MITÄ MUUTA ?

Blogikirjoittamisen paras puoli on vuorovaikutus. Sain blogiani säännöllisesti lukevalta ystävältäni ajattelemisen aihetta ja tilasin pari Hannah Arendtin kirjaa Ivalon kirjastosta luettavaksi. Tuntematon lukija taas lähetti sähköpostia kysellen ultrajuoksuni merkityksestä koko elämääni ajatellen. Näissä kahdessa esimerkissä avautuu portti kehittyä ihmisenä jos keskittyy jaettuun hetkeen ja vastaa. Niin itselleen kuin muille.

Istun Kotalan etukuistilla ja kuuntelen ukkosta. Lapin ukkonen on jylhää kuunneltavaa. Avarassa maastossa salaman jyrähtely kantaa ja ääni kulkee vaarojen välissä mahtavasti. Aivan kuin luoja haluaisi muistuttaa ihmistä pienuudesta, jos et kyykisty kivenkoloon tai kömmänäsi suojaan niin lyön sinut maan tasalle.
Taivaan avautuessa olimme juuri tulleet Ivalosta kauppareissulta. Joimme kahvit takapihan karhuryhmällä katsellen tummien pilvien kerääntymistä. Hetken päästä vesimassat putosivat alas. Sateen tauolla kiipesin tikapuilla talon ympäri ja puhdistin havunneulasia täynnä olevat rännit. Ajan mitta mielessäni täyttyi kun tajusin että todennäköisesti olen ensimmäinen joka näitä puhdistaa. Isä ne asennutti mutta tuskin kiipeili enää viimeisinä vuosinaan katonlappeella.

Kuistilla sateen valuessa pohdin tulevaa. Mitä oikeastaan haluan ultrajuoksussa tehdä tulevina vuosina ? Kilpailujen väliajat toipumisineen ovat hedelmällisiä aikoja motivaation ja haaveiden tasapainon ymmärtämiseen.
Menneellä viikolla tein erittäin kovaa harjoittelua testimielessä. Vaikka viikon kilometrimäärä jäi alle viidenkymmenen kilometrin annoin silti kaikkeni. Ensin maanantaina poluilla lyhyesti maksimiteholla hapenoton rajoissa. Hellitin aina kun ilma loppui ja sitten taas kaikki peliin aina pillin (hengitys) vihellykseen saakka. Tämän jälkeen tiistaina ja torstaina perusjuoksua mutta raskaassa maastossa. Ja sitten kuningasharjoitus, 1041 metriä vertikaalista nousua Palo-Pyhävaaralla. Uudelleen ja uudelleen mäkeä ylös aina näkökentän supistumiseen asti. Kuudennella nousulla hirvi tuli oikealta eteen rinteen puolivälissä. Ei jäänyt epäselväksi kumpi meistä pelästyi enemmän. Luonnon kanssa yhtä olemisen tähtihetki.
Raskas harjoitteluviikko kulminoitui erämökillä viikonloppuna. Vaikka pidin kaksi juoksutonta päivää niin nuohous sisältäen puulieden täydellisen puhdistuksen, saunankiukaan kivien vaihdon, ulkokäymälän ja ison kompostin hautaamisen maahan sekä puuliiterin oven teon, vei jotenkin loputkin voimat.
Kuuden päivän kilpailun jälkeen keho ei yksinkertaisesti jaksa määräänsä enempää ja koska haluan kehittyä edelleen niin haluan tietää täsmälleen mikä tuo määrä on. Totaalisen väsymyksen vastapainoksi aukeaa sitten mielen virkeys ja kokemus henkisten voimavarojen kasvu päivä päivältä.

Edelläkuvattua voi olla niin sanotun tavallisen ihmisen vaikea mieltää. Korostan että koen olevani täysin tavallinen ihminen itsekin mutta olen tehnyt elämääni valintoja jotta voisin keskittyä olennaiseen.
Kun turhia rasitteita jättää taakseen vapautuu aikaa itsensä kehittämiseen. Ihmisen toiminta -  Vita Activa, Ihmisenä olemisen ehdot. ( Hannah Arendt) Kirja odottaa loppuun lukemistaan. Minulle ennen lukemista oli selvää että ihmiselämällä täytyy olla joku merkitys. Yhteiskunnan luoman merkityksen ei suinkaan tarvitse olla oikea tai edes tavoiteltava.

Mitä muuta kuin juoksemista ja juoksuun keskittymistä elämäni sisältää, kysyi lukijani.

Ultrajuoksu ei ole mitä tahansa juoksemista minulle. Voi olla että jollekulle muulle on mutta ei minulle - enää. Aivan kuin mikä tahansa muu ihmisen toiminta, ultrajuoksukin elämäntapana vaatii perinpohjaista omistautumista. Tällöin syntyy väistämättä tilanne että tietyt muut, niin sanotut normaalit asiat, jäävät eräänlaiseen paitsioon. Näille muille asioille ei ole aikaa tai niinkuin minun tapauksessani, kiinnostusta.
Tämä ei tarkoita etten haluaisi tai pystyisi tekemään näitä muita asioita mutta ne ovat jotenkin välttämätön paha, eräänlainen sivujuonne. Toisaalta olen muna-kana-tilanteessa. Ilman näiden muiden asioiden apua en pääsisi ultrajuoksussa pidemmälle. Tarkoitan tällä normaalia elämää johon sisältyy kaikki muu paitsi juokseminen. Kyse on perspektiivistä ymmärtää elämää, ei tärkeysjärjestyksestä.
Suomeksi sanottuna paskapöntön sisällön hautaaminen maahan mökillä auttaa arvostamaan tilannetta jossa suuri ultrajuoksija istahtaa kesken kilpailun valmiiksi katettuun pöytään syömään jatkaakseen sitten ties kuinka monennelle kierrokselleen. Etuoikeutettuun asemaan pääsy vaatii omistautumista harjoituksissa mutta muiden ihmisten tuki ponnistuksesi taustalla on korvaamaton. Juuri tässä tilanteessa aukeavat ihmisyyden tärkeimmät arvot toisen huomioimisessa ja tukemisessa. Yksin et ole juuri mitään tässä maailmassa.

Eräässä radiolähetyksessä todettiin että ihmisiä kiinnostavat eniten työllisyys ja asuntojen hinnat. Juostessani korkealle kotivaaroilleni totean että lähemmäksi Jumalaani en täällä Nellimissä pääse. Voisiko parempi vaihtoehto Jumalansa kohtaamiseen olla ostaa asunto korkeasta kerrostalosta mahdollisimman ylhäältä ja tehdä vähintään kahta työtä yhtäaikaa kustannusten peittämiseksi ? 
Omalla kohdallani ei tunnu siltä. Surullista voi olla että minulla ei ole näiden korkealta ostavien kanssa oikein mitään keskusteltavaa. Minua kun ei työllisyys tai asuntojen hinnat kiinosta yhtään. Olenko siis syrjäytynyt ? Mitä suurimmassa määrin ja vieläpä nautin siitä !

Elämäni sisältää siis paljon muutakin kuin ultrajuoksua. Työstä tai sen tekemättömyydestä en juuri halua puhua. Töihinkin on tarjottu mahdollisuus alkaen 2019 syksystä mutta en pidä kahdeksasta neljään- elämää kovin kiinnostavana. 
Kahden edellisen lauseen jälkeen yleensä puuskahdetaan että mutta kun on pakko ! Isäni käytti aikanaan ilmaisua : "Jokainen paskaa paperinsa ihan itse." Tämä on myös oma mielipiteeni. Ihan jokaisessa tapauksessa ei ole pakko.

Mitä haluan tällä kirjoituksella pohjimmiltaan sanoa ? Jokainen lukija kokee tekstini omista lähtökohdistaan ja tekee omat johtopäätöksensä mutta toivoisin lukijan tekevän myös valintoja oman elämänmittaisen matkansa rikastuttamiseen. Miksi sitten ? Siihen teille vastaan Hannah Arendtin sanoilla tähän lopuksi :

"Ihmisen kuolevaisuus perustuu siihen, että yksittäinen elämä, jolla on tunnistettavissa oleva elämäntarina syntymästä kuolemaan, irtaantuu biologisesta elämästä. Tämä yksilön elämä eroaa kaikista luonnon prosesseista, koska sillä on suoraviivainen liikesuunta, joka ikäänkuin leikkaa läpi biologisen elämän kiertokulun. Juuri tätä on kuolevaisuus: liikkumista suoraa viivaa pitkin maailmankaikkeudessa, jossa kaikki, mikä ylipäänsä liikkuu, liikkuu syklisesti." 

Palo-Pyhävaaran nousua.

Ajanmukainen itsekuva harjoituksesta - typerää ?

Kaksi lukuvinkkiä elämästä blogilistaltani :

Jyrki Leskelä

Onni Vähäaho


VIIKKO 24. HARJOITTELUNI

Ma- 8,3 km - 51.32. Paskat pois. Laitoin antibioottirasvaa varpaaseen ja juoksin käytännössä täydellä teholla hapenoton rajoissa. Vertikaalia 218 m.
Ti- 12 km - 1.29. Poluilla ja umpimetsässä. Vertikaalia 253 m.
Ke- Lepo
To- 17,4 km - 2.12. Vertikaalia 553 m. Vaaroilla hissukseen.
Pe- 20,1 km - 3.02. Palo-Pyhävaaraa ylös ja alas. Vertikaalia 1041 m.
La-Su- Lepoa / mökillä huoltohommia eli fyysistä työtä.

Yhteensä 7 tuntia ja 36 minuuttia - Vertikaalia 2065 m - 57,9 km