JAKSAA JAKSAA ?

   Juhannukseksi erämökille tuotu orvokki kukkii edelleen Lapin lämpimässä syksyssä. Se on kestänyt tuulet, sateet ja lintujen hyökkäykset. Haluan kirjoittaa siitä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, minun maailmassani. 
   Erämökillä ei ole nettiä. Puhelin kuuluu aina välillä jossakin päin tonttia ja joskus jokin Whats up-viesti kilahtaa perille mutta aukeaa vaikeasti tai ei ollenkaan. Välillä on Telian verkkoa, välillä Ruscomia ja useimmiten pelkkää kalaverkkoa. Viimeksimainittu on varmin.
   Viime perjantaina painoin lapion jalalla maahan. Se upposi vain kolme senttiä kilahtaen kiveen, joka oli kiilautunut juurien väliin kuntan alle. Yli sukupolvien perityllä periksiantamattomuudella porauduin isänmaahan. Pitkä, yli kymmentuntinen päivä pystytti tekeillä olevan suojakatoksen tolpat. Seuraavat, yhtä pitkät päivät antoivat katokseen katon, toiseen päähän lattian ja rakoseinät ja lopulta katoksen alle siirtyivät kaikki pihassa pressun alla lojuneet viimeiset niinsanotut turhat rakennuspuut.
   "Niinsanotut turhat" tarkoittaa edesmenneen isäni keskeneräisiksi jääneistä projekteista jäljelle jäänyttä puutavaraa. Älä saatana paa Pappa enää yhtään ripaa vaan nauti elämästäsi- kaikui kuuroille korville. Se varmaan oli sitä yli sukupolvien perittyä periksiantamattomuutta mutta minähän olen erilainen. 
   Aivan järkyttävän tyydyttävää jäädä housut kintuissa rysän päältä kiinni. Aivan kuin eteeni tuotaisiin peili ja käskettäisiin katsoa menneisyyden kautta tulevaisuuteen. Ja siinä seison, lapio kädessä aivan kuten yksikätinen isoisäni ja isäni aikanaan.
   Kuulemma nykyajan sukupolvet eivät enää kaipaa mökeilleen työleirimäistä elämää. Mitä sinne sitten kaivataan? Isolla terassilla keskellä luontoa mutta ei luonnossa aktiivikaiuttimella eedeeämmää ja sidukkaa saunan ohessa - ehkä sisävesivessaa ja mikroaaltouunia. Voi vittu sanon minä. Eedeeämmä on elektronista tanssimusiikkia selkokielellä ilmaistuna kuten sidukka on siideriä.
   Ollessani katon teossa kuulin Kirsin puhuvan nuotion ääressä kuukkeleille. Linnut istuivat muurinpohjapannun reunalla ja lopulta kävelivät pitkin kuumaa pannun pintaa. Menetimme yhden leivän. Nokkelat varislinnut tietävät kuka on emäntä ja koska hän selkänsä kääntää. 
   Etäämmällä olevan mökin vanhempi rouva pistäytyi sauvakävelylenkillä juttelemassa pois erämaan mukanaan tuomaa yksinäisyyttä. Muutamaa päivää myöhemmin lähestyi puliseva kolmen rouvan joukko marjanpoimureineen. He huomasivat minut tulilla rannassa viime tipassa. Kävin esittelemässä pakeneville kainon toiveen, emme tarvitse marjastusapua tontillamme kun sinä päivänä vielä alkoi kanalinnun metsästyskin. Ilmeet olivat vakavan anteeksipyytäviä.
   Ruuanlaito avotulella tapahtuu oikeasti. Harvojen ihmisten kohtaaminen maailman liikkeessä. Aivan kuten nuorten kaakkurien jatkuva kierto pitkin lompolon pintaa aina välillä nousukiitoa harjoitellen. Räpiköinnin aallokon äänet, västäräkit pihassa tankkaamassa ennen Egyptin lennon alkua ja lopulta hiljainen, höyryävä ilta. Väsynyt rakentaja saunan terassilla, uimassa kylmässä ja kirkkaassa vedessä. Alkoholittoman saunaolutpurkin pinnalle tiivistyvä kosteus valuu valkoiselle kaiteelle. Aika hidastuu ja on vielä yksi voimaton hyttynen inisemässä korvan juuressa.
   Kaikki keinotekoinen, sähköiseen uutistulvaan tukehtuva tyhjä puuttuu. Ultrajuoksun askelten ääni on vaimennut. On vain luonto ja ollaan vain luonnossa. Ja jaksaa jaksaa.

VIIKKO 36.

Ma- Lepo, mökillä.
Ti- Palo-Pyhävaara 8 km - 1.06.
Ke- Kirsin kanssa pyörällä osin poluilla - 8,2 km - 1.09.
To- Lepo
Pe- 10,6 km Haapakurussa - 1.08. Väsynyt kilpailusta edelleen.
La- Su - "Lepoa" mökillä puukatoksen rakennusta alkaen lapiolla kaivamisesta päätyen seinien teon kautta katontekoon.

Juoksua 18,6 km - 1:35. Palauttelua kilpailusta ja ajatusten kokoamista muun tekemisen ohessa.

---


   Uhrautumisesta. Jos uhraa elämänsä jollekin asialle, omistautuu, ei saa ymmärrystä siinä isossa kuvassa paitsi usein vasta jälkeenpäin. Usein käsketään ajaa tukka ja hankkia kunnon ammatti.
   Kun soitin levyjä minulta kysyttiin mitä teen työkseni oikeasti. Kun toimin vammaisten avustajana hiukan vajaa kolmekymppisenä minulta kysyttiin mitä aion tehdä isona. Kun ajoin taksia kuljettajana minulta tiedusteltiin oikeata ammattiani. Kun toimin taksiyrittäjänä oltiin hiljaa, mutta vaivaannuttiin kovasti, kun kerroin että maailmassa on ainakin kolme asiaa jotka kaikki luulevat osaavansa tehdä ja taksinkuljettaminen on yksi niistä.
   Usein perustellaan että kyllä minäkin mutta en viitsi. Ultrajuoksu on yksi sellainen asia. Ajatellaan että turhaa hommaa. Onko neljänkymmenen vuoden säännöllinen työura sitten jotenkin vähemmän turhaa? Ainakin sillä saa rahaa. Ja rahallako ostatte kadotetut vuotenne takaisin?
   Kysynkin, että kuka tässä uhrautuu.
   Jaksaa jaksaa?

   Mä (vaan?) juoksen.
   Jaksaa jaksaa.