MATKA JATKUU

VIIKKO 6.

Ma- Lepo
Ti- Hiihto metsäsuksilla umpihankea ja kelkkajälkeä Kirsin kanssa 5,8 km - 1.22.
Ke- Lepo
To- Lepo
Pe- Aamulenkki juosten 6 km - 39.58.
       Iltahiihto perinteisen skinisuksilla 12,8 km - 1.28.
La- Lepo
Su- Osittain poluilla ja lumessa juoksua 12,6 km - 1.26.
       Illalla Virtaniemen lenkki tiellä juosten 16,3 km - 1.47.

Yhteensä: Juoksua 35 km - 3:54 - Umpihankihiihto 5,8 km - 1.22. - Latuhiihto 12,8 - 1.28.

VIIKKO 7.

Ma- Juoksua Uudella Nellimin tiellä vanhan tien Matkamiehen Ristin kautta kiertäen, 16,6 km - 1.51.
Ti- Juoksua Siikajärventiellä 10 km - 1.06.
Ke- Aamupäivällä perinteisen latuhiihto Kirsin kanssa Pahtalammelle 12,84 km - 1.46.
        Iltapäivällä juoksua  Siikajärventiellä 15,55 km - 1.42.
To- Pyhävaaran kierros perinteisen latuhiihto 15,38 km - 1.22.
Pe- Lepo
La- Illalla juosten kylän katuvaloja (40 kpl) kiertäen 16,5 km - 1.51. Keskittyen kuten 6-päivän kilpailussa.
Su- Pyhävaaran kierros perinteisen latuhiihto toisinpäin kuin torstaina 15,85 km - 1.43.

Yhteensä: Juoksua 58,3 km - 6:31 - Latuhiihtoa 44,07 km - 4:51. 


Jonkun mielestä tuossa ylhäällä on paljon liikuntaa, ei minusta. Minä olen liikkunut vuosikymmeniä ja paljon, kehoni kaipaa liikuntaa toimiakseen ja liikkumattomuus kääntää mieleni negatiivisuuteen. Pidän harvoin näin pitkää päivitysväliä blogissani ellen matkusta tai ole erämaassa, mutta nyt en yksinkertaisesti ole halunnut kirjoittaa teille negatiivisia ajatuksia - mitä te niillä tekisitte?
   Väsymisen ja ylirasittumisen jälkeinen ylikuntotila jatkuu. Keholle ei kelpaa mikään, ei lepo - ei liike. Kyse on tunteesta sisälläni. Palautumattomuutta ja unihäiriöitä. Vitsailinkin tuossa eräässä keskustelussa, että pitäisi juosta 150 kilometriä kolmeen päivään. Jos keho säikähtäisi oikeaan rytmiinsä.
   En harjoittele enää. Pitkät ja monipäiväiset ultrajuoksut eivät minun kilometreilläni vaadi harjoittelua sanan perinteisessä mielessä. Riittää kun jalat ovat siinä kunnossa, että ne sietävät jatkuvan juoksemisen. Varsinaista kuntohuippua on turha tavoitella kuuden päivän jyystöä varten. Tällainen ajatus jotenkin vapauttaa pois kaavamaisuudesta ja motivoi liikkumaan päivittäin vapaammin tai olemaan liikkumatta.
   Olen edelleen sitä mieltä että KURF saa jäädä viimeiseksi kilpailukseni toistaiseksi. Ei siis mitään jäähyväismeininkiä vaan vapautta. Voin palata tai sitten en palaa.

   En ole ihan varma miten seuraavan lauseen kirjoittaisin joten yhden sanan laitan lainausmerkkeihin, ei äidinkielestäni löydy oikein muutakaan sille tilalle.

   "Valitettavasti" en lopeta juoksemista. En voi lopettaa. Jos en juokse tai ylipäätään liiku en nuku, kakka ei tule ja mieleni on musta. Jos juoksen tai ylipäätään liikun liikaa, en nuku ja mieleni on vielä mustempi, mutta kakka sentään tulee. Revi tästä sitten huumoria tai elä sen kanssa. Eikä auta viina eikä pussailu. Ei vaan auta mikään.

   Liikkuminen vaikuttaa kirjoittamiseen. Liikkumattomuus vielä enemmän. Lähetin juuri kustantajalle uudesta tarinakokoelmastani näytteitä. Vastauksia tulee parin kuukauden päästä. Varsinainen pääteos, jo valmis omakohtainen romaani, lepää edelleen odottaen inspiraatiota rakennemuutokseen. Yrittänyttä ei laiteta. Töihin joudun molemmissa tapauksissa - hyvä niin.

   Matka jatkuu.

---

MOKA                                                                                                           

Vanhuksella oli vieraita, sihtasin kolmikkoa jo kaukaa hölkätessäni kirkonsuoraa. Pakkasta oli viisitoista astetta. Parin tunnin kaahotuksen jäljiltä perse paleli märkänä ja selkää juili jäätyneen takin alla.

   Läppäleikattu vaihtoi jalkaa susilakki päässä, peski rinnankohdalta röyhistyneenä mutta säpikkäät tukevasti tienhaarassa. Kaksi toppapalloa hytisi seurana postilaatikon vierellä.

   Läppäleikattu oli alkuperäinen ja ollut nuorempana Kostamuksessa kirvesmiehenä. Se oli siellä oppinut kieltä aluksi ja lopuksi tanssimaan. Vanhempana sekaantui seuranhakuilmoituksen kautta venättäreen ja menetti osan säästöistään. Yksin lämmiteli mutta sukulaiset etelän pienestä kalastajakylästä joskus sentään kävivät.

   Niistin siinä nenää sata metriä ennen ja painoin tuubihuivin alta napista musiikin pois korvista. Ennustin, että jotakin se sanoo. Jotakin ne aina sanoo. Kun on juossut kohta kahdeksankymmentätuhatta kilometriä, niin on oppinut, että kommentti tulee seisovilta jaloilta ohitustilanteessa melkein aina, mutta harvemmin vastaanjuoksevilta.

   Kerran Tampereella olin juhannusaattona kiertämässä Pyhäjärveä Rajasalmen sillan kautta eikä ketään missään, kaupunki tyhjentynyt maaseudulle. Pispalan mäessä ylävoiman vanhan kaupan kohdalla vastaan tuli Jouko Turkka. Nostin kättä ja toivotin juhannusta.

   - Juhannusta, perkele! se huusi ja painoi menemään.

   Sen jälkeen minua ei ole yllätetty, vastaus on kaikille aina valmiina.

   Kolmikolla ryhti koheni. Pari kuukkelia naksutti männyissä.

   - Onko kylmä, läppäleikattu latasi. 
Sillä oli ollut koko suora aikaa miettiä.

   - Eilen oli vähän, vastasin ja sinne jäivät seisomaan.

   Kotitien suoran puissa oli lihavia pyitä huurreoksilla silmukierroksella. Takapihan kuistilla sammutin kellon ja totesin kaksikymmentä kilometriä jääneen taakse. Eilen oli ollut kolmekymmentäyhdeksän astetta pakkasta ja pullantekopäivä. Pitäisiköhän viedä läppäleikatulle pussillinen nisua.

---

Loppuun musiikkia ennen mielensäpahoittamisen aikakauden alkua: