Tapoin kärpäsen Kotalan keittiön ikkunasta. Ulkona oli kaksikymmentä astetta pakkasta. Näin käy kun ei ota vastuuta, vaan yrittää kohti helpompaa elämää salamatkustajana polttopuiden väliin piiloutuen. Kärpäsen vastuulla on joutua linnun nokkaan tai munia kompostiin, jonka kunnan kompostitarkastaja tarkistaa täyttäen pyhän tehtävänsä.
Silloin kun on vihreää ja jaloissa villasukkien sijaan jeesus-sandaalit. Tiedättehän sellaiset varvastossut, joissa ukkovarpaan ja sen viereisen varpaan, jolle ei ole nimeä, välistä kulkee nahkahihna sandaalin pohjan sivuille. Oikeat läpykkäät eikä mitään kiinalaisia, öljyltä haisevia ja hiostavia Crocseja. Juuri silloin on kompostitarkastajan iskun paikka. Sillä hetkellä, kun olen käynyt joessa uimassa hiostavan nurmikonleikkuun jälkeen, kuivannut itseni ja istunut kuistille pyyhe lanteilla nauttimaan hyvin ansaitsemaani Kronenburgin vehnäolutta sitruunatwistillä. Potkaissut jaloistani jeesus-sandaalit pois ja oikaissut liian matalasta ruohonleikkurin aisasta kipeytyneeen selkäni kovapuisen, ruskean puutarhatuolin korkeaa selkänojaa vasten, kaartaa pihaan auto.
- Kunnan kompostitarkastaja, päivää, saako isäntää hetken häiritä, kysyy autosta ulosvääntäytyvä paksumahainen perusvirkamies.
Juuri tuolla hetkellä äidin, isän, mummun ja papan opetukset kohteliaasti käyttäytymisestä joutuvat testiin. Ei auta zen eikä itämainen itsehillintä. Ei auta vittu tässäkään, sanoisi Jorma Uotinen. Mutta Jorma ei ole nyt tässä, eikä tässä kaivata mitään erityistä törinää pyttyyn. Ei edestä, eikä takaa.
Katselen murhanhimoisesti jeesus-sandaaleita. Siinä minä seison kuistilla pyyhe lanteillani, kädessäni olutpullo siniseen vivahtavalla etiketillä. Paljain jaloin kuten maailmaan tullessani. Vieressäni jeesus-sandaalit ilman Jeesusta. Ei auta Jeesuskaan. Pakko on vastata.
- Toki, eihän tässä mitään erikoista, vastaan ja lasken olutpullon kuistin kaiteelle, jota edesmennyt isäni maalasi huolellisesti punavalkoiseksi selvinpäin ollessaan.
Sovittelen jeesus-sandaalit jalkoihini ja astelen hitaasti portaat alas kiveykselle, josta aion jatkaa pitkin vastaleikattua nurmea kohti virkamiestä. Keskeytän kuitenkin matkani huomatessani surisevan kärpäsen, joka laskeutuu olutpullon suulle.
- Helvettiäkö sinne änkeät, minulta lipsahtaa.
Virkamies valahtaa kalpeaksi ja siirtyy askeleen lähemmäs autoaan.
- Ei kun kärpäselle minä vain. Te virkamiehethän olette meillä töissä kuten poliitikotkin. Täytyy muistaa että valtio on pelkkä kulu. Valtio ei itsessään tuota mitään, vaan sen tulee toimillaan turvata suotuisat olosuhteet elämään. Myös kärpäsille. Joten mennäänpä nyt tuonne takapihalle niitä komposteja katsomaan, päätän, ja silmäilen jo hieman rentoutunutta virkamiestä.
Virkamies astelee perässäni kohti komposteja varovasti. Meillä on kolme kompostia. Yksi valkoinen vanhasta pakastimesta tehty, yksi vihreä - isäni ostama pyöreä muovipallo ja yksi minun itse tekemäni puinen, iso laatikko, jonka kanteen olen kiinnittänyt mustan Ondulex-huopalevyn vanhoilla kateruuveilla.
Kateruuvit sain aikanaan isäni toisen vaimon veljeltä, Ahdilta. Hain Lapinlahdelta kuorman vanhoja, mutta erittäin käyttökelpoisia kuusimetrisiä kattopeltejä ja pari ämpärillistä purettuja kattoruuveja. Ajaessani Nellimistä Lapinlahdelle sain ylinopeussakot. Naispoliisi pysäytti minut Ranuan lentokentän lähellä ja torui, että olin ylittänyt suurimman ajoneuvoyhdistelmälle sallitun nopeuden. Hän ei ymmärtänyt lainkaan huumoria kun väitin, etten muistanut peräkärryn olevan pakettiauton perässä. Hän otti kasvoilleen peruskoulunopettajamaisen ilmeen ja kertoi, että täällä on porojakin, ei saa kaahata. Kerroin asuvani Nellimissä ja valotin ymmärrystäni porojen suhteen, että on niitä meilläkin - mutta en muista montako. Naispoliisi punastui ja ei saanut sanotuksi mitään, mutta se toinen poliisi, mies, sai sanottua. Jokatapauksessa pelti tuli sittenkin edulliseksi ja sain vielä Ahdin vaimon, Leenan tekemää rusinapullaa.
- Nykyisin päättäjät syyttelevät toisiaan, että otetaan rusinat pullasta. Onkohan kenellekään selvinnyt, että jos siltarumpu hajoaa, niin ei pääse enää joen yli. Ei pääse oikealta vasemmalle, eikä vasemmalta oikealle. Mitenkäs sitten asiat hoidetaan. Keskustapuoluetta on syytetty siltarumpupolitiikasta, kerroin kompostitarkastajalle avatessani valkoisen kompostin kantta.
Kompostitarkastaja katseli minua epäluuloisesti ja kurkkasi varovasti kompostiin, jossa päällimmäisenä oli seitsemänkymmentäsenttisen taimenen ruoto päineen poikittain.
- Kun me juuri syötiin kalakeittoa, niin paistettiin tuo kokonaisena uunissa, vakuutin.
Näin kompostitarkastajan nuolaisevan huuliaan.
- Olipa komia kala, se sai sanotuksi.
- Käyköhän ensi talvena niin, että kun ryssä sotii siellä Ukrainassa, niin tulee vaikeuksia energian riittävyyden kanssa. Todennäköisesti ne alkavat syytämään kansalle erilaisia ohjeita, kun eivät muuta keksi. Näistä komposteista voisi tehdä biopolttoainetta. Taimenta tankkiin. Meinaan jos se siltarumpukin hajoaa, kysyin ja suljin kompostin kannen.
- Virkamiehenä en voi ottaa tähän kantaa, sanoi kompostitarkastaja ja suoristi hiukan ryhtiään.
- Oliko tämä nyt tässä, kysyin ja suoristin ryhtiäni.
Pyyhe putosi maahan.
Kompostitarkastaja katse valui alemmas.
- O...oli, se änkytti ja kiirehti autolleen.
Kokoilin pyyhkeen maasta kainalooni ja palasin kuistia kohti. Siinä vaiheessa kompostitarkastaja oli jo mennyt. Vastajaetulla nurmella näkyi, että toinen pyörä oli lähdössä sutaissut. Kävin potkimassa jeesus-sandaalilla turpeen tasaiseksi ja palasin istumaan kuistille. Istuin ja tiirasin olutpulloon, siellä ei ollut kärpästä.
Tappaessani sitä kärpästä minulla oli pyyhe lanteilla. Olin juuri tullut lenkiltä ja suihkusta. Tein takkaan tulet, istuin punaiseen keinutuoliin ja mietin, miltä olut kärpäsestä kesällä oli maistunut - sitruunatwistillä.
Tulet oli pakko tehdä - näillä sähkönhinnoilla. Ja siinä on käynyt juuri niinkuin kompostitarkastajalle ennustin. Viimeksi Fingrid kehotti olemaan käyttämättä auton sisätilanlämmitintä talvella. Jotenkin huvittaa keskustelu sähköauton lataamisesta verrattuna bensiiniauton esilämmitykseen. Mehän Lapissa jätetään auto käymään koko yöksi kovemmilla pakkasilla, ainakin jos on aikainen lähtö. Mutta täytyy muistaa tankata, on joskus unohtunut ja auto on ollut aamulla kylmä. Ei senpuoleen, meillä täällä mitään aikaisia lähtöjä ole. Kuitenkin jäi harmittamaan, kun se yksi etelän vanha kaveri käski Kirsiä ostamaan sähköauton. Tälle pedagogille ei ole selvinnyt mitä hidas elämä pienillä rahoilla tarkoittaa. Hyvä kun näillä polttoaineenhinnoilla kannattaa edes lähteä, saati tähän kun vielä lisättäisiin uuden sähköauton pääomakulut.
Minussa on vieläkin hiukan sitä vikaa, että jään kiinni paskaan. Takerrun. Se toinen kaveri, poliittinen toimija, sanoi, että Lapissa asuminen ei merkitse asumista lähempänä luontoa tai luonnon kunnioittamista. Väitti tuo, että ylennän itseni. Tännehän me muutimme juuri luonnon keskelle hidastamaan. Pois loputtoman kasvun ihannoimisen myrkyttämästä ilmapiiristä ja sairaasta kiireestä. Miten on mahdollista, että joku turpoaa sellaiseksi, että veri ei kulje aivoihin. Turpoamisella en tässä tarkoita ulkomuotoa, vaan ammattiyhdistyspolitiikan mukanaan tuomaa sokeutta. Että ei ymmärrä, ettei voi jakaa mitään ellei ensin joku tee sitä jaettavaa.
Julkisuuteen tulee toinen toistaan pöljempiä sähkön säästöohjeita kansalaisille. Että ikäänkuin ennen olisi jotenkin tuhlaamalla tuhlattu sähköä. Talvisodan hengessä kansalaisia kehotetaan säästämään, tinkimään ja vähentämään. Oikealla puolella jokea globaaliuden huumassa myytiin energiayhtiöiden määräysvalta pois ja uusi ydinvoimala ei todennäköisesti toimi kunnolla koskaan. Poliitikkojen ja virkamiesten vastuulla on huolehtia sähkön riittävyydestä kaikille. Saksassa olisi halpaa kaasua, mutta mitä tekevät uskossaan vahvat punavihreät. Lentävät isolla joukolla ilmastokokoukseen tekemään päätöksiä, joilla suomalaistenkin rahoilla tuetaan ilmastonmuutoksesta kärsiviä maita, joissa törinää pytyissä riittää ja sen mukana ihmispopulaatio kasvaa.
Pääomasta puheenollen, alan minäkin aidosti hämmästyneenä ihmetellä, kun vasemmalla puolellakin jokea aletaan huolestua valtion tulopuolesta. Siltarumpu kesti äskettäin juuri senverran, että toivottavasti Inarinsaamelaisia ei enää enempää syrjitä. Vuoden 1962 haastattelujen perusteella tehty vaaliluettelo kummittelee saamelaiskäräjien pöydällä. Pöydän alla saattaa kummitella käräjien rahankäyttö, minne on mennyt 2,5 miljoonaa euroa. Osittain juristien palkkioihin. Nämä juristit etsivät puutteita hakemuksista päästä äänioikeutetuksi, eli hieman oikoen: tunnustetuksi saamelaiseksi. On alentavaa, kun ihmisellä ei ole yhtäläistä arvoa yhteiskunnassa muuta kuin veroamaksavana yksilönä. Eikä kummallakaan puolella jokea ymmärretä edes vähemmistön omaa vähemmistöä.
Nousin keinutuolista ja päätin keittää kahvit. Pyyhe ei pudonnut. Poskia kuumotti. Inarijärvi eli Erämeri jäätyy selkävesiltään hitaasti. Vuonoista ja Nellimjoesta nousee ilmaan kosteutta, joka tekee pakkasen pisteliääksi.
Rusinoita ei saa pullasta ellei joku leivo. Poliitikon ja virkamiehen vastuu ei ole kärpäsen vastuu: munia mädäntyvään tai joutua nokituksi. Täytyisi huolehtia, että leipominen on mahdollista ja kannattavaa.
Aikanaan oli hiukan minua ulkonäöltään muistuttava ukko, joka sanoi:"Saatanan tunarit!" Noilta ajoilta suomeen pesiytyi perseennuolemisen kulttuuri itäänpäin. Nyt ei nuoleskella enää. Perinnöksi on valitettavasti jäänyt sokea kuuliaisuus valtiovaltaa kohtaan, muutenhan me olisimme jo barrikadeilla.
Ja kärpäset saisivat lisää vastuuta.
VIIKKO 46. JUOKSUT
Ma- Juoksumatolla 20,20 km - 2.16.
Ti- 20,11 km - 2.24. Nellimin päätiellä ja kylällä.
Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 7,33 km - 1.55. Jalat väsyneet terveesti.
To- 20,23 km - 2.21. Kylällä. Pakkasta -18 astetta.
Pe- Matolla 10,31 km - 1.07.
La- Lepo
Su- 10,56 km - 1.11. Pakkasta 20 astetta.
Yhteensä 81,4 km juoksua - 9:22
Pakkanen on Nellimissä alkutalvesta kostean pistelevää tänä vuonna. Erämeri (Inarijärvi) jäätyy ja vuonot sekä Nellimjoki nostavat kosteuden ilmaan. Lunta ei ole vielä metsässä moottorikelkkailuun saati hiihtämiseen.
Kiristin Rangerin maton ja se sai uudet sukset, joissa Brp:n omat, epäsymmetriset muovit. Talven jälkeen tiedän tuleeko muutosta rinneajoon toivomaani suuntaan. |
Kirsi Santapäällä, eli Santalahdenpäällä. Kun kolttakansa asui Venäjällä Ozero Madsash-Yaurilla näkyi tämä tunturi Suomen puolella suoraan hiekkaisen lahden takaa, siitä nimi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti