ONKO MIKÄÄN HYVIN?

 

 

Minä olen myönteinen ihminen. Ilman myönteisyyttä en olisi kuntoutunut henkeäni uhanneesta syövästä, en olisi menestynyt yrittäjänä tai ultraurheilijana. Myönteisyyteni on joutunut matkan varrella lukemattomia kertoja ankaralle koetukselle, usein ulkopuolisten asioiden vuoksi – minusta itsestäni riippumattomista syistä.

 

Suomen lähestyessä sataa kahdeksatta syntymäpäiväänsä myönteisyydelle on kaikilla elämän alueilla valtava tarve. Ei tarvitse kuin hetken selata uutisia tai sosiaalista mediaa, niin kielteisyys tunkee tajuntaan: ei yhteisymmärrystä päätöksenteossa, ei rahaa eikä rauhaa. Ei koko maapallolla tulevaisuutta.

   Mihin on hävinnyt myönteisyys ja usko tulevaisuuteen?

   Mihin on hävinnyt maalaisjärki ja tekemisen meininki?

   Mihin on hävinnyt kyky kestää normaalia elämän epämukavuutta, johon kuuluu sängystä ylösnouseminen aamulla, aamiainen, työpäivä ja lounas, harrastustoiminta työn jälkeen, illallinen ja ajoissa nukkumaanmeno. Kaikki edellä mainittu selvinpäin ja omista läheisistä huolta pitäen. Itsestä huolta pitäen.

 

Minut kasvatti kahden sodan veteraani, joka antoi oikean kätensä itsenäisyytemme puolesta. Häneltä opin, että huonoja päiviä voi olla, mutta ei kahta peräkkäin. Opin, että meillä kaikilla on mahdollisuus, mutta ei kaikilla kaikkeen. On pakko valita, kaikkea ei voi saada, eikä etenkään kerralla.

   Minun maailmassani myönteisyys huonoimpinakin hetkinä syntyy luonnon keskellä, lähtemällä liikkumaan omin jaloin Lapin luontoon. Kyky nähdä mitä hyvää on tässä hetkessä tavallisessa arjessa, ei tarkoita ajatusten tahraamista kielteisyydellä. Loputon kieriskeleminen maailmantuskassa ei auta, ei edes maailmaa itseään.

 

Meille inarilaisille on annettu mahtava näyttämö ainutkertaisen elämämme elämiseen myönteisesti. Järvet, metsät ja tunturit, niiden välissä hyllyvät suot. Solisevat pikkupurot ja vuolaat joet. Rikas, mutta hienovarainen eläin- ja kasvimaailma. Kesän tukala kuumuus ja loppumaton valo. Talven hiljainen kylmyys ja kaamos – yhden asian sinisen hämärän päivät.

   Kun istun nokipannukahvilla en todellakaan mieti maailman sotia tai syytä myöhäiseen talventuloon. En mieti metsässä hiihtäessäni tekoälyä, enkä maailman suurimpia harhaanjohtajia. Maantienlaitaa polkiessani tai juostessani päässäni eivät pyöri vähemmistöt eikä enemmistöt. Kaikissa noissa tilanteissa pelkästään hengitän ja olen kiinnostunut lähiympäristöni asioista ja ihmisistä.

 

Omassa elämässä meillä kaikilla, ja koko maapallon elämässä, on päivittäin lukemattomia vaikeuksia. Vaikeudet on tehty voitettaviksi, tai ainakin niiden kanssa voi opetella tulemaan toimeen. Kertomalla itselle ja toisille siitä, mikä on hyvin, johtaa myönteisyyteen.

   Seuraavan kerran kun joku lähelläsi aloittaa valittamisen, kysy kohteliaasti: onko mikään hyvin? Se on hyvä alku.

   Myönteistä itsenäisyyspäivää kaikille!

--- 

Inarin Nellimissä alkaa kaamos 3.12. Seuraavan kerran aurinkoa voi täällä etsiskellä 11.1.2026.

--- 

 

LIIKU 

Jos haluat voida paremmin ja olla paremmassa kunnossa, niin lähde ulos liikkumaan. Sohvalla makaaminen ei nosta kuntoa eikä mielen iloa. 

   Liikkumisen ei tarvitse olla nopeaa tai näyttävää, eikä omia liikkumisiaan kannata vertailla sosiaalisen median palveluissa muiden liikkumisiin. 

   Kestävyysliikunta vaatii pitkäjänteisyyttä ja malttia; maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät ole valmiita panostamaan harjoitteluun mutta haluaisivat silti saavuttaa kaikenlaista erilaisten lajien tapahtumissa. Ehkä heidän pitäisi ryhtyä toimeen, ihan itse.

 

 

    

Pyöräily oikeassa talvessa on ihan helvetin kylmää hommaa, kuvassa pakkasta -20 astetta.

 

VIIKKO 47.

Ma- Gravelpyörällä 30,33 km - 1.37. Pakkasta - 16 astetta. 

Ti- Lepo

Ke- Polkujuoksua lumisilla poluilla 8,13 km - 1.09.

To- Perinteistä hiihtoa 10,02 km - 1.31.

Pe- La- Lepoa

Su- Metsästyskävelyä hangessa 5,67 km - 1.50. Pakkasta - 27 astetta.

 

VIIKKO 48.

Ma- Juoksu matolla 10,10 km - 58 min.

Ti- Juoksu matolla 10,10 km - 1.12.

Ke- "Lepo" , laitoin talviverkot, jäätä 5 -14 cm, en suositte jäälle menemistä.

To- Sauvakävelyä 5,27 km - 1.15.

Pe- Metsästyskävelyä hangessa 3,91 km - 1.30

        Juoksua lumipyryssä 8,02 km - 58 min.

La- Hiihto 10,46 km - 1.11. Tökki ja keräsi pohjiin.

Su- Hiihto 12,77 km - 1.37. Pehmeä latu jonka päällä kosteaa lunta.

 

MARRASKUUN SUMMAUS : 

Liikkeellä 43 tuntia enemmän ja vähemmän urheilumielessä, tästä pyöräilyä 464,55 km, juoksua 46,36 km, hiihtoa 33,25 km, loput metsästyskävelyitä ja muita jalkailuja.

 

Marraskuun edetessä Inarin talvi tiukensi otettaan. Välillä satoi vettä ja sitten taas lunta. Jäätä on järvissä 5 senttimetristä - 14 senttimetriin ja osittain kahdessa kerroksessa. Paine jään alla nostaa vettä verkkoavannosta ja tekee talviverkostelusta eli juomustelusta työlästä. Siikaa on syöty, eli tässäkin vaivannäkö kannattaa.

   Pakkasta on parhaimmillaan ollut hiukan alle - 30 astetta. Lunta on edelleen vähän, mutta juuri ja juuri hiihtämiseen riittävästi. 

 

Lintumetsällä, pakkasta - 27 astetta ja kapea valo.

 

Musta piste sulan vieressä on saukko.

Älkää menkö vielä jäälle.

 

Laitoin viimeisen kuvan tahallani ylösalaisin, jotta pyörtyneet eläinfilosofit näkisivät sen heti lattialta ylösnoustessaan uudestaan. 

Kestävää, itse metsästettyä riistaruokaa: metsäkanalintua marinoituna punaviinissä lisukkeineen. 

Terveisiä myös vihreän liikkeelle: lapset eivät suinkaan kasva kieroon, eikä heistä tule tappajia, kun heidät otetaan mukaan metsästämään. Päinvastoin, näin he oppivat että metsästys on huomattavan paljon muutakin kuin pelkkää ampumista, usein myös ampumatta jättämistä.

 

SYVÄ RAUHA

 

Metsoa riistapöydällä nylkiessä tuli mieleen, että tämän marraskuun lopulla täyttyy kymmenen vuotta täyttä elämää Inarin Lapin Nellimissä.

   Elämää taaksepäin muistellessa sanotaan: mihin se aika on mennyt ? 

   Minä kysyn, mihin ajan menettää. 

   Kysyn myös, mitä ajastaan on saanut irti, vai onko aika saanut minusta mitään irti ?

 

Syvä rauha sisälläni.

   Siinä se kymmenen vuotta on kiteytettynä. Laiva, johon minun ja Kirsin elämä on lastattu, lipuu haluttuun suuntaan vailla määränpäätä. Silloin tällöin aallot lyövät ja vesi roiskuu, mutta pohjaväre on tyyni.

   Maailman asioiden liika erotteleminen toisistaan johtaa kärsimykseen. Vesi ja aallot ovat yhtä. Kärsimystä kuitenkin matkan varrella on. Kuuntelen ihmisten valituksia ja joskus valitan muiden mukana, mutta masennuksesta en tiedä mitään. 

   Hämmästelen ihmisten kokemusta elämästä. Tuntuu, kuin osa ihmisistä olisi aaltoja, joille vastaranta tulee yllätyksenä. Nytkö jo, he kysyvät ja hajoavat rantahiekkaan puunpalasten sekä pikkukalojen joukkoon. Jättämättä jälkeäkään alati muotoaan muuttavalle hiedalle.

   

 

Joskus hietaan jää jälkiä. Hylätyn tienpätkän jäätyneessä pinnassa on kolme polkupyörän kiemurtelevaa jälkeä. Joku on ajanut siitä tien ollessa märkä ja pehmeä. 

   Tiedän, että ne ovat Kirsin ja minun jättämiä. 

   Kohta lumi peittää jäljet, mutta sitten lumeen saattaa tulla lisää jälkiä. Ensi kesänä kaikki on taas toisin. Lämmin hiekka pölisee, eikä kukaan muista jäätyneistä jäljistä hahmoakaan.

 

Metso oli elämäni kolmas. Aloitin metsästyksen viime vuonna. Olen onnistunut mielestäni hyvin, kun ottaa huomioon, että metsästän ilman koiraa. En ammu mielelläni raavaita metsoja ja koppeloita. Mieluummin teeriä ja pyitä, tai nuorempia poikametsoja. Riekkokin käy silloin tällöin. 

   Uteliaille: Viime ja tämän metsästyskauden yhteismäärä linnuissa on nyt kuusitoista, en pidä tarkkaa kirjanpitoa, voi olla pari lisääkin. Metsästykseni ei ole suorittamista.

   Syvä rauha on myös metsästyksessä. Kun päätän riistan elämästä, niin myös käytän sen ravinnokseni. Mitään muita perusteluja en koe tarpeelliseksi esittää. En inhimillistä eläimiä. Pyyntikulttuuri kuuluu Lappilaiseen elämäntapaan. 

   Luonnosta pyydetään, ei oteta. 

   Olen jättänyt tällä kaudella ampumatta neljä lintua. Lisäksi olen ampunut ohi kolme kertaa. Kerran haulikolla ja kiikarikiväärillä kahdesti. Varaa parantaa siis on, tai sitten niitä ei ollut tarkoitettu meille.

   Saaliskuvia en julkaise, harvoin edes otan - kaatoryypyn kyllä.

 

Syvä rauha ei saavu, eikä säily ponnistelematta. Jos metsoa ahdistaa, se ei voi mennä terapiaan. Sen on vain kyyristyttävä aihkin juurelle yrittämään kovemmin.

   Niin yritän minäkin. 

 

 

VIIKKO 46.

Ma- Kontosjärven lenkki 53,48 km - 2.27.

Ti- Lepo

Ke- Sorateitä 40,50 km - 2.06.

To- Pe- "Lepo", käsilumitöitä töissä.

La- Kävelyä Kirsin kanssa kylällä 4.60 km - 1.04.

Su- Juoksua Siikajärventiellä 10 km - 1.06. Pakkasta aamulla  - 20 astetta.

       Kävelyä Kirsin kanssa 4,35 km - 57 min.

Yhteensä pyörällä 93,99 km.

"Kevyt" viikko. Viime viikolla pyöräilyä tuli 289 km, mutta numerot eivät aina kerro kaikkea, siksi lainausmerkit.

   Kun sunnuntaina juoksin kymmenen kilometriä, kello näytti lenkille 10356 askelta. Perjantain työpäivän saldo oli 15000. Yhtään enempään en olisi lumikolan kanssa pystynyt. Viiden omakotitalon lumityöt yksin, neljän kiinteistön porraslumityöt yksin ja työparin kanssa kolme kiinteistöä. Porraslumitöihin kuuluu muutakin kuin rapunedustat, esimerkiksi liikekiinteistöillä lastauslaiturit ja takapihojen sisäänkäynnit, pankeillla luiskat ja automaatit, sekä yösäilöt ja niin edelleen.

   Eläkeiän nosto ei ole järkevää. Miten raskaissa töissä pärjää seitsemänkymppiseksi ? Ajatelkaa, vaikka minä olen ultrajuoksueläkeläinen, olen silti vielä poikkeuksellisessa kunnossa 61-vuotiaana verrattuna moniin samanikäisiin miehiin. Vastaan kysymykseeni: ei pärjää mitenkään.

  

Kuvissa on Lake MXZ400 pyöräilykengät.

   Ostin syksyllä Rtech Pirkkalasta itselleni parhaat mahdolliset klossikengät pakkaseen. Kenkien pohjien lämmöneristykseen on kiinnitetty erityistä huomiota, koska kylmä johtuu polkimen metallista kengän pohjassa kiinni olevaan klossiin ja siitä jalkaan. 

   Pyöräilyssä varpaat eivät juurikaan liiku, joten ne palelevat helposti. Lakessa on hyvät varvastilat ja paksu, folioerisetty sisäkenkä. Plussaa on Boa-nauhoitus.

   Ei nämä mitkään kelkkakengät ole, joilla tarkenee yli kolmenkymmenen pakkasissa, mutta tuskin pyöräilen edes kahdenkymmenen pakkasasteen lukemissa.

 

 

ONKO SE ITSESTÄ KIINNI ?

 

 

 Minua on aina kiinnostanut mitkä tekijät saavat ihmisen yrittämään niin, että hän menestyy elämässään. Menestymisellä tarkoitan, että kun kysytään mitä kuuluu, niin vastataan: hyvää elämää.

   Minä vastaan nykyisin noin.

   Aina en ole vastannut.

 

Facebookin algoritmit työnsivät minulle vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran päivityksen, jossa hän kertoi näkevänsä punaista kun joku sanoo: "se on itsestä kiinni" tai "voi tehdä valintoja".  

   Tässä Virran teksti Facebookista lainattuna:

 

"Joo aivan.

Tää lause saa mut näkemään joka kerta punaista, kun joku heittää, että jokainen nyt vaan voisi ”valita” hyvän elämän olemalla ahkera tai tekemällä parempia valintoja.

Muistan miten kiehuin kun joku kommentoi mulle näin aikoinaan jo kun työskentelin lastensuojelussa ja kerroin myös työstä sekä tilanteista, joita asiakasperheillä oli.

Nämä ”oman onnensa seppä” -heitot on vaan niin kuluneita. Tai sitten niitä heittävillä ihmisillä on ollut hyvä tuuri omassa elämässä.

Ja kun sanon näin, en tietenkään ajattele, etteikö aikuiset ihmiset voisi vaikuttaa omaan elämäänsä tai etteikö meillä jokaisella olisi myös vastuu tehdä niin. Tottakai on. Ajattelen todellakin niin, että vastuuta pitää kantaa.

Mutta ajatus siitä, että ihmiset voisivat vain valita pois esimerkiksi köyhyyden tai vaikka vakavan sairastumisen, on naurettava.

Ei tietenkään voi. Siksi Vihreät kannattaa vahvaa hyvinvointivaltiota, jossa on turvaverkot, kun elämä tuo vastoinkäymisiä – ja jossa voi ponnistaa niin pitkälle kuin tahtoo riippumatta siitä, mihin perheeseen tai mille alueelle sattuu syntymään.

Mun mielestä tää lause on ennemminkin vastuun väistämistä päättäjiltä: joko ei olla valmiita sanomaan ääneen, ettei ole tahtoa rakentaa hyvinvointivaltiota ja tasa-arvoa, TAI ei jakseta nähdä vaivaa sellaisen rakentamiseksi – joten tyydytään toteamaan, että kaikki olisi hyvin, jos ihmiset vain ottaisivat itseään niskasta kiinni.

Mutta kun ei elämä useinkaan mene niin.

Kukaan ei lapsena sano haluavansa olla aikuisena alkoholisti. Silti moni on. Kukaan ei haaveile kasvattavansa lasta köyhyydessä tai toivo valmistuvansa koulusta kortistoon.

Eikä vastoinkäymiset kerro heikkoudesta – vaikka niin välillä halutaan rivien välistä uskotella.

Mä oon tuntenut monta maailman herkintä ja upeinta tyyppiä, jotka on sairastuneet päihdeongelmaan. Monta vahvaa naista, jotka on löytäneet itsensä väkivaltaisesta suhteesta. Monta sitkeää yrittäjää, joilta on mennyt kaikki, kun firma kyykkää itsestä riippumattomista syistä. Ja niin edespäin.

Suomen kaltaisen pienen maan etu on varmistaa, että jokainen pysyy matkassa tiukassakin paikassa. Ei tingitä siitä periaatteesta, eihän?"

 

Kirjoitan neljättä kirjaani ja joudun hakemaan (saan hakea) sitä varten erilaisia näkökulmia. Algoritmit eivät tiedä, että olen poliittisesti sitoutumaton - menettänyt uskoni politiikkaan demokratian välineenä jo kauan sitten.

   Päivitys sai minut kuitenkin miettimään jälleen. Mitkä tekijät herättävät yksilössä halun menestyä ?

 

Lapsuuteni oli osittain melko rikkonainen. Täysin turvaton se ei ollut, koska isovanhemmat olivat paikalla. Kuitenkin näin ja koin väkivaltaa. Sain myös ruumiillista kuritusta kotona, mutta hyvin vähän, eikä se jättänyt traumoja vaan päinvastoin opetti harkintaa. Opin jo varhain, että itse tekemällä, yrittämällä kovemmin pärjää.

   Nuoruusvuosia sävyttivät isäni alkoholismi ja äitini henkinen poissaolo muun huoraamisen ohessa. Äiti yritti parhaansa mukaan kouluttautua ja päästä pois jo alun alkaen tuhoon tuomitusta avioliitosta. Isä teki töitä ja yritti pärjätä oman isänsä, minun isoisäni rautaisen otteen alla. 

   Juuri tuon rautaisen otteen ansiosta olen nyt tässä.  Siihen kuului olennaisena osana se, että on huonoja päiviä, aina ei pysty. Mutta kahta huonoa päivää peräkkäin ei voi olla.

   Lapsuuden kokemuksilla on valtava merkitys myöhempiä vaiheita ajatellen.

 

Sofia on siinä oikeassa, että elämän varrella tulee vaikeuksia. Tällöin yhteiskunnan on autettava, jos se haluaa saada rattaansa kuntoon.

   Minäkin sairastin vakavaa, henkeä uhkaavaa syöpää. Yhteiskunta hoiti minut kuntoon. Jo tuolloin terveydenhoidosta säästettiin. Hoitojeni loppuvaiheessa minun olisi pitänyt maksaa yhtäkkiä 800 markan lääkkeet. Mistä rahat? Hoidosta vastaavan lääkärin maalaisjärjen ansiosta minun ei sitten tarvinnutkaan itse maksaa. Tänään tuollaista päätöstä ei lääkäri enää voi tehdä.

   Myöhemmin perustin yrityksen ja työllistin ihmisiä. Matemaattisesti tarkastellen olen maksanut velkani. Henkisesti ajatellen velkaa ei koskaan edes ollutkaan. Ei ollut minun syyni, kun sairastuin. Ehkä syy oli huonot geenit tai Tsernobyl.

   Huonoa onnea se ei ollut. Kuten sekään, että paranin, ei ollut hyvää onnea. Kyse oli ammattitaitoisesta hoidosta ja siitä, että kahta huonoa päivää ei voi olla peräkkäin.

 

"Suomen kaltaisen pienen maan etu on varmistaa, että jokainen pysyy matkassa tiukassakin paikassa."

Tässä Sofia on osittain väärässä. Kuinka montaa kertaa kannabista pössyttelevä nettirunkkari täytyy nostaa jaloilleen kolostaan? Jos ei itse yritä yhtään, vaan kerta toisensa jälkeen epäonnistuu ? 

   Kuka tekee päätöksen, että ei nyt enää. Niinpä. Mutta jonkun se olisi tehtävä.

   Mitä jos yksilö itse tekisi sen päätöksen ?

 

Kyky sietää epämukavuutta ja vaikeuksia - sitä kutsutaan hyväksi elämäksi minun mittapuullani. On väitetty, että elämä on jatkuvan epäonnistumisen sietämistä, jatkuvaa kärsimystä. Näin todella on, mutta se ei tarkoita, että kärsimys olisi jatkuvaa. Sen voi antaa mennä menojaan, sen voi antaa vaipua taustalle ja keskittyä käsillä olevaan hetkeen.

   Valintoja voi todella tehdä. Usein valinnat ovat luopumista. Luopumista itsekeskeisyydestä ja "mut kun mä haluun" -asenteesta. Tyytymistä. Osittain jopa nöyrtymistä.

   Niille, jotka haluavat kaikille kaikkea, edelläkuvattu on utopiaa. Sofia voisi yrittää tätä näkökulmaa hieman ymmärtää. 

   Nuoret naispoliitikot käyttävät helposti ilmaisua: pojilla meni tunteisiin. Jos näin, niin sitten heidän pitäisi sietää tytöttelyä ? Allamakaamiseen kyllästyy ajanmittaan kumpikin. Parempi olisi vuorotellen, noin jatkuvuuden kannalta.

 

Sofian mielestä yrittäjä joutuu vaikeuksiin, kun yritys "kyykkää" itsestä riippumattomista syistä.

   Tämä on mielenkiintoinen väite. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda toimintaympäristö yrityksille, nimenomaan toimiva sellainen. Tähän eivät kaikille kaikkea -ajattelu ja sääntösuomi -ajattelu oikein sovi. Yrittäjän on annettava vaurastua ja yrityksen on voitava kasvaa ennenkuin muut siitä kuvittelevat hyötyä saavansa.

   Aikanaan taksiautoilijana toimiessani juuri vihreä ajattelu nosti kustannuksia huomattavasti. Lisäksi erilainen turha byrokratia ja erilaiset piilotetut kulut söivät katetta. Piilotetuista kuluista yhtenä esimerkkinä ovat erilaiset kierrätysmaksut, jotka sekä hyödykkeisiin, että palveluihin piilotettuina koettelivat yrittäjän hermoja. Niiden maksaminen kun ei ollut mielekästä, vastalahjaksi et saanut mitään konkreettia.

   Yritys kyykkää kysynnän ja tarjonnan lakien törmäyksissä. Konkurssin yleisin syy on kassavaje. Jos rahat ovat menneet maailman pelastamiseen, ei itselle jää mitään. Tämän pitäisi olla selvää hieman pidempienkin silmäripsien takaa tarkasteltuna. 

 

Suomessa on menty tasapäistämisen kanssa pitkälle. Seuraukset näkyvät. Koulutuksen virheet näkyvät. Jatkuvan, kaiken näivettävän säästämisen vaikutukset näkyvät.

   Ainoa konkreetti mahdollisuus on kasvu. Sekä henkinen, että taloudellinen. Koska taloudellinen jatkuva kasvu on mahdottomuus, olisi hyväksyttävä tosiasia: kaikki työ ei tuota mitään, mutta on tarpeellista. Näin toimien raha kiertäisi yhteiskunnassa.

   Näin aikaa jäisi henkiselle kasvulle. Se ei tarkoita pössyttelyä, vaan elämän kestämistä edes osittain selvinpäin.

 

Moni hyväksi tarkoitettu tasapäistämisen hengessä tehty asia on kääntynyt itseään vastaa.  

   Esimerkki yksi: S-ryhmän valtakunnallisen kilpailutuksen tuloksena ISS-palvelut voitti S-Markettien kiinteistöjen kunnossapidon. Tekijöitä ei ISS:llä Pohjoisessa ole. Seurauksena palvelut ostetaan ostopalveluina paikallisilta yrittäjiltä. Seuraus 1: kunnossapidon hinta nousee. Seuraus 2: ruuan hinta nousee. Seuraus 3: artisti maksaa.

   Kuka on artisti ?

   Kaupan asiakas.

 

   Esimerkki kaksi: Kävin neljä vuotta kansakoulua ja siirryin sitten oppikouluun. Peruskoulun teknisissä töissä kahdeksannella ja yhdeksännellä luokilla minulle opetettiin ne asiat, jotka oli jo opetettu oppikoulun ensimmäisellä. Olen siis käynyt neljä vuotta kansakoulua, yhden vuoden oppikoulua, sitten kolme vuotta peruskoulua ja päälle lukion, johon kurssimuotoisuus saapui kolmanneksi vuodeksi.

   Oli helvetin hyvä systeemi, että maksettiin lukukausimaksu, kirjat ja ruokailut itse oppikoulussa. Tämä erotteli tehokkaasti ne, ketkä mukaan pääsivät. Voi suoraan sanoa, että heikompi aines suuntautui muualle, sinne missä heidän vahvuutensa pääsivät paremmin esille.

 

Tamperelainen sanonta: Reenaa reenaa, nii mahrut porukkaa.

   Kaikki eivät siis pelaa ja vain ne piirtävät, joilla on liitua. On mahdollista pärjätä, jos siihen herää sisäinen halu. Tuo halu muodostuu kilpailullisuudesta ja aidosta himosta parempaan. Ylpeydestä, että itse tekee paremmin kuin muut.

   Tärkein yksittäinen tekijä on tietoisuus omasta ainutkertaisuudesta. Ei ole ketään muuta, eikä mitään muuta kuin sinä, tässä ja nyt.

   Hoida elämäsi.

 

 

VIIKKO 45.

Ma- 122,28 km - 5.23. Toloseen.

Ti- 40,07 km - 1.58. Pääosin soraa.

Ke- Metsästyskävelyä 2,59 km - 56 min.

To- 86,48 km - 3.49. Ivaloon asialle.

Pe- Lepo

La- 40,60 km - 1.50. Liukasta, pakkasta kolme astetta.

Su- Metsästyskävelyä 5,14 km - 1.21.

Yhteensä pyörällä 289,51 km - 13 tuntia ja 3 min. - vertikaalista nousua 2735 m

 

Hyvä viikko, johon tuli yllättävän paljon kilometrejä helposti muutamalla pitkällä lenkillä. 

   Viime blokirjoituksessani mainitsin pyöräilykilometrit. Tarkennetaan vielä, että ammattilaiset ajavat jopa 35000 kilometriä vuodessa. Kuntoilijalle 10000 on loistava määrä.

   Kuntoilijan kannattaa myös miettiä viettämäänsä aikaa pyörän päällä. Jos vertaa ultrajuoksuharjoitteluun, jossa 14 tuntia viikossa on jo mukava alku, pyöräilyn kehoa säästävä vaikutus samassa määrässä pitää mielen virkeämpänä. Sitten jos pyöräilymäärä nostetaan 30 tuntiin viikossa, saattaa se alkaa maistua työltä.

   Ja työstähän pitäisi saada palkkaa, mutta käsitetäänkö se palkka aina pelkäksi rahaksi ? 

 

 

 

APINAN LOKERONVAIHTO

 

 Ylä- ja alakuvalla on viikko väliä, nyt (2.11.) on taas lumetonta.

Ihmisen yksi sisäsyntyisemmistä ominaisuuksista on määrittelyn tarve. Koemme tarpeelliseksi määritellä asiat ja ihmiset omiin lokeroihinsa hallitaksemme kokonaisuuksia paremmin. Ilman vuosikausien henkistä harjoitusta on äärimmäisen vaikeaa nähdä asiat ja ihmiset sellaisenaan kuin ne ovat. Ilman ennakkoasenteita.

   Minulla on takanani vuosikausien henkinen harjoittelu, mutta en silti pysty kokemaan asioita ja ihmisiä sellaisenaan kuin hetkittäin. Esimerkiksi: jos joku on julkisesti vetänyt jonkin poliittisen lipun liehumaan loppuelämänsä ylle, minulla saattaa olla vaikeuksia uskoa mitä hän sanoo, koska luen politiikasta kiinnostuneet - mutta etenkin poliitikot samaan porukkaan. Porukkaan, joka hoitaa vain omia asioitaan vaikka muuta väittää, ja köyhien asian empaattisella hevosella ratsastaa.

   Ratsastaisivat edes homosensuaalisella hevosella, mutta kun ei.

   Kuinka moni luki äskeisen homoseksuaaliseksi hevoseksi ? Valitan, tarkkuutta! 

   Minua on tungettu monenlaisiin lokeroihin. Syöpäselviytyjä ja ultrajuoksija niistä tunnetuimmat. Kustantajani väittää, että myös kirjailijana minut on jo nyt lokeroitu. Vasta kolmen kirjan jälkeen ?

   Onko ihmisen mahdollista vaihtaa lokeroa? Yleensä silloin syytetään takinkäännöstä tai luovuttamisesta, joskus myös luovimisesta. Uusiutuminen tai lajinvaihto eivät siis ole mahdollisia ?

 

Marraskuun alku 2025 muodostui toistaiseksi yhdeksi käännepisteeksi minun elämässäni. Vasemman kantapään ulkosyrjän kipujen myötä lajia on vaihdettava. Minä ja Haglund (Haglundin kantapää- oireyhtymä) päätimme sulassa sovussa, että juoksu siirtyy kakkoslajiksi. Päälajiksi siirtyy pyöräily.

   Olen vielä hiukan prosessissa mihin asti pyöräilyn vien. Mahdollisuudet ovat kilpaileminen gravelpyöräilyssä tai ultrapyöräilyjen ajaminen. 

   200 kilometrin yhtämittainen pyöräily ei ole vielä ultrapyöräilyä, eikä tällaisen pyöräilyn suorittanut voisi kutsua itseään ultrapyöräilijäksi. Aivan kuin kukaan, joka ei ole juossut edes sataa mailia yhtämittaa, ei oikein voisi nimittää itseään ultrajuoksijaksi. En halua viedä lapselta löytämisen iloa, mutta on tiettyjä realiteetteja. Vaaditaan omistautumista ja harjoituskestävyyttä, mutta etenkin rehellisyyttä itseään kohtaan. Ja tuloksia.

   Pitääkö kaikessa aina kilpailla tai suorittaa? Olen pohtinut tätä paljon. Jos vien pyöräilyn pidemmälle, saanko saman kuin ultrajuoksussa ? Mitäs jos vaan omaksi iloksi ja terveydeksi ?

   Toisaalta minua kiihottaa ajatus, kuinka vanha paska (minä) kykenen näyttämään pikkupossuille (nuoremmille liikkumattomille) paikan pyöräjonossa. 

   Nythän on muotia ostaa sähköpyörä ja toteuttaa sillä itseään. Se voi olla oiva tapa löytää pyöräilyn ja "liikkumisen" ilo, mutta ei sovi ajatusmaailmaani. Yksinkertaisesti: arvostan vain omin voimin etenemistä, lajissa kuin lajissa. 

   Käydessäni Pirkanmaalla taannoin, oli hauskaa ohitella sähköpyöräilijöitä pyöräteillä. Sähköpyörä kun ei kulje virittämättä yli 25 km/h, paitsi jos akkurohjoa jaksaa singuttaa kovempaan vauhtiin ihan itse.

   En ole kokonaan juoksukyvytön tai juossut itseäni täysin rikki. On vain valittava: jatkuva aamu-ontuminen jäykkyyksineen vai hyvä fiilis pyöräilyn jälkeen ja seuraavana aamuna.

   Sitäpaitsi olen vasta 61-vuotias. Tarvitsen kävelykykyä ynnä muuta liikkumiskykyä toivottavasti vielä kauan. 

 

APINA

Minut tunnetaan ulkonäöltä Inarin kunnassa varsin hyvin. Apina ei tunne ketään, mutta kaikki tuntevat apinan? 

   Niinpä taannoin kotikylällä täysin tuntematon mieshenkilö pysäytti minut lenkillä ja alkoi arvostelemaan juoksemistani. Kysyi:"Että onko tuo sitä ultrajuoksua ? Juokset erikoisesti." Kun kerroin, että jäähdyttelen ultrajuoksussa, hän alkoi ohjeistamaan, että ei saa lopettaa yhtäkkiä, tulee sydänkohtaus.

   Mistä tätä paskasakkia riittää ? Tai oikeastaan hyvin voin kuvitella, että riittää, ei lenkille ole tunkua... 

   Onko kyseisellä turvonneella Mersumiehellä mitään käsitystä mitä on vaatinut yli 94000 kilometriä juosten 33 vuoden aikana ? Ja onko hänellä kompetenssia arvostella miltä juoksemiseni näyttää ?

   Kyseistä tapausta ennen olin istunut kirjoittamassa neljättä kirjaani kuusi tuntia melkein putkeen. Ei ihme, että näytti erikoiselta: kankea ja jalkakipuinen yrittää saada liikettä niveliin.

   Asiantuntijoita tuntuu riittävän. Vuosien varrella heitä ei ole näkynyt lenkillä tai kilpailuissa. Miettikää mitä ammattiurheilijat saavat kestää, jatkuvaa alaspainamista ja vähättelyä.

    Mutta mitäs näistä, kommentoijat kommentoi - ne on ihan muut jotka pystyvät liikkumaan pitkiä matkoja omin voimin. 

 

 

VIIKKO 42.

Ma- 100,65 km pyörällä - 4.10. Nellim - Etelä-Ivalo - Nellim

Ti- 31,53 km pyörällä - 1.23.  Lyhyt Kessi.

Ke- Lepo

To- 40,67 km - 1.51. Missevaarantie.

Pe- Lepo

La- Juoksua 5,15 km - 40 min. Polkua.

Su- Juoksua 5,15 km - 34 min. Polkua.

 

VIIKKO 43.

Ma- Juoksua 14,03 km - 1.37. Kylää.

Ti- Pyörällä 40,80 km - 1.55.  Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,87 km - 40 min.

Ke- Lepo

To- Juoksua 10,11 km - 1.09. Kylää.

Pe- Pyörällä 30,82 km - 1.33. Päätie ja soraa.

La- Su- Lepo. Metsästyskävelyitä. 

 

VIIKKO 44.

Ma- Läskipyörällä 10,22 - 51 min. ajoaika, lisäksi metsästyskävelyitä. Haapakuru.

Ti- Juoksua 10,03 km - 1.10. Kylää.

Ke- Juoksu 5,09 km - 35 min. Kylää.

To- Lepo

Pe- Pyörällä yksin 45,49 km - 2.01. Päätie.  

       Pyörällä Kirsin kanssa 19,61 km - 1.22. Päätie plus soraa.

--- Kuukausi vaihtui--- 

La- 40,71 - 1.59. Kessi, Laulumaa.

Su- Metsästyskävely Kirsin kanssa 6,64 - 1.39. Nellim Haapakuru.

 

LOKAKUUN SUMMAUS

Pyörällä 340,75 km - Juoksua 65,92 km 

 Vuosi 2025 tähän asti: Pyöräilyä 4276 km ja juoksua 638 km.

 

Kirsin kanssa lenkillä.

 

 

Nuo hiljaiset maat, jossa ihminen on pelkkä haihtuva hengitys.

Nuo paikat, missä ajan raja katoaa ja lopuksi kaikki on yhtä - mennyt, oleva ja tuleva.

 

 

 

LINTU VAI KALA

 

Näitä ei pitäisi kirjoittaa. Ikäänkuin nostan kädet pystyyn etukäteen. En kuvittele, että ihmiset ymmärtäisivät, ei edes tarvitse yrittää ymmärtää. 

   Pitäisi olla hiljaa, sekä minun, että ihmisten.

*** 

Inarista lähti kolmen hengen miesporukka isolle kirkolle työasioissa. Nuorin, jo perheenisä, ei ollut koskaan käynyt Helsingissä. Hän ihmetteli ihmisten määrää ja sitä, mihin kaikki ovat kiirehtimässä. Vanhempi porukasta selitti, että katso nyt: "täällä on bussit, metrot ja paikallisjunat - eivät nämä ymmärrä, että Inarissa on ajettava autolla miltei joka paikkaan."

   Lisäisin ihmettelijälle vielä, että suurin osa suurissa kaupungeissa asuvista ei ymmärrä kalastuksen ja metsästyksen merkitystä meille rajaseudun asukeille.

   Inarissa ei ole julkista liikennettä muuten paitsi välillä Ivalo - Inari toimii bussiyhteys - kaksi kertaa päivässä. Tätä täydentävät aika ajoin lentokenttäbussit ja koulubussit, mutta paikat niihin on tilattava etukäteen. 

 Meiltä Nellimistä Ivaloon, lähimpään kauppaan esimerkiksi, ei pääse muutoin kuin taksilla ja omalla autolla. Niin ja tietenkin omin jaloin, eli myös polkupyörällä ja tietyin ajoin hiihtämällä. Soutaakin voi yrittää. Uimalla kukaan ei tietääkseni ole yrittänyt.

   Elämäntapamme suurkaupunkilaisten kanssa ovat tietyiltä osiltaan täysin erilaiset. Syynä täysin erilaiset elinympäristöt. Samassa maassa!

*** 

Jotkut liputtavat sähköpyöräilyn puolesta. Noloa on ainoastaan paino, siis liputtajien paino. Sitä tuntuu kertyvän vuosi vuodelta. Se on sääli. Kriteerini on, että ainakin miehen on nähtävä kullinsa kun katsoo alaspäin. Vatsa, eli maha, ei saa olla tiellä. Joskus tähän lainalaisuuteen vaikuttaa lämpötila tai perintötekijät. Eli sen kulloinenkin koko. Naisten näkymiin en puutu.

   Paino ei ole ongelma, kun sähkö vie. Ongelma siitä tulee sitten kun on metsästysreppu, kaksi asetta ja tarve edetä pöpelikössä. Tai luomupyörällä 11 prosentin ylämäkeen. Puhumattakaan suksista.

   Minä en pilkkaa lihovia. Pilkkaan ymmärtämättömyyttä omaan terveyteen. 

   Minua on syytetty empatian puutteesta. Siis kyvystä asettua toisen asemaan. Eniten ovat syyttäneet ne, jotka ovat ensin hakeutuneet seuraani. Sitten vuosia myöhemmin he ovat yhtäkkiä ilmoittaneet, että eivät halua olla kanssani missään tekemisissä. Ehkä he haluavat valita samanmielisyyttä. 

   En tiedä. Minulle kelpaavat kaikki ihmiset sellaisenaan. Mutta täytyy kestää mitä sanon.

*** 

Suomen ympäristötavoitteet ovat täysin utopistiset. Mielestäni ei pitäisi syyllistää niitä harvoja haja-asutusalueiden asukkeja, joiden mielestä koko Suomi kannattaa pitää asuttuna.

   Kuten aiemminkin olen todennut: sähköautoon ei ole varaa, eikä sähköpyörä houkuta. Kun en enää pysty itse polkemaan, niin antaa olla.

*** 

Me suomalaiset olemme enemmän eri mieltä kaikesta juuri nyt. Enemmän kuin aikoihin. Isänmaallisuudesta heilahtaa natsikortti helposti. Ihmiset sotkevat täysin käsitteet natsismi, fasismi ja kansallissosialismi.

   Vasemmalla unohdetaan, että kansallissosialismissa on arvoja oikealta ja vasemmalta. Oikealla unohdetaan, että Suomen itsenäistyessä porvarit olivat hiukan vastahakoisia vallan luovuttamisesta eduskunnalle. He olisivat halunneet valtionhoitajan. 

  No, nythän on nähtävissä mitä hyvää "kansanvalta" on vuosien mittaan kansalle tuonut. Ei juuri mitään, koska valta on ollut kaikkialla muualla kuin kansalla itsellään.

   Minä kannatan laajaa vapautta kaikilla elämän osa-alueilla. Valtio, joka kahlitsee kansalaistensa toimintaa on epäuskottava. Sääntösuomi on juuri tällainen.

   Olenko lintu vai kala? Ette saa selvää. Jos haluatte päästä minusta eroon, niin lähettäkää rahaa. Sitten muutamme Espanjaan.

*** 

   Lintu vai kala - molempia on viimeaikoina täällä rajaseudulla syöty. Itse pyydettyjä.

*** 

Miksi näitä ei olisi muka saanut kirjoittaa. Siksi että keskuudessamme on ihmisiä, jotka haluavat kaataa Suomen hallituksen siksi, että se ei tunnusta Palestiinaa. Jumalauta! Siellä on sodittu koko minun elinaikani. Haloo? Kaataa Suomen hallituksen, joka yrittää edes jotenkin huolehtia suomalaisten asioista. (välillä erittäin kyseenalaisin keinoin)

   Minulle eivät siis sittenkään kaikki kelpaa. Siis kaikkien mielipiteet, mutta ihmiset sellaisenaan kyllä. 

   Jos tekään ette ymmärrä, niin voin lohduttaa: en minäkään. 

   Mutta sentään epäilen, siis ajattelen. (Duvido, portanto penso. - Fernando Pessoa) 

 

 

VIIKKO 38.

Ma- Sauvakävelyä Kirsin kanssa 4,68 km - 1.03. Metsässä.

Ti- Pyörällä 40,19 km - 1.47. Puolet soraa.

Ke- Pyörällä 51,27 km - 2.04. Asvalttia.

To- Pyörällä 31,14 km - 1.20. Soraa.

Pe- Juoksua 8,18 km - 55 min. Poluilla.

La- Lepo

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,44 km - 59 min.

Pyörää yhteensä 122,61 km. 

 

VIIKKO 39.

Ma- Juoksua 10,06 km - 1.13. Polkua. Juoksua takana 94627 km laskien vuoden 1992 alusta.

Ti- Pyörällä Konesniemen kierto, kolmasosa soraa 117,16 km - 5.13. Myrskytuuli.

Ke- Pyörällä 40,55 km - 2.06. Ensimmäiset 20 km Kirsin kanssa.

To- Lepo

Pe- Pyörällä Kirsin kanssa Kempele - Oulu - Kempele, 23,58 km -  1.32.

La- Lepo

Su- Pyörällä 63,15 km - 2.28. Tampereen puoleinen Pyhäjärvi ympäri.

Pyörää yhteensä 244,44 km. 

 

VIIKKO 40.

Ma- Pyörällä 40,30 km - 1.48. Loppu pimeässä, Ylöjärvi - Tampere etc.

Ti- Pyörällä kahville Kirsin kanssa 20,78 km - 1.17.

Ke- Lepo

To- Pyörällä 53,25 km - 2.07. Hämeenkyröä, paljon soraa.

Pe- Su- Lepoa, matkustusta.

Pyörää yhteensä 114,34 km. 

 

VIIKKO 41.

Ma- Juoksua kotona vesisateessa 8,12 km - 54 min.

Ti- Pyörällä Kirsin kanssa 20,96 km - 1.26. Pääosin soralla.

Ke- Juoksua 8,24 km - 52 min. Poluilla

To-Pe- Lepo

La- Metsästyskävelyitä yht. 10 km.

Su- Lepo, metsällä ja kalasssa. 

Pyörää yhteensä 20,96 km.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Pyörällä 709,55 km ja juoksua 48,30 km. 

 

 SARJASSAMME TALLISSA

Mönkijän paisuntasäiliö alkoi vuotaa keskisaumasta. Vaihdoin uuden tilalle, kuvassa vanha säiliö kyljellään etutavaratelineellä. Säiliö sijaitsee mielenkiintoisessa paikassa mittariston alla.

 

MUUTA MUKAVAA 

Etelänreissun saalista.

 

Lukemisen arvoinen kirja.

 

 METSÄSTYSMAISEMIA

 

Tänään 13.10. ajoin pyörällä 100 kilometriä. Aikaa kului 4 tuntia ja 10 minuuttia. Miten viikko jatkui, sen saatte selville seuraavasta blogipäivityksestäni. 

   Blogia ei olisi ilman teitä, tilastoista näen, että luetaan kyllä. Nykyisin hieman harvasta päivitysvälistä huolimatta.

   Pitäkää lippu korkealla.

   Jedem das seine.