AIKAINEN KEVÄT

 ALUKSI

 Tanska 8.5. Hindsgavlin peurojensuojelualue Fynin saarella, iltapyöräilyllä Kirsin kanssa.

 

NYT

Kirjoitan tätä Galsklintin leirintäalueella. Aurinko on juuri kadonnut Vähä-Beltin taakse Jyllannin niemimaan puolelle, kello on vähän yli yhdeksän illalla. Koko päivän on tuullut, lämmintä on ollut auringossa kahdeksantoista astetta, mutta tuuli on viilentänyt lämmön tunnetta iholla. Öisin on alle kymmenen astetta, alimmillaan viisi. Matkailuauton lämmöt menevät päälle iltakymmenen jälkeen. Aamuauringossa muovikorinen auto napsuu. Kahvikupin kanssa on mukavaa istuskella ulkona ja seurata lintuja, ohipurjehtivia laivoja ja purjeveneitä. Meri tuo omanlaisensa tuoksun, joka sekoittuu vihreän ruohon ja monien kukkivien puiden tuoksuihin. Syreenit, hevoskastanjat ja omenapuut - vain muutamia mainitakseni.

   Onhan tämä täysin toinen planeetta verrattuna kotipihaan Nellimissä. Siellä on neljäkymmentä senttiä lunta.

   Edellisessä blogipäivityksessäni kirjoitin: "Haluan juosta ja pyöräillä, sekä kirjoittaa hieman leudommissa olosuhteissa." Kirjoitin myös, että on aika vaihtaa elämäntapaa, mutta vain osittain.

Tervetuloa mukaan matkalle.

AINA ON AIKAA 

 

Lähdimme Nellimistä 28.4. Yöllä oli satanut lisää lunta ainakin seitsemän senttiä. Kesärenkailla pärjäsi silti mukavasti. Kuva on Rovaniemeltä matkan ensimmäisen yön jälkeen.

 

Matkasuunnitelmaa ei ole. On vain päivämäärä milloin pitää olla takaisin kotona.

Matkalla Ruotsiin poikkesimme Torniossa Keinäsellä ostamassa Kirsille polkupyöräilyyn niin sanotut flättikengät. Kengissä ei ole klosseja, joilla jalka kiinnitetään polkimeen, vaan sileä, pitävä pohja. 

   Kirsillä on Rovaniemi Ski&Biken asentamat nastalliset flättipolkimet ja näiden uusien kenkien kanssa jalka pitää poljettaessa hyvin. Monelta menee ohi, että Keinänen myy myös polkupyöriä sekä niiden tarvikkeita moottorikelkkojen ja mönkijöiden yms. ohella.

Vuonna 2023 pitkän Euroopan reissumme päätteeksi oli tarkoitus käydä vitsinä Haaparannan Ikeassa lihapullilla, koska emme menneet Lissabonin Ikeaan vaikka piti. Saimme kuitenkin kiven tuulilasiin silloin 2023 ja kävimme Torniossa paikkauttamassa vaurion Toppalan Hannun pajalla, joten aikataulusyistä oli ajettava ohi Ikean. 

   Nyt korjasimme puutteen. Hyviä olivat.

   Tankkasimme Ruotsin edullista naftaa ja kävimme Systembolagetissa ostamassa edulliset kuohujuomat, olihan vappu tulollaan.

 

Kuvat ovat Luulajasta, jossa jäänmurtajia vastapäätä on ilmainen parkki niille jotka sinne osaavat. Kuten kuvista näkyy, lumi alkoi olla katoava luonnonvara.

 

 Vappu Höga Kustenin Dockstassa, joka on Vaasan korkeudella. Pesin autosta pois alkumatkan kurat.

 

Ruotsin Salassa 2.5. juoksin kevään ensimmäisen lenkin shortseissa. Kuva on matkaparkista. Kaunis pikkukaupunki.

 

Götan kanavan varrella Borenholtissa on ilmainen matkaparkki. Alunperin oli tarkoitus ajaa kauemmas, mutta Motala kiinnosti.

 

Motalassa on Vätternin ympäriajon (polkupyöräkilpailu) kilpailukeskus ja alla oleva patsas on kilpailulle omistettu.

 Alla elämänlaatua Motalassa kesken pyörälenkin.

 

Pyöräily on alkanut maistumaan. Vuosien juoksemisen jälkeen on riemukasta innostua liikunnasta, jossa on hyvien välineiden kautta tyyliäkin. 

   Kateus on luonnonvaroista ehtymättömin. Jos harmittaa kuvia katsellessa, niin muistakaa, että seisoin pari kuukautta sitten vielä lumikolan kanssa turistien riemuksi katolla - lunta oli yli napaan. Voi tulla koittamaan miltä päivä käsilumitöissä tuntuu, myös alle kuusikymmenvuotiaat ovat tervetulleita.

   Juuri oli uutinen metsäyhtiöiden ulkomaisesta työvoimasta. Eikö raivuu kiinnosta nuorisoa? Entä lumityöt? 

   Paskatöitä? 

 

Matka Kööpenhaminaan lyhennettiin tuulen ja sateen vuoksi. Poikkesimme Örkelljungassa Bengtin Stellplatsilla. Suosittelen, Bengt tarjoaa kahvit liikeen aukioloaikoina.

 

Yllä kuva on Kööpenhaminan Charlottenlundin linnoituksesta. Leirintäalue on sikakallis, mutta halusimme kokea yhden yön. Ei huono. 

Kuten allaolevista kuvista näkyy, pyöräily on se juttu Kööpenhaminassa ja linnoitukselta keskustaan on vain seitsemän kilometriä.

 

Pyörätiet ovat loistavat, omat liikennevalot ja risteyksissä tukitangot, joista voi pitää kiinni valojen vaihtumista odotellessa. (mukavaa jos jalat ovat polkimilla, niin ei tarvitse laittaa jalkaa maahan.

 Aivan Kööpenhaminan ytimessä kahvilla.

 Pieni merenneito ja minä.

 

Orbea ja historiaa.

KÖÖPENHAMINAN JÄLKEEN

Yksi Tanskan vanhimmista leirintäalueista on Sanddobberne. Se perustettiin 1963. Alue on poikkeuksellinen luontonsa ansiosta. Paikat ovat keskellä dyynejä ja niiden väliin muodostuneessa luonnossa, metsäsaarekkeissa tai rannalla.

   Mustarastas lauloi niin että melkein tuli itku. Peipot. Sepelkyyhkyt. Rannan merilinnut.

Hörven (oikeassa kirjoitusasussa on tanskalainen ö eli o poikkiviivalla) luonto on poikkeuksellisen kaunis ja monimuotoinen.

 

Alakuvan Kirsi otti salaa. Käynnissä maailman tärkein asia: polkupyörien pesu.

 

Joku tykkää istua pilkillä vuodesta toiseen, me tykkäämme katsella uusia maisemia ja hauskoja juttuja. Mitä pidätte bussikatoksen tyylistä? Eikä siinä pilkkimisessäkään loppujen lopuksi mitään vikaa ole, kunhan muistaa edes reikää vaihtaa.

   Siltikin kysyn pitääkö ihmisen elää elämäänsä aina samalla tavalla, onko sinulla rohkeutta tehdä muutoksia?

 Tein matkan varrella seuraavanlaisen Facebookpäivityksen:

 

Joskus harvoin mietityttää olla suomalainen ulkomailla.

Esimerkki Tanskasta: Käytiin Kirsin kanssa kaupassa. Ostettiin kolme kestokassillista ruokaa; perunoita, kasviksia, kalaa, kanaa ja meille harvinaista sisäfilettä. Maitoa, leipää, juustoa, perunalastuja, kapriksia, muutama munkki ja muuta tavallista, vissyä ja mehua. Plus kolme pulloa viiniä ja kahdeksan olutta, meille vielä harvinaisempaa. Maksettiin sata euroa.

Tankattiin auto, maksettiin 1,6 euroa litralta kaasuöljyä.

Tultiin leirintäalueelle, maksettiin kaksi yötä yhteensä 50 euroa; sisältää sähkön ja karavaanipaikan plus normaalit muut palvelut.

Avattiin auton televisio, joka haki 48 ILMAISTA kanavaa, näistä neljä urheilua.

Miksi kotisuomessa kaikki maksaa niin saatanasti? Mitä me suomalaiset olemme tehneet väärin ansaitaksemme jatkuvan kyykytyksen?

 

Yläkuvassa on Kobaek Strandin ravintolan vessa ja lavuaarin vieressä oleva hylly. Ravintola on kohtuuhintainen ja tarjoaa hyvää ruokaa. Ei käsienkuivainta eikä paperia, vaan omat pyyhkeet, jotka käytön jälkeen heitetään pesukoriin.

 

 

 Aurinko on laskenut Isonbeltin sillan taakse.

 

 

Hetki ennen ylläolevan kuvan ottamista. Kiireetön vapaus. Vapaus ajatella ja olla siellä missä kulloinkin sattuu olemaan.

 

 

GALSKLINT

 

Leirintäalue sijaitsee Hindsgavlin peurojensuojelualueen vieressä Fynin saarella. Vanhan Vähä-Beltin sillalta noin kolme kilometriä etelään. Lähin kylä on Middelfart. Huippusiisti, edullinen ja fantastisten liikuntamahdollisuuksien vieressä olevaan alueeseen ihastuimme 2023 Euroopan pitkältä matkalta palatessamme. 

Peurojensuojelualueen aitaa. Keskellä olevien rullien kautta pääsee autolla. Sivuista kävellen tai pyörällä kuljettaessa on avattava portit.

 

 Tämä ei ole näköharha, vaan Middelfartin patsaspuiston hieman korkea penkki.

 

 Katsokaa noita tienvieren kukkia.

 

 Pyöräilijälle omat valot!

 

 

 

 

 

LOPUKSI

 

Me asumme näillä reissuilla autossa kuten kotonamme. 

   Tänään ajoin reilun viidenkymmenen kilometrin lenkin pyörällä.

   Kirsi piti lepopäivän.

   Laitoimme yksinkertaista ruokaa ja paistoimme lättyjä. 

   Ennen tämän blogin kirjoittamista hoidin pankkiasioita.

   Elämä reissuilla ei poikkea kotielämästä muuten kuin maisemien puolesta. On avartavaa nähdä uusia paikkoja, tavata uusia ihmisiä ja tutustua heidän tapaansa elää elämää. On riemukasta poiketa paikalliseen pyöräliikkeeseen ja selittää englanniksi, että haluan ostaa ohjaustangon pään tulppia kaksi kappaletta.

   Lopuksi aina löytyy yhteisymmärrys ihmisten välille jos niin halutaan. Meillä suomalaisilla olisi paljon oppimista toisten ihmisten sietämisestä. Kulttuurimme on nuori, täällä Tanskassa esimerkiksi maaseudun pikkukylät juhlivat 900-vuotista eloaan.

   Aika opettaa. Etenkin jos on ajassaan läsnä.

   Meillä ei ole muuta aikaa kuin tämä.

   Miten aikasi käytät?

 

---

 

Jorma Melleri kirjoitti arvostelun kolmannesta kirjastani, voit lukea sen täältä.

 

Kiitos Jormalle kannustuksesta.

 

 

VIIKKO 17.

 

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 2,74 km - 44 min.

Ti- Gravelpyörällä 31,53 - 1.22.

To- Nellimintiellä juoksua 15,04 km - 1.37.

 

VIIKKO 18.

 

Ti- Luulajassa pyörillä Kirsin kanssa 13,10 km - 1.01.

Ke- Pyörällä 26,50 km - 1.13.

To- Dockstassa Kirsin kanssa pyörillä 11,90 km - 53 min.

Pe- Juoksua Ruotsin Salassa 10,02 km - 1.07.

La- Motalassa Kirsin kanssa pyörillä 16,59 km - 1.22. Yksin lisää 22,45 km - 2.09.

Su- Kööpenhaminassa pyörillä Kirsin kanssa 22,45 km - 2.09.

 

HUHTIKUUSSA tuli pyöräiltyä 465,38 km ja juostua 49,37 km.

 

Harjoitusaikaa veivät matkavalmistelut: matkailuauton itse tehty huolto omassa pihassa ilman nosturia (öljynvaihto, kaikki suodattimet, vaihdelaatikkoöljyn vaihto, yhden letkun klemmarin vaihto, jarrujen puhdistus ja tarkistus, käsijarrun säätö, nestetarkistukset ja katsastus) sekä muu matkan aiheuttama säätö.

 

PITKÄ TALVI

 

Kuluvan vuoden marraskuussa tullee kuluneeksi yhdeksän vuotta elämää Nellimissä, Inarin Lapissa. Kun muutimme pohjoiseen, pelkästään muutimme pohjoiseen. Meillä ei ollut ennakkokäsityksiä tai tarkkoja odotuksia elämästä pienessä kuudenkymmenen kuuden asukkaan kylässä. (vaaliluettelossa noin 150 ihmistä)

   Kirsin lausahdus:"...voisihan sitä kokeilla..." kertoo paljon asenteestamme. Meille kahdelle juuri mikään ei ole lopullista tai pysyvää, paitsi keskinäinen kunnioituksemme toisiamme kohtaan. Muuton ja asumisen taustalla oli alunperin ajatus : pääseehän Lapista välillä poiskin. Tai tarpeen tullen kokonaan pois.

   Olemme olleet elämäämme erittäin tyytyväisiä. Jos joku luuli, että vuodesta toiseen jatkamme samalla tavalla, hän erehtyi. Viime vuonna keväällä vietimme vajaat kaksi viikkoa laatuaikaa ystävän luona Espanjan Rojalesissa. Aikaisempina vuosina olemme usein suunnanneet aikaiseen kevääseen, mutta etenkin kesään Unkarin kilpailumatkojen yhteydessä. Syy reissaamiseen on selvä, se on pitkä talvi.

   Viime vuonna täyttäessäni kuusikymmentä toukokuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä havahduin puolileikilläni siihen, että mustarastas ei laula, eikä puussa ole lehteä. Näihin elementteihin totuin Pirkanmaan vuosieni aikana. 

   Kestitsin juhlaväkeä hyisessä toukokuun Lapin säässä kotini kesäkeittiössä. Samanlainen hyinen sää on nytkin, pääsisäisenä. Tämän hetken säätä korostaa ainainen tuuli ja poikkeuksellinen, lumeton jääkansi Inarijärven päällä. Suomeksi sanottuna ulkona on ihan saatanan kylmä, vaikka lämpömittari näyttää plus yhtä. Varsinkin, jos aurinko ei paista.

   Myin toisen moottorikelkoistamme pois. Kahdeksan vuotta on tullut talvikalastettua ja samalla pidettyä kahta kelkkaa vieraiden varalta. Suurin polte kelkkailuun on sammunut. Kairaa on kierretty riittävästi, niin erämaata kun pilkkikairaakin.

   On aika vaihtaa elämäntapaa, mutta vain osittain.

 

Jaamme Lapin vuotemme seuraavalla tavalla: Inarin kesä on elokuussa, sitten alkaa marjastus ja metsästyskausi. Loka- ja marraskuussa voisi olla jossain ihan muualla kuin Nellimissä. Joulukuussa alkaa oikea talvi ja sen helmi, kaamos. Oikeaa talvea jatkuu maaliskuun loppuun. Huhtikuusta kesäkuun puoleenväliin voisi jälleen olla jossain ihan muualla kuin Nellimissä. Heinäkuussa on hienoa kalastaa ja viettää aikaa kotimaisemissa. Ja sitten vuodenkiertomme alkaa taas.

   On täysin selvää, että kuusikymmenvuotiaana en enää halua pukeutua talvivaatteisiin seitsemää kuukautta vuodesta. En myöskään istu pilkkipallilla jäätävässä huhtikuun tuulessa, enkä metsästä syksyn räntäsateissa, kuin vaihtelun vuoksi. 

   Haluan juosta ja pyöräillä, sekä kirjoittaa hieman leudommissa olosuhteissa. Siltikin, vaikka kaamos ja sen syvä rauha hyvää kirjoitusaikaa onkin. Lisäksi, koska teen osa-aikatöitä talvikautena lumikolan varressa, haluan talven jälkeen mahdollisimman nopeasti lämpimään.

   Ilmastonmuutos tai ilmastonvaihdos näkyy näiden reilun kahdeksan vuoden aikana vietetyissä talvissa Lapissa. Niin hyvässä kuin pahassa. Monelle kokeneelle lapinkävijälle voi tulla yllätyksiä, jos retkiään suunnittelee pelkän kalenterin mukaan. "Koska niin on aina tehty"-filosofia on merkki jähmeästä ajattelusta ja voi johtaa epämiellyttäviin yllätyksiin: voi kastua muustakin kuin hiestä. Ainakin kelkan liukumuovit kannattaa olla kunnossa, jos mielii jyystää vettä lainehtivaa, kirkasta jäätä pitkin kohti Inarin Lapin onnea.

   Pitkä talvi on myös mielikuva. Me yritämme olla päästämättä sitä liian pitkäksi. Ratkaisu on matkailuauto tai lentokone.

 Kevätkantohankien loistetta ilman suksia tai lumikenkiä.

 Makkaranpaistoa pälvillä, aurinkorasvaa tarvittiin.

Rauhan maa, jonne kaikenmaailman kaikukalastajilla tai muilla teurastajilla, saati turisteilla, ei ole mitään asiaa.

 

Olen tehnyt hyvin selväksi, että en julkaise saaliskuvia. Vihaan kuvia, joissa joku istuu pilkkipallilla avannon ympärillä sätkivien kalojen seurassa. 

   Mutta savukalakuvia voin julkaista. Tämän laitoin kiusalla väärinpäin. Hackmannin haarukka on 19 senttiä pitkä.

   Syy on selvä: saatuani kalan, verestän sen heti ja laitan saalispussiin. Vasta sitten on seuraavan yrityksen vuoro. Kyse on laadusta, ei määrästä. Paras kala on ruokakala, ja se totisesti savukala on. Lisäksi on järjetöntä onkia keväällä kaikki kutemassa olevat, isot naarasahvenet pois järvistä. Mutta jokainen tyylillään, en moralisoi.

 Elämä on ulkona, joskus se on kylmää ja märkää. Yokon windblock-takki on hyvä.

 Pitkien pyörälenkkien suola on kahvitauko.

 

Vaihdoin Orbeaan (gravel) kesärenkaat 18.4. Kuvan lenkillä oli vielä nastat, koska valumavesi jäätyy varjopaikoissa salakavalasti. Pihamme ja kotitiemme on silässä jäässä, vain hiukan hiekkaa näkyy siellä täällä. Lunta on puoli metriä.

 

Kuva on Rovaniemeltä, kevään tähänasti lämpimin päivä. Kirsi testasi Orbean Vectoria, jonka olin tilannut hänelle syntymäpäivälahjaksi. Pyörään laitettiin 40 mm leveät gravelrenkaat. Vaihteita on 16 ja levyjarrut, luonnollisesti. Pyörä painaa kymmenisen kiloa.

Kirsi ensimmäisellä lenkillä kotimaisemissa.

 

Näitä puuntekokuvia olen julkaissut aina keväisin. Koittakaa nyt nuoret keksiä jotain muuta kuin sosiaalidemokratiaa ja tuulivoimaa, että täällä tarkenee. Tarkoitan tällä, että me tarvitsemme uusia fiksuja ajatuksia ja ihmisiä tekemään asiat paremmin kuin minä tai minua edeltävät sukupolvet tekivät.

 

VIIKKO 14.

Ma- Läskipyöräilyä 30,05 km - 1.45. Märkää loskaa.

Ti- Gravelpyörällä 84,93 km - 4.07. Aurinkoa.

Ke- Juoksua 6,07 km - 47 min. Vastenmielistä.

To- Juoksumatolla 10,01 km - 59 min. Ulkotyöpäivän jälkeen.

Pe- Lepo

La- Gravelpyörällä 100,20 km - 5.07. Jäätävä pohjoistuuli ja lopuksi lumisade.

Su- Läskipyörällä 20,77 km - 1.22. Lumipyryn jälkeen.

Pyöräilyä yhteensä 235 km

 

 

VIIKKO 15.

Ma- Gravelpyörällä 30,52 km - 1.18. Uuden Yoko-pyöräilyasun testaus.

Ti- Lepo

Ke- Juoksumatolla 8,01 km - 57 min. Ulkona lumimyrsky.

To- Gravelpyörällä 40,85 km - 1.59. Aurinkoista.

Pe- Lepo

La- Gravelpyörällä 62,02 km - 2.57. Raaka, kylmä tuuli.

Su- Kirsin kanssa kantohankikävely Juoksemajärvien ympäristössä 7,16 km - 2.06.

Pyöräilyä yhteensä 133,3 km

 

VIIKKO 16.

Ma-Ti-"Lepoa"

Ke- Juoksua 10,24 km - 1.12.

To- "Lepo"

Pe- Kirsin kanssa gravelpyörillä 22,30 km - 1.31. Kirsillä uusi Orbea Vector.

       Gravelpyörällä yksin 20,35 km - 51 min. Keskinopeus 23,9 km/h. Kesärenkaat.

La- "Lepo"

Su- Gravelpyörällä 33,16 km - 1.35. Polttopuunteon jälkeen. Kylmä tuuli. 

Pyöräilyä yhteensä 75,8 km.

 

Elämä on aina tässä ja nyt. Jos mietitte elämänmuutosta, tehkää se nyt. Ei sitten kun. 

Hyvää kevättä kaikille! 

ELÄMÄN VIRTOJA

ALUKSI

Kuva on Pääsiäiskurun maisemista, työmatkalla kuuden tunnin lumenlapioimisen jälkeen hiukan lisää liikuntaa päivän päätteeksi.

 

 KUULUMISIA

Kysymykseen mitä kuuluu, vastataan usein: Mitäs tässä. Vastaus ei kerro kysyjälle mitään. Muita tavanomaisia vastauksia ovat: Ei erikoista. Tai: Hyvää.

   Minun päivieni kuulumisiin ja kulumisiin vaikuttaa voimakkaasti läsnäolon tunne elämästäni. Ei ole muuta kuin tämä hetki. Hyvä mielen tasapaino auttaa. Jos kuorit perunoita, kuori niitä perunoita äläkä samalla mieti onko Jumala olemassa. Se kaikki muu miettiminen lisää henkistä sekaannusta.

   Usein ihmiset sanovat jälkeenpäin, että kun on tai oli jotakin taustalla. Millä taustalla ja mitä vasten tuo tausta on? Kaikilla on huonoja päiviä, mutta jos niistä ei kerro, kukaan ei tiedä. Silloin oletus on, että kaikki on kunnossa.

   Aiheutan pahaa mieltä silloin tällöin ihmisille, paitsi Kirsille, koska vaatimustasoni itseäni kohtaan on tiukka. Kirsi ei pahaa mieltä koe, sillä nimenomaan hän on opettanut minulle, että jotakin voi siirtää seuraavaan päivään, jättää tekemättä. Minä opin syöpätautini myötä sanomaan suoraan kun en jaksanut - kun oli huono päivä. Kohdellessani muita kuin itseäni, säälimättä, minut ymmärretään usein väärin.

   Paha mieli muille syntyy tiukasta asenteestani. Jos jotakin tehdään, se täytyy tehdä kunnolla. Täytyy vain tehdä se, mitä kulloinkin täytyy. Harhakuvitelmilla unelmat eivät toteudu eivätkä työt tule tehdyiksi.

 

YSTÄVIÄ

Lapselle paras paikka on ulkona, luonnossa. Kuvien nuori mies, iältään vajaa viisi vuotta, kykenee hiihtämään naureskellen kymmenen kilometriä. Häntä ei pakoteta siihen, vaan hän itse haluaa. Pääsy suksirekeen on aina mahdollista, ainoa ongelma on, miten ihmeessä hänet sinne saa.

 

 

 

 

 

 

 

Ystäväperhe on Tsekeistä. Minulle on palkitsevaa näyttää heille Lapin luontoa monin eri tavoin.

LAPPIKO LINTUKOTO?

Marraskuussa 2016, kun muutimme Inarin Lapin Nellimiin, pakkasta oli 37 astetta. Nyt on kevätsoseen alku. Loppumaisillaan oleva talvi on ollut poikkeuksellinen, on satanut paljon lunta, mutta myös vesisade ja lämpimän ilman jaksot ovat sulostuttaneet elämäämme.

   Näiden vuosien aikana on vahvistunut käsitys siitä, ettei Lappi, kuten ei koko maailmakaan ole mikään lintukoto. Pohjoisen Lapin kehittymisen esteenä ovat ihmiset, jotka eivät tule toistensa kanssa toimeen, tai pitäisikö sanoa ihmisryhmät - kansanryhmät?

 

Professori Heikki Hiilamo esseessään otsikoi : "Hyvinvointivaltion uudistaminen turvaa demokratiaa".

   Avoimesti vasemmistolainen professori kirjoittaa uusvasemmistolaisuudesta, joka on hylännyt perinteiset vasemmiston arvot ja keskittyy tukemaan mitä mielikuvituksellisimpia vähemmistöjä.

   Minua henkilökohtaisesti ärsyttää, että yhteiskunnassa joutuvat jatkuvasti erilaiset ihmisryhmät kyselemään oikeuksiaan, kun samaan aikaan yhteiskunta jatkuvasti supistaa yksilön turvaa ja auttamista. Yhteiskunta vaatii jatkuvasti yksilöltä yhä enemmän, mutta mitä siltä saa? Pelkkää oravanpyörää?

 

Olen aina pitänyt keskivertosuomalaisia lapsellisina, kun tulee puhe valtion moraalisesta vastuusta kansalaisiaan kohtaan. Suomessa on huomattava määrä korruptiota ja erilaisia "hyväveli"-järjestelmiä. Näinkö pitää olla, jotta täällä tavallinen kansalainen pärjää? Useimmat virkamiehet kun kyyristelevät virastojensa ulottumattomissa suojassa.

   Edellämainitusta viimeinen hyvä esimerkki on Lapin Elykeskuksen suhtautuminen Inarin valtionteiden kunnossapitoon. 

   Lähetin sähköpostia, jossa yksilöin kunnossapidon akuutteja ongelmia: väärään aikaan tapahtuvaa aurausta, auraamatta jättämistä ja hiekoituksen puutetta. Markku Riipin vastauksessa todettiin, että on työvoimapulaa, laiterikkoja ja että väite tyhjästä hiekoitushiekkahallista on uutisankka. Kirsikkana aurauskakkuun Lapin Elykeskuksen johtaja Jaakko Ylinampa lähti vielä julkisuudessa miekkailemaan Yleä vastaan Lapin Kansan yleisönosastossa.

   Olen itse nähnyt kuvan tyhjästä hiekkahallista. Destialla oli hiekkaa, mutta Pimara Väyläpalveluilla ei. Työvoimapula johtuu tarjotun palkan, ilman yö- ja sunnuntailisiä, pienuudesta ja päivärahojen maksuhaluttomuudesta. Laiterikot johtuvat siitä, että jatkuvasti vaihtuvia työntekijöitä ei perehdytetä reitteihin, vaan he ajavat karttaplotterilla. Tuskin Inarin kunnan palopäällikkö turhaan lähettää aurauspyyntöä virkateitse?

   Väylävirastoon lähettämääni sähköpostiin ei tätä kirjoitettaessa ole vielä vastattu ja tuskin koskaan vastataankaan.

   Olemme pitkien etäisyyksien Lapissa täysin eriarvoisessa asemassa esimerkiksi ensihoitokuljetusten vasteajoissa. Miten ambulanssi pääsee perille jos ei aurata, tai tie on luistinrata? Kenen on vastuu, kun potilas kuolee kesken kuljetuksen huonojen tieolosuhteiden hidastuttaman, viivästyneen kuljetuksen seurauksena?

   Minua ärsyttää suunnattomasti, että tavallisena kansalaisena joudun virkamiehiltä kyselemään normaaliin elämänmenoon kuuluvista asioista. Inarin kunnassa ennen tätä vuotta teiden kunnossapidossa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Urakoitsija etelästä on lähtenyt soitellen sotaan, pikavoittojen toivossa.

 

                                             Rauhoittava maisema on kotirannasta.

 

KAUSITÖITÄ 

Lintukotolapissa on yhtä paljon riistokapitalismia kuin koko maailmassa. Lapselliset suomalaiset luulevat, että kaikki Lappilaiset matkailutyönantajat hoitavat velvoitteensa kunnolla.  Ylen artikkeli kertoo karun totuuden kausityövoiman oloista. 

   Meillä on tästä omakohtaista kokemusta ihan kotikylästämme. Ei kai Kirsi ja nykyisin myös minä huviksemme ajele 42 kilometrin työmatkaa edestakaisin Ivaloon, kun töitä olisi tarjolla lähempänäkin. Töitä kyllä, mutta millä palkalla ja millaisilla työolosuhteilla...

   Mitä tulee Pohjoisen Lapin elinkeinoelämän kehittymiseen, suurin este sille ovat eri ihmisryhmien väliset ristiriidat. Kaikki liittyy maankäyttöön ja ei voi olla niin, että pieneltä vähemmistöltä täytyy joka asiaan saada suostumus. Olemme kaikki täällä Lapissa ensikädessä suomalaisia ja meidän tulisi puhaltaa yhteen hiileen. Oman kulttuurin vaaliminen on tärkeää, mutta kun poronliha maksaa yhdeksänkymmentä euroa kiloa ja tomaatit viisi ja puoli euroa kilo, on ostopäätöksen tekeminen helppoa: ostamme Pirkka kurkkua, noin neljä ja kuusikymmentäkolme per kilo.

   Etelän vinkkelistä asioita katsoville on avattava, että suinkaan kaikki lappilaiset eivät askartele porotaloudessa, vaan aivan muiden asioiden kanssa. Myös heille aiheutuu ongelmia omissa yrityksissään tietyn ihmisryhmän kaikenkattavasta ei -vastauksesta. Ei voi olla niin, että jos joskus kahdeksankymmentä vuotta sitten oli esi-isillä vaikeaa, niin edelleen kolmannessa polvessa nostetaan kaikki valtion tuet.

                                             Iisakkipään eteinen.

 

MOOTTORIKELKKAILUSTA

Ilouutinen kaikille niille kateellisille ilmastofanaatikoille, joiden kanssa olen vuosien varrella vääntänyt: myin toisen moottorikelkkamme pois. Tulimme Kirsin kanssa siihen tulokseen, että pärjäämme yhdellä. Kahdeksan vuoden takaisesta tilanteesta keskimääräinen kelkkailukausi on lyhentynyt yli kuukaudella. Nykyisin kausi alkaa joulukuun alkupuolella ja alkaa loppua jo huhtikuun koittaessa. Meidän kelkkailuumme ei kuulu kevätsohjossa rämpiminen tai väkisin ohuelle ja vetiselle Inarinjärven jäälle tunkeminen. Kelkan telan alle tarvitaan lunta ja pakkasta.

 

 

Valitsin väärän uran ja upposimme. Parempi pulkka on lainassa ystävällä kelkan perässä kuvan ulkopuolella. He eivät uponneet. Vanhan liiton reen kanssa en yleensä liiku soseessa tähän aikaan. Kuvassa hangella makaavan vihreän liinan avulla reki vedetään irti kelkalla. Ensimmäisessä vetoyrityksessä kaadoin kelkkani. Näitä on koettu, matka jatkui pienen voimistelun jälkeen.

 

JUOKSUSTA

Urheilujani seuraavat ovat huomanneet, että olen juossut kohtuullisen vähän. Reilu vuosi sitten kävin Rovaniemellä lääkärissä vasemman jalan kantapään ja suraalihermon kiputilan vuoksi. Jalka on ollut vuoden kunnossa, mutta jotenkin ei ole motivoinut pelkästään juosta rämpyttää vuodesta toiseen. Liikunnaksi on vaihtunut enemmän pyöräily. 

   Pyöräily on uusi yhteinen harrastuksemme Kirsin kanssa. Ostan Kirsille kohta syntymäpäivälahjaksi gravelpyörän. Tämän jälkeen meillä on molemmilla sekä gravel- että läskipyörät. (Gravelpyörä on kevyt versio yleispyöräksi, myös kovemmalle soratielle.)

   Pikkuhiljaa juoksu on alkanut maistua paremmalta. Mieleen on juolahtanut yhä useammin, että jos ensi vuonna yrittäisi kuuden päivän juoksua. Olen vielä melko skeptinen, että kestääkö vasen kantapää enää kunnollista harjoittelua. Turistimatkalle en lähde, on pystyttävä hyvään tulokseen.

 

 

Matejin kanssa Inarijärvellä. Kuva kertoo vaatimustasostani: pysyn entisen, reilun kolmekymppisen maajoukkuetason kilpahiihtäjän tahdissa juuri ja juuri peruskunnollani, kuusikymppisenä. Olisihan se turhauttavaa, jos kaveri alkaisi lenkillä palella.

 

VIIKOT 11 - 13

11.

La- Läskipyörällä 31,02 km - 2.02. Juoksua matolla 20,20 km - 2.15.

Su- Hiihtoa Kirsin kanssa Inarijärven jäällä 11,45 km - 2.10. Gravelpyörällä 22,21 km - 1.11.

12.

Ma- Iisakkipää 11,20 km - 1.28. Saariselän lumipolkuja, tunturissa kova tuuli.

To- Läskipyörällä 50, 68 km - 2.56.

La- Metsäsuksilla 12,47 km - 3.06. Sosekeli. Läslipyörällä 16,11 km - 1.25.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,14 km - 58 minuuttia.

13.

Ma- Juoksua asvalttitiellä 13,23 - 1.36. Kova tuuli.

Ke- Kylällä juoksua 10,10 km - 1.11.

La- Juoksua sohjossa - 6,74 km - 47 minuuttia.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,34 km - 1.20.

 

 

IFRIT

 En varmaan koskaan totu siihen, että näen kirjani kaupan hyllyllä.

 

Kuvia kolmannen kirjani julkaisutilaisuudesta Ivalon kirjastolla. Vieressäni istuu kirjaston henkilökuntaan kuuluva Eevi, joka terävästi haastatteli minua. Kuten ilmeestä näkyy, yleisön kanssa oli hauskaa.

 

LOPUKSI

   

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Mikä on oikein sinulle?

Ota siitä selvä, mutta älä etsi liian kaukaa itsestäsi.

Jokainen on oman onnensa poppamies.

PALJON KYSYMYKSIÄ, PITÄÄKÖ VASTATA?

 

Kun muutimme Lappiin paikalliset alkuasukkaat halusivat tietää kalastanko ja metsästänkö. Alkuasukkaiksi lasken mukaan myös Lapissa vakituisesti asuvat muualta tulleet, he ovat uudestisyntyneitä alkuasukkaita - aivan kuten minä nyt. 

   Lapissa on taikaa ja se menee silmästä sisään jos täällä asuu. Tästä seuraa katsantokannan muutos ja uudestisyntymä. Syntymä rauhalliseen elämänmenoon lähelle alkuperäistä ihmisen omaa luontoa.

   Kun olimme asuneet Lapissa tovin ja alkuasukkaat näkivät minun juoksevan, he kysyivät hiihdänkö. Tai he kysyivät miksi et hiihdä. Nyt kun he tietävät, että kalastan, metsästän, ajan moottorikelkalla ja hiihdän lumikenkäilyn lisäksi, he kysyvät enkö enää juokse. Tämä johtuu siitä, että he ovat nähneet minun nyt ajavan polkupyörällä - myös talvella.

   Alkuasukkaat määrittelevät hyvin tarkasti mikä kuuluu Lappiin ja mikä ei. Yritän tehdä tässä poikkeuksen mikäli minut määritellään alkuasukkaaksi. Lappiin ja koko maailmaan kuuluvia asioita ei voi rajata. Minusta kaikki käy. Jokainen sukupolvi tekee sitä mikä kiinnostaa, missä tahansa. 

Edelliseen etäisesti liittyvä asia on jonkun ihmisen tekemisten arvostus. Tästä päästään urheilun arvostukseen. Myös huippu-urheilun. 

   Hiihdon MM-kisojen yhteydessä tulin lukeneeksi joitakin uutisia ja joitakin somekeskusteluja liittyen huippu-urheiluun ja menestymiseen siinä. Minun käy sääliksi sitä paskaporukkaa, jotka sanan säilällä haukkuvat urheilijat ja urheilun maan rakoon. Kyse ei ole pelkästään intohimoisesta penkkiurheilusta tai vimmaisesta menestyksen halusta. Kyseessä on jokin syvempi ongelma koko urheilun suhteen Suomessa.

   Tavan kansalainen tuntuu tietävän kaiken urheilusta. Täydellinen ymmärtämättömyys siitä, mitä huippu-urheilu tai urheilulle omistautuminen vaatii tai edes merkitsee yksilölle, on täysin kadoksissa tältä tylyttävältä paskaporukalta.

   Asioiden tapahtumisen nopeus on maailmassa moninkertaistunut sadassa vuodessa. Lähes kaikissa urheilulajeissa ennätykset ovat parantuneet. Ihminen pääsee oman kehonsa avulla pidemmälle, korkeammalle ja nopeammin kuin joskus kauan sitten.

   Ultrajuoksussa vauhdit ovat kasvaneet entisestään viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kovin moni tituleeraa itseään ultrajuoksijaksi jo ensimmäisen 50 kilometrin kilpailun jälkeen. Se heille suotakoon. Raaka tosiasia kuitenkin on, että ultrajuoksussa ei ole tarjolla pikavoittoja. Vaatii vuosien tai vuosikymmenten työn päästä omin avuin todella kauas. Vielä kauemmin kestää päästä sieltä kaukaa takaisin, mikäli takaisin haluaa palata.

   Kun urheilija juoksee tai harjoittelee paljon, muu elämä jää taakse. Multitaskaus huippu-urheilussa tai ultraurheilussa ei onnistu. On vain harjoitus ja siitä toipuminen. Ja sitten seuraava harjoitus. Kaikki muut asiat ovat sivuseikkoja. Paskaporukka voisi yrittää itse, kaljan, kannabiksen tai makkaran kittaamisen voi jättää vähemmälle ja yrittää ihan itse. Etenkin ennen kuin lähtee somessa tai jopa ammatissaan (urheilutoimittaja) puhumaan hulluja.

   Hyvään huippu-urheiluun kuten ultraurheiluunkin kuuluu olennaisena osana rentoutumisen taito. Välillä on osattava levätä ja kääntää ajatukset pois harjoittelusta. Vammojen tai elämäntilanteiden muuttaessa kehon rytmejä on osattava löysätä hetkeksi.

   Minä olen panostanut ultrajuoksuun kaiken mahdollisen. En kuitenkaan ole antanut ultrajuoksulle itseäni kokonaan vuosieni varrella, ainakaan joka vuosi. Mutta yhden asian tiedän ja uskallan sanoa:

   Pitää uskoa itseensä. Kysymyksiin ei aina tarvitse vastata, paitsi itselleen.

 

 

 

VIIKKO 8.

Ma- Juoksua maastossa lumipoluilla 11,64 km - 1.23.

Ke- Gravelpyörällä 4,92 km - 20 min.

        Läskipyörällä 21,71 km - 1.35. (Vaihdoin pyörän, liian pehmeä keli gravelille.) 

Pe- 10,14 km juoksua Nellimintiellä - 1.05.

 

VIIKKO 9.

Ma- 8,13 km juoksua jäisellä ja vesisateisella tiellä - 1.01.

To- Matolla 12,10 km - 1.20. Ulkona kaikki vesijäällä.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 4,33 km - 1.02.

Su- Matolla juoksua 6,66 km 47 min. Toipumista niska yms. kovista kivuista.

 

VIIKKO 10.

Ma- Läskipyörällä 21,99 km - 1.32. Raskasta lunta ja vastus medialis ja vastus lateralis kipeänä oikeasta reidestä polven yläpuolelta.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 5 km - 1.10.

      Hölkkää 6,09 km - 42 minuuttia.

Su- Hölkkää 8,09 km - 56 minuuttia.

      Perinteistä latuhiihtoa 10,02 km Kirsin kanssa - 1.35.

 

HELMIKUUSSA juoksua 71,23 km ja pyöräilyä 137,73 km. 

 

HARJOITTELUSTANI / HARJOITTELEMATTOMUUDESTA

Muinaisen syöpätautini jäljiltä kärsin edelleen hermoratavaurioista käsissäni. Palattuani osittain työelämään tekemään lumitöitä käsin pihoissa ja katoilla, sekä tekemään satunnaisia muuttokeikkoja, olen kärsinyt kovista kivuista käsissäni, niskassani ja vähän muuallakin; seisominen vinolla katolla lihaksia jännittäen ei edesauta rentoutta jalkalihaksissa - ei edes ultrajuoksijalla.

   Toistan kuitenkin: en ole lopettanut mitään. En juoksua. En ole aloittanut mitään. En pyöräilyä. Enkä etenkään vakituista työntekoa. 

   Mutta liikkumaan tulen kuolemaani asti, myös kilpaa - jos olen hengissä. Kaikella on aikansa, mutta kaikkeen ei ole vastauksia. 

Kuva on eiliseltä 9.3.2025.

Kuva on 24.2.2025 Nellimvuonolta satamaan päin.

Työmaisemaa.

IFRIT

Kolmas kirjani tuli painosta. Kirja on trilogian ensimmäinen osa. Kirjaa voit ostaa suoraan minulta tai verkkokaupoista. Tässä suora linkki kauppaan