Ultrajuoksijan ja kirjailijan ajatuksia matkan varrelta. Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua. Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus. Kansikuva Jani Rautonen, Norja/Barraś
maanantai 7. tammikuuta 2019
REHELLISIÄ KILOMETREJÄ
Käsiini sattui Tiede-lehti 10/2011. Siinä Mikko Puttonen kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin ihmisen itsepetoksesta otsikolla "Voittaja valehtelee itselleen". Idea oli, että omien kykyjen yliarviointi ei ole ihmiselle haitaksi. Kohtuullinen itsepetos auttaa kuulemma elämässä eteenpäin. Artikkelissa mainittiin tavanomaiset väittämät siitä, että ihminen pitää itseään kauniimpana ja älykkäämpänä kuin tosiasiassa on, sekä urheilussa pettää itseään ja arvioi suorituskykynsä yläkanttiin ja kuulemma onnistuu näin paremmin.
Perusteluina käytettiin oletusta, että realisti lannistuu helpommin. Kirsikaksi kakkuun oli mainittu Friedrich Nietzschen julistus : "Tarvitsemme valheita elääksemme", ja lopuksi "Oman tuloskunnon suurentelua pidetään jopa yhtenä voitontahdon avaimena."
Artikkelin viimeinen kappale kuuluu: "Kohtuus kuitenkin kaikessa. Paisutellun ja todellisen minän ristiriita huvittaa ja tarjoaa aineksia komedioihin. Kun parantelu karkaa liian kauas todellisuudesta, alkaa tragedia."
Ultrajuoksijana, joka vuosien varrella on nähnyt hirvittävästi vaivaa kehittääkseen sekä mieltään että kehoaan yli-inhimillisten suoritusten kestämiseen itse-transsendenssin, uskonnon ja loputtoman uteliaisuuden sekä omien rajojen tavoittelun pohjalta, en allekirjoita lainkaan artikkelin teesejä.
Minun elämässäni ja ultrajuoksussani rehellisyys itseäni kohtaan on keskiössä.
Viimeisen kuuden päivän juoksuni jälkeen olen usein palannut ajatuksissani kivuliaan kysymyksen ääreen: "Aloitinko liian lujaa Unkarissa vuonna 2018?" PUFFIN jälkeen olen toistuvasti miettinyt: "Olisinko voinut kiertää ensimmäisen kierroksen vielä rauhallisemmin ja miksi en lähtenyt kolmannelle kierrokselle?"
Juoksen rehellisiä kilometrejä, itselleni ja kaikille teille.
En mielestäni aloittanut Unkarissa 2018 liian lujaa koska olin hyvässä kunnossa. Jos olisin aloittanut hiljempaa ja saanut samanlaisen pahanolon kuin kilpailun puolivälissä sain, olisi tulokseni ollut huonompi. En yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan 600 kilometrin rajaa puhki, aika ja voimat loppuivat, olinhan jo menomatkalla lievästi kurkkukipuinen mutta toivuin onneksi ennen kilpailua, ehkä en sittenkään ihan täysin.
PUFFISSA etureiteni olivat valmiit kahden kierroksen jälkeen. En uskaltanut lähteä kolmannelle kierrokselle kompuroimaan, ajattelin ja ajattelen vieläkin, että minulla on annettavaa ultrajuoksulle vieläkin. Kyseessä ei siis ollut viimeinen kilpailu - sittenkään.
Viimeisen parin kuukauden sairastelujen ja vaikeuksien jälkeen minua suorastaan pelottaa juosta. En halua sairastua flunssan kaltaiseen tautiin kolmatta kertaa peräkkäin enkä halua omituisten pohje- sekä akillesvaivojeni uusintaa jälleen.
En todellakaan harrasta minkäänlaista itsepetosta. Voima hankitaan harjoittelemalla kuuliaisesti. Sen voi saavuttaa jos on kärsivällinen ja uskoo asiaansa. Ylpeys riisutaan harjoituskilometrien kertyessä ja kilpailun lähtöviivalla on valmis juoksukone, harjoitettu tehtävään. Lähtölaukauksen jälkeen on kyse keskittymisen säilymisestä, juoksu on automaatiota.
Kaamos päättyy ilmatieteen laitoksen mukaan Nellimissä 10.1.2019. Käytännössä vaarojen takaa aurinko näkyy pieneen kyläämme noin 14.1. ensi kerran tänä vuonna. Minä olen lähtenyt jälleen liikeelle. Lepopäivät on peruttu tästä eteenpäin paitsi pakon sanelemana. Korvaavaa harjoittelua menetetyistä kuukausista ei saisi tehdä mutta minä saatan unohtaa jo tällä ikää joskus jotakin...
Minä kestän kyllä jos terveys kestää. Juoksen koska voin. Juoksen koska nautin siitä. Juoksen pitkälle ja jos se minulle suodaan niin pidemmälle kuin koskaan ennen - rehellisiä kilometrejä.
VIIKKO 1.
Ma-Lepo
Ti-Kävelyä Kirsin kanssa 4,24 km - 1.02.
Ke-Kävelyä Kirsin kanssa 4,08 km - 52.21.
To-Sauvojen kanssa hiihtoreitillä, hölkkäpätkiä; 4,4 km - 46.26.
Pe-Juoksua tiellä varovasti 6 km - 45.19.
La-Juoksua tiellä varovasti 6 km - 40.53.
Su- Juoksua erilaisilla talvireiteillä: moottorikelkkareitillä, lumikenkäreitillä, jäällä, umpihangessa ja tiellä 9 km - 1.02.
Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4,5 km - 1.08.
Juoksua 25,6 km 3:15. Kokonaisliikuntamäärä ajassa noin 6:15
Blogin alussa oleva kuva on tältä päivältä Siikajärventieltä. Alla olevissa kuvissa on tunnelmia menneeltä viikolta kun lainasin Kirsin lelua metsäretkelle, pakkanen kiristyi ja metsäjärvillä oli hienoa usvaa.
Kirsin Ski-Doo Summit Sp 600 E-TEC 154 on muuten ensimmäinen koskaan ajamani moottorikäyttöinen laite jonka kyydissä minulta loppuu kantti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti