20 VUOTTA ELÄMÄÄ - 20 YEARS HEALTH

 End of Finnish version there is some English too.


Kirjoittaminen on minulle yleensä helppoa - aiheesta kuin aiheesta. Nyt kuitenkin olen miltei mahdottoman tehtävän edessä. Juuri tänä juhannuksena tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä kun astuin ulos Pikonlinnan syöpäsairaalan ovesta.

Taakse jäi tuskien taival, joka kuitenkin päättyi täydelliseen onnistumiseen. Terveyttä on riittänyt siis 20 vuotta ja nöyrästi toivon, että riittää edelleen. Elämän kunnioitus on vuosien varrella syventynyt jo lähes sfääreihin. Niitä ei voi sanoin kuvata. Ei millään mitata, edes kilometreillä.

53378 kilometriä juoksua on jäänyt taakse tänä kahdenkymmenen vuoden aikana. Juokseminen ei ole ollut itsetarkoitus eikä väylä päteä. Se vain on ollut osa minua, tapa elää ja kokea. Tapa pysyä terveenä ?

Aikanaan osin leikkimielisestikin lupasin hoitajille pysyä poissa. Todellisuudessa sitä otetaan mitä annetaan. Sillä on mentävä. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksioikoinen. Omilla valinnoilla ja henkisellä tilalla on suuri merkitys yksilön hyvinvointiin, jopa terveenä pysymiseen. Minulla sanottiin olleen onneakin mukana. Hyvä niin mutta onni vaati rinnalleen raakaa työtä ja luopumista. Halu elää ainutkertaisesti joka päivän ei synny odottamalla vaan tekemällä ja kokemalla tekojen tulokset. Myös tästä eteenpäin.

20 vuotta on mennyt nopeasti. Näinhän sanoo ihminen, joka ensimmäisiä kertoja elämässään huomaa hieman vanhentuneensa.
Vuodet ovat myös olleet kokonaisuudessaan rikkaita. Helvetillisen palkkatyömäärän lisäksi on ollut myös laatuaikaa itselle. Juoksukilometrien lisäksi vaellukset Lapin tuntureilla ja arkinen metsätyö kotinurkilla ovat antaneet perspektiiviä elämän oikeimmasta mausta.

Blogin -otteita pöytälaatikosta- osasto kertoo menneestä pala palalta. Sitä tulen päivittämään tasaiseti kykyjeni mukaan. Tuo osa kirjoittamisestani on ehkäpä sitä itselle rakkainta ja samalla kuluttavinta. Vanhojen kokemusten vahvuus synnyttää usein vaikeuksia nähdä näyttöä kirjoittaessa selkeästi. Kyynelten läpi on nähtävissä matka, joka jatkuu. Hyvä niin.

 Juhannusaattoaamuna kävelin kylpytakki päällä rantaan lämmittämään savusaunaani. Palatessani sieltä ihmettelin mitä Kirsi nauraa kihertää kuistilla. Selvisi että minua oli rantapolulla seurannut jänis. Jänis ei kuitenkaan tullut saunalle asti vaan poikkesi polulta häviten kukkivien suopursujen sekaan.

20 vuotta sitten katselin ikkunasta jäniksiä, jotka söivät ruohoa Pikonlinnan pihassa. Odottelin kotiutuspapereita huoneessani. Kuusi solumyrkkykuuria puolessa vuodessa olivat vaatineet veronsa. Kauan en jaksanut ikkunan edessä seistä. Askelkin oli lyhyt ja matala. Nyt askel on pidentynyt mutta matala se on edelleen.

Tänäkin juhannuksena oli siis aihetta nostaa lippu salkoon. Paitsi että olen huippukunnossa fyysisesti niin myös henkisellä puolella olen yrittänyt parhaani mukaan nöyränä jokaista päivää kunnioittaa. Aina en ole onnistunut, joten tehtävää on vielä.

Kaiken ylläkerrotun valossa on siis aivan sama mitä tuloksia juoksen seuraavissa kilpailuissani. Ajalla ja matkalla ei ole minulle mitään merkitystä. Tämä ei tarkoita sitä etten arvostaisi ennätyksiäni tai voitettuja palkintojani. Olen ylpeä saavutuksistani ja voitetuista haasteista ja minulla on edelleen tavoitteita mutta henkinen kokeminen on etusijalla ennen suorittamista ja menestystä.

Asennettani menestymiseen yritän teille kuvata seuraavalla tarinalla. Hämeenkyröläinen  Paavo Yrjölä  voitti 1928 Amsterdamissa olympiakultaa. Juhannuksena sain lahjaksi yhden kolmestatoista hiilipiirrosvedoksesta, jotka hänestä tehtiin 30-luvulla Saksassa. Kasvokuva on alunperin tehty lehteen, valokuvia tuolloin ei aina ollut saatavilla. Kultamitalinsa Paavo kuitenkin lahjoitti 1940 kultakeräykseen, kunniakirja lienee vieläkin Yrjölän sukutilalla. Jokaisen urheilijan suurin unelma olympiavoitto - silti hän oli valmis luopumaan mitalistaan. Tässä tapauksessa maansa puolesta. Jos kaikilla kotonani olevilla pytyillä ja mitaleilla olisi jotain arvoa vastaavassa tilanteessa niin tekisin itse samoin. 

Juoksemiani kilometrejä ja kokemuksiani niiden varrelta en kuitenkaan lahjoittaisi vaikka pystyisinkin. Jaan ne kuitenkin mielelläni, osin tässä blogissa.

Olen voittanut kerran ja se riittää. Saanut siitä parhaan palkinnon ilman mitalia ja kunniakirjaa.

Olen voittanut elämäni.

VIIKON 25. HARJOITTELU

Ma-Lepo
Ti- 18 km poluilla - 2.04
Ke-Lepo
To- 8 km tiellä- 55 min.
Pe-Lepo
La- 19 km puolet poluilla- 2.02
Su- 15 km puolet poluilla- 1.37


yht. 60 km - 6 tuntia ja 38 min.


Ensimmäinen kevennysviikko kohti kilpailua. Keho alkaa osoittaa toipumisen merkkejä mutta mitään ylimääräistä keveyttä jaloissa ei vielä tunnu. Aikaa on vielä runsaasti ennen kisaa ja onhan itsestäänselvää, että monien viikkojen harjoitusrasitus ei poistu yhtäkkiä. Olen luottavainen ja rauhallinen - tästä odotuksesta on kokemusta.
Nöyrä mielenkiinto pysyy kuitenkin yllä vuodesta toiseen.  Sillä niin vaikeaa on kunnonajoitus, kokemuksesta huolimatta...


20 Years Health


We are celebrating midsummer this time of year here in Finland. The sun won´t go down at all. It is party for summer and light.
This year for me it means 20 years after cancer. It was midsummer eve 20 years ago when I left hospital. After half year chemotherapy it was time to born again. Steps were short and low those time.
Now 20 years and 53378 K´s after I still humble every day grateful. I try to focus and taste a real life taste. As well as running, also wandering in Lapland´s tender wilderness and nearby home outings. As well as do some firewoods or just enjoy quiet trails.
Helth is also state of mind. It is very important how you see things in your life. I try to learn every day and be positive.
Now I am target oriented to my next 24-hour race.  But It not really matter how many kilometers or placement. I have won once. Without any trophys or certificates of merits. I have won my life.

Paavo Yrjölä (1902-1980) Vedos hiilipiirroksesta. Lahja Anja ja Detlev Liebingiltä.

UNELMAA TOTEUTTAMASSA

Prologi

Paavo Nurmi 1897 - 1973
9 kultamitalia -  3 hopeaa - 22 maailmanennätystä (1921-1931)

Olympiarenkaita on viisi. Turku, Ruissalo. Kuuvannokka.

Turku, Ruissalo,  Kuuvannokka. Paavo Nurmen harjoitusmaastoja.

Pysähtyikö "Suuri Yksinäinen" koskaan yksinäisillä harjoituslenkeillään miettimään elämän mielettömyyttä ?

Suuri Yksinäinen

Urheilukirjakokoelmastani löytyy kaksi kirjaa Paavo Nurmesta. Yksin Aikaa Vastaan (Karikko-Koski, 1975) ja Juoksijain Kuningas (Raevuori, 1997).
Molemmat kirjat kertovat suuresta urheilijasta, ihmisestä joka menestyi niin urheilussa kuin elämässäänkin mutta jonka sanotaan olleen sulkeutunut, epäluuloinen ja yksinäinen.
Kaikki voittajat ovat tietyllä tapaa yksinäisiä. Saavuttaakseen jotain, josta muut vain unelmoivat on heidän täytynyt luopua paljosta muusta. Usein tuo muu on normaalia elämää.
Kestävyysjuoksussa menestyäkseen on uhrattava aikaansa harjoitteluun ja siitä toipumiseen. Ollakseen henkisesti vahva  normaalista elämästä on raivattava häiritsevät tekijät pois luodakseen ajan ja tilan keskittymiselle.
Jokaisen voittajan takana on kuitenkin tukena ihmisiä. Heitä tuskin kukaan raivaa tietoisesti minnekään. Joskus heikommat sortuvat kyydistä pois. Ne jotka eivät oikeasti ole sydämellään mukana jäävät sivuosaan.
Kyllä - voittajat ovat yksinäisiä. Onko uhraus sitten sen arvoinen ? Sen jokainen päättäköön itse. Itse on päätettävä uhrauksiensa laajuudesta. Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kohtelemalla toisia kuin itseään toivoisi kohdeltavan. Olemalla läsnä.

Paavo Nurmi oli mielestäni ensimmäinen, joka oivalsi erään juoksemisen salaisuuksista. Jos aikoo menestyä, ei koskaan saisi olla kovin kaukana vauhdista. Nimittäin siitä vauhdista kun muut jäävät. Tai siitä vauhdista, joka riittää omiin unelmiin. Vaikka kilpailukausien jälkeen Nurmi piti pitkänkin lepokauden ei hän silti koskaan unohtanut vauhtia.
Nurmi myös osasi jakaa  peruskunnon ja kilpailukunnon harjoittelun kahdeksi eri osa-alueeksi. Juostessaan maastossa hän piti luontaista lajinomaista voimaa yllä läpi vuoden.
Kaiken kaikkiaan tuon ajan ravinnon ja työelämän rajoitukset huomioon ottaen hän menestyi lähes käsittämättömän hyvin. Hän myös ymmärsi vanhenemisen vaikutukset vaikka niitä vastaan loppuun asti kamppailikin.

Nurmen menestyksen salaisuutena pidänkin juuri paitsi tinkimätöntä harjoittelua myös etenkin hänen henkisten kykyjensä poikkeuksellisuutta. Juoksussa menestyvän ei tarvitse olla avoin optimisti laumasielu. Sulkeutunut, epäluuloinen ja yksinäinen kelpaa mainiosti.
Kyse oli lähinnä siitä mitä Nurmen pään sisällä tapahtui. Ja sitä me emme koskaan saa tietää. Se onkin kaikkein kiinnostavinta.
Meidän on siis luotava omat unelmamme. Omista lähtökohdistamme. Käyttämällä omaa päätämme - ainutlaatuisesti.

YHTEINEN KOKEMUS
 
Kun herätyskello lauantaina soi 03.00 Villa Gårdsbackassa Helsingissä olisimme Kirsin kanssa mieluummin nukkuneet mutta vierivä kivi ei sammaloidu. Aamiainen, kamat autoon ja nokka kohti Turkua. Olimme menossa tukemaan kahta ultrajuoksijaa matkalla Helsingistä Turkuun.
Tällaisilla yhteisillä kokemuksilla on valtava positiivinen voima. Oli hienoa saada jakaa kaunista kesäaamua ultrajuoksun merkeissä upeiden ihmisten seurassa. Tässä lajissa ei suinkaan aina ole yksin asiansa kanssa!
Jari Tomppo ja Petri Haavisto toteuttivat siis unelmiaan juoksemalla Paavo Nurmen kunniaksi Helsingistä Paavo Nurmen patsaalta Turkuun Paavo Nurmen patsaalle. Oheisia linkkejä tutkimalla asia avartuu ja ymmärtämys haasteen mittavuudesta selkiytyy.
Tämä ei ollut kilpailu vaikka kello kävi ja jopa reittiennätyskin syntyi. Tärkeämpää oli kokemus ja kunnioitus suurta urheilijaa kohtaan. Ultrajuoksu oli taas osoittanut voimansa.  Saattaa ihmiset ulos yhteen hymyilemään. Kokemaan perustelematta. Liikkumaan ja löytämään rajansa.
Launtain  päätteeksi suuntasimme Kirsin kanssa Ruissalon kylpylään. Paavo Nurmen harjoitusmaastoissa sunnuntaina kävellessämme ihastelimme Ruissalon kauniita maisemia ja rikasta kasvi- ja eläinmaailmaa. Olimme loppujen lopuksi varmoja ettei "Suuri Yksinäinen" ollut ollenkaan onneton. Kuten ennen sanottiin: "Kel´ onni on, se onnen kätkeköön." Tänä päivänä maailma on avoin. Kyse onkin enään omista päätöksistä.
Ne onkin syytä tehdä ennekuin on liian myöhäistä.

Kuvia tapahtuneesta, Jaana Tomppo

Kuvia tapahtuneesta, Kirsi ja Pasi

Muuta juttua

Videota

Lisää videota


VIIKON 24 HARJOITTELU

Ma - Lepo
Ti- reipasta 8 km tiellä 41 min. plus 1 km verryttelyä.
Ke- poluilla 13 km 1.30
To- 8,5 km 54 min., väsynyt
Pe- poluilla 15,5 km 1.43
La- 31 km - 3.00 - maantiellä Jarin ja Petrin kanssa.
Su- 8 km tiellä tasaista 48 min.
yhteensä 85 km - 8 tuntia 36 min.

Määrä laski mutta teho nousi. Very Good. Tästä on hyvä aloittaa kevennys kohti Onnin 2. kierrosta .


Epilogi

Jari Tomppo (oik.) ja Petri Haavisto

Suden hetkellä ihmiset yhteisellä asialla.

Takana molemmilla reilut 164 km ja vasemmalla Tero Töyrylä, joka tämän aikanaan aloitti.

 

SYNTYJÄ SYVIÄ

-Ei se synny synnyttämättä... (rauta-aika, Holmberg)

Mielekästä tekemistä ? Harrastuksia ? Perustelematta ?

Hektinen arki ja työelämän tuskat vaativat ilman muuta vastapainoa. Mielekästä tekemistä. Harrastuksia vailla perusteluja.
Yksilön elämässä tässä maailmassa on valtavasti asioita jotka on pakko hoitaa. Ajallaan. Niihin on järkisyyt ja perustelut. Niin onkin sitten kohtuullista, että kaikkea muuta ei tarvitse perustella järjellä. Näitä ovat omalla kohdallani radioamatööritoiminta ja ultrajuoksu.
Jos joku kysyy mitä järkeä on rakennella antenneja ja pitää niillä yhteyksiä ympäri maailmaa tai mitä järkeä on juosta 24 tuntia samaa lenkkiä niin vastaus on sama : ei mitään järkeä.
Mutta kuitenkin molemmat ovat mielenkiintoisia ja omaa itseä kehittävää toimintaa. Radioamatööritoiminnassa oppii ymmärtämään erilaisia materiaaleja ja sähkön suureita. Elektroniikkaa ja ties mitä. Myös kielitaito kehittyy. Ja pitkäjännitteisyys.
Ultrajuoksu vaatii myös pitkäjännitteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Kunnon kasvamisen ohella muu jaksaminen lisääntyy. Itsetuntemus kasvaa. Omat rajat selviävät ennen pitkää.
Maailmassa kaikki ei voi olla mielekästä. Nykymenossa mielekkyyteen ja työssä jaksamiseen kiinnitetään jo liikaakin huomiota. Kukaan ei kohta enää halua tehdä mitään likaista tai raskasta.
Pallerosukupolvi on syntynyt. Vuokrataan mökki ja valitetaan jälkeenpäin että hintaan ei olisi pitänyt kuulua hyttysiä ollenkaan. Tai että armeijassa ei ole mielekästä. Käykääpä kysymässä veteraaneilta oliko mielekästä... Myös fyysisesti ollaan täysin valmiita jo kolmekymppisinä;  koska lapsena eikä myöhemminkään ole ulkoiltu ja touhuttu pihalla ollaan osteoporoosissa ja sydänkohtauksen partaalla varsin varhain. Eikä jakseta. Ei mitään. Mikään ei kiinnosta. Eikä ainakaan liikunta. Tulee hikikin. Ja kastuu.
Ei se kuulkaa synny synnyttämättä ! Menkääpä välillä ulos ja sotkekaa itsenne perusteellisesti. Hikoilkaa ja väsykää. Taistelkaa hyttysten kanssa. Maistakaa elämän maku turpeesta ja metsän lehdistä. Ja mielekkyys syntyy - syntyy syntyjä syviä. Elämää kantavia.



VIIKON 23. HARJOITTELU

Ma- 9 km - 59 min. - päivän muiden touhujen päätteeksi illalla myöhään, periksianatamattomuus, osa polkua.
Ti - 31 km - 3.13 - Ailin lenkki. Aili oli Kirsin isoäiti, joka maatalon emännyyden ohella toimi kotiavustajana ajaen mopolla kesät talvet työmatkojaan. Lenkki on kunnianosoitus vanhan kansan sitkeälle työihmiselle. Vanhuksia auttaakseen Aili lähti mopollaan kelissä kuin kelissä. Työn mielekkyydestä ei keskusteltu. Lumityöt, puunkanto ja lämmitys ennen varsinaisia työtehtäviä tulivat tutuiksi.
Lenkki on polveilevaa Hämeenkyrön kansallismaisemaa, uuvuttavia suoria ja ylämäkiä, osin peltoaukeita kauniine näkymineen. Kirsi toi vettä tankattavaksi juomavyöhön 20 km kohdalle eli ei valittamista huollossa.
Ke - 13 km - 1.27 - poluilla
To- 7 km - 49 min. - tiellä, väsynyt
Pe- 20 km - 2.11 - poluilla ja metsäautoteillä. Euforiaa.
La- 14 km - 1.35 - osin poluilla, vaisua
Su- 28 km - 2.58 - tiellä ja Ylöjärven harjun kuntoreitillä Lamminpään hautausmaalle ja takaisin. Vauhdinvaihtelua 5.30 min/km jopa 10.30 min/km asti. Ensin paistoi sitten satoi. keskivauhti 6.23. Testasin myös kisakenkiä. Nike Zoom Vomero 7 ei toimi alkuperäisillä fitsole 3- pohjallisilla minulla lainkaan. 
Kuulun nimittäin siihen jalkaholvinsa alasjuosseiden sarjaan, joka käyttää ortopedin taipuisia pohjallisia. Lisäksi käytössä on footbalance-pohjalliset, jotka hinta-kestävyys-suhteeltaan ovat varsin surkeat. Ortopedin pohjallisilla on juostu vuodesta 1995 eivätkä ne vieläkään ole rikki...
Toisaalta juoksen jalkaterää vahvistaakseni ilman kenkiä ruoholla, hiekalla tai lumella aina välillä alle kilometrin matkoja kerrallaan.

Yhteensä 122 km - 13 tuntia ja 12 minuuttia

Hyvä viikko. Edelleen säästäen kilometreissä. Fyysinen kuorma on korkea mutta sopiva, koska lepoon on ollut hyvät mahdollisuudet.
Radioamatöörimaston ja antennien rakentelu on kuormittanut jonkinverran ylimääräistä mutta toisaalta muu mielekäs tekeminen antaa mahdollisuuden olla ajattelematta juoksua ja tulevaa kisaa liiaksi.

Juoksija säätää pyykkitelinettä ? Tosiasiassa  OH3GWO säätää  testiputkessa olevaa GM3VLB HEX -antennia, jolla jo tästäkin korkeudesta saatiin yhteys esimerkiksi Ukrainaan, Bulgariaan ja Saksaan. Huomaa uudet suomiverkkarit ja reinot...

Syntyjä syviä, ei se synny synnyttämättä.  Vieressä oleva ristikkomasto on 12 metriä pitkä ja sen sisältä nousee keskiputkea, joten kokonaiskorkeus pystyssä on 30 metriä antenneineen. Kuvassa etualalla kääntömoottorin putki ja poikkipuomi ovat vielä ilman antenneja. Todellisuudessa tätä tehdään haalarit päällä ja metallinvahvuudet ovat melkoisia.

Go out and do something !

Above you have some pictures of my another hobby - radio amateur world. Fix and test some new equipment and some mast repairings. My antenna rotator was broken in winter and now it is time for new Yaesu G-1000. Maybe I put up this time one vertical for HF and one for 2 meter band. Maybe no yagis this time.  And up there will be Hex-loop also. But not for laundry...
Sometimes is good for brains to do something else than running. Though I run day after day - consistently. Balance in your life is nearly everything.
Even in Finland we have new generation of young people who does not pay attention of nothing. They are always tired and without any interests. Also they have quite bad physical condition. They really don`t want any sports and athletic in their daily life. So they are very finished with their life. Even on the age of 30 ! What a pity. And waste of opportunity to live one time life rich.
So go out and sweat it out ! Feel the taste of life in woods and enjoy your`s.


And please, just give me a call if you hear me on bands, 73`by OH3GWO, pasi
 

HÄTÄILEMÄTTÄ

"Maalata hätäilemättä - se on onnea."  

- Taiteilija Helene Schjerfbeck (1862-1946)


Viikon 22. harjoittelu

Ma- 13,5 km - 1.27
Ti- 24 km - 2.52 - Jyrälänvuoren raskaassa maastossa, tahtoharjoitus.
Ke- 22,5 km - 2.29 - osittain poluilla, periksiantamattomuus
To - Lepo
Pe-  21 km - 2.05 - vauhtileikittelyä, josta puolet poluilla. Min. / km : 6.30, 5.50, 6.19, 5.47, 6.50, 5.53, 5.37, 5.30, 5.06, 5.23, 5.21, 5.25, 5.53, 5.53, 5.58, 6.27, 5.23, 5.59, 5.07, 5.17, 9.44
(viimeinen kilometri umpimetsää hiljaa)
La- 21 km - 2.32- sateen liukastamaa kivikkoista ja mutaista polkua puolet.
Su- 18 km - 1.54- tiellä ja ulkoilureitillä

yht. 120 km - 13 tuntia ja 19 minuuttia - 1 lepopäivä

Usein sanotaan, että virheistään oppii. Mieluummin kuitenkin menestyksestä ammentaa positiivista energiaa tulevaisuuteen. On siis tervettä myöntää, että on tässä mennyt hyvinkin aina välillä.
Lähtiessäni harjoittelemaan kautta 2012 varten päätin olla hätäilemättä. Päätin myös harjoitella niin, että aina on pikkuisen varaa kiristää. Sekä määrää että tehoa. Päätin siis säästellä kokoajan hieman. Tällä pyrin harjoittelun tuottavuuteen. Kuitenkin skaala on ollut laaja ja myös erittäin väsyneenä on juostu erittäin hiljaa ja erittäin pitkään - jopa peräkkäisinä päivinä.
Nyt ollaan sitten tässä. Kisaan on jäljellä reilu kuukausi eli  tämän viikon jälkeen kaksi hieman kovempaa viikkoa. Uutta tuskin luodaan enää paljon mutta sensijaan nyt on kunnon esiinkaivamisen kannalta ratkaisevan tärkeä aika.
Tultuani viikon viimeiseltä harjoituslenkiltä kotiin olin erittäin hämmästynyt. Ja myös erittäin tyytyväinen. Olen erittäin hyvässä kunnossa jo nyt. Sen osoitti perjantain harjoituksen helppous ja siitä palautuminen. Myös väsyneenä ja energiahukkaisena juoksu tuntuu etenevän entisiä aikoja paremmin.
Tämä ei kuitenkaan vielä riitä mihinkään. Kuntoa on syytä esiinkaivaa vielä seuraavien viikkojen aikana. Ja sitten lopullisesti se noussee levossa. Kysehän on viimeisten viikkojen aikana siitä kuka uskaltaa levätä tarpeeksi.
Blogini oikeassa yläkulmassa on sähköpostiosoite, johon aina välillä saan palutetta ja yhteydenottopyyntöjä. Tulevaa kisaa ja sen tavoitteita on käsitelty myös sähköpostitse jo pitkään. Itselläni ei tuleva 24-tunnin Onnin Kierros ole ollenkaan aktiivisena mielessä vielä. Omat tavoitteeni ja niihin suunniteltu harjoittelu oli selvillä jo viime joulun räntäsateissa. Pala palalta olen kasannut niitä. Pitkillä yksinäisillä lenkeillä olen luonut mielikuvia ja tehnyt päätöksiä. Olen edennyt hätäilemättä. Se on ollut onnea.
Tulevassa koitoksessa katsotaan sitten paitsi kunnon myös psyykkisen kestävyyden raja. Minä aion katsoa rajat aivan loppuun asti. Hätäilemättä. Se on minun onneni.

Toukokuun harjoittelu

Yhteensä juoksua 395 km - 45 tuntia 25 minuuttia - 5 lepopäivää

Lempi, kipsiveistos.  Seija Kellosalmi (1943-2011)  Aikanaan äitini oli talitiaisille katkera kun ne nokkivat Lempin naaman.  Askeleet, Voitot ja Ennätykset  -  mitä väliä niillä on.  Pääasia on että olet ollut onnellinen ajassasi.



 

TAVARA KULKEE !

Täällä haja-asutusalueella vailla kunnallistekniikkaa jännityksellä seurataan, että pelastuuko se. Meinaan maailma. Niin kovin kummallisia ovat kehäkolmosen sisällä ajatukset joskus. Ja lait. Niinkuin tämä jätevesilakikin asetuksineen.
Meilläkin on umpisäiliötä ja imeytystä. Ja huussi pihan perällä. Tarvittaessa pusikkoakin. Että mahdollisuuksia on. Tarpeille.
Aiemmin meillä on käynyt kaksi kertaa vuodessa loka-auto, joka on tyhjentänyt lastinsa Ylöjärvelle raviradan viereiseen purkuputkeen. Tästä tavara on jatkanut matkaansa Tampereen Raholan puhdistamolle. Matkaa meitä tuohon purkuputkelle on 12 kilometriä.
Nyt se sitten meni vaikeaksi. Ja kalliiksi. Loka-auto käy kuten ennenkin mutta koska olen Hämeenkyröläinen niin tavarani on ehdottomasti vietävä nyt Hämeenkyrön puhdistamolle,  jonne on matkaa 20 kilometriä. Lisäksi maksu nousee puolella.
Edelläkerrottu kuulostaa järkevältä mutta odottakaapas!  Kotitieni alkupää on Ylöjärven kaupungin puolella. Siellä asuvien tuotokset on ajettava Tampereelle. Keskustaan! Viinikanlahden vatkaamoon. Sinne on matkaa miltei 30 kilometriä.
Lisäksi loka-auto ei voi sekoittaa eri kunnissa asuvien jätevesiä, vaikka samalla ajamisella saman tien varrella hoituisi parikin tyhjennystä!
Loka-autoilijan mukaan entisen kahdeksan kuorman sijasta hän ehtii nyt vain neljä kuormaa päivässä. Itse olen katkera, kun hinta itselläni kaksinkertaistuu. Tosin parin kilometrin päässä asuva saa maksaa nelinkertaisesti, koska Ylöjärven jätevettä ei Hämeenkyröön voi ajaa.
Tampereella puhdistamolla vastaanottohinta on siis nelinkertainen. Loka-autoilija ei tästä farssista taloudellisesti hyödy lainkaan. Päinvastoin, heidän on pidettävä kuormakirjaa, jotta kulloinkin tiedetään kenen tavara on kyseessä. Eli matkalla.
 Hämeenkyrön kunnan jätevesipuhdistamo täytyy tulevaisuudessa remontoida eli suunnitteilla on putken vetäminen Hämeenkyröstä Nokialle. Nokian ja Raholan puhdistamoiden välimatka on kahdeksan kilometriä.
Syy alkuperäiselle muutokselle oli kuulemma Raholan puhdistamon ylikuormitus vaikka loka-autojen purkuputkeen toimittama määrä oli vain pari prosenttia kokonaiskuormasta! Eli todellinen syy on tyypillinen Tamperelainen : rahastus. Tarvitaan rahaa tunneleihin ja suurhalleihin...
Eli nyt sitten diesel palaa. Ja maailma pelastuu? Tulee melkoinen ralli tuon peräpään tuotteen takia. Se kun jätevesilain mukaan onkin yhtäkkiä erittäin vaarallista - vaarallisempaa kuin ns. harmaat pesuainevedet?
Lisäksi olen kuullut, että valmisteilla on laki, joka velvoittaa keräämään omat tarpeensa pussiin kuten koiriltakin. Jos nimittäin sattuu vaikka lenkillä käyttämään pusikossa. Ja mihin minä sen sitten vien? Jos sattuu tulemaan Ylöjärven puolella on vissiin vietävä Hämeenkyröön. Tai jos poikkean yleisessä vessassa Ylöjärven puolella niin mistä se pytty tietää onko tavara Hämeenkyröläistä. Tai peräti Helsinkiläistä. Tai ulkomailta. Eihän sitä saa sinne putkeen päästää. Ettei vaan mene väärän kunnan alueelle puhdistettavaksi.
Hulluinta on tässä tulevaisuus. Ensin tavara kohahtaa omasta pytystäni omaan jätekaivooni. Aikansa siellä muhittuaan se imetään loka-autoon ja ajetaan Hämeenkyröön. Sieltä se sitten ohjautuu putkea pitkin tulevaisuudessa Nokialle. Ja sitten vesi puhdistuu ja päästettäneen takaisin luontoon. Samoille seuduille kuin ennenkin. Erona vaan entisen 12 autokilometrin ja 6 putkikilometrin jälkeen nyt 20 kilometriä autossa ja sitten 40 putkessa. Ja sama lopputulos.
Ja ei pelastu. Se maailma nimittäin...

VIIKON 21. HARJOITTELU

Ma- 7,5 km - 54 min. - myöhään illalla, väsynyt.
Ti- 14,5 km - 1.44 - kohisevat polut. ip. hieronta.
Ke- Lepo
To- 14 km - 1.39 - vatsa meni ympäri 6 km kohdalla ja horjuin sfääreissä kotiin...
Pe- 13 km - hiljaiset polut, erittäin vahvaa juoksua.
La- 17 km - 1.49 - tiellä tasaista, erittäin vahva tunne.
Su- 5 km - 31 min. - myöhään illalla, kunhan oioin koipiani.

yht. 71 km - 8 tuntia ja 1 minuutti.

Suunnitellusti kevyt viikko. Ajatus hieman harhaili eli viikko onnistui. Aina ei voi keskittyä täysin, silloin on hyvä juosta vaan ohimennen viikko pois alta.
Edessä on viimeinen kolmen viikon kovempi jakso ennen keventelyitä Onnin kierros 24-tunnin juoksuun. Olo on hieman väsynyt eli syytä on kuunnella itseään tarkoin. Vuosi on sujunut nousujohteisesti ja nyt sitä lopullista nousua sitten kaivattaisiin.
Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Jälleen kerran.

ITSE

...Jorma Ollilan mukaan 1990-luvun Nokian menestymisessä oli pitkälti kyse silloin paikalla olleiden innostuneiden ja motivoituneiden ihmisten oikeanlaisesta johtamisesta tuloksiin... Ollila ei usko, että ostamalla alan huippuja saman katon alle työskentelemään syntyisi välttämättä parhaita tuloksia...


Lahjakkuutta ei ole jaettu kaikille samalla tavalla. Elämä siis on epäreilua? En usko.

Ultrajuoksussa on kyse henkisten ja fyysisten kykyjen kombinaatiosta viedä yksilö mahdollisimman pitkälle omin jaloin. Eittämättä lajin parissa on lahjakkuuksia molemmilla saroilla mutta useimmiten kyse on innostumisesta ja vahvasta motivaatiosta. Kyse on sitoutumisesta itsensä kehittämiseen.
Kaikkia ei ole luotu juoksemaan mutta tämä ei estä juoksemasta. Eikä kehittymästä. Väittäisin, että jopa hieman lahjattomammalla ultraajalla on paremmat mahdollisuudet edetä pitkälle. Varsinkin jos johtaminen on oikeaa.
Endurancen kevätleirin luennolla "Oikealla huollolla parempiin tuloksiin" esitettiin näkemys, että ultrajuoksijaa kilpailussa johdetaan huollosta. Noudattamalla suunnitelmaa häntä siis konemaisesti ohjataan kohti tavoitettaan. Pelkän huoltamisen ja vauhtien valvonnan kannalta tämä ehkä sopii toisille mutta yhdestä asiasta olen varma : RADALLA OLET YKSIN OMIEN AJATUSTESI KANSSA.
Omia ajatuksiasi ei voi johtaa kukaan muu kuin sinä itse. Kukaan ei voi muuttua positiiviseksi puolestasi, kun olet loppuunväsynyt ja etsit jostain liikuttavaa voimaa. Voima on löydettävä itse. On erittäin yksilöllistä minkälaisilla ajatuskuluilla pääset itsesi sisään riittävän syvälle. Huomataksesi, että sinussa on vielä voimaa. Ja vieläkin. Aina vaan.
Kannustuksesta ja huollosta juoksijan johtamisesta on hyötyä mutta musertumisen hetkellä vain sinä tiedät menetkö seuraavasta ovesta sisään vai jääkö se tähän. Uskallatko ylittää  henkisen ja fyysisen kärsimyksesi viimeisenä pitämäsi rajan. On pakko lopettaa - muuten lähtee henki. Vai tuleeko sittenkin henkeä lisää ? Ja matka jatkuukin.
Harjoituksissa henkisen puolen johtamista on erittäin vaikea harjoittaa. Oikeaan tunnelmaan pääseminen vaatii melkoisia kilometrimääriä ja mielikuvia jotta illuusio oikeanlaisesta väsymyksentunteesta tiivistyy syväkestävyyden kehittämiseksi.
 Periksiantamattomuus. Tuo sana lukee omien tehtyjen harjoitusten perässä aina välillä. Silloin kyse on ollut murtumispisteellä juoksemisesta. Silloin on uskallettu. On pakotettu. On juostu verenpunaiseen tunneliin ja sieltä ulos. On juostu kipeillä jaloilla liikaa väärään aikaan ja joskus liian kovaa. On yritetty. Yhdellä sanalla sanoen. Periksiantamattomuus.
Elämässä on tehtävä uhrauksia, jotta haaveista tulisi totta. On uskallettava yrittää. On uskallettava harjoituksissa juosta rajojen yli. On otettava riski kestävätkö jalat. Kestääkö pää. Kestävätkö läheiset ihmiset jatkuvaa väsymystä. Kestääkö työ tai ylipäätänsä yhtään mikään normaali arkipäiväinen. On vain uskallettava. Ja juostava. Aina vaan. Aina enemmän. Päivästä päivään.
Oikea johtaminen ultrajuoksussa on omien vahvuuksien ymmärtämistä. Se on myös heikkouksien kehittämistä. On suljettava elämästä kaikki turha sälä häiritsemästä päämäärää. Perheellisten ultrajuoksijoille tämä tarkoittaa vakavia keskusteluja perheen kanssa. Paljonko aikaa on käytettävänä harjoitteluun?  Ja etenkin siitä toipumiseen. Vastakkainasettelua tulisi välttää. Läheiset kyllä tukevat mutta heiltä ei voi olettaa jatkuvaa uhrautumista. Kompromisseja on toisinaan tehtävä. Itse uskon, että harjoittelun kannlta tämä on hyväksikin. Todennäköisesti monet juoksisivat jalat altaan ilman normaalin elämän rajoituksia.
Ultrajuoksun harjoittaminen on siis kokonaisuus. On huomattavan paljon muutakin kuin jokin kaavamainen harjoitusohjelma ja muu tekninen säätäminen esimerkiksi varusteiden ja energiahuollon kanssa.
On tärkein : AJATUS. Henkinen keskittyminen. Halu kehittyä. Halu juosta rajojen yli. Halu juosta päänsä sisään ja kyky juosta pään sisältä ulos. Sinä itse johdat.
Älä siis epäröi käyttää parhainta mahdollista saatavissa olevaa voimaa. Itseäsi. Sellaisena kuin olet. Päivästä päivään.
Juokse ja koe itsesi.

Viikon 20. harjoittelu

Ma- 17 km - 1.48 - Helsinki, Villa Gårdsbacka - Malmi International Airport Round ja takaisin.
Ti- 15,5 km - 1.58 -kotona, kohisevat polut; periksiantamattomuus  Ip.- Hieronta
Ke- illalla myöhään 7 km- 46 min. - kevyt verryttely
To- 26,50 km - 3.00 - poluilla lenkistä 10 km, muuten polveilevaa hiekkatietä; periksiantamattomuus.
Pe- 19 km - 2.01 - helppoa tiellä
La- illalla myöhään 7 km- 47 min.
Su- illalla 10 km - 1.07
yht. 102 km - 11 tuntia 27 minuuttia

Kaksijakoinen viikko, hyvää juoksua mutta koskaan ei tiedä etukäteen minä päivänä. Näköjään olo hieman sahaa. Eli elimistö on muutostilassa. Toivottavasti parempaan. Eli kehitystä tapahtunee.
Luulin maanantaina olevani enemmänkin väsynyt ystävyysultran jälkeen. Mutta ei. Vasta tiistaina iski toden teolla. 
Ratakisan jälkeen olikin tarkoitus hieman säästellä niveliä ja lihaksia määrän suhteen. Toisaalta halusin hyödyntää rasitusta eli tein ns. tuplaharjoituksen to-pe. Eli kaksi pidempää peräkkäin. Perjantaina olinkin yllättynyt miten helposti lenkki kulki ja vauhti pyrki nousemaan liiaksi.
La-su oli suunnitellusti kevyt mutta näitä päiviä sotki muunlainen rasitus. Lauantain radioamatöörimaston huoltotöissä sattunut laaja tekninen vaurio teetätti käsitöitä aivan liikaa ja sain paitsi pääni myös hartiani kipeiksi. Käsityöt jatkuvat mutta tästedes juoksun ehdoilla. Moniharrastajan itse itselleen hankkimia ongelmia - ei voi valittaa!
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän päätavoitetta.


Tässä vielä hieman pohdittavaa :

PERHEENJÄSEN

Seppo Leinonen´s 6-hour track race, Ultra for friendship and  to celebrate Seppos birthday.

Seppo Leinosen 60-vuotispäivää kokoontui juhlimaan onnellinen perhe - ultraperhe. Ultrajuoksijat maailmanlaajuisestikin katsoen kokevat yhteenkuuluvaisuutta jo pelkästään ajatusmaailmansa ja harrasteen vaativuuden takia. Toista ultraajaa ymmärtää täydellisesti vain toinen - jos hänkään.
Ystävyysultraan osallistui yli 60 ultraajaa juosten sekä lukemattomia radan varrella.

Päivänsankari sai paikkakunnalta viirin.

Tunnelma kilpailussa oli erinomainen. Toisten kannustamistamisesta kisan kuluessa pääsivät nyt nauttimaan myös kokemattomammatkin ja jopa yleisö. Juuri tässä piilee ultrajuoksun syvin olemus. Vaikka Ystävyysultrassa juostiin sekä miesten- että naisten uusi suomennennätys 6-tunnin ratajuoksussa ehdittiin silti seurustellakin - kilpailun lomassa siis.
Tuloksia tarkasteltaessa pitää myös huomioida, että osa paikalle saapuneista oli juuri äskettäin kilpaillut muualla. Kuka juosten maailman kärkituloksen 12- tunnissa kuka muuten vaan reiluja 250 km matkoja taivaltaneena. Syy paikalle saapumiseen jopa hieman vammautuneenakin oli selvä: juhlia Seppoa ja hänen mittavaa uraauurtavaa uraansa. Yhdessä. Ystävinä.
Ultraperheen jäsenenä on upeaa olla. Varsinkin vaikka tälläkin hetkellä maailma on täynnä vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta eivät ultrajuoksijat tästä piittaa vaan yrittävät omalla esimerkillään kannustaa hoitamaan asiat yhteisessä sovussa. Kilpailussa oli mukana osallistujia mm. Kreikasta, Virosta ja Japanista ja kun edellämainittujen maiden tilanteista on selvillä on selvää että ystävyyttä tarvitaan.

Juhlat käynnissä.

Juuri äskettäin ilmestyi tutkimus, jonka tuloksena kolmannessa polvessa toimeentulotukea saavien nuorten motivaatiota opiskella ei paranneta tukia karsimalla ja vaatimuksia lisäämällä. Siis kolmannessa polvessa! Missä on yrittäminen ja motivaatio pärjätä elämässä? Missä on työnteon kulttuuri?
Ultrajuoksu edustaa sinnikästä puurtamista eikä aina pelkästään voitontavoittelumielessä. Lajissa ei juurikaan jaeta rahapalkintoja eikä sillä tienaakaan mitään. Jotkut harvat lajin huiput saattavat joitakin vuosia elää sponsorisopimuksilla mutta vain vaatimattomasti ja eittämättä valtavan työn jo aiemmin tehneenä - juosten vailla tietoa tulevasta.
Motivaatio täytyy siis hakea muualta. Aivan kuten syrjäytyneiden nuortenkin se tulisi hakea muualta. Esimerkiksi urheilun kautta. Endurance kuten Seppokin,  pyrkii auttamaan nuoria juoksun parissa. Kunhan ensin löytyy todellista omaa halua.  Nimittäin elämästä itsestään. Ainutkertainen ja kiinnostava - kunhan sen oikein näkee. Ja vuosien mittaan vaikka vauhti hieman hiljenee voi silti aina hymyillä - kuten Seppo. Ja juosta. Päivästä päivään.

Tulokset päivittyvät aikanaan tänne . ( race results are updated here)

Tulokset myös. (race results also)  Kierrosajat (lap times)

Kuvia . (pictures)

VIIKON 19. HARJOITTELU

Ma- 10 km - 1.08- kevyttä tiellä
Ti- Lepo
Ke- Lepo- surkea olo juoksemattomuuden takia
To- 20 km - 2.16- poluilla tästä 10 km
Pe- 10 km- 1.01- tiellä, sisältää muutaman kiihdytysvedon
La- 62 km 405 metriä- 6-h Ystävyysultra radalla Lohjalla.
Su- Lepo / 6 km kävelyä hitaasti Kirsin kanssa Villa Gårdsbackassa

Yhteensä 102 km - 10 tuntia 25 minuuttia

Viikko oli ensin jotenkin raskas ja tukkoinen. Elimistö ei ollenkaan ollut samaa mieltä levosta tiistaina ja keskiviikkona. Torstain varsin pitkä polkulenkki kuitenkin tasoitti oloa.
Lauantain kilpailu sujui hyvänä harjoituksena, jossa kieltämättä pistin itseni hieman tiukemmalle kuin olin kuvitellut. Tämä johtui edeltävästä harjoitusjaksosta. Jos olisin levännyt enemmän olisi tunnelma radalla ollut hieman helpompi etenkin viimeisellä tunnilla.
Kestävyystestinä ja etenkin väsymisen kynnyksellä juoksusta Ystävyysultra kuitenkin antoi positiivista palautetta. Harjoittelu sujuu oikeaan suuntaan eikä kevätkunnossa näytä olevan vikaa.
Radan lievästi kurittamien jalkojen palautumisen jälkeen on siis aika nostaa harjoitusmäärä hetkeksi todella korkealle tähdäten 2. ONNIN KIERROKSELLE.

Ultrafamily

One of the main reason I like to race ultras are other runners - THE PEOPLE. Similarity, especially with mind. We all want to push each other to going on. Even in the difficult moments.
We also want to be friends and especially the common world should have peace. And we try to be part of this movement.
Seppo Leinonen was celebrating his 60 years birthday. Famous finnish ultrarunner organised 6-hour track ultra in Lohja. You can hit some links above and here by small film.
It is great to be one member of this great family - ultrafamily.