KUUDEN PÄIVÄN JUOKSU - 2.

Kuuden päivän juoksua käsittelevän blogini ensimmäisen osan tehtävä oli herättää ajatuksia ja avartaa näkemystä monipäiväisiin ultrajuoksuihin ja etenkin niiden aikaperspektiivien ymmärtämiseen.
Tämän toisen osan tarkoituksena on tehdä selkoa harjoittelusta ja muusta valmistautumisesta kilpailuun. Voi olla että saan (on pakko) kirjoittaa vielä eräänlaisen yhteenvedon ja pääkohtien esiinnoston osassa kolme, mutta se jää nähtäväksi. Riippuu kommenteista ja palautteesta.

KUKA HALUAA JA MIKSI ?

Kuuden päivän juoksuun tullaan etsimään rajoja ja hakemaan kokemuksia joita rahalla ei voi ostaa. Usein aloittelija tulee ensimmäisen 6 päivän juoksun kilpailunsa lähtöviivalle maratonien, 100 kilometrin tai 24-tunnin ultrajuoksun tai muiden pitkäkestoisten kestävyyssuoritusten, kuten vaelluksen, pyöräilyn tai hiihdon kautta.

Tässä välissä korostan edelleen 144 tunnin kilpailuaikaa.

Vasta harvoin järjestetty 48-tunnin juoksu antaa kalpean aavistuksen mitä univaje tekee yksilölle, joka haluaisi vain juosta päivästä päivään. 48-tunnin juoksu paljastaa jalkojen iskunkestävyyden puutteet mutta etenkin se paljastaa puutteet henkisellä puolella. Toisin sanoen se lyö uhon pois ja palauttaa varmasti maan tasalle harjoittelemaan lisää tai sitten sängyn pohjalle.

On siis edelleen erittäin tärkeää ymmärtää mitä on tekemässä kun/jos lähtee juoksemaan kuutta päivää.

HARJOITTELU

Ennenkuin harjoitellaan tulisi ymmärtää mitä kestävyysharjoittelu tai harjoittelu ylipäänsä on.

HARJOITTELU ON KEHOA JA SEN OMINAISUUKSIA KEHITTÄVÄÄ TOIMINTAA SITÄ TEHTÄVÄÄ VARTEN MIHIN KEHOA KULLOISELLAKIN HARJOITUKSELLA HARJOITETAAN.

Ultrakestävyysharjoittelu perustuu siihen että kehosta ja lihaksista otetaan toistuvalla harjoituksella pois kaikki tai osa energiasta ja levon myötä saadaan enemmän tilalle. (superkompensaatio) Samalla kehitetään rasvanpoltto-ominaisuuksia eli kehon kykyä tehdä energiaa omista varastoistaan. Kehitetään jalkojen iskunkestävyyttä sekä MIELEN KÄRSIVÄLLISYYTTÄ.
Jatkuva varsin suurilla ja osittain matalatehoisilla määrillä harjoitteleminen on pidemmän päälle erittäin puuduttavaa, joten jokainen virittää oman mielensä torjumaan yksitoikkoisuutta omalla tavallaan.
Musiikin kuuntelu, mielikuvaharjoittelu, luonnon seuraaminen ja etenkin kavereiden kanssa harjoittelu lievittää yksitoikkoisuuden tuskaa. Joskus voi pysähtyä huutamaan kesken lenkin ja jos joku sattuu kuulemaan niin sitten vaan karkuun juosten - riippuen toki siitä mitä huusi...

ASENNE

Harjoittelun kuten kilpailemisenkin asenne vaihtelee valitettavan paljon. Voi olla että sitä ei ole lainkaan vaikka yksilö (juoksija itse) niin luuleekin.

Vain töitä tekemällä voi menestyä mutta on osattava myös levätä. Lue : uskallettava levätä.

Allekirjoittanut seurasi toisen kuuden päivän juoksunsa aattoiltana matkailuautonsa markiisin alta ranskalaisia ja suomalaisia ultraajia. Ranskalaiset joivat pullon viiniä ja seurustelivat hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Suomalaiset ähkivät lämmössä edestakaisin eivätkä osanneet rauhoittua lainkaan koko iltana.
Seuraavana päivänä ranskalaiset juoksivat kuin eläimet ja suomalaiset hissukseen yrittivät päästä vauhtiin.
Allekirjoittanut juoksi koko kisan piilevän hammastulehduksen kourissa eli olisi kannattanut jättää pari lenkkiä väliin ja käydä ajoissa hammaslääkärissä. Myöhemmin juurihoitoon asti vienyt tulehdus ei aiheuttanut kipua ja verikokeissa selvisi vielä menneen mykoplasman markkerit, joten tullakseen viisaaksi oli minunkin oltava hölmö. 
Sensijaan energiaa säästin chillailemalla Kirsin kanssa koko illan. Itse kisassa voimat menivät heti ensimmäisenä päivänä, jouduin hiippaamaan oikein tosissani. Ja vitutti raskaasti varsinkaan kun en paikanpäällä ollenkaan ymmärtänyt mistä oli kyse.

Edelläkuvatulla haluan edelleen myydä teille sen ajatuksen että urheilun pitäisi olla joskus kivaakin. Tällä ei ole mitään tekemistä asenteen kanssa eivätkä kaikki pelaa vieläkään. Pitää nauttia vaikka onkin määrätietoinen tai latautunut tavoitteellisuuteen. Joskus on otettava se vähäkin mitä annetaan.

HARJOITTELUN MÄÄRÄ

Yleensä tavoitteita kestävyysurheilussa luotaessa tehdään ensin jonkinlaiset kuntotestit, lääkärintarkastus ja sitten mietitään mitä tavoitellaan. Luodaan harjoitusohjelma samalla miettien kuinka paljon aikaa harjoitteluun on käytettävissä huomioiden myös henkilön liikunnallinen tausta ja muut arkirasitteet.

Ultrajuoksija juoksee noin 100 - 250 kilometriä viikossa läpi vuoden. Aina tähän ei pysty mutta on selvää että tässä lajissa pikavoittoja ei ole jaossa. Vie vuosia hankkia syväkestävyyttä ja kuuden päivän juoksu sopiikin mainiosti myös hieman vanhemmille atleeteille.
Harjoittelutunnit ovat kaikkea 700 tunnista alaspäin. Tai ylöspäin. Harkitun itsemurhan voi tehdä myös juosten mutta se vaatii munaa tai naista joka on kova jätkä.

Olen juossut 1992 vuodesta tähän päivään noin 74000 kilometriä. Parhaat vuodet ovat olleet viidentuhannen kilometrin kahtapuolta. Siis juossut. Lisäksi olen tehnyt maatalous- ja metsätöitä, hiihtänyt, lumikenkäillyt, kävellyt, vaeltanut, ajanut pyörällä jne. Mutta vain juoksukilometrit olen laskenut.
En ole mielestäni harjoitellut kovin paljon. Olen jossain vaiheessa joutunut kuntoutumaan syövästä, olen pilannut monta hyvää harjoitusta yksityisyrittäjänä olemiseen enkä aina ole yksinkertaisesti ollut motivoitunut. MUTTA nyt 53-vuotiaana olen edelleen harjoituskelpoinen eli juoksukykyinen ja päästäni ainakin osittain terve. (tarkistin Kirsiltä ja hän sanoi että ilman diagnoosia ainakin...)

MITEN SITTEN ???

YLEISIÄ AJATUKSIA

Kuuden päivän juoksussa on haasteena että varsinaista kilpailuvauhtia ei voi oikein tarkasti määrittää etukäteen.

Kun kisojen tilastoja katsellaan jälkikäteen niin moni asiaa tuntematon sanoo että hidasta oli. Tuntematon ei siis käy vessassa, syö, juo eikä nuku kuudessa päivässä yhtään. Ei myöskään vaihda kenkiä tai vaatteita tai joudu pysähtymään silloinkaan kun tuntuu että nyt lähtee taju. Tuntematon on myös usein pelkuri ja bessewisser, joka itse ei uskaltaudu juurikaan kymmentä kilometriä pidemmälle - joten annetaan tuntemattomien puhua ja pysytään me asiassa.

Vauhtiin vaikuttaa huollon lisäksi kävelyn määrä. Kilpailussa elimistön on kestettävä jatkuvaa kävelypätkien ja juoksun vaihtelua joten aloittelijan olisi hyvä harjoitella ultrajuoksun-kävelyn-syömisen ja juomisen-nukkumisen yhdistelmää. Myös öisin. 144 tuntia aikaa...

Hyvä ultrajuoksuharjoittelu on MONIPUOLISTA. Voimaharjoittelu on olennainen osa ultrajuoksua koska suuret juoksumäärät heikentävät voimaominaisuuksia. Myös kehon sisäisiä lihaksia kannattaisi harjoittaa jotta juoksuasento säilyisi hyvänä. Lue : pysyisi kuusi päivää edes pystyssä.

Kaikkea harjoittelua ei tarvitse tehdä juosten. Muut asiaa tukevat kestävyyslajit mielikuvituksen mukaan ovat oikein käyttökelpoisia kunhan pitää mielessä että hyväksi juoksijaksi tullaan lopulta pääosin juoksemalla.
Tähän väliin totean, että vaikka kuuden päivän ultrajuoksu on ulkoilmalaji niin juoksumatolle on kasvihuonesuomessa, ainakin eteläsuomessa, sijansa. Matolla voi juosta myös ylämäkeen silloin kun ulkona on musta jäinen paska mitä täällä Lapissa ei ole. Sensijaan täällä on kylmä mutta se ei haittaa paljon.

Olen sanonut lukuisille nuorille urheilijoille että ultrajuoksussa ei koskaan saa olla kaukana vauhdista. Tarkoitan tällä, että vanhetessaan hidastuu, ja jos hidastumista onnistuu edes jotenkuten torjumaan, niin aina parempi on. Kilpailussa hitaan matkavauhdin säilymiselle päiväkausiksi on etua perusnopeuden nostamisesta harjoittelussa. (edes yritys vauhdin nostoon riittää) Myös etenkin lihashermotuksen takia jotta ei täysin taannu köpöttelijäksi.

Ultrajuoksija hyötyy siis kolmesta harjoitusvauhdista. Pitkien lenkkien hitaasta tai keskivauhtisesta kestävyysjuoksusta ja ylivauhdista. Keskivauhdin ylärajalla on vauhtikestävyysalue.
Mikään ei estä suurienkaan hitaiden määrien keskellä ottamaan runkkua väliin. Runkku tässä tarkoittaa siis anaerobista juoksua, jossa hengästyy ja jossa kukaan ei enää vittuile. Nämä vauhdit ovat siis alle neljä minuuttia per kilometri. Tai ainakin neljä ja puoli...

Kaltaiselleni vanhemmalle teuraalle riittää jo alle ja päälle 5.00 kilometrivauhdit runkkuun jos ajatellaan että juoksen pitkät lenkit rasitustasosta (kelistä) riippuen 6.30 - 7.00. Keskivauhtisen kestävyysjuoksun ollessa 6.15 - 5.50. Vanhaksi paskaksi pystyn tarpeen tullen vielä lähentelemään 4.00 minuuttia mutta ei se oikein nappaa. Ei enää.

Ylläesitetyt vauhtirajat ovat summittaisia eikä niitä voi sellaisenaan soveltaa paitsi niiden eroja suhteellisesti kylläkin.

HARJOITTELU

Yksinkertaisimmillaan kuuden päivän juoksuun valmistautuminen on suuren aerobisen juoksumäärän rytmittämistä OIKEIN viikosta toiseen.

Hyvä harjoittelu pitää sisällään pitkiä 25 - 50 kilometrin lenkkejä. Lyhyempiä lenkkejä 10 - 18 kilometriä, kahden tai useamman lenkin päiviä ja ERITYISESTI tuplaharjoituksia. Näissä peräkkäisinä päivinä juostaan paljon kilometrejä useilla lenkeillä ja sitten kevennetään päiväksi pariksi tuntuman mukaan.

Kaavamaisesti voi ajatella että olisi hyvä pitää yksi lepopäivä viikossa.

Kerran viikossa voi juosta kovempaa. Joko yhtämittaa tai pätkissä. Myös maastossa ja ylämäkeen. Lumihangessa ja suossa. Vedessä. Juoksumatolla.

Juosta voi kylään, kauppaan, töihin. Lastenvaunujen kanssa tai niitä pakoon. Naisiin ja miehiin ja niitä pakoon. Voi viedä auton huoltoon ja juosta kotiin. Repun kanssa tai ilman. Kesken työmatkan. Talvella järven jäällä ja kesällä hiihtokeskuksessa. Voi juosta punttisalille ja sieltä kotiin. You name it. Yötä päivää.

Voi juosta 2 - 3 viikkoa paljon ja pitää sitten kevyttä viikkoa. Noin 30 % määrästä pois. Ainakin.

Pahin virhe on juosta pitkät lenkit sekä pitkät erikoisharjoitukset liian kovalla matkavauhdilla, jolloin ne muuttuvat kuluttaviksi kehittävän sijaan. 

Esimerkiksi erittäin kova viikkoni Maaliskuulta 2014 ennen tuhannen mailin juoksuani .

Ma- Lepo
Ti- Aamupäivä. 32 km,  Ilta - 20 km
Ke- Aamu 19 km, Päivä - 25 km, Ilta 8 km
To- Aamu 26 km, Ilta 26 km
Pe- Lepo
La- 20 km
Su - 10 km
yhteensä 186 km, minulla meni 20 tuntia ja 31 minuuttia

Viikkoa edelsi 136 km ja viikon jälkeen 100 km, koko kuukausi 515 km, yhteensä 56 tuntia.

Toinen esimerkki samalta vuodelta Tammikuusta

Ma- Aamu 12 km, Ilta 24 km
Ti- 42,5 km
Ke- 20 km
To- 21 km
Pe- Metsätyö 3 tuntia
La- 25,5 km
Su- Raskas metsätyö 5 tuntia, Illalla 10 km
yhteensä 155 km, minulla meni 17 tuntia ja 57 minuuttia

Viikot ennen 100 km ja jälkeen 121 km, koko kuukausi 509 km, myös 56 tuntia.

MITEN ALKUUN ?

Ylläolevia viikkoja aloittelija kun katsoo niin voi tulla epätoivo. (Nyt : ASENNE ?)

Suomessa on tarjolla paljon tietoa ultrajuoksun harjoittelusta. Sekä kokemusperäistä että ammattimaista ja siis sekä että.
Seppo Leinonen Lohjalta, Jari Tomppo Piikkiöstä (personal trainer), Mikael Heerman ja minä.( Pasi Koskinen) ynnä lukuisat muut kokeneet antavat taatusti hyvän kiertää kysyttäessä. Joko ilmaiseksi tai vakavammassa valmennussuhteessa pientä korvausta vastaan. (tämä ei ole mainos)

Kaavamaisesti aloittelija voi yrittää kilometrimäärän maltillista nostoa turvallisella perusharjoittelulla omatoimisesti ja sitten kun ei enää onnistu niin ottaa yhteyttä ammattilaisiin solmujen avaamiseksi. Samalla on jonkinverran kertynyt jo kokemusta ja itsetuntemusta. Ja mahdollisesti itseluottamusta. Ainakin juoksemisen himoa.

Olen matkani varrella neuvonut useita, mutta Onni Vähäahoa (Nivala City) ja Marko Mattilaa (Keminmaa Borderline) hieman syvemmin. Kumpikin on jo omilla teillään mutta konsultaatioon olen aina valmis.
Onnin tapauksessa käytiin keskeisiä kestävyysharjoittelun periaatteita läpi ja Markolle taas haettiin erilaisia vauhteja harjoittelun puuroutumisen estoon.
Molemmat edellämainitut atleetit ovat siitä mainioita urheilijoita että he eivät sellaisenaan hyväksy mitään ilman perusteluja, mutta löytävät itselleen sopivat tavat kun hieman kyseenalaistetaan. Molemmat ovat ajattelussaan monipuolisia ja hakevat omiin tarkoitusperiinsä sopivia uusia tuulia jatkuvasti.

Kaltaiseni vanhan paskan sydäntä lämmittää aina jos jompikumpi näistä minun lempikolleistani menestyy tai onnistuu. Parasta kuitenkin on nähdä heidän välillä väsyvän - on annettava kaikki, kuten olen sanonut, mutta koskaan ei itseään kokonaan.

Vanhempana täryjyränä koen velvollisuudekseni siirtää tietoa eteenpäin.

En ole mikään Santtu Mäkinen, joka aikanaan kysyttäessä löi kirjat kiinni ja vaikeni. Aikansa lapsista Veli-Matti Ranta oli avoimempi ja muistanpa vielä Veikko Vallinin ravintoluennonkin (Tuuli Matinsalon taustalta) kuten myös Kauko Karran (Teivo Stayers) ohjeet.
Suuri kiitos menee myös Raine Koivumäelle Tampereelle, joka opetti minulle harjoittelun ryhmittelemisestä aikanaan paljon. Vieläkin innostun joskus liikaa mutta ei voi mitään, terveisiä veljesliittolaiselle ja parhaalle sparraajalle for ever.
Eniten olen lukemalla perehtynyt Lasse Virenin harjoitteluun. Omistan kaikki kirjat mitä Lassesta ja Lassen harjoittelusta on tehty.
Tero Töyrylän ultrajuoksijan harjoittelu- kokoelma kestää myös hyvin aikaa (löytynee netistä vieläkin)
Juoksija lehtikin on joskus ollut tukena mutta se on hiukan sellainen "nopeasti heti mulle kaikki nyt intervallipirtelöä"- tyyppinen, ainakin osittain, mutta jollakinhan sitä lehteä on ajassaan myytävä.
Jari Tompon harjoittelun seuraamisesta on ollut suuri hyöty. Tässäkin tapauksessa harjoitusten rytmitys kuin myös sen puute muusta elämästä johtuvien seikkojen vuoksi (työ,perhe,opiskelu...) on antanut uskoa että aina ei tarvitse mennä niinkuin oppikirjassa, tulokset puhuvat. Pääasia on että kokonaisuus ja vauhtien ymmärrys on jossakin tolkussa.

Yleensäkin olen erittäin kiitollinen, että ultrajuoksussa on kiinteä yhteisö, joka nykyisen sosiaalisen median aikakaudella on erittäin avoin tekemisistään ja hyödyntää muista lajeista parhaita paloja ultrajuoksuharjoittelunsa tueksi. (jalkapallo, pyöräily, hiihto, uinti...)

 Yhteisöllisyys ei ole pelkästään hyvä asia. Harjoituskaudella ei tarvitse esittää mitään. Jos kilpaillaan aina ja kaikessa, ei lopputulos voi ultrajuoksussa olla tarkoituksenmukaista. Loppuunpalaneiden armeijalta voi kysyä jos he kehtaavat kertoa. Voi olla etteivät kerro. Ovat senverran suomalaisia - saatana sentään nyt vedetään...

HENKINEN HARJOITTELU / VALMISTAUTUMINEN

Kuuden päivän juoksussa joutuu jossain vaiheessa itsensä kanssa koville tyhmempikin juoksija. Tyhmyyden mainitsemisella tässä ei loukata eikä dissata ketään, mutta on selvää että väsyneenä pinna kiristyy ja jossain vaiheessa sisin kuoriutuu esiin.
Jollekulle itselleen tai jonkun huoltajalle ja/tai ystävälle voi olla yllätys että joku vetää äärirajoilla herneen nenään ja muuttuu kusipääksi.
Ultrajuoksulle/etappijuoksuille antautumisesta on seurannut avioeroja, alkoholismia ja yleistä vaikeutta arkeen, joten olisi hyvä uhrata edes pieni ajatus henkisten ominaisuuksiensa kehittämiselle. Pitkälle vietynä ultrajuoksu ei ole leikkiä ja jos sen varaan rakentaa koko elämänsä niin voi tulla vierotusoireita jossain vaiheessa. (omaa kokemusta on)

Suomessa on poikkeusyksilöitä jotka meditoimisen ja henkisen itse-transsendensin ansiosta ovat kyenneet mahdottomuuksiin. Jumalakin (jokin Jumalista ?) on mainittu.

Aina ei huvita, edes kilpailussakaan. 144 tuntia keskittymistä putkeen ? Ei vaan muutosta. Vuoristorataa.

Asiasta ei kannata tehdä liian vaikeaa. Joskus auttaa ACDC korvissa tai jokin muu klassinen. Joskus on hyvä vaan olla hiljaa vaikka juokseekin jonkun vieressä tuntikausia. Kärsimys on yhteinen ja päämäärä myös.

Itse käytän mielikuvaharjoittelua lenkeillä ja joskus musiikkia. Itse transsendenssi kohdallani on syöpätaudin ajoilta jalostettua kivunsietoa ja positiivisuuteen kääntymistä. Jumala on perusta mutta Hän kehottaa kohtuullisuuteen, jota kuuden päivän kilpailussa ei voi pitää hyveenä.

Olen juossut japanilaista kilpailijaa vastaan kierroksella ja ajatellut että kumpikohan meistä menee väärään suuntaan. Harakiri juosten ja niin edelleen ? Olen nähnyt Sumien (Japani) törmäävän aitaan Unkarin vanhalla radalla, koska hän yksinkertaisesti nukahti juostessaan. Olen pelästynyt kuoliaaksi, kun eräs Unkarilainen kilpailijatar hiipi taakseni ja huusi pöö laahustaessani yön synkimmällä hetkellä eteenpäin.
Suuri esikuvani Wolfgang Schwerk (Saksa) lauloi kerran aariaa. Hän oli harjoitellut 400 kilometrin viikkoja ja osittain paljain jaloin eikä koskaan juo eikä syö kesken harjoitustensa mitään. I Don`t have to be fast - I´m just going all the time. (William Sichel, Orkney) Rinnallani on pitkään juossut Johan Steene (Ruotsi) kuulostaen astmaiselta siililtä voittaen kuitenkin koko silloisen kilpailun suvereenisti.

Asenne on Rock ! - Keijo Ikälainen (Suomi)

Kaikki edelläkerrotut esimerkit kertovat päättäväisestä tavoitteellisuudesta. Intohimosta harjoitella ja menestyä mutta myös huumorista. Jos suhtautuu liian vakavasti jatkuvasti voi tulla pitkät kuusi päivää.

Muistutan kuitenkin että sitten kun me monipäiväjuoksijat juoksemme tosissamme jää keskiverto kaikin tavoin varsin kauas. En kehu itseäni vaan muita, mutta etenkin kaikkien asennetta.
Rohkeus on meidän kaikkien perustalla. Uskallus laittaa itsensä peliin. Elää ja kokea voimakkaammin kuin missään muussa tilanteessa juoksussa.(jopa koko elämässä sanovat jotkut)

LÄÄKETIEDE

Minä olen ultraurani aikana ottanut joskus muutaman asperiinin kesken kilpailun. Vatsalääkettä (Osmosal) on tarvittu. Laastaria, desinfiointiainetta ja neula rakkojen puhkaisuun. Perserasvaa. Lanoliini, Frantsilan 11 yrtin voidetta (paras).

Mutta ei mobilaattia eikä buranaa kilpailussa. Kylmähoitoa joskus.

Hierontaa. En itse erityisemmin enää pidä hieronnasta. Se vie harjoittelurasitteen tuntemukset pois ja voi syntyä vammoja liiallisesta kuormasta. Toisaalta se voi palauttaa.

Kilpailussa päivittäin mutta harjoittelussa vain poikkeuksina olen käyttänyt palautusjuomaa. Gainomax tai Teho.(laktoosittomuus puoltaa näitä paskoja) En koskaan mitään proteiinilisiä tai proteiinipatukoita. Tuhannella maililla kylläkin proteiinirahkaa ihan maun vuoksi.

Rasvaliukoiset vitamiinit menevät uskomuksen mukaan perille tai sitten ei. En ota julkisesti kantaa mutta miettikää miten paljon normaalista poiketen hikoilette ja mikä on suolojen poistuma.

Lääkäriltä ei kannata kysyä mitään näistä. Heidän tehtävänään on ylläpitää elämää. Kuusi päivää juosten on ihmiskoe. Ei sillä ole kilpailumuotona mitään tekemistä terveysliikunnan kanssa. Terveystiedekin on tässä vitsi osittain.
Sanovat velliperseet mitä tahansa mutta silloin kun on saatava kilometrejä voi ihminen syödä ensin imodiumin, sitten osmosalia ja sen päälle lihalientä ja sitten vaikka muroja ja voileipää. Ei ole mitään rajoja ennenkuin jokin (yleensä perse) repeää lopullisesti, mutta tulihan sitten yritettyä.

Sensijaan ei dopingia. En voisi koskaan katsoa itseäni peilistä. Ei piristeitä paitsi vähän kahvia jos se siksi lasketaan. Ja kisoissa on testit ainakin parhaille.

Suomalainen asenne tähän on valtavan naiivi. Ammattiurheilijoista paljastuu lajissa kuin lajissa jatkuvasti säälittäviä tapauksia narkeista. Milloin pelataan kokaiinipöllyssä tai kamppaillaan hasapäin. Piristeet ja anaboliset kaupan päälle. Aihe on etova koska taustalla on pelkkä raha, urheilija on korvattava myyntikoneiston osa. Tämä tästä.

PALAUTUMINEN

Kestävyysurheilun kuuluisin klishee : harjoituksen ja levon suhde. Unohda. Olet harjoittelemassa ultrajuoksua.

Sensijaan ohjelma joustaa - et sinä. Välillä voi levätä jos todella on tarve.

Ultrajuoksija, ja etenkin ultrajuoksija Suomen talvessa, joutuu juoksemaan kuukausitolkulla vailla varmuutta siitä onko harjoittelemassa itseään ylikuntoon tai liian syvään väsymykseen. Olen kirjoittanut blogissani aiemmin liikaharjoittelusta, joten en nyt keskity siihen tässä.
Sensijaan palautumistaan voi valvoa ultrajuoksussakin varsin helpoilla metodeilla. Unirytmi, syke, ruokahalu ja yleinen kiinnostus/jaksaminen muuhun elämään. Sitten kun lenkille lähtö on hidastettua filmiä olisi syytä olla menemättä - ilman huonoa omaatuntoa, vaikka ei tullutkaan 200 km viikkoa tällä kertaa.

Palautumista voi nopeuttaa syömällä ja nukkumalla hyvin. Juoksemalla palauttavia lenkkejä tai vaikkapa saunomalla ja uimalla. Joskus voi juoda oluen tai viiniä mutta känniä en suosittele kesken kovimpien harjoituskausien kuten en muulloinkaan. 
Pitää uskaltaa levätä ja rentoutua mutta pitää uskaltaa myös juosta itsensä ihan yöhön - niin ettei housuja saa jalasta lenkin jälkeen. Mutta ei oksennukseen eikä pyörtymiseen asti.

JÄRJEN KÄYTTÖ

Yllaolevista harjoitusesimerkkiviikoistani maaliskuun viikolla totesin torstaina illalla Kirsille että "Tämä on nyt tässä - olen valmis juoksemaan Suomen halki jos pysyn terveenä. Voisin jatkaa tällaista harjoittelua monta kuukautta mutta siinä ei ole enää järkeä." 
Toukokuussa 2014 sitten äitienpäivänä lähdettiin ja loppu on onnistunutta historiaa. Uskalsin siis löysätä ajoissa ja juuri tämä on tärkeää ennen monipäiväjuoksuja. Kisat itsessään vaativat kaiken käytettävissä olevan energian, joten on järjetöntä lähteä viivalle valmiiksi loppuunajettuna.

Tässä pitää unohtaa suomalaiskansallinen ja erittäin luterilainen viimeiseen hengenvetoon asti  ulottuva uhrautuvan työnteon kulttuuri. Työt eli raskain harjoittelu lopetetaan ainakin kuukausi ennen kuuden päivän kilpailua. Viimeisenä kuukautena voi aivan hyvin juosta vähemmän määrää mutta säilyttää tärkeimmät elementit viikottain, eli pitkän, korkeintaan 40 km lenkin ja jonkinlaisen helpon hieman kovemman vauhdin lenkin.

Olen siis sitä mieltä että yli 40 km lenkkejä tulisi tehdä harvoin. Ne kun tahtovat mennä kulutuksen puolelle liian pitkäksi aikaa. Sensijaan kahdessa päivässä viikossaan voi aivan hyvin juosta yhteensä 100 km jos lepää senjälkeen oikein.(tuplaharjoitukset ynnä muu määräkuuritus...)


LOPUKSI

Tämä ei todellakaan kaikki ole tässä. Blogikirjoitukseksi tämä on jo pitkä mutta niin on taival ultrajuoksussakin.
Valmistaudun itse parhaillaan kevään 2018 Unkarin kuuden päivän juoksuun. Pitkästä aikaa olen motivoitunut koska on aikaa ja väsymykset niin ultrajuoksusta kuin yritys- ja muusta muuttuneesta elämästäni ovat taakse jäänyttä elämää. 
Lukijana voit nyt jatkossa seurata blogistani minun versiotani valmistautumisesta kuuteen päivään ikäänkuin livenä, viikko viikolta. Aloitin Unkaria varten vasta juuri, 22.11. Vuosikilomerit ovat marraskuun loppuun 2817 km. Vain. Mutta olen vetänyt henkeä...

Stravan poikkeama lukema johtuu siitä että aloitin sen päivittämisen kesken vuoden. Uutena ominaisuutena näytän Stravassa välillä sykelukemat sekä satunnaisia kuvia.

Harjoitteluni näkyy blogin oikeasta yläkulmasta Stravasta tai Garmin Connectista.

En enää jatkossa toista niitä päiväkohtaisesti kirjoitusteni yhteyteen.

Viikko 47. 
 
 64,6 km - 7 tuntia ja 2 minuuttia - vertikaalia 590 metriä

Viikko 48. auki selitettynä

Ma- Lepo,  tiesin mitä on tulossa viikolle, joten no problem levätä ennakkoon.

Ti- Kaisanrannan lenkki 24 km - 2.31. Pitkä kestävyysjuoksuharjoitus johon nousumetrit tuovat ekstraa.

Ke- ap. Virtaniemen lenkki 17 km - 1.43. Aavistuksen kovempaa kestävyysjuoksua jonka harjoitusvaikutusta eilinen lenkki tehostaa.
ip. 7,9 km löysää ja lihaksia hierovaa hidasta juoksua osin poluilla.

To- Apinavaaran lenkki 22,3 km - 2.30. Kova pakkanen, reitistä 15 km tietä ja loppu moottorikelkkauraa. Apinavaaran ylämäkeen hiukan tiukemmin runkkua. Tahtoharjoitus. ELO korvanapeissa.

Pe- 10,2 km - 1.06. Taloudellista palauttelua kyläteillä.

La- ap. Palo-Pyhävaara ja Pyhävaara voimaharjoitus 12,9 km - 1.35. Täydet lääkkeet polvenkorkuiseen hankeen ja upottavaan moottorikelkkauraan. Sykkeet tapissa. Itku tuli vasta Pyhävaaran rinteessä - seuraavaksi olisi tullut ambulanssi. Lopussa tiellä vielä maksimisykeotatus kahdesti 151 ja henki loppui. Vanha paska.
ilta 8 km - 51 min. Palauttavaa mutta matkavauhtista juoksua.

Su- Paatsjoen sillan lenkki 19 km - 2.02. Matalalla teholla energiaa säästäen. Johdatus kuuden päivän juoksun kestävyysharjoittelun tuntumaan. Erittäin hyvä tunne helppoudesta.

yhteensä 121,6 km - 13 tuntia ja 21 minuuttia - vertikaalista nousua 1,226 metriä

Marraskuu 

 200 km - 23 tuntia

Satunnainen kuva harjoittelustani viime syksyltä.

Erittäin henkilökohtainen kuva kodinhoitohuoneesta lauantailta 2.12. Lähdössä illalla päivän toiseen harjoitukseen. Ulkona täysikuu, pakkasta ja kaamos alkanut. Aamupäivän polvenkorkuisessa lumessa ja upottavalla kelkkauralla juokseminen tuntuu vielä jäsenissä ja mielessä. 
Silti on mentävä - annat vain kaiken...

 

Rohkeutta harjoitteluusi ja unelmiesi toteuttamiseen. Jos minulta kysyt niin päivääkään en antaisi pois - enkä yhtäkään kilometriä.

 

KUUDEN PÄIVÄN JUOKSU - 1.

Olen luvannut kirjoittaa kuuden päivän juoksusta ja siihen valmistautumisesta. Useiden sähköpostien ja henkilökohtaisesti esitettyjen pyyntöjen innoittamana ryhdyn nyt tähän mahdottomaan tehtävään.

ALUKSI :

Lukija : Älä yritä löytää vastausta kaikkeen, vaan pyri ymmärtämään kysymykset.

TAUSTAA

Kuuden päivän juoksu on todellista ultrajuoksua. Sen voi mieltää eräänlaisena etappijuoksuna ja juuri tästä syystä otsikossa voisi yhtälailla olla sana : monipäiväjuoksut.

Suomen urheiluliitto ei ole noteerannut ultrajuoksua ja laji on usein kuitattu pienen joukon puuhasteluksi. Edes muoti-ilmiöstä kaupalliseksi standardiksi kehittynyt polkujuoksukaan ei juuri ole muuttanut ultrajuoksun asemaa Suomen urheiluskenessä. Sensijaan polkujuoksu on nostanut urheiluvälinevalmistajien myyntiä koska kaikilla pitää olla samanlaiset kengät ja juomareppu kuin Kilian Jornetilla.
Edelläkerrottu nyt ei ole mitään uutta, sillä Suomessa kaikesta noteerattavasta urheilusta 80 prosenttia on jääkiekkoa, kymmenen prosenttia pesäkorilentopalloa tai autourheilua ja loput sitten jotain muuta sekamelskaa. 
Jääkiekko on ostanut asemansa ja suurin osa kädellisistä lapsellisesti luulee että kaikki toisetkin kädelliset kiinnostuvat aina ja vain jääkiekosta - kyseessä on siis selvä salaliitto.
Huippujääkiekon kunniaksi on kuitenkin luettava että maailmanmestaruuden voittaminen ja muu kansainvälinen pärjääminen on tehnyt yhden tärkeimmistä menestykseen johtavista asioista tutuksi : pelin (urheilemisen) on oltava pelaajilleen (urheilijalleen) kivaa. Tämä tarkoittaa että turha hermoilu jää pois, sitten kun on aika niin voitetaan. Tämä pätee myös ultrajuoksuun : kun hetki lyö niin käytä se hyväksesi, juuri silloin on pakko jaksaa ja se on kivaa.

Maailmassa tosin on vain yksi ihmisiä yhdistävä urheilulaji - jalkapallo. Jos ette usko niin menettepä minne tahansa maailmassa pallo kainalossa ja potkaisette sen sitten tuntemattomalle niin todennäköisyys siihen että hän potkaisee sen teille takaisin on melko suuri.

Sitävastoin jos juoksette jossain niin teitä luullaan murtovarkaaksi, yöllä otsalamppu päässä tirkistelijäksi tai muuten vaan mielenvikaiseksi, mutta älkää luovuttako - sillä :

KESTÄVYYSJUOKSU VAATII SYVÄÄ HENKILÖKOHTAISTA ROHKEUTTA.

Ja kuuden päivän ultrajuoksu vielä ainakin kaksinverroin enemmän.

TÄRKEIN ASIA

Aikaperspektiivi. Kuuden päivän juoksussa on tarkoitus juosta tai yleensä liikkua eteenpäin kuusi päivää yhtämittaa. Siis 144 tuntia koko ajan. Jatkuvasti.

Tämä ei ole mahdollista. On.

Jos ette pysty olemaan erossa elämänkumppanistanne, lapsistanne, työstänne, kännykästänne, tietokoneestanne, raamatustanne tai ylipäätään koko elämästänne kuutta vuorokautta yhteen mittaan niin miten kuvittelette pystyvänne juoksemaan koko tuon ajan ?

RATA

Hyvä tulos syntyy liikkumalla radalla eteenpäin mahdollisimman paljon. Ette kuitenkaan ole siellä yksin. Huomaatte pian että ympärillänne on koko joukko muitakin kädellisiä kiertämässä kierroksia. Ja kaikilla heistä on taatusti erilainen suhtautuminen kuuden päivän juoksuun ja etenkin juuri siihen samaan kilpailuun tai tapahtumaan johon tekin poloinen olette mennyt osallistumaan.

KÄVELY

Kun iso joukko ihmisiä kokoontuu saman asian äärelle niin asia yhdistää mutta myös eriyttää. Jo tullessamme alas puusta meillä oli kävelemäänoppimisen lisäksi paljon ongelmia esimerkiksi banaanien tasapuolisessa jakamisessa. Toiset oppivat myöhemmin juoksemaankin mutta jokaisen meistä on käveltävä kuuden päivän juoksussa hiukan. Pikkuisen tai vähän enemmän. Se vähän riippuu..myös banaaneista.

KUUSI PÄIVÄÄ ELÄMÄÄ

Ongelmat sensijaan eivät ole näiden vuosien aikana kädellisten joukossa vähentyneet, joten nyt olisi oiva tilaisuus yrittää keskittyä omaan tekemiseensä. On hyvää viihdettä seurata toisten tekemisiä kilpailun aikana mutta ei saa masentua jos jonkun huoltotilassa nesteytetään urheilijaa keinotekoisesti tai jossakin toisessa huoltotilassa harrastetaan seksiä kesken kilpailun.
Luulitteko että kaikki ovat rehellisiä kilpailijoita tai että kaikki vain vimmaisesti yrittävät parhaansa pelkän tuloksen suhteen ? Joku saattaa juosta tietyn kisan kunnioittaakseen edesmennyttä vaimoaan joka sattumoisin oli ultrajuoksija. Ambitiot juosta ovat kovasti laajemmat, totutuista hölkkä- tai maratonjuoksuista mielenkiintoisesti poikkeavia.
Naiminen kesken kilpailun saattaa rentouttaa, etenkin jos on varaa olla radalta poissa sen hetken. Te sen päätätte. Minulla on kokemusta. Siis kuuden päivän juoksusta.

Yritän selventää teille, että kuuden päivän juoksu ei ole mikään neljän tunnin suolakurkkumaraton mehukatteineen, vaan kokonaisvaltainen pätkä ihmisten elämää kuuden päivän jaksona. Suurin piirtein kaikki paikalle kilpailemaan hilautuneet ovat tulleet juoksemaan mutta kovasti omista lähtökohdistaan ja omilla vahvuuksillaan joten keskittykää omaan tekemiseenne mutta seurustelkaa toki myös muiden kanssa oppiaksenne, jopa elämästä.

Ei siis ole valmista sapluunaa juoksuviihdeurheilulehdessä. Että näin kun teet niin saat helvetin hyvän tuloksen ja pikkuisen palautusjuomaa päälle. Vaan kyse on jostakin muusta. Jos ette tajua, niin juoskaa tavallisen elämänne keskellä kuutena päivänä peräkkäin maraton ihan vaikka omalla reitillä. 252 kilometriä ja risat päälle.
Siinä ohessa käytte töissä, hoidatte perheen ja katsotte hiukan televisiota - ainakin loton ja lauantain luontodokumentin. Harrastatte seksiä tai käsitöitä, yritätte löytää positiivisuutta arkeenne keskellä nillittävää suomalaista ilmapiiriä ja tietenkin saunotte. Mutta juoksette ne 252 kilometriä.
Ette pysty vai ?
No miten luulette pystyvänne kuuden päivän juoksussa sitten parempaan ?
-No kun ei tarvitse käydä töissä eikä...
Älkää nyt puhuko paskaa. Pakkohan on arjessakin pystyä jos aikoo juhlia. Sitähän te haluatte, eikö niin ? Niitä kilometrejä. Kilometrien juhlaa. Menestystä. Kokemuksia joita ette voi ostaa.

Valotan omaa kompetenssia tässä välissä. Aikanaan testasin itseäni ennen ensimmäistä kuuden päivän juoksuani juoksemalla kuutena päivänä peräkkäin noin kolmekymmentä kilometriä joka päivä. Joko yhdellä lenkillä tai useammalla. Tästä syntyy (voi syntyä) matemaattinen utopia, että jos pystytte viikossa 200 kilometriin voitte kisassa pystyä 600 kilometriin. Minä en vielä ole pystynyt. Vielä. Toisaalta olen pystynyt reiluun 1600 kilometriin 27 päivässä joten minulla on varaa vaatiakin jotain itseltäni. 
Palaan harjoitteluun tarkemmin sitten osassa 2. Sitä ennen juoskaa. Paljon mutta hiljaa. Ja liikkukaa pitkään yhtäjaksoisesti, muutenkin kuin juosten.

SÄÄ

Olen juossut kuuden päivän juoksuja jossa lämpötila on vaihdellut lähes pakkasesta helteeseen. On satanut ja salamoinut. Puutarhatuolit ovat lennelleet ja huoltopöytä miltei tuulessa kaatunut. Silti kaikki juoksevat (yrittävät liikkua) koko ajan. Tai melkein koko ajan. Jonkin verran vaatetusta tarvitaan kaikkeen. Ja kenkiä. Isompia kuin normaalisti sillä jalat saattavat turvota. Pää turpoaa. Ainakin minulla välillä.

POSITIIVISUUS

Voimien loppuessa käännytte etsimään niitä jostakin. Vain positiivisuuden kautta voi löytää uutta voimaa loppuunajettuna. Viha ei vie pitkälle.
On erilaisia tapoja. Meditointia ja musiikkia korvanapeissa. Keskusteluja muiden kilpakumppanien kanssa tai/ja huoltajan kanssa.
Minä sairastuin syöpään ollessani 28- vuotias. Kaikki merkittävä juoksu-urallani on tapahtunut sen jälkeen. On oltava intohimoa mutta myös rohkeutta myöntää heikkoutensa ja kehittää vahvuuksiaan. Ja on juostava. Ihan saatanan paljon ja juuri silloin kun elämän muut asiat vaativat kaikkea muuta kuin juoksua. On uskallettava kokeilla. Mutta juoksulle ei saa kokonaan antaa itseään koskaan. (Lassekin sanoi näin. Viren siis. Kuka Viren ? Mitäs jos tutkisitte historiaa hieman.)

SUUNNITTELU

Jos olette suunnitelleet että kolmannen juoksupäivän iltana kilpailussanne kello 18.03 huoltajanne antaa teille energiapatukan numero kolme laatikosta kuusi ja olettekin juuri silloin vessassa oksentamassa niin olette epäonnistuneet - suunnitelmassa - mutta ette kilpailussa. Ei siis ole järkevää suunnitella etukäteen liikaa. Sensijaan on järkevää miettiä valmiita toimintamalleja mahdollisten eteentulevien ongelmien varalle. Toimintamallien yksinkertainen tehtävä on saattaa juoksija juoksukuntoiseksi ennemmin tai myöhemmin.
Olipa kauniisti sanottu. Siis toimintamallien yksinkertainen tehtävä on saattaa juoksija yleensäkin elävien kirjoihin laskettavaksi ja edes jotenkin liikuntakykyiseksi.

PIENET ASIAT

Jotta ihminen pysyisi liikuntakykyisenä kuusi päivää on pienten asioiden oltava jatkuvasti lähes kunnossa. On syötävä ja juotava jatkuvasti mutta ei liikaa. Jos jokin vaate tai kenkä ei toimi niin se on vaihdettava. Huoltoa suunnitellessa on hyvä miettiä juostessaan mitä tarvitsee. Ja saako sitä. Kaikkea ei voi koskaan saada. Silloin on vaan juostava. 
Ja rasvattava perse. Sillä jos perse ei toimi niin sitten ei toimi mikään. Menee siis perseelleen. (jatkuva hikoilu syövyttää ihon rikki ja sitten sattuu...)

RUOKA

Kuuden päivän kilpailuissa syödään ja juodaan kuten normaalissa elämässä paitsi vähemmän kerralla ja useammin. Normaalia ruokaa ja säähän sopivaa juomaa. Jokainen määrittelee itse oman normaalinsa. Kauppoja on jokapuolella maailmaa ja urheiluravinteista on hyötyä mutta geeleillä ei kukaan elä kuutta päivää.

UNI

Kuuden päivän kilpailussa ei saisi nukkua ollenkaan. 
Kun huomioidaan henkilökohtaiset ominaisuudet niin lääkäri sanoo että olisi nukuttava vähintään kuusi tuntia vuorokaudessa huomioiden rasitus.
Jokainen päättää unesta itse. Huippujuoksijat nukkuvat erittäin vähän. Riski on iso grillata aivonsa mutta kilometrejähän tässä on tarkoitus kerätä. Ei siis terveysfasismia eikä neuvolantätejä tähän.
Oma mielipiteeni on että kannattaa nukkua viimeistään silloin kun homma menee hoiperteluksi tai syntyy aistiharhoja.

KILPAILUN JÄLKEEN

Kun olette juosseet kuusi päivää niin sitten ehkä tiedätte jo jotain edelläkerrotusta. 
Kilpailu loppuu. Olette kuolemanväsynyt, kipeä ja teillä on paljon pyykkiä.

Ettekä oikein pysty mihinkään järjelliseen toimintaan.

Voi olla henkisesti vaikeaa pysähtyä. Päästä pois radalta. Palata omaksi itseksi jälleen. Ymmärtää mitä on saavuttanut. 

Antakaa itsellenne lepoaikaa. Ottakaa pari päivää rauhassa. Älkääkä kiirehtikö sinne töihin, kyllä ne odottavat. Juokaa olut. Itkekää. Chillailkaa läheistenne kanssa.

Ja suunnitelkaa sitten seuraavaa kuuden päivän kilpailuanne, sillä olette myyneet sielunne ultrajuoksulle. Toivottavasti vain osittain.

Kannattaako ? Kyllä ehdottomasti jos minulta kysytään.

Kuvat ovat Unkarin kuuden päivän kilpailustani keväältä 2017.

OSA 2. KIRJOITUKSESTA JULKAISTAAN MYÖHEMMIN. SE KÄSITTELEE HARJOITTELUA JA VALMISTAUTUMISTA MUUTENKIN.

Tähän blogitekstiin olennaisena osana liittyy 1883 Adolf Erik Nordenskiöldin viimeisellä Grönlannin retkellä kaksi saamelaista ja se että he hiihtivät kahdessa päivässä noin 420 kilometriä lähes nukkumatta kuin myös Jesper Olsen tanskasta, joka on juossut maailman ympäri kaksi kertaa. Ihminen on siis liikkunut aina ja pystynyt liikkumaan paljon jos on ollut tarve tai syy.
En siis kaipaa tähän blogini kirjoitukseen minkäänlaisia niin sanottujen "ammattilaisten" kommentteja kuuden päivän juoksusta. Monipäiväjuoksuun kun ei voi soveltaa ammattivalmennusta eikä terveystieteitä kuin osittain. Hommalla ei ole mitään tekemistä terveysliikunnan eikä etenkään terveyden kanssa. Jokainen kilpailee omalla riskillään.
 

RASTI

- 18 astetta. Pakkasta. Kalenterissa oli rasti tämän päivän kohdalla. Aamukahvilla katselin keltaista paloa puiden latvojen yllä. Keittiön ikkunasta näkyy vaaroille. Vielä hetki ennenkuin tästä tulee kaamosvalon maa. Tiaiset kärvistelivät lintulaudalla.  


Tein koko päivän kaikkea muuta kuin rasti vaatisi. Makasin haalareissa solumuovipatjan päällä ja avasin Kirsin autosta kiinnijäätyneen käsijarrun. Sulatin matkailuauton jäätyneen harmaavesiventtiilin. Käynnistin moottorikelkan ensi kertaa sitten kesän. Vaihdoin vastavalmistuneen katoksen toiseen valoon uuden ledilampun.

Palasimme eilen viikon matkailuautoreissulta. Tuli käytyä Rovaniemellä kaupoilla ja viihteellä eli teatterissa. Kuusamossa kylpylässä pehmittämässä rakennusurakan kovettamia hartioita. Ja sitten Luostolla ihan muuten vaan. Henkeä vetämässä. Ennen rastia.

Juostessani keskiviikkona Luostolla tiedostin rastin lähenevän. Niinpä juoksin muutaman nopeamman kilometrin pakkasesta huolimatta. Tunsin itseni terveeksi ja hyväkuntoiseksi, ehkäpä kymmenen kilometriä menisi alle viidenkymmenen minuutin. Helposti ?

Iltapäivän päätteeksi puin sitten lenkkivaatteet päälleni. Juoksin kotitien sinisyyteen päivän viimeisten auringonsäteiden kanssa. Katselin hiljentyen samaa maisemaa minkä te näitte kuvassa aloittaessanne lukea tätä.
Käännyin kylän raitille ja kohtasin alkutalven viiman. Ilmassa oli viiltävää kosteutta mikä Pohjoisessa on harvinaista. Huivia naaman eteen ja maantielle. Pari kilometriä ja sitten sininen satu. Haapakurun alussa askel vajosi vain viitisen milliä kelkalla ja autolla poljettuun uraan. Katselin Palo-Pyhävaaraa, samaa mitä te katsotte tuossa seuraavassa kuvassa.

Juostessani syvemmälle Haapakuruun askel alkoi upottamaan enemmän. Poromiehet olivat ajelleet kelkoilla rehukuormia ristiin rastiin. Viiden kilometrin kääntöpaikalla pysähdyin hetkeksi. Hiljaisuus. Luonto on kuorruttunut valkoiseen. Palasin kotiin hyvällä mielellä. Olen Pohjoisessa kotonani - myös henkisesti.

Rasti kalenterissa merkitsee harjoittelun aloittamista. Haapakurun lumelta on pitkä matka kevään Unkarin kuuden päivän juoksuun. Harjoituskilometreissä 1500 - 2000 kilometriä. Aikaa reilu viisi kuukautta.
Ilmassa on tiettyä surumielisyyttä. Kuinkahan monta kertaa olen aloittanut harjoittelun jotakin päämäärää varten ? Kerrankin on aikaa. Ei työmurheita eikä muitakaan paineita. Näin olisi saanut ehkä olla jo vuosia aiemmin - silloin hieman tuoreempana. Mutta toisaalta...

Minua lähellä olevat nuoremmat ultrajuoksijat ovat jo harjoitelleet reilun kuukauden kohti uutta kautta. Määrät ovat kasvaneet ja olen tyytyväisyydellä pannut merkille että ilmassa on tervettä päättäväisyyttä. 
Näillä nuoremmilla on vain kalpea aavistus siitä mihin ultrajuoksu voi heidät pahimmillaan johtaa. Viimeinen esimerkki löytyy Anton Krupickan blogista missä hän avautuu ensimmäisen kerran pohjia myöten vammakierteensä jälkeen. 
Ultrajuoksu voi olla elämäntapa mutta koko elämä se ei voi olla, eikä sen varaan voi koko elämäänsä rakentaa. Minä olen yksi niistä jotka ovat käyneet sillä rajalla mutta pelastuneet. Kaikkien vuosieni jälkeen olen suhteellisen selväpäinen ja edelleen juoksukykyinen. 
Minulta on sponsori pyytänyt papereita jos lähtisin juosten kiertämään maailmaa mutta en taida lähteä. Juoksemiselle maailman ympäri kuten muutenkin pitää olla jokin syy. Minulle syyksi riittää edelleen lenkkien jälkeinen hyvä olo. Hyvä olo ei pelkästään synny suurista harjoittelumääristä tai kilpailemisesta vaan hyvästä tasapainosta koko elämässä.

Edessä on pitkä talvi.

Anton Krupicka

VIIKKO 46.

Ma-Lepo
Ti- 7 km - 46 min.
Ke - La - Taukoa
Su- 10,4 km - 1.08.

Yhteensä 17,4 km - 1 tunti ja 54 minuuttia

Tulossa tähän blogiin lähiaikoina : kaksiosainen kirjoitus kuuden päivän juoksusta yleisesti ja harjoittelusta siihen.

LUVUN ALLA

Jens Lapidus ja Rahalla Saa

Stockholm noir 1 - 3

LOPPUUN KUVIA KOTIPIHALTA JA MATKALTA KOTIIN

 Kysyminen hävettää vain sen hetken. Kysymättä jättäminen ja tietämättömänä pysyminen on koko elämän kestävä häpeä.

KATOLLA

Lumiukko on kädetön mutta minä en, onneksi. Sensijaan olen erittäin väsynyt. 


Jos pitäisi kuluneesta viikostani jotain sanoa niin sen voi tiivistää yhteen sanaan : katolla. Rakennusprojekti etenee ja on nyt puolivalmis. Tässä on joutunut vääntämään kilpaa talven kanssa tai oikeammin sitä ennen. Juuri ja juuri ehdin. Ehkä.

Jos joku ihmettelee vähäisiä juoksukilometrejä niin voin vakuuttaa että tällä työtahdilla en juuri muuhun pysty. Pitkät päivät ulkona liukkailla puurakenteilla kylmässä vaativat veronsa. Eikä kyllä juuri nyt huvittaisikaan ja se on hyvä. Vielä ei ole vanhan raakin aika aloittaa.
Kun kirjoitan tätä sunnuntaina illalla niin ulkona sataa lunta. Puolet katoksesta on saanut peltikaton ja puolet on vielä kattamatta. Vielä hiukan, jaksaa jaksaa...

VIIKKO 45.

Ma-Ti - Lepo
Ke- 8,1 km - 57 min.
To-Lepo
Pe- 5 km - 34 min.
La-Su - Lepo

13 km - 1,5 tuntia

Bändistä tuli hyvä dokkari. Tämä on hiukan erilaista vanhempien setien musiikkia. Koskahan siellä radion puolella tajutaan että esimerkiksi oma ikäluokkani ei kaipaa päiviinsä mitä tahansa toistettavaa sontaa päivästä toiseen.

Menen nyt syömään leipomaani taatelikakkua. Antakaapa hyvän kiertää. Palataan taas hiukan syvällisemmin seuraavaksi.

ULUKONA

Otsikko on Pohjoisen murretta ja tarkoittaa ulkona olemista, siis taivasalla, pihalla, luonnossa - tiedättehän, siellä siis voi olla pitkiäkin aikoja täysin vaaratta ?

Minä olen ulkoilmaihminen. Pohjoiseen muutto on lisännyt ulkona olemista entisestään, monessakin mielessä. Samalla tulee arkipäivässään koettua sellaista joka on ollut vain kaukainen haave.

Menneellä viikolla rakensin päivittäin pihallemme tulevaa katosta. Parhaimmillaan kahdeksan asteen pakkasessa ja lumessa työskentely antaa perspektiivin lisäksi myös syvää tyydytyksen tunnetta että saa omilla käsillään aikaan jotakin vaatimukset täyttävää hieman vaativimmissakin olosuhteissa. Pitkien parrujen nostaminen yli kolmen metrin korkeuteen vaati jälleen tissiä ja päivän päätyttyä koki saaneensa enemmän kuin tarpeeksi, joten juoksu on ollut nyt sivuosassa. Toisaalta on ollut ilo huomata jälleen juoksun palauttava ja kuntouttava merkitys raskaan rakennusraadannan jälkeen.

Sunnuntaina olin suunnitellut lukevani kirjaa tiukasti lämpimissä sisätiloissa. Ystävä kuitenkin soitti  ja pyysi mukaansa Kessin erämaahan huoltokeikalle. Minua ei tarvitse kahta kertaa pyytää kun tarjoutuu tilaisuus moottorikäyttöisen ajoneuvon harkittuun ja luvalliseen väärinkäyttöön maasto-olosuhteissa.
Ennen lähtöä tankkasin oman mönkijäni, vaihdoin takalaukun pehmeään malliin ja pudotin rengaspaineet 0,70 baariin sekä irrotin pitkän peräkoukun pikakiinnityksestään. Otin mukaan puunsuojaliinan, sahan, kirveen ja normaalit maastovarusteet eväineen.
Ajetulla yli 20 kilometrin maastotaipaleella tuli ensikerran testattua nykyinen t3-mallinen 570 Can Am kunnolla. Verrattuna ystävän Hondaan pitkä kanamme on jousitukseltaan kovempi mutta etenemiskyky maavaroineen on sama. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut pudottaa paineet 0,35 baariin ja kääntää jousten esijännitykset vielä löysemmälle.
Pehmeällä kesäkelillä olisin ehdottomasti vaihtanut alle Mudliten leveämmät mutarenkaat mutta nykyiset alkuperäiset korkeaharjaiset Carlislet toimivat kivikossa ja jäällä moitteetta. Ystävän Hondassa oli Mudlitet ja kokemus niistä on itsellänikin talviolosuhteista erittäin myönteinen mutta nämä ovat makuasioita...
Traktorimönkkäreistä ja niiden renkaista kiinnostuneille kerrottakoon että Nellimissä poronhoitajien suosiossa on juurikin tuo 570 Can Am joko pitkänä kuten meillä tai sitten lyhyenä mallina. Poikkeuksetta ammattilaiset vaihtavat alle 29" mutarenkaan kesäksi jänkien ylitykseen. Itselläni on 28" Mudlitet jotka ovat hyvä kompromissi. Edellisessä mönkkärissämme ei ollut g2-runkoa joten edessä Mudlitet hakkasivat käsille jatkuvasti, tässä nykyisessä ei ongelmaa enää ole.
Jos joku harrastaja katsoo kuvia niin jätin tuulisuojan ja peilit paikalleen laiskuuttani. Ei niillä siellä metsässä mitään tee mutta eivät ne tielläkään olleet paria poikkeusta lukuunottamatta. Käsisuojilla varustettu malli olisi hajonnut jo monta kertaa...

Kessiä kahlatessa ihailin satoja vuosia vanhoja aihkimäntyjä. Vastaan tuli pari hirveä, riekkoja ja monet pienpetojen jälkeensä jättämät jälkivanat. Inarinjärvi oli jo Kessivuonon suulta kymmensenttisessä teräsjäässä joten pääsimme kirveellä jään kokeilun jälkeen yli kivuttomasti. Suot ja pikkujärvet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olivat jo kulkukelpoisia. Kelkka- ja suksikelistä puuttuu toistaiseksi vain lumi.
Metsähallitus hakkaa Kessistä puita tasaisesti. Voidaan kysyä onko toiminta taloudellisesti kannattavaa pitkien etäisyyksien kannalta ? Sisukkaasti metsähallituksen omat asiantuntijat julkisuudessa vakuuttavat että on mutta täysin selvää ainakin meille paikallisille on että ei ole. 
Kun paikalle Jumalan selän taakse ensin aurataan metrinen hanki pois tieltä, tuodaan rekalla harvesteri ja toisella korjuukone, hakataan ja kuljetetaan puu tienvarren kautta etelämmäs, niin kulujen jälkeen ei jää mitään  edes valtiolle. Asiaa tuntemattomille tiedoksi että 50 litraa tunnissa polttoainetta ei ole vielä mithän näissä leikeissä näissä maastoissa. 
Kun vielä kaupan päälle kaikki metsurit on lomautettu tai irtisanottu niin tehometsätalouden jälki on murheellista katsottavaa - täällä missä erämaa ei anna anteeksi kovakouraista käsittelyä vuosikymmeniin.

Sunnuntaina kaiken ulkonaolon jälkeen tein kuitenkin sumuisessa iltakelissä vielä juoksulenkin. Kirsi vinoili että tulee muuten vieroitusoireita jos on alle kymmenen tuntia päivässä ulkona. Kun kirjoitan maanantaina tätä niin sataa lunta tasaisen kauniisti. Taidan jäädä vaihteeksi sisälle - hetkeksi... ;)

VIIKKO 44.

Ma- Lepo
Ti- 8,1 km - 53,25
Ke- Lepo
To- 8,1 km - 1.01
Pe- 10,1 - 1.04
La- Lepo
Su- 9,5 km - 1.02

yhteensä 36 km - 4:02

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua 207 km - 24 tuntia - vertikaalia 3189 metriä (mitenkään keräämättä...)

Rauhaa kaikille lukijoille kaikkialla.  Let the Force be with you everywhere.

"Heprean kielen rauhaa tarkoittava sana shalom tarkoittaa kaikinpuolista eheyttä, hyvinvointia ja terveyttä, ei vain sodan puuttumista. Ihmiset tervehtivät toisiaan toivottamalla rauhaa samalla tavalla kuin me sanomme ”päivää”. Puhe rauhasta ei kuitenkaan muuttunut köykäiseksi small talkiksi, vaan sillä viitattiin Jumalan siunaukseen, jonka seurauksena yksilö voi saada sisäisen rauhan ja yhteiskunta voi päästä kokonaisvaltaiseen rauhan ja oikeudenmukaisuuden tilaan."

- Kari Kuula

 

ARKIHUOLESI KAIKKI HEITÄ,

MIELES NUORENA NOUSTA SUO.

Status : työtön. Tulot ma - pe 32,40 €/päivä, la - su 0 €/päivä, - 20 % veroa.

Työttömyys ei aiheuta minulle alkoholiongelmaa eikä seksuaalista kyvyttömyyttä. En muutenkaan koe oloani tarpeettomaksi, hylätyksi tai yhteiskunnan loiseksi. Päällimäisenä on yli 16 vuoden yrittäjätaipaleesta palautumisen tunne - helpotus että niitä saatanan laskuja ei tulekaan enää yli kolmeakymmentä joka kuukausi.

Julkisuudessa on uutisoitu työttömien työvoimapalveluista kieltäytymisestä ja oman onnensa nojaan putoamisesta. Tässäkin tasapäistetyt toimet työvoimaviranomaisten taholta jatkavat Suomen tämän hetken asenneilmapiiriä : kovat talouskeskeiset arvot ja pakonomainen "pikkuisen enemmän"- periaate jyräävät humaanit arvot.
Oma mielipiteeni on että kansan syviä rivejä pyritään systemaattisesti huijaamaan. Syntyy illuusio että jonkin näkymättömän yhteisen hyvän vuoksi pitää työskennellä palkatta ja säästää. Yhteiskunnan jäsenten hyvinvointiin liittyviä lakeja muutetaan kiihtyvällä vauhdilla ja lopputulos on aina sama : voitto jaetaan edelleen yhä harvempien kesken kuten hyvinvointikin.

Itse ehdottaisin vastikkeellista kansalaispalkkaa kaikille sitä haluaville. Esimerkkinä käytän itseäni täällä Nellimin kylässä. Saadessani kansalaispalkkaa voisin kuvitella sitoutuvani tiettyyn työpanokseen esimerkiksi vanhusten kotona asumisen tukihenkilönä tai vaikkapa eksyneen turistin erämaasta pelastajana. Ehdin huomattavasti nopeammin apuun täältä kuin kankean puhelinsoittokierroksen jälkeen ylityöllistetty kodinhoitaja Ivalosta - 42 kilometrin päästä. Samoin maaston tuntevana ja siellä kulkukeinot eri keleillä hallitsevana kykenen nopeampiin liikeisiin kuin viranomaiset sitten kun on kiire.
Voin myös luvata, että jos minulle tuodaan pihaan ryhmä loppuunpalaneita uraohjuksia, niitä jotka luulivat olevansa kuolemattomia ja uskoivat että vain työssä ja tuloksissa on imua, niin vien heidät kansalaispalkkaa vastaan luontoon hengittämään syvään ja rauhoittumaan. 
Voin sitten nuotiolla kertoa että on muunkinlaisia elämänarvoja kuin kvartaalit ja että läheisen ihmisen käteen tarttumalla jää enemmän itselle kuin virtuaalisessa maailmassa surffaamalla. Ja ehkä voisimme siinä sivussa vaikka laulaa jotakin hiljaa erämaan lempeän huminan säestyksellä.

VIIKKO 43.

Ma- 23,2 km - 2:34, Apinavaaran lenkki
Ti- 6 km - 42 min.
Ke- 8 km - 1.00. Talvituvalla ilman Garminia, tämä ei siis Stravassa näy.
To- Lepo
Pe- 10,1 km - 54,48 min, reipasta...
La- 19,1 km - 2.03. Uuttuperä ja Vellivaaralla käynti
Su- 7 km 47 min. Koipienoiontaa pururadalla veneretken jälkeen. pakkasta -7 astetta.

yhteensä 73,5 km - 8 tuntia ja 4 minuuttia - 850 m vertikaalista nousua 

Se näyttää siltä että harjoittelu on alkanut. Ei ole - eikä ala. Kunhan juoksen vapaasti kohti tulevaisuutta, jossa on ensin aina välillä muutakin kuin juoksu. Alla kuva lauantain lenkiltä Vellivaaran laelta. Todellisuudessa meillä ei ole ihan noin paljon lunta kaikkialla.

Alla kuvia sunnuntain veneretkeltä Inarilta jonne ystävä meidät kutsui. Toisesta kuvasta näette että leikkimistä tämän veden kanssa ei ole tähän aikaan kuten ei milloinkaan muutenkaan, yli 80 metriä syvää, neljä asteista vettä. Palaamme seuraavan kerran sukset jalassa tai moottorikelkalla, mutta se kestää vielä tovin.

Kirsi nauttii kylmäsavustettua hirveä ja peuramakkaraa erittäin yksityisellä tulipaikalla siellä jossakin todella kaukana.

Lahdet alkavat jäätyä, veneily loppuu täällä juuri nyt.

Kaamokseen on hetki vielä aikaa.

 

ROSPUUTTO

Uni tuli jäätyvästä joesta. Noustuaan Kotalan rantatörmälle vettä ei valunut pisaraakaan vastasataneeseen lumeen sillä eihän uneen mikään tartu. Unen takana joki yritti vielä olla urhea ja virrata edelleen uhmakkaasti tulevaa talvea vastaan, mutta silti kotirannan ryssänmaan pienempi uoma pyrki jo jäähän. Joenrannnan koivut olivat jo ajat sitten riisuutuneet ja se paikka, missä minä ja Kirsi kesällä ruohikon reunassa kasvatimme kullankeltaisia kulleroita, oli kuihtunut syksyn ensi pakkasten tultua.
Uni lähti hitaasti kohti taloa. Se ohitti joenrannan nurmikentälle pystytetyn kepin, johon radioamatööriantennin balunista taloon lähtevä johto on kiinnitetty. Tällä yksinkertaisella lanka-antennilla pidin viikolla Nellimistä kautta aikain ensimmäisen radioyhteyteni. (Qatariin) Uni vähät välitti, eiväthän unet tarvitse edes radioaaltoja liikkuakseen. 
Määrätietoisesti uni eteni sisälle kylmän kuistin kautta pikkukeittiöön ja siitä kodinhoitohuoneen läpi tupakeittiön lämpöön. Vielä eteinen ja sitten makuuhuone. Uni oli perillä ja siitä tuli minun uneni sillä makuuhuoneessa niitä unia pitäisi nähdä.

Unessa laitoin vähän paremmat vaatteet päälle. Valitsin kengätkin tavallista huolellisemmin ja lähdin juoksemaan Haapakuruun koska halusin rukoilla. Jumala ei koskaan vastaa liikeessä. Sitäpaitsi lumisessa metsässä tulee helposti kylmä jos juostessaan pysähtelee liikaa, joten en ollut ihan varma kuunteliko Jumala. Jotkut väittävät että Jumalaa ei ole ollenkaan mutta kysyin kuitenkin kuka suojelisi valkoista heteromiestä ? Siinä on kysymys vähän samasta jutusta kuin aasialaisilla - kasvot on säilytettävä ja heikkouden myöntäminen tarkoittaa juurikin kasvojen menettämistä.

Unessa isäni kusi lavuaariin ja ryhtyi sitten pesemään pyykkiä soikeassa soikossa jota minä käytän nykyisin autonpesussa. Siihen kun saa varsiharjan kastettua pesuaineliuokseen helposti. En kysynyt isältä miksi se pesi pyykkiä käsin vaikka pesukonekin sillä oli olemassa. En kysynyt koska muistin sen jutun Jumalan kanssa niistä valkoisista heteromiehistä. Muusta ei sitten muutenkaan tarvinnut kysyä.

Unessani istuin kirjoittamassa maassa missä ei ollut kiellettyjä sanoja. Sananvapaus oli täydellinen eikä laki määrittellyt yleisen moraalin rajoja kun kysymys oli kirjoittamisesta. Uni muuttui painajaiseksi siinä kohtaa kun näppäimistön ääressä joutui miettimään ovatko kaikki sanat hyväksyttyjä ja mitä tapahtuu jos erehtyi sittenkin.

Unessani mies tuli töistä. Hän oli työskennellyt koko yön. Hän istui bensa-asemalla ja joi laiskasti kahvia. Hän on koulutukseltaan insinööri mutta nyt hän oli jakanut lehtiä koko yön. Tunnin päästä hän aloitti toisen työnsä. Hän siivosi suurta puutarha-alan myymälää auringon noustessa pikkuhiljaa kylmän ja lumisen harjun takaa.
Kuulusteluissa poliilaitoksella kaikki muu oli kunnossa mutta hän ei tienannut 1530 euroa kuussa. Senverran vaadittiin että hän saisi vaimonsa tähän maahan ja pystyisi elättämään hänet täällä. Tämä maa on se maa missä on kiellettyjä sanoja. Mies määrättiin tähän maahan kiintiöpakolaisena. Hänen isänsä ja setänsä oli kotimaassa teloitettu. Seuraavaksi olisi ollut hänen vuoronsa, oli pakko paeta henkensä edestä.
Hänen oli tehtävä kolmea työtä, että hän sai rakastamansa ihmisen vierelleen. Kuinka moni tämän kiellettyjen sanojen maan asukkaista olisi valmis kolmeen työhön rakkauden takia. Viha kytee silti syvällä jossakin. Ei ihme että tulijoista joku turhautuu ja laittaa sytyttimen napaansa ja sitten ostoskeskus räjähtää. Silloin syy on aina maahanmuuttajan vaikka syntyperäinen sotasankarin pojan poika ehti näyttää esimerkkiä ensin jo vuosia sitten. Kiellettyjen sanojen maan ihmiset ovat mestareita sielunsa pesemisessä ja historiansa unohtamisessa.

Kiellettyjen sanojen maan lehdessä luki että muslimi auttoi ihmistä.

Mies auttoi ihmistä. Nainen auttoi ihmistä.

Ihminen auttoi ihmistä.

Valkoinen heteromies on ihmeissään. Unessani hän edelleen pukee, ottaa aseensa ja tuo perheelle ruokaa metsästä. Valkoinen heteromies voi olla hipsteri tai muu kaupunkilainen ja keinot ruoan hankintaan voivat olla perinteisestä poikkeavia mutta yhtä ihmeissään he ovat kaikki tyyni. Milloin alkoi tuo aika jolloin sananvapaus vietiin ? Milloin tuli joku jostakin ja määritteli että näin kun sanot niin olet rasisti tai natsi.
Unessani minulle kerrottiin että vaikka monille valkoisille heteromiehille opetettiin rehellisyys ja tasa-arvoinen ihmisten kohtelu jo kotona, niin heitäkin syytetään vihapuheesta. Maassa, jossa täytyy tienata 1530 euroa kuussa saadakseen rakastaa on turha aloittaa tasa-arvokasvatus kieltämällä n-sana. 
Siinä maassa on myös turha yrittää kaunistella pinnan alla vallitsevaa kaksinaismoraalia - tarkoitus oli myydä tuotteita eikä keskustella naisten asemasta silloin kun eräs tunnettu yritys siinä maassa yritti myydä naisille halvemmalla. Tasa-arvo valtuutettu ärähti - heteromiesten puolesta ?

Ketkä ovat kiellettyjen sanojen maassa ylimääräisiä ja kuka sen saa määrittää ?

Unessani näin isoisän makaamassa juoksuhaudassa aivan toisessa maassa. Isoisä tunki sanomalehtiä muniinsa estääkseen niitä jäätymästä - eivät silloin kaikki pelanneet. Kaikille ei oltu tarjottu tasapuolisia mahdollisuuksia, eivätkä kaikki pärjänneet. 
Heti noiden aikojen jälkeen kaikista ei yritetty tehdä johtajia. Silloin työmies oli palkkansa ansainnut ja ilman kilpailutuksia. Koulukiusaukseen ei senjälkeenkään heti puututtu, eikä hiihtoliitolla ollut yhtään sen enemmän rahaa kuin nykyään. Noiden aikojen jälkeen urheilukilpailuihin tultiin katsomaan urheilua koska haluttiin unohtaa. Nyt ei enää muisteta mitä.

Unissani vuosien varrella syöpätaudin jälkeen olen nähnyt tasaisin väliajoin saman painajaisen. Tiheässä mäntymetsässä minua ajetaan veitsen kanssa takaa. Pujottelen runkojen välissä ja jokin lähestyy. Herään siihen kun ylleni on kumartunut vaaleanharmaa hahmo. Sen silmät hohtavat mustina aukkoina ja veitsi välkähtää. Mutta nyt en herännyt.

Unessani kuljin jäätynyttä pihan hiekkaa pitkin postilaatikolle yhä uudelleen ja avasin sen vapisevin käsin. Odotan kirjettä, jossa Kela määrittelee olenko ollut töissä viimeisen 48 kuukauden ajan riittävästi saadakseni työttömyyskorvausta. Jos en ole maksanut yrittäjäeläkettä tarpeeksi voi olla että työssäoloehto ei täyty ja joudun 21 viikon karenssiin. 
Uneni alkoi muuttua levottomaksi. Ulkona joen rantaan lankesi kapea valokiila vaarojen takaa. Kyselin 16 vuotta yötäpäivää yrittäneenä ja siinä sivussa muita työllistäneenä, että missä on kohtuus. Mutta kukaan ei vastannut ja niin se on aina kiellettyjen sanojen maassa lopulta. Sitä kutsutaan siinä maassa hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Miksi ihmeessä olisin maksanut enemmän eläkemaksuina kuin hyvinvointiyhteiskunta minulle nyt armollisesti soisi. Unessani lensin kiellettyjen sanojen maasta pois kuumailmapallolla ja ihmettelin miksi ihmiset eivät siellä alhaalla ajattele, vaan nielevät kaiken valmiiksi pureskeltuna.

Onneksi minua siellä kuumailmapallon korissa ei kusettanut, sillä pulloa tai muutakaan astiaa ei unessani minulla mukana ollut. 

Uneni muuttui taas levolliseksi. Muistin mikä oikeasti on elämässäni tärkeää. Ja kuinka paljon ihmisiä onkaan huonommassa asemassa kuin minä. Minähän olen jo vuosia sitten ottanut selville mitä vaatii jos jättäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle. Se on varsin pieni hinta siitä että saan elää vapaasti.
Unessani juoksin vaaran päälle. Päivä kahlasi vedessä. Sumun yläpuolella syntyi tunne että en pääse enää koskaan alas. Voi miten onnellinen olinkaan. Aamu tuli ja alas juostessani uni pakeni edelläni jättämättä jälkeäkään rospuuton ensilumeen.


JALAT ON

Hieman vakavammin otettavan kirjoittamisen ohella olen notkunut omalla hirsirakennustyömaallani turvakengät jalassa. Olo on notkumisen jäljiltä jalaton. Lepoa sitten vaan mutta toisaalta kaikki lenkit viikolla olivat nautittavia. 
Mikään kiire ei ole vielä aloittaa harjoittelua tosissaan kevään Unkariin. Niinpä jätin sunnuntain lenkin suosiolla väliin ja ulkoilutin kameraa Kirsin kanssa - kuvat alla.

VIIKKO 42.

Ma-12km-1:27
Ti-8 km-46:42
Ke-To-Lepo
Pe-8,1 km-53:35
La-12,2-1:29
Su-Kävelyä Kirsin kanssa luonnossa reilu pari tuntia.

Yhteensä juoksua 40,4 km -  4:37 - vertikaalista nousua 517 m

VIIKOLLA LUETTUA

Herta Müller - Matala Maa (Tämä olisi jokaisen ihmisen luettava...)
Vladimir Sorokin - Telluuria

OH3GWO

After couple silent years I decided to put up humble and small radio amateur set up in my new homevillage Nellim; KP48DU. Greetings from Lapland and from real tender wilderness !
Antenna is simply G5RV and radio is still my old Yaesu FT-897. 
First contact here was A71JOTA, Qatar with 5/9 pleasure. (21260.00 Mhz)
Many thanks and lets here more in the future.

73`pasi