Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 7. kesäkuuta 2021

GRILLATAAN?


 

Matkailuautomme etuosassa olevassa uniikissa, isossa tarrakuvassa on kaksi lunnia. Linnut symbolisoivat minun ja Kirsin elämäntapaa ikäänkuin muuttolintuina, mutta myös pohjoisen kauniin ja karun luonnon ystävinä.

   Normaaleina vuosina olemme lähteneet Lapista huhtikuussa Unkariin tavoittaen aikaisen kevään ja ensimmäisen kesän. Olemme yleensä palanneet kesäkuun alussa Hämeenkyröön toiseen kesään. Tämän jälkeen Lapin kesä on ollut meille kolmas kesä! Sitten syksyn ruska ja kunnon pakkastalvi, kunnes on ollut taas aika lähteä.

   Kirsin kanssa olemme tehneet matkamme varrella paljon valintoja saavuttaaksemme vapauden olla läsnä. Ei lapsia, ei työurilla pätemistä eikä suureellisia satsauksia asumiseen. Ei kulisseja, filttereitä tai roolinvetämisiä.

   Emme ole halunneet satsata 7990 euroa ulkoporealtaaseen tai grillin tiikkiseen pöytään 2795 euroa ja siihen grilli 2260 euroa, hinnat ovat K-raudan liekeissä- nimisestä lehdestä. Emme siis ole tänäkään kesänä vertailleet, innostuneet. Mutta olemme nauttineet vanhan kaasugrillimme antimista mökillä tai matkailuautomme hieman uudemman grillin antimista, puhumattakaan avotulesta.

   Ehkä joku saa siitä jotain kun satsaa reilun viisituhatta grilliin ja kutsuu ystävät grillaamaan. Noloa on, jos sitten grillaa halvinta makkaraa ja tarjoaa tarjousolutta kyytipojaksi. Tätä tarkoitan kulisseilla, roolinvetämisellä. Filtteröintiä tässä edustaa, että makkarapakettia ei näytetä vieraille.

   Osa ihmisistä voi huonosti päivästä toiseen eikä ostamallakaan oloaan paranna. Myös ultrajuoksun julkisen uutisoinnin kommenteissa näkyy pahoinvointi. Karhunkierroksen satamailisen Ylen uutisen kommentti: Miksi kansallispuistot muutetaan teemapuistoiksi suorittamista varten? (vapaa lainaus, ei sanatarkka)

   Juostessani Käsivarren vaellusreiteillä minulta on muutaman kerran kysytty, että miksi pitää juosta kaahottaa - eikö voi kävellä. Olen pysähtynyt ja selittänyt kärsivällisesti, että olen vaeltanut rinkan kanssa, hiihtänyt ja lumikenkäillyt, mutta tällä kertaa näin. Luontoa silti kunnioittaen. On löytynyt ymmärrys tai sitten ei. En ole kiinnostunut. Valinta on vapaa. Kuka mihinkäkin satsaa.


 

   Vierailimme viime viikolla Nuuksiossa. Kansallispuisto oli erittäin siistissä kunnossa. Liikuin ja liikuimme sen alueella yli viisikymmentä kilometriä ja vain kaksi paperinenäliinaa maassa. Kävin tutustumassa Mikael Heermanin kanssa NBU-kilpailureitteihin ja juoksin lisäksi kahden nuoremman lahjakkaan ja tavoitteellisen ultrajuoksijan, Jaakko Eskelisen ja Toni Validon, kanssa harjoituslenkit Nouxin hienoilla poluilla.




 

   Vierailimme Kirsin kanssa Mikael ja Sari Heermanien kotona Nuuksion läheisyydessä. Vierailun aikana äänitettiin Polkuporinat podcast, joka julkaistaan tällä tietoa heinäkuussa. Tuossa jaksossa valotetaan lisää minun ja Kirsin elämäntapaa sekä syvällisempiä ajatuksiamme matkan varrelta.

   Saimme koronarokotuksen ensimmäisen piikin ja saamme toisen elokuussa. Jokohan sitten Eurooppa olisi avoinna. 

   Ja kyllä! Vanhan kaasugrillimme voi huoletta jättää odottamaan seuraavaa kesää etelän vanhaan rakoliiteriin. Se toinen, hieman parempi mutta myös vanha ja kulunut, kulkee aina mukana matkailuautossamme.

   Suomi on pitkä maa. Pohjoisen Inarijärven selkävedet ovat hädintuskin jäistä vapaat kun mustarastaan poikaset jo lähtevät etelässä pesästä. Kotimaassa näiden kahden ääripään välissä on hyvä olla läsnä.


 

HARJOITTELU VIIKOILLA 21 - 22

 

Ma- Lepo

Ti- Lamminpään harjua, vanhoja polkuja 32,53 km - 4.01.

Ke- Aamu 10,02 km - 1.15. Odotetun väsynyt. Ilta 10,12 km - 1.11. Parempaa, kova sade.

To- Verryttelyä 5,02 km - 33 min. Koronarokotus, ei normaalia harjoitusta.

Pe- 10,80 km - 1.14. Kevyttä edelleen rokotuksen jälkeen. Väsynyt.

La- Päivä matkailuauton alla korjaamossa. Ilta 10,11 km - 1.08.

Su- 33,09 - 4.17. Polkua, Jani osan matkaa mukana. Väsynyt edelleen.

Yhteensä 111,7 km - 13:41.

Hyvä viikko, koronarokotus toi ylimääräistä väsymystä ja päänsärkyä, käsikipua.

 

Ma- Verryttelyä 5,15 km - 36 min.

Ti- Helsinki Vuosaaren huipulle 12,01 km - 1.05. 3 X 2 km kovaa, paras kilometri 4.23min/km.

Ke- Palautus 5,13 km - 33 min. Ilta Mikaelin kanssa nuuksiossa NBU-reitit 12,36 km - 1.26.

To- Kirsin kanssa vaellus 9,89 km - 2.19. Haukkalammelle kahville Solvallasta.

      Ilta Jaakon kanssa polkuja, Karjakaivo yms. 13,25 km - 1.48. Ylihypättiin valtava kyy.

Pe- Haukkalammelta Kattilaan Tonin kanssa polkuja - 16,49 km - 2.03.

La- 40,40 km - 4.33. Helsinki Talosaari yms. Kirsi pyöräili puolet mukana. Oikein hyvä tunne.

Su- Hämeenkyrössä myöhään illalla 8,01 km - 59 min. Saunalenkki. Hyttysiä.

Yhteensä 112,8 km - 13:07.

Erittäin hyvä viikko.

---

NBU starttiin on 25 päivää. Liika määrä ei ole nyt hyvästä.

   Harjoitteluni runkona on toiminut noin 112 kilometrin perusviikko ajallisesti pitkine polkulenkkeineen. Sekaan on mahdollisuuksien mukaan sekoitettu hiekkatietä ja asvalttia. NBU:n alustaan peilaten olen ollut täsmälleen oikeilla alustoilla. Huippuviikolla 151 kilometriä jarrutellen määrää siinäkin.

   Takana on hyviä talviharjoituskuukausia, joiden aikana olen pysynyt perusasioissa. Juoksumatto on tuonut lisää vauhtia ja helpotti lumelta kovalle siirtymistä huomattavasti.

   Tammikuusta - Toukokuuhun: 437 km - 440 km - 305 km - 370 km - 504 km. Nämä olivat juoksukilometrejä, jätin kävelyt ja hiihdot pois.

   Nuuksio Backyard Ultrassa on kyse jaksamisesta ja sitkeydestä. Taistelusta nukkumattomuutta vastaan. Päiväreitin tekninen polku vaatii tarkkuutta ja voimaa. Yöreitin hiekka/asvaltti vaatii keskittymistä: nousua ja kaltevia pintoja.

   Itsensä voittamiseen vaaditaan halu juosta paljon ja pitkään. Parhaiten se tuhotaan harjoittelemalla liikaa ja väsyttämällä mieli valmiiksi harhailevaan kuntoon.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti