ERILAISIA NÄKÖALOJA

Ultrajuoksijan on vaikea olla juoksematta jos omaa lajirakkautta ja intoa siinä määrin kuten minä. Olen taukoni aikana kärsinyt juoksun vierotusoireista moneltakin kantilta mutta silti olen malttanut kärsivällisesti odottaa. 
Helpotusta odotukseen on tuonut tieto että olen väliaikaisesti tauolla. Tärkeintä on että olen terveenä tauolla ja etenkin täysin vapaaehtoisesti.
Vuosien kokemus juoksusta on tuonut perspektiiviä entusiasmiini. Joskus on kivuliasta tietää mikä on hyväksi. Minun tapauksessani juoksemattomuus on tehnyt hyvää vaikka hankalaa on ollutkin.
Aloittaessani lepokauden tiesin ennalta odottaa tiettyjä asioita. En kuitenkaan kuvitellut juoksemattomuutta kokonaisuudessaan näin hankalaksi. Hankalaksi asian tekee tietoisuus että voisin aloittaa koska tahansa. Vamman kyseessä ollen näinhän ei olisi ja syy taukoon olisi selvä. Nyt on toisin. Tauon pituus määräytyy nyt aivan eri parametrien mukaan kuin vammatapauksessa.
Kaavamaisesti voi ajatella että vamman jälkeen kestää yhtä monta viikkoa päästä entiselle tasolleen kuin on levännytkin. Mistä siis tiedän tässä tapauksessa koska olen levännyt tarpeeksi ? Ainoastaan yhdestä asiasta - tunteesta joka tulee tehdyn lenkin päätteeksi.
Jos on juossut itsensä tyhjäksi vuosien mittaan ja ymmärtänyt hellittää ajoissa on voinut joutua kokemaan samanlaisia tunteita ja jopa fyysisiä oireita kuin minä. Kerron rehellisesti tunteistani enkä vaivu salamyhkäiseen hiljaisuuteen kuten jotkut kohtalotovereistani. Mielestäni on typerää olla kertomatta kolikon eri puolista sillä ultrajuoksun suosio kasvaa ja kaikki haluavat pitkälle vailla minkäänlaisia käsityksiä siitä miten sieltä tullaan takaisin.
Annan esimerkin normaalista lenkistäni ennen kuin aloitin lepokauden : Lähden juoksemaan. Juoksu tuntuu ensin helpolta ja nautittavalta. Parin kilometrin jälkeen tulee syvä vastenmielisyys ja kyllästymisen tunne. Kolmen kilometrin kohdalla alkaa oksettaa. Olo on samanlainen kuin olisit vetänyt täytekakun kerralla naamaasi. Sitten on pakko kävellä. Pakko kääntyä takaisin ja hilautua kotiin. Jälkeenpäin olo on voimaton. Tehdyllä lenkillä tuolloin oli pelkkiä negatiivisia vaikutuksia.
Tällä hetkellä lenkille on mukava mennä koska vaikutukset ovat pelkästään positiivisia. Myös raskaiden metsätöiden jälkeen tehdyt kevyet verryttelyt palauttavat ja jättävät jälkeensä kaipuun tunteen päivittäisen juoksemisen näköaloista.
Tähänastisen taukoni aikana on ollut varsin valaisevaa tarkastella maailmaa lähes ilman juoksua. Paljon on löytynyt positiivista mutta myönnän että paljon on puuttunutkin. Metsätyöt ovat nyt loppusuoralla. Niiden jälkeen on aika vetää henkeä hiidon ja pienimuotoisen juoksentelun yhdistelmällä. Sitten kohti kesää on aika palata päivittäiseen juoksemiseen varovasti. 
Erilaisa näköaloja on tarjolla. Minä valitsen niistä sen mikä antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella maailmaa. Antaa mahdollisuuden kehittyä ihmisenä. Antaa mahdollisuuden matkustaa ja kokea yhteyttä luontoon ja samanmielisiin ihmisiin.
Juokseminen on minulle vain tapa liikkua. Sensijaan se mitä ultrajuoksun matkallani näen, on minun näköalapaikoistani parhain.

VIIKON 5. LIIKUNNAT JA MUUT REHKINNÄT

Ma- Metsätyöt
Ti- Metsätyöt ja päälle 5 km verryttelyä - 36 min. Nastoilla.
Ke- Lepo; lumenaurausta ja renkaanvaihtoa.
To- Töitä, huoltoa ja renkaanvaihtoa ja lopuksi 5 km verryttelyä 36 minuuttia. Nastoilla.
Pe- Lepo ; erittäin pitkä työpäivä.
La- Metsätyöt ja päälle perinteistä hiihtoa 30 minuuttia tuiskussa - takkalaa...
Su- Metsätyöt ja päälle 8 km - 56 minuuttia. Nastoilla.
Juoksua 18 km - 2 tuntia ja 8 minuuttia.

TIELLÄ PITÄÄ PYSYÄ

Meillä suutarilla on kengät. Ammattiautoilijana olen erittäin kriittinen auton renkaiden kunnosta. Viimeisellä matkailuautoreissulla totesin Kirsille että nämä renkaat ovat nyt tiensä päässä kirjaimellisesti. 
Kun kotitie jäätyi peiliksi ja päälle satoi lopuksi lunta niin ainoa vaihtoehto oli vaihtaa matkailuautoon väliaikaisesti kesärenkaat ja viedä irtotalvipyörät Pirkkalan Rengaskauppaan . Matkailuautolla ei olisi päässyt mihinkään vanhoilla nastarenkailla.
Lauha syysaika ja lähes lumeton alkutalvi loivat minulle illuusion että kyllä vanhoilla vielä pärjää. Ei pärjännyt Alle tulivat Nokian Hakkapeliitta C3. Ja nyt on pitoa.
Nostan autoa jousituksen pultista 3500 kilon hallitunkilla. Paskapuheet siitä ettei integroitua autoa saisi nostaa yksi kulma kerrallaan voi lopettaa. Toki on syytä olla varovainen ja pakkasella auton on syytä olla sisältä lämmin.
Väite että auton tuulilasi halkeaa renkaanvaihdossa on ihan tyhmä. Miten ylipäätään integroidulla matkailuautolla voisi ajaa jos kori vääntyisi jo renkaanvaihdossa niin paljon että lasi halkeaisi ? 
Lasi halkeaa sitten kun sen aika ja iskemät ovat riittävästi haurastuttanut mutta ei välttämättä rengasta vaihtaen.. Lukuisat kivien ja nastojen osumat ovat meitäkin kohdanneet. Pahimmat niistä on korjautettu poraamalla mutta lasivakuutus takaa yöunet tältä osin.

Vaihdoin matkailuautoon myös raitisilmasuodattimen. Fiat Ducatossa (-09) se sijaitsee keskimmäisen hansikaslokeron takana. Ensin irroitetaan lokeron takareunasta kolme ruuvia ja nostetaan pois lista jossa on "nahkainen" suojakaistale kiinni. Lokeron vapauduttua sen takaa löytyy muovikansi joka on kahdella ruuvilla kiinni. Kannen takana on suodatin pystyssä. Vaihdossa on huomioitava tulevan ilman suunta joka on kohti matkustamoa. Ilmansuunta on merkitty nuolella suodattimeen. Vanha suodatin on vuodessa täysin musta ja tukossa, joten se on syytä vaihtaa vaikka ajokilometrit olisivatkin alle 30.000. Tyhmä säästää väärässä paikassa sillä sitähän ilmaa hengität kun autoa ajat...

Iso auto ja painavat pyörät, tissiä tarvitaan.

Synteettinen voiteluspray tekee hyvää kierteille ja ehkäisee kiinnijuuttumista. Kotipaineilmassa ei ihan teho riitä eli loppukiristykseen tarvitaan tissiä siihenkin.