RAJAPYYKKIÄ

Tuntureilla ja vuorilla ihminen väistämättä kutistuu oikeaan kokoonsa. Juostessaan korkealla vaativilla kivisillä rinteillä voi myös kasvaa ihmisenä. Tiedon ja taidon rajat ohitettuaan menettää tajun ajasta ja muuttuu, löytää henkisyytensä ja yhteyden luontoon oman liikkeen luonnollisen rytmin kautta.
Ultrajuoksussa rikotaan henkisiä ja fyysisiä rajoja usein sen kummemmin asiaa pohtimatta. Raja on perinteisesti koettu rajoitteeksi, jonka ylittämistä tavoitellaan tietämättä kuitenkaan tarkasti missä tai mikä se raja edes on - kenen asettama raja ?
Minua kiinnostaa alati ympäristön minulle asettamat perinteiset rajat. Olen rikkonut niitä jo yli kaksikymmentä vuotta - siksi uskallan niistä kirjoittaa. Yleisin minulle asetettu raja on iän mukanaan tuoma. Jos olet jo sen ja sen ikäinen et enää voi... Miten niin ? 
Olen hyvin tietoinen iän asettamista fyysisistä esteistä mutta henkisiä rajoitteita vastaan taistelen joka päivä. Haluan juosta vanhemmitenkin vapaasti ja myös korkeilla tuntureilla sekä vaativassa maastossa. Siitäkin huolimatta että narisen kankeuttani tai joskus väsyn. Miksi siis lakata yrittämästä ?
Perinteinen kaava vanhenevasta kestävyysjuoksijasta, joka on höylännyt kehonsa ja päänsä sileällä asvaltilla tylsäksi, on kuin tehty minulle rikottavaksi. Juuri tästä syystä nyt 53-vuotiaana olen lopettamassa monipäiväjuoksut sileällä ja siirtymässä poluille fiilistelemään. Tasainen on tylsää enkä halua tulla munillani rullaavaksi sahapukiksi. Tällä tarkoitan voima- ja kimmoisuusominaisuuksien lopullista kadottamista, mikä väistämättä tulee eteen jos jyystää riittävän kauan tasamaata, myös kilpailuissa.
Olen hyvin tietoinen että tuskin menestyn polkujuoksukisoissa, mutta en aio niihin menestymisen takia tulevaisuudessa osallistuakaan. Vanhaa pappaahan aina hivelee, jos joku poikakolli tukehtuu ylämäkeen rinnalla tai jää joskus jälkeenkin. Sitäpaitsi nuorissa on tulevaisuus - esimerkkiä periksiantamattomuudesta on mukava edes yrittää antaa.
Polkujuoksuun ei voi suhtautua perinteisesti pelkästään aika kautta matka katsannolla. Nylkyille voi olla utopiaa, että kymppiin menee aina yli tunti - hidasta he sanovat ja kaatuvat ensimmäiseen juurakkoon. Harjoitustuntimäärä ja vertikaalinen nousu plus kilometrit antavat jo enemmän perspektiiviä maastossa rypemisestä ja sen vaativuudesta. 
Harjoittelemalla luonnossa myös olen siellä. Mikä suuri rikkaus täällä kotiamaisemissa onkaan kiivetä ylös vaaroille samalla huomioiden luonnon kiertokulkua ja vivahteita. Jotenkin ahdistaa perinteinen maantierunkkaus, jossa tuijotetaan kelloa kuin raamattua ja juostaan joka päivä sama tasaraha tasaisella asvaltilla. Helvetin yksitoikkoista !
Viimeiset kaksikymmentä vuotta olen vuosi vuodelta tiukemmin panostanut kaikkeen muuhun paitsi leipätyöhön. Kun nyt palasin perinteiseltä Käsivarren Lapin ja Norjan juoksuleiriltä nautin täysin siemauksin tunteesta, että vihdoinkin olen tilanteessa jossa minun ei tarvitse palata syysleiriltä etelän helvettiin vaan kotiin toiselle puolen Ylälappia. Norja ja Suomen suurtunturit ovat vain reilun 500 kilometrin päässä ! Polkujuoksijan paratiisi !
Vanhenevana juoksijana nautin myös Pohjoisen kunnon talvesta. Tämä mahdollistaa aerobisen kunnon hoidon suksilla ja lumikengillä vähentäen samalla iskutuskuormaa jaloille. Olen todennut Nellimissä vuoden asumisen jälkeen olevani luonnostaan huomattavan paljon paremmassa kunnossa juurikin maastojuoksun ja muun metsäliikunnan ansiosta. Nousumetrimäärää täällä tulee luonnostaan, myös maantiellä, joten se palvelee vanhempaakin teurasta erittäin hyvin.
Polku- ja vuorijuoksussa etsitään ja ylitetään omia rajoja, mutta tärkeintä on oppia erottamaan omat ja olosuhteiden asettamat rajat, tiedettävä missä ne milloinkin menevät ja etenkin toimittava huomioitujen rajojen mukaisesti. Tämän oppiminen antaa mahdollisuuden saada itsestään kaiken irti.
Ja kaikki mahdollinen pitää saada irti - itsestä ja koko elämästä !!!

ONNITTELUT MARKO MATTILALLE ja muille UTMB-kisan juosseille. 

UTMB-kisan sivut

Kisan kakkosen kisadata Kilian Jornet Burgada in UTMB

Marko Mattila in UTMB

VIIKKO 35.

Ma- Heligskogen Steinbakken up och ner 14,34 km - 3:22
Ti- Saana ympäri sumussa ja huipun kautta saunaan 12,54 km - 2:15
Ke- Malla kolmenvaltakunnan pyykille tuvan kautta ja takaisin 26,14 km - 4:05
To- Kilpisjärvi Saanan pohjoispuolen tuttu verryttelyreitti 8,22 km - 1:05
Pe- Hetta Jyppyrän polkuja 11,35 km - 1:28
La- Kevon reitin alkua mukailtuna 13,09 km - 1:43
Su- kotona Nellimissä vaarat 14,93 km - 1:56

viikko yhteensä 100,5 km - 14 tutnia ja 25 minuuttia - vertikaalista nousua 3116 metriä

ELOKUUN SUMMAUS

Juoksua 218,5 km - 30 tuntia ja 9 minuuttia - vertikaalia erityisemmin keräämättä 5704 metriä 
(sole vielä mithän...)

KUVIA HARJOITUSTEN REITEILTÄ

Ensimmäinen allaolevista kuvista kertoo yksiselitteisesti miksi juoksen mielelläni asvaltin ulkopuolella. Kauneus on katsojan silmissä mutta uskon että ymmärrätte mitä tarkoitan.

Toinen kuva esittää ahman jääkaappia. Korkealla rinteillä juostessa löytää joskus harvinaisuuksia. Kallon takana oli haiseva luola, joten en häirinnyt enempää kotirauhaa.

Kolmas kuva on Kevon kanjonin reitin esileikistä hiekkaharjujen kupeesta, äkkikatsomalla ei uskoisi maiseman olevan suomesta.

Neljäs kuva on ruskaa veden alla samoissa maisemissa myöhemmin.

Viides kuva on sommiteltu hämäräksi mutta tausta kavaltaa että ollaan korkealla Palo-Pyhävaaran näköalapaikalla kotimaisemissa Nellimissä, Inarinjärvi se sieltä pilkistää.

Kaksi ensimmäistä kuvaa  Nikon D3300 ja kolme seuraavaa Samsung kännykkäkamera.

SUOMEN PISIN POLKUJUOKSUKISA - VIELÄ EHDIT MUKAAN - KLIKKAA TÄSTÄ !

HENKÄYKSIÄ

Lukitsen matkailuauton oven Norjan Heligskogenissa joen rannalla. Tänään menen muka kevyemmin tunturiin. Ylitän tien ja moottorikelkkareitti alkaa kääntyen heti vasempaan eli loppuu minun kohdallani samantien. Suoraan pöpelikköön ja nousu alkaa. 
Katson puurajan jälkeen ylös jyrkänteelle. Elämä tällä jyrkällä rinteellä on pelkkä henkäys. 2,8 kilometriin tulee vertikaalista nousua 681 metriä. Reilun tunnin kiipeily ja korkeusmittari näyttää 983 metriä. Nyt voisi vähän juostakin, pois maitohappoja ja muuta mukaan kertynyttä ahdistusta. 
Seikkailen ylängöllä aikani, osa on tuttua ja osa tulee tutuksi. Kuinka monta kertaa aikaisemmin olen tehnyt tämän saman ? Pakannut juoksureppuun urheiluteippiä, sidetaitoksia, eväät, kartan, kompassin, toisen takin, pipon, hanskat ja kännykän ja noussut omin jaloin jonnekin lumisten gaissojen korkeuksiin, täydelliseen yksinäisyyteen.
Alan väsyä. Vanhemmiten en enää toivu päivästä toiseen näistä reissuista kuten ennen. Kankeus aamuisin vaivaa aina silloin tällöin mutta vielä jalka nousee. Keskityn alasmenoon kivikossa jossakin yli kilometrin korkeudessa ja haen katseellani Steinbakkenin päällä olevaa jokiuomaa. Tiedän siitä laskeutuvan pystysuoran ja vanhan polun alas entiselle Naton tukikohdalle tienvarteen. 
Äkkiä havaitsen pari ihmishahmoa muutaman kilometrin päässä kulkureitiltäni viistosti vasempaan. He heiluttavat käsiään ja minä vastaan tervehdykseen. Alasjuostessani he heiluttavat edelleen, joten muutan suuntaa ja juoksen heidän luokseen kysymään onko kaikki kunnossa.
Norjalainen pariskunta on kovasti kiinnostunut. Heillä on mökki joella alhaalla ja he haastattelevat heille harvinaisen kulkijan tarkkaan. Mies kertoo hyvällä englannilla, että he hyvin harvoin tapaavat ketään täällä retkeilyreittien ulkopuolella. Nainen kertoo nauraen, että mies väitti kivenkovaan ensin minun olevan poro, kunnes vaimo kysyi oliko mies milloinkaan nähnyt porolla sinisiä housuja. Mihin me miehet joutuisimmekaan ilman näitä vaimoja ?

Heitetään löylyä. Istun Kilpisjärven Retkeilykeskuksen kellarisaunassa löylymittarin vieressä. Mittari näyttää 20 astetta. Joku on harrastanut huumoria, sillä saunassa on ainakin 80 astetta. Kaikki löylyssäolijat kyyristyvät kipakan kuumuuden alle.
-Siellä on sade ja sumu nyt, löylymies sanoo.
-Olitteko Saanalla, kysyy toinen mies.
-Oltiin. Näittekö sitä hullua joka juoksi siellä ? Se tuli sieltä jostain jyrkänteen puolelta yhtäkkiä reitille. Sumua oli niin ettei eteensä nähnyt. Se vaan pysähtyi siihen, puki mustan takin päälleen ja laittoi vielä hanskat ja piponkin. Sitten se joi jotain pullosta ja lähti huippua kohti. Me vaimon kanssa yritettiin huitoa mutta ei se mitään tajunnut, painoi vaan juosten menemään.
-Kaikenlaisia sitä onkin, eksykö se sinne ?
-Ei. Se tuli juosten meidän ohi ennen sitä jyrkkää kohtaa mistä ne portaat on otettu pois. Me kysyttiin onko sillä piikkarit mutta se sanoi että tavalliset maastolenkkarit vaan. Ja sitten se hävisi koivikkoon. Ihmeteltiin että miten se pysyy pystyssä.
-Oli siellä karmea keli, luntakin oli laella.
-Talvi tulee ennen ruskaa ?

Hengitän höyryä hymyssä suin, nousen lauteilta ja lähden ulos jäähylle. Miehet jäävät turisemaan säästä.

Saunalenkin alussa Saanan ympäri näin että alkaa todennäköisesti etelästä satamaan. Saana näytti Norjan gaissojen jälkeen jotenkin vaatimattomalta mutta kauniilta. Nousin viistosti koilliskulmalta kun taivas pimeni. Korkeusmittarin näyttäessä 800 metriä tein päätöksen että jos retkeilyreitti ei tule viidessätoista minuutissa oikealta vastaan niin otan kompassin ja lähden alas länteen tuttujen harjanteiden kautta.
Reitti tuli viidessä minuutissa mutta silloin en nähnyt enää kuin viisitoista metriä eteeni. Vauhti oli hidastunut sumussa kompuroidessa. Laitoin toisen takin, pipon ja hanskat. Otin geelin, join vedet pois pullosta ja käännyin huippua kohti.
Korkeusmittari näytti jo tuhat metriä. Tiesin että ei se huippu ole enää kaukana. Jos reittiä ei olisi ollut olisin kääntynyt jo kauan sitten alaspäin. Tuntemattomaan tunturiin en olisi edes lähtenyt siinä sumussa.
Kirjoitin huipulla nimeni kirjaan ja juoksin alaspäin reittiä pitkin. Mietin että tässä kelissä niitä vahinkoja tulee, kivet olivat tosi liukkaita mutta hain pidon reitin vierestä ja sovitin vauhdin tilanteeseen sopivaksi.
Ohitin pari pariskuntaa josta toiset kyseli onko piikkareita. Oli kielenpäällä ettei tämä mithän pikajuoksua ole mutta olin ihmisiksi. Ihan lopussa irvistelin metsähallituksen remonttimiehille että onko makkaraakin tarjolla kun kerta olivat tehneet vanhoista aluspuista komeat tuletkin valmiiksi. Viisasteltiin siinä hetki poikain kanssa. Täytyy olla turisteille lämmitetyt polut ettei vaan tule reklamaatioita. Niinkuin ne kiinalaiset teki, joiden mielestä revontulia olisi pitänyt olla heinäkuussa.

Kilpisjärven kaupassa kuulin sattumalta kun kassa jutteli jonkun kanssa Tsahkaljärven lyhyestä reitistä, jota on nyt kunnostettu ajamalla sinne soraa. 
Muistan hyvin kun vuosia sitten olin syömässä Kilpisjärven retkeilykeskuksella. Minulla oli Endurancen takki päällä kun hain kahvia jälkiruoaksi ja istuessani alas tuli naapuripöydästä mies kysymään että saako vaivata kun näytän kuulemma siltä että olen ollut tunturissa. Meinasin sanoa että olen ollut tunturissa usein ja aina palannut sieltä milloin minkäkin näköisenä ja että olen myös tavannut tunturissa monennäköistä kulkijaa ja että en edes tiedä miltä pitäisi näyttää siellä tunturissa mutta sain oltua silloinkin ihmisiksi.
Kävi ilmi että pöytäseurueessa oli metsähallituksen edustajia, joille oli tullut pöytäkeskustelua paikallisten päättäjien kanssa retkeilyreiteistä. He halusivat tuoretta mielipidettä samantien. Kerroin silloin ehdotuksiani siitä, että ainakin lähireittejä voisi kunnostaa esimerkiksi sorittamalla ettei maasto kuluisi niin paljon.

-Ja me ei mithän soraa täällä Enontekijöllä ruveta turistien poluille sirottelemahan puuskahti eräs pöydässä istuvista päättäjistä.

Henkäisin kaupassa syvään. Niin se aika kuluu ja reitit sen myötä. 
Kilpisjärvi ei ole ainoa Lapin kunta jossa ei päästä oikein mistään yhteisymmärrykseen kun yhteinen etu ei olekaan yhtä iso kuin pelkkä oma henkilökohtainen.
Tosiasiassa Levin ja muiden monien pintapaikkojen voimakkaat satsaukset myös retkeily- ja luontoreittien palveluihin alkavat näkyä turistien vaatimuksissa koko Lapissa. A.E. Järvisen perillisiä ja muita nokinyrkki-Selmejä on entistä harvemmassa. Mukavuudenhaluinen nykyihminen kun mieluummin hippaisee lyhyen päivämutkan goretexeissään ja pornoilee illalla jo ihan muualla kuin rakotulilla tai vaellusteltan absidissa.

Lapilla on paljon annettavaa kun tarkastellaan jopa koko maailmanmenon suuntaa. Itse täällä asuvana pidän suorastaan lapsellisen tietämättöminä niitä eteläsuomen ihmisiä, jotka näkevät pelkät kylmät jängät ja itikat.
Ostaisitko sinä kaksi litraa Pallaksella pullotettua ilmaa a´ 19,90 euroa ? Jouni Auran yritys Lively Air pullotta ilmaa ja myy sitä Kiinaan. Kovan talouskasvun myötä kiinalaisilla on varaa ylellisyystuotteisiin ja heille puhdas ilma on juuri yksi tällainen tuote. Puhtaan ilman, tilan ja etenkin hiljaisuuden markkina kasvaa. Yhä useampi kaipaa eroon suurkaupunkien meluisista saasteista ja Lappi tarjoaa puitteet kaikelle tälle.

Juostessani yksin pitkin loputtomia tunturijonoja tulee usein mieleen että niin kovin monen ihmisen elämä tuntuu puristuvan perheen, työn ja lähikaupan kolmioon. Tätä kolmiota tukevat useimmilla hyvät harrastukset mutta sittenkin. Oletteko harrastaneet matematiikaa ?
Henkäiskää syvään ja istukaa alas tyhjän paperin äärelle. Piirtäkää siihen aikajana. Janassanne on ne pystyt päätyviivat eli se ei ole ääretön. Rustatkaa janan alle vaikka luku 75 ja janan päälle omia ikävuosianne merkitsevä luku. Arvioikaa sitten missä kohtaa janalla olette menossa, se 75 vuosiksi kirjoitettuna on suomalaisten oletettu elinikä hiukan pessimistisesti esitettynä.
Miltä näyttää ? Onko aika alusta tähän päivään sujunut niin ettei teidän tarvitse olla ylpeästi kateellinen. Ja entä miten ajattelitte sen loppuosan sujuvan ?
Älkää tulko minulle sanomaan, että katsoessanne alkuräjähdyksestä hiljattain otettua valokuvaa voitte tosissanne väittää valon matkanneen juuri näin kauan juuri sen kameran eteen jolla tuo kuva otettiin. Ja että te nyt seuraatte maailman syntyä paraatipaikalta katsoessanne tuota kuvaa.
Älkääkä tulko sanomaan minulle kuten tähtitieteilijät, että henkilö joka uskoo Jumalaan ei kuulemma pääse eroon tunteistaan. Ei kykene näinollen tieteelliseen, rationaaliseen eikä mahdollisesti myöskään edes objektiiviseen ajatteluun maailmasta, ajasta ja kaiken synnystä.

Vaellatte elämässänne sitten tikkureitillä tai kuten minä, pääosin merkittyjen reittien ulkopuolella niin paljastan teille salaisuuden : molemmat reitit johtavat samaan viimeiseen pisteeseen. Siinä pisteessä vedätte viimeisen henkäyksenne. 
Voitteko silloin rehellisesti irrottautua kaikista tunteista ja hyväksyä aikajananne mitättömyyden ilman uskoa tai edes toivoa paremmasta, uudesta elämästä. Ettehän vain sano, että voi kunpa olisin tehnyt vähemmän töitä, voi kunpa olisin ollut perheeni kanssa enemmän ja voi kunpa olisin eläessäni uskonut edes johonkin etsien uusien kokemusteni kautta sisältöä menneisiin päiviini.

VIIKKO 34.

Ma- 8,23 km - 48:42, kotona tiellä Paksuvuonolle
Ti- 10,44 km - 1:22, Tankavaara Jorpulipää
Ke- 19 km - 2:28, välitunturit Sarvisoivi
To- 8,43 km - 1:07, välitunturit Haapavaara
Pe- Lepo / 4 km kävelyä Heligskogenissa kumisaappaissa
La- 17,59 km - 3:34, Riphogaissi ja Rihpojärven laakson kierros, ylhäällä lunta ja tuulta
Su- 27,36 km - 3:34, Lavkarittet, Lavkavarri; aurinkoa

Yhteensä 91 km - 12:47 - vertikaalista nousua 2,571 km
Kartat ja detaljit blogin oikeasta yläkulmasta Garmin-connectista tai täältä.

 

VALKOISTEN PILVIEN SEURASSA

Lapin kesä kääntyy kohti loppuaan. Eino Leinon runon kuva on niin synkkä, todellisuudessa täällä on ollut hieno kesä, lyhyt mutta lämmin ja vähäsateinen.
Minun kesäni on ollut työteliäs. Olen nyt viikon verran levännyt valmistuneiden rakennus-, remontti-  ja järjestelyprojektien jälkeen tyytyväisenä. Järjestys kotinurkissa ja mökillä alkaa olemaan hyvällä tolalla ja se mikä on kesken saa odottaa.

Valmistautuminen PUF Nivala 2017 kilpailuun ei ole sujunut. Kuntouduin Unkarin jälkeen nopeasti kunnon vielä kohotessa mutta sitten fyysinen ja työntäyteinen kesä vähällä harjoittelulla on romahduttanut juoksukunnon.
Motivaatio harjoitella on ollut huono ja juoksu osittain väkinäistä pakkoa, joskus jopa fyysistä pahoinvointia aiheuttavaa. Olen sitten antanut olla - aikansa kutakin. Kuten olen monasti aiemmin todennut : juoksun täytyy tulla itsestään silloin kun lopputuloksesta aikoo saada hyvän.

Lapin kolttakulttuurisäätiö ja Lapin ortodoksinen seurakunta järjestivät Pyhän Trifonin pyhiinvaelluksen 18.-20.8. Osana tätä oli Nellimin perinteinen kyläjuhla, johon osallistuimme Kirsin kanssa sekä talkoolaisina että juhlijoina. Tällainen kyläjuhla lisää yhteisön yhteenkuuluvuutta ja sitä tärkeintä : toisen ihmisen muistamista. Kodissamme on Pyhän Trifonin ikoni, vaikka emme ortodokseja olekaan. Petros Sasakin maalaamassa kuvassa on teksti :

Veljet, älkööt luottamuksenne Jumalaan heikentykö !

Tämän viikon maailman tapahtumien valossa tuo lause on ajankohtaisempi kuin koskaan. Juostessani Haapakurun hiljaisuudessa lauantain lempeässä sateessa en edelleenkään voi olla ihmettelemättä kuinka heikolla perustuksella monen ihmisen elämä lepää ja kuinka huonosti he kestävät elämän vaikeuksia sekä maailman jatkuvaa pahuuden mellakkaa.
Mielestäni ei voi olla niin että yksittäisistä vakivallanteoista ihmisiä vastaan syntyy uutta väkivaltaa tai mediassa paisuteltavaa yhteisöllistä surua, vaan elämän pitäisi jatkua kohti hyvää päivästä päivään. Mitään yksittäistä valmiustilaa nostamalla ei maailmasta tule parempaa paikkaa vaan jokaisen tulisi hoitaa oma ruutunsa kuntoon ainakin elämänarvojen osalta ennen osallistumista johonkin jonkin asian globaaliin vastustamiseen.
Jos jotakuta tympii Jumalan mainitseminen tässä yhteydessä niin totean että yksin hän ei pelasta ketään. Vaaditaan uskoa tulevaisuuteen ja inhimilliseen hyvään. Muuten alamme kytätä toisiamme ja luottamuksen sijasta leviää pelkkää pelkoa.

Viime vuosina tasaisesti Eurooppaa matkanneena en voi kuin ihmetellä suomalaista "lintukoto"-ajattelua eli eihän täällä mitään voi sattua- tyyppistä mantraa. Koska haluamme olla aktiivinen osa Eurooppaa jaamme hyötyjen lisäksi myös vaikeudet. Tästä syntyy usein ristiriitoja sillä vieläkin on olemassa niin sanottu suomalainen pohjavire.
Suomalainen pohjavire juontaa alkunsa ajalta jolloin suuria saloja asutettaessa joessa alavirtaan joutuneen lastun alkuperä käytiin selvittämässä kirveen kanssa yläjuoksulla. Ajatuksella että asuuko täällä joku muukin perkele ! 
Tästä kun vedetään suora yhteys nykypäivään niin rehellisesti sanoen suomalaiset sietävät huonosti muita ihmisiä jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympärillään. Tämä näkyy myös täällä Lapissa Saamelaiskysymyksiä ratkottaessa - ei oikein ymmäretä että juurikin Saamelaiset ovat alkuperäisiä suomalaisia ja jopa euroopan mittakaavassa ainoa alkuperäiskansa, jonka euroopan unioni on hyväksynyt toisin kuten Suomi itse !
Valitettavasti olen Linkolan kanssa samaa mieltä että meitä on maailmassa liikaa mutta myönnän että en tiedä kuka saa pääluvun päättää täällä maan päällä joten annan olla ottamatta enempää kantaa. Oikeasti tiedän eli uskon Häneen, joka pääluvun päättää. Uskon myös että Hän ohjailee kohtaloitamme varsin sujuvasti mutta itse emme sitä aina ymmärrä. Maailmasta vielä rauha löytyy rauhaa etsivälle eikä vähiten täältä - nykyiseltä kotiseudultani. Rauha löytyy luonnosta, ei tarvitse kuin katseensa kohottaa niin on heti valkoisten pilvien seurassa.


Valkoisten pilvien seurassa

Kolmikymmenvuotiaan elinvoima on väkivahva,
hänen rinnassaan on selkeä tieto oikeasta ja väärästä.
Kuusikymmenvuotiaan ruumis on ikäloppu, 
hänen jäsenensä hädin tuskin toimivat enää.
Mutta viides vuosikymmen on juuri sopiva aika vetäytyä joutilaisuuteen.
Vuosien mittaan olen oppinut tuntemaan kohtaloni,
ja sydämeni on huoleton: minusta ei ole puuhamieheksi.
Kun näen viiniä, haluan yhä juoda,
kun kiipeän vuorelle, voimia riittää vielä.
Minähän elän parhaita vuosiani
ja jatkuvasti vietän hetkiä
valkoisten pilvien seurassa.

Po Chüi 

 

Talvitupalompolossa ilta tummuu.

VIIKOT 32 ja 33

Ma- kävelyä soilla 4 tuntia
Ti-Pe- taukoa
La-Su- kävelyä soilla ämpärin kanssa tuloksellisesti

Ma- lepo
Ti- 6 km - 38 min. 
Ke- 7,47 km - 50 min.
To- 8,41 km - 1.09.
Pe- lepo
La- 11,06 km - 1.10.
Su - 5,26 km - 36.54
yhteensä juoksua 38,2 km eli 4 tuntia ja 24 minuuttia.

Nellimin kyläjuhlat.

Sadon loppu on meneillään, kuvassa puolentoistatunnin työn tulos - ei huono.

KLIKKAAMALLA KUVIA NE SUURENEVAT JONOON KATSOTTAVIKSI.

ITSELLÄ TÖISSÄ

Hämähäkki on varmasti tehnyt itsemurhan koska se riippuu kodinhoitohuoneen katosta jo kolmatta päivää. Ehkä sillä oli liikaa töitä. Työriippuvainen hämähäkki seittinsä varassa loppunsa kohdanneena ? Täytyy tarkistaa.

Tämän pitäisi olla ultrajuoksulifestyleblogi. Kuka niin väittää ? Tai odottaa ? Onko niin että loputon juoksu voi olla loputtomasti kiinnostavaa. Itse koen vastenmielisenä aika ajoin sekä juosta, että myös kuvata juoksun tunneskaaloja. Elämän polarisoiminen ultrajuoksun läpi on pidemmän ajan kuluessa kuten ultrajuoksu itse - loppuunkuluttavaa, suorastaan väsyttävän yksitoikkoista.

Palasin äskettäin ajatuksissani 1980-luvun loppupuolelle yrittäen miettiä miksi oikein aloin juosta. Epäselvän kuvan läpi muistan hatarasti, että aloitin myös juosta uudelleen 1990-luvulla ja etenkin vuoden 1993 jälkeen. En vaan muista miksi. Ehkäpä kaipasin syövän sairastamisen jälkeen jotain mistä pitää kiinni ja jotain minkä avulla voisin palata vahvaksi jälleen. Noina aikoina, kuten lähes koko elämäni ajan, varsinainen leipätyöni tuntui jotenkin raskaalta ja oikeaa elämää estävältä.

Viimeiset 16 vuotta olen ollut itselläni töissä. Yrittäjänä olen kantanut osani yhteiskuntavastuusta työllistäen koko ajan vähintään yhden henkilön itseni lisäksi. Valinta on tuntunut luontevalta, koska näin olen ainakin aika ajoin onnistunut estämään työtä häiritsemästä oikeaa elämääni.
Nyt olen tässä asiassa loppusuoralla. Valtio ei enää pidä huolta kansalaisistaan vaan kansalaiset pitävät huolta valtiostaan ryhtymällä yrittäjiksi. He jättäytyvät yhteiskunnan ulkopuolelle ja maksavat sosiaaliturvansa itse ja siinä  sivussa aika monen muunkin sosiaaliturvan. Järjestely sopii valtiolle mainiosti mutta ei kohta enää minulle. Huoleton on hevoseton mies sanoi vaari jo aikanaan.

Tampereen Aluetaksissa käynnissä olevat muutokset tähtäävät taksilain muutoksen hyvään vastaanottoon kesällä 2018. Todellisuudessa muutokset tekevät taksiautoilijoista ison kasvottoman tilauskeskuksen alihankkijoita, jotka joutuvat venyttämään omaa työpäiväänsä kohtuuttomuuksiin saadakseen kustannuksien maksun lisäksi jotakin myös itselleen. Työvoimavaltaisesta alasta on tulossa ala, jossa yrittäjä ajaa omaa autoaan yksin ilman kuljettajia.
Ylläkuvattu on äkkiä ajatellen oikein. Kaikilla on mahdollisuus kuten tähänkin saakka on ollut mutta nyt hieman nopeammin. Harva kuitenkin ymmärtää mihin on ryhtymässä kun perustaa oman taksin ja ajattelee yrittäjänä hankkivansa itselleen kohtuullisen toimeentulon kuljetusalalla. Tervetuloa ottamaan selvää.

Taksiautoilu on persekestävyysurheilua. Kuka jaksaa istua eniten - hänet palkitaan. Ilmaisustani huolimatta kannatan ehdottomasti vapaata kilpailua mutta itse en siihen tulevaisuudessa osallistu. Syy on yksinkertainen. Minulle on ollut aina keskiössä ihminen. Niin asiakkaana kuin autonkuljettajana. Olen aina ollut enemmän kiinnostunut ihmisen hyvinvoinnista kuin bisneksestä. 
Uudessa järjestelmässä yrittäjä ei pystyne työllistämään itsensä lisäksi ketään. Niinpä minulle muodostuu hankalaksi Nellimistä käsin hoitaa yritystäni Tampereella. Loppusuoraani vauhdittavat paniikkiratkaisut Tampereen Aluetaksissa tällä hetkellä. Syyskuun alusta kaikki Tampereen Aluetaksin taksit saavat käytännössä ajaa rajoituksetta koko ajan. Tästä seuraa tulotason tippuminen noin 60 prosenttia eli käytännössä jo melkein vuosi ennen uuden lain voimaanastumista aloitetaan  omaehtoinen sisäinen pudotustaistelu. Tämä paniikkiratkaisu avaa otollisesti ensi kesänä kilpailukentän uusille tulijoille.
Paniikkiratkaisun perusteluina käytetään tarvetta harjoitella uutta tilannetta ja yhteisliikennettä koko Tampere-Pirkkala-Lempäälä-Nokia -Kangasala-Ylöjärvi alueella. Todellisuuudessa ratkaisu ajaa taksiyrittäjät taloudellisesti katastrofiin ja vaikeuttaa edelleen voimassaolevan päivystysvelvoitteen toteutumista entisestään. Päivystysvelvoitehan loppuu uuden lain myötä ensi kesänä.
Asiakkaan näkökulmasta tulevaisuudessa taksin kuluttajahinta ensin laskee noustakseen sitten myöhemmin. Ensin kuljetustarjontaa on paljon, myöhemmin tiettyinä aikoina ja tietyillä alueilla ei lainkaan. Näin esimerkiksi syrjäseudulla ja tiettyinä hiljaisina juhlapyhien hetkinä.

Minä olen ollut kauan itselläni töissä. Julkisesti voin kertoa, että olen luopunut kohtuullisesta ansiotasosta saadakseni elää elämääni kuten haluan ja samalla olen työllistänyt muita. Jos lopetan yritykseni ja jään työttömäksi perusturvalle niin saan saman rahan kuukaudessa kuin viime vuosina olen saanut yrittäjänä. Tämä perustuu siihen että olen itse ajanut omaa ainoaa taksiautoani viimeisinä vuosina varsin vähän.
Perinteisesti tässä kohtaa minulle on esitetty kysymys : "Mitä järkeä tuossa on ollut ?" "Etkö saisi paremmin rahaa kun ajaisit itse vaan ?" No niin. Rahako tässä elämässä se tärkein on ? Voi perkele näitä kysyjiä ! Ei heistä kukaan ole lukenut sanaakaan mitä olen kirjoittanut. Heistä kukaan ei ole uhrannut ajatustakaan kaiken keskiöön : ihmiseen ja ihmisen oikeaan elämään. Kysyjät ovat juuri näitä hämähäkkejä, jotka lopulta riippuvat omassa langassaan huomatessaan, että elämän lanka ei ollutkaan loputon.
Tiettyä samankaltaisuutta on omassa ultrajuoksussanikin. Lanka ei siinäkään ole loputon. Suurin palkinto koko juoksu-urani aikana onkin ollut ymmärtää tämä. Juuri siksi tällä hetkellä harjoituspäiväkirjani näyttää tyhjältä.

Itsellä töissä olemiseen liittyy minun kohdallani myös muita kohtuuttomuuksia. Olen vuosikaudet tehnyt tietyt tarvitsemani asiat itse. Korjannut kotia ja koneita. Rakentanut ja remontoinut tarvitsemani asiat. Näissä olen totisesti ollut itselläni töissä ja niistä ei palkkaa ole mitattu rahassa paitsi vertauskuvallisesti.
Vanhemmiten olen opetellut puhaltamaan pelin poikki kaikista töistä aina välillä. Olen mennyt luontoon, kalaan tai marjaan tai muuten vaan kamera kaulalla tyhjää kulkenut, yksin ja ystävien kanssa. Juoksu ilman kilpailua ja harjoittelua on osittain ollut ja tulee olemaankin tätä tyhjän kulkemista.

Uraputkilaisille työhulluille kaikkea edelläkerrottua on turha koittaa selittää - työssä on kuulemma imua ja menestyä pitää. Ja se hämähäkki. Kuollut se oli.

Vielä tulin näkemään auringon alla, ettei juoksu ole nopeiden vallassa eikä sota sankareiden, ei leipä viisaiden, ei rikkaus ymmärtävien eikä suosio taitavien, vaan aika ja kohtalo hallitsevat kaikkia.

Saarn. 9:11

VIIKKO 31 


Ma- Lepo
Ti- Kävelyä soilla 2 tuntia.
Ke- 10 km - 1.08.
To- 7 km - 48 min.
Pe- Lepo
La- 11 km - 1.28. Maastossa.
Su-Lepo

yhteensä : 28 km - 3 tuntia ja 24 min.

ELOKUUN SUMMAUS

218 km - 26 tuntia ja 20 minuuttia.

Luonnon puhtaat värit.

Ystäväni Jari.

TYYNTÄ JA RAUHAA

Ylläoleva kuva on minulle rakkaalta Kivijärveltä, jossa käytiin kalalla Kirsin kanssa. Kuva on otettu puoli yksitoista illalla - pimeä ja kylmä Pohjoinen ? Lapin kesä on nyt hellinyt. Viime viikkoina lämpöä on ollut päivällä auringossa 35 astetta ja varjossa 25 astetta. Aurinko lepää yösydännä vain lyhyen hetken piilossaan, maa ei jäähdy ollenkaan edes öisin niinkuin mustan yön etelän maissa.

Elokuu loppuu ja samalla loppuu kuntoutusjakso Unkarin kuuden päivän juoksun jäljiltä. Juoksin viime viikon lopulla suorituskykyharjoituksen, jota porojen lisäksi seurasivat Venäläiset rajavartiat tornistaan - tämän kiikarin linssien välähdyksistä päättelin, kun painoin menemään rajavyöhykkeen reunalla metsätietä siellä jossakin. Kyseisen harjoituksen data löytyy blogin oikeasta yläkulmasta Garmin Connect-sivuilta 22.6. juostuna. Tätä kirjoitettaessa Garminilla oli palvelimissaan yhteysongelmia, joten en voinut linkittää sitä tähän suoraan.
Tunnelmat ovat kaksijakoiset. Yllämainittu harjoitus kertonee, että useimmat ikäiseni olisivat katselleet kantapäitäni noilla nousuilla tuolla reitillä mutta kun. Jäin suunnitellulle tauolle harjoituksen jälkeen ja yllätyksekseni sain eilen akillesjänteeni kipeäksi tavallisella lenkillä heti aluksi tauolta palattuani. Varmaan akillekseen vaikutti että otin hyllystä ikivanhat Hokat ja juoksin vaaroille pehmeään alustaan jolloin kantapää upposi alle nolladroppiin ja jänne venyi. Vanha raato - ei voi mitään.
Toinen kaksijakoisuutta aiheuttava asia onkin sittten tutumpi. Viimeisinä vuosina jotakin tavoitetta kohti tahkotessa harjoittelu on aina muuttunut työksi jossain vaiheessa. Siksipä olenkin noudattanut ääretöntä harjoitussuunnitelmaa eli en tiettyinä aikoina ole suunnitellut ollenkaan harjoitteluani. Näin mitään ei jää tekemättä vaan tyydyn vaiston- ja kokemuksenvaraiseen liikkumiseen tietäen mitä tuleva koitos vaatii tai ehkä vaatii.

Tähän väliin on hyvä kertoa että saamieni sähköpostien palautteen mukaan minulta odotetaan innolla kirjoitusta kuuden päivän juoksusta ja harjoittelusta siihen. Teksti tulee sitten kun maassa on lunta. Sihen asti kysyjät voivat juosta sata kilometriä viikossa huvikseen ja tehdä kerran kuussa 50 - 70 kilometrin hitaan lenkin. Ai että on mahdotonta ? No sitten täytyy tarkistaa asennettaan ja harjoitteluaan jos mielii juosta kuusi päivää hyvin.
Miksi en itse sitten toimi ylläkuvatulla tavalla harjoittelussani ? Rakkaat lukijat - minä en erityisemmin pelkää kuuden päivän ultrajuoksua, joten minun ei tarvitse torjua pelkoa juoksemalla hirveitä määriä näin aikaisessa vaiheessa ennen kilpailua. Olen toki jo ilmoittautunut 2018 EMU 6-day kilpailuun, kisa pidetään 2.5. - 9.5.2018. Kaikki aikanaan.

Seuraava fokus on 23.9. alkava PUF NIVALA 171 km. Korviini on kantautunut että joku mahdollisesti suunnittelee juoksevansa reitin kolmasti yhteisaikaan 24 - 30 tuntia. Toivotan hyvää matkaa ja hyviä eväitä - suhteellisuudentaju ultrajuoksussa on joskus jollakulla koetuksella. Kyseinen "Suomen Barkley" kyllä sitten aikanaan puhuttelee jokaisen osallistujansa sielun syvimpiä kolkkia myöten ja aikaa - sitähän siihen puhutteluun kuluu.

Muuten menneet kaksi viikkoa ovat sujuneet mukavasti mökin rantasaunaa maalatessa, uutta tulipaikkaa penkkeineen väsätessä ja ystävien kanssa aikaa viettäen. Mitä tulee ultrajuoksun kilpailullisiin vaatimuksiin, siitä saavat tarkkasilmäiset vastauksen myöhemmin syksyllä ja etenkin ensi vuonna. Olen maininnut, että sitten kun juoksen toistaiseksi viimeisen monipäiväjuoksuni ilmoittaudun siihen Nellimin Pyryn nimissä, en siis Endurancen.

Mitä se sitten vaatii, se hyvä  ultrajuoksu ? Aivan kuten hyvä elämäkin - tyyntä ja rauhaa.

Savuahvenia.

Uuden nuotiopaikan sisäänajo.

Kotipihan tyypillinen tilanne kesällä - poro pihassa.

Ilmavaara.

VIIKOT 29. JA 30.

Ma- 8 km - 59 min.
Ti- Lepo
Ke- 11 km - 1.24.
To- 10 km - 1.06.
Pe- Lepo
La- 16 km - 1.26. Suorituskykyharjoitus.
Su - Pe - Tauko.
La- 13 km - 1.30.
Su- 6 km - 42 min. Oikea akilles kipeä lievästi kantapään kiinnityksien yläpuolelta.

Kaksi viikkoa yhteensä 64 km - aikaa meni 4:55 plus 2:12. 

LUKEMISET :

Håkan Nesser - Münsterin juttu

Igumeni Pantelemon - Isä Johannes (Valamon luostarin kirjakerho, vuodelta 1985 !)
Tämä on siis Valamon vanhuksen Skeemaigumeni Johanneksen (1874-1958) elämäkerta.

KESÄ

Kesä ja lämpö on rakkauden aikaa. Jos ette keksi kullallenne mitään sanomista siteeratkaa  Eino Leinoa :

Tälläpä pojall` on kulta jo tietty
ja kulta kuin apilan kukka,
huuli joll´ on kuin mansikan marja
ja silmä kuin sametin nukka.

VIIMEISESTÄ VIIVASTA

Oletteko tietämättänne tai tietoisesti kohdanneet ihmisen viimeisen viivan ? Tällainen voi olla ihmisen viimeinen eläessään kirjoittama sana, keskenjääneen maalauksen viimeinen kuivunut siveltimenveto tai yksinkertaisesti timpurin kynällä pitkospuun paripuolikkaaseen merkitty sahausviiva.
Kuvitelkaa astuvanne tapahtumapaikalle viimeisen piirron jälkeen kun viivan piirtänyt ihminen on poistunut. Näette ympärillänne esineet paikoilleen aseteltuina mutta ette näe viivan jälkeistä ajatusta. Seisotte paikalla, jossa aika hetkiseksi pysähtyi.

Jokin jäi kesken vai jäikö sittenkään ?

Jotain puuttuu. Yritätte ymmärtää.

Se on viivan piirtänyt henkilö, joka piirtäessään viivaa tuskin tiesi sen jäävän hänen viimeisekseen.

Olemme Kirsin kanssa viettäneet aikaa erämaassa Talvitupalompolon mökillä. Paikassa, jossa koski soi tauotta taustalla ja luonnonrauha on rikkumaton. Ihmistä tapaa harvoin poislukien läheisen lähes kulkukelvottaman metsätiepätkän harvalukuiset ohiajavat rajapartiot, poronhoitajat ja kalamiehet.

Viikon alussa kumarruin isäni viimeiselle viivalle keskenjääneiden pitkospuiden ääreen. Katsoin kauan paripuolikkaaseen piirrettyä merkintää. Oikeastaan katsoin menneisyyteeni ja näin samalla tulevaisuuteeni, sikäli kun sieltä mitään selvää hahmoa erottaa. 
Tuumasin että kaikki on hyvin, tunsin kiitollisuutta ja jatkoin vatupassilla ja timpurinkynällä viivan toiseen pitkospuun puolikkaaseen. Vinosta linjasta pystyin päättelemään isän ajatuksen ja jatkoin sitä oman käteni jäljellä omilla ajatuksillani ja tarpeillani. Hitaasti, välillä kyynelten valuessa, valmistuivat pitkospuut rantasaunalta lompolon rantaan. Suurin osa aluspuista ja lankuista oli nosteltu suunnilleen paikalleen ja hyväksyin valmiin ajatuksen. 
Me emme koskaan luovuta - voimme antaa periksi välillä pikkuisen. Sydänleikkauksesta toipuvalle ikämiehelle pitkospuiden rakentaminen ei täytänyt lääkärin vaatimusta olla nostamatta kiloa enempää. Toki isän leikkauksesta oli kulunut aikaa jo puoli vuotta ja kuntoutuminen oli hyvässä vauhdissa mutta sittenkin - siinä sai nuorempi soturikin jännittää tissiä neljä ja puolimetristen tuppeensahattujen painavien lankkujen kanssa.
Miksi sitten olisi tekemättä ? En keksi vastausta itse milloinkaan. Olen perinyt isältäni kestävän pitkälihaksisen ruumiinmuodon ja kyvyn tehdä käsilläni eri asioita aina koneenkorjauksesta peruspuutyöhön. Olen myös perinyt murehtimisen lahjan, joka kohdallani onneksi on jalostunut vähäiseksi sivujuonteeksi elämääni.
Viinanjuomisen ja murehtimisen sijaan menen lenkille tai kalaan. Viinakin on joskus hyvää mutta kestän elämää selvin päin mainiosti. Yleisvitutukseen en juo milloinkaan, sensijaan juoksen joskus kylläkin kostoksi vähän pidemmän lenkin nähdäkseni kuinka poika pehmenee nöyrtyen.

Erämaan rauha ja Pohjoisen elämänrytmi hivelee sielua. Viimeisestä viivasta on helppo jatkaa kunhan muistaa jatkaa omana itsenään omaa elämäänsä. Tietyllä tavalla kehä kuitenkin kiertyy umpeen. Hetki jolloin kosken alavirrassa harjus nappaa ja vapa taipuu, hetki jolloin saunalenkillä poro seisoo hölmistyen vaaranpäällä ja pakenee sitten, hetki jolloin hiljaisuudessa ihminen ymmärtää luontoa sen minkä nyt yleensä voi ymmärtää - se on koettava itse. Siitä voi kirjoittaa ja siitä voi ottaa tuhat valokuvaa mutta ymmärtääkseen sen täysin siihen pitää itse rakastua.

VIIKKO 28. HARJOITTELU

Ma- 10 km - 1.00.
Ti- 7 km - 51 min.
Ke-To- Lepo
Pe- 8 km - 1.02.
La- Lepo
Su- 12,5 km - 1.18.

yhteensä 37,5 km - 4 :11

On niin paljon muutakin mukavaa kuin juoksu...

LUVUN ALLA :

Selman Lagerlöffin Gösta Berlingin taru

 

KESÄTERÄ LIFESTYLE ?

Menneellä viikolla osittain huumorin sävyttämän ystävän antaman määritelmän mukaan tämä blogi on lifestyle-blogi. Täytyi oikein netissä käydä tutkimassa, että mikä se semmoinen lifestyle-blogi on.
Olen menneellä viikolla hakannut mattoja ja käynyt kaupassa. Olen vaihtanut matkailuautoon öljyt ja suodattimen sekä ilmastoinnin lauhduttajan nitriilikumisine tiivisteineen. Maalannut hirsirakenteista autotallia ja siinä sivussa käynyt juoksemassa Suomi 100-juoksun mukana neljännen päivän etapin ja vähän päälle. 
Ehkä tämä on lifestyleä ?

Ystäväni Jyrki Leskelä tekee taivalta Nuorgamista Helsinkiin 13 muun urhoollisen kanssa. Juoksua voi seurata facebookista ja tapahtuman sivuilta löytyy aikataulut ohjeineen jos haluaa mennä mukaan. En kirjoita tapahtumasta tässä enempää koska Inarilainen-lehti pyysi minulta kokosivun jutun juoksun neljännen päivän tunnelmista. Juttu julkaistaneen 12.7. ilmestyvässä lehdessä.  Linkit näihin aiheisiin blogin lopussa.

Hirsirakenteisen autotallin maalaaminen tappavassa kuumuudessa on hyvää harjoitusta. Ottaa jalkoihinkin kiikkua tikkailla sutimassa. Maalaamisesta saa hyvän mielen ja itse täytyy tehdä kun kiertäviä punamaalareita ei ole näkynyt toisin kuten Ingmar Ingmanninpojalla Selma Lagerlöffin kirjassa Jerusalem.

Suomi-100 juoksun osallistujat olivat päässeet Lapin tunnelmaan yöttömän yön univaikeuksien ja sääskien ininän suhteen. Voin vakuuttaa että kun purin matkailuauton keulaa auki päivän vaihtaakseni ilmastoinnin lauhduttimen niin jo vain oli iltasella lintua ! (sääskiä siis)
Suhtautuminen sääskiin muuttuu kun asuu täällä. Ei ole pakko tehdä kaikkea kaikkina aikoina väkisin. Kuka hullu käskee turistin tulla ihailemaan Lappia aina heinäkuussa jolloin itikoita miltei aina on. Ai niin ne kesäloma-ajat... sori... eihän tällainen lifestylisti niistä mitään tiedä.
Ohvi on hyvä keksintö ja rauhallisuus myös. Jos rupeaa huitomaan niin syödään taatusti. Mutta voin vakuuttaa että maatessani auton alla ininää riitti. Auto tuli kuntoon ja hermot eivät menneet vieläkään, minä olen sovussa ympäristöni kanssa.

Mattojen hakkaamisesta ja kaupassakäynnistä ei juuri juttua lohkea. Mutta mainitsen ne tässä, koska ehkä asioiden jakaminen lifestylessä niin vaatii.

Oikeasti en ole kesäterässä eikä tämä ole lifestyle-blogi. Ajattelen edelleen. Myös heinäkuussa.
Ylen uutisten päälähetyksessä tänään säälittiin minipossu Elviiraa kun se oli joutunut vaihtamaan kotia niin monta kertaa.
Miten olisitte reagoineet seuraavanlaiseen uutiseen näin loma-aikaan ?

"Esittelemme tässä pitkäaikaisosastolta Reinon. Reino on 79 vuotias eikä ole käynyt ulkona kertaakaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Kukaan ei käy katsomassa Reinoa koskaan. Reinon vaippa vaihdetaan kolme kertaa päivässä paitsi silloin kun on vain kaksi hoitajaa neljääkymmentä ikäihmistä kohden - mutta se on toki poikkeus, onhan meillä hoitotakuu ja lait turvana."

On kohta vuosi isän kuolemasta. Olen pyytänyt patologilta ruumiinavauspöytäkirjan, josta ilmenisi isän kuolinsyy. Lain mukaan kohtuullinen aika toimittaa asiakirja on kahdeksan kuukautta, näin minulle on kerrottu. Olen tiedustellut asiaa uudelleen ja asiaa on luvattu kiirehtiä.
"Se nyt vaan on semmoista. On niin kova työpaine ja kun tämä lääkärikin on etelästä, eikä vielä ole toimittanut lausuntoa..."

Niin.
Se nyt vaan on semmoista.

Voi olla että pistän kohta pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Yrityksestäni tulee kolme työtöntä ja jää verotulot saamatta.

Ai miksi ihmeessä ?
Se nyt vaan on semmoista!

VIIKKO 27. HARJOITTELU

Ma- 7 km - 50 min.
Ti- 70 km - 9.53. Suomi 100 -juoksun 4. etappi (47 km)  ja vähän lisää päälle.
Ke- 8 km - 54 min. Pururadalla.
To- 11 km - 1.10.  Maastossa.
Pe-La- Lepo
Su- 10 km - 1.06.

Yhteensä 106 km - 13 tuntia ja 53 minuuttia.

KESÄKUUN SUMMAUS

199,5 km - 24 tuntia ja 48 minuuttia pääosin maastojuoksua.

Ultrajuoksuhuumoria

Suomi 100 -juoksun 4. päivän lähtö Kaamasen tiellä.

Juokseva ja ajatteleva punamaalari itse.

LOPUKSI AJATTELEMISEN AIHETTA

Myöhään eräänä yönä murtovaras murtautui taloon, jonka hän oletti olevan tyhjä. Kulkiessaan varpaillaan olohuoneen poikki hän jähmettyi paikoilleen kuullessaan lujan äänen sanovan :
-Jeesus näkee sinut.
Hiljaisuus palasi ja murtovaras hiipi eteenpäin.
-Jeesus näkee sinut, ääni toisti.
Murtovaras pysähtyi ja katseli peloissaan ympärilleen. Hän havaitsi lintuhäkin ja häkissä papukaijan. Hän kysyi papukaijalta :
-Olitko se sinä, joka sanoit Jeesuksen näkevän minut?
-Kyllä.
-Mikä sinun nimesi on ?
-Pietari.
-Se on kyllä typerä nimi linnulle. Kuka idiootti sinulle on antanut nimeksi Pietari ?
-Sama idiootti, joka nimesi talon rotweilerin Jeesukseksi, papukaija vastasi.

VIIKOLLA LUETTUA :

John Steinbeck - Tuntemattomalle Jumalalle
Nick Carter pokkari numero 218 vuodelta 1990 - Rubiininpunainen Kuolema


LINKIT :

SUOMI 100 -juoksu 

INARILAINEN-lehti