Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

perjantai 29. kesäkuuta 2018

MINUN MIELENI FILOSOFIAA




Aluksi

Synnyin vuonna 1964 ja onneksi vanhempani tekivät elämästäni osittaisen helvetin ensimmäisten 12 vuoteni aikana. Muistikuvat siitä miten isä seisoo umpihumalassa parisängyssä virtsaten tai äiti myöhemmin makaa jalat levällään vieraan miehen alla sohvalla eivät haihdu koskaan. Tämä elämänvaihe päättyi osittain vanhempien eroon mutta mellakkaa riitti puolin ja toisin aina molempien edesmenoon asti.
Edelläkerrottu loi pohjan täydellisen mustavalkoiselle ajattelulle, joko minun oli hyvä olla tai sitten olin katastrofissa. Kyse oli jo tuolloin aktiivisesta poissulkemisesta ja mielen hatarasta hallinnasta vaikka en siitä mitään silloin ymmärtänytkään.
Sairastuessani 28-vuotiaana syöpään jouduin tuskien korkeakouluun. Viikko kemoterapiaa sairaalassa ja kaksi viikkoa lepoa kotona, yhteensä kuusi kertaa, opetti valmistautumaan. Se opetti kestämään ja opetti tyyntymään paikalleen, sillä pakoon olisi päässyt vain kuoleman kautta ja se ei ollut vaihtoehto.
Paranemisen jälkeen jatkoin elämääni. Tavoitteellinen kestävyysjuoksu liittyi mukaan tuolloin olennaisena osana ja hyödynsin vaistonvaraisesti kilpailuihin valmistautuessani minulle kertynyttä pääomaa mielen hallitsemisessa ja keskittymisessä. Pikkuhiljaa havaitsin mustavalkoisen ajattelun mielettömyyden ja sen tosiasian että se ei johda minnekään tai ainakaan minkään tasapainoon.
2000-luvulle tullessani aloin aktiivisesti tehdä valintoja elämässäni jotta saisin elää jokaisen päivän kuten minusta hyvältä tuntuu. Ultrajuoksun myötä kiinnostuin todella mieleni hallitsemisesta ja henkisten voimavarojen käytöstä pitkillä taipaleilla kuten elämässä muutenkin.

On tullut aika avata minun mieleni filosofiaa teille. Teksissä on paljon lainauksia ja rönsyilyjä, varmasti lukeminen saattaa olla osittain vaikeaselkoista mutta toivon että siitä irtoaisi aineksia oman mielenne kehittämiseen tai elämänne tasapainon positiivisten ainesten löytämiseen.
En ota vastuuta jos tekstiäni lainataan tai irrotetaan asiayhteydestään, minun maailmassani kaikki liittyy kaikkeen. Syy ja seuraussuhteet sekä sattuman todennäköisyys ovat vyyhti, sitä ei koskaan selvitä kukaan vaikka aina aloitettaisiin ajatteleminen alusta tai vaikka kuinka käytettäisiin esimerkiksi dialektista (sokraattinen) menetelmää.

Minun mieleni filosofiaa

Eräs syvästi uskonnollinen ystäväni totesi minulle kerran että "pahuutta ei saada pois tästä maailmasta koskaan."
Ajatteluni kulmakivi on että pahuus on ihmisen pahin vastustaja.

Ultrajuoksun aikana mieli työntää esiin negaatioita juoksun tuskien korventaessa fyysistä kehoa. Eteenpäin pitäisi päästä mutta sattuu ja mieli on musta. "Mihin käännyt kun voimasi loppuvat ? ", kysyi Wolfgang Schwerk minulta eräänä yönä kuuden päivän kilpailussa.
Päästäkseen perille ja saavuttaakseen tavoitteensa olisi aluksi ymmärrettävä mitä onnistuminen on. Onnistuminen on "prattein". Antiikin kreikan sana merkitsee läpikäydä, saavuttaa, saattaa loppuun. Siis kaikkea tätä. Onnistuakseen on kyettävä kaikkeen tähän, sekä suorituksen (elämän) aikana ja suorituksen jälkeen.
Kehittyäkseen on ymmärrettävä mitä on tehnyt tai on tekemässä - perusteellisesti.

Miten pahuus sitten liittyy edelläkerrottuun ? Tutkittuani pahuutta sekä uskonnollisen- että filosofisen näkökulman kautta olen tullut siihen tulokseen että pahuus on monesti pelkkää ajattelemattomuutta. Ei ole olemassa sisäänrakennettua pahuutta tai pahuutta joka on peräisin jostakin perkeleestä tai saatanasta vaan kyse on yksinkertaisesti ajattelun puutteesta.
Ensikokemalta jokin asia mielessä, joka vaikuttaa ylitsepääsemättömältä tai läpeensä huonolta, voidaan ratkaista ajattelemalla. Loppujen lopuksi on aina positiivinen puoli. Joskus sen löytämiseen voi mennä ihmisikä - olkoon sitten niin.

Kyetäkseen ajattelemaan ihmisen on pysähdyttävä. Ultrajuoksussa tämä voi olla mahdotonta (ei ole kun pääset tarpeeksi pitkälle), mutta elämässä tämä onnistuu.
"ques ab exterious motibus": "lepo ulkonaisista liikeistä"

Yhteiskunta on ajattelun pahin vihollinen. Pitäisi "tehdä" eikä pysähtyä ajattelemaan. Törmätään arvoihin joissa työntekoa, joka tuottaa lopputuloksen (mitattavan), arvostetaan enemmän kuin tunnetta (koettavan).
Painamalla "niska limassa" päivästä toiseen elämä kyllä kuluu loppuun ja vauhdilla, mutta on surkeaa, jos sitten vanhoilla päivillään katkeroituu kun sydämessään olisi halunnut tehdä toisin. Slogan : "Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja !" Ei kai ? Kyse on aina yksilön omista valinnoista. Kipeistäkin.

Puhuttaessa työnteosta olisi teidän ehkä syytä tutustua Tuomas Akvinolaisen ajatukseen "työnteon velvollisuudesta". Saatatte yllättyä. Kristinusko ei siis koskaan kehittänyt myönteistä työnteon filosofiaa, vaan kysymys oli eräänlaisesta itsensä kiduttamisesta.

Saatatte yllättyä toistamiseen havaitessanne että tasapainoisessa ja positiivisessa elämässä on sijaa hedonismille.
Epikuros :"lathe biosas kai me politeuesthai "
"Elä piilossa äläkä välitä maailmasta". Toteuttaakseen haaveitaan on pakko jättää asioita taakseen raivatakseen aikaa ja tilaa uusille, niille jotka katsot palvelevan ajatustasi "omasta hyvästä elämästäsi".
Lucretius on todennut : "Ettekö näe että luonto huutaa vain kahdesta syystä, kivusta vapaan ruumiin ja huolesta vapautuvan mielen vuoksi ?" Mitäpä jos laitatte Lucretiuksen lauseeseen sanan "luonto" paikalle sanan yhteiskunta ? Niinpä.

Ymmärsin tämän kaiken jo vuosia sitten. Asia kirkastui kun tapasin Kilpisjärvellä tunturissa budhalaisen munkin. Luostarista lomalla olevan munkin kanssa käymieni keskustelujen tuloksena oivalsin miten tärkeää on opetella kyky jättää taakseen, toisin sanoen sivuuttaa, negatiiviset asiat. On pystyttävä mahdollisimman nopeasti irrottautumaan niistä. Et voi kantaa koko maailman tuskaa saati kuuluisaa yhteiskuntavastuuta loputtomiin jos aiot edetä oman itse-transsendenssisi kanssa.

(Tarjosin munkille munkin myöhemmin retkeilykeskuksen kahviossa keskustellessamme - elämän filosofia on iloinen asia...)

Käytännön esimerkki :

Sairastuessani syöpään ajattelin että mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän ? Miksi juuri minulle kävi näin. Oli hyödytöntä jäädä noihin kysymyksiin jumiin. Hyväksyin tilanteeni. Eteenpäin. Tavoitteena tervehtyä, edes osittain. Positiivisuutta löytyi pienistä elämän iloista päivittäin. Huoli toimeentulosta, perheestä tai urakehityksestä oli turhaa. En voinut ostaa terveyttä, läsnä olin sairaanakin ja jokatapauksessa olin pelkkä korvattava luonnonvara kun puhutaan urakehityksestä. Ihminen saa ja ihmisen pitää olla välillä heikko. Ei tarvitse pystyä ihmetekoihin joka päivä.

Toisin kuten monet filosofit olen varma että hyvät teot jäävät elämään. Edellytyksenä tälle on että ne muistetaan. Sekä tekijän että vastaanottajan näkökulmista. Uskon myös vakaasti että hyvien tekojen "aura" kantaa yksilön omassa elämässä vaikeuksienkin keskellä.

Ultrajuoksussa itse-transsendenssiä, eli mielen hallintaa keskittyen, on erittäin vaikeaa mitata. Jos oma tavoite täyttyi esimerkiksi kilometrien myötä ei voi välttämättä sanoa onnistuneensa mielensä hallinnassa täydellisesti. Tuskin kukaan pystyy keskittymään esimerkiksi kuudeksi päiväksi jatkuvasti vain juoksuun, on selvää että mieli rakoilee aika ajoin.

"Ihmisen kyvylle mitata ja kartoittaa on luontaista, että se voi toimia vain, jos ihminen irrottautuu kaikesta lähellä olevasta toimesta ja huolesta ja vetäytyy kauemmaksi." (Hannah Arendt)

Filosofia on kärsinyt modernista ajasta. Minusta tämä merkitsee että ihminen etääntyy jatkuvasti tärkeimmästä eli mielen kehittämisestä.
Olemme kyenneet matkustamaan avaruuteen ja suunnittelemme keinotekoisia elinympäristöjä mutta yksinkertaisesti ilmaistuna emme saa päätämme järjestykseen. Emme voi henkisesti hyvin. Mielestäni tämä johtuu siitä että uskonto ja tiede ovat jo kauan sitten eriytyneet.
Miten voidaan saavuttaa inhimillinen tasapaino kun kiistellään loiko Hän meidät vai hänet ?
Uskonnoista tulee väliaikaisesti elämän tuskaa helpottavia automaatteja. Samanaikaisesti tiede palvelee kaikkia muita ihmisen tarpeita paitsi henkistä hyvinvointia. 
Uskoa elämään itseensä ja omaa henkilökohtaista henkistä hyvinvointia ei voi ostaa valmiina mistään. Ne on itse itsessä (omassa mielessä) koettava ja itselleen sopiviksi muokattava (omassa elämässä).
Yhteiskunnassa taas ajattelemattomuutta edustaa jatkuva heikompien sortaminen, päättäjä ei yksinkertaisesti tule ajatelleeksi tekojensa monisyisiä seurauksia toisille koska itse turpoaa oman "hyvinvointinsa" mahdottomuuteen.

Toinen filosofiani kulmakivi on Descartesin lause : "de omnibus dubitatum est"

"Kaikkea on epäiltävä."

Tehdessä omia valintoja tiukoissa paikoissa on uskottava omaan intuitioon. Ympäröivä maailma suoltaa jatkuvasti toisarvoista informaatiota joka ei ole hyväksi, joka ohjaa väärään suuntaan ja joka tasapäistää ajattelusi.

Lopuksi

Tämän tekstin kuvina on kaksi ovea. Molemmat ovat minun tekemiäni erämökille minne isäni maallinen taival päättyi. Ovien kuvista voi lukija löytää merkityksiä. Vielä huomattavampaa on että tätä tekstiä, näitä ajatuksia tai edes kuvien ovia ei olisi olemassa ilman kunnioitustani vanhempiani tai heidän saavutuksiaan kohtaan.
Kaikessa kokemassani on aina ollut ja tulee aina olemaan positiivinen puoli. Mieleni ei ole koskaan valmis ja tästä prosessista syntyy elämän nälkä ja eteenpäin viemä voima.





Kiitokset lähipiirilleni, niille ihmisille "jotka pitävät minut järjissäni", ilman teitä ei olisi tätäkään tekstiä eikä etenkään rohkeutta kirjoittaa.


VIIKKO 25 HARJOITTELUNI

Ma- 8,5 km - 1.03. Väsynyt liian kovasta edellisestä viikosta.
Ti- 16 km - 2.15. Raskas, osin poluton maasto. Suunnistustakin, eksymistäkin ja paskaakin.
Ke-Lepo
To- 10 km - 1.00. Tiellä helppoa ? Kaikki on aina niin saatanan helppoa...
Pe- Lepo
La- 10 km - 1.07. Erämaassa kivisellä uralla, kaaduin pahasti mutta en loukkaantunut pahasti.
Su- Lepo

yhteensä 44,8 km - 5:26 - vertikaalia vain 588 m.

SUHTEELLISUUDENTAJUISET YSTÄVÄNI

Kiitos, kukaan ei (onneksi) ole viimeaikoina kysynyt minulta miten harjoittelu sujuu. Kylläkin on kysytty miten toipuminen sujuu tai onko kuuden päivän juoksusta jäänyt komplikaatioita.
Kilpailun loppumisesta on kulunut noin 7 viikkoa ja olen eräänlaisten hurmio-, ylikunto- väsymystilojen vuoristoradan jälkeen saavuttanut tasaisen väsymyksen (hurmio) vaiheen, josta olo korjaantuu järkevästi (?) harjoittelun aloittamisen myötä. Tiedossa ei ole koska se (harjoittelu) alkaa eikä koska se (järkevyys) alkaa joten festina lente, Pasi-poika.

festina lente = kiiruhda hitaasti
Pasi-poika; isoäitini (äidinäiti) ja äitini harvoin käyttämä vakava puhuttelunimi minulle.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti