Vaikka juoksusta onkin nykyisellään tullut elämäntapa minulle hukkaan silti itseni suhteessa juoksuun säännöllisesti ainakin kerran vuodessa. Kadotan kosketuksen. Eksyn suunnasta. Väsyn jatkuvaan fyysisyyteen ja etenkin kilpailemiseen ja kilpailuun valmistautumiseen.
Usein itsensä hukkaaminen syntyy hyvinmenneen kilpailun tai jonkin muun tavoitteen saavuttamisen myötä. Joskus se tulee automaationa kauden päätyttyä kun sallii itselleen kevyempää harjoitusta tai peräti taukoa.
Olen jatkuvasti sitä mieltä, että tämä on yksi juoksemisen salaisuuksista minulle. Se on eräänlainen pelastus rakkaan elämäntavan jatkuvuuden turvaamiseksi. Kadottamalla itseni suhteessa juoksuun estän loppuunpalamisen. Estän yliväsymisen ja ehkäpä estän juoksun totaalisen loppumisen kohdaltani.
Itsensä kadottamisella tarkoitan tilaa, jossa haluaisin juosta suorituskykyisesti mutta en pysty. Eli on motivaatiota. On myös kohtuullista kuntoa sekä terveyttä. On myös aikaa. On siis kaikkea mitä tarvitaan päivästä päivään juoksemiseen mutta juoksu ei suju. Ei kulje. En palaudu. Juoksu tuntuu turhauttavalta ja väkinäiseltä. Voima ei ole kanssani. On siis kasa ihmisen osia, kukin tahollaan käyttökelpoiseksi trimmattuja mutta yhdessä ne eivät suostu toimimaan.
Tällä kertaa hyvinmennyt 24-tunnin juoksu ja etenkin senjälkeinen elämäni kovin mutta antoisin leiri pohjoisessa ovat eräitä syitä itsensä hukkaamiseen. En oikein pysty kuvittelemaan lähiaikoihin mitään vahvempia ja tyydyttävämpiä kokemuksia kuin Nivalan ja pohjoisen leirin aikana kokemani. Yleensä tässä tilanteessa ottaisin etäisyyttä juoksuun ja pitäisin taukoa mutta kauden päätös Kolilla on ensiviikonloppuna. Missään tapauksessa en halua tästä "kilpailusta" tässä kohtaa luopua. Siihen onkin nyt erittäin painavat syyt. Syyt ovat kuitenkin jossakin aivan muualla kuin itse Vaarojen Ultrassa, joka edustaa minulle syksyistä sieniretkeä - joskin erittäin vaativaa sellaista.
Syy on mielessäni syvällä taustalla. Mieleni nimittäin on aloittanut askartelun tulevan Unkarin kuuden päivän haasteen hahmottamisessa. Unelma pitkästä kisasta on täyttymässä ensi keväänä. Ensin vain pitäisi kasata itsensä uudestaan. Kovemmaksi kuin koskaan ennen. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Onneksi on tässä näitä osia kasassa. Kasa ihmisen osia. Ja nämä osat eivät luovuta - eivät koskaan.
VIIKON 39. HARJOITTELU
Ma- "Lepo" ; 11 tunnin leipätyöpäivä. Illalla kävelyä 5 km Kirsin kanssa.
Ti- "Lepo" ; Ap. Hieronta. Ip. rakennustöitä.
Ke - Ap. 8 km tiellä - 53 min. Ip. rakennustöitä
To- "Lepo" ap. Päänsärkyä, (migreeni). Ip. rakennustöitä
Pe-"Lepo" ; Klo 8 - 18 tätiäni muuttamassa, tavaroiden lastausta ja purkua.
La- Ap. 16 km hiljaiset polut - 1.54. Päänsärkyä. Illalla 6 km kävelyä Kirsin kanssa.
Su- Ap. 13 km - 1.22, sisältää kiihdytysvetoja poluilla.
yhteensä 37 km juoksua - 4 tuntia ja 9 minuuttia
Näinhän näihin kisoihin "kevennetään". Juoksun kannalta viikko meni kauniisti sanottuna takapuoleen mutta kuitenkin omaan. Mielenkiinnolla odotan Kolia.
SYYSKUUN KILOMETRIT
juoksua yhteensä 232 kilometriä - 24 tuntia ja 58 minuuttia - 9 lepopäivää
Vuoden huonoin kuukausi määrällisesti mutta vuosikilometrit ovat nyt 2957 km. Vuonna 1996 juoksin vuodessa 3977 km. Siis 33-vuotiaana. Viime vuonna 47-vuotiaana tuli 3817 km. Eli olen oikein tyytyväinen tämänkin vuoden saldoon jo nyt.
Muutenkin määrään tuijotetaan aivan liikaa. Nuorempana olisi syytä tuijottaa vauhtiin ja varsinkin vauhtikestävyyteen. Vanhempana voi sitten filosofoida syväkestävyysajatuksia.
Eli harjoitusmäärä suhteessa taustaan ja tuleviin tavoitteisiin.
VAAROJEN ULTRAN LIVESEURANTA
VAAROJEN ULTRAN KOTISIVU
LOOSING THE FOCUS
Every year I loose my focus. I get lost with my way of life. I loose target to run.
On these times I´m on shape and my health is good. I have strong motivation and time to run but running does not turn out well. I´m not efficient.
I feel this is only way to survive. Only way avoid burnout. Normally I take some time off but not now. Next weekend I should run in Koli. There is cross-coyntry ultrarun, 86 k. Vaarojen Ultra is the name of the game.
I don´t want to pass it by because my focus is already on next year´s 6-day race. Koli is just mushroom picking but very hard suchlike. And in Hungary I have to be well trained and higly mindsetted. I have to be better than ever. I have to understand more than ever. There is just me and running. And big dream become true, with humble it gaves ton´s of fun.
Helppo ymmärtää mielentilaasi. Varmasti lähes jokaisella tulee jossakin vaiheessa vuotta (yleensä käsittääkseni syksyllä/syystalvella) pieni tarpeellinen flow-tila. "Kausi" katkeaa, "uusi kausi" alkaa. On hyväkin olla eri vuodenaikoja. Itse odotan jo innolla esim. ensimmäistä vähän pidempää vaellusta. Yleensäkin kaipaan taas välistä rauhallista pohjan luontia, perusharjoittelua, vailla että jokin kisa painaa tähtäimessä. Toki Joensuussa käyn hölkkäilemässä 12h pikakurssin 24h opettelua varten marraskuussa, mutta se menee "kauteni" päättäjäisinä. Ei valtaisaa panosta siinä. Mieli on jo kääntymässä siis täälläkin rauhaisaan pohjan luontiin tulevia haasteita varten. Itselleni ensi kauden ultrakisa/kisat ovat vielä täysi mysteeri - missä ja mitä. 24h kisa toiveissa, mutta missä, en vielä tiedä.
VastaaPoistaTsemppiä Pasi Kolille. Toivottavasti et joudu ihan kuitenkaan sienestämään vaan juoksu kulkee.
VastaaPoistaSP
Kiitos.
PoistaI`m ready to rock and roll and package is too tiny for large mushroom hunting...