Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN - PIMEYDESTÄ PIMEYTEEN

VIIKKO 48.

Ma- päivällä Jyrälänvuori 26 km - 2.54.
Laskettelen alas Sasin kylästä. Oikealla aukeaa kaunis maalaismaisema. Sarkkilanjärvellä on joutsenia, saisivat jo mennä - kohta on pyrstö jäässä.
Niistän nenää ja pistän kävelyksi. Hamuan vyöstä geeliä ja hörppään kylmää vettä päälle. Väsyttää. Taas väsyttää. Nyt ehti päivällä lenkille eli ei otsavaloa - Jumalan kiitos.
Kohta se alkaa. Olen tullut jo 11 kilometriä. Alkaa Jyrälänmäki. Loputonta nousua melkein neljä kilometriä. Välillä hetki muka tasaista mutta nousee huomaamattaan kokoajan. Tahtoharjoitus. Mäki päättyy metsäpolkuun. Ryteikköä ja maastoautouraa. Kuraa. Saviliejua. Lataan menemään.
Riisun kengät terassille. Kävelen kotiovelta suoraan keittiöön. Juodessani hikisenä palautusjuomaa Kirsi katsoo pitkään ja toteaa tapahtuneen.  - Olisi ruokaa, se sanoo ja hymyilee.  Jälleen sarake täytetään harjoituspäiväkirjasta.

Ti- aamusta iltapäivään metsätyö, raskas, 5 tuntia. Ilta 10 km  helppoa juoksua tiellä - 1.10.
Otsavalolla savotan jälkeen. Pimeää. Väsyttää. Taas väsyttää. Tuntuupa oudon kevyeltä turvasaappaiden painon jälkeen. Täytyy malttaa. Hissukseen. Kokonaisrasitus. Tuleepa epätasaisia kilometrejä. Kohta pääsen saunaan. 
Kello 17.24 harjoitus päättyy. Kiivetessäni ylälauteelle olen kuin hakattu. Kirsi heittää löylyä.

Ke- tietä ja kuntopolkua tasaista 20,5 km - 2.18.
Olemme asioineet kaupungissa. Vaihdan vaatteita tai pikemminkin riisun niitä autossa. Kirsi lähtee autolla kotiin, minä juoksen. Helvetti kun tuulee purevasti. Pakkasta on vain alle viisi astetta mutta tuuli kertoo asteet iholla moninverroin kylmemmiksi. Onneksi on trikoiden alla uudet genitaalikalsarit. Eli kyläkaupasta jäi käteen Craftin tuulisuojilla varustetut puolipitkät alkkarit.
Vaakkolammen rantaa ja ylös Epilänharjua. Lapsuuden maisemat. Yksitoikkoista ja tasaista tököttämistä. Jälleen epätasaista vauhtia. Kumma kyllä nyt ei väsytä. Tämäpä kulttuuria viimassa.
Julkujärveä kohti. Harjulla tuuli raivoaa. Niistän nenää ja lopsuttelen tasaista kohti kotia.
Venyttelen kotiportilla. Oikea takareisi on kireä. Mitäpä tuosta. Suihkuun ja syömään.

To- aamu kävelyä Kirsin kanssa tunti (6 km).  Ilta 10 km tiellä - 1.03.
Otsalampulla taas. Helvetin synkkää. Oma vika kun viivyttelin lähtemistä. Tästä ei tule mitään. Juoksen vaan vitosen. Tulen kahden ja puolen kohdalle - eikun kuusi kilometriä. Tulen kolmen kilometrin kohdalle - unohdetaan koko juttu. Juoksen eteenpäin. 
Nythän tämä taas sujuu, menen sitten koko kympin. Kroppa kaipaisi lepopäivää, mieli ei. Eikä jalat. 
No niin, kotona taas. Sarake täyteen. Nälkä.

Pe- aamupäivällä 16 km osin vaativilla poluilla - 1.46.
Vau. Tuulitunneli. Ainakin 20 metriä sekunnissa. Ja kahdeksan pakkasta. Nyt vasta kylmä on. Naureskelen poluilla - päällä on Storm-fit takki. Nyt on syytä sopeutua. Tuuli vonkuu latvoissa ja maahan sataa irtonaisia oksia. Eteläsuomi on lumimyrskyn kourissa ja täällä ei tule hiutalettakaan. Lupasivat vasta iltapäiväksi.
Tulee mieleen Onni . Oli tehnyt kivan videoklipin blogiinsa. Euforiaa ja energiaa. Voi kun nämä nuoret hurjat malttaisivat. Kestävyys ei tule kuin maltilla. Maltti on kuin takaiskuventtiili. Jos sitä on, homma sujuu, ehkä ei tule vammoja. Jos ei niin sitten vaan valuu taaksepäin kun ei voi harjoitella ollenkaan. Raja on todella hankala löytää. Mikä on liikaa ja mikä ei. Suru jos vuodet kuluisivat rajan etsintään. Toisaalta rohkeus palkitaan jos on hitunenkin onnea matkassa. Onneksi useimmilla, jotka kestävät leikissä mukana alkaa järki karttua kokemuksen myötä. Tasaisesti ja lisää pikkuhiljaa.
Polveen sattuu. Olenkohan juossut liikaa?  Teen analyysiä ja totean juosseeni melko mäkisillä reiteillä, myös alaspäin. Nyt on taas toisenlaiset tossut eli toiset kulmat tukipohjallisten kanssa. Korjataanpas tätä ryhtiä. Kipu sulaa kilometrien myötä.
Kiskon buffa-huivia kasvoille. Onpa raateleva tuuli. Menenkin tuosta Mäyräjärventien kautta. Umpimetsää. Maa on jäässä. Kotiportilla. Garmin on piilossa takin hihan alla. Mitäs tästä tulikaan. Jees. Sopivasti.
Kirsi on lämmittänyt saunan. Makkarakastiketta. Taivaallinen nainen.
Tää on nyt balanssissa. - viisi päivää ja 82,5 kilometriä.

La- iltapäivällä 14 km - 1.29., helpolla reitillä.
Lumipyry. Onpa erikoinen viikko. Alkuviikosta ei ollut lunta pisaraakaan - nyt nilkkaan. Kristallinkirkkaat kiteet piiskaavat naamaa. Kymmenen astetta pakkasta.
I´m lonely rider. Bring out the dance motherfucker! Unkariin on pitkä matka. Miten ihmeessä pystyn juoksemaan kuusi päivää putkeen. Pohjoisessa juoksin silloin repun kanssa kolmessa päivässä melkein kaksisataa - kairassa... Nyt on kovemmat tavoitteet. Sata päivässä? Ei helvetti. Ja miten oikeasti pitäisi treenata. Tasaisesti vaan. Nousevaa määrää. Seppo sen sanoi. Ei kuluttavia pitkiä liikaa.
Nyt jo kotona. Tämäpä meni nopeasti.

Su - 12,5 km tasaista - 1.24.
- 17 astetta pakkasta. Merinovilla lämmittää. Lumi narskuu kivasti. Puut paukkuvat pakkasessa. Ulkoilmaihmisen riemua.
Viikko loppuu. Tämä on nyt suonessa tämä harjoitusrytmi. Silti väsyy vielä hieman liikaa. Menisi enemmänkin mutta ei ole kiire. Otetaanpa nyt iisisti, ottaa hieman henkeen oudoksestaan.
Kääntöpaikka. Kotiin. Lämpimään. Viima ottaa naamaan. Huivia eteen.
Huohotan pihaan. Kello soi aamulla ennen viittä. Töihin välillä.
Ensiviikon alussa kevyemmin ja sitten huimaillaan hieman, vaihteluksi. 

Yhteensä 109 km - 12 tuntia ja 4 minuuttia

MARRASKUUN HARJOITTELU

Juoksua 421,5 km - 45 tuntia ja 42 minuuttia - 2 lepopäivää

Hyvä kuukausi kohti uuden luomisen aikaa ?

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI OSA 7. ENSIMMÄINEN KERTA

ENSIMMÄINEN KERTA

Makaan syöpäosaston sängyssä selälläni. Luvattu peti. Katossa on pitkiä loisteputkilamppuja. Lampun takana on peiliheijastin ja ritilän läpi näen itseni osin ikäänkuin ruutuina. Mieleeni juolahtaa, että missäköhän ruudussa on eniten syöpää.

Olen yksin ikkunapaikalla, kaksi muuta sänkyä on tyhjänä. Tapasin hetki sitten professorin vastaanotolla. Pienikokoinen tumma nainen, kädenpuristus tiukka. Istuin alas ja kuuntelin. Sain kuulla taudistani ja sen levinneisyydestä. Sain kuulla hoito-ohjelman yksityiskohdat. Annettiin ymmärtää, että on toivoa mutta tulee olemaan rankkaa. Tukka lähtee ja oksettaa. Voimat heikkenevät.
Hän lukee minua kuin avointa kirjaa. Hän edellyttää, että kestän kuudesta kahdeksaan viikon hoitojaksoa. Haaste on annettu. Sota on alkanut. Minulta vaaditaan. Palkintona elämä. Kävelen täynnä adrenaliinia takaisin huoneeseeni. Jumalauta tulkaa jonossa. Silti pelkään kuollakseni.

Mies makaa lavitsalla. Korsun katosta hirsien välistä tippuu vettä. Joku yskii, kahinaa ja unista nyyhkytystä. Mies nousee ja menee kamiinalle. Heittää pilkkeen pesään ja istahtaa pöllille. Hamuaa vettä ampäristä. On hiljaista. Niin hiljaista kuin etulinjassa voi olla.
Varpaita särkee. Paleltumia. Ei uskalla olla ilman saappaita. Jos tulee hälytys ei ehdi. Vanja on lähellä. Lohkolle on annettu tehtävä : Viimeiseen mieheen. Ei peräännytä. Isänmaata on puolustettava. Palkintona elämä tai kuolema.
Seuraavaksi on vartion vaihto. Olisi hänen vuoronsa. Kypärä alhaalla. Periskoopin kapeasta tähystimestä näkyy välimaasto. Kuolleita jäätyneitä hevosia. Keskitysten runtelema metsä kaatuneena. Ihmisiä kaatuneena. Ihmisiä jäätyneenä. Pakkasessa ihoa pistelevä kuumeinen jännitys.
Äkkiä kello soi. Huudetaan hälytystä. Alkaa kuumeinen tohina. Tulkaa jonossa - ajattelee mies juostessaan ulos kylmyyteen. Kyyristyessään asemaan hän ehtii tuntea pelon. Ammunta alkaa.

Hätkähdän rajusti, huoneen ovi kolahtaa äkisti auki ja sisään purjehtii nuori naislääkäri. Käsipäivää sanoessani tavaan rintakilvestä kuuluisan Tamperelaisen makkaranvalmistajasuvun nimen.
Minua puistattaa. Ei se makkara vaan kanyyli jonka lääkäri työntää käsivarteeni. Teflonkärkisen neulan kautta sytostaatti tiputetaan sisääni. Elämäni ensimmäinen kanyyli, kivutta ja taiten pistetty. Hanaan yhdistetään letku, josta elämäni ensimmäinen pullo solumyrkkyä yhdessä suolaliuoksen kanssa lähtee tekemään tehtäväänsä sisälleni. Tappamaan syöpää ja osin myös minua.
Makaan siinä tunnin alan aavistaa mihin ollaan ajelulla. Suussani maistuu outo metalli ja moniin rasituksiin tottunut juoksijan sydän lyö oudon tiheästi. Kuusi tuntia ja kolme erilaista pullollista lääkettä myöhemmin on ensimmäinen päivä ohitse. Olo on kuin huonossa humalassa. Outo oksettavuuden tunne ryömii rinnassani ja mahaa kääntää. Niin sanotuista hyvinvointilääkkeistä huolimatta suhiseva olo jatkuu. Olen saanut myös kortisonia ja olen nestettä täynnä - tai ainakin siltä tuntuu, kusettaa jatkuvasti.
Väkisinsyödyn iltapalan jälkeen saan oivalluksen : ulos, happea ja raitista ilmaa. Ulkovaatteet ovat huoneen kaapissa. Puen ulkoilutakin ja toppahousut suoraan sairaalapuvun päälle. Kanyyli tarttuu hihansuuhun ja vääntyy. Tähdet tanssivat silmissäni ja pyörryttää kun solmin lenkkarien nauhoja. Irvistelen ja saan huomiota mennessäni hoitajien lasikon ohi.
-Mihin sinä menet ?
-Ajattelin kävellä ulkona pikkasen ... jos sopii?
-Tottakai, soita osaston ovisummeria alhaalta niin avataan täältä.
-Kiitti.
Kävelen käytävää horjuen ja katson taakseni. Hoitaja hymyilee ja pudistaa päätään.
Mulkoilen hissinovea vihamielisesti ja kävelen raput alas ala-aulaan. Pääovesta ulos ja vastassani on maaliskuinen talvi-ilta. 
Koululaiset ovat täällä Hämeessä palanneet juuri hiihtolomalta ja minäkin olisin nyt kotona toipumassa ensimmäisen lomanjälkeisen työpäivän ankarista rasituksista. Olisin siis jos...
Äkkiä mieleni valtaa tympäännys. Miksi helvetissä juuri minulle piti käydä näin. Tuolla hetkellä lumisella sairaalan pihalla tajuan, että kysymykseen ei koskaan löytyisi vastausta. Tähtien tuikkiessa pakkastaivaalla tajuan rakastavani elämää yli kaiken.
Lähden kulkemaan hitaasti puistoon. Ilman päämäärää. Yksin.

Pasi Koskinen; Kolme kivestä


VIIKON 47. HARJOITTELU

Ma - ilta 20 km tiellä - 2.00
Ti- ilta 22 km tie ja polku - 2.28
Ke- iltapäivä 29 km mäkinen tie - 3.11
To- aamu tunti kävelyä (6 km) - iltapäivä tiellä 10 km - 1.03
Pe- ilta 12 km tiellä - 1.17
La- Lepo
Su- illalla myöhään 8 km - 48 min.

yhteensä 101 km - 10 tuntia ja 47 minuuttia

Tehty puhuu puolestaan. Tasapainossa.

KEIKALLA

Allekirjoittanut seurueineen osallistui Seinäjoen Rytmikorjaamolla 25.11. allaolevaan erittäin kovaan lava-aktiin. Menkää keikalle joskus - hyvät on basarit ja meininki muutenkin.

ps. Kiitos vielä Make !
ps.2. Kiitokset Hannu Huilla / Törnävän Pallo; off-season camping paikasta.



 

maanantai 19. marraskuuta 2012

ODOTUKSEN MAKU

Viikon 46. harjoittelu

Ma - Ilta 5 km hölkkää tiellä otsavalolla - 35 min. , periksiantamattomuus
Ti- Päivällä 16 km osin poluilla - 1.46
Ke- 8 km tiellä - 43 min.
To- Tuuri, Talasneva 14 km - 1,43. Illalla kevyt kävelylenkki 30 min. maastossa Summassaaressa Saarijärvellä
Pe-  Aamu Summassaari neulaspolkua ja pururataa 8 km 58 min.  Ip.Hieronta Tampereella
La- 14 km osin poluilla - 1,35
Su- Illalla 8 km otsavalolla - 50 min. (ei normaalia harjoitusta; dagen efter...)

yhteensä 73 km - 8 tuntia tasan

Kahden hyvän viikon jälkeen kevyemmin. Tuntuu kuin 100 km viikossa olisi enemmänkin vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla "paperia" minulle. Eli sen siitä saa, egolle ei tässä harrastuksessa ole tilaa yhtään. Vaaditaan siis nöyryttä ja kykyä pureutua maantielle. On siis odotuksen maku - ja hyvä sellainen.




KARAVAANARI ON LÄHES KAIKKIEN KAVERI...

Viikolla teimme kirsin kanssa minireissun matkailuautolla. Ensimmäinen kohde oli Tuurissa Keskisen kyläkaupan vieressä oleva Onnela. Yö sähköllä maksaa 15 euroa erittäin siistillä ja hyvinvarustellulla alueella. Alue on joen rannassa ja parisadan metrin päässä kyläkaupasta. Kuvassa alla alueesta näkyy vain murto-osa, Keskisellä kaikki on suurta, eli palvelua löytyy miljoonaa sorttia kaupan läheisyydestä.

Tuurin Onnela-Caravan aluetta, taustalla huoltorakennus.

Saarijärven Summassaaren caravanalueella yö kahdelta maksaa 29 euroa sisältäen sähkön ja kylpyläkäynnin. Hotellin kylpylä on pieni mutta riittävä. Tavallisen saunan lisäksi on myös höyrysauna ja toimivat monipuoliset poreet ainoan altaan yhteydessä. Itse alue on pieni ja aivan järven rannassa mutta etäisyys kylpylään on vain 150 metriä. Summassaari on kaunis ja ulkoilureiteillä löytyy mäkeäkin vaihtelevasti. Kesäisin olisi tarjolla kivikauden kylää ja muuta aktivitettia eli sinnekin kannattaa poiketa.

Aamulenkin aika Summassaaren parkissa.

Talvella ovat karavaanareista liikkeellä vain ammattilaiset eli tilaa ja rauhaa löytyy runsaasti. Kesällä täytyy olla kaikkien kaveri tai ainakin melkein.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

SILLANRAKENNUSTA

http://www.tampere.fi/material/images/s/6AE4nXJ4E/Kirchner_etuvsivu.jpg
Ekspressioita; Sara Hildenin taidemuseo, näyttely 15.9.-13.1.2013


"IHMINEN EI OLE PÄÄMÄÄRÄ VAAN SILTA TULEVAISUUTEEN."
                                                                                  - vapaamuotoisesti Nietzsheä lainaten

Ultrajuoksijana ja elämäntapajuoksijana - myös elämäntapa-ajattelijana - asetan päämääriä. Päämääräksi ei enää nykyään riitä kilometri- tai aikatavoite pelkästään vaan myös henkisesti on kyettävä kehittymään ja nousemaan pimeydestä valoon.
Valoon pääsemiseksi on ajatteluaan niin elämässä kuin harjoittelussakin uudistettava. Saman sommitelman ja kaavamaisuuden tilalle on löydettävä uusia näkökulmia ja värejä - harjoittelussa siis uusia ärsykkeitä.
Päämääriin ei koskaan pääse, jos muuttuu itse päämääräksi. Itsestään ulospääsy vaatii sillanrakennusta itsensä ja tavoitteidensa välille. Vain näin voidaan saavuttaa henkinen kyky mahdollisuuteen ylittää itsensä fyysisesti moninkertaisesti. Päämääränä silti henkinen kehitys, sillä pelkällä fyysisyydellä vanhenemisen seurauksena ei lopulta ole yksilölle merkitystä.

Ylläoleva ajatteluni on useimmille vaikeatajuista, jopa vastenmielistä. Riittää kun vaan juoksee tarpeeksi kelloa kytäten ja saavuttaa komeampia kilometrimääriä, parempia ennätyksiä ja kiiltäviä pyttyjä. 
Tai tarkistaa hektisen arjen keskellä kalenterista pitäisikö nostaa lippu salkoon tai ostaa jotakin jollekulle tai kenties viedä kynttilä haudalle - sen kummemmin asiaan syventymättä. Kenties facebook- seinällä on koettu yhteisöllisyyttä ja luullaan elämän tarkoituksen löytyneen. Vieläpä kaikki tämä helposti päätä vaivaamatta tai hikeä vuodattamatta. 
Siitä sitten vaan, jos se riittää. Minulle ei. Haluan kuulua niihin, jotka Hitler olisi sterilisoinut. Eli ihmisiin, jotka maalaavat ruohon sinisellä ja taivaan vihreällä. Valitsevat värit elämäänsä itse, valtavirrasta poiketen - osin siitä pois jättäytyen, oman tiensä valoon kulkien.

VIIKON 45. HARJOITTELUNI

Ma- Aamu kotona 6 km kevyt- 40 min. Ilta kesken työkeikan Helsingissä mäkisellä reitillä VL 10 -55 min
Ti- Lepo
Ke- Ilta tiellä kevyt 8 km - 53 min.
To- Ap. 22 km osin mäkistä ulkoilureittiä 2.28
Pe- Päivällä 25 km kolmena sekalaisena kierroksena välillä kotona tankaten 2.39
La- Aamu kävelyä tunti (reilu 5 km)  Ilta 20 km - 2.17, osa polkua
Su- Ilta 10 km - 1.03, sisältää kävelyä kolme pientä pätkää; palauttavaa jarruttelua.

yhteensä 101 km - 10 tuntia ja 55 minuuttia

Veljesten Kalevi ja Olavi Montelan henkinen perintö elää ultrajuoksussa vahvana - ainakin täällä Hämeenkyrön korpiteillä ja poluilla. Miekka- ja kilpiajan ritarien vaatimus ekstaasin syventymisestä toteutui omassa menneessä harjoitusviikossani välillä torstai - lauantai. Ultrajuoksun alttarilla, lähempänä ristiä, on siis vuodatettu hikeä ja oltu polvillaan haasteen edessä. Rukoushetket paremman kunnon puolesta pitenevät ja syvenevät.
Lopputulemana sunnuntain kevyet jalat ja vahva usko omiin uusiin tekemisiin.
Otsalampun keilassa näkyy tie eteenpäin. Sumuisen sateen ja pimeyden aikana on syytä rakentaa siltaa maltilla.

INNOVAATIO ?

Talvi tuo tullessaan vaaroja. Viikon Talvivaara on reikä josta vesi vuotaa kahteen eri suuntaan. Pahaksi onneksi vedessä on syöpävaarallista ainetta. Itse syövän sairastaneena voin vakuuttaa, että leikki siitä on kaukana. Jospas nyt reikä vihdoin tukittaisiin.
Toisaalta jos reiästä vuotaa kahteen suuntaan voisimme olettaa, että edestakaisin ? Tämä on miltei sama kuin Tamperelaiset liikennevalot, jotka palavat kaikkiin suuntiin punaista. Liikenneinsinööri Laaksosen mukaan ne eivät voi palaa vihreätäkään yhtäaikaa kaikkiin suuntiin.
Vaikka kaivos suljettaisiin niin bakteerit jatkavat työtään malmin erottamiseksi. Sotkua siis taloudellisessa mielessä kannattaa jatkaa. Toinen juttu taas on kannattaako pilata puolen Suomen vedet ja lasten tulevaisuus.
Jokatapauksessa on syntynyt uusi innovaatio. Reikä, joka vuotaa kahteen suuntaan...



BUILDING A BRIDGE

As ultrarunner and lifetimerunner - also amateur philosopher - I am target oriented. It just not kilometers and time but very much mentally. I got to improve my mental thinking and find a light of my life - even better and better.
We should re-think our aspects and try to find some new focuses - also in training as in life.
If you became your goal yourself, I bet you can not ever get it. You must build a bridge from you to your future.
With new levels of our mind we can find mental capasity to reach our physical dreams and goals. Ambition is still mental improvement because aging !
We should paint grass with blue and sky with green. We should pick out different ways and trails.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

HUKKAAN HEITETTYÄ AIKAA

"...isänpäivänä juon pullon konjakkia, täällä pohjoisessa voin ryypätä rauhassa eikä kukaan estä ja sen sanon että äitisi oli huora ja sinä olet vihannut isääsi aina, te etelän ihmiset olette kaikki samanlaisia paskoja..."

(Isäni kertomaa puhelinkeskustelussamme 31.10.2012 kello 18.00 kun soitin hänelle ja kysyin mitä kuuluu, kuinka voit.)



Valitettavan moni meistä kantaa mukanaan asioita menneisyydestä. Elämän varrella on tapahtunut paljon ja joskus on saattanut sattua kipeästikin. Näistä asioista ei julkisesti puhuta, niitä kannetaan mukana hamaan loppuun asti, hampaat irvessä vedetään kivirekeä perässä lopulta yksin uupuen.
Pitäisikö sitten puhua ? Jopa näin julkisesti kirjoittaa. Koetaan ehkä että kirjoittaja tuo julki jotain joka ei muille kuulu. Mitä sitä nyt noin tarvitsee kaikille kertoa ? 
Minun vastaukseni on, että kyllä, jos rohkeus riittää. Ehkäpä tämänkin kirjoitukseni perusteella joku jossain rohkaistuu ja saa viimein suunsa auki. Pystyy kertomaan kipeistäkin mieltä painaneista asioista ja vapautuu elämään kevyemmin. Saavuttaa tasapainon ja omien valintojensa hyväksynnän kuten minä jo monia vuosia sitten.

Blogissani on osasto -otteita pöytälaatikostani. Sen perusteella tarkkaavainen lukija on voinut koota palapeliä nuoruudestani ja sen tapahtumista. On siis tullut ilmeisen selväksi, että perhetaustani on rikkonainen. Suomeksi sanottuna isäni on aina ollut kiinnostuneempi rahasta ja viinasta kuin mistään muusta, jopa perheestään. Vuosikausia jatkunut kausittainen juominen on tuhonnut osan isän identiteetistä eikä ajatus ole vanhemmiten ainakaan mitenkään johdonmukaisemmaksi muuttunut. Vanhat asiat kiertävät vanhan miehen päässä omaa kehäänsä - uutta ei juuri tule syvään juurtuneen katkeruuden tilalle.
Kysyttäessä kuulumisia kaikki on aina hyvin. Kuitenkin välillä minulle soitetaan ja kysellään olenko kuullut isästä mitään kun puhelimeen ei saada yhteyttä viikkokausiin. Harvat jäljelle jääneet ystävät huolestuvat onko pohjoisessa eläkepäiviään viettävä tuupertunut kinokseen. Joskus jopa viinaa viikkokaudet tuoneet ryyppykaverit soittivat ja pyysivät auttamaan kun kunto oli mennyt vaarallisen huonoksi ! Lopulta jopa kuukauden yrityksen jälkeen kun saan yhteyden joko suoraan tai välillisesti palkinnoksi tulee yleensä alun lainauksen kaltaista tekstiä - tarvittaessa tuntikausiakin.
Elämässäni enenevässä määrin olen yrittänyt toteuttaa vanhaa viisautta :"Kohtele ihmisiä aivan kuten toivoisit heidän kohtelevan sinua." Uskon että näin pääsen pidemmälle. Palkinto vain omassa tapauksessani on varsin musertavan turhauttava. Alkoholistia nimittäin ei pysäytä kukaan muu kuin hän itse. Halu muutokseen on tultava omasta itsestä.
Pitkien ultraharjoitusten lomassa on aikaa pohtia kaikenlaista. Myös omien tekojensa järkevyyttä. Oma linjani on vuosien varrella muuttunut vähemmän ymmärtäväksi. Yhä uudestaan sortuviako pitäisi loputtomiin nostaa jaloilleen ja tukea? Alan olla samaa mieltä kuin eräs sosiaalipuolen väsynyt työntekijä, joka ehdotti turha-leiman käyttöönottoa. Että lyödään otsaan leima "turha" ja annetaan olla. Näin kadulla olisi helppo tunnistaa ne joiden osalta mikään ei auttanut vaikka mitä yritettiin...
Todellisuudessa en kuitenkaan voisi asettaa inhimillisyyden rajoja noinkaan. Eli yritettävä on. Vuodesta toiseen. Kuitenkaan omaa identiteettiään ja elämän positiivisuutta menettämättä. Tässä tuntuukin monella meistä saman kokeneista olevan tekemistä riittämiin. Vaatii hyvää itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen hakata päänsä seinään vuodesta toiseen alkoholin pauloissa rypevää tai muuten elämänhallintansa menettänyttä tukiessa.
Elämän kestäminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Nykyinen yhteiskunta sloganeista huolimatta jättää tarvittaessa yksin. Näin pitääkin toisaalta olla sillä ei yhteiskunnallakaan ole loputtomiin voimavaroja. Siis meillä kaikilla yhteisesti ei ole voimavaroja. Vastuu itsestä on lopulta aikuisen oma. Pakkohoitolakia ei ole vaikka inhimillisesti katsoen se olisi tarpeen. Tarpeen nimenomaan muiden kuin ongelmatapauksen kannalta. Alkoholisti ei varmaankaan viinanhimossaan olisi pakkohoidossa tyytyväinen mutta hoidon ajan hänen läheisensä ainakin voisivat nukkua yönsä rauhassa.
Onko sitten järkevää yrittää vuodesta toiseen ? Onko pakko aina jaksaa kuunnella varsin värittyneitä totuuksia ja loukkauksia. Ei suinkaan - eikä ainakaan yksin. Omalla kohdallani läheiset ystävät ovat tukeneet. Myös vuosien varrella ultrajuoksun myötä olen tutustunut ihmisiin, jotka ymmärtävät aikaa ja siinä elämistä keskimääräistä paremmin.
Kun kierrämme kilometrin lenkkiä päivän, kaksi jopa pidempään on meiltä turha kysyä onko juoksussa mitään järkeä. Onko koko elämässä mitään järkeä ? En voi sanoin kuvata niitä syviä tunnetiloja ja uusien voimavarojen tasoja jonne ultrajuoksu ja siinä mukana olevat ihmiset ovat minut vieneet.
Onko sitten järkeä ryypätä kolmasosa elämästään ja hukata aikaa ? Jokainen tekee omat valintansa mutta tulisi muistaa, että hukkaanheitettyä aikaa ei saa millään takaisin. Eikä hukkaanheitettyjä ihmisiä - ei edes omaa poikaa.

Pitkissä kestävyysharjoituksissa on aikaa ajatella.

  VIIKON 44. HARJOITTELU

Ma- ilta 15 km tiellä tasaista lumipyryssä 1.32.
Ti- aamu 16 km mäkinen ja sohjosta liukas reitti 1.53. Ip. HIERONTA (täysin tukossa jalat ja selkä)
Ke- päivällä tiellä kevyesti 8 km 53 minuuttia, jäinen alusta.
To- Villa Gårdsbacka - Arabianranta ja takaisin 22 km 2.23. Illalla tunti kävelyä.
Pe- Iltapäivällä Malmilla 15 km 1.38.
La- aamu reilu tunti kävelyä. Iltapäivällä 12 km 1.15 Rastilan rantaa.
Su- päivällä 15 km Malmilla 1.33.

yhteensä 103 km - 11 tuntia ja 7 minuuttia

NIHKEÄ ETANA

Viikko todistaa harjoittelun käynnistyneen. Kahden kuukauden määrällisesti vähäinen harjoittelu kuitenkin tuntuu juoksussa eräänlaisena nihkeytenä.
Jari Tompon lanseeraama termi "nihkeä vääntäminen" kuvaa etanansyönnin lisäksi juoksijan etenemistä ja miksei myös tarpeen vaatiessa polulta poikkeamista... Itse kuvaisin oloani nihkeän epävarmaksi. Harjoittelun tässä vaiheessa on vain juostava päivästä toiseen.
Kuluneella viikolla kävin kataboliassa vasta lauantaina ja sunnuntaina. Tällä tarkoitan palautumattomilla lihaksilla juoksua. Lauantaina sitä tuli kaksi kilometriä ja sunnuntaina kolme. Kysehän on lihasten totuttamisesta ns. tyhjempinä toimimiseen.
Hieronnalla oli ratkaiseva merkitys viikon onnistumiseen. Selkä- ja takareisivaivat olisivat deletoineet koko homman ilman käsittelyä. Loppuviikosta oli havaittavissa ilahduttavaa elastisuuden palautumista.



Matkalla vanhankaupungin lahdelle.

 LOKAKUUN KILOMETRIT

juoksua 199 km - 19 lepopäivää (kävelyä ei lasketa) - 25 tuntia ja 47 minuuttia.

Vuosikilometrit marraskuun alussa 3196 km.

Merituuli huuhtoo fyysisen kuonan lisäksi myös henkistä kuonaa pois.



Kaupunkiluontoa.



SALVE

Syömiseen hyvin on Helsingin Hietalahdessa oiva paikka, ravintola Salve. Sen historia juontaa 1920-luvulta merimieskapakan ajoilta ja sisustus on vieläkin osittain alkuperäinen. Salvessa ovat viihtyneet herrat Goodman ja Salmi sekä Holkeri, joka pääministeriaikoinaan kävi verkkareissa kesken lenkin syömässä Salven kuuluisia silakoita.
Eteeni Salvessa sain Salven Pannun, joka ei aikoinaan jättänyt merimiehiäkään nälkäiseksi - saati sitten minua. Ultramiehenä niittasin vielä suklaakakkua jäätelöllä ja tietenkin nestemäiset refreshmentit ennen ja jälkeen.
Kävellesämme Fredaa Kirsin kanssa kohti metroa totesimme syöneemme erittäin hyvin. Rentoutuminen kesken harjoitusten tekee erittäin hyvää jatkoa ajatellen.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

TALVIAJAN ALUSSA

Vaikka aika ei ole lineaarinen käsite niin epätoivon vimmalla käännämme kaksi kertaa vuodessa kelloa tunnin kohti lähintä kesää. Nytkin siis mennyttä kesää kohti. Tällainen toiminta ei ole hedelmällistä sillä pitäisihän aina katsoa eteenpäin, aikaakin.  Juoksijan tapauksessa siis kohti tulevaa kesää ja sen haaveita. Ja mitä pitäisi talven aikana elämässä tapahtua, jotta haaveet olisivat tulevaisuudessa lähempänä totuutta ?
Tuossahan on melkein vaaliteeman ainesta. Kuitenkin isänmaa on pullollaan kaltaisiani äänestäjiä, jotka eivät yksinkertaisesti uskalla äänestää kun ei ole varmuutta mitä sillä ainoalla äänellä tehdään tai pikemminkin jätetään tekemättä. Joten se siitä eli politiikasta.  Muuten rohkeutta kyllä riittää ja siitä seuraavaksi vähän enemmän.

Istuessani sunnuntain aamusella Kirsinrannan huussissa (ulkoekokäymälä; suomeksi siis paskahuussi) katselin avoimesta ovesta jäätynyttä järveä ja jään päälle satanutta koskematonta lunta. Mieleeni juolahti että taas olen pitkän tien alussa ja housut kintuissa. Talviharjoituskausi käynnistyi ja taas pitäisi itsensä ylittää. Toisinsanoen polkea koskemattomaan koko joukko askelten jälkiä. Kyetä nostamaan tasoa jälleen kerran.
Ikävuosien karttuessa harjoituksen määrän lisääminen ei ole ainoa tie onneen mutta vanhempi teuraseläin eittämättä tarvitsee hieman sokkihoitoa tullakseen parempaan kuntoon. Vanhanmallinen kaava harjoittelussa ei välttämättä pure vuodesta toiseen ja lopputulos on harmaan turta ja tasavarma - ei siis värikkäästi kehittävä. Juostava on kuitenkin paljon, rytmitys arveluttaa.
Onni kommentoi edellisessä postauksessani taitoani kuunnella itseäni. Oletan, että hän tarkoitti minun osaavan tuon vaikean taidon. Periaatteessa väsyneenä harjoittelusta kyllä mutta ehkäpä kehittämistä olisi silloin kun harjoitus sujuu euforisena. Minulla on taipumus liiallisiin ylilyönteihin juuri silloin kun niinsanotusti "oikeinkin vedetään". Eli harjoitellaan paljon ja kovaa. Malttia siis pitäisi olla.
Kestävyysjuoksu vaatii syvää henkilökohtaista rohkeutta. Siltikin on uskallettava ottaa riskejä harjoittelussa mikäli aikoo kehittyä. Yleensä Suomessa ollaan aina liian kaukana vauhdista. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa turhaakin suurten harjoitusmäärien myötä hidastumista. Toisinsanoen sen vähänkin nopuden hermotuksen ja tekniikan kadottamista ja valitettavasti peruuttamattomasti.
Pidän juoksua ulkoilmalajina ja nautin siitä kelillä kuin kelillä. Siltikin olen sitä mieltä, että nuorempien tulisi juosta talvisin välillä hallissa ja matolla - kovaa. Minun ei enään ole niin väliä...valmistaudunhan kuuden päivän juoksuun. Nopeus ei ole harjoittelussani kärkikriteeri mutta silti osa sitä. Juokseminen kovaa tuo aina väljyyttä hitaaseen askeleeseenkin.
Itselläni on nyt alkanut voimanhankinnan peruskausi, joka kestää marraskuun loppuun. Jalkojen voimaa kehitetään juoksemalla mäkisillä reiteillä. Myös maastossa mikäli lumi ei ole esteenä. Metsätyöt tulevat taas tutusti kuvioon mukaan. Keskivartalo kehittyy puusavotalla kivasti.
Kelien huonontuessa jatkan juoksua ulkona. Mielestäni huonoissa olosuhteissa ( mm. kylmä, liukas, lumi) tapahtuva harjoittelu kehittää psyykkeen lisäksi myös kroppaa kokonaisvaltaisesti ja sopii hyvin peruskunnon luomiskaudelle. Toki jäykistää lihaksia mutta sisäkuminauhamiehet ovat ihan eri asia. Kunnia heillekin mutta minulle se ei sovi.
Olemme asuneet viimeiset kaksi viikkoa mökillä. Vaikka kodin ja mökin välimatka on melko lyhyt on olossa vailla mukavuuksia puolensa. Vähemmälläkin tulee toimeen ja ämpäri on yhtä tehokas kuin suihkukin. Kun turha ympäriltä karsitaan voi keskittyä olennaiseen. Itselleni tämä on ollut hedelmällistä aikaa toipua ja samalla suunnitella tulevaa harjoittelua. Erilainen ympäristö katkoo rutiinit ja luo uusia ajatuksia.
Talviajan alussa olen kääntänyt kellon taaksepäin mutta katseen voimakkaasti eteenpäin. Halu harjoitella on valtava. Pyrin tasaisuuteen. Älyttömän pitkiä ja kuluttavia harjotteita pyrin olemaan tekemättä liikaa. Tarkoitan siis 50-60 km erikoisharjotteita. Näistä toipumiseen menee aivan liian kauan, kokonaisuutta ajatellen siis. Peräkkäisiä pitkiä 20 - 30 km lenkkejä tulen tekemään enemmän kuin ennen. Kävelyn määrä lisääntyy juoksun ohessa. Tarkoitus on kyetä liikkumaan Kilpailussa Unkarissa kuusi päivää putkeen välillä leväten eli perusasiat on syytä olla kunnossa.
Ajatukset ovat vielä kesken.  Kiirettä ei ole, olemmehan talviajan alussa. Pääasia on vahva tahtotila ja tasapaino. Ja onhan luonto valkoisenakin kaunis, jos ehdit katsoa...

VIIKON 43. HARJOITTELU

Ma- 9 km tiellä juoksua - 58 min.
Ti- "Lepo" : 4 kuutiota hiekkaa lapiolla kärrystä kotitien (2,86 km) monttuihin ja kahden auton talvirenkaiden vaihto plus pesut...
Ke- 13,5 km osin poluilla - 1.24.
To- metsätyö 6 tuntia keskiraskas, illalla 6 km tiellä - 41 min.
Pe- metsätyö 3 tuntia kevyemmin, illalla 10,5 km tiellä - 1.02.
La- "Lepo" : aurausmerkkien laittoa ja puunajoa.
Su- 15 km osin raskaassakin maastossa -1,43,  illalla kävelyä Kirsin kanssa reilu 6 km.

yhteensä juoksua 54 km - 5 tuntia ja 24 minuuttia

maanantai 22. lokakuuta 2012

RASKAS LEPO

Tänään tuli kuluneeksi 16 päivää Vaarojen Ultrasta. Kuten edellisestä postauksesta oli luettavissa niin lepoon on ollut tarvetta. Viikolla 41. en siis juossut askeltakaan, kävellä töpöttelin kyllä parhaan kykyni mukaan mutta hitaasti ja vähän kerrallaan. 
Heti kilpailun jälkeen ajelimme Martonvaaran Eroseen, joka historiassaan on ollut Kirsin isänäidin kotitalo. Vietimme pari päivää seudulla ja valuimme Polvijärven kautta kotiin. Olin kokolailla voimaton jaloistani etenkin etureisien osalta ja uni maittoi koko viikon tavallista enemmän.
Viime viikko eli viikko 42. onkin sitten ollut raskasta lepoa. Henkilökunta yrityksestäni syyslomaili eli allekirjoittanut istui takapuolensa melkein solmuun työautossaan.
Torstaina kävin kevyellä kuuden kilometrin hölkällä saadakseni infoa jalkojeni todellisesta voinnista. Info oli täysin painokelvotonta tekstiä eli unohdamme sen. Viikko sisälsi myös muutaman lyhyen kävelylenkin Kirsin kanssa mutta muuten liikunta lukuunottamatta katoskiipeilyä oli vähäistä.
Nimittäin vesisateiden välissä syksyn viimeinen ja pakollinen rakennusprojekti eli katoksen valmistuminen matkailuautolle ennen lumia muodostui periaatekysymykseksi. Jäykin jaloin tasapainoilu neljässä metrissä onkin ollut oivaa palauttelua... Lauantaina paistoi onneksi aurinko ja Maken avustuksella katos valmistui pitkän päivän päätteeksi. Eli talvikin voi sitten tulla tältä osin.
Ulkopuolisen silmin voisi nähdä minun viihtyvän siis varsin hyvin ilman juoksua. Varsinkin kun olen kertonut kauden olleen pitkä ja lepokauttakin olen kaipaillut. Yllätys itselleni tällä kertaa on ollut kuinka suorastaan helvetin huonosti olen fyysisesti voinut ilman juoksua. En muista aikoihin olleeni näin väsynyt eikä elimistö muutenkaan ole toiminut normaalisti levon aikana. Päinvastoin on ollut toistuvia päänsärkyjä ja yleistä kankeutta elintoimintojen kanssa. Olo on ollut umpinainen ilman päivittäistä juoksuannosta. 
Sensijaan henkisesti on tehnyt hyvää olla sivussa hetken. Surkea yleisvointi kuitenkin pakotti tänään viikon 43. aluksi juoksemaan tasaisesti tiellä 9 kilometriä kevyesti. Voitte ehkä kuvitella kuinka hyvää se teki.
Niinpä varsin pakottomasti päätin tänään 22.10.2012 on juuri se päivä. Päivä, josta alkaa yli puolen vuoden pikkuhiljaa syvenevä prässi kohti keväistä Unkaria ja kuuden päivän juoksua. Edessä on siis pitkälti yli 2000 suunniteltua harjoituskilometriä juosten ja kävelyt päälle.
Olo on kuin pikkupoikana karkkikaupassa !!!

VIIKON 42. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- kävelyä 5 km
Ke- Lepo, rakennustöitä työpäivän päälle puolipimeässä
To- 6 km "kevyttä" 41 min. oivoi, olo on kuin löysäksi keitetyllä kananmunalla kahden hammastikun varassa...
Pe- Lepo
La- Lepo, rakennustöitä
Su- Lepo 
yht. juoksua 6 km - 41 min.

jo olemassaolevaan katokseen uusi katto, ultrajäykkä yrittää olla tekemättä lapajättiläisiä...