Jännitys tiivistyy sanoi norsu kun dekkarin päälle istui.
Älkää naurako. Tämä, tämä minun elämäni on vakava juttu. En ole toviin kirjoittanut blogiin ja syy on ehkä selvä. Minä elän keräilytaloudessa ja syksy on kiivasta keräilyn aikaa. Juuri tehtiin kolmekymmentä purkkia omenahilloa, osa maustettiin kanelilla.
Tiedättehän: ensin lohkotaan omenat ja samalla poistetaan siemenkota, höyrytetään mehumaijalla ja sitten veivataan sosemyllyn läpi ja syntynyt sose keitetään hillosokerilla ja purkitetaan atamonilla, tiedättehän, siis atamonilla huuhdeltuihin purkkeihin, jotka sitten imaisevat jäähtyessään itsensä tyhjiöksi ja säilyvät sitten hyvin.
Tiedättehän. Ette tiedä? Ei voi mitään. Tehkää sitten töitä hiukan enemmän että saatte rahalla hilloa kaupasta. Hillolla hilloa. Me saimme omenat lahjoituksena. Ei mennyt hilloa mutta tuli hilloa. Omenahilloa. Hilloa? Rahaa. Tiedättehän. Juu. Hyvää.
Kirjoittajan vapaus kuvata asioita on melkein sama kuin musikkitoimittajan. Rakkaan Yleisradiomme eräs musiikkitoimittaja käytti laahustavia ultrajuoksijoita vertauksessaan artistin pitkään uraan. Kyseisen sikareja ja viskejä harrastavan toimittajan olisi syytä harkita ilmaisuaan. Kyseinen turnipsi laahustaa koko ajan, me ultrajuoksijat vasta aika pitkän matkan jälkeen.
Ai että se koira älähtää jonka nilkkaan kalahtaa? Ei, vaan kyse on arvostuksesta ja ihmisten kohtelusta. Kyseinen turnipsi on hyvä musiikkitoimittaja, joten suutari pysyköön lestissään. Mutta kuten huomaatte tästä turnipsi- ilmaisusta, on helppo käyttää vertauskuvia. Askeleen laahustamisen kompetenssin arvioinnin ensimmäinen mittari on vyötärönmitta. Eli suutari pysyköön lestissään, myös minä. Ja soittakaa nyt saatana siellä edes heviä joskus. Tai progea. Senkin turnipsit! Terveisin laahustaja. Tiedättehän.
Elämä kaikilla on vakava juttu. Usein se näyttää erilaiselta kuin tuntuu. Erään teorian mukaan elämässä riittää selviytyminen ja juuri sitä ultrajuoksu on. Selviytymistä perille. Laahustaminen vaatii syvää henkilökohtaista rohkeutta, motivaatiota uuden löytämiseen itsestä voimien ehtyessä ja hilloa. Hyvä ruoka, parempi mieli. Tiedättehän.
Elämän varjopuoli on kuvien erilaisuus. On mutta ei näytä siltä miltä tuntuu. Kakkonen onkin ykkönen. Riippuu mistä suunnasta katsoo. Jonkun elämä voi olla pelkkiä ykkösiä ja nollia. Mutta silti kakkonen voi olla ykkönen. Kun oikein hyvin luistaa niin ei edes tule ajatelleeksi. Riittää että selviytyy. Niinhän se oli?
Vielä on tuo keräily. Minä aina keräilen ultrakilpailujen jälkeen. Ikäänkuin osat kasaan. Kilpailun jälkeen on vain kasa ihmisen osia. Ne täytyy liittää taas toimivaksi kokonaisuudeksi. Päästäni on turha puhua mitään. Sille riittää kun selviydyn. Hilloa perkele, tiedättehän. Älkääkä naurako!
Tiedättekö muuten miksi osa ihmisistä ei osta sähköavusteista läskipyörää? He pelkäävät, että se muuttuu heillä läskiavusteiseksi sähköpyöräksi.
VIIKOT 37. - 38.
Ma - Ti - "Lepoa", mökillä puutavaran kanniskelua ja muuta ryskäystä.
Ke - 13 km - 1.35. Pyhävaara.
To - 13,71 km - 1.59. Nellimin harjulla ja vaaroilla.
Pe - 19,02 km - 2.00. Tietä Kaitavaaralle.
La - Lepo
Su - 6,18 km - 54 minuuttia. Juoksua ja kävelyä Kitisijäniementiellä.
yhteensä 51,9 km - 6:29 - 1127 vertikaalista nousumetriä.
Ma - Lepo
Ti - 7 km - 43 minuuttia. Rovaniemellä.
Ke - Lepo, Hammas lohkesi.
To - 11 km - 1.10. Lapinlahdella hammaslääkärin jälkeen.
Pe - 8 km - 50 minuuttia. Asvalttia Jyväskylän Rantaraitilla.
La - 11,1 km - 1.11. Polkuja Hämeenkyrössä.
Su - 15,4 km - 1.50. Vanhoja polkuja Hämeenkyrössä.
yhteensä 52,7 km - 5:46 - 496 vertikaalista nousumetriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti