Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

HETKEN PÄÄSTÄ

VIIKON 11. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- 32 km - 3.23.
      20 km - 2.08. yht. päivä 52 km
Ke-19 km - 2.05.
       25 km - 2.48.
         8 km - 58 min. yht. päivä 52 km
To- 26 km - 2.58.
       26 km - 3.08 yht. päivä 52 km
Pe- Lepo
La- 20 km - 2.06.
Su- 10 km - 57 min.

yhteensä viikko 186 km -  20 tuntia ja 31 minuuttia

Kun katsotte tekemääni harjoitusviikkoa näette siinä paljon kilometrejä. Pelkät numerot eivät kerro tarpeeksi joten kerron teille enemmän ja syvemmältä.
Maanantaina sain työpäivän jälkeen sovittua lepopäivän. Palaveri fanaatikko-Koskisen kanssa oli varsin pitkä mutta fanaatikkokin ymmärtää tarvittaessa järkipuhetta. Tuleva pistekuormitus oli tiedossa ja oli syytä tasata sitä hieman levolla.
Kolme 52 km päivää peräkkäin edustaa harjoittelussani maksimia kotioloissa. Olen hyvin tarkka siitä että harjoittelu pysyy harjoitteluna eikä mene suorittamiseksi. Enempään vaaditaan kilpailu, oma retkijuoksu tai joku muu hyvä syy, esimerkiksi ystävien juoksutempauksissa mukana oleminen.
Minun ei tarvitse todistaa harjoittelustani kenellekään mitään, ei myöskään itselleni. Tiedän tarkalleen missä kunnossa olen ja mihin tarvittaessa pystyn jos pysyn terveenä. Ja tästä syystä pidinkin sitten perjantain lepoa. Mitään ongelmaa ei jaloissa tai jaksamisessa ole mutta varovaisuus on viisautta - joskus.
Lauantaina tukijani oli kutsunut minut Helsingin Kalastajatorpalle juhlatilaisuuteen. Saavuimme Kirsin kanssa paikalle puoleltapäivin ja ennen iltaohjelmaa juoksin lumisohjossa Torpalta Otaniemen rantojen kautta Mankkaalle ja takaisin. Tämän jälkeen aiheena oli tumma puku ja pitkä, onnistunut ilta.
Sunnuntaina juoksin kotiinpaluun jälkeen lumisella tiellä hieman ripeämmän kympin lenkin hikoillen samalla ylimääräiset kemikaalit pois kehostani - mistä lienee sinne joutuneet...

Kaksi viimeistä harjoitusviikkoani kertovat mistä on kyse. 322 kilometriä ja keskiarvona 27 km per juostu päivä. Numeroiden takana on vain yksi sana - kärsivällisyys.
Olen juossut syöpäosastolta tänne asti kärsivällisesti. Välillä olen herpaantunut mutta suuret linjat ovat muotoutuneet vuosien varrella itsestään. Koska en varsinaisesti alunperin tähdännyt tähän missä nyt olen voinkin tyytyväisyydellä arvostaa tekemisiäni.
Ultrajuoksijan on arvostettava itseään ja tekemisiään. Kun juoksussa tulee tilanne että ei enää jaksa kääntyy sisäänpäin ja etsii voimia itsestään. Kääntäen tämä myös tarkoittaa tarpeen vaatiessa muiden ihmisten kuuntelemista ja kunnioittamista sillä kukaan meistä ei ole yksin loputon. Voimaa on haettava muualtakin kuin itsestä. Mitä pidempi juoksu sitä hiljaisempi mieli.
1000 mailin harjoitteluni on siis aikataulussa. Olen osittain tarkoituksellisesti, osittain vaistonvaraisesti juossut viime kevään jälkeen itseni syviin vesiin. Siis väsyneenä ja palautumattomana vielä syvemmälle kuin koskaan ennen.
Helmikuussa olin epävarma olinko mennyt liian pitkälle mutta pohja näyttää levenneen odotetusti ja näyttää kestävän. Harjoittelu jatkuu vielä huhtikuun puoleenväliin, sitten aloitan suunnitellun keventämisen. Tasaisen kärsivällisesti.
Tämänpäivän ihminen yrittää saada kaiken haluamansa nopeasti. Tästä seuraa että mikään ei enää maistu miltään. Haaveet muuttuvat aina vain hurjemmiksi utopioiksi ja arki harmaaksi kun mikään ei enää riitä.
Voidaankin kysyä ollaanko vapaita jostakin vai johonkin ? Itsekin olen kirjoittanut tavoitteestani, arjen vapaudesta. Yleensähän ihmiset haluavat olla vapaita jostakin joka kahlitsee heidän haaveitaan. Kääntäisin tämän myös toisinpäin ja kysynkin voitaisiinko olla vapaita johonkin sellaiseen joka itselle on tärkeää.
Vapaus jostakin ei aina siis merkitse vapautta johonkin toiseen asiaan jota haluaisi itselleen. Sensijaan kärsivällinen ponnistelu kohti omaa valintaa saattaa tuottaa tulosta - jos ei heti niin hetken päästä.


Kalastajatorpan juhlatiloja hotellihuoneen parvekkeelta kuvattuna.

Kirsi otti kuvan todistaakseen että minulla on muitakin kuin pelkkiä urheiluvaatteita.



5 kommenttia:

  1. Helppo samaistua tuohon tekstiin. Hengen heimolaisuus puskee läpi :=)
    Hyvä voimavara 1000mailiin - ja muutenkin. Hyvin hallittu jakso. Upeaa!!! Laitan tämän twitteriinkin jakoon.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista.
    Vitsinä voinkin todeta olevani pahoillani jos esimerkilläni olen aiheuttanut liikaa hengenheimolaisuutta eli vakavaa riippuvuutta ultrajuoksuun.

    VastaaPoista
  3. Minä taas lähinnä ihmettelen, että miten te jaksatte noin kovia määriä viikosta toiseen. Itse pystyisin ehkä maksimisuorituksella tekemään yhden n. 150km viikon, mutta se kyllä söisi jo seuraavnkin viikon tekemisen sisälleen. Tosin harjoitushan tekee mestarin, näin se vain on. Pakko kyllä ihailla Pasin kestävyyttä ja ennenkaikkea mielenhallintaa - samaa voi kyllä sanoa Onnistakin.

    VastaaPoista
  4. Marko:
    Itse pidän vasta 180 km - 220 km viikkomäärää ns. "kovana".
    Keskiarvohan minulla on huomattavasti alhaisempi.
    Harjoitettavuus lisääntyy ajan myötä mutta esimerkiksi Onnin tapauksessa hänen harjoitteluaan käytiin täällä meillä läpi ja nostettiin keskeisiä periaatteita esiin - samoja joita olen esimerkiksi sinulle esitellyt, mm. kolmen vauhdin asiaa jne.
    Kärsivällisyyttä niin kyllä Kemistäkin vielä kerkiää...

    VastaaPoista
  5. Ja saman hengen mukaisesti voidaan todeta, että nyt siitä "kolmen vauhdin asiasta" on jäljellä yksi. Hidas. Se maltillisesti, mutta vakaasti hidastumassa. ;) Valintoja. Pasilla käydessäni harjoittelin vielä myös maratoneille, jolloin sain harjoitteluun syvyyttä keskusteluista. Keskustelu kehittää aina. Myös kulkijan itsensä kanssa. Tsemppiä joka ilmansuuntaan! :)

    VastaaPoista