniä. Vain itse itselle rakennetut rajat ja vaatimukset. Kuinka pitkälle milläkin rajalla pääsee vai täytyykö rajat rikkoa. Vain taivas on rajana ja sinne pääsee aikanaan. Tai sitten ei.
Mutta mies istuu edelleen. Hänellä on kädessään pieni olutpurkki ja toisessa kädessä kellastuneiden sormien välissä sätkän pää käyristyy palaessaan. Tuhka palaa tuuleen ja purkista ei saa panttia.
Aina välillä mies kumartuu etukenoon katsomaan tuleeko bussi. Kumartuessaan miehen vatsa ottaa polviin kiinni. Oikeastaan mies näyttää hieman hassulta keltaisessa toppatakissa. Se puristaa vatsan kohdalta. Takki on niin pitkä että mies istuu helman päällä. Helma on tiukalla ja mies istuu polvet yhdessä. Aivan kuin miehellä olisi hame mutta mies se on. Tai ainakin se mitä miehestä on jäljellä.
Mies istuu ja juo purkista. Verkkareille läikähtää olutta ja mies hankaa tahraa toisella kädellä vimmatusti. Vihreissä verkkareissa on leveä punainen raita sivussa. Puntit ovat niin pitkät että ne ovat kantapään alla rispaantuneena. Mustien linttaanastuttujen kenkien kärjet pilkistävät punteista.
Maassa on vaalea kangaskassi. Kassi kastuu sohjossa. Se imee maasta koko ajan lisää kosteutta. Kassissa on palmun kuva. Näyttää siltä että palmu imee vettä. Valkoinen pipo päässään mies istuu ja savu nousee. Palmu imee vettä ja mies olutta ja sätkää vuorotellen.
Voisin veikata että jos mies nousisi seisomaan ja ottaisi takin päältään niin housut olisivat takapuolen päältä puolitiessä. Löysä kuminauha päästäisi valkeat pakarat kaikkien nähtäville. Ja muutakin. Ehkä. Mutta nyt on tyytyminen siihen että mies istuu tiukasti kääriytyneenä kirkuvankeltaiseen toppatakkiin jonka helman naru on tiukalla.
Miehen kasvot ovat jotenkin sivussa kaikesta. Hän on aivan kuin olisi oman elämänsä ulkopuolella. Kasvot eivät kerro minulle mitään. Mies katsoo mutta ei katso. Kasvoilla ei ole mitään kerrottavaa. Mies on sivuosassa. Omassa elämässään ja kaikkien muidenkin elämässä. Hänet voidaan ohittaa ja unohtaa.
Ei se auttaisi jos nousisin autosta ja menisin miehen luokse. Sanoisin että saatana sun salveen jos et lakkaa juomasta ja polttamasta. Ja että menisit vaikka lenkille. Ei se mies välittäisi. Tai ei se välittäisi mitä miehestä on jäljellä. Oman elämänsä sivuosallinen.
Saattaisi se alkaa huutamaan. Kertoisi että muija on jättänyt. Lapsi on kuollut. Vanhemmat sairaita. Työstä loparit. Ja että voi tulla sota. Ja mitä se sulle kuuluu. Tai heittäisi purkilla. Nousisi ylös ja yrittäisi potkaista mutta kun takin helma on niin tiukalla niin ei onnistuisi kuitenkaan. Huutaisi että tekee mitä tykkää.
Mikä minä olisin sanomaan ? Omasta akvaariostani karanneena. Ja sinne vapaaehtoisesti palaavana. Arjen vapauden puolestapuhuja. Juoksupyörässä nylkyttävä. Yrittäjä löysässä hirressä. Suomi nousuun- nimisen paskasakin tyypillinen edustaja. Suurpääoman ja turvatun yhteiskuntajärjestyksen polttoaine. Tavallinen ihminen.
Tavallinen ihminen mutta oman elämänsä sivuosassa ! Sekin on kuulkaa jo jotain. Illuusio omista valinnoista jatkuu. Tuloksena syntyy tasapaino itseen mitä kukaan ei voi minulta viedä. Parasta anarkiaa on valita omin itselle ja antaa toisten valita itse. Sivuosia on jaossa aina enemmän. Pääosia vain yksi. Ja sen esittäjän nimi kirjoitetaan aina isolla. Aina.
VIIKON 9. HARJOITTELU
Ma- 5 km kevyttä hölkkää pitkän päivän päälle pimeässä - 34 min.
Ti- 8 km kevyesti tiellä - 55 min.
Ke- 15 km osittain maastossa, liukasta - 1.40.
To- Lepo
Pe- 12,5 km - 1.13.
La- 12,5 km Maisansalossa asvalttia ja ohutta yläpilveä - 1.22.
Su- Illalla reissun päälle 10 km - 1.02.
yhteensä 63 km - 6 tuntia ja 46 minuuttia
Suunnitellusti kevyt viikko muiden aktiviteettien johdosta.
Harjoittelun kannalta siis Perseestä. Anteeksi. (Parental Advisory)
HELMIKUUN HARJOITTELUN SUMMAUS
312 km - 34 tuntia ja 9 minuuttia - 6 päivää lepoa / sairastelua / ilman juoksua
Helmikuun harjoitusmäärän pudotus verrattuna Tammikuun 509 kilometriin on ensinäkemältä roima.
Toisaalta lyhyessä kuukaudessa tuntuu heti jos jää päiviä väliin. Eihän tuohon olisi tarvinnut kuin kuusi 30 km lenkkiä niin oltaisiin oltu jo lähellä.
Kuukausi palautti kuitenkin kasautuneet väsymykset pois. Kunto ei mihinkään ole noussut mutta ei se ole mihinkään kadonnutkaan. Viime postauksessa mainitsemani 3,5 kuukauden tasannevaihe alkaa olla ohi ja tästä mennään sitten ylöspäin. Lopuksi sitten alaspäin eli Nuorgamista Hankoon ja sitten ei ole enää niin väliä.
MATKAILUAUTOILIJOIDEN TEATTERI- JA TALVIPÄIVÄT MAISANSALOSSA
Tässä puhutaan Maisansalosta. Tässä EI puhuta kartanoravintola Maisasta eikä sen venesatamasta tai muista palveluista vaan nimenomaan SF-Caravan Maisansalosta - leirintäalueesta.
MA ry (SF-Caravan Matkailuautoilijat ry) järjesti kokoontumisen Maisansalon alueella. Leirintäalue on pessyt kasvonsa. Rannassa on sisältä täysin uudistettu iso sauna ja hyvät uintimahdollisuudet myös talviaikaan. Varsinaiset huoltorakennukset ovat erinomaisessa kunnossa ja aluepaikkojen pohjalle on laitettu kankaat ja soraa eli painavallakin autolla pysyy maan pinnalla.
Tapahtuman ohjelma TTT:n näytöksen ja omien iltatapahtumien myötä oli mainio ja ystäviä oli taas mukava nähdä.
Maisansalon aluetta voikin varauksettomasti suositella. Alueella on oma pienimuotoinen grilli ja rajoitettua virvokemyyntiä karaoken ohessa. Osoite on Kuterintie 34 ja alue kuuluu Caravan huiput-passiin joten sieltä saa leiman käynnistään.
Minun autoni katolla on taksikupu ja autoni on pysäköity taksiasemalle. Omasta mielestäni olen akvaariossa ja mies ei. Riippuu silti kummalla puolelta katsotaan.
On iltapäivä ja hiljaista. Odotusajat ovat venyneet. Laskeva kysyntä. Kolmessa vuodessa yli 20 prosenttia. Minulla on asennevaikeuksia. Istumiseen. On pakko olla töissä. Ei siis lenkillä jaloillaan vaan penkissä perse hiessä. Lenkillekin on joskus pakko mennä mutta se on erilaista kuin työpakko. Riippuu sekin kummalta puolelta lasia katsotaan, hiki tulee kummassakin.
Joskus juostessanikin tunnen olevani akvaariossa. Vain vesi puuttuu. Tilalla on juoksupyörä ja puunlastuja. Väkisinkin hiipii vertaus hiirestä juoksupyörässä mieleen. Juoksee kun ei ole muutakaan. Ei keksi muuta. Ei pääse pois liukkaitten lasiseinien takaa.
Minun juoksussani ei ole lasiseiniä. Vain itse itselle rakennetut rajat ja vaatimukset. Kuinka pitkälle milläkin rajalla pääsee vai täytyykö rajat rikkoa. Vain taivas on rajana ja sinne pääsee aikanaan. Tai sitten ei.
Mutta mies istuu edelleen. Hänellä on kädessään pieni olutpurkki ja toisessa kädessä kellastuneiden sormien välissä sätkän pää käyristyy palaessaan. Tuhka palaa tuuleen ja purkista ei saa panttia.
Aina välillä mies kumartuu etukenoon katsomaan tuleeko bussi. Kumartuessaan miehen vatsa ottaa polviin kiinni. Oikeastaan mies näyttää hieman hassulta keltaisessa toppatakissa. Se puristaa vatsan kohdalta. Takki on niin pitkä että mies istuu helman päällä. Helma on tiukalla ja mies istuu polvet yhdessä. Aivan kuin miehellä olisi hame mutta mies se on. Tai ainakin se mitä miehestä on jäljellä.
Mies istuu ja juo purkista. Verkkareille läikähtää olutta ja mies hankaa tahraa toisella kädellä vimmatusti. Vihreissä verkkareissa on leveä punainen raita sivussa. Puntit ovat niin pitkät että ne ovat kantapään alla rispaantuneena. Mustien linttaanastuttujen kenkien kärjet pilkistävät punteista.
Maassa on vaalea kangaskassi. Kassi kastuu sohjossa. Se imee maasta koko ajan lisää kosteutta. Kassissa on palmun kuva. Näyttää siltä että palmu imee vettä. Valkoinen pipo päässään mies istuu ja savu nousee. Palmu imee vettä ja mies olutta ja sätkää vuorotellen.
Voisin veikata että jos mies nousisi seisomaan ja ottaisi takin päältään niin housut olisivat takapuolen päältä puolitiessä. Löysä kuminauha päästäisi valkeat pakarat kaikkien nähtäville. Ja muutakin. Ehkä. Mutta nyt on tyytyminen siihen että mies istuu tiukasti kääriytyneenä kirkuvankeltaiseen toppatakkiin jonka helman naru on tiukalla.
Miehen kasvot ovat jotenkin sivussa kaikesta. Hän on aivan kuin olisi oman elämänsä ulkopuolella. Kasvot eivät kerro minulle mitään. Mies katsoo mutta ei katso. Kasvoilla ei ole mitään kerrottavaa. Mies on sivuosassa. Omassa elämässään ja kaikkien muidenkin elämässä. Hänet voidaan ohittaa ja unohtaa.
Ei se auttaisi jos nousisin autosta ja menisin miehen luokse. Sanoisin että saatana sun salveen jos et lakkaa juomasta ja polttamasta. Ja että menisit vaikka lenkille. Ei se mies välittäisi. Tai ei se välittäisi mitä miehestä on jäljellä. Oman elämänsä sivuosallinen.
Saattaisi se alkaa huutamaan. Kertoisi että muija on jättänyt. Lapsi on kuollut. Vanhemmat sairaita. Työstä loparit. Ja että voi tulla sota. Ja mitä se sulle kuuluu. Tai heittäisi purkilla. Nousisi ylös ja yrittäisi potkaista mutta kun takin helma on niin tiukalla niin ei onnistuisi kuitenkaan. Huutaisi että tekee mitä tykkää.
Mikä minä olisin sanomaan ? Omasta akvaariostani karanneena. Ja sinne vapaaehtoisesti palaavana. Arjen vapauden puolestapuhuja. Juoksupyörässä nylkyttävä. Yrittäjä löysässä hirressä. Suomi nousuun- nimisen paskasakin tyypillinen edustaja. Suurpääoman ja turvatun yhteiskuntajärjestyksen polttoaine. Tavallinen ihminen.
Tavallinen ihminen mutta oman elämänsä sivuosassa ! Sekin on kuulkaa jo jotain. Illuusio omista valinnoista jatkuu. Tuloksena syntyy tasapaino itseen mitä kukaan ei voi minulta viedä. Parasta anarkiaa on valita omin itselle ja antaa toisten valita itse. Sivuosia on jaossa aina enemmän. Pääosia vain yksi. Ja sen esittäjän nimi kirjoitetaan aina isolla. Aina.
VIIKON 9. HARJOITTELU
Ma- 5 km kevyttä hölkkää pitkän päivän päälle pimeässä - 34 min.
Ti- 8 km kevyesti tiellä - 55 min.
Ke- 15 km osittain maastossa, liukasta - 1.40.
To- Lepo
Pe- 12,5 km - 1.13.
La- 12,5 km Maisansalossa asvalttia ja ohutta yläpilveä - 1.22.
Su- Illalla reissun päälle 10 km - 1.02.
yhteensä 63 km - 6 tuntia ja 46 minuuttia
Suunnitellusti kevyt viikko muiden aktiviteettien johdosta.
Harjoittelun kannalta siis Perseestä. Anteeksi. (Parental Advisory)
HELMIKUUN HARJOITTELUN SUMMAUS
312 km - 34 tuntia ja 9 minuuttia - 6 päivää lepoa / sairastelua / ilman juoksua
Helmikuun harjoitusmäärän pudotus verrattuna Tammikuun 509 kilometriin on ensinäkemältä roima.
Toisaalta lyhyessä kuukaudessa tuntuu heti jos jää päiviä väliin. Eihän tuohon olisi tarvinnut kuin kuusi 30 km lenkkiä niin oltaisiin oltu jo lähellä.
Kuukausi palautti kuitenkin kasautuneet väsymykset pois. Kunto ei mihinkään ole noussut mutta ei se ole mihinkään kadonnutkaan. Viime postauksessa mainitsemani 3,5 kuukauden tasannevaihe alkaa olla ohi ja tästä mennään sitten ylöspäin. Lopuksi sitten alaspäin eli Nuorgamista Hankoon ja sitten ei ole enää niin väliä.
Tässä puhutaan Maisansalosta. Tässä EI puhuta kartanoravintola Maisasta eikä sen venesatamasta tai muista palveluista vaan nimenomaan SF-Caravan Maisansalosta - leirintäalueesta.
MA ry (SF-Caravan Matkailuautoilijat ry) järjesti kokoontumisen Maisansalon alueella. Leirintäalue on pessyt kasvonsa. Rannassa on sisältä täysin uudistettu iso sauna ja hyvät uintimahdollisuudet myös talviaikaan. Varsinaiset huoltorakennukset ovat erinomaisessa kunnossa ja aluepaikkojen pohjalle on laitettu kankaat ja soraa eli painavallakin autolla pysyy maan pinnalla.
Tapahtuman ohjelma TTT:n näytöksen ja omien iltatapahtumien myötä oli mainio ja ystäviä oli taas mukava nähdä.
Maisansalon aluetta voikin varauksettomasti suositella. Alueella on oma pienimuotoinen grilli ja rajoitettua virvokemyyntiä karaoken ohessa. Osoite on Kuterintie 34 ja alue kuuluu Caravan huiput-passiin joten sieltä saa leiman käynnistään.
 |
| Vain osa paikalle tulleista mahtui kuvaan. |
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
ASENNETTA
Vihaan edelleen tyhjästä ruikuttajia. Juoksemalla pidemmälle olen vuosien varrella pehmentynyt ihmisenä muita kohtaan mutta ymmärrystä ei heru jos asiat tehdään tyhjästä ruikuttamalla vaikeaksi. On asiantuntijoita jotka ennen keksivät ongelmille ratkaisuja, nyt he keksivät ongelmia.
Tovi aikaa sitten keskusteltiin puunpolton vaikutuksista ilmaan. Asiantuntijan mielestä pientalojen puunpoltosta syntyy vakavia terveysriskejä alueen asukkaille. Puunpolttoa tulisikin kuulemma rajoittaa tai tehdä se haittaveroilla kannattamattomaksi.
Tutkimuksissa on kuitenkin todettu että sairaaloissa kuolee hoitovirheiden vuoksi enemmän ihmisiä vuodessa kuin pienhiukkaspäästöjen seurauksena. On siis vaarallisempaa oleskella sairaalassa kuin omakotialueella missä takat ja saunat savuavat.
Omassa tapauksessani en ymmärrä miksi minun pitäisi lämmittää taloani ja saunaani sähköllä kun ilmainen puu on korjattavissa kilometrin päästä. En myöskään ymmärrä tulisijojen hyötysuhteen nimissä tehtävää kehitystä jolloin palotapahtuma ei ole enää luonnollinen ja aiheuttaa lisääntyvää nokeutumista sekä juurikin niitä hiukkasia.
Toinen asiantuntijoiden vaikeaksi tekemä asia on moottorisaha. Minulla niitä on kaksi. Nykyinen uusi on elektronisella moottorinohjauksella varustettu ja kaksi kertaa kalliimpi hankkia kuin jo kymmenvuotias vanhempi sahani. Seuraava askel on moottorisahan katalysaattori ja voidaankin vain arvella maksaako saha sitten jo yli tuhat euroa. Tässäkin tapauksessa loppukäyttäjän kustannus on hirmuinen saavutettuun hyötyyn nähden. Saasteettomuus on arvo sinänsä mutta kiinalaisen savupiipputeollisuuden rinnalla on oman Stihlini saastutus vähäinen. Maailma ei pelastu tällaisten yksittäisten tekojen kautta edes isommassa mittakaavassa katsottuna.
Tampere on yksi niistä monista Suomen kaupungeista joissa lapset kärsivät sisäilmaongelmista päiväkodeissa ja kouluissa. Asiaa ratkaistiin osaltaan rakentamalla väliaikaiseksi tarkoitettuja viipalepäiväkoteja remontoitavien kohteiden läheisyyteen. Kaikki olivat tyytyväisiä kunnes asiantuntija totesi että väliaikaiset päiväkodit ovatkin ns. hot spot- vyöhykkeillä. Näille vyöhykkeille ei ilmanlaadun eli pienhiukkaspäästöjen vuoksi saa päiväkoteja sijoittaa. Surkuhupaisaksi tämän tekee se että osa lapsista jopa asuu näillä vyöhykkeillä. Koittakaapa nyt sitten päättää eletäänkö muovikuplassa vai muutatteko kaikki maalle - ai niin täällähän tulee piipusta savua.
Vaari sanoi aikanaan että parempi paha ilma ulkona kuin sisällä. Tämä monimuotoinen lausahdus pätee myös ilmaan pään sisällä. Onko asenne kunnossa vai keksisikö tästäkin jotakin huonoa tai toimintaa vaikeuttavaa. Herkullistahan on jos muiden toiminta vaikeutuu mutta oma ei. Näin asiantuntija kokee tehneensä jotakin suurta. Asiantuntijoiden tulisikin tarkkailla onko heidän nahkansa liian pieni. Nimittäin jos on liian pieni nahka ja laittaa silmät kiinni niin silloin tulee kakka housuun.
Ultrajuoksijana saan usein tilaisuuden käyttää asennetta. Jos asennetta ei ole sitä on hankittava. Eräässä kahvipöytäkeskustelussa naureskeltiin oman tuhannen mailin lähestymistäni. Käytin itse ilmaisuna retkeilymeininki- sanaa. Tällä tarkoitin noin 60 km juoksemista keskimäärin per päivä keväällä kun Nuorgamista lähden. Keskustelun punaisena lankana oli määrittää eri päiväannosten vaikutusta lopputulokseen. Asenne on silti sama riippumatta juostaanko päivässä 50 km tai 100 km. Tuhat mailia eli 1609 km on lopuksi tultava.
Todellisuudessa voin vakuuttaa että kyse ei ole retkeilystä. Suomessa on erittäin vähän juoksijoita jotka kykenevät edes yhden viikon ajan 420 kilometriin. Ja vaikka kykenisivätkin niin heillä ei ole munaa lähteä edes yrittämään pidemmälle. Omasta puolestani voin todeta että minulla on.
Syöpäosastolta asti tehty raaka työ ja henkinen kasvu eivät ole menneet hukkaan. Usko ja luottamus on siksi vahva että olen luvannut lähteä yrittämään. Mitään retkeilyä tai ulkoilua touhuni eivät todellisuudessa ole. Harjoituksen määrän ja laadun määrittää kohta 50-vuotias kuivuva liha mukana seuraavine vaivoineen.
Sensijaan asenne ei ole kuivunut. Tyhjästä ruikuttajia ja muita asiantuntijoita riittää kyllä mutta elämästä he eivät ymmärrä mitään. Etenkään siitä miten tässä ainutkertaisessa elämässä asiat nähdään. Juoksulenkin jälkeen väsyksissä näkee kaiken ja kaikki samanarvoisena. Todella näkee. Ja se on asennetta luova hetki.
VIIKON 8. HARJOITTELUNI
Ma- 10 km - 1.05. Varovaista.
Ti- 9 km - 59 min.
Ke- 16 km - 1.38. Raskas reitti.
To- 16 km - 1.39. Sama kuin eilen mutta toisinpäin. Ip. 3 tuntia metsätyötä.
Pe- 10 km - 1.02. Limaa irtoaa. Väsynyt eilisestä.
La- 13 km - 1.23. Sohjoa ja polkuryömintää.
Su- 20 km - 2.03. Helppo reitti josta 1/3 märkää sulaa asvalttia ja loput jäistä sohjoa.
yhteensä 94 km - 9 tuntia ja 49 minuuttia
Ensin varovasti toipilaana ja sitten hiukan parempaa.
Viimeisinä vuosina on harjoittelussani toistunut 3,5 kuukauden jakso. Tämäntyyppisen kestävyysharjoittelun tuloksena kunto nousee tuon 3,5 kuukautta ja sitten tulee tasannevaihe. Tähän tasannevaiheeseen kuuluu minulla usein lievää sairastelua, väsymystä ja keskittymisen herpaantumista. Riippuen edeltävistä kisoista tai harjoittelusta joskus jopa ylikuntoa tai ylikunnon kaltaista kynnystilaa.
Tasannevaiheen jälkeen on sitten odotettavissa uusi jakso johon saa tehtyä lisää ja laadukkaampaa harjoittelua - edellyttäen että paikat kestävät. Sitten onkin ulosmittauksen aika. Poika punnitaan.
Jo tässä vaiheessa on selvää että helmikuun harjoittelu jää säälittävälle tasolle. Lopputulokseen tämä ei vaikuta mitenkään. Ja jos vaikuttaa niin positiivisesti.
Säälittävä- sanan käytön perustelenkin sitten omalla asenteellani. Se mitä itseltäni vaadin ei nyt ole toteutunut. Mutta kokonaisuus on hallinnassa. Nahka ei ole siis liian pieni sillä nöyryys on tallella.
VIIKON NAM
VIIKON BIISI
VIIKON VITSI
Teemu meni yleiseen saunaan ja pyysi pesijätteren pesemään selän ja ne.
Tovi aikaa sitten keskusteltiin puunpolton vaikutuksista ilmaan. Asiantuntijan mielestä pientalojen puunpoltosta syntyy vakavia terveysriskejä alueen asukkaille. Puunpolttoa tulisikin kuulemma rajoittaa tai tehdä se haittaveroilla kannattamattomaksi.
Tutkimuksissa on kuitenkin todettu että sairaaloissa kuolee hoitovirheiden vuoksi enemmän ihmisiä vuodessa kuin pienhiukkaspäästöjen seurauksena. On siis vaarallisempaa oleskella sairaalassa kuin omakotialueella missä takat ja saunat savuavat.
Omassa tapauksessani en ymmärrä miksi minun pitäisi lämmittää taloani ja saunaani sähköllä kun ilmainen puu on korjattavissa kilometrin päästä. En myöskään ymmärrä tulisijojen hyötysuhteen nimissä tehtävää kehitystä jolloin palotapahtuma ei ole enää luonnollinen ja aiheuttaa lisääntyvää nokeutumista sekä juurikin niitä hiukkasia.
Toinen asiantuntijoiden vaikeaksi tekemä asia on moottorisaha. Minulla niitä on kaksi. Nykyinen uusi on elektronisella moottorinohjauksella varustettu ja kaksi kertaa kalliimpi hankkia kuin jo kymmenvuotias vanhempi sahani. Seuraava askel on moottorisahan katalysaattori ja voidaankin vain arvella maksaako saha sitten jo yli tuhat euroa. Tässäkin tapauksessa loppukäyttäjän kustannus on hirmuinen saavutettuun hyötyyn nähden. Saasteettomuus on arvo sinänsä mutta kiinalaisen savupiipputeollisuuden rinnalla on oman Stihlini saastutus vähäinen. Maailma ei pelastu tällaisten yksittäisten tekojen kautta edes isommassa mittakaavassa katsottuna.
Tampere on yksi niistä monista Suomen kaupungeista joissa lapset kärsivät sisäilmaongelmista päiväkodeissa ja kouluissa. Asiaa ratkaistiin osaltaan rakentamalla väliaikaiseksi tarkoitettuja viipalepäiväkoteja remontoitavien kohteiden läheisyyteen. Kaikki olivat tyytyväisiä kunnes asiantuntija totesi että väliaikaiset päiväkodit ovatkin ns. hot spot- vyöhykkeillä. Näille vyöhykkeille ei ilmanlaadun eli pienhiukkaspäästöjen vuoksi saa päiväkoteja sijoittaa. Surkuhupaisaksi tämän tekee se että osa lapsista jopa asuu näillä vyöhykkeillä. Koittakaapa nyt sitten päättää eletäänkö muovikuplassa vai muutatteko kaikki maalle - ai niin täällähän tulee piipusta savua.
Vaari sanoi aikanaan että parempi paha ilma ulkona kuin sisällä. Tämä monimuotoinen lausahdus pätee myös ilmaan pään sisällä. Onko asenne kunnossa vai keksisikö tästäkin jotakin huonoa tai toimintaa vaikeuttavaa. Herkullistahan on jos muiden toiminta vaikeutuu mutta oma ei. Näin asiantuntija kokee tehneensä jotakin suurta. Asiantuntijoiden tulisikin tarkkailla onko heidän nahkansa liian pieni. Nimittäin jos on liian pieni nahka ja laittaa silmät kiinni niin silloin tulee kakka housuun.
Ultrajuoksijana saan usein tilaisuuden käyttää asennetta. Jos asennetta ei ole sitä on hankittava. Eräässä kahvipöytäkeskustelussa naureskeltiin oman tuhannen mailin lähestymistäni. Käytin itse ilmaisuna retkeilymeininki- sanaa. Tällä tarkoitin noin 60 km juoksemista keskimäärin per päivä keväällä kun Nuorgamista lähden. Keskustelun punaisena lankana oli määrittää eri päiväannosten vaikutusta lopputulokseen. Asenne on silti sama riippumatta juostaanko päivässä 50 km tai 100 km. Tuhat mailia eli 1609 km on lopuksi tultava.
Todellisuudessa voin vakuuttaa että kyse ei ole retkeilystä. Suomessa on erittäin vähän juoksijoita jotka kykenevät edes yhden viikon ajan 420 kilometriin. Ja vaikka kykenisivätkin niin heillä ei ole munaa lähteä edes yrittämään pidemmälle. Omasta puolestani voin todeta että minulla on.
Syöpäosastolta asti tehty raaka työ ja henkinen kasvu eivät ole menneet hukkaan. Usko ja luottamus on siksi vahva että olen luvannut lähteä yrittämään. Mitään retkeilyä tai ulkoilua touhuni eivät todellisuudessa ole. Harjoituksen määrän ja laadun määrittää kohta 50-vuotias kuivuva liha mukana seuraavine vaivoineen.
Sensijaan asenne ei ole kuivunut. Tyhjästä ruikuttajia ja muita asiantuntijoita riittää kyllä mutta elämästä he eivät ymmärrä mitään. Etenkään siitä miten tässä ainutkertaisessa elämässä asiat nähdään. Juoksulenkin jälkeen väsyksissä näkee kaiken ja kaikki samanarvoisena. Todella näkee. Ja se on asennetta luova hetki.
VIIKON 8. HARJOITTELUNI
Ma- 10 km - 1.05. Varovaista.
Ti- 9 km - 59 min.
Ke- 16 km - 1.38. Raskas reitti.
To- 16 km - 1.39. Sama kuin eilen mutta toisinpäin. Ip. 3 tuntia metsätyötä.
Pe- 10 km - 1.02. Limaa irtoaa. Väsynyt eilisestä.
La- 13 km - 1.23. Sohjoa ja polkuryömintää.
Su- 20 km - 2.03. Helppo reitti josta 1/3 märkää sulaa asvalttia ja loput jäistä sohjoa.
yhteensä 94 km - 9 tuntia ja 49 minuuttia
Ensin varovasti toipilaana ja sitten hiukan parempaa.
Viimeisinä vuosina on harjoittelussani toistunut 3,5 kuukauden jakso. Tämäntyyppisen kestävyysharjoittelun tuloksena kunto nousee tuon 3,5 kuukautta ja sitten tulee tasannevaihe. Tähän tasannevaiheeseen kuuluu minulla usein lievää sairastelua, väsymystä ja keskittymisen herpaantumista. Riippuen edeltävistä kisoista tai harjoittelusta joskus jopa ylikuntoa tai ylikunnon kaltaista kynnystilaa.
Tasannevaiheen jälkeen on sitten odotettavissa uusi jakso johon saa tehtyä lisää ja laadukkaampaa harjoittelua - edellyttäen että paikat kestävät. Sitten onkin ulosmittauksen aika. Poika punnitaan.
Jo tässä vaiheessa on selvää että helmikuun harjoittelu jää säälittävälle tasolle. Lopputulokseen tämä ei vaikuta mitenkään. Ja jos vaikuttaa niin positiivisesti.
Säälittävä- sanan käytön perustelenkin sitten omalla asenteellani. Se mitä itseltäni vaadin ei nyt ole toteutunut. Mutta kokonaisuus on hallinnassa. Nahka ei ole siis liian pieni sillä nöyryys on tallella.
VIIKON NAM
 | |
| Kirsin kuppikakut palauttavat, itse tein kääretorttua mutta siitä ei ole kuvaa. |
VIIKON BIISI
VIIKON VITSI
Teemu meni yleiseen saunaan ja pyysi pesijätteren pesemään selän ja ne.
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
SOHVASAKKAUS
Suhtaudun varsin kovalla asenteella harjoitteluuni. Tämä ei tarkoita väkisin tekemistä mutta teen aina parhaani. Minulla ei ole asennevarastossani meneillään olevien talviolympialaisten tiettyjen urheilijoiden "kaikki pelaa", "kaikki täällä ovat voittajia" tai "on hienoa olla olympialaisissa" -tyylisiä asenteita.
Pystyin juoksemaan viikolla vain 49 kilometriä. Näin vähän olen juossut viimeksi neljä kuukautta sitten !
Tiistaina olo oli vielä normaali mutta keskiviikkona päänsäryn jälkeen kaipasin raitista ilmaa joten lähdin kuitenkin kevyelle lenkille. Sinne sitten katkesin totaalisesti. Horjuin kotiin ja sakkasin sohvalle.
Tyhmyyden raja on mielestäni siinä kun on nestettä kengässä ja hana vielä kantapäässä mutta kenkää ei saa tyhjäksi vaikka kuinka yrittäisi. Eli ultraurheilijan on aina mielestäni syytä tarkistaa onko parasympaattisesti tai sympaattisesti ylikuormittunut. Koko kestävyysharjoittelu perustuu hallittuun hetkelliseen ylikuormitukseen ja aina on syytä tarkastella tekemisiään kovalla asenteella.
Itse totesin harjoituspäiväkirjojen ja muiden parametrien avulla että olen vain jonkinlaisen virustaudin kourissa. En siis yliharjoitellut enkä enää yliväsynyt vaikka edelliset kaksi "vain" reilua sadan kilometrin viikkoa tuntuivatkin jotenkin rasittavilta. Kohonnutta lämpöä, lihassärkyä ja voimattomuutta ja niin edelleen.
Kova asenteeni kuitenkin turhauttaa. Olympiakisoja on kiva katsoa ja sohvallakin on mukavaa mutta nyt juuri piti harjoitella ja varsin paljon. On siis henkisesti yhtä perkelettä kun addikti sakkaa sohvalle !
Armoa on kuitenkin annettava myös itselle. Toipilaana ei ole syytä hevosteluun tai itsensä rankaisuun kostoksi.
"Verta, hikeä ja kyyneleitä." Saanen oikaista että näin hän ei sanonut. Winston Churchillin aikanaan ensimmäisenä pääministerinä pitämän puheen oikea sanamuoto oli "verta, ponnistuksia, kyyneliä ja hikeä".
Hyvään lopputulokseen tarvitaan ponnistuksia. Jos tekee liikaa oikeita asioita voi lopputulos olla silti väärä. Eli on käytävä jatkuvaa keskustelua itsensä kanssa jos vaikka välillä tekisi vääriäkin asioita.
Lepääminen liikkumaan tottuneelle ultra-addiktille on kauhistus. Taannuttava ja turha jakso josta ei voi seurata mitään hyvää. Juoksijan on juostava kunnes on jäljellä pelkkä nahka. Näinhän se on ? Vai onko ?
Yksi suurimpia puutteita suomalaisessa urheilussa on rutiinin ja rentouden puuttuminen. Tämä pätee myös ultrajuoksuun. Munkkimaisella raatamisella pärjää tiettyyn rajaan asti kunnes nahka napsahtaa tai lokit vievät.
Rutiinilla tarkoitan vahvaa peruskuntoa; perustekemisen jatkuvaa tasoa ja rentouden puuttumisella tarkoitan niitä kuuluisia viimeistelyharjoituksia. Näitä on nytkin talviolympialaisssa tehty ja muut korjaavat sitten levänneenä potin.
Joten omakin matka jatkuu. Hetken tässä kärvistelen ja sitten taas mennään jalan. Oikeasti.
VIIKKO 7.
Ma- Haastava metsätyö (tuulikaatoja ristiin rastiin) 4 tuntia - Lepo juoksusta.
Ti- Metsätyö/puunajo 3 tuntia - Ilta tiellä tasaista 19 km - 2.14.
Ke- 10 km - 1.16. Osin poluilla; kaput total...
To- Sairas / Lepo
Pe- Sairas/ Lepo
La- Varovainen tunnustelu 8 km - 50 min. Voimat pois.
Su- Varovaisesti 12 km - 1.19. Parempaa.
yhteensä 49 km - 5 tuntia ja 19 minuuttia
CAN AM
Urheilijan on hyvä saada ajatukset joskus muualle. Kävinkin pitkästä aikaa ajamassa lauantaina mönkijällä rapsakan neljän tunnin vapaa-ajon omilla ja vierailla maastoilla.
500 kuutioisen V-twinin kuritus maastossa helpottaa ja käy kuntoilusta. Ajaminen opettaa riskienhallintaa ja terävöittää keskittymiskykyä.
Keli oli mitä mainioin ja avonaisemmilla soramonttuosuuksilla oli luntakin mukavasti. Ja tietenkin kuraa josta kaikki kaltaiseni pikkupojat iloitsevat - varsinkin kun sen saa lentämään.
LINKKI PDF-TIEDOSTOON
Marjoona Teljo on tutkinut urheilijan ylirasitustilaa. Ohessa linkki 40 sivuiseen yliopistotasoiseen tutkimukseen mistä selviää mikä on parasympaattista ja mikä sympaattista.
Ultraurheilijan tulee mielestäni suhtautua tähän maalaisjärjellä mutta apua tästä matkan varrelle itsetuntemukseen on varmasti.
PDF
Pystyin juoksemaan viikolla vain 49 kilometriä. Näin vähän olen juossut viimeksi neljä kuukautta sitten !
Tiistaina olo oli vielä normaali mutta keskiviikkona päänsäryn jälkeen kaipasin raitista ilmaa joten lähdin kuitenkin kevyelle lenkille. Sinne sitten katkesin totaalisesti. Horjuin kotiin ja sakkasin sohvalle.
Tyhmyyden raja on mielestäni siinä kun on nestettä kengässä ja hana vielä kantapäässä mutta kenkää ei saa tyhjäksi vaikka kuinka yrittäisi. Eli ultraurheilijan on aina mielestäni syytä tarkistaa onko parasympaattisesti tai sympaattisesti ylikuormittunut. Koko kestävyysharjoittelu perustuu hallittuun hetkelliseen ylikuormitukseen ja aina on syytä tarkastella tekemisiään kovalla asenteella.
Itse totesin harjoituspäiväkirjojen ja muiden parametrien avulla että olen vain jonkinlaisen virustaudin kourissa. En siis yliharjoitellut enkä enää yliväsynyt vaikka edelliset kaksi "vain" reilua sadan kilometrin viikkoa tuntuivatkin jotenkin rasittavilta. Kohonnutta lämpöä, lihassärkyä ja voimattomuutta ja niin edelleen.
Kova asenteeni kuitenkin turhauttaa. Olympiakisoja on kiva katsoa ja sohvallakin on mukavaa mutta nyt juuri piti harjoitella ja varsin paljon. On siis henkisesti yhtä perkelettä kun addikti sakkaa sohvalle !
Armoa on kuitenkin annettava myös itselle. Toipilaana ei ole syytä hevosteluun tai itsensä rankaisuun kostoksi.
"Verta, hikeä ja kyyneleitä." Saanen oikaista että näin hän ei sanonut. Winston Churchillin aikanaan ensimmäisenä pääministerinä pitämän puheen oikea sanamuoto oli "verta, ponnistuksia, kyyneliä ja hikeä".
Hyvään lopputulokseen tarvitaan ponnistuksia. Jos tekee liikaa oikeita asioita voi lopputulos olla silti väärä. Eli on käytävä jatkuvaa keskustelua itsensä kanssa jos vaikka välillä tekisi vääriäkin asioita.
Lepääminen liikkumaan tottuneelle ultra-addiktille on kauhistus. Taannuttava ja turha jakso josta ei voi seurata mitään hyvää. Juoksijan on juostava kunnes on jäljellä pelkkä nahka. Näinhän se on ? Vai onko ?
Yksi suurimpia puutteita suomalaisessa urheilussa on rutiinin ja rentouden puuttuminen. Tämä pätee myös ultrajuoksuun. Munkkimaisella raatamisella pärjää tiettyyn rajaan asti kunnes nahka napsahtaa tai lokit vievät.
Rutiinilla tarkoitan vahvaa peruskuntoa; perustekemisen jatkuvaa tasoa ja rentouden puuttumisella tarkoitan niitä kuuluisia viimeistelyharjoituksia. Näitä on nytkin talviolympialaisssa tehty ja muut korjaavat sitten levänneenä potin.
Joten omakin matka jatkuu. Hetken tässä kärvistelen ja sitten taas mennään jalan. Oikeasti.
VIIKKO 7.
Ma- Haastava metsätyö (tuulikaatoja ristiin rastiin) 4 tuntia - Lepo juoksusta.
Ti- Metsätyö/puunajo 3 tuntia - Ilta tiellä tasaista 19 km - 2.14.
Ke- 10 km - 1.16. Osin poluilla; kaput total...
To- Sairas / Lepo
Pe- Sairas/ Lepo
La- Varovainen tunnustelu 8 km - 50 min. Voimat pois.
Su- Varovaisesti 12 km - 1.19. Parempaa.
yhteensä 49 km - 5 tuntia ja 19 minuuttia
CAN AM
Urheilijan on hyvä saada ajatukset joskus muualle. Kävinkin pitkästä aikaa ajamassa lauantaina mönkijällä rapsakan neljän tunnin vapaa-ajon omilla ja vierailla maastoilla.
500 kuutioisen V-twinin kuritus maastossa helpottaa ja käy kuntoilusta. Ajaminen opettaa riskienhallintaa ja terävöittää keskittymiskykyä.
Keli oli mitä mainioin ja avonaisemmilla soramonttuosuuksilla oli luntakin mukavasti. Ja tietenkin kuraa josta kaikki kaltaiseni pikkupojat iloitsevat - varsinkin kun sen saa lentämään.
LINKKI PDF-TIEDOSTOON
Marjoona Teljo on tutkinut urheilijan ylirasitustilaa. Ohessa linkki 40 sivuiseen yliopistotasoiseen tutkimukseen mistä selviää mikä on parasympaattista ja mikä sympaattista.
Ultraurheilijan tulee mielestäni suhtautua tähän maalaisjärjellä mutta apua tästä matkan varrelle itsetuntemukseen on varmasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)