Varsin kokeneena juoksijana olen pohtinut harrasteeni mielekkyyttä useinkin. Mitä vanhemmaksi tulee on motivaatio kaivettava aina vain syvemmältä. Tällä tarkoitan kilpailuun valmistavan harjoituksen motivaatiota. Motivaatio itse juoksuun - elämäntapaani - on erinomainen.
Kilpailukauden lähetessä ei aina saa ajatuksiaan oikeille urille. Johonkin "tähtääminen" käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Osaltaan tämän omalla kohdallani aiheuttaa muiden mielenkiintoisten harrastusten kehittäminen. Yksi näistä ovat sekä maantie- että etenkin maastoajo mönkijällä. Erilaisissa ajotapahtumissa on mukava tavata samanhenkistä porukkaa ja mittailla ajotaitojaan usein varsin haastavissa maastoissa. Myös tekniikka mönkijöissä kiehtoo.
Toinen mieliharrastukseni, radioamatööritoiminta, on pitkään viettänyt hiljaiseloa ajanpuutteen takia. Pihassani 30-metrisen maston antennit ovat kuitenkin valmiudessa ja jo pidetyistä yhteyksistä posti tuo tasaisesti qsl-kortteja. Kortit USA:sta, Japanista, Afrikasta ja viimeksisaatujen joukossa Kanadasta, Euroopasta puhumattakaan lämmittävät mieltä. Mielenkiintoista on puhua täysin tuntemattomien ihmisten kanssa juuri kuuluvuuden rajamailla, useinpa vielä itse rakennelluilla antenneilla. Ja ilmaiseksi!
Ultrajuoksussa suuri motivaation lähde on kontakti toisiin juoksijoihin. Harjoittelu ja kilpailuihin valmistautuminen on usein varsin yksinäistä puuhaa ja puurtamista. Kilpailuissa eli juoksutapahtumissa on sitten mahdollisuus tavata ultrapersoonia laidasta laitaan. Kuten ennenkin olen kirjoittanut, tulosurheilu ei itselleni ole siis kaikki kaikessa. Kuitenkin pyrin valmistautumaan kilpailuihin parhaani mukaan ja kerron usein vasta jälkeenpäin oliko kilpailu harjoitus vai todellista yritystä hyvään tulokseen.
Vuoden 2012 kilpailuohjelmani on melko rankka. Välttävästi sujuneen alkuvuoden jälkeen ollaan nyt siinä tilanteessa, että ensimmäiseen kilpailuun on kymmenen viikkoa aikaa. Tuo kymmenen viikkoa merkitsee itselleni siis eräänlaisen projektin alkua. Nyt projekti on Ystävyysultra Lohjalla, radalla kuusi tuntia. Tällähetkellä näyttää, että se menee harjoitukseksi, siksi ailahtelevaa on harjoitteluni ollut - suurista puheista huolimatta. Yksinkertaisesti en palaudu normaalisti eli askel kerrallaan - ja ihan itse. Tämä on erään ystäväni motto ja sopii myös minulle tähän kohtaan oikein hyvin.
VIIKKO 8.
Ma- 8 km - 52 min.
Ti- aamulla 19 km - 1.41 - kahden tunnin tauko ja sitten 11 km - 1.08
Ke- 8 km - 54 min.
To- 13,5 km - 1.29.
Pe- 18,5 - 1.54.
La- 8 km - 56 min.
Su - Lepo
yht. 86 km - 8 tuntia 54 minuuttia
Kohtuullista. Tiistaina istuin lenkin keskellä pari tuntia jutellen ja kahvia juoden uuden ATV-kauppiaani luona Tampereen Teerivuorenkadulla. Ylläni ollut Endurancen virallinen harjoitusasu logoineen herätti paljon kysymyksiä. Hyvä niin. Ultrajuoksua on mukava tehdä tunnetuksi ja etenkin Suomen parhaan seuran asu yllä.
Torstaina Rajakylässä hieman suretti paikallisten alkuasukkaiden puolesta. Helsinkiin on helmikuun aikana satanut puoli metriä lunta ja kuulemma paikalliset auraajat ovat tehneet parhaansa...minä en vaan huomannut miten. Lumikengät ja moottorikelkka olisivat olleet tarpeen. Tutulla kierroksella upposin sitten Mogadishu Avenuen kävelytiellä märkään ja vetiseen sohjoon nilkkoja myöten ja paluu Villa Gårdsbackan lämpöön sujui vesi kengissä lotisten. Rannikon pieni kalastajakylä säästää kunnossapidossa mutta onhan Espa ja eduskuntatalon edusta puhdas - se riittänee?
Sunnuntaina totesin juosseeni 9 päivää putkeen ilman lepoa ja jätin suosiolla lenkin väliin.
Eli kohtuullista, tästä on hyvä parantaa.
Soon we are really cooking...
Sometimes and then I have to think is this nessessary? I mean all this running. When you became older it is hard to motivate yourself for competition. I mean target-oriented running.
I have many other hobbies. Drive with my ATV in forests and on roads. Sometimes take part of off-road happenings with friends. I spend also time on Ham Bands - I am lisensed radio amateur too.
So as you understand - it is lack of time sometimes!
Best way to motivate yourself is just run. Way of life-running! It is much more easier than target oriented. It is nice to take part of some happenings, part of some competitions, only to meet other ultrarunners. Great persons! But I try always my best. Tried to be on good form when compete.
Now it is only ten weeks left and then we are really cooking. It is time to bite a bit. And step by step. Maybe this six hours on track will be just training. Past two months have been so and so... training I mean. Maybe I am still tired. So we see...
Kosketus Liikkuu
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
maanantai 20. helmikuuta 2012
ETÄISYYTTÄ
Jos olisin kirjoittanut tämän tekstin sunnuntaina illalla saapuessani lenkiltä lumituiskusta otsalamppu päässä kotiin illalla 21.47 olisi sävy ollut aivan toinen kuin nyt. Yli nilkkaan ulottuvassa lumessa tarpominen myöhään illalla ei - aina - herätä positiivisia intohimoja.
Juokseminen elämäntapana ei suinkaan aina ole euforista, kevyttä ja tajuntaa laajentavaa. Päinvastoin, välillä se on yhtä helvettiä. Monotonista toistoa. Kärsivällisyys ja jatkuvuus palkitaan kuitenkin ennenpitkää.
Menneellä viikolla otin juoksuun hieman etäisyyttä. Olen tarpeeksi kokenut tietääkseni (uskaltaakseni) löysätä silloin kun siltä tuntuu. Eli kun tuntuu, että harjoitus ei tartu ja lenkille on "pakko" mennä. Kuten Ajattomuuden Askelissa totesin, elämässä pitää olla muutakin kuin juoksu. Mennellä viikolla muuta on ollut. Jälleen on luettu yksi kirja, harrastettu möngintää sekä työ- että harrastusmielessä ja nautittu lumesta etelän lämmön jälkeen.
Mennyt viikko sisälsi metsätöitä, jotka käyvät hienosti kuntoharjoittelusta. En erityisemmin koskaan ole välittänyt mattojuoksusta tai saliharjoittelusta. Pumppaaminen sisätiloissa ei urheilunäkökulmasta innosta - muuten kylläkin... Vaikka puut kaadetaan/sahataan moottorisahalla ja kuljetetaan mönkijällä on fyysistä riemua lumisessa metsässä riittävästi.
Hetkeksi on välillä syytä istahtaa ja nauttia luonnon hiljaisuudesta. Kauniisti kaartuvista lumisista puista ja ruokaa etsiskelevien tiaisten titityystä.
Aika metsässä pysähtyy. Isoisän sanoin : "Vaikka rehkit kuinka helvetisti tahansa, niin et kaikkia puita saa nurin koskaan - ne kasvavat nopeammin, elävät pidempään kuin sinä itse."
Viikko 7. Yksinkertaisen miehen yksinkertainen harjoitusviikko, joka ei kaipaa selityksiä.
Ma- illalla pimeässä leipätyöpäivän jälkeen 8 km - 54 min.
Ti - ap. metsätyö kevyt 4 tuntia - illalla 8 km - 1.00
Ke- metsätyö raskas 5 tuntia - illalla 8 km - 1.01
To- metsätyö kevyt 4 tuntia - Lepo
Pe- iltapäivällä 8 km - 57 min.
La- illalla 8 km - 53 min.
Su- myöhään illalla 8 km - 1.03. Hirveä lumisade ja vitutus sen myötä
yht. 48 km - juoksu 5 tuntia 48 min.
Juokseminen elämäntapana ei suinkaan aina ole euforista, kevyttä ja tajuntaa laajentavaa. Päinvastoin, välillä se on yhtä helvettiä. Monotonista toistoa. Kärsivällisyys ja jatkuvuus palkitaan kuitenkin ennenpitkää.
Menneellä viikolla otin juoksuun hieman etäisyyttä. Olen tarpeeksi kokenut tietääkseni (uskaltaakseni) löysätä silloin kun siltä tuntuu. Eli kun tuntuu, että harjoitus ei tartu ja lenkille on "pakko" mennä. Kuten Ajattomuuden Askelissa totesin, elämässä pitää olla muutakin kuin juoksu. Mennellä viikolla muuta on ollut. Jälleen on luettu yksi kirja, harrastettu möngintää sekä työ- että harrastusmielessä ja nautittu lumesta etelän lämmön jälkeen.
Mennyt viikko sisälsi metsätöitä, jotka käyvät hienosti kuntoharjoittelusta. En erityisemmin koskaan ole välittänyt mattojuoksusta tai saliharjoittelusta. Pumppaaminen sisätiloissa ei urheilunäkökulmasta innosta - muuten kylläkin... Vaikka puut kaadetaan/sahataan moottorisahalla ja kuljetetaan mönkijällä on fyysistä riemua lumisessa metsässä riittävästi.
Hetkeksi on välillä syytä istahtaa ja nauttia luonnon hiljaisuudesta. Kauniisti kaartuvista lumisista puista ja ruokaa etsiskelevien tiaisten titityystä.
Aika metsässä pysähtyy. Isoisän sanoin : "Vaikka rehkit kuinka helvetisti tahansa, niin et kaikkia puita saa nurin koskaan - ne kasvavat nopeammin, elävät pidempään kuin sinä itse."
Viikko 7. Yksinkertaisen miehen yksinkertainen harjoitusviikko, joka ei kaipaa selityksiä.
Ma- illalla pimeässä leipätyöpäivän jälkeen 8 km - 54 min.
Ti - ap. metsätyö kevyt 4 tuntia - illalla 8 km - 1.00
Ke- metsätyö raskas 5 tuntia - illalla 8 km - 1.01
To- metsätyö kevyt 4 tuntia - Lepo
Pe- iltapäivällä 8 km - 57 min.
La- illalla 8 km - 53 min.
Su- myöhään illalla 8 km - 1.03. Hirveä lumisade ja vitutus sen myötä
yht. 48 km - juoksu 5 tuntia 48 min.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
POCO A POCO
Vähitellen. Pikkuhiljaa.
Juostessani aamuyöstä neljän aikaan Gran Canarian Puerto Ricosta rantaa seuraillen kohti Playa Amadoresia, oli seuranani vain askelteni äänet, yksinäinen laiva kaukana merellä ja pohjaton suru.
Olimme Kirsin ja tätini Annelin sekä hänen miehensä Aarton kanssa päättämässä muistelumatkaa äitini niin suuresti rakastamalla saarella. Kone lähtisi kuuden tunnin päästä kylmään kotimaahan.
Vuosi äitini kuolemasta. Juostessani katselin kaukana olevaa laivaa ja mietin ihmisen rajallisuutta. Elämän mittainen matka, kuinka pitkä se onkaan? Ja kuinka rajallinen on kykymme kokea asioita tuon matkan varrella.
Kuinka arvokas on se lyhytkin aika, mikä meillä on käytettävissä toistemme ja itsemme kanssa.
Juostessani olin myös tavattoman kiitollinen omasta terveydestäni ja sen mukanaantuomasta mahdollisuudesta kokea asioita haluamallani tavalla, askel askeleelta - päivästä päivään.
Mikään muu tapa liikkua paitsi juoksu, olisi tuskin suonut minulle mahdollisuudern noihin kokemuksiin. Yksin, aamuyöllä meren velloessa vierellä. Päivällä vuorilla paahtavan auringon alla vailla varjoa. Loputtomilla serpentiiniteillä, välillä alas, välillä ylös. Vain askelten ääni ja tässätapauksessa muistot korostetusti pinnalla kuplien.
Äitini matka on siis tehty. Omani jatkuu ennalta määrätyn ajan. Tuon ajan aion käyttää jokaista päivää kunnioittaen. Kokien. Elämä voittaa. Pikkuhiljaa. Vähitellen.
Se joka luulee, että Gran Canaria on hotellikyliä ja hiekkarantaa - meluisia diskoja ja ostoshelvettejä, ei ole uskaltanut kurkistaa syvemmälle. Ylläoleva kuva on Tamadaban suojelualueen kupeesta. Kuvan vesi ei siis ole merivettä.
Sanat ylämäkijuoksu ja alamäkijuoksu saavat uudet mittasuhteet. Askeleen kantama suhteessa haasteeseen on naurettava. Vaikka korkeus 1376 metriä ei ole kaksinen, tarjoaa ylläoleva alue jalkavoimailuun kykeneville purtavaa riittävästi.
Aiemmilla matkoillamme olemme Kirsin kanssa jalkailleet Pico De La Nievesillä 1949 metrissä, joka edustaakin jo sitten saaren parhaimmistoa. Alloleva kuva esittelee tyypillistä juoksumaastoa Tirajanasin laakson liepeillä.
Ma- kotona tiellä 14 km - 1,31
Ti- kotona tiellä 26 km - 2,48
Ke- kotona tiellä ja poluilla 5 km verryttelyä - 0,41
To- kotona tiellä 8 km - 0,52
Pe- aamu lento Gran Canarialle - ilta 10 km ylös Puerto Ricosta valkoisena ruskealle vuorelle ja vaaleanpunaisena takaisin. asvalttia 6 km ja loput hiekkaa - 1,06
La- iltapäivällä 10 km - 1,30. Tästä asvalttia vain 2km. Taivasjuoksua.
Su- päivällä 10 km- 1,19 polkua ylös ja alas osittain asvalttia. (2km) Lopussa vauhdit kiihtyivät 5,30min/km aina 4,28min/km. Lujempaa ei yksinkertaisesti uskalla juosta serpentiiniin !
yht. 83 km - 9 tuntia 47 minuuttia
 |
| Erittäin kutsuvaa lumihangen vastapainoksi. |
 |
| Matkalla ylös. |
Ma- Lepo
Ti- 20 km - 2,14. Asvalttia ja golfkenttää. (nousua riittävästi...)
Ke- Sairas, kuumetta ja vatsatautia.
To- Lepo, eilisen jäljiltä täysin voimaton.
Pe-aamuyö 10 km - 1,11. Rannan kävelytietä, laattakäytävää asvalttia. aamu- lento Suomeen.
La-kotona 10 km- 1,02. Ruskeana valkoisella tiellä.
Su- päivä 16 km - 1,47. Kevyessä lumisateessa, raskas tiereitti.
yht. 56 km - 6 tuntia 14 minuuttia
 |
| Perspektiiviksi kuvan oikeasta ylälaidasta näkyy lähtöpiste. Taivasjuoksua parhaimmillaan. |
 |
| Avaruusolio? |
Kuten postauksen alusta on ymmärrettävissä en ollut harjoittelemassa. Juoksu kuului kuitenkin luonnollisena osana päiviin. Valitettavasti keskiviikkona iltapäivällä kuume nousi ja pari päivää meni lievästi ilmaisten paskaksi. Alakautta. En ole koskaan ollut kipeä näillä reissuilla eli meni uutuuden viehätyksen piikkiin...tai pönttöön siis.
Toisaalta viikon 5. lopulla oli olo voimaton eli asiaa aavistelin. Kokonaisuudessaankaan kehoni ei vieläkään ota harjoitusta vastaan toivomallani tavalla; normaaleja pitkiä lenkkejä jää siis jatkuvasti väliin. Myöskin alkuvuoteen suunnittelemani pari pitkää outing-tyyppistä harjoitusta hyvässä seurassa on nyt pakko jättää pois.
Toisaalta paluu perusasioihin pitkämielisyyden kera oli odotettavissa huikean viimevuoden jälkeen. Vaikeudet sensijaan eivät motivaatiota kadota minnekään. Halu harjoitella on vahva.
Eli vähitellen. Pikkuhiljaa. Matka jatkuu - quién sabe?
 |
| Puerto Rico on ahdas mutta rauhallinen. Syke ei ole niin kiivas kuin esimerkiksi Las Palmasissa tai Inglesissä. Vuoret ovat lähellä. Jos haluaa vain harjoitella niin saaren sisäosien kylät, esimerkiksi San Bartolome de Tirajana tarjoavat siihen hienot puitteet. Saarille voi lentää halpalennoilla Suomesta konetta vaihtaen esimerkiksi Saksan kautta. Tirajanasissa (Tunte) on erinomainen hotelli täydellä ylöspidolla spa-osastoineen, vieressä kahden kilometrin korkuiset vuoret polkuineen. Tämän aiemmin kokeneena suosittelen lämpimästi, kuten Puerto Ricoakin. |
 |
| I was in Gran Canarias Puerto Rico. We had memorial tribute trip for my mother. She past her days year ago. These islands were next to her heart. Warm, sunny and manjana... I mean peaceful style of living. Running was one normal part of my days but it was not primary target. This kind of week cuts Finnish cold and dusky winter. It gives hope. Poco a poco. Bit by bit. |
torstai 2. helmikuuta 2012
TAMMIKUUN YHTEENVETO JA PAKKANEN
Tammikuu 2012
Juoksua yhteensä 300 km - yhteensä 39 tuntia 29 minuuttia - 1 Lepopäivä - 8 sairaspäivää
Tammikuu katosi jonnekin. Kuukauden harjoitusmäärä jäi noin 50 kilometriä alhaisemmaksi kuin oli suunniteltu (unelmoitu), sairastelujen takia. Onneksi.
Tällä tarkoitan, että poikkeuksellisen hyvän viimevuoden jälkeen aloittaessani tauon jälkeen päivittäisen harjoituksen ilmeni pian kehon haluttomuus yhteistyöhön. Elimistö ei ottanut harjoitusta vastaan kovin hyvin ja sitten olin kipeä, pariinkin otteeseen. Kuun kaksi viimeistä viikkoa olivat varovaisen toiveita herättäviä, henkisesti oli tärkeää saada 300 kilometriä juostua - periaatteestakin.
Viimeinen 31. päivän 26 kilometrin lenkki - 20 asteen pakkasessa osoitti kuitenkin, että omia tuntemuksia vastaan kannatti hetken kamppailla. Meno maistui eli tästä on hyvä jatkaa. Maltilla.
Pakkanen
Talviharjoittelun on joidenkin tutkimuksien perusteella todettu aiheuttavan kehossa samankaltaisia muutoksia parempaan kuin korkeassa (ohuessa) ilmanalassa tehty, esim. vuoristoharjoittelu.
Kehohan yrittää suojautua kylmältä siirtäen verenkierron painopisteen elimistön sisäosiin. Paksusti pukeutuneena joutuu käyttämään enemmän energiaa eteenpäinsiirtymiseen ja ikäänkuin toimimaan säästöliekillä.
Toisaalta kuitenkaan punasolumäärä ei lisäänny kuten korkealla ja vitamiinitkin lienevät auringon puutteessa kadoksissa. Liukkaus jalan alla jumittaa työkalut. (harrastusvälineet, ts. jalat) Pakkanen jäätää muut kalut tai muut esiintyöntyvät kehonosat. (mm. nenän ja keskisormen...)
Eli pukeutuminen lenkeille, erityisesti pitkille lenkeille on hieman haastavaa. Jokainen on lämpötaloutensa kanssa yksilö mutta esitän seuraavassa muutamia hyväksikoeteltuja keinoja.
Ylläolevassa kuvassa allekirjoittaneella on kesäkengässä sidosteen hiihtosukka, joka ylettyy puolisääreen. Sukassa on villaa 53% ja loput keinokuituja. Sukka on saumaton ja hiertämätön. Sukka on ohuen pitkän hikeäsiirtävän alusasuhousun lahkeen päällä. Näiden housujen päällä on merinovillainen pitkä housu, jonka lahje näkyy kuorihousun lahkeen alta.
Ylläolevassa kuvassa säärystimellä on katettu osa kenkääkin. Näin nilkkaa suojaa neljä kerrosta pakkaselta ja viimalta. Kuten ennekin olen todennut, ovat nilkan lihasrungot kovin ohuita ja pieniä. Näinollen ne myös johtavat kylmää sisään työkaluihin helposti.
Oheisten kuvien varusteilla pärjää helposti hieman kylmemmälläkin. Umpihankileikkeihin on syytä laittaa sitten pidempi ja teknistä materiaalia oleva vaellussäärystin.
Ylläolevassa kuvassa päässä on kypärähupun lisäksi tekninen pipo. Kaulalle on jäätynyt tuubihuivi, jota nyt ei tarvittu. Huivi on viimaa vastaan loistava. Sen voi rullata vaikka nenänkin päälle tarvittaessa.
Ylläoleva lähes kolmentunnin raitisilmanautinta vaati lämmittävän, ns. kolmikerrostakin alle viimasuojalla varustetun aluspaidan. Tämän paidan päällä oli vielä ohut merinovillainen paita. Villa on lämmin märkänäkin. Villapaidan helma oli vapaana vyötäröllä, ei siis tungettuna housuun. Tämä vähentää oleellisesti lantion ja alaselän kastumista. Lisäksi juomavyön pullot pysyvät hieman lämpimämpänä villapaidan helman alla. Varsinkin kun niihin on lähtiessä laitettu kuumaa vettä.
Kosteaksi käyvän hupun läpi hengittäminen vaatii hieman totuttautumista mutta säästää keuhkoja. Ilma on ikäänkuin esilämmitetty.
Ultrajuoksuharjoittelun hyötyihin ympärivuotisesti kuuluu myös nenän kasvu. Nenähän kasvaa kun posket kapenevat...
Seuraava blogipäivitys tullee vasta 12.2., sunnuntaina. Siihen asti kasvatan nenää ja niputan silloin viikkojen 5. ja 6. harjoittelun ja muuta mukavaa. Menkäähän terveenä.
Juoksua yhteensä 300 km - yhteensä 39 tuntia 29 minuuttia - 1 Lepopäivä - 8 sairaspäivää
Tammikuu katosi jonnekin. Kuukauden harjoitusmäärä jäi noin 50 kilometriä alhaisemmaksi kuin oli suunniteltu (unelmoitu), sairastelujen takia. Onneksi.
Tällä tarkoitan, että poikkeuksellisen hyvän viimevuoden jälkeen aloittaessani tauon jälkeen päivittäisen harjoituksen ilmeni pian kehon haluttomuus yhteistyöhön. Elimistö ei ottanut harjoitusta vastaan kovin hyvin ja sitten olin kipeä, pariinkin otteeseen. Kuun kaksi viimeistä viikkoa olivat varovaisen toiveita herättäviä, henkisesti oli tärkeää saada 300 kilometriä juostua - periaatteestakin.
Viimeinen 31. päivän 26 kilometrin lenkki - 20 asteen pakkasessa osoitti kuitenkin, että omia tuntemuksia vastaan kannatti hetken kamppailla. Meno maistui eli tästä on hyvä jatkaa. Maltilla.
Pakkanen
Talviharjoittelun on joidenkin tutkimuksien perusteella todettu aiheuttavan kehossa samankaltaisia muutoksia parempaan kuin korkeassa (ohuessa) ilmanalassa tehty, esim. vuoristoharjoittelu.
Kehohan yrittää suojautua kylmältä siirtäen verenkierron painopisteen elimistön sisäosiin. Paksusti pukeutuneena joutuu käyttämään enemmän energiaa eteenpäinsiirtymiseen ja ikäänkuin toimimaan säästöliekillä.
Toisaalta kuitenkaan punasolumäärä ei lisäänny kuten korkealla ja vitamiinitkin lienevät auringon puutteessa kadoksissa. Liukkaus jalan alla jumittaa työkalut. (harrastusvälineet, ts. jalat) Pakkanen jäätää muut kalut tai muut esiintyöntyvät kehonosat. (mm. nenän ja keskisormen...)
Eli pukeutuminen lenkeille, erityisesti pitkille lenkeille on hieman haastavaa. Jokainen on lämpötaloutensa kanssa yksilö mutta esitän seuraavassa muutamia hyväksikoeteltuja keinoja.
 | |
| Kesämallin Pegasus pitää lumella kohtuullisesti. |
Ylläolevassa kuvassa allekirjoittaneella on kesäkengässä sidosteen hiihtosukka, joka ylettyy puolisääreen. Sukassa on villaa 53% ja loput keinokuituja. Sukka on saumaton ja hiertämätön. Sukka on ohuen pitkän hikeäsiirtävän alusasuhousun lahkeen päällä. Näiden housujen päällä on merinovillainen pitkä housu, jonka lahje näkyy kuorihousun lahkeen alta.
 | ||
| Kirsin muotoonkutoma villainen säärystin. |
Ylläolevassa kuvassa säärystimellä on katettu osa kenkääkin. Näin nilkkaa suojaa neljä kerrosta pakkaselta ja viimalta. Kuten ennekin olen todennut, ovat nilkan lihasrungot kovin ohuita ja pieniä. Näinollen ne myös johtavat kylmää sisään työkaluihin helposti.
Oheisten kuvien varusteilla pärjää helposti hieman kylmemmälläkin. Umpihankileikkeihin on syytä laittaa sitten pidempi ja teknistä materiaalia oleva vaellussäärystin.
 | |
| -20 asteessa 2 tuntia ja 48 minuuttia - 26 kilometriä. JA LÄMPIMIN JALOIN! |
 | ||
| Kello on takin hihan päällä, ranne ei palellu. |
 | ||||
| Allekirjoittanut vahvasti nauttineena. Ultramaskaralla ripset tuuheutuvat kivasti. |
Ylläolevassa kuvassa päässä on kypärähupun lisäksi tekninen pipo. Kaulalle on jäätynyt tuubihuivi, jota nyt ei tarvittu. Huivi on viimaa vastaan loistava. Sen voi rullata vaikka nenänkin päälle tarvittaessa.
Ylläoleva lähes kolmentunnin raitisilmanautinta vaati lämmittävän, ns. kolmikerrostakin alle viimasuojalla varustetun aluspaidan. Tämän paidan päällä oli vielä ohut merinovillainen paita. Villa on lämmin märkänäkin. Villapaidan helma oli vapaana vyötäröllä, ei siis tungettuna housuun. Tämä vähentää oleellisesti lantion ja alaselän kastumista. Lisäksi juomavyön pullot pysyvät hieman lämpimämpänä villapaidan helman alla. Varsinkin kun niihin on lähtiessä laitettu kuumaa vettä.
Kosteaksi käyvän hupun läpi hengittäminen vaatii hieman totuttautumista mutta säästää keuhkoja. Ilma on ikäänkuin esilämmitetty.
Ultrajuoksuharjoittelun hyötyihin ympärivuotisesti kuuluu myös nenän kasvu. Nenähän kasvaa kun posket kapenevat...
Seuraava blogipäivitys tullee vasta 12.2., sunnuntaina. Siihen asti kasvatan nenää ja niputan silloin viikkojen 5. ja 6. harjoittelun ja muuta mukavaa. Menkäähän terveenä.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
PÄÄMÄÄRÄÄ KOHTI ?- VIIKKO 4.
PYSÄHDYTÄÄNPÄ HETKEKSI...
SLOW LIFE ...
Yleisesti meistä monet ovat jatkuvasti pyrkimässä jotakin päämäärää kohti. Osa tästä on tietoista ja harkittua, osa sattumanvaraista. Kumpikin edustaa matkamme tasoja. Tuota matkaa kutsutaan elämäksi.
Yleisin pyrkimys on yrittää sisällyttää päivittäiseen elämään jotakin itselle tärkeää. Tämä ei suinkaan aina onnistu, sillä monet arkielämän velvollisuudet vievät sekä ajan että tarmon. Siksipä olisikin syytä luopua jostakin saadakseen jotakin uutta ja voimaannuttavaa tilalle.
Työn sankaruus kiireineen vie kyvyn ymmärtää elämän pieniä hienoja asioita -asioita mitä ei voi ostaa. Kyky pysähtyä katsomaan ja kokemaan katoaa.
Suomalainen yhteiskunta parhaansa mukaan kyykyttää ahkeria työnsankareita hamaan loppuun saakka. Palkasta pidätetään eläkemaksuja, jotta 40000 euron huippueläkkeet (kuukaudessa siis) saadaan maksettua. Samalla julkiseen terveydenhuoltoon satsataan vain 5% julkisista rahoista tarpeellisen 9% sijaan.Vanhukset märissä vaipoissaan. Lapset ylisuurissa ryhmissä sekä päiväkodeissa että koulussa. Lista on loputon...
Nuorille saarnataan, että elämä on oikeasti työssäkäymistä ja luottokorttilaskujen maksamista. Vastuun ottamista. Vastuun ottamista mistä? Talousahdingosta kasinopelien jälkeen vai niiden huippueläkkeiden maksamisesta? Älkää naurattako. Ette te näin ketään motivoi ahertamaan. Ette nuorta ettekä vanhaa.
Ajattelevien ihmisten keskuudessa maailmalla on jo pitkään puhuttu termistä SLOW LIFE . Tähän olisi syytä tutustua ja alun huvittuneisuuden jälkeen pohtia olisiko siitä päämääräksi. Työkaluksi luopumiseen. Keinoksi hankkia itselleen uusia elämyksiä. Pelkistetysti. Omana itsenään.
Talkoita yhteiskunnan eteen pitää tehdä mutta ei loputtomasti, eikä se saa olla arvo eikä liikkeellä pitävä voima. Pitää kehdata ottaa aikaa itselleen. Aikaa kokemiseen, pysähtymiseen.
VIIKKO 4.
Ma- 19 km -2.06 - tästä 1 km umpihangessa
Ti- Ap. 12 km - 1.32 - tästä 2 km umpihankea ylämäkeen. Ip. 10 km - 0.59
Ke- Aamu - hieronta. Ilta 10 km - 1.04
To- 12 km - 1.18
Pe- 20 km - 2.09
La- Ap. 8 km - 0.51. Ilta 8 km - 0.48. Harjoitusten välissä käveltiin 2 tuntia lumikengillä Kirsin kanssa metsässä.
Su- Ip. 10 km -1.04
yhteensä 109 km - 11 tuntia 50 minuuttia
Viikon päämääränä oli kerätä kilometrejä. Harjoituksissa oli myös voima- ja nopeusosioita. Uteliaille paljastettakoon, että 14 kilometriä viikon kokonaismäärästä meni alle 6.00 min./km. Viikon kokonaisvauhti oli noin 6.30 min./km keskimäärin.
Toinen viikon päämäärä oli valmistaa kehoa tulevalle "oikealle" harjoittelulle. Päämäärät siintävät jossain kaukana kesän helteillä, mm. Nivala-nimisen kylän ytimessä. Sinne on aikaa ja maltti on hyväksi. Tulee aika jolloin lumi sulaa ja askel alkaa pitää. Polut avautuvat. Siihen saakka otan hieman kevyemmin...
Sairastelujen jälkeen on totuuden nimessä todettava, että viikon 109 kilometriä eivät tulleet itsestään. Kylmäkin oli, pahimmillaan -16 eli oikeastaan ei vielä mitään. Ja hankea polveen. Oli keskityttävä olennaiseen, hetkeen kahden askeleen välissä. Eli merinovillaa päälle ja ulos. Yksinkertaista. Päivästä päivään.
Great week. To handle this kind of running I should slow down a bit. Maybe working and normal life should wait when it is time to run focused.
I was collecting kilometers because of being on flu earlier this month. Racing season, well, we have plenty of time before it starts.
On saturday between those two runs me and Kirsi went out with snowshoes. It is very useful, also as trainig but especially with snowshoes you can reach difficult places in snow forests. You can´t go steep and rocky uphills with skis. Just walk and see more. And feel.
Temperature lowest was - 16 celsius. And 40 centimetres snow. So I don´t hesitate. Just put up some woollen and just go out! WTF! So simple. Everyday.
 | ||
| Valkoista satiinia. |
SLOW LIFE ...
Yleisesti meistä monet ovat jatkuvasti pyrkimässä jotakin päämäärää kohti. Osa tästä on tietoista ja harkittua, osa sattumanvaraista. Kumpikin edustaa matkamme tasoja. Tuota matkaa kutsutaan elämäksi.
Yleisin pyrkimys on yrittää sisällyttää päivittäiseen elämään jotakin itselle tärkeää. Tämä ei suinkaan aina onnistu, sillä monet arkielämän velvollisuudet vievät sekä ajan että tarmon. Siksipä olisikin syytä luopua jostakin saadakseen jotakin uutta ja voimaannuttavaa tilalle.
Työn sankaruus kiireineen vie kyvyn ymmärtää elämän pieniä hienoja asioita -asioita mitä ei voi ostaa. Kyky pysähtyä katsomaan ja kokemaan katoaa.
Suomalainen yhteiskunta parhaansa mukaan kyykyttää ahkeria työnsankareita hamaan loppuun saakka. Palkasta pidätetään eläkemaksuja, jotta 40000 euron huippueläkkeet (kuukaudessa siis) saadaan maksettua. Samalla julkiseen terveydenhuoltoon satsataan vain 5% julkisista rahoista tarpeellisen 9% sijaan.Vanhukset märissä vaipoissaan. Lapset ylisuurissa ryhmissä sekä päiväkodeissa että koulussa. Lista on loputon...
Nuorille saarnataan, että elämä on oikeasti työssäkäymistä ja luottokorttilaskujen maksamista. Vastuun ottamista. Vastuun ottamista mistä? Talousahdingosta kasinopelien jälkeen vai niiden huippueläkkeiden maksamisesta? Älkää naurattako. Ette te näin ketään motivoi ahertamaan. Ette nuorta ettekä vanhaa.
Ajattelevien ihmisten keskuudessa maailmalla on jo pitkään puhuttu termistä SLOW LIFE . Tähän olisi syytä tutustua ja alun huvittuneisuuden jälkeen pohtia olisiko siitä päämääräksi. Työkaluksi luopumiseen. Keinoksi hankkia itselleen uusia elämyksiä. Pelkistetysti. Omana itsenään.
Talkoita yhteiskunnan eteen pitää tehdä mutta ei loputtomasti, eikä se saa olla arvo eikä liikkeellä pitävä voima. Pitää kehdata ottaa aikaa itselleen. Aikaa kokemiseen, pysähtymiseen.
 |
| Siitä vaan, polku kutsuu. |
VIIKKO 4.
Ma- 19 km -2.06 - tästä 1 km umpihangessa
Ti- Ap. 12 km - 1.32 - tästä 2 km umpihankea ylämäkeen. Ip. 10 km - 0.59
Ke- Aamu - hieronta. Ilta 10 km - 1.04
To- 12 km - 1.18
Pe- 20 km - 2.09
La- Ap. 8 km - 0.51. Ilta 8 km - 0.48. Harjoitusten välissä käveltiin 2 tuntia lumikengillä Kirsin kanssa metsässä.
Su- Ip. 10 km -1.04
yhteensä 109 km - 11 tuntia 50 minuuttia
Viikon päämääränä oli kerätä kilometrejä. Harjoituksissa oli myös voima- ja nopeusosioita. Uteliaille paljastettakoon, että 14 kilometriä viikon kokonaismäärästä meni alle 6.00 min./km. Viikon kokonaisvauhti oli noin 6.30 min./km keskimäärin.
Toinen viikon päämäärä oli valmistaa kehoa tulevalle "oikealle" harjoittelulle. Päämäärät siintävät jossain kaukana kesän helteillä, mm. Nivala-nimisen kylän ytimessä. Sinne on aikaa ja maltti on hyväksi. Tulee aika jolloin lumi sulaa ja askel alkaa pitää. Polut avautuvat. Siihen saakka otan hieman kevyemmin...
Sairastelujen jälkeen on totuuden nimessä todettava, että viikon 109 kilometriä eivät tulleet itsestään. Kylmäkin oli, pahimmillaan -16 eli oikeastaan ei vielä mitään. Ja hankea polveen. Oli keskityttävä olennaiseen, hetkeen kahden askeleen välissä. Eli merinovillaa päälle ja ulos. Yksinkertaista. Päivästä päivään.
 | |
| Juoksija kokee henkeäsalpaavia hetkiä, jos ehtii pysähtyä välillä. |
 | |
| Päivä päivältä päämäärä lähestyy, vielä ei ole kiirettä... |
Great week. To handle this kind of running I should slow down a bit. Maybe working and normal life should wait when it is time to run focused.
I was collecting kilometers because of being on flu earlier this month. Racing season, well, we have plenty of time before it starts.
On saturday between those two runs me and Kirsi went out with snowshoes. It is very useful, also as trainig but especially with snowshoes you can reach difficult places in snow forests. You can´t go steep and rocky uphills with skis. Just walk and see more. And feel.
Temperature lowest was - 16 celsius. And 40 centimetres snow. So I don´t hesitate. Just put up some woollen and just go out! WTF! So simple. Everyday.
maanantai 23. tammikuuta 2012
VANHEMMAN TEURASELÄIMEN LENKKIMIETTEITÄ VIIKOLTA 3.
Ma - illalla 6 km varovasti, 44 min.
Illan hämyä. Kotitie. Raitista ilmaa. Jumaliste kuusi päivää ilman juoksua ja sairaana. Tuntuu omituiselta. Virusta on varmasti vielä veressä kun jo näin väsyttää viidennen kilometrin kohdalla. Tuntuupa pakkanen keuhkoissa. Rättiä suun eteen. Vihdoinkin liikkeellä. Varovasti, päivä kerrallaan ?
Ti - 8 km hiljaa, 52 min.
No niin. Alkaa elimistö aueta jo hieman. Eipäs innostuta, malttia. Kylläpä yskittää. Ja räkä valuu kuin Manasse pojalla, kynttilät nenästä...lukemaan en rupia! (Maiju Lassila; Manasse Jäppinen) Kipeäksi en taas rupia!
Valkoista satiinia, kuusia. Kilometri toisensa jälkeen. Jumalani kuinka olenkaan tätä taas kaivannut!
Ke - 1o km tasaista, 1.04
Tämähän jo sujuu, mukamas. Kyllä on kuitenkin kauneus eli kunto katoavaista. Tukkoista. Jalka lipsuu lumella. Kappas, lähti siitä teeri lentoon. Kuin helikopteri se pujottelee oksien läpi. Kaunis talvimaisema. Hiljaisuus. Kääntöpaikka. Takaisin. Alkuun ? Joko nyt tauti taittui?
To - 13 km josta 3 umpihankeen, 1.49
Helvetti kun on vaikeaa. Ei ole aurattu kotitietä. Saatanan linkomies. Hajoitti lumilinkonsa ja varamies tulee kun kerkiää. Eli kun saa housut jalkaansa. Tännehän uppoaa nilkkaa myöten. Varamies on kyllä mukava ja tulee ajallaan, ei viitsi rähjätä. Ei ole kuntakaan aurannut. Ylöjärvi säästää. Pöperöä. Urbaania lumipöperöä. Nyt on kyllä todella vaikeaa. Tympii. Kierränkin montun kautta kotiin niin saadaan tahtoa tähän. No niin. Julkujärven soramonttu. Valkeata, koskematonta hankea. Satiinia korkeajännitelinjojen alla. Vauhtia. Mitä vauhtia. Juoksufoorumilla nuoret sonnipojat kantapää pakarassa keskustelevat mikä on enää juoksemista, mikä jotain muuta. Tervetuloa tänne - lunta puolisääreen. Tämä ei ole siis enää juoksua. Pulssi on taivaissa, huohottaa, askel kerrallaan. Nyt tulee rinne, nousua yli 50 astetta. Vanhempi teuraseläin tässä. Nyt on nöyrryttävä kävelemään ylös. Happea. No niin, kädet polvissa ylhäällä ja 300 metriä hiihtolatua tielle. Kotiin enää neljä kilometriä. Verenpunaiset usvat. Räkää.
Pe - 15 km josta 1km umpihankeen, 1.53
Tämäpä on mukavaa. Viima menee paidasta läpi. Nyt on aurattu. Hentoa serpentiiniä tuulen vietävänä. Sinä itse spiraalin sisällä vailla rohkeutta hypätä katkenneen osan yli. Matkan on jatkuttava. Nyt se alkaa. Ylämäkeen umpihankea. Traktoriurassa on tuoretta lunta kymmenen senttiä. Jo kastuu tossut. Kauniisti kaareutuvat puut. On pakko jaksaa. Vauhti - Garmin? - 8.58 keskimäärin. Hankea puolisääreen. Pystyn, en pysty, pystyin! Vanha visentti möyrii. Alamäkeen, muistan kesältä tässä on kiviä. Hiljaisuus. Tie. Tossut puhtaaksi. Auto hiljentää -sääliviä katseita. Tasaista alas, lepää hetken. No, tämä on Rainen mielimäki. Taittaa ylös. Pinsiön koulutie, kotiin viisi kilometriä. Ruokaa! Auttakee! Ne ei anna syyvä vaan juoksuttavat tiällä hengiltä. Kotiportti. Tyytyväisyys.
La - 16 km polveilevaa, 1.51
On mentävä taas. Hyvä ilma. Vähän viimaa. Onpas Pinsiössä tiet pöperössä. Jaaha, tuttu koira haistaa taas hanskaa. Hyväksi? haukuttiin. Nauha aukeaa. Onpas takareisi oikealla jäykkä. Sinne vaan, agraariaa. Ja siinä yksi saatana. Eikö se auto meinaa kääntyä. Lapset kyydissä mutkat suoriksi. Ei sieltä ketään tule, paitsi minä - vanhempi teuraseläin tässä nulkkaa munat hangessa. Ei nyt huvita jäädä auton alle. Tossut puhtaaksi. Ei saa olla negatiivinen. Taisi pelästyä se nainen ratissa itsekin. Rainen mielimäki taas. Onpas kohtelias nuorimies potkukelkalla, väistää. Moro! Viima puree taimitarhan suoralla. Uupuu. Kolme kilometriä kotiin. Kuis kulki kysyy kulta lumilapio kädessä pihalla. Parempaa. Hei täällähän tuoksuu makaronilaatikko. Jumaliste kun on kankeaa, meinaa saada housuja pois. Lämmin. Illalla saunaan ja avantoon.
Su - illalla 12 km palauttavaa? 1.16
Vein kullan junalle, työt taas sillä alkaa. Ja minä taas huohottamassa, pimeässä otsalamppu seurana. Nythän tämä kulkee. On käsittämätöntä kun puoliso tukee, kuuntelee. Kiitollisuus. Sunnuntain perinteinen iltalenkki. Pitkä palautus lauantain aamupäivän jälkeen palvelee. Hiljaisuus. No niin, pakaraan kantapää. ? Ei vaan. Tasaisesti nyt. Onpa täällä Pentinmaantiellä liukasta. Nyt vedän periaatteessa 80 kilometriä tälle viikolle täyteen. Mitä se mittari näyttää. Ja takaisin kotiin. Väsyttää taas. Päivitän blogin huomenna vasta. Täytyy katsoa kuinka vaaleissa kävi. Muut tekee itsestään presidenttiä ja minä ultrajuoksijaa. Päivääkään en antaisi pois. On tämä sen arvoista. Läsnäolon tuntee. Mitäs, joko tämä nyt tuli täyteen. Usko. Rohkeus. Serpentiiniä...
yhteensä 80 kilometriä - 9 tuntia ja 49 minuuttia
Step by step
After six days flu without fever I start to train very easy.
We have snow here pretty average, over 30 centimetres, so it is little slippery sometimes. But it looks like white satin here in countryside. I am very grateful to be outside again. Enjoy fresh air with white scenery.
One´s life is like fragile spiral. You are inside it and sometimes you miss courage to step ahead. Don`t fall. Just believe in your dreams.
Illan hämyä. Kotitie. Raitista ilmaa. Jumaliste kuusi päivää ilman juoksua ja sairaana. Tuntuu omituiselta. Virusta on varmasti vielä veressä kun jo näin väsyttää viidennen kilometrin kohdalla. Tuntuupa pakkanen keuhkoissa. Rättiä suun eteen. Vihdoinkin liikkeellä. Varovasti, päivä kerrallaan ?
Ti - 8 km hiljaa, 52 min.
No niin. Alkaa elimistö aueta jo hieman. Eipäs innostuta, malttia. Kylläpä yskittää. Ja räkä valuu kuin Manasse pojalla, kynttilät nenästä...lukemaan en rupia! (Maiju Lassila; Manasse Jäppinen) Kipeäksi en taas rupia!
Valkoista satiinia, kuusia. Kilometri toisensa jälkeen. Jumalani kuinka olenkaan tätä taas kaivannut!
Ke - 1o km tasaista, 1.04
Tämähän jo sujuu, mukamas. Kyllä on kuitenkin kauneus eli kunto katoavaista. Tukkoista. Jalka lipsuu lumella. Kappas, lähti siitä teeri lentoon. Kuin helikopteri se pujottelee oksien läpi. Kaunis talvimaisema. Hiljaisuus. Kääntöpaikka. Takaisin. Alkuun ? Joko nyt tauti taittui?
To - 13 km josta 3 umpihankeen, 1.49
Helvetti kun on vaikeaa. Ei ole aurattu kotitietä. Saatanan linkomies. Hajoitti lumilinkonsa ja varamies tulee kun kerkiää. Eli kun saa housut jalkaansa. Tännehän uppoaa nilkkaa myöten. Varamies on kyllä mukava ja tulee ajallaan, ei viitsi rähjätä. Ei ole kuntakaan aurannut. Ylöjärvi säästää. Pöperöä. Urbaania lumipöperöä. Nyt on kyllä todella vaikeaa. Tympii. Kierränkin montun kautta kotiin niin saadaan tahtoa tähän. No niin. Julkujärven soramonttu. Valkeata, koskematonta hankea. Satiinia korkeajännitelinjojen alla. Vauhtia. Mitä vauhtia. Juoksufoorumilla nuoret sonnipojat kantapää pakarassa keskustelevat mikä on enää juoksemista, mikä jotain muuta. Tervetuloa tänne - lunta puolisääreen. Tämä ei ole siis enää juoksua. Pulssi on taivaissa, huohottaa, askel kerrallaan. Nyt tulee rinne, nousua yli 50 astetta. Vanhempi teuraseläin tässä. Nyt on nöyrryttävä kävelemään ylös. Happea. No niin, kädet polvissa ylhäällä ja 300 metriä hiihtolatua tielle. Kotiin enää neljä kilometriä. Verenpunaiset usvat. Räkää.
Pe - 15 km josta 1km umpihankeen, 1.53
Tämäpä on mukavaa. Viima menee paidasta läpi. Nyt on aurattu. Hentoa serpentiiniä tuulen vietävänä. Sinä itse spiraalin sisällä vailla rohkeutta hypätä katkenneen osan yli. Matkan on jatkuttava. Nyt se alkaa. Ylämäkeen umpihankea. Traktoriurassa on tuoretta lunta kymmenen senttiä. Jo kastuu tossut. Kauniisti kaareutuvat puut. On pakko jaksaa. Vauhti - Garmin? - 8.58 keskimäärin. Hankea puolisääreen. Pystyn, en pysty, pystyin! Vanha visentti möyrii. Alamäkeen, muistan kesältä tässä on kiviä. Hiljaisuus. Tie. Tossut puhtaaksi. Auto hiljentää -sääliviä katseita. Tasaista alas, lepää hetken. No, tämä on Rainen mielimäki. Taittaa ylös. Pinsiön koulutie, kotiin viisi kilometriä. Ruokaa! Auttakee! Ne ei anna syyvä vaan juoksuttavat tiällä hengiltä. Kotiportti. Tyytyväisyys.
La - 16 km polveilevaa, 1.51
On mentävä taas. Hyvä ilma. Vähän viimaa. Onpas Pinsiössä tiet pöperössä. Jaaha, tuttu koira haistaa taas hanskaa. Hyväksi? haukuttiin. Nauha aukeaa. Onpas takareisi oikealla jäykkä. Sinne vaan, agraariaa. Ja siinä yksi saatana. Eikö se auto meinaa kääntyä. Lapset kyydissä mutkat suoriksi. Ei sieltä ketään tule, paitsi minä - vanhempi teuraseläin tässä nulkkaa munat hangessa. Ei nyt huvita jäädä auton alle. Tossut puhtaaksi. Ei saa olla negatiivinen. Taisi pelästyä se nainen ratissa itsekin. Rainen mielimäki taas. Onpas kohtelias nuorimies potkukelkalla, väistää. Moro! Viima puree taimitarhan suoralla. Uupuu. Kolme kilometriä kotiin. Kuis kulki kysyy kulta lumilapio kädessä pihalla. Parempaa. Hei täällähän tuoksuu makaronilaatikko. Jumaliste kun on kankeaa, meinaa saada housuja pois. Lämmin. Illalla saunaan ja avantoon.
Su - illalla 12 km palauttavaa? 1.16
Vein kullan junalle, työt taas sillä alkaa. Ja minä taas huohottamassa, pimeässä otsalamppu seurana. Nythän tämä kulkee. On käsittämätöntä kun puoliso tukee, kuuntelee. Kiitollisuus. Sunnuntain perinteinen iltalenkki. Pitkä palautus lauantain aamupäivän jälkeen palvelee. Hiljaisuus. No niin, pakaraan kantapää. ? Ei vaan. Tasaisesti nyt. Onpa täällä Pentinmaantiellä liukasta. Nyt vedän periaatteessa 80 kilometriä tälle viikolle täyteen. Mitä se mittari näyttää. Ja takaisin kotiin. Väsyttää taas. Päivitän blogin huomenna vasta. Täytyy katsoa kuinka vaaleissa kävi. Muut tekee itsestään presidenttiä ja minä ultrajuoksijaa. Päivääkään en antaisi pois. On tämä sen arvoista. Läsnäolon tuntee. Mitäs, joko tämä nyt tuli täyteen. Usko. Rohkeus. Serpentiiniä...
yhteensä 80 kilometriä - 9 tuntia ja 49 minuuttia
Step by step
After six days flu without fever I start to train very easy.
We have snow here pretty average, over 30 centimetres, so it is little slippery sometimes. But it looks like white satin here in countryside. I am very grateful to be outside again. Enjoy fresh air with white scenery.
One´s life is like fragile spiral. You are inside it and sometimes you miss courage to step ahead. Don`t fall. Just believe in your dreams.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA - OSA 4.
NUORI MIES
Maaliskuun toinen vuonna 1993, kello viisitoista, Helsingin Yliopiston kirjasto.
Kirjastovirkailija, joka on kiinnostuneena seurannut aulan yleisöpuhelimen luona tapahtuvaa näytelmää, hätkähtää.
-Anteeksi, onko teillä vuoden 1980 Aamulehteä, viimeistä ennen juhannusta ilmestynyttä ? Tarvitsisin sitä opiskelujeni tueksi, lopputyötäni varten. Siinä on artikkeli miesten e-pilleristä ja sen vaikutuksesta syöpähoitoihin...
-Hetkinen tarkistan millä filmillä se arkistossa on.
Aulan yleisöpuhelin on varattu. Virkailija katsahtaa tietokoneen näyttöä ja toteaa sivusilmällä naisen yrittävän taas.
-Tässä olkaa hyvä. Tällä numerolla arkistosta.
-Kiitos.
Jo neljäs kerta eikä vastausta. Puhelua yrittävän vaalean pörrötukkaisen naisen vieressä hoikka tumma mies vaihtaa jalkaa ja sipaisee pitkiä mustia hiuksiaan kyllästyneenä. He keskustelevat keskittyneesti ja nainen yrittää sisukkaasti jo viidennen kerran. Mies haluaisi selvästi olla jossain muualla. Katselee pitkin seiniä ja huokailee.
Raha kilahtaa metallisen puhelimen sisuksiin, ahaa nyt sieltä vastattiin. Virkailija näkee naisen ilmeen putoavan. Kalpeaksi valahtaen nainen kuuntelee kuulokkeesta ja itku tulee sykäyksinä, ravistaa hartioita. Mies yrittää lohduttaen taputtaa, parhaansa tehden mutta silti onnistumatta. Surun mustan pilven keskeltä virkailija näkee naisen pettymyksen ja tyhjyyden miehen käytökseen. Kulissit sortuvat. Nainen laittaa luurin paikalleen ja kaivaa uuden nenäliinan käsilaukusta.
Virkailija seuraa katseella vakavana keskustelevaa pariskuntaa kävelemässä rappuja ulos. Nainen itkee edelleen avoimesti, mies seuraa kylmännihkeä katse kasvoillaan ja aina välillä yrittää tarttua naisen olkapäähän jääden silti etäiseksi.
Aula jää tyhjäksi, jotain jäi kesken. Virkailijaa puistattaa ja hän jää miettimään. Vaikka maaliskuun aurinko on koko päivän tunkenut lämpöä sisään, tuli äkkiä jotenkin kovin kylmä, kummallista.
Parkkipaikalla punaisessa autossa on myös kovin kylmä. Nainen tuijottaa huurteista ikkunaa ja kuulee korvissaan lääkärin sanat, jotka hän kuuli neljä viikkoa sitten.
-Äidit ovat aina semmoisia, että pelkäävät pojistaan pahinta, joka asiassa. Tehdään tässä nyt vielä kokeita...
Puhelin hälyttää pitkään.
-Pasi Koskinen
-No äiti täällä terve, soitin täältä kirjastosta jo monta kertaa...et ollu vielä kerennyt kotiin.
-Just tulin vasta...
-No mitäs lääkäri sano ?
-Istu nyt alas tukevasti...
-Kerro nyt, ei tässä ole tuolia.
Pojan ääni on nyt toisenlainen kuin neljä viikko sitten Tampereella. Silloin se tuli vastaan linja-autoasemalle ja oli juuri tullut lääkäristä. Otti kassin ja tunki sen autonsa tavarasäilöön. Sanoi ettei tässä nyt ruveta selvittämään ja ajoi suoraan kotiinsa. Matkalle se puhui niitä näitä ja oli selvästi vihainen. Hermostunut ja vaikeasti lähestyttävä. Käski istua alas ja rupesi keittämään kahvia. Kertoi sitten aivan kuin ohimennen, että oli löydetty pahanlaatuinen kasvain. Joutuu leikkaukseen heti ensiviikolla. Että käy luovuttamassa siemennestettä pakastettavaksi ennen leikkausta jos ilmenee jotain vakavampaa jatkohoitoja ajatellen. Kertoi tuosta vaan, ihan kuin olisi puhunut täysin merkityksetöntä asiaa. Mutta nyt äänessä oli pelkoa ja jotain saavuttamatonta.
-Syöpä on levinnyt vatsan alueen imusolmukkeisiin ja toiseen keuhkoon. Paljon...
-Niih...
-Ensi maanantaina alkaa solumyrkkyhoito. Voi tulla kahdeksankin viikon kuuria. Hiukset lähtee ja pahoinvointia. Muistathan sä, kun kerroin silloin...
Niih...ei voi...
-Älä nyt itke siä, ei setuu tästä miksikään. Lääkäri sano, että on 85 prosentin mahdollisuus.
-Mahdollisuus mihin... ?
-Siis on hyvä ennuste parantua. Olla hengissä kymmenen vuoden päästä.
-Hengissä ... niih...
-Onko se Ilkka siinä. Anna luuri sille.
-Joooh...yritä nyt...soitellaan tässä...mä en tiedä mitä me nyt tehdään.
-Ile tässä terve...
-Ei kun sairas. Siis on levinny keuhkoonkin ja imusolmukkeisiin vatsan alueelle. Aika lailla...Täytyy jättää lenkit hei väliin...
-No niin...uskoa nyt vaan...on hyviä hoitoja...
-Joo, katto nyt, että se äiti selviää. Itkee vaan koko ajan. Ei tää tuu nyt tässä miksikään. Soitellaan huomenna.
-Joo. Koita ottaa elämänmyönteisesti...
-Niin, morjes.
-Joo, hei vaan.
Auto käy tyhjäkäyntiä. Hitaasti ikkuna aukeaa huurusta. Kyyneleet kuivuvat. Äidin ilme on kova.
-Aja hotelliin. Pakataan tavarat ja palataan Mikkeliin. Ei tästä tule mitään.
-Selvä. Ilkka kaasuttaa ja äidin punaisen urheiluauton takapyörät sutivat.
-Rauhassa, enää ei ole kiire!
-Selvä.
He ovat ajaneet puhumatta kauan. Kevättalvinen Helsinki on jäänyt kauas taakse. On pimeää ja nastat ropisevat. Lämmityspuhallin hurisee. Ilkan katse on tiukasti tiessä.
-Minähän sanoin, että Pasi ei ole kunnossa. Sen silmät ovat näyttäneet harmailta ja väsyneiltä jo yli vuoden.
-Äidin vaistoa...
-Muistatko kun se hermostui sinuun, kun kyselit väsymyksestä ja niistä selkäsäryistä ?
-Muistan.
-Mehän silloin ihmeteltiin, kun te olitte lenkillä siellä Ihastjärvellä ja Pasi katkesi kesken kolmenkympin lenkin, menetti hermonsa ja heitteli lenkkarit pitkin tietä.
-Niin ja meni uimaan kesken treenin...
-Niin aikaisemmin sanoit ihmetelleesi, kun pitäisi nuori mies olla kunnossa ja sitten äkkiarvaamatta väsähtää täysin.
-Ei tätä olisi voinut kuvitella...
-No, ei todellakaan !
Puutarhakadun yksiössä Tampereella istuu nuori mies seuranaan iso koira ja tyhjyys. Akvaario solisee.
Pää polvissa sohvalla. Kyyneliä. Viimeinen kierros, kello kilisee. Ei helvetissä, et saa poika luovuttaa. Metri metriltä, sirpaleita. Uraa stalino, uraa ! Ryssä perkele. Tuokaa paarit saatana, Koskiselta meni käsi. Voi helvetin perkele, tuokaa paarit jumalauta, sattuu. Pimeys.
Pasi Koskinen
Kolme Kivestä
VIIKKO 2.
Ma- 5 km hölkkää varovasti 37 min.
Ti - La - sairas, nuhaa, päänsärkyä ja yskää...
Su- Kävelyä 2 km / Lepo
yht. 5 km - 37 minuuttia
Edellisen viikon kurkkukipu laantui ja olo koheni. Hölkkäsin hitaasti maanataina 5 kilometriä ja saunoin. Tiistaina olinkin sitten täysin tukossa ja sängyn pohjalla päänsäryssä. Päänsäryn hellitettyä loppuviikko meni niistäessä.
Hieman edelleen pohdin mistä tauti tuli. Elimistöäni en yliväsyneeksi tunne eli lienee vain joku virus. Tuolla yliväsyneellä tarkoitan, että lepokauden jälkeen olen mielestäni valmis harjoittelemaan ja varsin paljonkin eli en usko elimistön mitenkään kapinoivan päivittäiseen juoksuun siirtymistä.
Juoksematta oleminen ei ole minulle niin vaikeaa kuin voisi kuvitella. Sairaana ja kyvyttömänä tekemään yhtään mitään oleminen sensijaan on. Tämä muu tekeminen tässä yhteydessä tarkoittaa kotiaskareita ja muita harrastuksia. Nämäkin jäivät lähes olemattomiin, räkää pää täynnä ei jaksa keskittyä. Hieman kuitenkin sain kirjoitettua ja luettua sentään yhden kirjan (Likainen Enkeli, Henning Mankell). Loppuviikosta harrastin yhden ns. autotallipäivän eli mönkijää on ehostettu entistä maastokelpoisemmaksi tulevia puusavotoita ja off-ajoja varten.
Juokseminen on kuitenkin elämäntapa. Sisällä särkevien jalkojen kanssa tuskailu ei ulkoilmaihmiselle sovi. Liikkumaan tottunut elimistö menee tukkoon ja olo muuttuu paksuksi sameudeksi. Raittiin ilman puute tyrehdyttää aivotoimintaa ja sisä-zombie alkaa syntymään.
Jo vuosikausia olen vuoden vaihtuessa kirjoittanut uuden harjoituspäiväkirjan kanteen jotain - ikäänkuin motoksi. Kannen ajatus on aina intuitiivinen, joskus pelkkiä numeroita tai joskus jopa pelkkä kysymysmerkki. Tämän vuoden kirjan kannessa lukee : Jalat, Sydän, Pää. Tässä sairastamisen ohessa jalat ja sydän ikäänkuin lepäävät juoksusta. Pää sensijaan saa levätä sitten tulevien kilometrien myötä. Ja niitä kilometrejä tulee taatusti paljon mikäli terveys sallii! Nöyränä odotan mitä tulevalla viikolla annetaan.
 |
| Hiki tulee tässäkin lajissa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)