VASTATUULEEN

Jos joku odotti minulta hurjia juoksumääriä tälle keväälle kesäisen tuhannen mailini perusteella niin nyt hän saa luvan pettyä. Yksi pettyjistä olen myös minä itse. Toisaalta itse osasin aavistella vaikeuksia mutta en näin pahoja.
Tämän viikon sunnuntain harjoituksessa myrskytuuleen tarpoessani kulminoitui epätasainen syksy ja vaikea vuodenvaihde sairasteluineen ja väsymyksineen - koko touhu on yhtä pelkkää raivoisaa vastatuulta.
Ystäväni Onni kysyy omassa blogissaan osuvasti että "Kuka näitä lenkkejä oikein tekee ?"
Minulla on 23 vuoden kokemus tuohon kysymykseen vastaamisessa. Oma vaatimustasoni itseäni kohtaan on ollut säälimätön mutta ei mieletön - ainakaan jatkuvasti - näiden vuosien mittaan.
Sensijaan minä kysyn usein itseltäni että "Miksi näitä lenkkejä pitää tehdä ?" Vastaukseksi olen useimmiten saanut tavoitteellisen juoksemisen vaatimuksia. On juostava niin ja niin paljon jotta sitten kilpailussa kykenee juoksemaan niin ja niin paljon. Tai ainakin pitäisi pystyä.
Vuosien varrella matkallani on ollut paljon kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Milloin olen istunut sairaalan huoneessa kannustamassa nuorta syöpää sairastavaa, milloin olen lenkeillä tai kisoissa saanut vastata mitä moninaisimpiin kysymyksiin. Olen saanut paljon mutta myös yrittänyt antaa paljon.
Ensimmäisen kerran olen pysähtynyt miettimään omaa jaksamistani. En ole masentunut enkä loppuunpalanut. Harjoittelumotivaatio olisi kunnossa jos juoksu sujuisi. Kokemukset nykyisestä harjoittelusta ovat pääosin positiivisia mutta jatkuva taisteleminen palautumattomuuden kanssa vie positiivisuuden ja syö henkisiä voimavaroja kohtuuttomasti.
On pakko antaa periksi vähän. Minähän en mottoni mukaan luovuta koskaan. Niinhän se oli ?
Minä en missään tapauksessa halua liittyä siihen sankarinylkyttäjien kerhoon joka vuosi vuodelta vain nostaa harjoittelumääriään palaen lopulta täysin puhki niin fyysisesti kuin henkisestikin. Aivan sama tilanne oli vuosia sitten kun lopetin mittaamasta vuosittain mihin aikaan pystyn vaikkapa maratonin juoksemaan tavoitteellisesti harjoitellen.
Luopumalla pakonomaisuudesta olen päässyt pidemmälle matkassa mitaten kuin useimmat muut. Kuitenkaan tuloksilla pätemisessä, ei ajan eikä matkan, ole kestävää merkitystä. On siis oltava muita syitä tehdä matkaa.
Liikkumisen tai minun tapauksessani ultrajuoksemisen perimmäinen syy on elämän tarkoituksen löytäminen. Juosten en sitä kuitenkaan koskaan löydä. Sensijaan juoksu avaa ajan ja tilan tarkastella maailmaa ja koko elämää.
Olenko väsynyt tavoitteelliseen juoksemiseen ? En pysty vastaamaan tuohon kysymykseen tyhjentävästi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää juosta kevät itseään kuunnellen kohti Unkarin kuutta kevätpäivää. Sen jälkeen on välitilinpäätöksen aika.


VIIKKO 6. HARJOITTELUNI 

Ma- 20 km tiellä tasaista - 2.14.
Ti- Iltapäivällä 10 km - 1.05. Huonoa palautumista.
Ke- 15 km tiellä - 1.38. Väsynyt, huonosti palautunut.
To- Lepo
Pe- 10 km tiellä - 1.07. Erittäin väsynyttä juoksua.
La- Perinteistä hiihtoa keskivauhdilla Ellivuoren Pirun lenkillä 11 km - 54. min. Heti perään juoksua nastoilla tiellä ja polulla 8 km - 53 min. Hiihto helppoa, juoksu vaikeaa.
Su- Perinteistä hiihtoa myrskyssä roskaisella ladulla ja umpisessa 5 km - 47 min. Heti perään juoksua nastoilla tiellä ja latu-uralla 5 km - 38 min.

yhteensä juoksua 68 km - 8 tuntia ja 14 minuuttia