POTEROISSA?

 

INTRO

Tänään eräs Lapin radion toimittaja kertoi, että syyslomalla sohva kutsuu. Hän kertoi tasaisella, kiltillä äänellä, että sohvalla voi laiskotella, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvaa, kutoa tai mitä tahansa muuta mukavaa. 

   Sanoin Kirsille, että olen saanut tarpeekseni näistä tefloneista, joihin mikään ei tartu. He esittävät maailman aina asiallisena ja etenkin harmittomana. Jatkoin, että maksaisin vitosen jos ko. toimittaja sanoisi: Sohvalla voi syyslomalla laiskotella, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvaa, kutoa tai vaikkapa nussia.

   Saimme hyvät naurut.

"Potero on maahan tai lumeen kaivettu kuoppa, joka antaa suojaa ja toimii yhden tai useamman henkilön tai raskaamman aseistuksen, kuten kranaatinheittimen, tuliasemana. Pikalinnoitettu potero on yleensä avoin, mutta se pyritään peittämään puurakenteen varaan sijoitetulla 20–30 cm maakerroksella jo linnoittautumisen ensimmäisessä vaiheessa. Kattaminen voidaan tehdä myös erityisillä katelevyillä, jotka ovat joko metalli-, komposiitti- tai betonirakenteisia.

Avopotero antaa suojan suora-ammuntaa ja epäsuorien aseiden kranaattien maaräjähdyksiä vastaan. Kevyestikin katettu potero antaa suojan ilmassa tai puuston latvuksessa tapahtuvilta räjähdyksiltä. Suomalainen yksikkö kykenee linnoittautumaan avopoteroihin kesällä neljässä, talvella kuudessa tunnissa. Mikäli linnoittamista jatketaan, seuraavana vaiheena rakennetaan miehistökorsut ja poteroita aletaan yhdistää juoksuhaudoilla yhtenäiseksi ampuma-asemaketjuksi. Korsurakennelmat sijoitetaan oletetun uhan suunnasta katsoen poteroiden takamaastoon.

Poteroiden alkeellisen majoituskyvyn vuoksi pikalinnoittautunut joukko majoittuukin yleensä teltoissa. Jos paikallaanolo pitkittyy, kaivetaan ensimmäiseksi myös teltat maakuoppiin sirpale- ja näkösuojaan.

Jo ennen poteroiden raivausta puolustukseen ryhmittyvä joukko raivaa puolustusasemansa edestäampuma-alan, mikä tarkoittaa pensaskerroksen kasvillisuuden poistamista häiritsemästä suoran tulen käyttöä. Korsu, joka on katettu, antaa myös hyvän suojan ilmapommituksia vastaan."

Lainaus Wikipediasta.

 

POTEROISSA?

Korona-ajan yhä jatkuessa osa ihmisistä tuntuu kaivautuvan yhä syvemmälle poteroihinsa, eräänlaisiin henkisiin puolustusasemiin vääjäämätöntä taisteluväsymystä vastaan. Maamme hallitus antaa toinen toistaan sekavampia ohjeistuksia uskaltamatta kuitenkaan puuttua lainsäädännöllä kansalaisten perusoikeuksien rajoittamiseen. Edellämainittuihin kuuluisivat maskipakko, ulkonaliikkumiskiellot ja valvotut, maansisäiset matkustusrajoitukset.

   Suomen kansalla on poteroihin kaivautumisesta runsaasti kokemusta ja monet ovat tehneet sitä koko elämänsä ajan ihan huomaamattaan. Suomen yhteiskunta on muuttunut vuosien varrella, vuodet 1956, 1968 mutta etenkin 1989-1991 olivat merkittäviä käännepisteitä ja johtivat EU-jäsenyyteen ja kaiken kattavaan tukahduttavaan suvaitsevaisuuteen.

   Meille on opetettu miten maailma toimii ja osa meistä uskoo sen epäilemättä. Radikalismi tarkoittaa sanatarkasti tarttumista juuriin eli kyseenalaistamista. Radikalismi ei siis ole terrorismin tai avoimen yhteiskuntakapinan suora synonyymi. Radikalismi ja uudenlainen ajattelu on välttämättömyys, jota vastaan konservatiivit ja muut varovaisen pysähtyneisyyden kannattajat taistelevat.

   On ymmärrettävä vapauden arvo ja kyettävä ajattelemaan toisin. Willy Brandt sanoi: "Ihminen ei elä vapaudesta, vaan vapaudessa."

   Sohvalla nussiminen on osa uudenlaista ajattelua. Koronaan se liittyy sillätavoin, että jatkuvasti kotonanyhjääminen kiristää ihmisten mieliä ja on aika etsiä uutta lähempää kuin uskoisikaan. Omana itsenään oleminen ei ole ollenkaan vaikeaa, on vaan uskottava, että naapuritkin nussivat omalla sohvallaan ja sitten edettävä omien voimavarojen mukaan omassa poterossaan sikäli mikäli siellä on sohva.

   Jos jonkun mielestä olen törkeä tai jotenkin likainen ajatusteni suhteen niin voi olla. Luulitteko, että pelkkää harekrisnaa laulamalla askel etenee ultrajuoksussa? On olemassa kaikenkattava mustavalkoinen realismi, kyky kääntää nupit kaakkoon ja uskallus antaa mennä yli kaikkien rajojen. Miksei sitten sohvallakin?

   Ultrajuoksijana minulle on vieras ajatus kaivautua poteroon ja odottaa hyökkäystä. Siihen asti kun jalka liikkuu niin painetaan eteenpäin. On etsittävä uutta ajatusta päästäkseen käsiksi harjoitteluun tai päästäkseen uusille, kehittävimmille poluille. Nussiminen on aika vanha keksintö, joten se siitä.

   Kun edellä kirjoitin, että suomalaisilla on kokemusta poteroihin kaivautumisesta, niin esimerkiksi käy kahdeksankymmentäluvun rauhanliike, jonka Neuvostoliitto solutti. Kansa marssi ja taustalla punasteltiin, ainakin ne harvat jotka ymmärsivät. 

   Extintction Rebellion-kapinan alullepanija, Roger Hallan selosti Venäjän valtion hallinnoimalla tv-kanava RT:llä näkemyksiään ja yllytti nuoria kapinaan ja demokratian murskajaisiin. Suomessa ei mitenkään ole kommentoitu tätä Venäjän propagandakanavan ohjelmaa, saati ihmetelty miksi Venäjä ei vastusta. 

   Vapaudessa eläminen on jälleen uhattuna muunkin kuin Koronan vuoksi. Maailma toimii Koronasta huolimatta koko ajan ja mitään syytä kaivautua poteroon en ainakaan minä näe. Liikkeelle ja ajatus kirkkaaksi kyseenalaistaen!

OUTRO

Kerran eräissä maalaustalkoissa puhuin kullista, jonkin ikiaikaisen, isoisältä perityn työmaahumorijutun yhteydessä. Tuttavaperheen rouva kuuli ja sanoi, että seksi on yksi elämän osa-alue. Vaihtoi sitten aihetta. En kysynyt oliko hän koskaan saanut orgasmia. En halunnut vaihtaa punaväriä hänen kasvoilleen tai olla kiusallinen, mustaa seinää kun siinä porukalla sudittiin.

   Pointtini on: liian kiltti tai sinisilmäinen saa olla, mutta itseään ei saa kieltää. Ajattelun vapaus on elämisen vapautta ja ihminen elää vapaudessa, ei vapaudesta.

VIIKKO 41. (HARJOITTELU)

Ma- 16,35 km - 1.51. Tietä ja polkua ilman tekosyitä, Rovajärvi (Nellim).

Ti- Lepo/moottorisahausta

Ke- 15.03 km - 1.37. Haapakuru polkua ja ekstrat.

To- Lepo

Pe- 14,01 km - 1.43. Haapakuru.

La- 14,01 km - 1.39. Goddahjärvelle mökiltä. Hirveä sade ja tiet liejua.

Su- Lepo/moottorisahausta - final cut.

Viikko juoksua 59,4 km - 6:50.

Moottorisahaus loppui nyt. Keho edelleen jäykkä rakennustöistä, moottorisahauksesta ja virustaudista. Polvi kuntoutuu. Mutta tulossa olen.

Kaikille niille, jotka sanovat että 56-vuotiaana ei voi juosta paljon, sanon: Imekää jakaria. (Imekää jakaria- on yhden Terminator-elokuvan eräs repliikkisuomennos.)

Kunnes toisin todistetaan: Kirsi löysi sunnuntain luontoretkeltämme torvisieniä Nellimin alueelta! Kosteikkovahveroita.

AINA EI ONNISTU

 

Elämässä ei voi millään onnistua aina ja kaikessa. Tappiot ja pieleenmenneet asiat kannattaa pölyn laskeutumisen jälkeen analysoida ja hyväksyä. Rosoisesta, elämää nähneestä syntyy useimmiten uutta ja aitoa.

   Itselläni eräs kirjeenvaihtokirjaprojekti kariutui, kun kirjoittajaystäväni kertoi stressin takia lopettavansa. Emme ehtineet hyvää alkua pidemmälle mutta harmittaa. Harmituksen lisäksi olen turhautunut. Jos johonkin ryhtyy tosissaan jonkun kanssa ja sitten ei pääse maaliin, niin yksilöurheilijan roolini korostuu entisestään.

   Olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että minua pidetään tiettyjen ihmisten taholta kummallisena friikkinä. Ehkä se johtuu ultrajuoksuelämäntavastani. Aina lähipiirikään, Kirsiä lukuunottamatta, ei tunnu tajuavan kuinka paljon itsestään on annettava hyvien tulosten ja niiden kuuluisien rajatilakokemusten saavuttamiseksi.

   Ystäväni Onni lähti suurin toivein ja levollisella mielellä Vaarojen Maratonin 130 kilometrin matkalle viime viikonloppuna. Pitkästä aikaa mies oli kunnossa, terve ja motivoitunut nimenomaan kilpailemaan. Bonuksena henkinen läsnäolo ja maltillinen alku toivat tulokseksi reilut 50 kilometriä ja keskeytyksen. Kokeneena urheilijana Onni kääntää tämän voitokseen analyyseillä, mihin itse olen ulkopuolisena osallistunut kahden vajaan tunnin puhelinkeskusteluilla. Ultrayhteisö ei jätä yksin ja heimo tukee synkimpinä hetkinä.

   Viime aikoina julkiseen keskusteluun on nostettu huippu-urheilijoiden mielenterveysongelmat. Olympiakomiteasta on myönnetty ja asiantuntijaa kuultu urheiluruudussa. Lääkkeeksi on tarjottu julkista terveydenhuoltoa (vitsi?) ja asiaa on luvattu kehittää huippu-urheilun omassa piirissä.

   Kuvaavaa on, että jos kahdeksankymmentäluvun alussa olisi uskallettu moisesta asiasta urheiluruudussa hiiskahtaakaan, olisi sekä urheilijat että urheiluruudun toimittajat leimattu ämmämäisiksi ruikuttajiksi ja alettu huutelemaan kovuuden ja talvisodon hengen perään.

   Onneksi maailma on muuttunut. Huippu-urheilijan mielenterveys on kuten kaikkien muidenkin ihmisten mielenterveys: jatkuvasti liipasimella tässä yliärsykkeitä tarjoavassa sirpalemaailmassa, jossa tulevaisuus on tekoälyolioiden joiden rinnalla ihminen käy vanhanaikaiseksi. Vai käykö sittenkään, en usko.

   Ajattelin itsemurhaa ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni syöpäleikkauksen jälkeen vuonna 1992 Tampereen Keskussairaalan toiseksi ylimmällä parvekkeella, kerroksia on kolmetoista ja pudotus katolta 49 metriä. Toiseksi ylinkin olisi riittänyt.

   Minut pelasti tuolloin mieleeni juolahtanut ajatus kissoista, jotka putoavat aina jaloilleen korkealta hypätessään. Olen kirjoittanut episodista vielä julkaisemattomassa esikoisteoksessani: en erityisemmin pidä kissoista.

   Samaan tunnetilaan pääsen kiinni juostessani Norjan tai Yliperän korkeimpien tunturien harjanteilla. Yksi virhe ja minut saa kerätä ämpäriin neljäsataa metriä alempaa. Kuka edes viitsisi kerätä.

   -Mikä syöpä sinulla oli?

   -Eikö pelkkä syöpä riitä.

   Elämän ja kuoleman välisestä kaiteesta on monta hyvää syytä pitää kiinni.

   En edes muista milloin olisin nukkunut yhtämittaista yötä. Herään aina noin kahdelta tekemään jotain järkevää noin kahdeksi tunniksi ja jatkan sitten nukkumista aamuun. Tarkemmin ajateltuna taisi olla viime viikolla yksi yhtämittainen yö mutta sitä ennen? Ja minulla on elämä järjestyksessä, en kärsi stressistä ja teveys on hyvä. Unihygienia? Älkää nyt aloittako. Lisää harjoituskilometrejä niin asia hoituu itsestään.

   Harjoituskausi on alkanut. Tarkoitus on juosta helmikuun välitavoitteen kautta hyvä kuuden päivän juoksu ensi kesänä Kauhajoen Kurfissa. Pappa siis palaa tasaiselle, jossa vanhempana teuraana olen joskus onnistunutkin.

   Onnistumista vaati myös välitavoitteeseen ilmottautuminen. Olin hyvissä ajoin tietokoneen ääressä ennenkuin syyskuu vaihtui lokakuuksi. Endurance 24 tunnin hallikilpailun sivut tukkeutuivat. Parin yrityksen jälkeen pääsin maltilla läpi englanninkieliseltä puolelta ja sain paikan kilpailuun.

   Jälkeenpäin luin juoksufoorumilta, jota en yleensä koskaan nykyisin lue, että joku oli kokenut ilmottautumisen sivuihin kohdistuneen paineen takia syrjiväksi. Miten palvelimen hidastuminen syrjii enempää kuin leipäjonossa seisominen. 

Ei täällä Nellimissä ole nopeita internetyhteyksiä, mutta ei ole kyllä leipäjonojakaan - toistaiseksi. Sensijaan yhden käytetyn pesukoneen lahjoitimme Ivalon työttömien kirpputorille. Miten tämä liittyy 24-tunnin juoksun iloittautumiseen? Olette oikeassa, ei mitenkään.

   Lisää innostuin myöhemmistä kommenteista, joissa oli spekuloitu kenkien korkeuden mittaamista. Jos kilpailussa käyttää yli kaksi ja puolisenttisiä pohjia juoksukengissään niin tulkitaanko ne suoritusta parantaviksi pomppukengiksi. Varsinkin kun kilpailulla on virallinen ja kansainvälinen arvo. Areenan rata on kivikova ja jos suoraan sanon, niin esimerkiksi ennätysmies Jari Soikkeli tuskin nakkaa paskaakaan, jos joku juoksee paksummilla pohjilla enemmän kuin hän, ellei pode vatsavaivoja.

   Näppäimistölle runkkaaminen saattaa aiheuttaa kirjoitusvirheitä sperman kovettuessa ja oikeiden kirjainten painamisessa saattaa esiintyä ongelmia. Tämä näkyy foorumikirjoittelussa erityisesti. Mitäs jos joukolla sovitaan, että käydään hiukan enemmän lenkillä. Myös minä. Niin eiköhän se siitä sitten onnistu, turhan karsiminen ja olennaiseen keskittyminen.

VIIKKO 40.

Ma- Mökiltä Palojärvelle uraa 9,8 km - 1.09.

Ti- 14 km - 1.29. Siikajärventie.

Ke 11,3 km - 1.15. Haapakuru polkuakin.

To- Linjan lenkki, pehmeää hiekkaa osin 10,24 - 1.09. 

Pe- Lepo / Polttopuita

La- Virtaniemen lenkki tiellä 16,33 km - 1.47. Päälle kävelyä Kirsin kanssa 5,1 km - 1.13.

Su- Illalla myöhään polttopuidenteon jälkeen 8,19 km - 59 min.

Yhteensä 69,9 km juoksua. Tavoite totutella päivittäiseen juoksemiseen kohti kurinalaista harjoittelua. Vasen jalka on kipeä ja jäykkä kroppa moottorisahauksesta, joten kaikki on erinomaisesti harjoittelun aloitusta ajatellen. Pää ja kulli sentään toimivat.

Santajärven iltaa sunnuntain iltalenkiltä.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Juoksua 79,2 km. Sairaana ja rakennustöitä. Akkuporakoneen ja moottorisahan kanssa heiluminen alkaa riittämään. Jokohan pääsisi elämään taas vaihteeksi.

Vuosikilometrit lokakuun alussa juoksun osalta ovat 2145,04 km. Naurettavaa. Täytyy varmaan marras- ja joulukuussa laittaa polkimet työasentoon, jos olisi terve...

 

Syyä pittää, sanoi jo Vähäsöyrinki aikoinaan.

EI ERIKOISTA

 

Syyskuun auringonlasku kultaa Talvitupalompolon. Kuvan otti Kirsi erämökin kuistilta.

 

---

Korona-aika opettaa osalle ihmisistä uutta normaalia. Erilaiset rajoitukset purevat kipeimmin juuri niihin, joiden elämän sisältö on perustunut kokemuksesta kokemukseen liitämiseen. Ostettujen kokemusten hankinta vaikeutuu maarajojen sulkeutuessa ja kun lisäksi kotimaan seuraelämä näivettyy, kaikki on peruttu. Tai ainakin niin luullaan.

   Ultrajuoksijana olen kokenut elämäni varrella paljon sellaista, mitä ei voi ostaa ja jonka saavuttamiseksi olen joutunut luopumaan paljosta muusta. Vapaa-ajan matkustamista en ole aina voinut harrastaa, koska se sotkee kurinalaisen ja päivästä toiseen kovana jatkuvan harjoittelun rytmin. Lisäksi kilometrien myötä kasvanut levontarve estää monen muun asian harrastamisen juoksun ohella. 

   En valita, enkä tekisi mitään toisin. Kilpailumatkojen matkustuskokemukset ovat korvanneet moninverroin tavanomaisen turismin ja levontarve on opettanut arvostamaan tavallisia arjen pieniä asioita. Ihmisiä olen pystynyt tapaamaan ilman kapakoita ja turhien asioiden ostaminen ei muutenkaan ole koskaan kuulunut elämääni. Pitkien lenkkien jälkeen kotisohva on paras ja pakoton paikka.

   Vastaan usein kysyttäessä mitä kuuluu, että ei erikoista. Ultrasuoritusten yli-inhimilliset, lyhyesti ohikiitävät hetket ovat opettaneet arvostamaan kotiaskareita ja jonkun mielestä hiljaista elämää. Iisalmelainen, syvästi uskova ystäväni Ari opetti minulle kerran kultaista keskitietä elämässä. Ultrajuoksijalle, joka jatkuvasti elämäntavassaan etsii mahdottoman ja mahdollisen rajaa, tekee hyvää opetella keinot palata normaaliin huippusuoritusten jälkeen. Tällä estetään kilpailujen jälkeiset masennukset ja harmauden tunne siitä, että mikään ei tunnu enää miltään.

   Valitettavan nuoret eivät jaksa elämää ja hakevat apua lääkäriltä masennukseen tai paniikkihäiriöön. Osa näistä nuorista ei ole kokenut milloinkaan aitoa hyväksyntää tai konkreettia inhimillistä läheisyyttä. Ruutuaika ja peukutukset, seuraajien miellyttäminen omassa sosiaalisen median kuplassa ei ollutkaan sitä oikeaa elämää, yhtäkkiä huomataan perustusten pettävän alta. Jää yksinäisyys ja tyhjiö vailla värejä eikä normaaliin voi palata, kun sitä ei koskaan ole ollutkaan.

   Korona-ajan uudessa normaalissa ollaan yhdessä vailla pakomahdollisuutta. Vastakkainasettelu ja kieltäminen tietenkin lisääntyvät mutta aika tuo tullessaan hyvääkin, esimerkkinä vapaaehtoistyötä tekevien määrän lisääntyminen. Kohdata toinen ihminen aidosti ja jakaa hetki elämäänsä muille on sitä aitoa elämää parhaimmillaan, ilman sinisenä hohtavaa ruutua.

   Kaikkea ei ole suinkaan peruttu. Toistaiseksi metsäpolkuja ei ole suljettu eikä luontoa rajoitettu. Ulkoilun jälkeen kotisohvalla kirjan tai elokuvan kanssa ei ole maskipakkoa. Talvi tulee ja saattaa tulla myös lunta, hiihtämistäkään ei toistaiseksi ole kielletty. Lapin Sallasta löydetty Suomen vanhin suksi on 5200 vuotias - kestävätkö nykyihmisen elämän välineet yhtä hyvin aikaa?

 

---

 

 

Varaston jatkeeksi integroitu kelkkakatos ja pienvarasto odottavat paitsi käyttöä, myös ensi kesää ja maalausta. Jos joku ihmettelee miksi tein pienen varstokopin on syy siihen selvä: ei ollut enempää puutavaraa. Tarkoituksena oli käyttää viimeiset isäni jäämistöstä löytyneet paneelit ja sekalainen muu puutavara pois. Tässä onnistuin, paneelia jäi kaksi metriä palasina.

   Katoksen runkopalkit ja katttotuolit jouduin ostamaan, kattopelti on ystäviltä lahjoituksena saadusta erästä. Kelkkojen alla ritilä on vaihtolavoista ja maantienojiin hylätyistä kakkosnelosista, juostessa löytää muutakin kuin tyhjiä kaljatölkkejä. Valot minivarastoon saatiin pari vuotta sitten pihaan kaivamastani maakaapelin varauksesta, joka sisätää hämärätunnistimen perässä olevan ulkovalojohdon. Edessä oleva porrasaskelma on kierrätetty talomme vanhasta takakuistin askelmasta, jonka tilalle tein terassin viime vuonna.

Pyhävaaralle johtavan mönkijäuran kaunista maaruskaa. Sateisena päivänä juoksu tuntui sairastelujen ja tauon jälkeen ensi kertaa helpommalta.

Ennen Keskimöjärveä kelkkaura on varsin kivikkoinen. Sääli voitti lopulta ja tavarat veneenkääntöoperaatioon kannettiin perille rantaan mönkijän kyydistä.

VIIKKO 39.

Ma-Ti- Lepo

Ke- 8 km poluilla Palo-Pyhävaaralle.

To- Lepo

Pe- 11,1 km - 1.25. Pyhävaara, osin kuraista polkua.

La-Su -Lepo

Yhteensä 19,1 km.

Heikko viikko muiden töiden väsyttämänä mutta olen sentään liikkeellä.

   

PALVELUKSIA JA SELKÄRYYPYT

 

Eilen sunnuntaina juhlistin kahden viikon flunssasta toipumista käymällä ensi kertaa kunnolla lenkillä. Toki aiemmin olin kävellyt, juossut pari totutuslenkkiä rakennusprojektin ohessa, mutta sitten ajattelin sukeltaa satumaisen kauniiseen ja syksyn väreissä hehkuvaan Haapakuruun.

   Juostessani hiljaa hautausmaan ohi kirkonkellot soivat Nellimin pienessä, mutta pittoreskissä ortodoksikirkossa. Kirkon pihalla oli papin ja suntion autojen lisäksi kaksi muuta autoa, pieni mutta pippurinen seurakunta oli kokoontunut palvelukseen. Varmaan osa oli hilautunut paikalle omin jaloin pienen ja vähintään yhtä pittoreskin kylämme laitamilta asti.

   Loivassa ylämäessä korvissani soi edesmenneen Whitney Houstonin kappale I Will Always Love You, omalta Spotifyn Ultrakoskinen- soittolistaltani. Rakastan Sinua Aina, Ikuisesti. Juostessani en voinut olla rinnastamatta omaa harjoitustani kirkon hartauden harjoitukseen, palvelukseen olin matkalla minäkin, kiviseen kuruun yksin askelten kanssa.

   Nivalan polkujuoksutapahtumassa pitämässäni luennossa korostin henkisyyttä ja tein selvän pesäeron hengellisyyteen. Ultrajuoksijana pyrin hyvään nähdäkseni selkeämmin oman vajavaisuuteni, ihmisenäkin. Rajoja on helpompi ylittää kun tajuaa, että voima tulee itsestä. Kysynkin usein väsyessäni: Mihin käännyt kun et enää jaksa?  Kukaan ei voi juosta puolestasi - haluat eteenpäin? Siis juokse. Pystyt siihen kyllä.

   Juha Mieto on aikanaan todennut, kaiken muun lisäksi, että harjoittelu on kuin uskonto. Minä en näe asiaa näin. Yhteisiä piirteitä on kilvoittelun kanssa mutta ainoa mihin voit uskoa on sinä itse. Itseesi uskomalla ja etenkin kaikkeen siihen työhön minkä olet tehnyt saavuttaaksesi unelmasi, voit saavuttaa unelmasi ja päästä perille.

   Kahden viikon sairastelun ja sitä seuranneen rakennusprojektin jäykistämä kehoni mukautui askelrytmiin ruskan väreissä hehkuvassa Haapakurussa. Todellakin, olin palveluksessa ja todellakin, juoksu! Rakastan Sinua ikuisesti kunnes on aika ottaa viimeinen askel. Mistään muusta kuin juoksusta en saa samanlaista tunnetta kehoon, mielestä nyt puhumattakaan.

   Ultrajuoksuharjoitteluun voidaan menestykkäästi sotkea keskittymistä ja mielenhallintaa mutta varsinaisesta hengellisyydestä jokainen päättäköön itse. Rukoillakin voi, jos siitä kokee apua saavansa. Kuvaamani ajatusmaailma tuomitaan usein narsismiksi tai itsekeskeisyyden par exellenceksi. Totuus on toinen. Yksin maantiellä kaksikymmentä kilometriä edessä ja takana, tai polun ylämäkeen uupuneena turvallaan, ollaan kaukana selfieistä ja narsismista. Kotiin on päästävä ja mielellään omin voimin. Mihin käännyt kun et enää jaksa? 

   Palasin Haapakurusta virkistyneenä ja onnellisena.

   Moottorikelkkakatos- ja pikkuvarasto valmistuvat tällä viikolla, vielä on edessä hiukan puunkaatoa kotona ja mökillä, ja sitten on aika pureutua tiehen ja polkuun. Mutta sitä ennen julkaisen tämän kirjoituksen ja otan kunnon selkäryypyt. Viinaa? Kyllä. Jotta kontakti täydelliseen pimeyteen säilyy vahvana mielessäni sillä tulossa saattaa olla valoisat ajat.

 

Oven raamin teossa, katoksen lähes kaikki materiaalit ovat omasta takaa ja loput kierrätettyä. Katos integroitiin jo olemassa olevan varaston jatkeeksi. Piha on lähes pelkkää hiekkaa, joten perustukseksi välttävät kestopuutolpat styroksin päällä.

 

VIIKKO 37.

Ma - La - Rakennustyötä, ensin puolikuntoisena ja sitten parempikuntoisena, talvi tulee...

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,72 km - 1.31.

Ei juoksua, toipilas. Väsynyt, käsiä särkee.

VIIKKO 38.

Ma- Ti - Lepo juoksusta, rakennustyötä, pitkiä päiviä kosteassa syyssäässä, katontekoa, seiniä ja lattiaa - ikkunanasennusta ja ynnä muuta.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,10 km - 44 min. Turisemista kävelyllä tavattujen kyläläisten kanssa. Rakennusta.

To- Juoksua 6,66 km - 47 min. Polulla. Rakennusta.

Pe- Juoksua 7,65 km - 48 min. Tiellä. Rakennusta.

La- Lepo, rakennusta, todella pitkä päivä.

Su- 10,90 - 1.14. Haapakuru poluilla. Rakennusta pitkä päivä.

Juoksua 25 km ja vissiin aikaakin kului.

  

VERKOISSA

 

Puhelu tuli järvellä. Suurinpiirtein juuri sillä hetkellä, kun kurotin jollasta kohti verkkopuikkaria Kivijärven pirunkiven takana, siinä matalikolla. Oltiin Kirsin kanssa aamulla laskettu verkot ja koettu ne, jätetty vielä sittenkin yksi suurin toivein likoamaan. Illalla tulin tunnontuskiin mökillä, vaikka vesi on jo syyskylmennyt, niin viimeinen täytyi käydä ennen yötä pois nostamassa.

   Tuuli oli tyyntynyt, jätin Kirsin lukemaan kirjaa ja kolistelin vanhalla Hiacella rantaan. Illansuussa oli satanut kaatamalla, tyhjensin jollan ja suoriuduin vesille. Rantoja koristavat harmaat, sinne tänne nakellut kivet ja kelottuneet aihkit. Pitkämäisen järven toisessa päässä on Vallen vanha erämaatalo, kaikki muut ihmisen jäljet loistavat poissaolollaan. Ikiaikaiseen tunnelmaan pääsee pirunkiven lähellä. Valtava, haljennut seitakivi huokuu rauhaa, kalat pääsevät uimaan sen sokkeloihin, ja matalikossa on hyvä pyytää kalaa - nimenomaan pyytää.

   Palatessani hymyilin tyytyväisenä, heti puikkariin tartuttuani tunsin potkut paulassa. Olimme onnistuneet laskemaan viimeisen verkon oikealta puolelta venettä. Rannassa päättelin vastaajaviestistä puhelun saapumisajan. Ivalon terveyskeskuksen hoitaja oli sunnuntai-illan ratoksi soittanut ja ilmoittanut koronanäytteen sekä nieluviljelyn tulokset. Ei verkkoyhteyttä eli suoraan vastaajaan, toki oli äänettömällä taskussa erämaahan kuulumaton kapine.

   Meillä rajaseudulla suljettu puhelin ei tarkoita tavoittamattomuutta. Jos ei tänään kuulu niin ehkä huomenna. Elämän turha, tehty kiire ei kuulu tänne. Niillä, jotka ovat tavoitettavissa kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudesta ei ole aikaa. Ihmisen aika kuluu kaikkialla suurinpiirtein samaa tahtia, mutta se mitä ajastaan kokee onkin sitten erilaista näillä ajattomilla. Monet saavat paljon aikaan, mutta eivät koskaan pysähdy saati ymmärrä: aika kuluu ja sitten se on ohi - elämä nimittäin.

   Verkoilla kalastetaan ruokaa ja herkemmät kalat, esimerkiksi siika, pilaantuvat nopeasti kuoltuaan. Jos ei muuta niin ainakin maku muuttuu. Toivoisin, että useimmilla ihmisillä olisi mahdollisuus laskea riittävän harva verkko kalastamaan aikaa itselleen. Harvaan verkkoon kun tarttuu vaan se olennainen. Maailmamme on täynnä turhaa ja mitä sillä turhalla loppujen lopuksi tekee.

   Ajelin mökille takaisin. Hämärä tulee nyt yhdeksän kieppeillä. Tienvarren männystä lähti iso koppelo lentoon ja tiaiset olivat päivällä palanneet kesätauolta koputtelemaan pihapiiriin. Perkasin rannassa kalat kuunnellen Talvitupalompolon veden solinaa. 

   Kirsi huuteli kahville. Kävelin rannasta mäentöyräälle ja potkiessani saappaita kuistilla katselin rantasaunan piipusta tupruavaa harmaata savua.

   Näytteet olivat olleet puhtaat ja puhelin sai jäädä äänettömälle edelleen.

VIIKKO 36. HARJOITTELUNI

Ei harjoittelua, sitkeää flunssaa mutta ei vitutusta.

 

COVID FAN TUTTI

 

Fan tutti tarkoittaa kaikki, sekä miehet että naiset. Alkuperäisessä Mozartin oopperassa on kyse uskottomuudesta - Cosi fan tutte, kaikki naiset.

   Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa edellisestä blogipäivityksestäni, mutta en ole paskaakaan kiinnostunut siitä, koska olen Inarilainen. Tampere kuuluu menneisyyteen eikä menneitä kannata muistella, kovin usein ainakaan.

   Mitä Tampere liittyy tähän blogikirjoitukseen tai Cosi fan tutteen. Ei mitenkään, mutta kirjoittajan on nykyisin haettava jatkuvasti uusia näkökulmia asiansa esilletuomiseen. Olen kokenut sen yrittäessäni saada omia käsikirjoituksiani kustantamoille julkaistavaksi. Myynnin eteen kirjoittajan tulisi hieman huorata, olla mieliksi ja olla uskoton jopa omalle tyylilleen. "Ongelma on rakenteessa." "Haluamme toisen version." Voi jumalauta! Taidetta ei pidä tehdä kenellekään erityisesti eikä sitä tulisi yrittää ymmärtää - vain nauttia siitä mikäli se koskettaa.

   En ole katkera. Yritän parantaa ja kestän kritiikkiä mutta kestääkö kriitikko kritiikkiä. Mikä on arvioijan kompetenssi. Myynti on valistunut arvaus. Ikinä ei tiedä mikä kolahtaa, täytyisi olla riskinottokykyä.

   Hufvudstadsbladetin Wilhelm Kvist haukkui Minna Lingrenin Kansallisoopperalle kirjoittaman Covid fan tutten. Kritiikissään Kvist syyttää laulajia narsisteiksi ja väittää ettei teoksessa huomioida Koronan uhreja mitenkään vaan tehdään vakavalla asialla komediaa.

   Arvon kriitikolle voisi kertoa että oopperalaulajan on saatava yleisöönsä kontakti ja annettava itsestään jotain esitykseen. Tämä ei onnistu itseään esiintuovalta narsistilta. Komediaa voi tehdä mistä tahansa, on sitten eri asia miten se ymmärretään. Taidetta ei tarvitsekaan ymmärtää, riittä kun syntyy keskustelua ja uusia ajatuksia sekä kontakteja ihmisten välillä.

   Tietysti saattaa olla, että Kvist laskelmoi tai hänelle maksettiin, jotta saadaan pienimuotoinen kohu aikaan. Kaikkea pitää epäillä mutta terveesti. Vakavan syövän sairastaneena en nähnyt Covid fan tutten tavassa käsitellä vakavaa sairautta mitään pahaa, pikemminkin päinvastoin. Riemastuttava esitys on katsottavissa Yle Areenasta.

   Koin takauman tässä eräänä yönä kun flunssaisena join kuumaa mehua keittiön pöydän ääressä ja söin vaaleaa leipää, jonka päällä oli pari juustonsiivua. Mieleen muistui Pikonlinnan syöpäsairaalan iltapalavaunu, teetä ja usein vaaleaa leipää ja sen päällä juustoa. Muistelin iho kananlihalla pitkiä linoleumikäytäviä ja syöpälääkkeistä ihon läpi huokuvaa metallista hajua. Seistessäni yöllä Nellimin Kotalan olohuoneen ikkunan ääressä katsellen höyryävää jokea, näin itseni seisomassa Pikonlinnan käytävän päässä katselemassa korkean ikkunan läpi kevättalviseen, valaistuun puistoon. Näin itseni katselemassa vapauteen, terveyteen.

   Tähän aikaan vuodesta teen yleensä karkeita suunnitelmia tulevasta ultrajuoksukaudesta. Covid fan tutti ja sen toinen aalto hieman rajoittaa mutta uskossaan vahvat palkitaan. Uskon nyt, että ensi vuonna järjestetään kuuden päivän juoksu. Jos pääsen ehjänä viivalle saatan malttaa ja yrittää vihdoin onnistua.

   Karkeat harjoitussuunnitelmat liittyvät lähinnä intesiteettiin eli harjoittelussa harkitun itsemurhan yrittämiseeen juosten. En halua sanoa mitään julkisesti. Parempi kun antaa numeroiden puhua jos ne ovat puhuakseen.

   Nivalan Pyssymäellä pitämässäni monipäiväjuoksuluennossa korostin, että kukaan ei voi juosta puolestasi. Syövästä kuntouduttuani olen elävä esimerkki liikunnan terveysvaikutuksista ja periksiantamattomuudesta. Tässä ei ole mitään narsistista. Olen aina yrittänyt kannustaa ja motivoida muita omalla esimerkilläni. Minä en ole tärkeä, vaan se miten yritän elää ja opettaa: älkää epäröikö vaan totettakaa haaveenne, suositus ei ole sama kuin rajoitus!

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 33 - 35

33.

Ma-Ti-Lepo

Ke- Tiellä 10 km - 1.01.

To-Lepo

Pe- Haapakurussa poluilla 10,66 km - 1.08. Vesisade.

La- Lepo

Su- Mökillä Paavalintupavaaraa 9,19 km - 58 min. 

29,94 km - 3:07.

34.

Ma-Lepo

Ti- Paksuvuonoon tiellä 8 km - 48 min.

Ke- Rovaniemi asvalttia 7,12 km - 48 min.

To- Nivala SuperPEP 2020 kisareitti lenkkinä 58,5 km - 9:52. Vettä järvistä ja geeliä liivistä, yksi ruisleipä. Kuuma ilma.

Pe- Lepo. Pidin luennon monipäiväjuoksuista Nivalan Pyssymäellä.

La- Nivalassa viimeisiä maaliintulijoita metsästä pois tukemassa 9,28 km - 1.37.

Su- Oulussa saarilla 8,04 km - 1.04. Etureidet vieläkin kipeät.

90,04 km - 14:09. Hyvä viikko mutta vähäisellä harjoittelulla tälläisen esiinkaivaminen on lievästi tuskallista.

35.

Ma- Kemissä 12,41 km - 1.26. Monenlaista alustaa ruohosta polkuun asvaltin ohessa.

Ti- Kirsin kanssa Pellossa vaellus Puruskoskelle 5,36 km - 1.25.

Ke- Kirsin kanssa vaellus Käsivarren Ropijärvenperällä; paskasuopusikkoa ja koivuskaidia 12,69 km - 3:44.

To- Norja Helligskogen  kivistä tietä ylös ylängölle 23,38 - 2.37. Osittain erittäin kovaa.

Pe- Kirsin kanssa vaellus Helligskogenin koillispuolelle ylös tunturiin 10 km - 3.14.

La- Lepo

Su- Kävelyä sairaana 666metriä - 12.44. Kurkku kipeä eikä edes vituta.

Juoksua 35,79 km - 4:03. Hieno viikko päättyi sairastumiseen jonka myötä kaikki uuteen harjoittelukauteen tehty valmistava työ valui hukkaan. Mutta säälimättömän harjoituksen aika tulee... 

 

Elokuun summana 187,84 km juoksua ajassa 25:01.

 

ELYSION

 

 

Ruskean lätäkön pintaan pisaroi. Sankarien kyyneleet valuvat Elysionista alas maahan. Juoksen kun täytyy juosta, on kulunut viisi viikkoa kun juoksin Hämeenkyröstä Helsinkiin ja on kulunut neljä vuotta kun isäni kuoli Talvitupalompolon erämökille.

   Ajatuksissani näen isäni seisomassa suvannon laiturilla kuluneissa sadevaatteissaan heittämässä kuluneella virvelillä vieläkin kuluneempaa viehettä harjusten iloksi, ainoastaan isän ajatus on tuore. Pitkien sameiden ja alkoholinhuuruisten vuosien jälkeen elämä tarjoaa rauhaa. Omin käsin rakennetusta rantasaunan piipusta tupruaa honkapilkkeen harmaa savu ja ympärillä erämaa antaa olla oma itsensä. Rannassa on pitkospuutyömaa kesken. Samaan aikaan minä juoksen Norjalaisessa kivikossa oudossa hiljaisuudessa. Kumpikaan meistä ei tahollaan aavistanut tuolloin elokuussa, että loppu on alku.

   Nyt pitkospuut ovat valmiit, ja kynttilä palaa tänä iltana Talvituvalla. Minä seison vuorostani laiturilla harjusten ilona vapa kädessä ja saunan piipusta tupruaa savu. Mutta ajatukseni ovat kaikkea muuta kuin tuoreita. Kamppailen jälleen kerran harjoittelun aloittamisen kanssa. Viime viikkoina olen kalastanut ja liikkunut erämaassa ystävien kanssa, elänyt niinkuin pitää elää - yhdessä luonnon kanssa. Jos ei kalaa niin tatteja tai ainakin hilloja ellei vähän mustikkaa. Taakseni on jäänyt nuotiokehiä muistuttamaan nokipannukahveista ja paistetun makkaran hetkistä. Tämän kauemmaksi en juoksusta pääse.

   Joka saatanan kerta sama kuvio toistuu. Alkoholisti kaipaa pulloa ja minä juoksemista. Juostu ultra väläyttää Elysionin seesteisyyttä, siellä ei ole enää pakko. Ja sitten taas. Eroon ei pääse. Jo kahden viikon kevyen jakson jälkeen jalkasäryt alkavat, vatsa ei toimi ja uni karkaa. Keho vaatii harjoittelun preussilaista rytmiä. Ellen aloita harjoittelua alkaa alkoholinkulutukseni kasvaa ja siihen leikkiin en ryhdy, minulla on isäni ansiosta sisäänrakennettu antabus. Puhdetyöt ja askartelut vievät huomion pois hetkeksi, hyvä kirja rauhoittaa saati kirjoittaminen, mutta sitten seison taas laiturilla ja mietin hyppäisinkö vai ei.

   Kukaan ei pysty auttamaan. Parhaana terapeuttina toimivat juostut kilometrit. Harjoitteluuni olennaisesti kuuluvat metsätyöt odottavat sekä Talvituvalla että kotona Kotalassa. Syksyllä valmistuu katos moottorikelkoille ja sitten kaikki on tehty. Tulee aika juosta kaksi kertaa päivässä.

    Taakseni jääneen lätäkön pinta jäätyy ja peittyy lopulta jäätyneisiin kyyneliin. Maisema on valkoinen. Haadeksessa eli tuonelassa olevassa sankarien onnelassa, Elysionissa, kaikki on edelleen seesteisen pakotonta. Ja täällä minä juoksen, kun täytyy juosta.

 

 

VIIKKO 31.

Ma- Lepo

Ti- 12,51 km - 1.22.

Ke-To- Lepo

Pe- 13,07 km - 1.37.

La- Lepo

Su- 9,71 km - 1.07.

Yhteensä 35,29 km - 4:06

VIIKKO 32.

Ma-9,79 km - 1.05.

Ti- Lepo

Ke- 7,07 km - 49 min.

To- Lepo

Pe- 5,5 km - 41 min.

La-Su - Lepo

Yhteensä 22,36 km - 2:35

Tervetuloa Nivalan Pyssymäelle kuuntelemaan luentoani monipäiväjuoksuista 21.8. illalla kello 20.00. Info: Super Pep 2020.