PALAPELIT

   Ihmisen elämä on palapeli, kun saa viimeisen palan paikalleen on kuva valmis ja sitten voi lähteä. Minun maailmassani kaikki liikkuu jatkuvasti, joten uskon että viimeisen palan jälkeen aloitetaan jostain uudestaan, jossain muualla. Perusteluna tälle ajatukselle käytän kuvaa siitä, että ei näin hienoa maailmaa olisi kannattanut luoda vain ainutkertaista ihmiselämää varten. Tämän kuvan näen jatkuvasti taustalla kootessani oman elämäni palapeliä.
   Olen matkani varrella lähinnä ultrajuoksun, mutta myös kirjoittamisen kautta tavannut ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet elämänfilosofiastani. Olen aina sanonut, että minä en ole tärkeä enkä voi osoittaa suuntaa kenellekään. Sensijaan voin antaa lukuisia ajatusmalleja siitä miten oman elämän palapeli rakentuu niin että siitä saa irti hieman enemmän. Ajatusmallit ovat valintoja tai oikeastaan valinta on seuraus loppuunviedystä ajatusmallista.
   Ystäväni kysyi blogissaan onko tarinan keskiössä oltava aina henkilö. Tarina muuttuu kiinnostavaksi vasta sitten kun henkilö ajattelee tai tekee toisin kuten muut valtavirrassa ajelehtivat. Henkilön kautta toinen henkilö voi ymmärtää valintoja ja tehdä sitten lopulta omat valintansa. On pelkkää pintaliitoa, jos luodaan henkilökulttia. Sosiaalisessa mediassa seurataan aktiivisesti tai vähemmän aktiivisesti henkilöitä ja heidän tekemisiään. En oikein aina ymmärrä miksi, joten olen osittain samaa mieltä ystäväni kanssa, mutta kirjoittajana joudun usein miettimään miten asiani esittäisin uudella ja kiehtovalla tavalla tullen samalla ymmärretyksi.
   Omaa palapeliään kootessa tulee ikäänkuin peittäneeksi taustalla vellovan negatiivisen kohinan. Pakolaiset kysyvät onko maailma unohtanut heidät. Kyynisyyteni kasvaa vuosien varrella sfääreihin koska tietyissä osissa maailmaa on sodittu koko elämäni ajan. Onko kukaan esittänyt kysymystä tyhmyydestä näille kolmannen polven sotilaille? Olisiko jotain muutakin tapaa hoitaa kunnia-asiat kuin tappaminen tai maksimoida ahneus muuten. Kyynisyydessäni ei ole vikaa, se on hyvä suojautumiskeino maailman pahuudelta mutta jos se muuttuu katkeruudeksi, niin sitten olen täysin väärällä tiellä.

   Ultrajuoksun harjoittelu on palapeli. On äärimmäisen vaikeaa löytää vuodesta toiseen uusia ärsykkeitä kehittyäkseen tai lisätäkseen harjoitusvastettaan. Kyse on osittain motivaatiosta mutta etenkin uteliaisuudesta - vieläkö löytyisi uusia voimavaroja kilpailuun.
   Ultrajuoksun hyvä puoli on filosofinen. Kilpailuissa ei suuria palkintoja jaeta, sponsoreita on vain kaikkein lahjakkaimmilla ja koko touhu on osittain täysin muunlaista oikeaa elämää verrattuna läpimätään perinteiseen huippu-urheiluun, jossa suomalaisille sinisilmille on jäänyt leipäressun osa. On vaikea uskoa dopingista vapaaseen huippu-urheiluun kun jatkuvasti tulee esiin epäselvyyksiä ja kilpailuissa edetään rahan mahdin edellä eikä keskiössä ole urheilija tai tulokset.
   Wisconsinilainen Mike Shattuck on juossut tänä vuonna jo 16154 kilometriä. Tavoite on 20921 kilometriä tämän vuoden aikana. Ilman sponsoreita ja ilman kilpailua. Jokainen voi miettiä miksi ja miten. Omaksi ilokseen. Pääosin varmasti, ainakin minun mielestäni. Mike löytää palapeliinsä joka päivä sopivan palan. Hullu - sanotte. Mitä sitten sanon minä. Hulluna on hyvä olla ja lapsenmielisenä vielä parempi.
   Sain tällä viikolla kasaan 93 kilometriä. Tänään oli kylällä kymmenen astetta pakkasta, enemmän kairassa ja muutama sentti valkoista lunta, vaaroilla vielä enemmän. Marraskuun alku lähenee ja nostan kilometrimäärää hitaasti yli sadan, myöhemmin enemmän ja sitten vielä enemmän. Hullu - sanotte. Mitä sitten sanon minä, käytiin Kirsin kanssa Ivalossa elokuvissakin.

   Common Rail se vasta palapeli onkin, nimittäin matkailuautomme moottori. Etelästä kotiin palatessamme syttyi Saariselän räntäsateessa moottorin vikavalo. Luin koodin jo tienpäällä OBD-lukijalla ja tuttua tutumpi numerosarja kertoi kaasuläppäkotelon odottamattomasta toimintahäiriöstä.

   Kirjoitin joskus karavaanipalstalle kaasuläppäkotelon ongelmista. Tuolloin selitin asiaa hieman huolimattomasti ja eräs vanhempi setämies-karvanaamari ei asiaa oikein sisäistänyt. Karavaanipalstalla törmää aina näihin "Fiat on paska, osta Mersu" - kommentteihin. Tehkää pitkää työpäivää vaan että saatte Mersunne maksettua ja egollenne tehostusta. Entisenä ammattiautoilijana totean karusti, että samanlaisia paskoja ne on kaikki, varsinkin jos niitä tosissaan käytetään eikä seisoteta leirintäalueella.
   Toistan tässä nyt, että Fiatin kaasuläppäkotelossa kaasuläpän tiiviste ei kestä ahtimen ahtamaa ilman ja lievän öljysumun painetta vaan pikkuhiljaa alkaa vuotamaan. Kaasuläppää ohjaavan moottorin elektronikka alkaa kypsyä ja syntyy toimintahäiriöitä. Moottori pitäisi heti uutena optimoida, jolloin pakokaasujen takaisinkierrätys estettäisiin ja moottori pysyisi puhtaampana sisältä. Enempää en tässä yhteydessä selitä, ja kyllä, tiedän optimoinnin olevan tietyllä tavalla laitonta.

   Vaihdoin kotelon uuteen parannettuun malliin autokatoksessa Nellimin pikkupakkasessa. En suosittele kokemattomille. Vaihtoa varten jouduin purkamaan integroidun muovikeulan auki ja poistamaan Fiatin alkuperäisen lukkopellin. 
   Kylmässä kysyy kärsivällisyyttä saada pultit auki ja kiinni sekä tiivisteet paikoilleen. Käytin Würthin keraamista voiteluainetta estääkseni osien kiinnijuuttumisen ja korjasin samalla hieman konepellin tuentoja ja ilmanpuhdistinkotelon kannen kiinnityksiä. Uuden kaasuläppäkotelon johtosarjan liittimiin käytin Würthin silikonirasvaa estääkseni veden pääsyn kontaktipinnoille.
   Taustalla Elovainion Autohuolto hoiti varaosat sekä parin työvaiheen toimintajärjestyksen konsultoinnin. Itse tehden kustannukset olivat neljänneksen verrattuna vieraalla teetettyyn. Vanha kotelo kesti neljä vuotta ja noin 55000 kilometriä, sitä ennen alkuperäinen kesti noin 70000 kilometriä ja seitsemän vuotta. Lopputuloksena toimiva, tasaisesti käyvä auto ja erittäin hyvä mieli kun osasin ihan itse ja myös uskalsin.
   Miten niin uskalsin? Miettikää jos pultti katkeaa moottorin lohkoon täällä kotipihan pakkasessa. Alla kuvissa korjauspaikka, vanha kotelo irrotettuna ja uusi paikallaan ylhäältä edestä kuvattuna ilman lukkopeltiä. Vanhassa kotelossa näkyy selvästi vuoto mustasta läpän moottorin kotelosta.

 
VIIKOT 41 ja 42

Ma- Lepo
Ti- Lapinlahti Sonnilansalmentie 12 km - 1:15.
Ke- Lepo
To- 13,1 km - 1:18. Uudella Nellimintien asvaltilla. Tie on valmis.
Pe- 5,2 km - 39:38. Väsynyt.
La- 15,2 km - 1:37. Siikajärventiellä.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa Härkävaaralla 4,4 km - 1:33, luontoretki.
      Illalla 10,6 km - 1:11. Haapakurun polkua.

yhteensä 56,3 km - 6:02.

Ma- 20 km - 2:08, Nokikummun lenkki uutta asvalttia.
Ti- 9,9 km - 1:04.
Ke- 10 km - 1:06. Huonosti nukkuneena.
To- 18,3 km - 1:57. Paatsjoen silta.
Pe- 6 km - 42.50. Palauttelua autoremontin työasennoista.
La- 11,1 km 1:25. Pyhävaara.
Su- 18 km - 1:55. Ahvenjärven lyhyt lenkki. -10 astetta pakkasta.

yhteensä 93,6 km - 10:20