Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

perjantai 20. lokakuuta 2023

OLEMISEN ILOA

"Kysy itseltäsi: teenkö iloiten ja kevein mielin sen, mitä teen, ja tuntuuko tekeminen hyvältä? Ellei näin ole, aika peittää nykyhetken, ja elämä tuntuu raskaalta taakalta tai pinnistelyltä."

                                                                           - Eckhart Tolle kirjassaan Läsnäolon voima



Ylläoleva kuva on otettu 7. lokakuuta. Veneilimme Kirsin kanssa kotijoen syystulvassa, ihastelimme pakastuvaa iltaa. Jokunen taimenkin kulutti soraikkojen kätköpaikoissa aikaansa, aivan kuten mekin.

    Nyt vene on käännetty, maassa on lunta valoksi ja aika kuluu edelleen kevein mielin olemisen ilosta nauttien. Emme kumpikaan ole luovuttaneet ohjaksia psykologiselle ajalle, joten läsnäolo nykyhetkessä toteutuu. Psykologinen aika tarkoittaa, että mietit menneitä tai tulevaa, mutta et ole tässä ja nyt.

    Olemisen ilo ei tarkoita mitääntekemättömyyttä - päinvastoin. Jos kurkkaatte blogin lopussa olevia juoksulenkkejäni, saatatte yllättyä määrän suhteen. Vain muutama lenkki - mikä minua vaivaa? Voin vakuuttaa, tietääkseni ei mikään.

    Viimeisen kuukauden ajan olen käyttänyt aikaani käsillä tekemiseen. Ennen talvea olin asettanut tavoitteeksi parin projektin loppuunsaattamisen. Ensimmäinen niistä oli kesäkeittiön, Karhulan entraus. Toinen liittyi moottorikelkkojen säilytyskatoksen maaritilän korjaukseen ja katoksen katon tukemiseen pystytolpalla lumikuorman takia.


 

    Yksityiskohtaisempia kuvia ette saa. Tietyt asiat pidän itselläni ja läheisilläni. Vuosien saatossa olen saanut tarpeekseni niistä ihmisistä, jotka eivät kykene iloitsemaan toisen ihmisen aikaansaannoksista aidosti.

    Olen kirjoittanut usein siitä, että ihmiset voivat huonosti. Nykyisin olen muuttanut ajatteluani tämän suhteen. Kukaan ei voi yhtään sen huonommin kuin ennenkään nykyisin, vaan useammat haluavat voida paremmin. Mikä on paremmin ja mitä on paljonpuhuttu vapauteen tähtäävä valintojen tekeminen?

    Toimittaja - kirjailija Aino Huilaja palasi parin vuoden pakettiautoelämän (vanlife) jälkeen Lappiin. Huilaja kertoo tunteneensa paluussaan maitojunafiiliksiä. Hänen mielestään on eri asia syntyä Lappiin ja palata sinne, kuin syntyä eteläsuomeen ja muuttaa sitten Lappiin. Näistä Huilajan arvioista kuultaa läpi itsensä arvostamisen puute. Matkustimme Kirsin kanssa 14 maata kesällä, asuimme autossa kaksi kuukautta, mutta vaikka olisimme palanneet minne tahansa tai jopa jättäneet palaamatta, emme missään tapauksessa kokisi maitojunafiiliksiä. Ilmaisulla tässä yhteydessä tarkoitan epäonnistumisen tunteita vapaan elämäntavan kokeilun jälkeen.

    Mitä sitten vapaus on? Minulle se on esimerkiksi hetki kahden askeleen välissä ilmassa. Vapautta valita minkä oven avaan. Uusimmassa kirjassani, joka ilmestynee jouluksi, kuvaan tätä. Novellikokoelman nimi on: Yleinen tie päättyy. Kun yleinen tie päättyy, voi alkaa oma polku. Tarvitaan vain toivoa, ja sitä on aina.

    Toivoa on aina, vaikka kuinka tietyt tahot ympäri maailman toisin väittävät. Toivon voi kokea ulkona pikkupakkasessa taltan ja vasaran kanssa. Puu ei anna anteeksi, veistäjän virheet näkyvät pidempään kuin veistäjä. Toivoa voi kokea ulkoillen räntäsateessa kastuen. Kokien todellisesti, kaukana poissa virtuaalisuudesta ja keinotekoisesta.

    Ne, jotka ovat ottaneet mediassa elämäntehtäväkseen negatiivisuuden lietsomisen, heitä voi vastustaa sulkemalla koko median. Väitteet siitä, että käynnissä on kolmas maailmansota - perusteluina esimerkiksi se, että 30-vuotinen sota ei ollut yhtämittainen vaan useiden kahakoiden sarja eripuolilla maailmaa kuten tavallaan toinen maailmansotakin oli, ovat käsittämättömiä. Koko minun elinaikani on sodittu luvatussa maassa. Olisiko minun pitänyt murehtia sitä kohta kuusikymmentä vuotta joka päivä?

     Jeesus kysyi opetuslapsiltaan:"Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa." Buddha opetti, että kärsimyksen syy löytyy jatkuvasta haluamisesta ja ahnehtimisesta. Kannattaisi kysyä: kuinka teen, sen sijaan, että kysyy: mitä teen.

    Olemisen ilo on pelotonta suhtautumista käsillä olevaan hetkeen. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa pelkästään juoksemista nykyhetkessä miettimättä tulevaisuutta eli tavoitetta, tai kilpailun loppua. Näin toimien ei koe painetta, eikä hajota keskittymistään pois itse tekemisestä. Tätä voi yrittää arjessaan jokainen, myös siinä harmaassa arjessa.



Kirsi nappasi kuvan, kun korjasin noin seitsemänkymmentä vuotta vanhaa ulkovaloa. Nyt se palaa ulkoseinässä, aivan kuten se paloi syntymäkotini ulkoseinässä Tampereen Ala-Raholassa lähes kuusikymmentä vuotta sitten kun minut tuotiin kotiin synnytyslaitokselta.




VIIKKO 40.

Ke- 10,18 km - 1.08. Joutsenen lenkki Haapakurussa Nellimissä.

Su- Siikajärventie 10,08 km - 1.04.

VIIKKO 41.

To- 16,74 km - 1.55. Kaitavaara, asvalttia, hiekkaa ja metsää. Lunta maassa 10 cm. Märkää.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 6,72 km - 1.24.

Su- 10.45 km - 1.07. Asvalttia ja hiekkatietä lumessa.

Muu aika "lepoa".

En ole lopettanut juoksemista.

Kuva on otettu tänään lenkillä, 20.10. puolelta päivin. Juoksin 14 kilometriä. Miksi? Koska minun on hyvä olla juostessani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti