ALUSSA JA LOPUSSA

- Alussa ja lopussa on helppoa, välillä voi olla vaikeaa.

Oma panokseni sanontaan on tuo voi-sana. Siis voi olla. Ei välttämättä ole. Kysehän on taas taipaleesta juosten. Taipaleen alussa poikamainen innostus verhoaa tulevat epämukavuudet, lopussa sumuinen väsymyksen kura peittää ne jälleen. Mitä jää ? Ainakin kokemukset ja ilo tehdystä, omasta jota kukaan ei voi ottaa sinulta pois.
Vaikka en aloita harjoittelua sanan varsinaisessa merkityksessä vielä niin juoksun määrä alkaa lisääntyä. Olen kokenut innostusta lisääntyvän valon myötä. Innostus ei ole kuntoa. Ajattelin kirjoittaa miten se minulla menee. Siis kun aloitan (taas). Tauon jälkeen. Voi olla että joku noviisi saa tästä jotain ja ehkä myös kokeneemmat. Tosin kokeneemmat eivät myönnä mitään - jääräpäisyys on hyvän työhevosen perusominaisuus. "Sole poika mikhän jok ei 400 km kuussa nulkkaa."
Klassisen musiikin yhteydessä puhutaan paljon lahjakkuudesta. Juoksussa on sama. Joku voi olla lahjakas mutta ei koskaan onnistu lyömään itseään läpi. Paljolti musiikissa kyse on laiskuudesta. Ei harjoiteltu toistoja ja hermotuksia tarpeeksi ja tähti jäi syttymättä. Juoksussakin joskus näin, mutta useimmin menee liian puurtamisen puolelle. On siis harjoiteltava. Paljon. Mutta järkevästi.
Itse lähtiessäni liikkeelle lasken viimeisen 14 kuukauden keskimääräisen kilometrimäärän. Tämä on alkuluku johon pyrin ja jossa olotilaa tunnustelen. Hiljaa eteenpäin. Askel askeleelta. Ei rakettitiedettä. Eripituisia lenkkejä yhteen nivoen. Vaihtelevissa olosuhteissa.
Minun alkulukuni on nyt 267. Tästä huomaatte kuinka pitkällä kahvilla olen ollut. Ei riitä lattekaan kuvaamaan mukin kokoa. Kaltaiseni vanhempi tilliliha on kuitenkin vuosien varrella rakentanut ominaisuudet jotka uinivat tai taantuvat tällä hetkellä. Otan ne käyttöön yhtä samanlailla kuin noviisikin niitä rakentaa. Määrää maltilla nostaen. On kyse sopeutumisesta. 
Koska edustan myös yltiöpösilöiden joukkoa on varottava. Innostuminen ei siis ole kuntoa. Muuten alussa voi olla heti lopussa. Sitten myöhemmin kaduttaa kun minun kategoriani mukaan harjoitellaan. Yritetään siis juosta 400 - 600 kilometriä kuussa pysyen järjissään ja etenkin ehjänä.
Muuten tämä on helppoa. Löytyy tossuja ja kaupasta saa uusia. Vai olivatko ne lenkkikenkiä sittenkin ? Jonkinlaisia ulkoiluvarusteita pukeutumisen tueksi on tullut ostettua. Sitten vaan ulos ja matkaan. Ulkoilma tekee hyvää eikä vaaroja ole kun ajatus on että taivas nyt ei ainakaan putoa niskaan.
Lenkkiä ennen kuten jälkeenkin kannattaa miettiä mitä syö ja juo. Kun pyritään ajokoiran ja tiskirätin välimaastoon ulkomuodollisesti on kyse siitä että ei ainakaan liikaa pitäisi syödä. Ajokoiran ja tiskirätin ? Ei siis pullukka vaan että kuidut kestää ja raato pysyy koossa. Haista saa mutta pitää olla kevyt, ilmava ja nopeasti kuivuva mutta etenkin kestävä. Juoda voi vapaasti kunhan ei ole prosentteja. Ainakaan liikaa.
Ja mihin tähtään ? Täytyypä ottaa itsekin selvää tässä pikkuhiljaa. Katellaan.

VIIKKO 10.

Ma- 10 km tiellä - 1.06.
Ti- 6 km tiellä - 39 minuuttia.
Ke- 23 km tiellä - 2.27.
To- Lepo
Pe- 5 km - 35 min.
La- Lepo
Su- 10 km tiellä - 1.03.
yhteensä juoksua 54 km - 5 tuntia ja 50 minuuttia

Hyvät kelit. Luulin olevani terve mutta vasemman jalan akilleksen kiinnityskohta on hiihdosta ja muusta möyrimisestä hieman arka. Löin korotuspalat kenkiin kantapäiden alle ja juoksin keskiviikkona Tampereelta kotiin kun jätin työauton henkilökunnalle. Piti käydä kusella uuden sosiaaliaseman vessassa. Eihän urbaanissa ympäristössä tienviereen voi kusta kuin koirat. Nöyryys on tallella. En kuulu niihin jotka tulevat toimeen omillaan eivätkä edes kuse sosiaalipuoleen päin. Voi olla että jos ja kun taksilaki muuttuu niin joutuu käyttämään vessan oheen muitakin palveluita. Tosin teen kyllä töitä nytkin alle 12 euroa tunti bruttona. Tekisitkö sinä ? Niinpä.
Kyse on taas rentoudesta nilkan seudulla. Jalan eteenheilahtaessa paine pitää saada pois ja rentoutua. Verenkierto lisääntyy. Muistan kun juostessani Suomen halki jossakin kaukana pohjoisessa tuo sama paikka ilmoitteli itsestään. Sitten se unohtui. Transsendenssi. Pitää vaan ottaa itsestään enemmän irti.
Lauantaina olin synttäreillä. Sekä juhlimassa että valokuvaamassa että lopuksi tiskaamassa. 20 vierasta ja mukavaa. Eikä ollut krapula vaikka kuunneltiin Beatleseja lopuksi pienellä porukalla. Viini on viisasten juoma kun oheen sotkee olutta ja sherryä.

Alla pari kuvaa piristykseksi ja fonttien tueksi. 
-Ensimmäinen kuva. Kevään merkki : Pasi ja polttopuut. Kuvan otti Kirsi , mukana töissä.
-Toinen kuva. When power is off the real life begins. Ei juurikaan sähköä, ei nettiä ei työehtosopimuksia. Ei mitään muuta kuin mahdollisuus elää; Kurdistan. Jumala on hyvä ?

KLIKKAA KUVAA JOS HALUAT NE ISOMMIKSI.

Jos luulette että kaikki tieto on netissä niin erehdytte. Lukekaapa kirjat -Kullatut sekunnit sekä -Kullatut piikkarit. Alun sanonta on alunperin sieltä.

SULKEUTUVAT LENKIT

Tommy Tabermannilla oli olkalaukussa aina pieni pullo koskenkorvaa. Hän kertoi sen olevan Eino Leinoa varten. Jos hän kaikesta huolimatta joskus tapaisi Leinon niin ensin hän juottaisi pullon tälle ja tämän jälkeen pyytäisi kirjoittamaan kaikki uudestaan positiivisesti ja rakkaudella. Siis kaikki perisuomalainen melankolia ja pessimismi olisi kerralla poispyyhitty.
Ihmisen elämä ei voi olla pelkkää onnistumista ja euforiaa. On kohdattava mitä suuremmassa määrin vastuksia jotta kykenee antamaan arvon onnistumisille ja löydetylle elämänilolle. Elämä, kuten ultrajuoksukin, on sulkeutuneiden lenkkien ketju. Kun kierroksen saa täyteen on omattava rohkeutta siirtyä uudelle. Muutenhan ketju ei pitene eikä matka edisty.
Jos tarkastellaan suomalaisten ultrajuoksijoiden fyysisiä ominaisuuksia ei juurikaan löydetä keskivertoa kummempaa. On terveyttä, kestäviä elimistöjä, keskivertoa lahjakkuutta kestävyydessä ja jopa varsin tavanomaisia nopeusominaisuuksia.
Sensijaan näiden juoksijoiden henkisistä ominaisuuksista tai niiden puuttumisesta voisi kirjoittaa kirjan. Löydetään itsetranssendenssia ja keskittymiskykyä. Joogaa ja itämaisia uskontoja tapakristillisyyden kera. Tai täydellistä antautumista pakonomaisen juoksemisen ja tavoitteiden perässä.
Yhteinen piirre on harjoittelu. Tätä kummajaista kaikki ovat jossain vaiheessa jonkinverran harrastaneet. Vähemmän on puhuttu yhdestä harjoittelun osa-alueesta : itsekkyydestä. Onhan itsestäänselvää että harjoittelu ottaa aikaa joltain muulta ja se aika lankeaa pelkästään juoksijan omaan käyttöön.
Erään suomalaisen ultrajuoksijan kerrotaan suunnitelleen maailmanympärijuoksua. Tämä kuulemma kariutui vaimon vastustukseen. Jos kysytte asiaa minulta niin totean että vaimolta mielipidettä tuollaiseen asiaan ei edes kysytä. Ja jos on tarvetta kysyä niin voi unohtaa koko jutun saman tien. Maailmanympärijuoksuhan on kierros sekin jossa palataan lopulta lähtöpaikkaan. Ennen matkalle lähtöä on ratkaistava että mitä sitten tapahtuu kun palaa. Muuten ei palaa, eikä kierroskaan täyty. Turha on palata jos kukaan ei jää odottamaan.
Olen itse kertonut että keskittymällä voi mielestä työntää pois turhia asioita kesken ultrajuoksun. Harva myöntää että tässä on osittain kysymys itsekkyydestä. Mikään ei saisi haitata eteenpäinmenoa. Jos on vaikeaa voi kuunnella vaikka musiikkia tai linnunlaulua ja keskittyä. Hetken kuluttua kaikkivoi olla taas hyvin. Siis voi olla. Ei välttämättä ole.
Voisin leikkiä ajatuksella että jos maailmanennätystä tekevä juoksija kohtaa kierroksellaan kuolevan miehen niin pysähtyykö hän auttamaan ja menettää näin maailmanennätyksen ? Nythän esimerkiksi budhalaisuuden mukaan epämieluisasta tilanteesta tai asiasta hankkiudutaan mahdollisimman nopeasti eroon. Pois negatiivisesta energiavirrasta.
Täydellisessä itsetranssendenssissä on vain askeleet ja matka. Siellä ei ole edes itseä koska itseä ei siellä tarvita. Ei siellä juosta ennätystä eikä tulosta vaan eletään hetkeä. Ja juostaan. Koska juuri siinä tilassa elämä on. Eikä muuta tarvita.
Harjoittelutaukoni, tai oikeammin sanottuna päivittäisen juoksemisen tauon aikana, olen pohtinut syvästi suhdettani ultrajuoksun kanssa. Olen vuosia pitänyt pienipäisenä, tai vielä rumemmin sanottuna, reikäpäisenä, pelkkää tulosurheilua ja pelkästään tulokseen tähtäävää urheilua. Tämä ei tarkoita etten arvostaisi tuloksia tai tuloksentekijöitä. Pikemminkin nykyään säälin tätä heidän kovin lyhyttä tietään juoksun parissa. Mitä tuloksista jää käteen ? Aivan. Ei mitään paitsi sulkeutunut ympyrä ja uuden vielä paremman tuloksen vaatimus.
Olen edelleen sitä mieltä että ihmisen suorituskyvyllä ei ole rajoja mutta yksilön suorituskyvyllä on. Jossain vaiheessa on mielekästä myöntää ne. Jos lähtisin maailman ympäri juosten niin kyse ei suinkaan olisi juoksemisesta itsestään eikä siitä kuinka mones ihminen maailmassa olisin joka tämän kykenee tekemään. Vaan samasta asiasta kuin omalla kohdallani oli halki suomen juoksussani - tavasta liikkua ja katsella ympärilleen ihmisiä tavaten.
Mitä pidemmälle juoksen sitä todellisemmaksi maailma muuttuu. Vieraannun pois yhteiskuntasopimuksista ja kaikista muistakin järjettömistä paskapuheista, joita 140-merkin sukupolvi puhumattomana ruutuuntuijottajamassana säestää pelkällä olemassaolollaan.
Se mitä jätän taakseni näyttää vieraalta, se mitä näen edessäni näyttää kiinostavalta. Askelten alla rahisee sora tai lipsuu lumi. Aurinko valaisee tai sitten kuu. On vuoria ja tasamaata. Jano ja nälkä vuorottelevat mutta matka etenee. Jos olen onnekas vierelläni kuljetaan. Lopulta päivä päättyy ja nöyryys pakottaa pysähtymään. Vai onko se sittenkin väsymys ?
Ja niin lenkki sulkeutuu ja uusi alkaa. Ketju pitenee. Se on minun elämäni ketju.

VIIKKO 9.

Ma- Lepo
Ti- Perinteistä hiihtoa retkeillen Kylmäluomassa 6 km ja illalla kävcelyä tunti.
Ke- Lumikengillä 5 km ja illalla juosten 10 km - 1.38. Kolkkojärvelle polkua.
To- Kävelyä aamulla Hukanharjulla ja illalla Rovaniemellä 8 km - 49 min.
Pe- Lepo
La- Aamulla kävelyä tunti ja iltapäivällä Onnin kanssa Nivalassa 8 km - noin 50 min ?
Su- Lepo

Juoksua 26 km -  3 tuntia ja 17 minuuttia.

Helmikuussa 145 km juoksua 16 tuntia ja 33 minuuttia plus sitten kävelyt,metsätyöt, hiihdot ja lumikenkäilyt päälle. Mutta niitä ei lasketa...
 

Periaatteessa alan olla kypsä taipaleelle.
Joku sanoo : taas ! 
Minä vastaan : mitäpä muutakaan ?

VALKOINEN VIIKKO 8.

Ma- Lepo.
Ti- Oulussa kävelytiellä 8 km - 50 min.
Ke- Ap. lumikengillä 3 tuntia Teerivaaralla.
       Ilta juoksua maastossa 8 km - 1.09.
To- Ap. perinteistä hiihtoa retkeillen 12 km - 2.30.
       Ip. juosten täydellä teholla maastossa 8 km - 1.09. (vertikaalia 300 metriä)
Pe- 2 tuntia kävelyä ja illalla 12 km juosten - 1.16. (vertikaalia 500 metriä)
La- Lumikengillä 6 km - 2.14. Teerivaara ja metri lunta.
Su- Kävelyä pari tuntia jossa vertikaalia 500 metriä.
       Illalla perinteistä hiihtoa  8 km - 55 minuuttia.
Juoksua 36 km - 4 tuntia ja 28 minuuttia.
Kokonaisliikunta-aika viikolle noin 19 tuntia kaikkineen. 

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA; OSIN VALITETTAVASTI...
      

BLOGIVIERAANA ARI TIMONEN

Blogivieras on harvakseltaan ilmestyvä sarja blogissani. Se kertoo sähköpostikeskusteluista minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Aiheet vaihtelevat mutta sivuavat ultrajuoksua ja menevät joskus jopa sen edelle. Eli ovat elävää elämää.

Sarjan tässä osassa keskustelukumppanina on yksi niistä ihmisistä jotka pitävät minut järjissään. Ystäväni Ari Timonen Iisalmesta.

Olemme tutustuneet ultrajuoksun ansiosta mutta ystävyytemme on syventynyt ihan perinteisen kirjeenvaihdon ja harvojen tapaamisten myötä.

Tervehdys Ari,

toimit pitkään Normetilla työnjohdossa ja sitten sinut saneerattiin muiden mukana kilometritehtaalle. Miltä se tuntuu kun tekee parhaansa mutta se ei riitä ?

Yhtiön markkinatilanne oli syksyllä 2013 sellainen, että n. 50 henkilöä irtisanottiin. Olin ollut talossa reilut viisi vuotta, josta ajasta viimeiset kolme vuotta tuotannon työnjohtajana. Tottakai aluksi mielessä oli monenlaisia tunteita, mutta Normet järjesti kaikille irtisanotuille asiallisen työnhakuvalmennuksen. Jälkeenpäin ajatellen elämässä jonkun jakson loppu on uuden jakson alku.

Olen itse vaihtanut ammattia tavallaan kolme kertaa ja nyt olen uponnut tähän paljon hehkutettuun yrittäjän loputtomaan sarkaan. Tein yhdeksän vuoden uran liikuntavammaisten lasten kanssa ja nyt taksiyrittäjänä on ihmisten kanssa toimiminen edelleen ammatissani keskiössä. Vaihtelu voisi virkistää minuakin mutta aika on pelottava jäädä tyhjän päälle.

Sinä taas vaihdat alaa tavallaan tekniikasta ihan johonkin muuhun vaikka toki työnjohtajanakin toimit ihmisten parissa. Mihin nykyinen opiskelusi sinut valmistaa ?

Opiskelen Savonia-ammattikorkeakoulussa Iisalmessa. Laitan kuvaukseen suoran lainauksen :

Sosiaalialan työllä pyritään lisäämään ihmisten hyvinvointia yhä monimutkaisemmaksi käyvässä yhteiskunnassa. Ihmisiä tuetaan ja heidän arjessa selviytymistään edistetään elämäntilanteissa, joissa heidän kykynsä huolehtia itsestään on syystä tai toisesta heikentynyt.

Monipuolista työtä hyvinvoinnin puolesta

Ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomit (AMK) työskentelevät sosiaalialan asiantuntija-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Heidän tehtävänsä kattavat sosiaalialan palvelutoiminnot, kasvatuksen, kuntoutuksen, neuvonnan, ohjauksen sekä asiakas- ja yhteisötyön.

Suurin osa sosionomi (AMK) -tutkinnon suorittaneista työskentelee lasten ja nuorten ohjauksen ja kasvatuksen tehtävissä kuntien palveluksessa, esimerkiksi lastensuojelulaitoksen vastaavina ohjaajina tai päiväkotien lastentarhanopettajina.

Tutkinnon monipuolisuudesta kertoo se, että lastensuojelun, varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön lisäksi sosionomeja työskentelee myös vanhustyössä, mielenterveys-, päihde- ja kriisityössä, monikulttuurisessa työssä sekä vammaistyössä ja kuntoutuksessa. Laaja tehtäväkenttä tarjoaa sosionomeille runsaasti erikoistumismahdollisuuksia työelämässä.

Olet perheenisä, lapsesi ovat juurikin aikuistumisen kynnyksellä, olet ollut myös seurakunnan kautta nuorisotyössä joskus nuorempana.

Onko sinulla elämänkokemuksesi tai koulutuksesi, myös tulevan koulutuksesi pohjalta vastausta siihen miksi yhteiskunta käy monimutkaiseksi ja ihmiset voivat huonommin ?

Tai toisinsanoen vitsikkäästä kääntäen : Miksi kaikki haluavat voida paremmin jatkuvasti ? Mikä on paremmin voimisen mitta ?

Terve, Pasi. Anteeksi, että hieman kesti tämä vastaus.

Olemme sekä yksilötasolla että yhteiskuntana menettäneet elämän tarkoituksen. Länsimaissa, kuten Suomessa, lainsäädäntö on satoja vuosia perustunut Jumalan kymmeneen käskyyn ja Raamatun ohjeisiin. Nykyään näistä käskyistä ollaan koko ajan luopumassa ja siten lisäämässä pahoinvointia. Paremmin voimisen mitta on siinä, kuinka Jumalan Sana saa elämäämme ohjata yksilöinä ja yhteiskuntana. Ihmisen "käyttöohjeet" löytyvät Raamatusta, vaikka luulemme itse tietävämme paremmin, miten tulisi elää. Elämän tarkoitus on "Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen", kuten Katekismus sen sanoo.

Hieman eri tavalla voisin sanoa, että ihmisen aivot ja ajattelu eivät ole pysyneet kaiken tekniikan ja tietotulvan kehityksen mukana, vaan aiheuttavat erilaisia ahdistuksia ja pelkoja nykyisessä elämänmenossa. Aihe on mielenkiintoinen, mutta en koe olevani asiantuntija sanomaan siitä paljoakaan. Mitenkään entisaikoja liikaa ihailematta totean kuitenkin, että se pienviljelijäperhe jossakin Savon korvessa oli onnellinen, kun perustarpeet olivat kunnossa, jos olivat.

Terve taas ystävä ! Ei se mitään, aikaa on ja jos se loppuu tähän päivään emme sille mitään voi.

Tässä kohtaa saattaa moni lukija alkaa väittämään vastaan vaikka kuinka perustelisimme elämän tarkoituksen yksinkertaisuuden. Toisaalta mitä syvemmin asian kokee huomaakin että se ei olekaan ollenkaan yksinkertaista uskoa Jumalaan Jeesuksen kautta ja todellakin päästä näin Jumalan lapseksi. Epäilijöiden määrä ympärillä on huomattavan suuri.

Olen itse kokenut valtavan suurta voimantunnetta nöyryyden kasvaessa, muunmuassa matkalla joka oli tarkoitettu minun ja Kirsin tehtäväksi eli juostessani tuhat mailia halki kotimaan.
Toisin voisin todeta että jos on saanut on myös annettava.

Tarttuessani töissä vanhusta käsipuolesta tukien tai kun kannan kauppakasseja hänelle kotiin muistan antamisen ilon ja koen jakavani hyvää.

Mitä sanomme tässä nyt niille jotka eivät usko tai epäilevät  tai näkevät vain epävarman itsensä selittämässä pois selvää asiaa ?

Ensin haluan hieman täsmentää uskon käsitteitä:

1. Ihminen voi uskoa Jumalaan, mutta jos hän ei tunne Jeesusta, hän ei ole Jumalan lapsi eikä pääse Jumalan luo taivaaseen.

2. Vain uskomalla Jeesukseen, joka on ristillä sovittanut syntimme, pääsemme Jumalan lapseksi ja Jumalan luo. Jeesus itse sanoi, että 

"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Joh.14:6)

Raamattu on kokonaisuus, jota ei pysty ymmärtämään muuten kuin antamalla Raamatun selittää itseään. Mitä paremmin tunnemme Jumalan meille antamaa ilmoitusta, Raamattua, sitä paremmin ymmärrämme sitä. Tämä tuntuu varmaan ihan heprealta, mutta en osaa sitä paremmin sanoa.

Henkinen kasvu on monella tähtäimessä. Samalla moni haluaa voida paremmin eli olla sovussa ympäröivän maailman kanssa.
Itse katson niin että moni luulee saavuttavansa jotain enemmän kunhan ensin jollain tapaa valaistuu. Kokemukseni mukaan monelle saattaa tulla yllätyksenä että  henkisen kasvun ja voiman löytämisen myötä moni ennen niin merkityksellinen ja tavoiteltava asia menettääkin merkityksensä.

Ajattelenkin että hyvä elämä on perin juurin yksinkertaista ja tietyllä tapaa vaatimatontakin.

Ultrajuoksijana mitä pidemmälle juoksen niin voitot ja ennätykset menettävät merkityksensä. Kokemus on hyvin henkilökohtainen ja ehkä juuri sen saa mukaansa sitten kun maallinen elämä päättyy.
Onko sinusta sillä minkälaisen jäljen itsestään maan päälle jättää lopultakaan paljon merkitystä. Jäljellä tarkoitan sitä mistä ihmiset sinut muistavat kun olet mennyt ?

Kyllä ns. psykologisella jalanjäljellä on mielestäni merkitystä. Myös koko elämä ja sen ymmärtäminen osana sukupolvien ketjua on tärkeää. Ihmiselle on annettu tehtävä tässä maailmassa, eikä näitä ns. maallisia asioita pidä lainkaan väheksyä. Itse yritän ymmärtää tämän maailman asioita maalaisjärjellä ja kirjallisuudella, mutta hengellisiä asioita Raamatun avulla. Valaistuminen käsitteenä viittaa buddhalaisuuteen, joten se ei ole minulle luonteva ilmaus. Henkinen kasvu ja voima ovat mielenkiintoisia ilmiöitä, joita voidaan tarkastella sekä psykologisesti että hengellisesti.

Käytän usein sanoja valaistuminen ja voima. Kyse on itseironiasta tai ironiasta niitä ihmisiä kohtaan jotka haluavat jatkuvasti enemmän tai olla parempia.

Henkinen kasvu on mielestäni juurikin oman rajallisuutensa ymmärtämistä. On luovuttava jostakin jos aikoo saada jotakin uutta tilalle. Vitsikkäästi voisin todeta että valaistunut henkilö on se joka ei enää keksi mistä voisi luopua.

Voima on tunne korkeammasta ohjauksesta johon yksilö pääsee vain henkisen kasvun ja uskon kautta. Uskolla tarkoitan tässä uskoa Jumalaan ja myös uskoa omaan itseen vaikka omalla itsellä ei niin kovin suurta merkitystä ole loppujen lopuksi.
Voima on negatiivisuudesta luopumista. Pyrkimys pois pahasta eli pyrkimys hyvään.

Miten pahuus saadaan maailmasta väistymään ?

Kysymyksesi on sellainen, että siihen voi vastata kahdella tavalla: 1. tehdä väitöskirja, jossa ei silti saada vastausta, tai 2. vastata hyvien lyhyesti. Valitsen jälkimmäisen: pahaa ei saada pois tästä maailmasta.

Mitä juoksu ja ylipäänsä fyysinen työ merkitsee sinulle ?

Juoksemalla yritän pitää peruskuntoa yllä ja hillitä painonnousua. On niin helppo lähteä kotiovelta lenkille, jossa saa nauttia ulkoilmasta ja tarkkailla luonnonilmiöitä. Usein juoksulenkillä saattaa tulla jokin hyvä ajatus mieleen, vaikka tarkoitus olisi päinvastoin olla ajattelematta mitään. Nykyään kävelen osan matkasta, koska polvi muistuttaa silloin tällöin liiasta rasituksesta.

Opiskelijana istun nykyään liikaa, joten välillä on mukava tarttua moottorisahaan tai kirveeseen. Polttopuiden teko onkin hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Myös siivoukseen voi asennoitua samalla tavalla. Kaikki työ, olipa se fyysistä tai muuta työtä, on mielestäni arvokasta ja tärkeää. Arvostan erityisesti menneiden sukupolvien tekemää raskasta työtä maamme hyväksi.

Olen saanut sinulta lahjaksi hienon yhdestä puusta veistetyn linnun, eräänlaisen mobilen, joka roikkuu työpöytäni vieressä katosta liikkuen vähäisimmästäkin ilmavirrasta. Sen tekeminen vaatii paitsi kädentaitoa myös kärsivällisyyttä. Ja etenkin ymmärrystä puun käsittelyyn materiaalina. Tiedän että olet pystynyt tekemään myös toimivan puuveneen perinteisillä menetelmillä. Joskus teet myös metsätöitä pelkällä lihasvoimalla ja käsityökaluilla.

Pitäisikö perinteitä kunnioittaa ja säilyttää enemmän ?

Itse koen että orjaannumme entistä enemmän teknisten vempeleiden armoille ja todellinen kyky tehdä käsillä ja myös kyky hahmottaa käsillä olevaa vähenee jatkuvasti. Pahinta on että pitkässä ajankulussa se muuttaa perimäämme vaarallisen liikkumattomaan suuntaan.

Olen samaa mieltä. Perinteitä pitää ehdottomasti kunnioittaa ja säilyttää. Nykyään olemme tottuneet kaikkiin ns. mukavuuksiin ja pidämme niitä itsestäänselvinä ja meille automaattisesti kuuluvina etuina. Aikaisemmin ymmärrettiin, mistä ruoka tulee ja mitä sen saamiseksi on tehtävä. Lapset, aikuiset ja vanhukset osallistuivat kaikki työhön, jolloin elämä oli mielekästä. Tottakai työ oli raskasta eikä varmasti aina mieluista. Tämän ajan ongelmia ovat sekä työttömyys ja että ihmisten yksinäisyys. Itse teen mieluummin lihasvoimalla monia sellaisia töitä, joihin olisi olemassa koneita. En aliarvioi kuntosaleja, mutta minulle parasta kuntosalia on mm. halonhakkuu ja lumenkolaus. Entisaikojen töistä arvostan erityisesti maaseudun pienviljelijöiden ja heitä edeltävien torpparien työtä.

Hyvää Uutta Vuotta Ari ! Joskus ajatus katkeaa ja on muka kiire. Tämän viestin lähettämiseen kului noin kuukausi - ainakin.

Jos pitäisi selittää niin vetoan työkiireisiin ja sitten joulunajan rauhottamiseen.
Mikä sen kiireen tekee vai onko se laiskuutta ?

Kiitos samoin hyvää uutta vuotta, Pasi! 

Eräs toimitusjohtaja sanoi joskus, että kiire on itseaiheutettua pahoinvointia. Tässä on mielestäni toinen puoli totta. Jos ihminen haluaa saada kaikkea ja harrastaa kaikkea, niin kiire siinä tulee. Tämä koskee tietenkin vain niitä asioita, joihin on mahdollista itse vaikuttaa. Elämäntilanteita on monenlaisia, eikä kaikkea voi itse päättää. Työ voi olla sellaista, että jatkuva kiire on todellisuutta. Vapaa-aikana pitäisi kuitenkin olla mahdollista itse vaikuttaa ajankäyttöönsä, ja tarvittaessa pysähtyä ja levätä.

Ystävältä voi ja pitää uskaltaa kysyä neuvoa. Olen ollut viime aikoina huonovointinen. Tarkoitan huonovointisuudella kokonaista tunnetta sisälläni joka johtuu siitä että olen pakottanut itseni olemaan harjoittelematta. Toisin sanoen olen pakottanut itseni lepäämään juoksusta. Elämäni on mielestäni muuten erittäin tasapainoista eikä mikään siis ole hullusti. Nautin tavallisestakin elämästä työn ja nyt esimerkiksi metsätöiden merkeissä. Kuitenkin sisälläni on vahva ristiriita. Tätä voisi verrata muunlaiseen riippuvuuteen, esimerkiksi alkoholismiin tai muuhun addiktioon. Juoksu tekee minulle pieninä annoksina hyvää ja palauttaa kehoa ja etenkin mieltä mutta syvässä sisimmässäni tiedän että jos ryhtyisin oikeaan harjoitteluun niin väsyisin melko pian fyysisesti loppuun.

Mitäpä neuvoisit ?

Ensin voisi olla hyvä tarkastella niitä asioita, joiden sanot olevan tasapainossa. Jos ymmärsin oikein, niin ihmissuhteet, työ ja muut aktiviteetit kuten metsätyöt ovat tällaisia asioita. Olet myös sanonut elämäsi perustuvan kristillisille arvoille. Juoksun osuutta näihin kaikkiin edellämainittuihin asioihin voisit nyt verrata niin, että miten suuri on juoksun painoarvo tai "kakku" koko elämästä. En voi sanoa tätä omasta kokemuksesta, koska en ole koskaan juossut niin paljon kuin sinä enkä harjoitellut yhtä tavoitteellisesti. Onko juoksun merkitys sinulle se, minkä sanot sen olevan, vai onko se ehkä suurempi? Tämän vain sinä voit tietää.

Mielestäni juoksun aiheuttamaa (riippuvuus-) vaikutusta ei aivan voi verrata esim. alkoholismiin. Vaikka toisaalta kiellät itseltäsi jotakin, jota kovasti haluat, teet sen siksi, että haluat välttää pahempaa. Näin voi alkoholistikin tehdä, mutta sillä erolla, että alkoholi on jätettävä kokonaan. Sinä voit kuitenkin juosta kohtuudella ja sellaisina annoksina, jotka tekevät hyvää. Et sinä kohtuujuoksemisesta ratkea alkoholistin tavoin liialliseen harjoitteluun. En tiedä, onko tämä rinnastus onnistunut, mutta neuvoni on, että juokse kohtuudella, hyväksy alussa "vieroitusoireet" ja iloitse elämän muista asioista.

Kiitos vastauksesta. Kiinnitin huomion tuohon juoksun merkityksen määrään itselleni. Kysyt että onko sen merkitys se minkä sanon sen olevan vai suurempi ? Tässäpä ollaankin asian ytimessä. Todennäköisesti merkitys on huomattavasti suurempi kuin väitän sen olevan. Seuraava kysymys onkin sitten että miksi ? Täytänkö juoksulla jotakin puuttuvaa palaa elämässäni vai olenko vain addiktoitunut sen avulla kokemaan syviä tunteita ja ajatuksia ?

Joku lukija ajattelee että tekeepä Pasi asian vaikeaksi - kunhan juoksisi vaan eikä miettisi liikoja. Tässä kohtaa voisin kyseistä lukijaa pyytää ensin juoksemaan ensin riittävästi ja miettimään sitten että onnistuuko se ilman ajattelua ? Tämä siis hymyssä suin.

Juokseminen on miltei aina jollain tavalla suorittamista. Tämän ymmärtää sellainen joka on harjoitellut tavoitteellisesti. On siis vaikeaa päästä irti tavoitteellisuudesta.

Onnekseni elämässäni on perustalla jotakin sellaista mikä ei vaadi minkäänlaista suorittamista. Riittää kun on oma itsensä ja hyväksyy osansa ja elämänsä tarkoituksen.

Nykyään mediassa on sankaritarinoita niistä jotka ovat muuttaneet pois Suomesta etelän lämpöön. Yhteistä näissä tarinoissa on että muuttanut on tuntenut kylmässä ja ahdistavassa Suomessa olonsa epämukavaksi ja on sitten myynyt omaisuutensa ja lähtenyt etsimään onnea vierailta mailta. Sieltä on löytynyt uusi työpaikka ja kulttuuri. Usein vielä jotenkin vapaammassa ilmapiirissä ja sitten elämä onkin pelkkää satua yhtäkkiä.

Kysynkin sinulta nyt samaa mitä usein kysyn näiden tapausten yhteydessä : Miksi koskaan ei kirjoiteta niistä jotka selvisivät täällä kotisuomessa ? Niistä jotka maksoivat veronsa, kasvattivat lapsensa ja eivät taipuneet kylmässä. Niistä monista jotka vastasivat kilpailukykyloikan tarpeisiin jotta eliitti sai rahansa ja mahdollisuuden rikastumiseen. Eikö tavallisten ihmisten tarina enää kiinnosta vai onko totuus jotenkin epämukavan tavallista ?

Valitettavasti en tunne näitä sankaritarinoita poismuuttaneista, koska seuraan vain yle-uutisia, a-studiota ja Iisalmen Sanomia, joissa keskitytään arkisiin asioihin. Ehkä ihmisiä kiinnostaa kaikki erikoinen ja ehkä moni etsii esikuvia, joita voisi seurata tai kadehtia. Ketäpä nyt kiinnostaisi vaikkapa minunlainen perusiisalmelainen alanvaihtajaopiskelija, joka ei seuraa muotia eikä sisusta kotiaan uusimpien trendien mukaan.

Mainitsemistasi sankaritarinoista löydän kyllä hyvääkin; jokaisella saa olla unelmia ja jokainen voi onnistua vaikka muuttamalla ulkomaille, jos se on hänen unelmansa. "Jokainen ihminen on laulun arvoinen", kuten myös jutun arvoinen.

Meillä on ollut (taas) hyvä keskustelu. Koska tämä tulee blogiin ja tila siellä on periaatteeessa rajattu niin aletaanpa lopetella.
Kiitos paljon ystävä ja mehän jatkamme sitten sitä oikeata kirjeenvaihtoa - ihan kynällä ja paperilla jotta kustikin saa polkea.

Haluatko kysyä minulta jotakin ?

Olemme juuri ohittaneet laskiaisen, josta alkaa paastonaika kohti pitkäperjantaita ja pääsiäistä. Mitä pitkäperjantai ja pääsiäinen sinulle merkitsevät?

Pääsiäinen on vuodessani taitekohta. Ensinnäkin valo luonnossa voittaa pimeyden eli käännytään kohti kevättä ja kesää.

Kristittynä ajattelen että hyvä lopulta voittaa pahan. Hiljainen viikko huipentuu pitkäperjantaina historialliseen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen päivään. Onhan ylösnousemus uskomme ydinkohta ja pääsiäisen juhla vanhin ja tärkein.

Mämmi ja suklaamunatkin toki  maistuvat mutta sittenkin pääsiäisessä tärkeintä on ajatus valosta ja siitä että kanssamme kuljetaan joka päivä mikäli itse annamme sen tapahtua.

Laitatko vielä lopuksi mielimusiikkiasi vaikkapa you-tubesta niin saadaan sitä lauluakin mukaan.

Kuuntelen monenlaista musiikkia, mutta laitan Pekka Simojoen kappaleen Askeleet, koska se kuvaa paitsi kristityn, niin myös juoksijan maailmaa mielestäni hyvin:

Ari Onnin Kierroksella 24-tunnin juoksussa 8.7.2012, kisaa jäljellä 26 minuuttia.

Iisalmessa vuonna 2014 Tuhannen Mailin matkalla päivä on pulkassa ja hyvässä seurassa.

VIIKKO 7. 

Ma- 8 km tiellä - 55 min.
Ti- 8 km tiellä - 53 min.
Ke-To- Lepo
Pe- 12 km maastossa - 1.18.
La- 14 km maastossa - 1.33.
Su- 11 km maastossa - 1.15.

yhteensä juoksua 53 km - 5 tuntia ja 54 minuuttia 

Hyvä viikko vaikka hammaslääkärin määräämä antibioottikuuri vie mehuja. 

METSÄ VASTAA

Pohtiessani tätä kirjoitusta olin sananmukaisesti varsin kaukana itse aiheesta. Juoksin Helsingin Vuosaaren rantamaisemassa kohti Mustavuorta ja nautin suunnattomasti juoksusta ensi kerran moneen kuukauteen. 
Vaikka Helsinki ilahduttavasti on pyrkinyt säilyttämään yhtenäisiä metsäalueita kohtuullisen lähellä keskustaa virkistyskäyttöön niin kaupunkimetsä on silti aina kaupunkimetsä. Ääni- ja valomaailmaltaan oikeampi metsä löytyy kulkemalla  hieman syrjemmälle pois infrastuktuurin keinotekoisuudesta.
Sain metsätyöt kotona tehtyä. Toteutin pienen hankintahakkuun jossa mänty- ja kuusitukkia kertyi 30 kiintokuutiota pinolta ammattimaisen puunostajan mittaamana. Lopullinen kertymä selviää tarkan sahamittauksen jälkeen. Yläkuvassa on valmiit omat pinoni. Käsitöistä kannattaa aina olla ylpeä.
Kaadoin Kirsin kanssa puut moottorisahalla ja useimmiten liinaa sekä vetotaljaa kaatoavustimina käyttäen. Lähes jokaiseen puuhun siis oli kiivettävä tikkailla noin seitsemään metriin. Pystyn kaatamaan puun noin kolmenkymmenen asteen sektorille ilman apuakin mutta varmuus on parasta rakennusten ja sähkölinjojen lähellä. Erehdyin vain kerran tuulisella säällä ja silloinkin pysyttiin neljänkymmenenviiden  asteen sektorissa mutta sekin on ahtaissa paikoissa ehdottomasti liikaa.
Kaadetut puut ajoin tienvarren noutopaikkaan mönkijällä jonka perässä telikärryssä on sähkövinssikäyttöinen puominostin. On luonnollista että sekä tissiä että rautakankea tarvitaan isompien tyvitukkien kyytiinsaamiseen tuolla varustuksella. Olenkin harkinnut hydraulisen kourakärryn hankintaa kun en tästä kai enää nuorenekaan. Tuollaisen kärryn hinta erillisellä hydraulikoneikolla varustettuna pyörii 5500 - 13000 euron välissä joten satsaus näillä puumäärillä on iso. Muna ja kana teoria toteutuu tässäkin : jos hankkii kärryn se on pakko kuolettaa eli sitten joutuu ainakin metsätöihin ihan tosissaan. Olisihan kärrystä polttopuunajossakin hyötyä mutta...
Asiaan vihkiytymätön lukija saattaa kuvitella että hankintahakkuulla saa hyvinkin puunmyyntituloa. Itse laskin pitkälti yli sata työtuntia joista käteenjäävä korvaus on noin viisi euroa tunnilta. Kokonaistuotosta kun vähennetään verot ja muut kulut, jotka tässä tapauksessa muodostuvat polttoaineista ja muista tarvikkeista. Jonkinverran täytyy laskea myös mönkijän huoltoon ja rikkoutuneisiin vinssin ja kärryn osiin. Onkin selvää että vaikka verotuksessa niinsanotun hankintatyön arvon saa vähentää niin pelkän rahan takia ei kukaan pakkasessa ja vesisateessa sahan kanssa hankintahakkuuta rehki.
Sensijaan saatua hyvää mieltä ei voi ostaa. Hyvä mieli muodostuu tässä tapauksessa siitä minkä näköiseksi metsä puiden kaadon sekä korjuun jäljiltä jää sekä ajatuksesta että tukeistani on valmiina sahatavarana jollekin muulle iloa vaikkapa seinäpaneelina. 
Mönkijällä jäljelle jäävien puiden juurille aihetetut tuhot ovat varsin pieniä ja jokamiehenoikeudella liikkuvat saavat ainakin minun jäljiltäni sitten torvisieniä vaikka eivät paneelia ostaisikaan.
Eräänä päivänä metsä tarjosi harvinaisen luontokokemuksen. Kotihuuhkajamme nappasi myyrän edestämme ja liiteli metsän suojiin saalis nokassaan ajaessamme mönkijällä toiselle metsäkuviolle. Hangelle jäi veritilkka ja kasa harmaita karvoja. Onkin kohtuullista että puun kaataja huomioi toiminnassaan sen että oikeasti se metsä on useiden eläinten koti. Tätähän ei tehometsätaloudessa ajatella lainkaan.
Tehometsätaloudesta on varsin karmea esimerkki oman kotitieni varressa. Tässä tapauksessa perikunta on todennäköisesti loppumattomassa rahapulassa ja toteutti metsälain mukaisen siemenpuuhakkuun. Kauniin nimen taakse kätkeytyy täydellinen metsän raiskaus ja oman onnensa nojaan jättäminen. Lohkolle jää pystyyn vain muutamia siemenpuita ja kaikki muu kaadetaan tai jyrätään moton kettinkien alle. Seuraavilla myrskyillä sitten kaatuvat osa näistä siemenpuistakin joten näky on lohduton.
Meilläpäin vanhaa kuusimetsää kurittaa myös maannousema. Tämä on sienitauti joka on maassa ja siirtyy sieltä alhaaltapäin puun sisään lahottaen kuusen pikkuhiljaa. Monista kuusirungoista sain sahata lähes kolme metriä tyvestä polttopuuksi. Laho kun ei sahalle kelpaa lukuunottamatta niinsanottuja sorvitukkeja joissa on kovalahoa vain muutama sentti keskellä. Tällöin puun pituus on oltava 5,20 metriä ja latva vähintään 25 cm halkaisijaltaan. Näitä en harmituksekseni saanut yhtäkään.
Meille luontoarvojen vaalimisen ja hyvän mielen lisäksi tuli myös polttopuuta latvuksista ja oksista. Havut hakattiin vesurilla pienemmäksi maanparannukseen. Tätäkään ei tehometsätaloudessa huoimioida lainkaan vaan pahimmissa tapauksissa kaikki hakkuujäte kerätään energiapuuksi haketettavaksi jolloin metsään ei jää uusiutumisen tueksi mitään. 
Useimpien avohakkuiden jälkeen kaupunkilaismetsänomistajat taivastelevat korjuukustannuksia ja veroja kuin myös palstan ulkonäköä. Voidaankin sarkastisesti todeta että muutaman vuoden päästä avohakkuusta ei ole enää rahaa eikä metsää eli jälkipolville lopputulos on nolla. 
Sensijaan meille maalla asuville syntyy muita ongelmia näistä valvomattomista vierastöistä. Konemiehet ajelevat isoilla hakkuukoneilla eli motoilla yksityistiet ruvelle siirtyessään lohkolta toiselle ja tukkiautojen armeija hoitaa loput. Usein kaupunkilaismetsänomistaja luulee että maksamalla tiemaksua 30 euroa vuodessa on kaikki kunnossa.  Tien korjauslasku voi tulla yllätyksenä ja pahimmissa tapauksissa mennään oikeuteen asti.

Alla olevista kuvista voitte valita kummassa metsässä itse liikkuisitte hakkuun jälkeen mieluimmin. Miespuolisena juoksijana arvostan myös sitä että kykenen etenemään maastossa ilman jalkovälissä törröttävää kuusenoksaa.
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Luonto voittaa ihmisen aina lopulta. Se kun jää tänne vielä meidän jälkeemmekin.

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.

OMAA TYÖNJÄLKEÄ

TEHOMETSÄTALOUTTA

VIIKKO 6.

Ma - Ti - Metsätyöt.
Ke- Lepo
To- Metsässä 12 km - 1.21.
Pe- "Lepo" ; hirvittävän lumisateen jäljiltä aurausta ja ajo Helsinkiin.
La- 14 km - 1.29. Rastilasta - Talosaareen päin.
Su- 12 km 1.13. Kuten lauantaina mutta lyhyemmin.

yhteensä 38 km juoksua - 4 tuntia ja 3 minuuttia.

LENKKIMAISEMIA RANNIKON KALASTAJAKYLÄSTÄ

VIIKOLLA LUETTUA :

JO NESBO : Poliisi