SINISET PIHDIT

Kirjoittaessani tätä lento Madridista Ivaloon on yli tunnin myöhässä, tämä merkitsee Kirsille työpäivän venymistä illasta. Syömme kalakeittoa yhdentoista aikaan, olen juossut aamulla kymmenen kilometriä ja kotiin palattuani ihmetellyt miten aamun kahdeksantoista asteen pakkanen on lauhtunut parissa tunnissa kolmeentoista.
   Kotitien risteyksessä tapaamani espanjalaiset vievät mukanaan terveisiä kotiin valkoisesta Lapista. Erähotelli on täynnä ja lapset iloitsevt pulkkamäestä. Ehkä turistit muistelevat kylähulluakin, joka juoksi joka päivä heitä vastaan. Ihmetys oli suuri buenas tardesini jälkeen ja vielä suurempi olá coca colani jälkeen. Hullu puhuu espanjaa ja juoksee pakkasessa. Por Dios. Ja ne yölliset revontulet!

   Sähkopostiini on tullut lukijapalautetta pariltakin eri taholta, että voisinko kertoa enemmän valmistautumisestani KURFin kuuden päivän juoksuun. On toivottu, että kuvaisin enemmän tunnelmiani. Voin yrittää. Kiitos palautteesta.

   Marraskuun 428 kilometrin jälkeen seuranneiden parin niin sanottujen kevyiden viikkojen jälkeen palasin menneellä viikolla asiaan. Alkuviikko oli suunnitellusti kevyt, yksi lepopäivä tiistaina ja hiihtoa torstaina. Hiihto tosin oli kaikkea muuta kuin kevyttä. Massiivisen lumipyryn ja sitä seuranneen suojasään jälkeen hangen pinta alkoi jäätyä juuri kun olin hiihtämässä. Umpihangen puhkomisen lisäksi piti puhkoa lumen jäistä kuortakin.
   Launataina juoksin 50 kilometriä ja sunnuntaina perään hiljaa 20 kilometriä. Viikon saldo oli sata kilometriä ja tästä on hyvä jatkaa. Miltä se sitten tuntuu?

   SINISET PIHDIT

Kaamoksen valon hetki. Päivä valkenee siniseen ennen kymmentä. Käytännössä näkee ilman otsavaloa neljä tuntia. Juoksen tasaisesti toista kierrosta Siikajärventiellä. Takaraivossa elää ajatus 50 kilometrin päivästä. Näin pitkiä lenkkejä ei Lapin talvessa kannata juosta yhtämittaa. Kuuden päivän harjoittelussa on kysymys kokonaiskestävyydestä, joten kilometrit voi pätkiä huolto- ja vaatteidenvaihtotauoilla tarpeensa mukaan. Kyse on ainoastaan elimistön ja mielen yhteensovittamisesta kestämään loputonta juoksua kilpailussa kuuden päivän ajan.
   Tietä ei ole aurattu ja lunta sataa jatkuvasti lisää. Kenkä uppoaa lumeen juuri sopivasti kastuakseen läpimäräksi jo ennen 20 kilometriä. Juoksin ensin 10 kilometriä, kävin juomassa ja syömässä palan banaania. Jatkan sitten toisen kympin ja poikkean taas juomaan. Sitten vielä puolisen tuntia ja taas kotiin.
   Sydäntalvi on alussa. Kaamoksen siniset pihdit puristavat mieltä. Loputtomat kilometrit valkoisessa ei missään. Loputtomat ajatukset ennätyksen parantamisesta ja virheiden välttämisestä kilpailussa. Joulukuusta kesäkuun loppuun on valtavan pitkä aika säilyttää tähtäin. Ja mikä sitten riittää? Entinen ennätys on 554 kilometriä. Se ei riitä mihinkään. Minun pitäisi pystyä kansainväliseen tulokseen mutta olenko sittenkään riittävän hyvä ja etenkin pystynkö välttämään virheet kilpailussa.
   Kello makaa pysäytettynä kodinhoitohuoneen pöydällä. Noin 24 kilometrin jälkeen suihkuun. Nuudeleita ja voileipää. Kahvia ja vettä. Dexalia poretabletteina vanhaan lasikannuun, jonka evakuoin aikanaan Rauman Cumuluksesta soittaessani siellä levyjä. Hiihtoa televisiosta. Tauko kuten kilpailussakin. Olisi mentävä jo.
   Kolmas kierros kuluu ja pimenee. Näen edessäni pelkän otsavalon keilan ja edellisten kierrosten jälkeni. "Meistä jää vain jäljet lumeen." Napit korvissa ja Spotifyn oma ultrajuoksusoittolistani. Poron jälkiä ja riekko lähtee penkan kiepistään. Näen sen pyrstön mustat laikut ja sitten se katoaa matalaan metsään. Kello värisee ranteessa mutta en jaksa välittää. Tämä ei riitä vielä mihinkään.
   Taas kotiin. Kirsi on tullut ajoissa töistä. Juon, otan energiageeliä, pussaan ja painan taas ovesta ulos. Neljäs kierros alkaa. Tämä on mieletöntä. Jälleen sama tie, edelliset jäljet. Hiljaisuus ja otsavalon keila. Ti Amo, rakastan sinua - kestävyys.
   Vielä kerran kotiin. Olen jo aivan märkä. Kirsi lähtee kävelemään ja sanoo laittaneensa saunan päälle. Puuhellalla on hirveä, perunamuussia ja pöydässä salaattia. Vielä kuusi kilometriä, sitten vasta. Jälleen kotitie. Univaikeudet on selätetty. Notkahdus marraskuun lopussa pois levätty ja nyt keho ottaa taas vastaan. Sitten vaan.
   Kylällä on espanjalaisia iltakävelyllä. Tervehdin heitä ja suuntaan eteenpäin. Juoksen nämä viimeiset kilometrit katuvaloissa, joita riittää hädintuskin kuuteen kilometriin. Askel on väsynyt mutta ei raskas. Pystyisin juoksemaan loputtomiin mutta energia loppuu. Ajatus loppuu, nyt on 50 kilometrin ajatus. Ei tarvitse enempää - vielä.
   Juoksen Kirsin ohi viimeisillä kilometreillä, hän suuntaa jo kotiin ja saunaan. Käyn väsyneessä mielessäni läpi KURFin prioriteetteja; et aloita liian lujaa, tämä on aivan liian lujaa. Kävelet jo heti alussa hiukan välillä. Kestävyyden on parannuttava mutta voiko sitä enää parantaa. On pystyttävä huippuharjoitteluun keväällä. Useita 200 viikkoja peräkkäin mutta pystyykö niihin ja onko niistä hyötyä. Ei saa sairastaa. Ei saa kyllästyä. Ei saa luovuttaa.
   Lista on loputon kuten rajattomat kilometrit. Kotipihassa 50 kilometriä täyttyy. On pakko syödä nopeaa energiaa ennen saunaa. Tämä oli vain yksi harjoitus, tästä homman on jatkuttava. On pystyttävä parantamaan. Huomenna on edessä 20 kilometriä ja siihen on pystyttävä. Ja sitten alkaa uusi viikko. Ja sitten uuden kuukauden myötä uusi vuosi. 
   Jäljet lumesta sulavat kesäksi ja sitten joskus kun olen mennyt, ehkä jäljelle jääneet katsovat mitalejani, palkintojani ja kuvia menneistä vuosistani. Toivon, että olisin muistanut hymyillä niistä useimmissa, sillä siltä se tuntuu. Kun juoksu vie ja kulkee ja elämä vie ja kulkee. 
   Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. 

VIIKKO 49.

Ma- 10,1 km - 1.10. Lumituiskussa
Ti- Lepo
Ke- 10 km - 55.42. Maitohappoon asti kiihdyttäen.
To- Hiihto märässä ja jäätyvässä umpisessa 6,1 km - 59.16.
Pe- 10,2 km - 1.04.
La- Ti Amo 50,1 km - 5.36. (juoksuaika)
Su- 20 km - 2.19. Virtaniemen lenkki, auraamaton tie.

Yhteensä juoksua 100,6 km - 11:06.

Ei kaivanne lisäselvityksiä.

*korjattu painovirhe, oikea 6d ennätys 554 km ei 545 km.