Ultrajuoksijan ja kirjailijan ajatuksia matkan varrelta.
Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua.
Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus.
Kansikuva Jani Rautonen, Norja/Barraś
HAASTATTELU, jota koskaan ei tehty, tai hetkinen...
-Päivää, olisin ilmastonmuutoksesta kysynyt. -Päivää vaan, juu, saisi hieman pakkanen laskea että pääsisi juoksemaan normaalisti. -Ei kun tarkoitan isossa kuvassa. -Minä
kävin kerran taidenäyttelyssä ja siellä oli tosi iso kuva, muistaakseni
neljä metriä kertaa kaksi metriä, siinä näkyi vaikka mitä, karvojakin. -Siis tarkoitan sitä oikeaa ilmastomme muuttumista lämpimämmäksi otsonikadon seurauksena. -Otsonikadon? Sehän on ihmisen oma vika, seuraus tietämättömyydestä joka ahneuden kautta johtaa kärsimyksiin, mitä siitä? -Niin mitä mieltä te olette siitä? -Juurihan kerroin. Täytyykö teille vääntää rautalangasta? Lihansyöjät jäävät viimeiseksi henkiin. -Lihansyöjät? -Tottakai.
Kasvit kuolevat uuden jääkauden myötä tai sitten veden loppumisen
myötä. Mistä kuvittelette vetävänne veget sitten? Ainoa vaihtoehto on
syödä toisiamme. -Ihmissyöntiä? (Kyselijä perääntyy kaksi askelta vapisten.) -Meneekö arvon haastattelijalla hissi yläkertaan asti? -Hissi? -Kumpiko tässä nyt kyselee ja kumpi selittää? -...(Haastattelija on hiljaa.) -Anteeksi, mutta minun on mentävä. Kysyisin vielä puhuuko haastattelija englantia? -Kyllä puhun, miten niin. -Anteeksi, mutta on olemassa tähän sopiva ilmaus, tosin vain englanniksi. -No mikä? -Who is this fucker anyway? -...(Haastattelija mykistyy.) -Hyvää
päivänjatkoa.(Haastateltava poistuu kauppakassinsa kanssa kohti
tyhjäkäyntiä käyvää autoaan. Ivalon S-marketin katolla pakkasmittari
näyttää -37 celsiusta. Karvalakki on päässä, pitäisiköhän laittaa jo
rukkaset käteen? Auton takapenkillä on kierrätykseen vietävät vanhat
energiansäästölamput ja paristot pienessä pussissa.)
---
Kuvitelkaa kesäaamu. Juotte kahvia terassilla ja katselette auringon nousua. Jälleen uusi päivä elämässänne. Edessänne päiväperhonen lentelee ja istahtaa lopulta kukalle. Se elää, jos hyvin käy, noin kaksi viikkoa. Te elätte, jos hyvin käy, yli 70 vuotta. Mahtaa perhosesta tuntua kaikki maailmassamme hitaalta tai nopealta, kenen silmillä katsotaan? Maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmistä. Siis meitä on yli 7 000 000 000. Katsomme tähtiin ja mietimme onko siellä elämää, kaltaisiamme. Luulemmeko olevamme erityisiä? Linnunradan ainoat älylliset? Ensimmäiset tai viimeiset? Maapallomme iäksi on arvioitu 4,5 miljardia vuotta. Elämä loppuu täällä kun uusi jääkausi saavuttaa huippunsa. Tähän voi mennä muutama 10 000 vuotta. Tai sitten ainakin 4 miljardin vuoden kuluttua, kun 149,6 miljoonan kilometrin päässä olevalle auringollemme tapahtuu jotakin. Ja me olemme huolissamme ilmastonmuutoksesta. Tuleville sukupolville pitäisi jättää jotakin. Ajattelivatko meitä edeltäneet sukupolvet näin. Eivät. Mutta me maksamme laskut. Aikanaan maa saattoi olla aurinko. Sitten sen teho heikkeni ja lämpötila laski. Syntyi sateita kaasukehän sisälle. Ja kuorikerros kovettui. Sisälle jäi kuuma ydin, josta vieläkin tulivuorten venttiileistä pääsee laavaa ulos. Satoi lisää. Meret syntyivät ja jossakin muodostui bakteeri ja alkoi lisääntyä. Kului aikaa ja nyt meitä bakteereita on paljon. Ja bakteerit ovat porukalla huolissaan, että kuinka käy kun on tullut sotkettua. Verrataanpa ihmiskuntaa omenatarhaan, isoon sellaiseen jossa tuhannet omenapuut kukoistavat. Oletetaan, että maa on yksi omena ja me asumme siinä. Kuinka tyhmää on kuvitella, että muissa omenoissa ei asuisi ketään tai mitään. Kuinka typerää on kuvitella, että linnunradan arvioidun koon huomioon ottaen olisimme jotenkin keskiössä, erityisiä tai yksin. Olisimme? Eilen, ennen tai tulevaisuudessa. Ja mitä oleminen on? Jumala loi maailman?
Kuka tietää. Kuka uskoo mitäkin.
Buddhalaisessa filosofiassa valaistumisen yksi edellytyksistä on ymmärrys omasta itsestä. Että onko sitä ja missä se on vai onko sitä missään. Tämä on turhaa pohtimista, takertumista.
Kuink`voit sa löytää riemua ja nauttia, Siit`mikä liekein ikuisesti palaa? oot pimeyteen syvimpään sa vaipunut, Miks´valoa et itsellesi halaa?
Dhammapada 146, suom. Leo Hilden.
"Elämänhalu virtaa kaikkialla, se tähdet pienet, suurimmatkin täyttää, ja kaikki rientomme ja pyrintömme vie ikirauhaan suuren Luojan syliin!"
Goethe, Bruno H. Burgelin kirjasta Sinä ja maailmankaikkeus. Suomentanut P.J. Hannikainen.
Tutki itse ja löydä oma tiesi alati muuttuvasta.
---
-Baby You can set me free! Love at first degree. Only You can set me free because I´m guilty of loving on first degree. -Imagine. --- Suhteellisuudentajua vaaditaan kun on kolmesti sairas kahdessa ja puolessa kuukaudessa ja kun kahden kuukauden kilometrit ovat yhteensä 163. Festina lente, Pasi-poika, määränpäänä sydämen horjumaton vapautus? VIIKKO 4. HARJOITTELUNI Ma- Poluilla metsässä 6,4 km - 50,38. Ti- Tiellä 10 km - 1.07. Ke- Tiellä 12,4 km - 1.22. To- Lepo Pe- Tiellä 17 km - 1.54. Virtaniemen lenkki. La- Tiellä 13,03 km - 1.28. Pakkasta Siikajärventiellä -22 celsiusta. Su- Nellimin harjulla 6,3 km - 50.48. -32,6 pakkasta. Yhteensä juoksua 65,2 km - 7:34. Alla kuva tiistailta matkan varrelta.
Pysymättömyys, kaiken muuttuvaisuus on tosiasia, jota pakoon emme pääse koskaan kokonaan. Hyväksymällä tämän meille avautuu mahdollisuus saavuttaa mielenrauha.
Vuodesta 1993 asti olen päivittäin istunut noin viisi minuuttia hiljaa, silmät kiinni tai auki ja keskittynyt pelkästään hengitykseeni. Joskus teen tämän juostessani tai liikkuessani luonnossa, silloin eteenpäinvievästä liikkeestä tulee automaatio kuten ympäristön havainnoinnistakin. Näin mieli avautuu tietoisuuteen jonka kautta pikkuhiljaa oppii enemmän itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Keskivertoihminen ajattelee usein, että niiden asioiden mistä hän pitää, tulisi olla pysyviä, muuttumattomia. Tämä ei ole mahdollista. Olisi keveämpää olla itsensä ja muiden kanssa, jopa koko maailman kanssa, jos hyväksyisi jatkuvan muutoksen. Olen kirjoittanut toistuvasti blogissani ihmisen tarpeesta uskoa johonkin. Itse ajattelen, että sokeasti ei pidä uskoa mihinkään vaan on itse tutkittava, selvitettävä vastaukset omiin kysymyksiinsä ja löytää oma tiensä. Elämässä tulee eteen paljon kysymyksiä, joiden vastausten löytämiseen tarvitaan apua. Avun saamisen jälkeen on aika punnita mihin uskoo tai mitä tekee sen eteen, että tie jota kulkee, on oikea - itselle. Viikolla kävin eri lääkärien vastaanotoilla. Ensin hammaslääkärissä hammastarkistuksessa, hampaiden röntgenkuvissa ja leukaröntgenissä. Ei reikiä, ei tulehduksia, kaikki kunnossa. Sitten kävin yleislääkärin tarkastuksessa ja verikokeissa. Nenä, korvat ja nielu kunnossa. Poskiontelot puhtaat. Sydänäänet kunnossa ja keuhkot myös, puhallustestissä mittari melkein tappiin. Verikoearvot erittäin hyvät paitsi crp 10,3. Johtopäätös: minun elämäntavoillani päällä on lievä virusinfektio. Arvio normaalista crp arvostani on alle 3 tai 7? Minä en tiedä, riippuu harjoittelukuormasta. Marraskuun lopussa kipeä, joulukuun lopussa kipeä (eri tauti kuin marraskuussa) ja tammikuun puolessavälissä taas kipeä (eri tauti kuin joulukuussa mutta lievempi kuin marraskuussa. Sanonko ruman sanan? En sano. Harva ymmärtää kuinka monta kertaa elämässäni olen istunut alas odottamaan verikoetuloksia, ct-kuvan tuloksia tai lääkärin arvioita. Vain kerran syövän jälkeen olen soittanut ystävälleni syöpätautien professorille ja pyytänyt normaaliverikokeiden lisäksi "sen yhden verikokeen", sen mistä näkee onko syöpä uusiutunut. Tämä tapahtui joskus 1900-luvun aivan lopussa. Noista päivistä olen nöyrtynyt. Hyväksynyt pysymättömyyden. Ymmärtänyt, että olen kokonaisuus ja tarvitsen mielenrauhaa pysyäkseni terveenä. Oppiakseni elämään ihmisiksi, inhimillisesti, läsnä ja tietoisena. Kaikki asiat maailmankaikkeudessa ovat yhteydessä toisiinsa. Tullakseen tietoiseksi on hiljennyttävä. On kyettävä rauhoittumaan ymmärtääkseen kuka on, missä on ja etenkin mihin on menossa. Lopulta ottaa ohjat omiin käsiinsä mennäkseen sinne mihin haluaa. Edellä kertomastani on löydettävissä buddhalaisuutta ja meditaatiota. Edelläkerrotun perusteella joku voi tulkita, että ajattelen: ei ole mitään erillistä jumalaa. Kuten sanoin, mihinkään ei pidä uskoa sokeasti. Monissa uskonnoissa on rituaalit, joiden avulla vapautuu pahoista teoistaan ja sen jälkeen voi taas tehdä pahoja tekoja lisää - nehän saa anteeksi kuitenkin taas. Monissa uskonnoissa on opinkappaleita ja hyviä arvoja elämään, mutta monien (useimpien) uskontojen varjolla on tehty hirvittäviä asioita toisille ihmisille. Päättäkää itse mihin uskotte, mikä minä olen sanomaan. Kotonamme on Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen ikoni seinällä. Kumpikaan meistä ei kuulu mihinkään kirkkoon mutta meillä on useampi kappale raamattuja hyllyssä, kuten muutakin hengellistä kirjallisuutta. Käymme joulukirkossa ja kirkossa muutenkin joskus, silloin jos tuntuu siltä. Olen lukenut jo vuosia sitten munkki Nyanatilokan Buddhan sana- kirjan. Ja niin edelleen. Ottakaa sitten minusta selvä? Älkää. Ottakaa selvä itsestänne, se on paljon kiinnostavampaa - minustakin! Ultrajuoksun ja elämän vaatimuksista selvitäkseni käytän mielenrauhaa. Mielenrauhani tulee harjoituksien kautta tasapainoisesta elämästä ja terveydestä. Juoksuharjoitus on yksi osa tätä. Sairaana en juokse. Tutki itse ja löydä oma tiesi alati muuttuvasta.
SELKOKIELINEN OSUUS Minulla on virusinfektio paranemassa. Koska olen kuumeeton ja crp on vain lievästi koholla voin liikkua varovasti lääkärin ohjeiden mukaan, rasitustasoa asteittain nostamalla - voinnin mukaan. Minua ei lannisteta. Todellinen fyysinen harjoittelu alkaa sitten kun terveys kestää. Henkistä harjoittelua teen jokatapauksessa päivittäin. Tavoite on alkanut kirkastua. Se ei ole 6-päivän juoksu tänä vuonna. Tavoitetta ei kerrota etukäteen, se on yllätys. Sen näkee sitten, jos näkee. Selkokieltä. Hä-hää!
VIIKKO 2. Ma- Juoksua Siikajärventiellä 12,1 km - 1.20. Ti- Juoksua Nellimintiellä 10,2 km - 1.08. Ke- Juoksua Rautaportin tienhaaraan 12 km - 1.30. Pakkasta -23 celsiusta. To- Juoksua umpilumessa Palo-Pyhävaaralle 8 km - 1.06. Pe- Hiihtoa takamailla 14,2 km - 1.50 ja perään juosten 6 km - 38,21. Illalla vielä kävelyä Kirsin kanssa vajaa tunti. La- Kävelyä 4,4 km - 1.11. Su- Sairas, pää täynnä räkää ja niin edelleen.
Juoksua 48, 5 km ja muut päälle. 5:44
VIIKKO 3.
Ma-Ke- sairas, lääkärissä. To-Pe-Lepo La- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa Palo-Pyhävaaralla 7,7 km - 2.11. -12 celsiusta. La- Lepo -22 celsiusta. Su- -27 celsiusta, kevyttä jalkailua Nellimin harjulla 4,8 km - 47,04. "Juoksua" 4,8 km - 0:47.
SARJASSAMME PIENTÄ LAITTOA, SUMMITIN ALATUKIVARREN VAIHTO
Ensimmäisessä kuvassa vasen alatukituvarsi on jo irroitettu. Kelkan edessä, alla, on valkoisen muovisen pohjapanssarin päällä painona mönkijän lumilevyn ylimääräinen säätölevy ja tuolilla painepuunpala ja jääkiekko etupuskurin alla jotta sukset ovat ilmassa! Näitä perkeleitä on purettava älyttömästi päästäkseen pelipaikoille. Toisessa kuvassa uusi ja vaurioitunut vanha varsi (vasemmalla, mutkalla) rinnakkain. Kolmannessa kuvassa vasen puoli koottuna ehjäksi, pohjapanssari paikoillaan. Viimeisessä kuvassa vuoripora on korjauksen jälkeen elementissään entistä ehompana.
HUUMORIA
LOPUKSI ULTRAJUOKSUSOITTOLISTALTANI POIMINTA Lista löytynee Spotifysta nimellä Ultrarunning list.
Käsiini sattui Tiede-lehti 10/2011. Siinä Mikko Puttonen kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin ihmisen itsepetoksesta otsikolla "Voittaja valehtelee itselleen". Idea oli, että omien kykyjen yliarviointi ei ole ihmiselle haitaksi. Kohtuullinen itsepetos auttaa kuulemma elämässä eteenpäin. Artikkelissa mainittiin tavanomaiset väittämät siitä, että ihminen pitää itseään kauniimpana ja älykkäämpänä kuin tosiasiassa on, sekä urheilussa pettää itseään ja arvioi suorituskykynsä yläkanttiin ja kuulemma onnistuu näin paremmin. Perusteluina käytettiin oletusta, että realisti lannistuu helpommin. Kirsikaksi kakkuun oli mainittu Friedrich Nietzschen julistus : "Tarvitsemme valheita elääksemme", ja lopuksi "Oman tuloskunnon suurentelua pidetään jopa yhtenä voitontahdon avaimena." Artikkelin viimeinen kappale kuuluu: "Kohtuus kuitenkin kaikessa. Paisutellun ja todellisen minän ristiriita huvittaa ja tarjoaa aineksia komedioihin. Kun parantelu karkaa liian kauas todellisuudesta, alkaa tragedia."
Ultrajuoksijana, joka vuosien varrella on nähnyt hirvittävästi vaivaa kehittääkseen sekä mieltään että kehoaan yli-inhimillisten suoritusten kestämiseen itse-transsendenssin, uskonnon ja loputtoman uteliaisuuden sekä omien rajojen tavoittelun pohjalta, en allekirjoita lainkaan artikkelin teesejä. Minun elämässäni ja ultrajuoksussani rehellisyys itseäni kohtaan on keskiössä. Viimeisen kuuden päivän juoksuni jälkeen olen usein palannut ajatuksissani kivuliaan kysymyksen ääreen: "Aloitinko liian lujaa Unkarissa vuonna 2018?" PUFFIN jälkeen olen toistuvasti miettinyt: "Olisinko voinut kiertää ensimmäisen kierroksen vielä rauhallisemmin ja miksi en lähtenyt kolmannelle kierrokselle?" Juoksen rehellisiä kilometrejä, itselleni ja kaikille teille. En mielestäni aloittanut Unkarissa 2018 liian lujaa koska olin hyvässä kunnossa. Jos olisin aloittanut hiljempaa ja saanut samanlaisen pahanolon kuin kilpailun puolivälissä sain, olisi tulokseni ollut huonompi. En yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan 600 kilometrin rajaa puhki, aika ja voimat loppuivat, olinhan jo menomatkalla lievästi kurkkukipuinen mutta toivuin onneksi ennen kilpailua, ehkä en sittenkään ihan täysin. PUFFISSA etureiteni olivat valmiit kahden kierroksen jälkeen. En uskaltanut lähteä kolmannelle kierrokselle kompuroimaan, ajattelin ja ajattelen vieläkin, että minulla on annettavaa ultrajuoksulle vieläkin. Kyseessä ei siis ollut viimeinen kilpailu - sittenkään. Viimeisen parin kuukauden sairastelujen ja vaikeuksien jälkeen minua suorastaan pelottaa juosta. En halua sairastua flunssan kaltaiseen tautiin kolmatta kertaa peräkkäin enkä halua omituisten pohje- sekä akillesvaivojeni uusintaa jälleen. En todellakaan harrasta minkäänlaista itsepetosta. Voima hankitaan harjoittelemalla kuuliaisesti. Sen voi saavuttaa jos on kärsivällinen ja uskoo asiaansa. Ylpeys riisutaan harjoituskilometrien kertyessä ja kilpailun lähtöviivalla on valmis juoksukone, harjoitettu tehtävään. Lähtölaukauksen jälkeen on kyse keskittymisen säilymisestä, juoksu on automaatiota. Kaamos päättyy ilmatieteen laitoksen mukaan Nellimissä 10.1.2019. Käytännössä vaarojen takaa aurinko näkyy pieneen kyläämme noin 14.1. ensi kerran tänä vuonna. Minä olen lähtenyt jälleen liikeelle. Lepopäivät on peruttu tästä eteenpäin paitsi pakon sanelemana. Korvaavaa harjoittelua menetetyistä kuukausista ei saisi tehdä mutta minä saatan unohtaa jo tällä ikää joskus jotakin... Minä kestän kyllä jos terveys kestää. Juoksen koska voin. Juoksen koska nautin siitä. Juoksen pitkälle ja jos se minulle suodaan niin pidemmälle kuin koskaan ennen - rehellisiä kilometrejä. VIIKKO 1. Ma-Lepo Ti-Kävelyä Kirsin kanssa 4,24 km - 1.02. Ke-Kävelyä Kirsin kanssa 4,08 km - 52.21. To-Sauvojen kanssa hiihtoreitillä, hölkkäpätkiä; 4,4 km - 46.26. Pe-Juoksua tiellä varovasti 6 km - 45.19. La-Juoksua tiellä varovasti 6 km - 40.53. Su- Juoksua erilaisilla talvireiteillä: moottorikelkkareitillä, lumikenkäreitillä, jäällä, umpihangessa ja tiellä 9 km - 1.02. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4,5 km - 1.08. Juoksua 25,6 km 3:15. Kokonaisliikuntamäärä ajassa noin 6:15 Blogin alussa oleva kuva on tältä päivältä Siikajärventieltä. Alla olevissa kuvissa on tunnelmia menneeltä viikolta kun lainasin Kirsin lelua metsäretkelle, pakkanen kiristyi ja metsäjärvillä oli hienoa usvaa. Kirsin Ski-Doo Summit Sp 600 E-TEC 154 on muuten ensimmäinen koskaan ajamani moottorikäyttöinen laite jonka kyydissä minulta loppuu kantti.
