VIIKKO 26.
Ma- Juoksua 9,12 km - 1.06. Poluilla.
Ti- Gravelpyörällä 100,74 km - 4.17. Asvalttia.
Ke- Juoksua 8,39 km - 56 min.
To- Läskipyörällä Peuraselkä ympäri 41,84 km - 2.48.
Pe- Juoksua poluilla 9,18 km - 1.13.
La- Kirsin kanssa gravelpyörällä 23 km ja yksin 17 päälle, yhteensä 40,5 km - 2.22.
Su- Juoksua kylällä tiellä 8,01 km - 55 min.
Yhteensä pyörällä 183 km ja juosten 34,7 km. Aikaa kului 13 tuntia ja 39 minuuttia.
Pitkän linjan blogikirjoittajana mietin joskus, että miksi näitä kirjoituksiani joku lukee. Näen toki tilastoista, että hyvinkin luetaan. Silti myös mietin joskus, että mitä pitäisi kirjoittaa. Kaikki eivät ole kiinnostuneita samoista asioista, ja joskus tapani tuoda filosofiaani yksilön omien valintojen tärkeydestä on vaikeaselkoinen.
Olen urheillut elämääni eteenpäin omasta mielestäni kauan, mutta löydän silti aina motivaatiota jatkaa urheilemista. Kirjoittamisen kanssa on toisin. Täytyy löytyä jokin hyvä syy kirjoittaa. Kun kirjoitan kirjaa, haluan sanoa jotain, kertoa tarinan ja jättää jäljen.
Kun kirjoitan blogia, arvostan kaikkia teitä, jotka ovat seuranneet minua vuosikausia ja haluan sanoa teille jotain. Sarkastisesti totesin Kirsille, kun tuli puhetta tästä blogista, että täytyisi taas juosta jokin pitkä ultrajuoksu niin saisi lisää lukijoita. Kirsi sanoi, että ihmisiä kiinnostaa usein se miten joku pystyy. Kun sanoin, että melkein kaikki pystyisivät. Hän sanoi, niin, melkein.
Melkein kaikki. Yksi sana enemmän ja iso ero. Todellisuudessa moni ei halua uhrata aikaansa harjoittelulle. Pidetään muita asioita tärkeämpinä. Minä en pidä sanasta uhrata. Liikkuminen on minulle elämäntapa. En koe uhraavani mitään.
Sensijaan koen joskus valinnan vaikeutta. Aika ei riitä kaikkeen mielenkiintoiseen, koska urheiluun kuuluu olennaisena osana lepääminen. Ilman lepoa koko elämästä ei tule mitään, eikä tietenkään urheilusta.
Voi harjoittaa itsensä siihen kuntoon, että pystyy lepäämään kevyesti liikkuen. En ole pitänyt lepopäivää viimeiseen kahteentoista päivään. Enkä haluaisi pitääkään. Tässä on nyt sairastelun ja kevyen alkuvuoden osalta levätty ihan riittävästi. Mutta silti aina kohtaan rajan, kuten tänään. Täysin tyhjät jalat ja polttopuunteosta väsynyt keho muutenkin. Siis "lepo". Eli pelkkää moottorisahausta ja puunhalkomista. Ei urheilua.
Menneellä viikolla viileät kelit jatkuivat. Viimeksi ennen pandemiaa oli näin kylmä ja täynnä sääskiä oleva kesä. Ilmoista ja itikoista huolimatta pääsin kohtuullisesti liikkeelle taudin jälkeen. Ohessa tein myös polttopuita. Kohta polttopuu-urakka on valmis, muutama päivä vielä ja sitten pääsee keskittymään liikkumiseen toden teolla.
Avokelani päätti elämänsä. Tilasin Daiwa Ninjan hajonneen Patriotin tilalle. Odotamme hieman lämpimämpiä ilmoja, jotta pääsisi nauttimaan perinteisestä Lapin kesäkalastuksesta, jossa vedenpinnan tuikit rikkovat tyvenen pinnan ja luovat odotuksia. Kuten olen monesti todennut, niitä päiviä ei lakseta vuosiin mukaan, jotka vietät kalastaen!
Pitäkää itsestänne huolta, että jaksatte huolehtia muistakin.
Kuten kuvista näkyy, tarjoaa Nellimin seutu reittejä monenlaiseen liikuntaan. Ja niitä kuuluisia haasteita.
Viimeisessä kuvassa näkymä päätieltä pohjoiseen, sumuisille vaaroille, joiden takana kotikyläni lymyää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti