KIPU

 Kipu on ystävä, se motivoi puristamaan viimeiset voimanrippeet päästäkseni perille. Kipu on vihollinen, jatkuessaan vuosikausia se katkaisee matkanteon, vie viimeisen ilon elämästä ja lopulta tappaa.
   Sairastamastani syövästä on kulunut 27 vuotta, mutta kipu on läsnä. Aktiivisessa hoitovaiheessa minua ensin hieman leikeltiin ja senjälkeen sain kuusi hoitokuuria kemoterapiaa. Leikkaus jätti elämääni toistuvan aavesäryn ja kemoterapia elinikäiset hermoratavauriot käsivarsiini. 
   Ilman näitäkin muistaisin jokaikisenä päivänä aamulla herätessäni olla kiitollinen uudesta päivästä mutta näin on varmistettu, että ote ei lipsu. Kipuni ei ole jokapäiväistä enkä ole kipupotilas. Ultrajuoksijana olen varsin kaukana potilaasta, mutta kipu kuuluu olennaisena osana elämääni viikottain.
   Ihmiset aikanaan sanoivat että olin onnekas kun selvisin syövästä, He luulivat, että kaikki palasi tervehtymisen myötä elämässäni ennalleen. En ollut onnekas vaan taistelija joka kohtasi loistavia lääkäreitä. Meistä tuli tiimi, joka teki voittoisaa tulosta. Syöpää ei koskaan selätetä, sen kanssa opitaan elämään.
   Matkallani olen kohdannut kateutta, jopa terveydestä. Vuosia sitten kohtasin erään kohtalotoverin isän, papin, Tampereen Rauhaniemen avantouintisaunalla. Minä selvisin, kohtalotoveri ei. Hänen isänsä saunalla esittämään kysymykseen minulla ei silloin ollut vastausta. Eikä ole vieläkään.
   Miksi sinä selvisit?
   En ole koskaan aiemmin kertonut kivuistani julkisesti. Teen sen nyt, koska haluan osaltani kannustaa ihmisiä tekemään elämässään sellaisia valintoja, että matka jatkuu vaikeuksista huolimatta kokemisen arvoisena. Kertoessani kivuistani teen itsestäni peilin teille. Kun kohtaatte minut tai ohitatte minut ultrajuoksukilpailussa, voitte miettiä kuinka paljon teihin sattuu tai oletteko todella niin väsyneitä kuin luulette.
   Käsillä ei juosta? 
   Käsien käyttö varsinkin polkujuoksussa on tasapainon ylläpitämiseksi tärkeää. Maantiellä tai tasaisella alustalla juostessa käsien liike rytmittää askelta ja oikea käsien käyttö säästää energiaa. 
   Käsieni hermoratavauriot haittaavat minua enemmän moottorisahatessa tai polttopuita sirkkelillä sahatessa kuin juostessa. Yöllä kun herää, eikä tunne käsiään tietää kuitenkin olevansa elossa.
   Aavesäryistä ei kannata kirjoittaa mitään. Ne täytyy itse kokea ymmärtääkseen, on pahempaakin kipua - ehkä.
   Kivun kestämisessä ei ole mitään sankarillista. Kivunsiedon kehittyminen tietenkin parantaa ultrajuoksussa kykyä viedä itsensä rajojen yli mutta ei sinällään takaa pidemmälle pääsyä.
   Pidemmälle on haluttava aidosti ja hinta minkä siitä maksaa on henkilökohtainen. Toiset selviävät ehjinä, toiset kuluvat loppuun. Pohdinta on hyödytöntä, sillä loppuun kulutaan jokatapauksessa. Itse mieluummin elän elämää, joka tuntuu oikealta eikä vain solju ohitse.

   Ystäväni Onni Vähäaho irvisteli Youtube-videossaan, että Suomessa naamat vaihtuvat hitaasti, niin lööpeissä kuin vähän muuallakin. Tämä on surullisen totta. Matti ja Teppo, Tauski. Minä olin kaksikymentäviisi vuotta sitten keikalla Jämsässä ja soitin Tauskille taustanauhan kesken diskoillan. Ketähän kiinnostaa vuodesta toiseen nämä ja monet muut mainitsemattomat? Jos Yleltä tulisi ultrajuoksusta yhtä paljon ohjelmia kuin linnuista ja luonnosta tai vaikkapa jääkiekosta, niin varmaan koko kansa juoksisi yötä päivää.
   Elämänvalinnoista kirjoittaminen ei ole aina mielekästä. Minä toistan itseäni mutta en ehkä suotta?
   Jos naamat eivät vaihdu, niin eivät tunnu vaihtuvan arvotkaan. Jälleen on julkisuudessa ollut puhetta uudesta kilpailukykysopimuksesta. On väitetty vakavalla naamalla, että puolet suomalaisista jää eläkkeelle vastoin tahtoaan. Nyt mietitään jälleen miten ihmiset saadaan jatkamaan töissä pidempään. Samalla ihmiset voivat yhä huonommin elämässään. Nuorista osa on jo ylioppilaskirjoitusten jälkeen loppuunpalaneita.
   Perusteluksi esitetään että tulevilla sukupolvilla on liian suuri taakka kannettavana jos työllisyysastetta ei saada paranemaan. Mistä helvetistä näitä paskanjauhajia ja taloussankareita löytyy vuodesta toiseen? Eikö todella ihmisen elämässä ole muuta kuin palkkatyö, olla osa tuottavuutta. Sitäkö varten täällä ollaan?

   Mennyt viikko oli juoksun osalta rasituksen tasapainon hakemista. Yritän tässä vaiheessa olla väsymättä liikaa. Harjoittelu muiden fyysisten töiden ohessa on tasapainoilua.
   Tätä kirjoittaessani olen ollut kaksi kuukautta terve viiden kuukauden sairastelujakson jäljiltä. Yllätys on ollut kuinka syvältä saan hapuilla peruskuntoa. Normaalin kahden tunnin harjoitus alkaa vasta nyt sujua mutta ei lähellekään peräkkäisinä päivinä. Hiukankin liikaa tehoa, niin olen pari päivää aivan poikki. 
   Edelläkerrottu selitykseksi niille, jotka odottavat minulta yli sadan kilometrin harjoitusviikkoja ihan tuosta vaan. En yksinkertaisesti pysty niihin vielä niin että ne kehittäisivät, mutta tulossa olen.
   Ultraurheilevana, kohta 55-vuotiaana miehenä yritän tiedostaa jaksamisen rajat monelta eri kantilta. Liika väsyminen ei johdu andropaussista. Minua panettaa tasaisesti ja hyvällä menestyksellä. Tämänhetken pikkunätissä juoksemisessani on siis kyse normaalista sairastelujen jälkeisestä adaptaatiosta tai muusta suun kautta purkautuvasta kitinästä, jota nuorempi polvi nimittää nillitykseksi tai joksikin muuksi.

   Mainittu muu fyysinen tekeminen on polttopuiden tekoa. Yllätys oli suuri kun sain maanantaina matkahuollosta tekstiviestin. Farmilaite oli sittenkin kiikuttanut sirkkelin laakeriyksiköt lähtevien tiskille. 
   Sain sirkkelin kuntoon. Kiinalaiset halpislaakerit kestävät aikansa. Vanhaan koneeseen ei kannata laittaa sadan euron laatukamaa. Pakettiin laitettiin myös pari kiilahihnaa varalle. Nyt olen varaosien suhteen omavarainen tämänkin asian suhteen täällä rajaseudulla rankalla.

   Nellim odottaa lehteä puuhun. Metsäjärvet ovat vielä jäässä mutta lumi on pääosin maastosta sulanut. Kirjosieppo, laulurastas ja västäräkki ovat saapuneet. Kirsin kanssa nähtiin Sarmin erämaan laidalla hiiripöllö. 
   Kun etelässä ollaan hellerajalla niin täällä nussitaan ulkona pääosin vielä pitkät päällä alle kymmenessä asteessa. 
   Leivoin mustikkapullia eilen, en laita kuvia ettette kuolaa.
   Kävin lenkillä isän haudalla, sammutin tietysti kellon. Aurinko tuli pilven takaa esille.
   "Elä elämääsi." - Se sanoi sen jo vuosia sitten.
   Parhaani mukaan.
   Päivästä päivään ja kipurajan paremmalla puolella pääosin.

VIIKKO 20.

Ma- 8 km - 56.20. Konkeloniemen polku
Ti- Lepo, polttopuuntekoa.
Ke- 12,6 km - 1.22. Paltsavaarat, mökillä.
To- 18,3 km - 2.01. Mökiltä kotiin mutta Apinavaaran laen kautta.
Pe- Lepo, polttopuuntekoa.
La- 21 km - 2.29. Härkäjärven lenkki, mäkiä.
Su- 8,01 km - 1.02. Polttopuunteon jälkeen kasuaali Palo-Pyhävaaralle.

68 km - 7:52 - vertikaalia 1061 m.

SEURAAVASSA VASTINETTA MATILLE JA TEPOLLE, TAISKALLE JA TAUSKILLE JA KAIKILLE MUILLE VANHOILLE YLEN PUHKISOITTAMILLE...