Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 3. heinäkuuta 2017

KIRVOITIN






Poro yritti tulla autotallin avoimesta pariovenpuolikkaasta sisään. Sisäpuolella oli pöytäsirkkeli, kaasujääkaappi ja minä, mainitussa järjestyksessä. Sanoin sille että helvetin kisura, askel vielä niin joudut jääkaappiin - paloiteltuna. Se katseli minua rauhassa ja vähät välitti. Iso hirvas komeine sarvineen, pallitkin kuin John Holmesilla.
Kirosin vielä että piruako siinä mulkkaat. Täällä on jakoavaimet järjestyksessä ja että minä hyvin tiedän sen jutun vanhoista lapinhulluista ihmisistä. Että ne kuoltuaan palaa tänne notkumaan poroina pitkin kairoja. Yritin udella että oletko se se sama , jonka usein tapaan juostessani Nellimin vaaroilla.
Se katseli minua jotenkin surumielisesti ja poistui sitten arvokkaasti syömään naapurin kesäkukkia. Juuri kun olin pääsemässä sen kanssa asiaan. Olisin sille mielelläni jutellut näistä paskahommistani, mutta en ihan ehtinyt.

Jäin sitten miettimään autotalliin sukupolvien välistä kuilua. En varmaan ole ainoa, joka olisi halunnut vaihtaa vanhempansa, mutta ei uskaltanut. Jos vaikka olisi saanut vielä pahempaa tilalle ? Nyt ei sitten ole enää mitään mitä vaihtaa kun molemmat ovat edesmenneitä.
Kaikki oikeastaan alkoi asianajotoimiston kirjeestä, joka saapui postilaatikkoomme. Osoite oli selvitetty postin osoiterekisteristä. Asianajotoimisto palautti yli kymmenen vuotta vanhan oikeuskanteen alkuperäiset paperit isälleni.
Luin paperit koska se on velvollisuuteni jo selvitetyn pesän hoitajana ja ainoana jäljellejääneenä. Ei aihetta toimenpiteisiin ja juttukin oli jo ajat sittten käsitelty. Oikeus oli toteutunut vai oliko sittenkään ? Muistoja ja mustaa kuraa tulvahti mieleeni. 
Muuttaessani Nellimiin tiesin että paskahommiakin on tulossa. Kesä 2016 oli ollut hyvin sateinen ja isän piha oli väärällään tehtyjä polttopuita, maassa makaavia hirsiksi suunniteltuja kuorimattomia runkoja sekä muuta osittain peiteltyä puutavaraa höystettynä muulla romulla.
Nyt on kaikki siivottu. Osittain märät ja homeiset puukasat on raivattu, pinottu ja käyttökelpoinen eritelty. Kasojen alta hiirten ja muurahaisten pesänjäänteet on haravoitu pois, ruoho ajettu ja kasvimaalla peruna itää. Asiat ovat järjestyksessä ja poro voi rauhassa käyskennellä kompastumatta mihinkään. Mutta talliin sillä ei ole mitään asiaa, nauttikoon vapaudestaan nyt vaan.

Meillä kotona on aina oltu työhulluja. Nuorena ikäiseni ajelivat mopolla ja purjehtivat optimistijollalla välillä uiden ja kalastaen, kun minä taas kannoin kiviä traktorin lavalle pölyävällä pellolla. Että saatiin kivilaituria tuettua. Kun kivilaituri piti olla. Muu ei kelvannut vaikka mutaa oli seitsemän metriä, ja joka saatanan vuosi sitä laituria piti tukea uudestaan. Ja sitten joku kehtaa sanoa minulle että ultrajuoksu on hyödytöntä puuhaa. Tai kirjanluku ja kirjoittaminen.
Elämän suuri rikkaus on kun pääsee itse valitsemaan paskahommansa. Ne kun saa tehtyä huomaakin että eivät ne lopulta olleetkaan paskahommia, vaan opettavaista, hyvää arkea. Itselleen kun tekee, niin tekee vain sen mitä tarvitsee. Ja sitten keskittyy taas olennaiseen. Minun tapauksessani juoksemiseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Pidin blogipäivityksessä tarkoituksella juhannustaukoa. Olen yleensä kirjoittanut juhlapäivästäni,  koska pääsin kauan sitten juhannusaattona pois syöpäsairaalasta. Tänä juhannuspäivänä huohottaessani Pyhävaaran rinteitä ylös tunsin voimakkaan yhteyden luontoon ja henkisen kasvun täyttymyksen - juhannuksestani ei vanhasta perspektiivistä ollut enää mitään kirjoittamista. Kehä on kiertynyt umpeen ja tasapaino löytynyt. Jäljelle jää kiitollisuus jokapäiväisestä mahdollisuudesta.

1495 pienessä Torzhekin kaupungissa Novgorodin alueella syntyi poika, joka sai kasteessa nimen Mitrofan. Kirkossa poika kuuli papin sanat : "Autuas on niiden elämän tie, jotka Jumalan johtamina erämaassa kilvoittelevat." Tämän jälkeen poika tunsi syvää tarvetta vetäytyä yksinäisyyteen erämaahan luonnon hiljaisuuteen. 
En mitenkään voi verrata itseäni tuohon poikaan, joka myöhempien vaiheidensa kautta tunnetaan paremmin nimellä Trifon Pyhittäjä, mutta tunnen itse samankaltaista tarvetta juosta yksin hiljaisessa erämaassa kuuntelemassa omaa Jumalaani.
Kun ultrajuoksun oppii viemään elämässään riittävän pitkälle, voi käyttää sitä puhdistamaan mieltä ja sielua kaikenlaisesta mustasta kurasta, joka aina välillä sotkee selvän suunnan. Siksi naulasin kirvoittimen puukatoksen kurkihirteen ruostumaan. Sitä ei täällä Lapissa tarvita. Erämaahan on lyhyt matka ja olen siitä hyvin onnellinen.





VIIKKOJEN 25. JA 26. HARJOITTELU

Ma- 17 km - 2.17. Erittäin raskaassa maastossa, ks. Garmin Connect Blogin oikeasta ylänurkasta.
Ti- 8 km - 52 min.
Ke- 8 km - 49 min. Räntäsade.
To- 8 km - 55 min.
Pe- Lepo / Kävelyä Kirsin kanssa.
La- 17 km - 2.26.
Su- Lepo
yhteensä 58 km - 7 tuntia ja 19 minuuttia

Ma- 6 km - 39 min.
Ti- Lepo
Ke- 9 km - 1.07.
To- Lepo
Pe- 9 km - 1.05. Helle.
La- Lepo
Su- 11 km - 1.09. Helle.
yhteensä 35 km - 4 tuntia

Vaihtelevaa raskasta maastojuoksua ja juoksemattomuutta raskaiden töiden ohessa.

Kuvan puru tulee sahasta, ei sahaajan päästä.

Valmis ja käytössä.
Kotiseuturetkellä Uuttuperän satamassa.
 
Luettua tai luvun alla :

Leif GW Persson- Pommimies ja hänen naisensa
Håkan Nesser- Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Hennig Mankell- Viides Nainen
Selma Lagerlöf - Jerusalem

"Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1 Tim. 2:4)

"Näin Jumalan unessani, ja Hänellä oli kahdet kasvot. Toiset sileät ja lempeät kuin äidin kasvot ja toiset kuin Saatanan kasvot."

(Nawal El Saadawin teoksesta Imaamin tuho, englannista suom. Leena Tamminen)

 

2 kommenttia:

  1. Pidän kirjaluettelostasi. Yhteys luontoon osana kaikkea . Miksi luulet minun etsiytyneen Ropinpirtille? Tunne että on yhtä luonnon kanssa vaikkapa vain siivoillessa paikkoja tässä maisemassa koko päivän on osa täydellistä eelämää. Terveisiä teille!

    VastaaPoista
  2. Terveisiä teille !

    Kiitos kommentista, luen paljon kirjoittamisen vuoksi - useat 30-luvun teokset kestävät aikaa kuten klassinenkin musiikki jos niitä vertaa aikamme hengentuotteisiin. Luontokin kestää aikansa aikaa mutta aina pidempään kuin me.

    Tulen elokuun alkupuolella Ropinpirtille ja Norjaan pörrönä klupuamaan kunhan ensin saan täällä tietyt hommat tehtyä.

    Nähdään !

    Muille tiedoksi : kluvuta on juoksennella jouten ja pörrö on hölmö

    VastaaPoista