HYVÄ SYY NIIN TUNTUU HELPOLTA

Usein kuulee juoksijan sanovan että harjoittelu tuntuu hyvältä. Että juoksu tuntuu hyvältä ja jalka vie eli kulkee kivasti. Ulkopuolisille jää helposti kuva että siinä se mennä laukkaa rinta rottingilla päivästä toiseen. Ja helposti. 
Syntyy illuusio että juoksu on helppoa kun se kerran tuntuukin niin helpolta. Ulkopuolinen saattaa innostua itsekin kokeilemaan varsinkin näin kevään korvalla kun pyrkii rantakuntoon. Hyvä näin. 
Paitsi että tukehtuu ensimmäiseen ylämäkeen tai liian kovaan alkuvauhtiin. Tulee kakkahätäkin. Ja sitten se juoksu loppuu lyhyeen. Harmi.

Juoksu on minulle aina helppoa. Olenhan juossut jo yli kaksikymmentä vuotta. Se sensijaan miltä juoksu tuntuu minäkin päivänä on aina yllätys.
Vuosien varrella olen juossut kuukausimääriä kivun ja jatkuvan pahanolon tunteen kanssa kunnes sitten asiat ovat loksahtaneet kohdalleen ja olen yllättänyt itseni. Joskus muutkin.
Jos harjoittelu tuntuu koko ajan hyvältä tai helpolta on varsin todennäköistä että ei ole olemassa mitään harjoittelua. Ei siis ole alkukantaisintakaan tietoa mitä pitäisi tehdä päästäkseen valittuun päämääräänsä.

Itse valmistaudun nyt juoksemaan kuusi päivää yhtämittaa Unkarissa todennäköisesti varsin lämpimässä kelissä kilometrin tasaista asvalttikierrosta kiertäen. Kierros kierretään myötäpäivään leirintäalueella Balatonjärven rannalla. Asvaltti on leirintäalueasvalttia eli aavistuksen pehmeämpää kuin suomalainen tie ja myös liukkaampaa eli kitkattomampaa.
Harjoitteluni tähtää siis yksinomaan monotoonisen, tasaisen ja yksitoikkoisen juoksun kestämiseen kuuden päivän ajan tauotta. On aivan selvää että taukoja on pidettävä ja myös välillä käveltävä mutta perusprinsiippi on kuitenkin selvä - yhtämittaa 144 tuntia.

Edelläkuvattuun tapahtumaan spesifi valmistautuminen Suomen talvessa on haasteellista. Vaikka juoksisi osan kilometreistä matolla sisällä tai sisähallissa radalla niin siltikään ei välttämättä menestyisi. 
Jatkuva päiväkausien yhtämittainen juokseminen vaatii herkkää taitoa säädellä polvien ja nilkkojen kulmia sekä pitää keskivartalo ryhdissä. Myös kehon kyky käyttää sille annettua energiaa liikeessä punnitaan perusteellisesti.
Lakonisesti voidaan todeta että jos halutaan tulla hyväksi polkujuoksijaksi niin sitten juostaan poluilla. Jos elämäntehtäväkseen on ottanut lumessa kahlaamisen niin sitten on kahlattava lumessa. Ja niin edelleen. 
Tokihan kestävyys ja sitkeysominaisuudet sekä voima kehittyvät poluillakin mutta mitään tekemistä niillä ei ole tasaisella asvaltilla huipputulosta yritettäessä. Yksinkertaisesti tasainen, loputon juokseminen tappaa kimmoisuuden jaloista ja jos siinä kohtaa ei ole valmiuksia tehdä jotakin niin matkanteko loppuu täyteen jumiutumiseen.
Harjoittelun rytmityksenä käytetään usein kaksi kovaa viikkoa ja yksi kevyt. Jos lukija on tarkastellut minun viimeaikaisia tekemisiäni niin hän on saattanut huomata että näin en ole tehnyt. Sairastelujen jälkeen viikkokilometrit 102-94-100-101-101 kertovat niinsanotusta pikkunätistä sopeutuksesta. Eli kehoa kokonaisuutena olen opettanut jatkuvan väsyneenä juoksemisen sietoon. Loputtomaan toistoon kuten tulevassa kilpailussakin.
Myönnän avoimesti että olisi paljon mukavampaa juosta vaikkapa 110 - 120 - 60 - 100 - 108. Mutta harjoittelun ei nähdäkseni pidäkään olla aina mukavaa. Tämä on yksi tapa minulla tavoittaa sairasteluissa menetettyä aikaa ja kilometrejä.
Näkemykseni mukaan ultrajuoksija hyötyy aina rypäsharjoittelusta ja pitkistä lenkeistä mutta valmistautumisessa monipäiväjuoksuihin niiden merkitys vähenee. Sensijaan loputtoman tasaisuuden merkitys nousee arvoon arvaamattomaan.

Henkisen keskittymisen osuus monipäiväjuoksun onnistumiseen on valtavan suuri. Sellaista sankaria ei ole tehtykään joka pystyy liikkuen meditoimaan 144 tuntia putkeen. Välillä on syötävä ja ulostettava eli sisään otetaan uutta ja sieltä poistetaan käytettyä. Tämä pätee myös aivoihin. Levytila saattaa loppua kesken kisan jos ajatukset jumiutuvat.
Nöyryys punnitaan. Juoksemalla liikaa ensimmäisenä vuorokautena saa euforisen tunteen omista kyvyistä ja erittäin liikuntakyvyttömän viimeisen vuorokauden. Jonkinlainen rehellinen käsitys omista kyvyistä omaa tulostavoitetta asetettaessa on tarpeen. Esimerkkinä mainitsen että kannattaa ehkä lähteä yrittämään kuuden päivän yhtämittaista liikettä jonkin ajatuksia rajoittavan kilometritavoitteen sijaan. Kirjoitan tämän tähän koska tiedän että muutama ensikertalainen mukaan lähtevä lukee tätä(kin) blogia.

Minulta kysyttiin TV-2 Inhimillisen tekijän kuvauksissa että pystyisinkö lähtemään samantien juoksemaan esimerkiksi 100 kilometriä. Vastasin että kyllä. Epäilemättä.
Vastaus olisi aivan sama jos kysytte että pystyisinkö nyt juoksemaan kuusi päivää yhtämittaa. Kyllä. Epäilemättä yhtään.
Kokonaan toinen tarina on sitten kuinka paljon kilometrejä kertyisi noiden kuuden päivän aikana. Kiinnostavampaa onkin syy. Miksi lähteä ylipäätään juoksemaan minnekään saati kuusi päivää yhtämittaa.
Minulta kysyttiin viimeksi viikonloppuna Helsingin Kalastajatorpalla tulevista juoksuista. Vastasin että jos löytyy maksaja niin lähdemme Kirsin kanssa juoksemaan maailman ympäri. Minä en tarvitse muuta kuin kulut peittoon, Kirsi sensijaan hieman palkkaakin. Luvattiin harkita. Minä myös. Ja jos lähdemme myös palaamme kierroksen tehneenä. Epäilemättä. Yhtään.
Rahako siis on motiivi ? Älkää nyt naurattako. Motiivi löytyy elämänmittaisesta matkasta. Henkisestä kasvusta ja ainutkertaisen elämän elämisestä Voiman kanssa.
Samasta syystä lähden Unkarin kevääseen. Kyseessä on kollektiivinen kokemus. Ystävien tapaaminen juosten. Vain harvat ja valitut kykenevät seurustelemaan liikkeessä kuusi päivää samanmielisesti. Ja ovat varmasti harjoitelleet kyetäkseen siihen. Tokihan kilpailu on kuuden päivän MM. Ehkä tosin hieman epävirallinen mutta kilpailuna ehdottoman virallinen ja tilastokelpoinen.
Minut on jossakin yhteyksissä tuomittu Jeesustelevaksi elämäntapajuoksijaksi ilman tuloshakuisuutta. Olen itse moneen otteeseen kertonut että en ole varsinaisesti motivoitunut enää vuosiin mistään kilpailemiseen tai normaaleihin tulostavoitteisiin tähtäävistä ajatuksista.
Kuitenkin on selvää että yritän aina parhaani kun numero on rinnassa ja kellot sekä mittarit vinkuvat kierros kierroksen perään. Kompetenssiksi voisin mainita vaikkapa vuoden 2014 viikot 20 - 23. Kilometriluvut viikossa olivat tuolloin 401 km - 397 km - 368 km - 456 km. Tuohon verrattuna kuusi päivää putkeen kuulostaa rantalomalta.
Matkantekoon on oltava hyvä syy - sitten se taittuu. Epäilemättä. Yhtään.

 VIIKKO 11. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo, sauna ja avantouinti sekä yksi 2,8 % olut. Helppoa mutta kankeaa.
Ti- Työpäivän jälkeen 8 km - 1.10. Helvetin vaikeaa.
Ke-Työpäivän jälkeen 8 km - 50 min. Aivan normaalia.
To-Helsinki Talosaaren lenkki 22 km - 2.26. Väsyttävän yksitoikkoista mutta aurinkoista.
Pe-Helsinki Ramsinniemi aamulenkki 8 km - 53 min. Jumissa. Venyttelyä.
      Ip. Helsinki Mustavuoren lenkki 14 km - 1.37. Raskasta.
La- Helsinki Talosaaren lenkki sisältäen pari kilometriä polkuja 25 km - 2.51. Aivan poikki.
Su- Aamupäivällä kävelyä Kirsin kanssa puolitoista tuntia. Mukavaa.
       Ip. Helsinki Mustavuori ja Ramsinniemi - 16 km - 1.35. Kevään paras tunne juoksusta tähän asti.

yhteensä 101 km - 11 tuntia ja 22 minuuttia

Jääkaapin termostaatti kotona hajosi maanantaina. Säästin rahaa vaihtamalla sen itse uuteen.

Menossa Unkaria kohti.

MUSTAN KURAN YLÄPUOLELLA

Pomppasi konstaapeli tielle kesken työpäivän. Harvinaisen hoikka. Tuli salakavalasti sähkötolpan ja liikennemerkin välistä. Pistoolitutka kädessä. Viittoi kääntymään sivukadulle. Käännyin.
Sivukadun parkkipaikalla oli pari maijaa ja pari tunnuksellista poliisiautoa ja yksi asiakas. Ajoin sivuun, sammutin auton ja avasin ikkunan. Toinen konstaapeli, rotevampi, lähestyi.
-Päivää, oli liikaa nopeutta.
-Päivää. Minusta ei lainkaan, vastasin. Mutta olen pahoillani kun on tuo koulukin tuossa vieressä.
Poliisi ojensi testerin ja pyysi puhaltamaan. Puhallettuani näytin taksin kojelaudalla olevaa alkolukkoa.
-On tässä puhallettu tänään jo omatoimisesti monta kertaa.
-Otatko ajokortin ja rekisteriotteen ja menet tuonne maijaan.
-Kuulepas, sanoin. Otan ajokortin, ammattiajoluvan, rekisteriotteen ja liikenneluvan. Taksamittarin asennuspöytäkirjan ja alkolukon asennus-ja kalibrointitodistuksen. Radioluvan ja rekisteriselvityksen sekä todistuksen työntekijän vakuutusturvasta. Mutta ennenkuin tulen sinne haluan tietää onko autonne katsastettu. Julkisuudessa on ollut tietoa että poliisilta on unohtunut autojen katsastus. Katsos minulla kun on direktiivit kunnossa. Aina virka-asun sukkien väriin asti.
-On se katsastettu. Mene sinne nyt vaan.
Otin dokumentit ja menin poliisiautoon. Sain rikesakon vähäisestä ylityksestä.
-Onko sinulla paljon sakkoja ?
Katsoin poliisia pitkään pyöreiden silmälasieni yli.
-Mitäs luulisit ? Kolmesta vuoden sisällä menee suoraan kortti ammattilaiselta vähintään kuudeksi viikoksi. Minulla on ollut kortti vuodesta 1982. Kai niitä yli kymmenen jo on. Mutta kortti ei ole mennyt koskaan.
-Hyvää päivänjatkoa.
-Samoin. Ei tästä kyllä kiittää voi, vastasin.

Miljardibisnes. Nimittäin taksiautoilu. Kuulemma. Julkisuudessa on kovasti keskusteltu että luvat pitäisi vapauttaa. Vapaita ne on nytkin. Ensin hankitaan kuljettajakoulutus ja tullaan alalle. Sitten myöhemmin lisäksi yrittäjäkoulutuksen saaneena voi anoa liikennelupaa ely-keskuksen virkamiehiltä. Vain ja ainoastaan he päättävät saako luvan. Ei kukaan muu.
Mutta tervetuloa mukaan. Minäpä kerron millaista se on.
Kesken kiivaimman pikkujoulusesongin laatukoulutettu taksi saa laatutilauksen hotelliin. Sieltä virkarouva vipuaa kyytiin. On hukannut toisen kenkänsä ja myös käsilaukkunsa. Vahvaan humalaan sisältyy myös morkkis kun todennäköiseti on saanut vierasta meisseliä mekkoonsa pikkujoulujuhlien jälkeen ja nyt on karu kotiinpaluun aika.
Kuljettaja ajaa rauhallisesti kohti annettua osoitetta. Rouva nukahtaa matkalla. Saavutaan ison omakotitalon pihaan. Pihassa on lasten leluja ja pari autoa yhteisarvoltaan reilu 70000 euroa. Kuljettajan lempeässä herättelyssä rouva saa sätkyn ja hyperventiloi. Oksentaa ohimennen kuljettajan päälle ja autoon sisälle. Alkaa kirkua että haluaa kotiin.
Tässä vaiheessa aviomies herää pihalta kuuluviin ääniin ja ryntää sisältä paikalle ritarin lailla. Kantaa rouvan sisään. Tai jos rouva on iso ja vetelä niin kuljettaja osallistuu kantoon myös. Matkalla rauhoitellaan heränneitä pellavapäitä jotka kurkkivat portaikossa. Että äidillä on vähän vatsa kipeä ja setä tässän isin kanssa vähän säätää.
Lopuksi käydään normaali turkkilainen hintakilpailu ulkona. Että mitä kyyti plus siivoukset maksaa. Ritari taipuu ja visa vinkuu. Luottokunta ottaa provision ja kuljettaja poistuu siivoamaan gourmeen takapenkiltä. Vuoro on ajettu siltäerää. 
Muisto elää vielä seuraavan kesän kuumana päivänä kun kuljettaja on odottanut kolme tuntia kyytiä helteessä ja vihdoin saa kympin lyhyen kyydin. Asiakas väittää että takapenkillä haisee oksennus.
Sukupuolten tasapuolisuuden nimessä on kerrottava siitäkin vapaapäivästä kun närkästynyt naisihminen soittaa. Että kun tämä meidän mies löytyi aamulla sammuneena eteisestä. Ja että sillä oli tämä taksikuitti taskussa ja siinä teidän numeronne. Ja että oli huulipunaa paidassa ja sepalus auki. Että mistähän se tuli kyytiin.
Siinä kun ensin huumorilla koittaa selittää että ei ole meidän miestä kun olen ihan normihetero. Niin sitten siellä puhelimessa huuto nousee falsettiin. Uhkaillaan taksitarkastajalla, poliisilla ja raastuvalla. Lopuksi kun saa ryittyä puheenvuoron ja selittää että hyvä pikkurouva mutta kun meillä on tämä vaitiololupaus kuten papeilla ja lääkäreillä ja että ei oikein voida kertoa ja niin edelleen.
Niin sitten palkinnoksi lopulta lyödään luuri korvaan ja huudetaan naisen sukuelintä ja käsketään haistamaan sitä myös ynnä syydetään muita oloa helpottavia termejä yli tarpeen. Että pidä siinä sitten vapaapäivää ajatukset erossa ammatista.
Linja-autoliitto on uutisissa ilmoittanut että on niin väärin tämä monopoli. Että he haluavat osingoille myös. Voisiko joku nyt selittää. Että mitenkä näitä huonokuntoisia sairaalasta kotiutujia sinne linja-autoon lastataan kun he eivät tahdo päästä edes henkilöauton kyytiin ?
Mitenkä siellä linja-autossa luodaan mukavat matkustusolosuhteet. Kun leikkaushaava on kipeä ja selkänojaa pitäisi kallistaa. Tai lastoitettu käsi tai jalka vaatii kummallista asentoa istua. Tai happipullot tai muut elämää ylläpitävät laitteet siihen viereen pakataan.
Ja kuka selittää että nyt täytyy istua siellä autossa kolme tuntia kun muita viedään siinä matkalla kotiin samalla. Suoraan ajaen matka kestäisi tunnin. Ja millä pääsette maaseudun pikkuteillä pihaan asti sillä linja-autolla saati kaupungissa kun kävelykyä ei ole. 
Onko kuljettajalla aikaa tehdä vähän lumitöitä ja saattaa mummu sisälle asti. Lasi vettä ja postien keruu. Loppuun neljä kertaa selvitys että kotonahan te rouva hyvä olette. Pihalta vielä soitto kotiapuun että olitteko tulossa heti. Meinaan kun se Elma tuli kotiin ja eikä yhtään tiedä missä on. Ja puhelu omaan piikkiin ettei tule heitteillejättöä.
Ja kuinkas sitten jos kyytiin tulee se kahden sodan soturi joka ei juurikaan enää pysty seisomaan ilman tukea. Ja pissattaa kolmenkymmenen kilometrin välein. Siinä kuljettaja ajaa sitten heti sivuun kun soturi ei jaksa pidättää seuraavalle huoltoasemalle. Soturi seisoo pitäen vasemmalla kädellä kiinni auton ovesta. Kuljettaja avaa vetoketjun ja tukee hartioista. Pääosin ei vastatuuleen siis. Ja kun se lihasmassa on vuosien varrella vähentynyt niin sitten ne housut putoavat nilkkoihin. Että ne muut siellä sitten tätä operaatiota mielenkiinnolla seuraavat.
Että kuka selittää soturille että kuinka syvään pitää pyllistää pientareella säästöjen nimissä että saavat herrat metropoleissa miettiä hyvinvointiyhteiskuntaa. Tai selittää että ei nyt onnistu Tampereella kulku kun Elisalla on Tukholmassa verkkovika.
Muistaako kukaan että taksiin alettiin maksaa pankkikortilla silloin kun linja-autoista sanottiin rahastajat irti. Tai että taksiliiton puheenjohtaja otti linja-autoliikennöitsijöihin yhteyttä ja kertoi että mitäs jos yövuoroja ajaisitte. Siellä olisi tarvetta. Valtio kun ei antanut taksiautoilijoiden lisätä kevyemmin varusteltuja lisäautoja ruuhkia tasaamaan.
Taksissa on 25 vuotta ollut tietokone. Hulluina meitä pidettiin kun kerrottiin että radioteitse kehitetään maksuliikennettä silloin 80-luvun lopussa. Nyt on käytössä itse kehittämämme ohjelmisto Kelan kanssa ja saadaan miljoonasäästöt jo nykyisilläkin kyytien yhdistelyillä ja käsittelyn helppoutena. Palkinnoksi ponnisteluista valtio puolitti auton verovähennyksen.
Viimeisenä esimerkkinä olkoon se nuori hupparipää joka taksiasemalla koitti pissata auton kylkeen. Kuljettaja lähti autoa siirtämään alta pois joten piripää potkaisi auton takasiipeen. Kääntyi sitten potkimaan jonossa seuraavaa taksia. Pistivät hupparipään nippusiteisiin ja soittivat poliisit paikalle. Saivat syytteen päällekarkauksesta joka tosin kumottiin. Hupparipää sai sakot vahingonteosta ja siveettömästä käytöksestä plus korvausvaateet lommoista. Vaatimukset liitettiin edellisten maksamattomien historiaan jatkoksi sivulle 10.
Vakuutusyhtiö maksoi korjaukset, alensi bonukset ja laskutti arvonlisäverot ja omavastuut autoilijoilta. Ja palkattomia päiviä riitti auton maatessa korjaamolla.

Kuten edelläkerrotusta huomataan niin ei auta mersut eikä suorat housutkaan. Autonajo on pieni murto-osa työstä, johon kuuluu erilaisten ihmisten kohtaaminen sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaatimustaso erilaisten vanhusten, vammaisten ja erityislasten kanssa toimimiseen on korkea saati yöelämän turvallinen ymmärtäminen.
Linja-autopuolella on jo nyt lievennetty reitteihin sitoutumista. Taksilla on päivystysvelvoite vaikka ei olisi ajoakaan. Kyseessä olisi linjaliikennöitsijöiden taholta pelkkä uuden monopolin luominen kevyesti varustetulla kalustolla yhteiskunnan tukemana ilman velvotteita ja lopulta hintojen nosto nykyisen laatukoulutetun tarjonnan vähettyä.
Että tervetuloa vaan mukaan yrittämään mutta samoilla velvotteilla. Ja etenkin olemaan ihminen ihmiselle.

Suomessa pärjäämisen ilmapiiri on osittain käsittämätön. Milloin kyräillään Portugaliin muuttavia suomalaisia eläkeläisiä verojen toivossa tai milloin Norjalaisia hiihtäjiä kun omilla on kuulemma väärät geenit. Milloin mitäkin uudistusta vasten perustuslakia runnotaan väkisin läpi rakennemuutoksen nimissä. Aina on jokin asia huonosti tai jostakin pitäisi pystyä säästämään. Ja kaikki heikoimmassa asemassa olevat saavat maksaa. Lapset, vanhukset, sairaat ja vammaiset ovat aina listalla kun vähennetään.

Vinkumisen sijaan olen itse tehnyt ja tekemässä edelleen valintoja. Laitan juoksukengät jalkaan ja otan pystypäin askeleet eteenpäin. Ihan itse. Ja maailma saa odottaa.
Lenkillä jätän alleni mustan kuran. Kaiken minkä yhteiskunta sankkana pilvenä ympärilleni työntää. Jos nykymenosta aikoo selvitä tervepäisenä on pakko radikaalisti valita. Muuten hukkuu mustaan kuraan.

VIIKKO 10. HARJOITTELUNI

Ma- 5 km - 36 min. Pitkä päivä töissä.
Ti- 20 km - 2.08.
Ke- 32 km - 3.34. Räntäsade.
To- Lepo, pitkä päivä töissä.
Pe- 15 km - 1.38.
La- 15,5 km - 1.42. Väsynyt.
Su- Aamupäivällä 8,5 km - 54 min. Erittäin liukas ja märkä jäinen tie.
       Ilta 5 km nastoilla - 38 min. Jätin kesken ja käännyin kotiin.

yhteensä 101 km - 11 tuntia ja 10 minuuttia

Viimeiset neljä viikkoa, kilometrit 102-94-100-101, ovat rohkaisevia. Silti kilometrejä on minun tasooni nähden aivan liian vähän.
Muutenkin touhu on kauniisti sanoen väkinäisen vaihtelevaa. Hermoille käypää, jäykkää fiilistä lisäsi viikolla vaihdelleet juoksualustan hirveät kelit. Vuoroin vettä,lunta ja jäätä sohjoineen. Aurinko, missä olet ? Esi isät, miksi tänne jäitte ? Miksi ette lämpöön hakeutuneet ?
Näistä on ennenkin noustu kevään lämpöön. Miksei nytkin.
Onhan päivä vielä huomennakin.

IRVISTELYJÄ

Viikolla istuin lenkin jälkeen vessanpöntöllä ja irvistelin märkiä vaatteita pois yltäni. Mieleen muistui vaarini irvistelleen vielä pahemmin - yhdellä kädellä kun oli vaikea pukea ja riisua. Mutta vaari sotaveteraanina ei valittanut. Hänellä oli asennetta.

Asennetta ei sensijaan tunnu kaikilta löytyvän nykypäivän armeijassa. Varusmiesten kunto kun kuulemma on huonoin vuosiin. Cooperissakin keskiarvo pyörii 2500 metrin tuntumassa riippuen lähteestä. Testin keskiarvoa alentavat ne joita ei huvita - kiertävät vain 400 metriä kävellen. 
Ei huvita ? Siis mitä käskettiin ? Entäpä jos olisi tositilanne ja käsketään ampumaan - ei huvita sittenkään vai ?
On olemassa tarina upseerista joka kotiintullessaan havaitsi murrosikäisen poikansa kavereineen kokoontuneen tietokoneen ympärille pelaamaan. 
Kone kiinni pojat ! Käsky oli ytimekäs. Perään seurasi toinen. Ulos !
Kone sulkeutui heti ja pian pojat olivat pihamaalla palloa pelaamassa. Kukaan ei siis kyseenalaistanut käskyä eikä sanonut että heitä homo voltti. Ehkäpä käskyn sisältö oli riittävän tehokas.

Riittävä sisällöltään on myös uusi kirja nimeltään Tupa ryskyi, parret paukkui. Kirjaan on kerätty Lönrotin ja kumppaneiden keräämistä runoista ne jotka puolitoista vuosisataa sitten kerrottiin iltojen iloksi ja opiksi.
Tässä kirjassa ruma sana sanotaan niinkuin se on.
---
nouskoon kiihko kiimasuosta
häkärä häjyn perästä.
---
kulli on kovempi
kuin sian torahammas
---
pillu juosta piiretteli,
kamarista kellarihin
---
joko täss´ on jortti käynyt,
punapää pulkahellut ?
---
Kanttia on ollut siis ennenkin. Rivot runot ovat häkellyttävän suoria. Suomen kielen seksisanakirja joka ilmestyi kaksikymmentä vuotta sitten sisältää 970 eri nimeä miehen elimelle ja kiveksillekin 170 eri ilmaisua.
Menneenä Kalevalan päivänä muistelin mitä kouluopetuksessa on kansaneepoksestamme jätetty vaivihkaa kertomatta. Runoissa kohtaavat mies ja nainen. Hauskoina ja vakavina. Opettavaisina ja räävittöminä. Ihan niinkuin ihmisen tosielämässä parhaimmillaan.

Aina kun jokin suuri kansainvälinen urheilutapahtuma on menossa kysellään kestävyysurheilun tilasta. Usein esiin nostetaan menestymättömyys ja asenteen puute. Ei ole huumoria eikä talvisodan asennetta. Sosiaalisessa mediassa nykyurheilijat ovat kovin korrekteja ja laimeita lausunnoissaan. Ollaan kaukana tosielämästä. Suoraan sanoen pikkuisen munattomia. Myös naiset.

Tosielämässä kun keskivertolahjakkuudesta tarkasti tieteellisesti mittaamalla harjoittaen otetaan maksimi ulos syntyy keskiverron maksimi.
Sensijaan kun urheilija harjoittelee mittareista välittämättä liikaa eli suomeksi sanoen paskatkin pihalle itsestään niin voi syntyä oma oivallus. Oivallus itsetuntemuksesta. Mitkä ovat heikkouteni ja mitkä vahvuuteni ?
Urheilija palaa epäonnistumisen jälkeen harjoittelemaan. Parantamaan heikkouksiaan ja kehittämään vahvuuksiaan omien tuntemustensa perusteella. Voi syntyä mestari. Pitää uskaltaa !

Pitää myös uskaltaa mennä ulos vaikka heikompaankin keliin. Suomalaiset eivät ole enää mitään ulkoilmakansaa. Ulkona urheilevien määrä on pieni ja huippuja syntyy harvakseltaan. Kestävyysharjoitus spinningissä ei paljon räntäsateen sietoa kehitä.

Kestävyysurheilu vaatii jatkuvuutta. Yksi jatkuvuuden alalaji on asenne ja suoruus. Niiden alalajit taas rohkeus ja järjenkäyttö.
Pitää uskaltaa jotta sitten joskus ei harmita. Pitää uskaltaa irvistellä itselleenkin.

VIIKKO 9. HARJOITTELUNI

Ma- 18 km - 1.52.
Ti- 10 km - 1.06.
Ke- päivä 13 km - 1.23.
       ilta 15 km - 1.40.
To- 10 km - 1.06.
Pe- Lepo ja pari kaljaa.
La- 20 km tiellä osin jäisellä - 2.08.
Su- erikoisharjoitus poluilla, moottorikelkkaurilla ja umpihangessa 14 km - 1.45.

viikko yhteensä 100 km - 11 tuntia

Alan saada henkeäkin jo juostessani. Kauhulla muistelen Joulukuun vaikeimpia aikoja. Kaikkia saatanan mykoplasmoja sitä saa kakoa ulos kuukausikaupalla.
Unkari lähenee ja ajatukset ovat alkaneet muotoutua. Kun nyt ehtisi kuntoon niin saisi käsityksen otettavan riskin laajuudesta.
Jokatapauksessa olisi mukava sanoa Onnille  lähtöviivalla että Let`s Dance. Linkki vie hyvään blogikirjoitukseen asenteesta.

HELMIKUUN SUMMAUS

Juoksua 365 km - 38 tuntia 48 minuuttia

ps. Hyvä Pertti Kurikan Nimipäivät ! Teillä on asennetta !

MAHDOLLISUUS

Ultrajuoksun muodostuessa elämäntavakseni olen ollut etuoikeutettu löytämään tasoja jotka ovat saavuttamattomissa niiltä joilla rohkeus ei riitä tavanomaisuudesta poikkeaviin valintoihin.
Juoksun terapeuttinen vaikutus on helppo kokea. Mennään ulos raittiiseen ilmaan ja hengästyen laitetaan ajatukset kiertämään hieman vilkkaammin. Samalla kuntokin kasvaa. 
Sensijaan henkisen kasvun mahdollisuus on jo huomattavasti vaikeampi. Äärimmäinen suoritus ei ole automaatti johonkin "parempaan" tai muuhun tavanomaisen kokemuspiirin ulkopuoliseen ja maailmoja avaavaan kokemukseen.

"Kaikki haluaisivat voida paremmin." Lainaus on erään suuren psykiatrisen sairaalan ylilääkäriltä.

Niinpä. Mutta kuinka paljon keskimääräinen ihminen on valmis tekemään itse paremman vointinsa eteen ?
Jatkoksi tähän voisi kysyä että mikä on paremmin ? Enemmän ? Keskiverto todennäköisesti edustaa jotakin tavanomaisesta poikkevaa illuusiota jostakin henkisestä voimasta tai kenties tasapainosta.
Vastapainonahan hyvälle ololle ihmisillä yleensä jylläävät arkihuolet tai muut nyky-yhteiskunnan tuomat henkiset saasteet käsittämättömine vaatimuksineen.

Ultrajuoksijana koen jatkuvasti sellaisia tilanteita joissa kysyn itseltäni : "Miksi ihmeessä teen tätä itselleni." Esimerkiksi harjoitellessani liukkaalla alustalla talvessa kipein jaloin aivan liian väsyneenä. Tai kilpaillessani palautumattomana.
Ristiriidat muun niin sanotun normaalin elämän vaatimusten kanssa aiheuttavat saman kysymyksen. Miksi olen taas täällä lenkillä vaikka taloudellinen tilanne vaatisi pitkää päivää leipätyön ääressä. Miksi tähtään ratkaisuihin jotka eivät edusta normaalia elämää vaan avaavat mahdollisuuksia juosta aina vain enemmän ja keskittyneemmin. Juosta vapaana ?

Verrattuna uskontoihin tai elämänkatsomuksiin ultrajuoksussa ei ole valmiita ohjeita tai oppeja. Harjoitusohjelmat tähtäävät vain fyysisyyden kehittämiseen. Henkisten ominaisuuksien kehittämiseen käytetään usein muita ulkopuolisia keinoja.
Harva tulee huomanneeksi että juuri sillä hetkellä kun voimat juostessa loppuvat paras ratkaisu löytyy itsestä. Tuolla hetkellä on mahdollista löytää itsestään uusia voimavaroja. Edellytyksenä on henkinen kasvu.
Henkinen kasvu on yksinkertaisuudessaan asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen ja etenkin niiden rehellistä myöntämistä itselleen. 
Miksi juoksu ei etene ? Olenko nukkunut tarpeeksi?  Entä syönyt ? Syönyt oikein ? Vaivaako mieltäni jokin muu ulkopuolinen asia jolloin keskittyminen häiriytyy ? Olenko juossut liikaa tai liian vähän ? Ja niin edelleen.
Lopulta tulee väistämättä se tärkein kysymys. Miksi juoksen ? Onko tärkeintä ennätys, voitto vai se että ei ei menetä kasvojaan ? Vai onko muutakin ?
Voisiko olla niin että mukana oleminen riittää ? Ystävien tapaaminen ja kannustaminen ? Ympäröivän luonnon kanssa yhtä oleminen ? Vai löytyykö se ydin yksinäisyydestä - hetkestä juoksun kanssa ?
Ymmärtäessään oman totuutensa juoksija tuntee olevansa vapaa. Askel kevenee ja tarkoitus kirkastuu. Päämäärä on helpompi saavuttaa kun löytää mahdollisuuden. Mahdollisuuden henkiseen kasvuun.

VIIKKO 8. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km helppoa juoksua tiellä - 53 min.
Ti- 14 km illalla pimeässä - 1.37.
Ke- 10 km illalla pimeässä - 1.10.
To- 34 km Tampereen Hervannasta kotiin jäisiä pintoja pitkin - 3.36. 1 geeli ja litra vettä.
Pe- 10 km - 1.03. Illalla sauna ja avantouinti.
La- Aamupäivällä 3 tuntia lumikengillä Kirsin kanssa Virtain Torisevalla.
       Iltapäivällä 6 km verryttelyä nastoilla - 46 min. Aivan poikki.
Su- Aamupäivällä kävelyä lumipyryssä Kirsin kanssa tunti.
       Iltapäivällä 12 km - 1.13. Mäkinen ja luminen reitti.

yhteensä juoksua 94 km - 10 tuntia ja 18 minuuttia

Kohtuullista jatkuvuutta. Kuukauden vaatimaton tavoite on 350 km harjoittelua, joka on helposti saavutettavissa ilman sairasteluja.
Aika maltillisiin määriin saan tyytyä mutta ne eivät ole este juosta Unkarissa hyvin tai jopa paljon. Sensijaan väkisin tiettyjen menneiden numeroiden tuijottaminen ei takaa mitään muuta kuin jatkuvan turhan henkisen paineen.
On mentävä sillä mikä luonnostaan tulee ja etenkin minkä tässä tilanteessa kokee kehittäväksi.
Viimeisen puolen vuoden harjoittelun määrän keskiarvo on niukasti yli 300 km per kuukausi. Tämä on minulle vähän mutta tyhjää parempi...

Lumikengillä pääsee erikoisiin paikkoihin.

Chia fresan lisäksi on syytä maistaa makkaraa välillä.

Torisevan jylhyyttä.

Juokse tässä sitten turvallisesti ja rennosti ?

LOPPUUN MENNEEN VIIKON ÄLYTTÖMIN UUTINEN :

Tampereella oli useiden liikennevalojen kanssa ongelmia. Kaupungin mukaan liikennevalot olivat kehittäneet itseään vastaan datamyrskyn ja tämän eräänlaisen itse itseään vastaan kehittämänsä palvelunestohyökkäyksen takia eivät toimineet.
Aikanaan kun kysyttiin liikenneinsinööriltä että miksi valot palavat kaikkiin suuntiin punaista yhtäaikaa niin vastaus oli että eivät ne voi vihreätäkään palaa kaikkiin suuntiin yhtäaikaa. Tällä logiikalla kun hommia hoidetaan niin kotiin juokseminen onkin äkkiä erittäin fiksu valinta.
Hankkikaa nyt keinoälyä tai oikea elämä äkkiä jostakin !!!

Uutinen

LEIKKI JATKUKOON

Juoksin viikon leikkien. En tarkoita että juokseminen olisi minulle aina helppoa tai leikintekoa. Jo vuosia sitten otin kivun kaveriksi pitkille lenkeille. Senjälkeen en ole koskaan ollut yksinäinen mutta en aina ole kyennyt leikkimäänkään.
Yritin juosta niin ettei jäisi jälkiä. Ylävartalo suorana, lantion alla jalat lyhyellä askeleella vain hetken maasta ponnistaen. Leuka ylhäällä eteenpäin katsoen. Kädet sivulla lähellä kylkiluita.
Juoksin niin että en joutunut puristamaan. Valmiina kuitenkin jokahetki pyrähtämään täyteen vauhtiin. Juoksin itselleni. Juoksin harjoitellakseni. Juoksin koska rakastan vapauden tunnetta juostessani.
Ihminen on luotu juoksemaan pitkiä matkoja. Aivoja sensijaan ei. Eikä ympärillä vaikuttavassa 2000-luvun maailmassa edes tarvitsisi juosta. Mutta minä rakastan juoksemista. Juoksemisen vapautta. Yksinkertaisuutta, toistavaa ja eteenpäinvievää liikettä ja luontoa ympärillä vaihtuvassa kuvassa silmieni edessä.

Voisin sanoa olevani puolimatkassa. Olen sillä rajapyykillä, jonka koskaan en uskonut tulevan. Jos ohitan tämän rajan, niin paluuta ei enää ole. Perusperiaatteeni, että juoksemiselle ei koskaan saa antaa kokonaan itseään, alkaa rakoilla. Houkutus on suuri ohittaa tämä viimeinen raja ja katsoa kortit loppuun asti.
Lukijani ovat varmasti panneet merkille sisäiset ristiriitani. Viimeaikoina olen käynyt varsin syviä keskusteluja itseni kanssa. Mihin olen juoksussani matkalla ja etenkin mihin haluan olla matkalla ? Vain yksi kuva on kirkastunut : loppuun asti tämä katsotaan.
Viimeaikojen vaikeudet ovat vain lisänneet kiinnostusta rajan ylittämiseen. Nyt tiedän että sydämeni ei ole paksuuntunut liiaksi kilometrien myötä. Vanhemmalla teuraalla on siis vielä kilometrejä edessään siltäkin osin. Muutenkaan en ole koskaan uskonut että tietyn ikäisenä tai jo tietyt asiat kokeneena ei voisi löytää uutta tai tehdä toisin.

Pidän inhimillisen suorituskyvyn rajana harjoittelussa 300 km juoksumäärää viikossa. Tämä siis ilman dopingia puhtaasti juosten. 200 km on jo erittäin paljon jatkuvasti juostuna ja yleensä riittää isompiinkin haaveisiin - valitettavasti väärin rytmitettynä myös vammautumiseen. Jokatapauksessa noilla etenee jos on henkinen kapasiteetti kunnossa.  Palkkatyötätekevä amatööriurheilijahan piirtää itse rajansa ja usein perheensä kanssa neuvotellen. 
Kerron näkemykseni harjoittelumäärästä siksi että jatkuvasti tätä kysytään. Paljonko on paljon. Helvetistäkö minä tiedän ? Kokeilkaa jos uskallatte.
Yleisin kestävyysurheilijan äkilliseen kuolemaan johtanut syy on sydänlihaksen liiallisen paksuuntumisen aiheuttama kammiovärinä tai siitä johtuva sydänpysäys. Kirjoittaessani, että en halua niiden sankarinylkyttäjien joukkoon jotka vuosi vuodelta nostavat harjoitusmääriään vain sokean itsetarkoituksellisesti, tarkoitin juurikin näitä juoksuhistorian surullisia tapauksia. Ja juuri tästä syystä minäkin testautan itseni asiantuntijoilla tarpeen tullen. Kuitenkin teen itse omat valintani sanovat he mitä tahansa ja vastaan niistä myös itse.
Yksi esimerkikki äkkikuolemasta on Caballo Blancon traaginen menehtyminen. Tosin tässä tapauksessa nyrkkeilyuran aikana nautittiin varmasti jotain muutakin kuin pyhää chia frescaa. Caballon kerrotaan juosseen parhaimmillaan jatkuvasti 270 km viikossa. Otin hänet esimerkiksi koska hän vei juoksun yhtä pitkälle kuin minä aion tulevina vuosina viedä.

Julkisesti olen omista visioistani kirjoittanut tässä blogissa aiemmin lähinnä viittauksin. Olen luvannut muuttaa matkailuautoon asumaan ensi vuoden aikana. Myydä lähes kaiken saadakseni mahdollisuuden tehdä vain yhtä asiaa : juosta.
Asia ei ole ihan noin yksinkertainen eikä suoraviivainen kohdallani. En ole elämässäni onneksi yksin. Houkutus muuttaa elämänsä luontoon yksinäisyyteen ja juoksemaan on suuri mutta kääntöpuolena menettäisin järkeni - siis loputkin siitä. Lisäksi työllistän yhden ihmisen ja olen vastuusssa hänen työpaikastaan kuten omastanikin.
Kaikkea ei voi eikä kannatakaan jättää taakseen juoksun takia. Tarkoin harkittu ratkaisuni kulkee keskitietä. Arki jatkuu mutta ensivuoden lopulla se saa yhä enemmän odottaa minua lenkiltä takaisin. Elän vain kerran ja aion myös toteuttaa haaveeni ennenkuin on myöhäistä.

Viime vuosina olen ollut onnellisimmillani herätessäni matkailuautostamme aamulla jonkin Norjalaisen vuonon pohjukasta lähtevän laakson äärimmäisessä peränurkassa. Puhelin ei kuulu eikä internettiä ole lähelläkään. Lukuunottamatta luonnon ääniä ei kuulu mitään muuta.
Syödessäni aamiaista olen katsellut virtaavaa vettä ja tähynnyt tuntureille. Sitten olen lähtenyt kevyen repun kanssa juoksemaan ylös mielessäni jokin hahmotelma päivän pituudesta. Kokemukset ovat olleet puhuttelevia pohjia myöten. Illuusio vapaudesta on muuttunut todeksi
Ystävistäni vain Raine on kokenut kanssani tunturituulen juosten siellä jossakin. Kirsin kanssa olemme vaeltaneet. Kysykää heiltä mitä tarkoitan kun sanon että lähemmäksi Jumalaa ette pääse muualla kuin siellä ylhäällä. 
Yksin lähteminen erämaahan on aina riski. Jos en jostakin syystä poluiltani palaa elävänä niin voin vakuuttaa että se on ollut sen arvoista. Aivan kuten kaikki muutkin tekemäni juoksut rajalla joko numeron kanssa tai ilman.

Lukijalle voin antaa konkreetin esimerkin nykytilanteestani. Iltapäivän kahvitauolla työkavereiden kanssa virkavaatteet päällä olen aivan kuin yksi heistä. Kritisoimme kalliita vakuutusmaksuja ja heikkoa taloustilannetta. Kerrotaan meheviä takapenkin tarinoita ja palataan yksitellen ratin taakse töihin.
Ero tulee sitten kun työkaverit vielä istuvat autoissaan ahnehtien viimeisiä tunteja ajovuoroistaan. Minä olen lopettanut ajat sitten, pukenut lenkkivaatteet päälle ja juossut jo tunnin kun he vasta ajavat kotipihoihinsa ja nousevat kankeasti pitkän istutun päivän jälkeen ulos autoistaan.
Minulle on siis aivan turha tulla esittämään pidempiä työaikoja tai muita velvotteita. Prioriteettini ovat täsmälleen asetetut palvelemaan minua ja juoksuani. Tässä itsekkyys menee kaiken edelle. Jos ei kelpaa niin voin kadota horisonttiin - juosten.

Juoksemisesta on siis tullut minulle vahva elämäntapa. Tämä ei edelleenkään tarkoita että pyrkisin elämässäni tilanteeseen jossa vain ja ainoastaan juoksen. Sensijaan pyrin tilanteeseen missä pääsen pääosan vuodesta juoksemaan vapaana eripuolilla maailmaa ja kohtaamaan luontoa ja ihmisiä matkojeni varrella.
Ainoaksi elämän sisällöksi juoksusta ei kuitenkaan ole mutta sen siivellä pääsen vapauteen. Jos ette usko niin juoskaa yhtä kauas kuin minä ja huomaatte että on pakko uskoa.

VIIKKO 7. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- Lepo
Ke- Reippaampaa 15 km - 1.25. Osittain jäinen tie, ei nastoja, otsavalo, 11 km väliaika 1.03.
To- Iltapäivä 20 km - 2.10. Tiellä tasaista.
       Ilta 5 km - 35 min. Kotitiellä pure grit-tossuilla vapaasti palauttaen.
Pe- Aamupäivällä 15 km - 1.40. Lenkistä ensimmäinen kilometri kävellen.
       Ilta 5 km - 34 min. Kotitiellä nastoilla. Lenkin jälkeen avantoon.
La- Aamupäivällä 8 km - 53 min. Elimistöä herätellen.
       Iltapäivällä 15 km - 1.37. Lenkistä 1 km umpihankea.
Su- Aamupäivällä lumikengillä 1.45 Kirsin kanssa metsässä. Pakkasta - 11 astetta ja aurinkoa !
       Iltapäivällä tiellä 19 km - 2.07. Pakkasta - 4 astetta ja aurinkoa !

yhteensä juoksua 102 km - 11 tuntia ja 1 minuutti

Viikolla Helsingin Sanomat kertoi ultrajuoksijoiden (amerikkalaisten) käyttävän kannabista kivunlievennykseen. Runners World on kirjoittanut aiemmin montakin kertaa ultrajuoksijoiden käyttävän milloin mitäkin. Aihe on aina kuitattu että petkuttaminen on epäeettistä ja case is closed.
Ultrajuoksu ei eroa mitenkään muista urheilulajeista siinä että paskapäitä mahtuu joukkoon aina. 
Moni erittäin lahjakas ja filosofinenkin ultrajuoksija on myöntynyt sponsorien lähettilääksi saadakseen tehdä asiaa mitä rakastaa eikä menestyksen muuttamista rahaksi voi tällöin kritisoida. Nämä ovat omia valintoja.
Sensijaan jos menestys hankitaan lääkkeillä pilvessä pumpaten niin aikanaan vääryydestä saa maksaa varmasti. Vaikkapa terveyden menetyksellä kun se muutenkin näissä leikeissä on kovilla. Tai sitten henkisenä romahduksena, valintojensa kanssa kun joutuu (saa) elää loppuun asti.
Itse en edes ajattele lähtöviivalla onko kaveri vieressä puhdas vai ei. Minulle riittää kun tiedän että itse olen ja olen myös testattavissa koska tahansa, missä tahansa.

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.

VASTATUULEEN

Jos joku odotti minulta hurjia juoksumääriä tälle keväälle kesäisen tuhannen mailini perusteella niin nyt hän saa luvan pettyä. Yksi pettyjistä olen myös minä itse. Toisaalta itse osasin aavistella vaikeuksia mutta en näin pahoja.
Tämän viikon sunnuntain harjoituksessa myrskytuuleen tarpoessani kulminoitui epätasainen syksy ja vaikea vuodenvaihde sairasteluineen ja väsymyksineen - koko touhu on yhtä pelkkää raivoisaa vastatuulta.
Ystäväni Onni kysyy omassa blogissaan osuvasti että "Kuka näitä lenkkejä oikein tekee ?"
Minulla on 23 vuoden kokemus tuohon kysymykseen vastaamisessa. Oma vaatimustasoni itseäni kohtaan on ollut säälimätön mutta ei mieletön - ainakaan jatkuvasti - näiden vuosien mittaan.
Sensijaan minä kysyn usein itseltäni että "Miksi näitä lenkkejä pitää tehdä ?" Vastaukseksi olen useimmiten saanut tavoitteellisen juoksemisen vaatimuksia. On juostava niin ja niin paljon jotta sitten kilpailussa kykenee juoksemaan niin ja niin paljon. Tai ainakin pitäisi pystyä.
Vuosien varrella matkallani on ollut paljon kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Milloin olen istunut sairaalan huoneessa kannustamassa nuorta syöpää sairastavaa, milloin olen lenkeillä tai kisoissa saanut vastata mitä moninaisimpiin kysymyksiin. Olen saanut paljon mutta myös yrittänyt antaa paljon.
Ensimmäisen kerran olen pysähtynyt miettimään omaa jaksamistani. En ole masentunut enkä loppuunpalanut. Harjoittelumotivaatio olisi kunnossa jos juoksu sujuisi. Kokemukset nykyisestä harjoittelusta ovat pääosin positiivisia mutta jatkuva taisteleminen palautumattomuuden kanssa vie positiivisuuden ja syö henkisiä voimavaroja kohtuuttomasti.
On pakko antaa periksi vähän. Minähän en mottoni mukaan luovuta koskaan. Niinhän se oli ?
Minä en missään tapauksessa halua liittyä siihen sankarinylkyttäjien kerhoon joka vuosi vuodelta vain nostaa harjoittelumääriään palaen lopulta täysin puhki niin fyysisesti kuin henkisestikin. Aivan sama tilanne oli vuosia sitten kun lopetin mittaamasta vuosittain mihin aikaan pystyn vaikkapa maratonin juoksemaan tavoitteellisesti harjoitellen.
Luopumalla pakonomaisuudesta olen päässyt pidemmälle matkassa mitaten kuin useimmat muut. Kuitenkaan tuloksilla pätemisessä, ei ajan eikä matkan, ole kestävää merkitystä. On siis oltava muita syitä tehdä matkaa.
Liikkumisen tai minun tapauksessani ultrajuoksemisen perimmäinen syy on elämän tarkoituksen löytäminen. Juosten en sitä kuitenkaan koskaan löydä. Sensijaan juoksu avaa ajan ja tilan tarkastella maailmaa ja koko elämää.
Olenko väsynyt tavoitteelliseen juoksemiseen ? En pysty vastaamaan tuohon kysymykseen tyhjentävästi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää juosta kevät itseään kuunnellen kohti Unkarin kuutta kevätpäivää. Sen jälkeen on välitilinpäätöksen aika.


VIIKKO 6. HARJOITTELUNI 

Ma- 20 km tiellä tasaista - 2.14.
Ti- Iltapäivällä 10 km - 1.05. Huonoa palautumista.
Ke- 15 km tiellä - 1.38. Väsynyt, huonosti palautunut.
To- Lepo
Pe- 10 km tiellä - 1.07. Erittäin väsynyttä juoksua.
La- Perinteistä hiihtoa keskivauhdilla Ellivuoren Pirun lenkillä 11 km - 54. min. Heti perään juoksua nastoilla tiellä ja polulla 8 km - 53 min. Hiihto helppoa, juoksu vaikeaa.
Su- Perinteistä hiihtoa myrskyssä roskaisella ladulla ja umpisessa 5 km - 47 min. Heti perään juoksua nastoilla tiellä ja latu-uralla 5 km - 38 min.

yhteensä juoksua 68 km - 8 tuntia ja 14 minuuttia

TYHJÄT KUORET - VASTAUKSIA LUKIJOIDEN KYSYMYKSIIN

Kaikenlainen vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa on yksi elämän suoloista. Työssäni asiakaspalvelijana tosin joskus tuntuu että se on myös yksi elämän suolista. Meitä on monenlaisia kuoriensa sisällä.
Blogiakirjoittavana ultrajuoksijana saan tasaisesti kannustusta ja kysymyksiä sähköpostiini, joka löytyy blogin oikean sivupalkin yläosasta. Kysymykset koskettavat usein harjoittelua tai ravintoa mutta usein myös henkisestä puolesta halutaan tietää enemmän. Kysymyksistä heijastuu että ihmiset haluavat sisältöä elämäänsä, jotakin jota ei voi ostaa.
Yhdessä viimeisimmistä yhteydenotoista kysyttiin Jeesustelusta. Positiivisessa mielessä tuota hauskaa termiä käyttäen kysyjä halusi tietää mitä löytyy mieleni takaa kun omat voimat loppuvat. Mistä transsendenssi ja etenkin usko etenemiseen löytyvät ?
Ultrajuoksijana olen ohittanut sen vaiheen jossa pelkästään tuijotetaan numeroita ja haasteita sekä pyritään aina parempiin suorituksiin. Tässä yhteydessä en malta olla kysymättä että mikä sitten on parempi suoritus ? Millä se mitataan ? Ajalla, kilometreillä ja etenkin mihin sitä verrataan ? Omiin vai toisten suorituksiin ? 
Verrataanko haaveisiin - toivottavasti vain omiin haaveisiin ? Juoksemalla päteminen voi olla vaarallista. Ainakin siinä vaiheessa kun tajuaa että ikuista nuoruutta ei olekaan ja että 5000 km vuodessa juoksemalla saavutti parempia tuloksia kuin 7000 km juoksemalla.
Tämä ei tarkoita minun kohdallani että en haluaisi juosta enemmän kilometrejä kisoissa tai harjoituksissa kuin ennen. Päinvastoin. 
Sensijaan se tarkoittaa että haluan voida henkisesti hyvin juosten. Tai saivarrellen -  voida henkisesti hyvin ja juosta. 
Tässä Uskolla on suuri merkitys. Miten voit uskoa itseesi jos et usko mihinkään muuhunkaan ?
En lähde tässä vääntämään niiden kanssa jotka eivät halua Jeesustella. Sensijaan epäilijöitä kehotan tutkimaan historiaa. Silloinkin osattiin lukea ja kirjoittaa. Jopa hiukan pidempiä tekstejä kuin twitter tai facebook vaativat. Mutta varokaa - saatatte alkaa miettiä olemassaolonne perusteita.
En pyri todistamaan tässä mitään. En liioin selittämään tai edes perustelemaan. Enkä tyrkytä.

Sensijaan kysyn :

Oletko varma että et ole tyhjä kuori ?
Onko hommat menneet siihen että käyt töissä ja vapaalla olet jatkuvassa syöksylaskussa ? Eikö mikään enää tunnu miltään ? Eikö mikään enää riitä ? Tai onko tasaisen harmaata - tuntuuko että kaikki on koettu ?
Vai etkö uskalla kuunnella hiljaisuutta ?

Itse olen kokenut ultrajuoksujeni yhteydessä varsin paljon Voimaa. Olen kokenut voimakkaasti että matkallani on tarkoitus ja että rinnallani kuljetaan. Suinkaan näissä kokemuksissa en ole ollut aina väsynyt tai jossakin äärirajoilla.
Tajutessaan rajallisuutensa ultrajuoksijan on tietyllä tavalla pakko kääntyä etsimään henkistä voimaa jostakin. Etenkin jos mielii jatkaa matkaa. Tätä voimaa on erittäin vaikea löytää tyhjästä kuoresta vuosien vieriessä ja kilometrien karttuessa. 
On oltava jotakin joka kantaa tiukassakin paikassa. Pelkkä hetken lepääminen ja tankkaus eivät riitä. Pelkkä itseluottamus ei riitä.

Ette usko vai ? 

Yrittäkää juosta vaikka 1000 mailia yhtämittaa. Saatte varmasti vastauksia matkanne varrelta. Tai sitten ette pääse perille. Joskus toteutuvat molemmat vaihtoehdot. Hyvä niinkin.
Sanotaan usein että joku on "kova". Että pelkkä menestymisen halu riittää itsensä pakottamiseen yli rajojen. Tämä on totta mutta entä sitten kun juoksut on juostu ? Millä kuori sitten täytetään ? Helpostihan se käy. Posket alkavat näkyä takaapäin. Ja niin edelleen.
Minun mieleni takana on nöyryys. Käsitys siitä että olen niin hyvä kuin viimeinen juoksuni oli. Voin olla myös huono. Minun ei tarvitse todistaa mitään juoksemalla eikä ylipäätään muutenkaan. Yksinkertaisesti siksi voin olla oma itseni ja sellaisena myös kelpaan. Kuoreni ei ole tyhjä koska olen avannut sen Voimalle.
Olen myös yhtä ristiriitainen kuin kuka tahansa. Elämä vaatisi usein aivan muuta kuin juoksemista mutta olen valintani tehnyt. Luovun paljosta jos sitten tilallekin saan paljon.
Päivästä päivään juoksemisessa on riemullinen oivallus Voiman kokemisesta. Sellainen on päiväs kuin on voimas ja toisinpäin. Jos ei tänään niin sitten ehkä huomenna.
Positiivisuus syntyy helpotuksen tunteesta että sitten kun viimeinen kilpailu on juostu, viimeinen mitattu suoritus suoritettu niin matka yllättäen jatkuukin edelleen. 
Ja mieluusti juosten. Vapaana.

---
Nämä ajatukset syntyivät 1000 Mailia Elämälle juoksuun valmistautuessa. Myöhemmin ne syvenivät 3100-mailin kilpailuun osallistumispäätöksen ohessa. Huomasin että harjoittelustani on ollut välillä kateissa jotakin. Jotakin perustavanlaatuista.
Kadonnut on vaihteeksi löytynyt. Se on merkitys. Ikäänkuin olen hyväksynyt että joskus tämän tavoitteellisen juoksemisen täytyy loppua.
Todennäköisesti minua ei kutsuta 3100-mailin kilpailuun vielä tällä kokemuksella. Oma ajatus ensin oli että eikö mikään riitä ? Toisaalta jos kutsutaan niin olen valmis.
Onhan näitä välietappeja juostavaksi jos terveys kestää. Ensin taas Unkari 6-päivää nyt toukokuussa. Sitten ilokseni huomasin että kesällä 2016 on mahdollisuus juosta Puolasta Pohjois-Espanjaan. 60 päivää aikaa ja noin 4000 km. Trans Europa Footrace järjestetään jälleen tauon jälkeen. Pitäisikö yrittää ?
Vapaus on toivottavasti vielä kaukana...
---


VIIKKO 5. HARJOITTELUNI

Ma- tiellä tasaista 8 km - 46 min., pitkän työpäivän päälle.
Ti- tiellä tasaista 8 km - 53 min., pitkän työpäivän päälle.
Ke- erittäin vaativalla, lumisella polku/tie reitillä 15,5 km - 1.45.
To- tiellä tasaista 15 km - 1.38.
Pe- Sasi-Palkontie 26 km - 2.56. Murhaava tuuli puhalsi.
La- Ap. Kirsin kanssa kävelyä 30 min. Ip. 15 km tiellä - 1.31.
Su- 15 km hirveässä lumipyryssä - 1.44.

yhteensä 102,5 km - 11 tuntia ja 13 minuuttia

Kahden kuukauden takeltelu sairastamisen myötä alkaa olla ohi. Tuntuvat tänävuonna nämä virukset muillakin kestävyysurheilijoilla olevan pitkän kaavan mukaisia.
Ultrajuoksuharjoittelussa on AINA kysymys kuormituksen hallinnasta. Ylläolevalla viikolla lauantain ja sunnuntain lenkit ovat täsmälleen samalla reitillä tehtyjä. Kuitenkin täysin eri harjoituksia molemmat ja vielä erilaisia vaikutuksiltaankin. Lauantai helposti lasketellen ja sunnuntai lumessa kahlaten.
Sairastelun jälkeen ei ole syytä ylilyönteihin vieläkään. Moni luulee palautuvansa kaikesta samantien ja väsyttää parasympaattisen ja sympaattisen hermostonsa loppuun. Myös minulla on tähän jatkuva riski olemassa joten vaatii viisaita askelia tästäkin eteenpäin.

Lunta, lunta ja lunta - nyt sitä on.

TAMMIKUUN 2015 SUMMAUS

Juoksua 302 km - 32 tuntia ja 25 minuuttia
Lisäksi perinteistä hiihtoa ja kävelyä mutta niitä ei lasketa vieläkään. 

Iloinen yllätys että orkideani kukkii kesken talven.