MIELELLÄÄN TÄNÄÄNKIN

Jos vaikka huomenna ? Tai sitten kun... ? 

Elämä on tässä tänään. Kun kirjoitan tätä on alkanut historiallinen jakso elämässäni. Yleensä kun jokin alkaa niin jokin loppuu. Tällä kertaa loppui asuntolaina. Ja yritykseni palkkasi samantien toisen työntekijän. Yaseen sai työparikseen Karimin. Ja minä ? Minä olen nyt melkein vapaa. Ainakin niin kauan kuin talous kestää. Eli illuusio valinnan vapaudesta toteutuu taas pykälää enemmän. Yrittäjä tuskin koskaan on täysin vapaa mutta ainakin voin kuvitella miltä se tuntuisi. Ja nyt on aikaa. Jos vapaata mammonan sijasta valitsen. Ja tehän tunnette minut - valitsen varmasti. Koska elämä on tässä tänään.
Kun kirjoitan tätä launtaina illalla saunan jälkeen niin sataa lunta kaatamalla. Päivällä hiihdimme ensimmäisen kuvan maisemassa. Hiljaa perinteistä hiihtoa eteenpäin. Seurana suksien suhina ja erämaan äänettömyys. Mitä nyt hiukan vaarojen välissä moottorikelkkojen satunnaiseen ääneen sekottui kaukainen rekikoirien innokas haukunta.
Sallassa on talvi. Valkoinen talvi ja pakkasta. Kun on kirkas päivä niin sininen valo seuraa yhdeksästä iltapäivä kolmeen. Kun on pilvistä niin kaamoksen päivä on lyhyempi mutta hohtava hanki valaisee kainosti siltikin.
Lunta ei Lapin mitalla ole paljon mutta lisää tulee. Pakkanen ei ole vielä jäätänyt soita mutta moottorikelkkakauden avajaiset pidettiin perjantaina. Kunnanjohtaja oli paikalla puhumassa. Saimme skoolata ja ihan ilmaiseksi ! Olimme läsnä Keloravintolassa sattumalta koska menimme sinne kuuntelemaan Laskutelinettä. Suoraa ja konstailematonta rokkia covereiden muodossa. Jossakin neljännen tai viidennen jälkeen pääsin huutamaan että soittakaa Paranoid ! Kostoksi vanhoille ajoille kun soittaessani levyjä aina joku pösilö huusi tuhannen kännissä sitä samaa. Ja soittihan bändi sen. Ihan lopuksi. Ja seuraavana päivänä aamulla ladulle. Jotta totuus ei unohdu. Ihminen on luotu liikkumaan.
Paitsi liikkumaan myös elämään. Tässä, nyt ja tänään. Olen itse kokenut miten nopeasti kaikki muuttuu. Tänään terve ja huomenna sairas. Siksi "mutta kun" ja "sitten kun" eivät omalla kohdallani toteudu. Haaveet on tehty toteutettaviksi ja valinnat valittaviksi. Mielellään mahdollisimman pian.
Työssäni tapaan ikäihmisiä jotka usein kertovat murtuneista haaveistaan. "Sitten kun jäätiin eläkkeelle niin meidän piti mutta..." Samoin ultrajuoksijana olen kokenut että kun on oikea aika niin polkimet on syytä laittaa työasentoon ja työasenteeseen. Muuten ei tule tulosta eivätkä haaveet ainakaan toteudu, ei edes sinnepäinkään. Aina ei voi onnistua mutta aina voi yrittää. 
Aina voi myös yrittää elää juuri niinkuin hyvältä tuntuu. Mielellään tänäänkin.

VIIKON 49. LIIKUNNAT

Ma- 8 km - 51 min. Kevyttä juoksua tiellä.
Ti-Ke- Lepo
To- Kävelyä Kirsin kanssa tunti ja päälle perinteisen hiihtoa puoliteholla 5 km - 30 min.
Pe- 10 km hiihtoa Kirsin kanssa ja päälle juosten 11 km - 1.17.
La- 13 km hiihtoa kirsin kanssa ja päälle juosten 5 km - 26 min.
Su- 6 km vaellusta.
yhteensä juoksua 24 km -2 tuntia ja 34 minuuttia, muuta ei lasketa mutta siellä se on.

Osanottoni niille jotka viettävät itsenäisyysjuhlia mustassa kurassa. Viimeinen kuva ennen videota on otettu tänään 6.12. kello 13.00. Hyvää itsenäisyyttä kaikille !

Parivaljakko menossa Kaunisharjun kierrokselle.

Yrittäjä yrittää selvittää missä ollaan.

Rauha.

Kirsi jumppaa "kotipihassa", taustalla Sallatunturi.

Sallatunturilta suunnilleen koilliseen.

TILISIIRTOJA

Kävin tänään pankissa. Oikeasti. Fyysisesti siis. Ihmettelettekö miksi. Koska olen yrittäjä ja yrittäjien on joskus vietävä rahaa pankkiin koska muuten te ette voi nostaa sitä automaatista itsellenne. Mistä muualta sitten raha pankkiin tulisi. Toisaalta kun automaatti on tyhjä niin tiedätte siitä että olette maksaneet liiaksi korteilla yrittäjille.
Otin pitkää askelta kohti Ylöjärven Osuuspankin ovea heti aamukymmeneltä. Vettä satoi ja tuuli niittasi sen naamariin. Ovella totesin että kiinni on vielä mutta tuulikaapissa näkyi olevan maahanmuuttajaisä pienen poikansa kanssa. Oletin automaattisesti että hän asioisi tuulikaapin automaatilla mutta hän avasikin oven kohteliaasti minulle. Samassa ovenraosta ohitseni etuilivat taakseni sillä välillä tulleet kaksi naista ja pieni mies. Ahtauduimme kaikki tuulikaappiin.
Tullessani viimeisenä sisälle katsoin maahanmuuttajaisää silmiin ja sanoin kiitos. Mies pelästyi mutta tokeni sitten ja mumisi vastauksen ontuvalla suomella. Muut tuulikaapissaolijat tarkistivat sillä aikaa mykkinä loistevalojen kuntoa katossa. Ja pieni mies haisi. Minä mietin ihmisen kohtelua. Ja vettä ja saipuaa.
Aromikkaan mutta hiljaisen tuokion keskeytti pankkitoimihenkilö joka purjehti avaamaan oven toivottaen hyvät huomenet. Vain minä ja maahanmuuttajaisä vastasimme. Hajaannuttiin saliin. Sain numeron kolme ja maahanmuuttaja sai ykkösen. Tiskillä kun oli vain yksi kassa auki niin suuntasin sivupöydälle täyttämään tilisiirtoa. Pankki kun on ollut edelläkävijä tasa-arvoasioissa jo iät ja ajat. Nimittäin jos haluaa panon pankissa on täytettävä tilisiirto. Ja jos taas haluaa oton pankissa on taaskin täytettävä tilisiirto. Sukupuolesta riippumatta.
Sivusilmällä lappua täyttäessäni totesin että ovea avaamaan tullut toimihenkilö oli onnistunut lukitsemaan itsensä ulos. Pankin toimihenkilöt siis pääsevät avaimilla ulos mutta ei sisään. Näppärää. Ulos jäänyt toimihenkilö soitti kännykällä työtoverilleen joka kävi avaamassa oven uudelleen.
Oviepisodi oli jatkoa Osuuspankin kootuille seikkailuille. Pankkikorttini nimittäin meni taannoin vanhaksi ja kun menin hakemaan sitä niin he eivät tienneet missä se on. Varmuuden vuoksi piti tilata uusi kortti. Kotiin tuli sitten ilmoitus että saan hakea uuden kortin Forssan konttorista jonne on kotoani yli sata kilometriä matkaa. Ilmoitin pankille että jos he lahjoittavat tuhat euroa nenäpäivän keräykseen niin haen kortin juosten Forssasta. Ei kelvannut.
Sensijaan kotiini tuli toinenkin ilmoitus missä kerrottiin kortin olevan nyt Ylöjärvellä. Menin epäuskoisena paikalle ja sain kuin sainkin kortin. Allekirjoittaessani luovutuspaperia kassalla kiinnitin huomion toimihenkilön allekirjoitusviivan alla olevaan nimeen. Sanoin että anteeksi, mutta kun olet minua palvellut nämä vuodet, niin nyt on ihan pakko kysyä että onko nimesi Tytti Toimihenkilö ? Kassa lehahti punaiseksi eikä ymmärtänyt lainkaan mistä moinen nimi oli paperiin tullut. Kysyinkin että onko varma nyt ettei ole hakkeroitu koko pankkia. Varmuutta ei ollut.
Vuoroni tuli ja suoritin pienen panon tiskillä. Samalla viereisellä kassalla maahanmuuttajaisä tyhjensi säästöpossun ja muita kolikoita laskettavaksi poikansa kanssa. Kuva rikkaasta elintasopakolaisesta ei tässäkään tapauksessa kirkastunut. Ainakaan minulle. Toivotin päivänjatkot ja pääsin ulos omin avuin.

Illalla lenkillä otsalampun kanssa vesisateen edelleen niittautuessa naamariin tuli mieleen isä ja pieni poika pankissa uudelleen. Olemme sairastuneet sosiokulttuuriseen bipolaaritautiin. Täytyisi olla jotain tiettyä mieltä tai kuuluu muuten vastapuolelle. Keskustelu monikulttuurisuudesta on mennyt sosiaalisessa mediassa hyödyttömäksi väittelyksi.
Mitäs jos siis oltaisiin ihmisiksi kaikki keskenään. Mentäisiin vaikka lenkille sillä se jos mikä on parasta tilisiirtoa. Ja ihan itselle.

VIIKON 48. LENKIT

Ma- Lepo.
Ti- 10 km - 1.05.
Ke- Lepo
To- 12 km - 1.17.
Pe- 5 Km - 31 min.
La- Lepo.
Su- Kävelyä tunti Kirsin kanssa ja 10 km juosten päälle - 1.08.
yhteensä 37 km - 4 tuntia ja 1 minuutti

MARRASKUUN SUMMAUS

Juoksua 170 km - 18 tuntia ja 16 minuuttia

Koko vuosi tähän asti 3282,5 km

Uusille lukijoille tiedoksi : vuodesta 1992 tähän asti 68972,5 km...

Lepovaihe jatkuu menestyksekkäästi.

LOPPUUN OMAA HUUMORIA :

Kandidaatti juoksi pitkän lenkin ja väsyi. Hänestä tuli kandinaatti.

YDINAJATUKSIA TAUOLTA

Minusta siitä mitä häpeää eniten on kirjoitettava. Häpeästä syntyy paras tarina. Tositarina. Useimpien mielestä se on itsensäpaljastamista. Pelkona on että altistaa itsensä muille. Minusta taas riski kannattaa ottaa. Kiinnijääminen siitä että ei ole mitään sanottavaa on nöyryytyksistä pahin. Toisaalta se motivoi yrittämään kovemmin rehellisyyden mittaamattomalla matkalla.
Olen siis ultrajuoksun tavoitteellisuudesta tauolla. Tauolla kilpailemisesta sekä tavoitteellisesta harjoittelusta. Sensijaan tavoitteita voi minulla olla. Niitä voi jopa syntyä lisää kun lopettaa itsensä pakottamisen ja antaa ajan kulua suunnittelematta askeliaan tai niiden määränpäätä.
Rehellisyyden nimissä on todettava että tullessani kotiin elokuun pohjoisen kiertueelta tiesin sisimmässäni että tämä on nyt tässä. Toistaiseksi. Siis TOISTAISEKSI ! Huomaatteko ? Tässä sitä taas kiemurrellaan. Ihan niinkuin mato koukussa. Hävettää. Varsinkaan kun ei ole tikapuuhermostoakaan.
Vuodet juosten ovat jättäneet niin syvän kiintymyksen juoksun mukanaan tuomaan ajattelun vapauteen ,että kokonaan ilman juoksua on erittäin vaikeaa olla. Sensijaan koen erittäin tyydyttävänä että keho on alkanut toipua. Aistin sen taas tänäänkin kun suhteellisen samean työpäivän jälkeen juoksin otsalampulla pimeässä kurassa. Askeleessa on alkanut olla normaalia keveyttä. Lisääntynyt unentarve sensijaan ei hellitä, edes suhteessa vähennettyyn juoksun määrään.
Suurin virhe olisikin nyt innostua. Ja huomata kahden intensiivisen kuukauden jälkeen olevansa loppu. Koska nyt olen Opus K:n jäsen numero 7. niin tiedän että juoksun on tultava vapaasti. On siis pystyttävä antamaan sen tulla vapaasti. On siis oltava malttia odottaa jos haluaa vielä juosta kauas. Minä en tiedä haluanko - siksi odotan.
Kohtuullisen kauan siis häpesin ennenkuin julkisesti kirjoitin että on pakko lopettaa tavoitteellisuus hetkeksi tai palaa loppuun. Kirjoitin että olen vapaa. Tämä on osittaista paskapuhetta. Tästä lajista ei olla koskaan vapaita kokonaan. Ainakaan tässä elämässä. Ja juurikin se liittyy tuohon yllä alleviivattuun ajattelun vapauteen. Juoksulla on siis positiivisia vaikutuksia ihmiseen. Ultrajuoksulla taas ultrapositiivisia. Liika on kuitenkin liikaa kaikessa - myös tässä.
Lukija saattaa kysyä että mikä siinä nyt sitten on niin hävettävää ? Olettaakseni se on eräänlainen kiitollisuudenvelka juoksulle. Kun sen kautta on saanut paljon niin jotenkin riipaisee sitä jättää. Siksipä en jätäkään. Todistelen tässä ontuen että tauolla tässä nyt vaan... Ihan vähän aikaa vaan... Pikkuisen levätään vaan...
Paljon haastavampaa onkin sitten tavoitteiden kanssa. Kun tällä hetkellä rakkaus juoksuun motivoi pitämään itsensä kunnossa ja nauttimaan lenkeistään ulkoilmassa niiden kuuluisien vapaiden ajatusten kera, niin rajanveto on vaikeaa. Rajanveto siitä mistä uusi matka kohti tavoitteellisuutta alkaa. Uusi matka kohti uusia haasteita, tavoitteita joita vain minä ja nimenomaan vain minä asetan itselleni. Toisaalta onko sen niin väliäkään. Vapaastihan sen pitää tullakin ?

VIIKKO 47.

Ma- 10 km - 1.06.
Ti- Lepo.
Ke- 25 km tiellä Hervanta - Sääksjärvi - Pirkkala - Nokia - 2.31.
To-Pe- Lepo
La- Kävelyä Kirsin kanssa Ellivuoressa.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa ja päälle 9 km juosten Pirunlenkillä - 0.58.
yhteensä 44 km - 4 tuntia 35 minuuttia.

CARAVANHUOLTOA

Matkailuautoon vaihdettiin asuinosan lämmityslaitteen eli Alden kiertovesipumppu. Vanha ei ollut rikki mutta kitisi vanhuuttaan. Erälaukolla Tampereen Hervannassa asensivat alkuperäisen uudenmallisen säädettävän 12 V pumpun. On kyllä huikean äänetön ja tehokas. Lisäksi kuulemma varsin toimintavarma.
Autoon asennettiin myös roiskeläppiä peräti kuusi kappaletta. Kaksi niistä suojaa ulostulevaa sähkörappua kuralta jota tässä maassa riittää. Lämmityslaiteremontin yhteydessä avarrettiin myös automme kylpyhuoneen patterikotelon ilmasolaa. Nyt ilma kiertää patterin kautta paremmin ja tila on selvästi lämpimämpi.
Itse en juurikaan SF-caravanin etuteltan puheet-osiossa foorumilla kirjoittele mutta aina kun sillointällöin osiota luen niin en lakkaa ihmettelemästä kuinka helpot asiat tehdään vaikeaksi. On tiettyjä asioita jotka matkailuauton huollossa kannattaa jättää ammattilaisille niin ei tarvitse itkeä jälkeenpäin. Erälaukolta asiantuntemusta löytyy.

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA

Vuoricaravan talviasussa. Oikealla häämöttää makkaranpaistokota jonka vieressä on erinomainen puusauna.

Pirun lenkkiä, taustalla Rautavesi ja rannan lomakylää.

BLOGIVIERAANA YASEEN NABEEL

Blogivieras on uusi sarja blogissani. Sarja kertoo sähköpostikeskusteluista minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Aiheet vaihtelevat mutta sivuavat ultrajuoksua ja menevät joskus jopa sen edelle. Eli ovat elävää elämää.

Sarjan tässä osassa keskustelukumppanina on minulle tärkein ihminen yrityksessäni. Taksinkuljettajani Yaseen Nabeel.  Ilman Yaseenin työpanosta en millään pystyisi harjoittelemaan ultrajuoksua siinä mitassa kuin nykyisin haluan enkä varsinkaan matkustamaan ulkomaille kilpailemaan. Yaseen on suomalainen perheenisä ja lähtöisin Irakista.

Tervehdys Yaseen. Oletko kova jätkä ?

Moro

kiitos kutsusta, arvostan kovasti.

En itse voi arvata että olenko kova jätkä, mutta muut voi sanoa.

Tulit Suomeen kiintiöpakolaisena kuusi vuotta sitten ja osaat suomenkielen lähes täydellisesti. Lisäksi osaat englantia erinomaisesti. Elätät oman perheesi tehden kahta työtä. Omien sanojesi mukaan olet saanut Suomelta paljon ja haluat maksaa takaisin.
Palkkioksi kuitenkin saat kokea silloin tällöin rasistisia huomautuksia. Minusta olet todella kova jätkä kun pystyt vinoiluista huolimatta säilyttämään inhimillisyytesi edelleen.

Voitko lyhyesti kertoa miksi lähdit kotimaastasi ? (Kysyn tätä siksi että lukijat ymmärtäisivät hieman taustaasi.)

Isäni, setä ja kaksi sukulaista tapettu samana päivänä, he olivat aivan syyttömiä. Sen jälkeen olin 3 kuukautta melkein kotona koska oli tosi vaarallista liikkua Bagdadissa sinä aikana. Miliisit oli jokaisessa paikassa ja sen lisäksi ei ollut silloin kunnon poliisia tai hallitusta ja eivät amerikkalaiset haluneet oikeasti pitää maan turvaa tai he eivät edes välittäneet jos kaikki Irakilaiset kuolevat. Sen takia minun oli pakko lähteä pois Irakista Syyriaan vuonna 2007.

Et maininnut että pidit huolta myös äidistäsi ja siskostasi. Juuri kaiken kokemasi perusteella olet minusta kova jätkä.
Meillä Suomessa on paljon työhaluttomia nuoria paskahousuja jotka nostavat korvaukset kotiin ja elelevät ilman sen suurempia paineita. Elämä on kuitenkin ainutkertainen tuhlattavaksi ja työ yksi sen rikkauksista - mutta ei ehkä pääasia kuitenkaan.
Mihin uskot elämässä eli mikä on perustus jolla seisot. Eihän taloakaan voi rakentaa ilman perustusta - muuten se sortuu ?

Jumalaan  uskon ja perheen kannustuksella seison. Minulla on suuri toive, että jonain päivänä minusta tulee tärkeä ihminen tässä maailmassa, ei elämä voi olla aina epäreilua vaan tulee se päivä jossa löydän roolini elämässä. Kun minä uskon että meitä ei ole luotu vain syömisen ja nukkumisen takia, vaan meillä jokaisella on oma tehtävä tässä elämässä, jotkut ovat löytäneet tehtävänsä. jotkut vielä odottavat löytävänsä sen.

Koska elämme juuri nyt maailmassa aikaa joka jää historiaan yhtenä kansainvaellusten ajanjaksona olet ehkä löytämässä juuri sinulle määrätyn tehtävän. Näen että  kun taksinkuljettajana autat vammaisen, sairaan tai vanhuksen autoon ja autosta sisälle olet juuri tehtävässäsi. Vaikka olet suomalainen heistä osa näkee sinut Irakilaisena ja maahanmuuttajana eli esimerkilläsi näytät heille ihmisarvoa. Tuo ihmisarvo on valitettavan usein kadoksissa nykyisessä yhteiskunnassa. Näytät myös mallia kantaväestölle että töitä tekemällä menestyy eikä kysymys ole pelkästään rahasta.

Lukijoille saattoi jo edelläkäydystä keskustelusta selvitä mutta kirjoitan tämän nyt tähän selvästi. Sinun oli lähdettävä Irakista koska olisit ollut seuraavana tappolistalla.
En voi ymmärtää miksi Irakin ja Syyrian asioihin sekaantuu Venäjä ? Onko öljy syynä vai pelkästään vallanhimo tai suurvaltapolitiikka. Mitä Irakilaisille jää jos maa varastetaan ?

Sanotaan että se on semmoinen kylmä sota joka on ollut kymmeniä vuosia. Eli toisaalta sama, minne USA menee sinne Venäjä menee ja päinvastoin, jokainen heistä haluaa enemmän valtaa itselle, ja esimerkkijä siitä on paljon (Afganistan,Georgia, Irak, Syyria, Ukraina, jne ). Ei Irakilaisille eikä muillekaan jää mitään jos oma maa tuhoutuu, miljoona ihmistä tapettu, kaksi miljoonaa lähtenyt pakoon ja ei vielä asiat ratkaistu. Siellä ei vieläkään näy mitään ratkaisua lähitulevaisuudessa. Toivoisin että jos ei Irakissa olisi ollut öljyä, kukaan ei olisi kiinnostunut antamaan meille demokratiaa sekä vapautta.

Kun lähdet perheesi kanssa ulos ja vuoden vanha poikasi leikkii suomalaisessa luonnossa on kontrasti suuri. Miten koet suomalaisen luonnon ja mitä se sinulle antaa ?

Kysyn tätä siksi että useinkaan me joille tämä upea luonto on itsestäänselvyys emme tätä aina muista arvostaa. Minulle metsä on rauhoittumisen paikka. Lisäksi sieltä saa marjoja ja sieniä. Järvistä saa kalaa. Olen sanonut leikkisästi että " When the power is off the real life begins." Tällä tarkoitan tietotekniikan virran sulkemista mutta myös omien voimien loppumista.

Kyllä Suomen luonto on rikas, tuhansia järviä, erilaisia eläimiä joita ei löydy sieltä idästä, metsiä ja kasvit. Se oli aivan erilaista kokemusta kun tulin tänne alussa ja näin kunnon talven kokonaan. Meillä oli idässä ei ollut oikeaa talvea.

Järvi on minun paras paikkani, se antaa minulle mahdollisuuden miettiä omasta elämästäni, mitä olen tehnyt väärin tai oikein.

Suomessa sain uuden harrastuksen jalkapallon lisäksi, kalastamisen. Se tuntemus kun saan kalan on piristävää, sitä ei voi rahalla ostaa.

Olemme nauraneet kanssasi että suomalainen kahvi on joskus mielestäsi laihaa. Mitä muuten pidät suomalaisesta ruuasta ? Joskus joku kenialainen sanoi että ruokamme on käsittämätöntä mössöä.
Suomessa syödään usein kahvin kanssa voileipiä joiden päällä on juustoa, kalaa tai lihaa ja kasviksia. Sitten makeaa pullaa ja keksejä. Miltä tämä kuulostaa ? Entä peruna ?

Suomalaisesta kahvista minä; olen just Shellilla juomassa kahvia, se on erinomainen kun siihen totuin. Kerran olin kotimaassa käymässä, kahvilassa pyysin normaali kahvia ja sen päälle maitoa, tarjoilija ihmetteli millaista se kahvi on jota juodaan maidon kanssa, yritin selittää mutta hän ei tajuannut mistä puhuin, join kyllä loppuksi meidän kahvia joka on tosi voimakasta, maksoin reilu 14 euroa kahdesta kahvista kun se oli kallis paikka Bagdadissa.

Suomalaisesta ruoasta tykkään kalakeitosta ja perunamuusista, ne perinteiset ruoat on arvostettu Suomessakin, pidän suomalaista ruokaa tervellisenä ruokana kuitenkin.

Kyllä nyt täytyy sanoa että pulla ja keksejä voileivän jälkeen kuulusta hyvältä, mutta se mitä ei kuulosta hyvältä, on jäätelä kahvin kanssa. Näen monta ihmista tilaavan sellaista sekoitusta Mc Donald'sissa.

Viimeisestä viestistäni on kulunut miltei neljä päivää. Se johtuu siitä että nykyisin rentoudun viikonloppuisin töistä mutta myös kirjoittamisesta. Miten itse rentoudut töiden päätteeksi ja oletko löytänyt Suomesta uusia harrastuksia kalastamisen lisäksi ?

En ehtinyt rentoutumaan kun minulla oli Maanantaina töitä, mutta Maanantai, Keskiviikko ja Torstai ovat minun vapaat päivät koska minulla niissä on vain 4 työtuntia.

Minulla ei ole elämässäni yleisesti paljon harrastuksia, minusta tuntuu siltä että Suomessa minulla ei ole vapaa aikaa, en ole nähnyt Suomesta monia paikkoja, en ole ollut mökillä, veneellä tai oikein retkillä.
Minun pitäisi  lähteä johonkin rentoutumaan ja antaa itselleni mahdollisuus levätä koska meidän täytyy hoitaa sieluamme, muuten kyllästyy. 

Salaam Aleikum Yaseen. Toivotin kerran sinulle noin ja sanoit että se on parasta mitä voi sanoa. Uskomme molemmat Jumalaan mutta emme tiedä onko se sama molemmilla. Islamin yhden tulkinnan mukaan Jeesus on profeetta. Islamista on vaikeaa määritellä mikä on alkuperäistä kuten kristinuskostakin. Tarinat muuttuvat ajan saatossa.
Mitä haluat sanoa tästä ?

Alaikom Alsalam, kyllä me molemmat uskotaan  samaan Jumalaan, kun islam, kristinuskonto sekä juutalaisuus kaikki uskoo samaan Jumalaan, ero on se että kristinuskonnossa sanotaan että Jeesus on Jumalan poika mutta islamissa hän on profeetta, uskotaan häneen ja sanotaan hänestä mitä sanotaan meidän profeetasta, uskomme myös että Jeesus ei vielä kuollut vaan Jumala on nostanut hänet taivaaseen, ja hän tulee jonkun päivän takaisin maahaan ennen tuomiopäivää. Uskonnossa ei minua kiinnosta mikä on alkuperäistä ja mikä ei, vaan jokaisessa uskonnossa on perusasiat, ne on kaikissa ajoissa ja kausissa on olleet ihan samaa, eivät muuttuneet, islamissa minä seuraan perusasioita ja periaatteita, minun mielestäni se on parasta mitä ihminen voi tehdä.

Lukijoille kerrottakoon että Yaseen siis tekee muutakin kuin ajaa taksia eli tekee kahta työtä. Hän siis murtaa myyttiä laiskoista elintasopakolaisista. Toisaalta se kertoo myös että Suomi on kallis maa aloittaa alusta.
Yaseen on harkinnut myös pelkkää taksinkuljettajan ammattia mutta fiksuna kaverina on ymmärtänyt vielä seurata tilannetta alalla, johon jatkuvasti kohdistuu julkista muutospainetta vailla mitään käsitystä siitä mihin kaavaillut muutokset johtaisivat. Muutoksethan taksialalla saisivat aikaan rajun hinnannousun ja sen jälkeen harmaankirjavaa laatua.

Se harmittaa vähän kun maahanmuuttajista on annettu sellainen huono kuva että kaikki ovat laiskoja ja työttömiä vaikka moni meistä käy töissä ja osallistuu aktiivisesti yhteiskuntaan, tuntuu siltä että meitä on leimattu ja se on siinä, ei voi vaihtaa sitä kuvaa enää.

Kun olen ollut suomalaisten kanssa pitkän ajan, olen kokenut sitä että jos lehdet kerran julkaisee huonoja uutisia ulkomaalaisista tai joku maahanmuuttajista tekee jotain virheitä, niin seuraavana päivänä kaikki vihaa maahanmuuttajia, ja vastoinpäin jos joku tekee jotain hyvää niin kaikki tykkää, yleistämistä tässä tarkoitan, olenko väärässä tässä ??? Vai mitä luulet ???

Olen samaa mieltä. Jos kantasuomalainen makaa ojassa housut kusessa ja pää täynnä viinaa niin joku ulkomaalainen ensi kertaa nähdessään saattaa ajatella että me kaikki olemme samanlaisia. Varsinkin kun meillä kansakuntana on kovan alkoholinkäytön perinteet.

Kysyin sinulta aluksi että oletko kova jätkä. Minun sanottiin olevan kova jätkä kun juoksin Suomen halki 27 päivässä ja matkaa tuli 1000 mailia eli reilut 1600 kilometriä.
Mielestäni en ole, enkä ollut tuolloinkaan kova jätkä vaan voima tulee ihmisen sisältä eikä kovuudesta ole hyötyä kun haaste on valtava.
Viitaten edelliseen kommenttiisi tarkoitan että kaiken kokemasi jälkeen jaksat taksissakin kuunnella rasistista vinoilua.

Kun oman syöpäsairauteni myötä menetin hiukseni ja palasin töihin, töihin myös ajamaan taksia silloin tällöin kuljettajana vuonna 1994, niin minua haukuttiin kaljupää homoksi tai luultiin skinheadiksi eli natsiksi. Voin siis ymmärtää näitä suutaan soittavia ressukoita ehkä hieman enemmän myös sinun kannaltasi.
Pelkoko ajaa ihmiset huutelemaan tyhmyyksiä ?

En oikeasti tiedä, onko se pelko vai jotain muuta, mutta täytyy sanoa että niitä on vähän, ja onneksi ne ovat harvassa. Muuten minulla olisi ollut tosi vaikea elää täällä, loppujen lopuksi minä viihdyn täällä.

Mitä mieltä olet nykyisestä talouskriisistä, onko se huonompi kuin se 90 -luvun kriisi joka oli Suomessa???

Tilanne on huomattavasti pahempi koska maassamme on rakennemuutos käynnissä.
Oman näkemykseni mukaan kyse on siitä että toisen maailmansodan jälkeen Suomea jälleenrakennettiin ja sotakorvauksia Neuvostoliitolle maksettaessa teollisuus kehittyi ja vientikin lähti vetämään. Tässä tohinassa unohdettiin ihminen ja luonto.
Sodan kokeneet ihmiset halusivat elämänsä puitteet kuntoon ja lapsilleen parempaa. Syntyi ns. suuri ikäluokka, joista minunkin vanhempani ovat osa. Tämä suuri ikäluokka käytti surutta hyväkseen kaikkea mahdollista sillä ymmärryksellä mitä tuolloin oli. Esimerkkinä kun olin  vuonna 1971 7-vuotias niin en voinut uida veden bakteerien takia Tampereen Raholassa Pyhäjärvessä. Uimarannan läheisyydessä oli suora viemäriputki järveen, puhdistamo toisella puolella laski likavettä järveen ja Epilän nahkatehdas ynnä paperitehtaat ylävesistössä sotkivat kaiken.
Suuret ikäluokat satsasivat materian hankintaan. Kotona piti olla Arabian astiaa ja Finlaysonin lakanaa. Auto piti vaihtaa usein. Paljon kodinkoneita ja kertakäyttöistä muovista paskaa.
Samalla vaurastumisen myötä elintavat rappeutuivat. Suomeksi sanottuna syötiin epäterveellisesti ja juotiin viinaa ja keskikaljaa. Haluttiin paljon ja heti, tänne, minulle, nyt !
Nyt ollaan tilanteessa jossa ihmiset elävät pidempään, mistä syystä eläkerahat loppuvat ja automaation myötä yksinkertaisia työpaikkoja ei hengenpitimiksi ole tarjolla. On puhuttu kansalaispalkasta eli tonni kuussa käteen tekemättä mitään.
Maailmantalous on vaikeuksissa koska kehityksen myötä alikehittyneissä maissa on omaa tuotantoa ja sisäistä oman hyvinvoinnin rakentamista eikä tavara liiku enää entiseen malliin. Esimerkkinä tästä vaikkapa 1980-luvun Neuvostoliiton eli osan nykyisen Venäjän matkailusta jossa yksityinen suomalainen matkailija sai sukkahousuja myymällä pöydän koreaksi.

Erittäin merkittävä asia on että minun tavallani ajattelevia ihmisiä on paljon. Eli elämä ei ole tavaran keräämistä vaan elämän elämistä kokien. Yksinkertaisesti koska kokemukset saa mukaansa kun elämä päättyy mutta tavaraa ei. Onneksi osa minun jälkeeni syntyneistä nuorista ei halua omistaa kuin välttämättömimmän, he arvostavat ja suojelevat luontoa ja haluavat elää kokien.

Suomessa on valtavan paljon poliitikkoja ja yhteiskunnan vaikuttajia jotka suorastaan rypevät rahassa. Johtajat saavat valtavia 200000 euron lähtörahoja. Tavalliselle kansalaiselle perustellaan että kilpailukykyä pitää parantaa tai töissä jaksaa pidempään. Tämä kaikki vain siksi että osakkeenomistajat saisivat enemmän rahaa joka usein vielä virtaa ulkomaille veroparatiiseihin.

Suomi kuten koko maailma on syvällä ahneuden kusessa johon loppu saadaan vain kuseen hukkumalla. Tästä pelastuvat vain ne jotka ajattelevat toisin ja ovat ymmärtäneet miten elämää eletään luonnon kanssa käsikädessä kun valtarakenteet eli raha ja yhteiskunnnan tuki ja turva sortuu. Kun järjestelmät pettävat ja tulee aika jolloin kala on kalastettava itse ja peruna viljeltävä itse mikäli aikoo jäädä henkiin. Tässä maahanmuuttajat näyttävät esimerkkiä - kun ei ole mitään on itse tehtävä, alusta asti.

Tämä edelläkerrottu hyvinvoinnissa rypevien suomalaisten tajuntaan mene millään. On ollut liian pitkään aika jolloin "pappa betalar" ja "kaikki on tullut kuin Manulle illallinen".
Tämä tarkoittaa että vastuun kantaminen itsestä ja lähimmäisetä on unohtunut täysin.

Kuten huomaat pinnan alla kytee. On ajan kysymys koska kaikki räjähtää. Toivon että niin ei käy mutta en pelkää sitä sillä aina voi juosta pakoon tai valita toisin ja minä olen hyvä molemmissa.

Meillä on ollut hyvä keskustelu ja aiheita riittäisi vaikka kuinka paljon. Blogiin ei kuitenkaan mahdu määräänsä enempää mutta luulen että olet saanut sanottua paljon sellaisia asioita jotka oli tarkoitettu sanottavaksi. Uskon vakaasti että tämä keskustelumme auttaa monia tajuamaan maailmaa hieman uudessa valossa.

Haluatko vielä sanoa jotain ?

Tämä oli tosi hyvä selitys talouskriisistä, luin sitä kolme kertaa että sain sen ymmärrättyä kokonaan.

Haluaisin kiittää sinut kutsusta ja hyvästä keskustelusta. Tovon että taloustilanne paranee Suomessa ja turvallisuustilanne paranee Irakissa.

Kiitos!

Tämä video muusikolta Karim Wasfi, joka soitti musiikkia Bagdadin kadulla samassa paikassa missä oli pommi räjähdys yhtä päivää ennen.

JÄLKIKIRJOITUS

Toivottavasti katsoitte videon loppuun.
Istuitte ja mietitte itsenne siihen jalkakäytävälle pyörätuoliin.
Mietitte itsenne raunioihin makaamaan.
Mietitte itsenne etsimässä puhdasta vettä vailla mitään muuta omaisuutta kuin resuiset vaatteet yllänne ja kädessänne vanha muovipullo.
Mietitte itsenne kävelemään verisiin raunioihin ilman kenkiä.

Ja etenkin mietitte että maailmassa on vajaa kaksi miljardia muslimia, jotka ovat täysin syyttömiä harvojen ääriainekseen kuuluvien terroritekoihin. Kun suomessa Myyrmannissa räjähti emmehän silloinkaan syyllistäneet kaikkia suomalaisia yleistäen.

Ennenkuin alatte aitaamaan Suomea suomalaisille muistakaa että Yaseen on suomalainen ja yrittää parhaansa. Hän siis jää aidan sisäpuolelle.

Kuten huomaatte ei teillä ole vaihtoehtoja - synnyitte kai tekin ihmiseksi ihmisten maailmaan ?

Ja kyllä, on vain yksi kappale mikä sopii tähän perään. Osanottoni Pariisin uhrien omaisille.

VIIKON 46. JUOKSUT

Ma- 12 km - 1.15.
Ti- Sairas; selkäkipu.
Ke-Sairas; selkäkipu.
To- 12 km - 1.16.
Pe- Lepo; hammaslääkärissä...
La- Maastossa 14 km - 1.38.
Su- 12 km - 1.17. Osin polkuja.
yhteensä 50 km - 5 tuntia ja 26 minuuttia.

Olen juostessani joutunut monenlaisten uhkien kohteeksi. Erilaisia ajoneuvoja on liipannut likeltä. Koirat ovat olleet murhanhimoisia ja hirvimiehetkin ovat osoitelleet aseella. Kerran jopa syöksyvä pienoislentokone pakotti suojautumaan puiden taakse. Ja niin edelleen. Nyt vaihtelua toivat täydellä laukalla polulla vastaan tulleet kaksi ratsukkoa. Olipas lähellä ettei mennyt hevosteluksi.

ANARKIAA

 "Miksi meidän pitää olla kärsivällisiä ? Elääksemme seitsemänkymmentä vuotta ja jotta muut tulevat jälkeemme elääkseen seitsemänkymmentä vuotta ja niin edelleen suvusta sukuun, ja samalla vanha ihanuus kuolee yhä enemmän ja enemmän."

"Olet sanonut itsellesi joka aamu : -Mitä tänään onkaan tehtävä ? Kun olet ollut illalla väsynyt, olet ajatellut seuraavan päivän työtä. Jos soit itsellesi tunnin levon, se tapahtui vain siksi että jaksaisit sitten tehdä työtä sitä paremmin. Mutta vasta kun on pannut työn sivuun, silloin alkaa elämä."

( Vaununtekijä Martin,  B.W. Yeatsin näytelmässä Tähdistä tullut yksisarvinen.)
---

Olet mitä syöt. Jos syöt höyrymakkaraa niin se sitten siinä. Tulet löysäksi massaksi tiukassa kuoressa ja alat höyrytä.
Ultrajuoksijalle ylläkuvatusta tulee helposti totta kun liikunnan määrä vähenee. Varsinkin jos ei katso mitä tai kuinka paljon syö. Lähtee siis lenkille ihan niinkuin parhaina aikoinaan tiukoissa trikoissa ja jossain vaiheessa löysä massa alkaa höyrytä.
Ylläkuvatun jälkeen on helppo todeta että olet mitä suurimmassa määrin sitä mitä ajattelet. Negatiivisuus luo lisää negatiivisuutta. Todellisuudessa elämässä hyvät asiat tapahtuvat jatkumona taustalla. Huonoihin asioihin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota ja sitten niitä yrittää korjata. Mielestäni korjattu huono asia ei suoraan muutu hyväksi tai eteenpäinvieväksi. Keskitytään siis niihin hyviin asioihin ja etenkin niiden lisäämiseen.
Väistämättä huonoina aikoina tulee etsittyä elämälle syvempiä merkityksiä. Tämä ei tarkoita että homma menisi vakavaksi - päinvastoin. Edellistä blogikirjoitustani oli kommentoitu ahkerasti ja eräässä kommentissa sivuttiin tätä rivien välistä kenties heijastuvaa vakavuutta. 
Päätökseni vetäytyä ultrajuoksun kilpailemisesta ja tavoitteellisesta harjoituksesta toistaiseksi ei ollut ollenkaan vakava minulle. Se oli päinvastoin helpottava ja iloinen. Ja etenkin erittäin henkilökohtainen ja täysin vapaaehtoinen.
Sensijaan sisällöttömään hömppään en sorru tässä blogissa. Ainakaan usein. Hauska ei ole kiellettyä. Tositeeveemäinen kuka nai ketä tuskin kiinnostaa teitä. Sensijaan kuinka kylläkin - vaikka ette sitä myönnäkään. Kirjailija joka ei järkytä ketään kelpaa vain keskustelemaan - ei muuhun. Ja minä en edes ole kirjailija. Ainakaan vielä.
On yhtä tyhjän kanssa painaa lehteen varoitus, että Jare Tiihosesta (Cheek) kertovaa dokumenttia ei suositella lapsille kun se sisältää kirosanoja. Vittu, ihanko totta ? Mitäs jos kuuntelisitte nuorten kieltä hetken ja hankkisitte sitten elämän. Äitini ohje joka toisen vitun väliin jättämisestä pätee edelleen. Sitten kun on sen aika. Ja nuorilla se aika tulee ihan itsestään aikanaan.
Huonoina aikoina tulee siis etsittyä elämälle syvempiä merkityksiä. Nyt on minun mittapuuni mukaan huono aika minulla. 15.4.2014 alkaen on kanssani kuljettu päivittäin. Sitä ennenkin kyllä mutta ehkä en ehtinyt pysähtyä huomaamaan. Juoksu ei ole kaikki minulle mutta se on paljon. Ilman sitä tai sen kanssa voin todeta että aika on nyt huono. Juuri nyt ei onnistu ja nautin siitä koska perusta kestää.
En edelleenkään kaiken kokemani perusteella suostu uskomaan että minäkään olisin kehittynyt elottomasta materiasta sattumia täynnä olevan prosessin kautta tähän pisteeseen jossa teen analyysiä omasta kehittymisestäni ja elämäni osittaisesta tyhjyydestä. 
On looginen mahdottomuus että tyhjyys analysoi ja tulee tulokseen että Jumalaa ei ole. Jos Häntä ei ole, ei ole todistajaa eikä todistettavaa eikä ennen kaikkea edes todistusta. Juostessani ajatukseni kulkee vapaasti ja parhaat rukoukseni syntyvät siinä samalla. En siis todellakaan aio lopettaa juoksemista - vuoropuhelua itseni ja ympäröivän maailman välillä.
Sensijaan juuri sillä hetkellä kun juokseminen alkaa tuntua työltä, kilpaileminen pakolta ja tavoitteellinen harjoittelu hyödyttömältä puurtamiselta on aika etsiä uutta tietä. Vaikka sen alku tuntuisikin kulkemiselta kohti dystopiaa kuten koko tämänhetkisen maailmankin kulku tällä hetkellä myös tuntuu.
Suurin ongelma ihmisillä on nihilismin puute. Ympäröivä maailma työntää tajuntaan erilaisia mantroja siitä mitä yksilön tulisi tehdä. Tehdä milloin itsensä, milloin maansa tai peräti koko maailman hyväksi. Parasta arkipäivän anarkiaa on lähteä juoksemaan metsään tai hiljaisille teille. Kohottaa kuntonsa sille tasolle että tarvittaessa kykenee pakenemaan omasta mielestään riittävän kauas.

Sillä jos vain pakenemme, on elämä valheellista. Mutta jos emme lainkaan pakene, elämä on mahdotonta.

VIIKKO 45.

Ma- 8 km 50 min.
Ti- 7 km sauvakävelyä Kirsin kanssa.
Ke- Maastojuoksua 8 km -57 min. Juurihoidon jälkeen mielenkiintoista...
To- Lepo; älytön työpäivä.
Pe- Murskeen lapiontia peräkärryyn ja tielle 4 kuutiota. Päänsärkyä illalla.
La- Murskeen lapiointia tielle, kuormat teki nyt minikaivuri. Päänsärkyä illalla.
Su- 10 km - 1.06. Päänsärky loppui.
Juoksua 26 km - 2 tuntia ja 53 minuuttia.

SIVISTYSSANOJA :

Dystopia on tulevaisuuden epätoivottava yhteiskunta.

Nihilismi on vallitsevat arvot ja käsitykset kieltävä ajatussuunta.

VAPAA !

Hyvä lenkki tänään ! Tietä valaisi otsalampun lisäksi Otava, Iso Karhu ja monet muut kaverit vuosien varrelta. Juoksu kulki vapaasti hengittäen.
Olisinpa nähnyt tähdenlennon. Olisin toivonut jotakin. Jollekulle muulle. En itselleni. Jollekulle joka ansaitsisi minua enemmän. Mutta ei ollut tähdenlentoa. Toivoin silti.

Olen päättänyt lopettaa tavoitteellisen harjoittelun ja kilpailemisen ultrajuoksussa.

Toistaiseksi.

Olen juossut jo yli 23 vuotta. Tänä aikana itsetuntemukseni on kehittynyt senlaajuiseksi mistä moni voi vain unelmoida. En kehu tässä itseäni vaan sitä että uskallan päättää kun aika tulee. Nyt tuli.
Juoksu on jo vuoden päivät tuntunut väkinäiseltä. Olen mennyt vastoinkäymisestä vastoinkäymiseen. Ollessani tästä huolimatta edelleen terve on aika jäädä tauolle jotta mitään vakavampaa ei ilmaannu.
Tavoitteellinen harjoittelu aiheuttaa minulle tällä hetkellä fyysistä ja henkistä pahoinvointia. Tämän mukana kilpaileminen puolikuntoisena tai henkisesti väkisinjuosseena ei tee muuta kuin rumaa jälkeä. On siis aika juosta ilman paineita.

En ole lopettamassa uraani koska ei ole olemassa mitään uraa. Juoksu ja ultrajuoksu ovat minulle elämäntoveri ja elämänmittainen matka. Lenkillä siis tulen käymään mutta vaihteeksi vapaana vailla tavoitteita. Toistaiseksi.
Koska en lopeta kokonaaan niin tilinpäätöstäkään ei ole syytä esitellä. Sensijaan tuon julki ainoan asian mihinkä juoksuvuosieni aikana olen pettynyt.

Olen pettynyt epärehellisiin juoksijoihin.

Nämä sanovat että tuloksella ei ole mitään merkitystä. Sitten tosipaikan tullen revitään kaikki rikki numeroiden tähden. 
Komeat tulokset näyttävät hyvältä ansioluettelon jatkeena. Nyt kun ultrajuoksu on muotia voi sen avulla ponnistaa elämässäänkin eteenpäin. Onkin kohtuullista että raadetuille kilometreille saa jotakin vastinetta. Tie saattaa aueta uuteen työpaikkaan tai politiikkaan muusta julkisuudesta puhumattakaan.
Säälittävää sensijaan on kun piireihin päässyt henkilö ei enää vastaa soittopyyntöihin tai tekstiviesteihin vanhoille juoksukavereilleen. Etenkin kun on kirjoittanut nettiin yhteisöllisyydestä ja toisten tukemisesta ultrien aikana. Henkilön uskottavuus menee lopullisesti ja jäljelle jää pelkkä mediahuora.

Olen itse ollut julkisuudessa paljon. Ensin syövän jälkeen tukihenkilönä ennenkuin olin juossut askeltakaan. Sitten juoksevana syöpäselviytyjänä. Yhteiset sairautemme- ohjelmassa elämää kokevana maratoonarina joka on selviytynyt syövästä.  Myöhemmin positiivisuuden tuojana juhliessani 50-vuottani juosten Suomen halki. Sitten Inhimillisessä tekijässä kertomassa elämänmittaisesta matkastani.
Kaikissa ylläkerrotuissa ja mainitsemattomissakin jutuissa ollaan oltu kiinnostuneita siitä mitä sanon ihmisenä. Sitten vasta juoksijana tai ultrajuoksijana.
Median kanssa huoratessa täytyy muistaa olla uskollinen asialleen. Muutoin voi käydä niin että huomataan että asiaa ei ole. Ja se on sitten siinä. Vaikka juoksisi kuinka hyvin tahansa.

Tavoitteellinen harjoittelu ja kilpaileminen ovat yksi osa kokonaisuutta enkä mitenkään pyri arvostelemaan tässä niitä jotka eivät pysty motivoitumaan muulla tavalla. Sensijaan jokaisen olisi hyvä tiedostaa että ultrajuoksu riittävän pitkälle vietynä voi olla yksisuuntainen tie. Paluuta ei ole vaikka kuinka haluaisi. Siksi rehellisyys kannattaa aina.

Tässä blogissa tullaan kirjoittamaan elämästä ja ultrajuoksusta edelleen. Rehellisesti kokien. Ja paljon muustakin mitä matkan varrelle ilmaantuu. 
Ajatteluni keskiössä on edelleen ihminen ja kehittyminen ihmisenä. Jaan sen mielelläni teidän kanssanne. Kiitos tuestanne.

VIIKON 44. ULKOILUT

Ma- 5 km kävelyä Kirsin kanssa.
Ti- Lepo
Ke- 10 km - 1.02.
To- 8 km - 52 min.
Pe- 10 km - 58 min.
La- Lepo
Su- 5 km - 30 min.
yhteensä juoksusa  33 km - 3 tuntia ja 22 minuuttia.

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua 280 km - 34 tuntia - 48 minuuttia

Vuosikilometrit nyt 3112 ja puoli kilometriä.
Juoksukilometrit 1992 - 2014 ovat 65690 kilometriä yhteensä.

ELOKUVISSA
 
Käytiin Kirsin kanssa katsomassa uusin Bond; Spectre.
Osuipa teeman sanat minulle.

 VIIKON AJATUS :

Jokaisella ihmisellä on sydämessään huone johon kenelläkään muulla ei ole pääsyä paitsi Jumalalla.
Minä uskon että myös Jumalassa on huone vain minua varten.
Siitä huoneesta minä haen ilmoituksen ja voiman lohduttaa muita.

(W.H. Audenia ja Juhani Rekolaa tulkiten.)

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA - OSA 13.

Otteita pöytälaatikosta-sarja on osa kirjoittamatonta kirjaa. Osittain osa julkaisematonta kirjaa. Osa haavetta omasta kirjasta. Ei omakustanteesta.
On sanottu että olet sellainen kuin jättämäsi jälki on. En haluaisi aina olla. Enkä etenkään muistella kaikkia jälkiä.
Mutta on pakko kirjoittaa.
On pakko muistella.
Ja jos joskus kaikki julkaistaan niin sitten on oltava sen mittainen.
Sillä aina on toivoa.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI, OSA 13.

NOKELAINEN

Nokelaisen pitäisi olla musta. Nokelainen katsoo. Minä seison vesirajassa ja katson kun Nokelainen katsoo. Nokelainen on ruskea.
Siniset verkkarit puristavat pippeliä. Minulla on punainen paita. Janottaa. Lasinen Jaffapullo on vielä avaamattomana puuveneen nokassa mustasssa kernikassissa makkaroiden ja sinapin kanssa. Katson vesirajassa näkinkuoria. Vedessä on öljyä kuten venerannassa aina on.

Katson isää veneessä. Isä on liukastunut ja nyt polvesta vuotaa verta. Hänellä on verkkopaita ja lyhytlahkeiset alushousut. Isä otti verkkarit pois kun meni tyhjentämään vettä veneestä. Vene on täynnä vettä koska isä ja Nokelainen ovat käyneet venerannassa koko kesän. He ovat istuneet päivät auringossa ja illat tulilla. Järvelle ei ole keritty - isä sanoo. Isäkin on ruskea.

Mutta silti Nokelaisen pitäisi olla musta. Koska Nokelaisen nimi on Nokelainen, isän kaveri. Ja minusta Nokelaisten pitäisi olla mustia.
Nokelaisilla on jotain tekemistä nokikolarin kanssa. Ainakin minusta. Pappakin aina juttelee nokikolarin kanssa mukavia. Jälkeenpäin se sanoo että saatanan sutari sotki koko pannuhuoneen. Ja sitten pappa siivoaa. Ähkii toinen polvi maassa ja heiluttaa märkää rättiä ainoalla kädellään. Sen toisen ryssät ampuivat helvettiin, pappa sanoo.
Ryssä on aina ryssä, pappa sanoo usein. Isä taas sanoo että vittu soikoon. Hän nostaa jalan veneen etupenkille. Polvesta vuotaa verta. Isän pippeli näkyy kalsarinpuntista. Se on isompi kuin minun. Nokelainen nauraa ja kysyy että kävikö pahasti. Korjaan verkkareita kun huomaan että isä ja Nokelainen eivät katso. Munia ei saa kaivaa sanoo isä.

Minäkin sanoin keittiössä kerrran että vittu soikoon. Äiti raivostui ja alkoi huutamaan. Se sanoi että saat selkääsi. Sitten se meni pihalle ja taittoi pienen risun omenapuusta. Tuli yläkertaan ja sanoi että nyt tulee risua.
Samalla pappa alkoi huutamaan rapussa. Pappa huusi että mitä helvettiä sinä Seija niitä omenapuun oksia katkot. Sitten ne huusivat toisilleen. Ja minä karkasin pihalle.
Kun tulin takaisin kotiin oli risu ovilistan päällä eteisessä. Äiti uhkaili että saan seuraavan kerran selkääni jos puhun rumia. Isälle se ei antanut selkään vaikka isä tuli kännissä kotiin ja kompastui rapussa. Löi päänsä kaiteeseen ja huusi vittu soikoon kun sattui. Minä en ymmärrä aikuisia kun ne saavat tehdä asioita mitä minä en saa.

Nokelainen ottaa pullon repusta. Tarjoaa isälle ja isä juo. Ähkäisee. Sanoo että aikuisten mehua. Viinaa. Se haisee. 
Riitaviinaa sanoi naapuri Streng. Isä sanoi että sekin ruotsalainen on olevinaan. Pappa juo kefiiriä. Streng sanoo että pappa betalar. Minä en ymmärrä. Mutta pappa nauroi vaan ja sanoi että älä sinä poika välitä jos isäs juo. Kyllä me selvitään.

Nyt mennään selkäsaareen uimaan ja paistamaan makkaraa. Vanha keskimoottori puksuttaa tasaisesti. Minä istun keulassa. Siniset verkkarit, punainen paita ja oranssi haalistunut uimarengas kaulassa.
Äiti oli vannottanut isää että jos otatte pojan mukaan niin olette selvinpäin. Äiti ei ole koko kesänä tykännyt kun isä on sanonut menevänsä venerantaan. Isä sanoi että älä ämmä pöpötä. Sitten oli hiljaista ja minä menin taas ulos. Kuljin metsässä ja katselin. Mahakin oli kipeä.

Isä on tehnyt nuotion kallionkoloon. Tules makkaraa paistamaan se huutaa. Nousen vedestä ja kuivaan pyyhkeeseen. Vaihdan verkkarit jalkaan ja pistän paidan päälle. Isä on vuollut makkaratikun valmiiksi.
Makkara on hyvää. Jaffan kanssa. Ja sinapin.
Mumppa oli kesällä pessyt mattoja rannassa. Minä olin mukana laivaa uittamassa. Ihmettelin kun se sanoi naapurin rouvalle että vahinko oli tullut. Kuurasi makkaranpalasia pois eteisen matosta. Matto haisi pahalle ja naapurin rouva oli irvistellyt. Mumppa sanoi että kävi koira kylässä ja oksensi. Pentu vielä ja oli voinut pahoin autossakin tullessa.
Kun tultiin takaisin rannasta niin minä kysyin että mikä koira. Eihän meillä mitään koiraa ole käynyt. Mumppa sanoi että se on sellainen juoruämmä. Ettei kaikkia asioita tarvitse ihmisille selvittää.  Minä olin hiljaa ja muistelin kun isä makasi aamulla eteisen lattialla. Meillä oli ollut eilen makkarasoppaa.

Kello on paljon sanoo Nokelainen. Täytyy mennä aamulla töihin. Isä ojentaa pulloa. Kuka sitä kyttää, otas tuosta nyt. Tehdään kuitenkin lähtöä.
Isä saa päähänsä että minun pitää opetella ohjaamaan venettä. Vaihdetaan järjestystä. Nokelainen menee eteen ja isä keskelle moottorikopan eteen. Minä jään peräpenkille. Ruori on sivussa. Minä sanoin että ratti mutta isä sanoi että ruori se on.
Isä vetää keskimoottorin käymään narulla jonka toisessa päässä on solmu ja toisessa puukapula. Sitten isä laittaa konekopan moottorin päälle. Ajas Rajasalmelle se huutaa. Käännän ruoria ja uimarengas painaa kaulaa.
Nokelainen sanoo että mihin mennään, piti rantaan mennä. Isä huutaa että turpa kiinni, täytyyhän pojan saada ajaa. Isä ottaa pullosta kulauksen. Nokelainen sanoo rauhassa vaan että keritään, keritään me.
Järvenselkä on miltei tyyni. Muita veneitä ei näy. Vesibussi meni selkäsaaren takaa Ratinaan kun olin uimassa. Oli hienot laineet. Vene kolisi Selkäsaaren takana kallioon.
Kerran mentiin vesibussilla Hämeenlinnaan. Lempäälässä oli kanava. Pappa sanoi että tämä se on elämää ja joi kahvin kanssa konjakin. Minä sain Jaffaa ja leivoksen. Pappa on kiva. Se ei ole koskaan humalassa. Tai en ainakaan ole nähnyt.
Nokelaisen silmät ovat kiinni keulassa. Isä sanoo minulle että käännä oikealle niin mennään rantaan. Minä käännän mutta vene kaartaa vasemmalle. Oikealle saatana sentään ! Isä huutaa. Siellä on kiviä vasemmalla. 
Minä en muista aina kumpi on vasen ja oikea. Isä nousee seisomaan ja Nokelainen herää huutoon keulassa. Isä kurottaa konekopan yli ruoria mutta samassa tömähtää. Moottori sammuu kolahtaen ja isä kaatuu veneen pohjalle. Nokelainen putoaa veteen. Kivellä ollaan.
Tässä samassa paikassa ollaan joskus ongittu ahvenia. Nokelainen seisoo matalikolla ja nauraa. Isä nousee veneen pohjalta ja kiroaa. Kastuiko munatkin se kysyy Nokelaiselta ?  
Isä menee veteen. Nokelaisen kanssa he nostavat venettä käsin irti kiveltä. Vene irtoaa mutta isä sanoo että potkuri on vääntynyt.

Isä soutaa ja mulkoilee minua. Isän on hiki. Isän jaloissa on tyhjä pullo. Pullon korkki on valkoinen ja siinä on neljä kirjainta. Vahinkoja sattuu poika, isä sanoo ja irvistää. Lopulta päästään rantaan. Isä ja Nokelainen vetävät raskaan puuveneen telakalle. 
Olipa reissu sanoo Nokelainen ja ottaa polkupyöränsä. Me isän kanssa kävellään kotiin. Portilla isä ottaa minua olkapäästä kiinni ja pysähtyy. Isä katsoo minua vetisin silmin.
-Äidille ei sitten puhuta tästä mitään...

Hoitaja ravistaa olkapäätäni kevyesti. Kyljelläni maaten katson sairaalapöydällä olevaa kelloa. On ilta. Janottaa.
- Mitä otat iltapalaksi ? Hoitaja kysyy. Hymyilee. 
-Nyt on keltaista Jaffaakin.


---

VIIKON 43. ULUKOILU (ytterligare det går bra...)

Ma- 5km verryttelyä - 32 min.
Ti- Lepo
Ke- 8 km - 51 min.
To- Lepo
Pe- 8 km - 51 min.
La- Lepo / kolme sormenleveyttä ballantinesiä jäillä.
Su- 15 km Julkujärven maastossa - 1.43.

yhteensä 36 km - 3 tuntia ja 57 minuuttia

Sain maanantaina juurihoitoa yläleukaan. Jos en olisi saanut olisin juossut puolta enemmän - ehkä.