Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 5. joulukuuta 2011

MARRASKUUN KILOMETRIT JA VIIKKO 48.

Marraskuu

Marraskuussa juoksua kertyi yhteensä 364 km - 46 tuntia 29 minuuttia - 11 lepopäivää

Kulunut kuukausi oli erittäin tyydyttävä urheilullisesti, aivan kuin koko vuosikin on ollut. Marraskuussa kuitenkin pitkästä aikaa oli myös vaikeuksia. Vasemman jalan kireydet ja tästä johtuneet monet lepopäivät ja harjoittelun liiallinen pakkokevennys jättivät hieman rikkonaisen maun. Myös Bisletin kisan realisoitunut tulos kertoi aavistuksen liian pehmeästä kuukaudesta. Kuitenkin kokonaisuuteen olen tyytyväinen ja etenkin mahdollisuuteen juosta lähes päivittäin hyvän henkisen tunnelman kanssa.

Perseestä - viikko 48.

Ensimmäinen välikauden toipumisviikko on takana ja se oli otsikon mukainen. Ultrakilpailun jälkeinen henkinen tyhjyys iski koko voimallaan voimakkaampana kuin koskaan aiemmin. Tähän kun lisätään yleinen väsymys on siis takana turta ja mitäänsanomaton viikko hukkaanheitettyä aikaa urheilun kannalta.
Jalat toipuivat kivuttomiksi parissa päivässä mutta samea olo jatkui läpi koko viikon. On voimakkaasti sanottu tuo "hukkaanheitettyä aikaa". Todellisuudessa on eittämättä selvää, että tarvitsen ylimenoaikaa ja lepoa. Takana on kolmen ultrakilpailun vuosi ja väsyy se hyväkin hevonen joskus. Ahneus juoksuun ja harjoitteluun sensijaan on voimakkaana jo nyt läsnä eli tällä voin selitellä tuon hukkaanheitetyn ajan- ilmauksen käytön.
Henkisesti teki mielelle hyvää sunnuntaina, kun juoksin 13 kilometriä. Aluksi umpimetsässä ja sitten maanteiden kautta kohiseville poluille. Sitten katkesin täysin seitsemän kilometrin kohdalle ja ultrasin kotiin turhautuneena oman kehon rajallisuuteen.
Aikani kiukuteltuani totesin olevani onnekas. Elää ja olla läsnä - juosta päivästä toiseen. Tästä se palautuminen sitten alkanee?

viikko 48.

Ma - Lepo / illalla lento Oslosta isänmaahan
Ti - Lepo / 2 km kävelyä
Ke - Lepo
To - lepo / 3 km kävelyä metsässä
Pe- Lepo
La -Lepo / Ulkoilua Marjanlahden laavua kunnostaen.
Su - Polttopuiden halkomista koneella.  ip. 13 km - 1.30
yhteensä 13 km - 1 tunti 30 min.

Yksinkertaiset asiat ovat parhaita. Oman rajallisuuden tajuamisen kautta voi kehittyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti