SE

Blogini lukijoita, myös urheilijoita, saattaa kiinnostaa mitä numeroiden taakse kätkeytyy. Mistä viikottaiset harjoituskilometrit ja harjoitustunnit saavat alkunsa tai mikä ne mahdollistaa. Numerofriikit usein unohtavat että pelkät numerot eivät ultrajuoksussa kuten elämässäkään kerro läheskään kaikkea. Lisäksi mukana on aina SE.

Pystyäkseni harjoittelemaan kuten nyt, ammattimaisesti, pitää kotiasioiden olla kunnossa. Urheilun aiheuttamaa stressiä on helppo valvoa jos muuta stressiä ei ole. Kotona harjoitteleminen taas tarjoaa rauhaa ja väljyyttä harjoitteluun mikäli perhe tukee pyrkimyksiä.
Kirsistä on vuosien mittaan tullut ultrahuollon ammattilainen kilpailuissa. Vielä suurempi merkitys on tasavertaisella parisuhteella arjessa. Limiitillä harjoittelevaa ultrajuoksijaa on joskus vaikeaa ymmärtää einesruuan ja naistenlehtien tarjoamalla näkemyksellä, onneksi meillä ei ole juurikaan kumpiakaan tarjolla. Sensijaan keskittyvää ja tukevaa kuuntelemista sitten sitäkin enemmän, puolin ja toisin, ei siis pelkästään ultrajuoksijan. Eli sitä saa mitä kykenee myös antamaan.
Viikolla kaikkien negatiivisten harjoitustunteiden jälkeen sain tarpeekseni ja sanoin Kirsille että juodaan lauantaina vähän viiniä ja rentoudutaan. Kirsi tietää kokemuksesta että kun sanon näin olen sillä limiitillä että hermot menevät. Niinpä hän ei tällöin raahaa minua mihinkään sellaisiin toimintoihin jotka eivät edesauta urheilusta palautumista. Hän tietää että harteilleni ei tällöin sälytetä mitään omituisia velvollisuuksia, joita jotkut kutsuvat tasapainoiseen perhe-elämään osallistumiseksi. Suomeksi tarkoitan tällä että ei lähdetä shoppailemaan saati minnekään muuallekaan tyhjää kiertämään. Sanotaan muulle suvulle ynnä ihmisille että joskus toiste.

Minä arvostan kestävyyttä suhteessa ikään enemmän kuin nopeutta suhteessa ikään. Jokainen arvottaa lajinsa itse mutta itse koen että on jotenkin yksitotista vanhenevana urheilijana mitata nopeustasoaan muihin samanikäisiin. Sensijaan kestävyyden mittaaminen kiehtoo. 
Sanonnassa "se juoksi vielä 60-vuotiaana maratonin siihen ja siihen aikaan" sisältyy se sana vielä. Miten niin vielä ? Onko kenties jokin aikaraja sille että pitäisi siirtyä baaritiskille tai alkaa kasvattamaan vatsaa niin että oma kulli ei enää näy ?

Minä nautin siitä että kun lähden Norjan Signaldalenista juosten ylös Barraksen yli 1400 metristä huippua niin kolmen ensimmäisen kilometrin juoksun jälkeen 80 prosenttia ikätovereistani ovat tukehtuneet ja loput 15 prosenttia tukehtuvat seuraavien kolmen kilometrin osuudella. Vielä on matkaa huipulle jäljellä jonne pääsy hyvän kunnon lisäksi vaatii tasapainoa, elastisuutta sekä rohkeutta. Ja minä juoksen kollipoikien mittapuulla sinne hiljaa.

Nautin myös siitä kun näen yli 60-vuotiaiden juoksevan kuusi päivää kilpailussa siitä nauttien. Olen sitä mieltä että Suomessa ei arvosteta mitään ultrajuoksua riittävästi. Esimerkiksi Montelan veljesten uraa uurtavaa uraa kuten ei Seppo Leinosen eikä Jari Tomponkaan uria ole arvostettu tarpeeksi. Monteloita pidettiin jossain vaiheessa hulluina, Sepon kilometrimääriä työn ohella ei vieläkään ole tajuttu eikä Jari ole saanut ennätyksistään huolimatta tukea ollenkaan niin paljon kuin olisi ansainnut.
Omasta urastani olen jäävi sanomaan. Iloitsen kuitenkin että minua on kuunneltu ultrajuoksijana mutta etenkin ihmisenä. Miten harrastuksesta on tullut elämänmittainen matka ja niin edelleen. Julkisuuteni on ollut hyvästä lajille ja tietenkin myös minulle mutta varauksin. Aina ei ole ymmärretty mitä matka syöpäosastolta maratonien kautta ultrajuoksijaksi on vaatinut - nimenomaan ihmisenä kasvamisena.

Minulle tämä ei aina ole harrastus tai jotakin "hassua kivaa nauttimista". Nautin maastossa juoksemisesta, on mukava harjoitella tai juosta omaksi ilokseen luonnossa tai nätissä ympäristössä mutta asenteeni silloin kun olen tavoitteellinen on ammattimainen. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä analyyttisemmäksi ja itsekriittisemmäksi olen itseäni kohtaan tullut. Muut saavat puolestani pelleillä kunhan muistavat että en ole tosikko vaikka harjoittelenkin tosissani.

Kun kotiasiat, asenne ja arvostus ovat kohdallaan voi syntyä hyvää jälkeä. Vaaditaan kuitenkin lisäksi jatkuvaa kuormituksenvalvontaa. Kun alkaa tuntumaan siltä että maailmassa ei ole enää yhtään positiivisuutta tai että lenkille on pakko mennä, niin silloin stressitaso on noussut liiaksi. Tämä ei tarkoita automaattisesti sitä että on harjoitellut liikaa, vaan että kuormitus juuri sillä hetkellä on liikaa.
Tällaisissa tapauksissa unohdan juoksun hetkeksi kokonaan. Teen jotain täysin normaalista ja vaativasta harjoitusrytmistä poikkeavaa ja rentoudun. Voin saunoa mökillä, juoda vähän viiniä tai olutta tai vaikkapa näin talviaikaan kotioloissa käydä ajelemassa moottorikelkalla paistamassa kairassa makkarat.
Rentoutumisen jälkeen paluu harjoitteluun tapahtuu pehmeästi kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Näin menetellen tulee tärkein asia ultrajuoksuharjoittelussa hoidettua : harjoittelu ei saa olla suorittamista. Kunto ja suorituskyky ovat kaksi aivan eri asiaa. Jatkuva ylärajalla suorittaminen jauhaa vaivalla rakennetun kestävyyskunnon murusiksi. 
Edelläkerrottua on vetomiesten joskus vaikea ymmärtää kun valmistaudutaan suorittamaan yli maratonin mittaisia suorituksia. Vetomiehillä tarkoitetaan niitä ultraurheilijoita, jotka eivät usko kestävyyteen perustuvien vahvuuksiensa kehittämisen hyödyllisyyteen vaan vannovat tuhannen metrin vetojen nimeen vielä silloinkin kun tavoitteena on juosta niitä tonnin vetoja sata peräkkäin - noin kuvainnollisesti ilmaisten.

Tekstin alussa olevassa kuvassa näytän persettä lintulaudalle. Kyseessä oli yritys olla pyörtymättä erään harjoituksen jälkeen ja siinä onnistuttiin kuten myös kyseessä olleessa harjoituksessa. 
Nivelten ja lihaksiston tarkkailun ohella valvonnassa on ravinto ja kehon paino. Aina ei suju, joskus elimistö päästää kaiken läpi vaikka mitä ottaisi ja polviinkiin täytyy nojata.

Tärkeintä on kuitenkin että SE seuraa päivästä toiseen. Sitä on vaikeata selittää mikä SE on mutta saatte nyt tyytyä esimerkkiin.

Juoksin torstaina Kessistä palattuani Paatsjoen sillalla ihmisjoukkoon. Turistibussi oli tuonut maisemia ihmettelemään viitisenkymmentä eri kansallisuuksia olevaa turistia. Paatsjoki virtasi sillan alla avoimena ja Lapin valkoinen hohde oli ympärillä huipussaan. 
Turistit katsoivat epäuskoisena erämaasta juoksevaa hahmoa. Sillalla yksi, todennäköisesti espanjalainen, rohkaistui kysymään :

- Is it okay ?

- It is very okay ! vastasin.

Tässäkin tapauksessa molemmille saattoi jäädä epäselväksi mikä SE on. Ehkei kuitenkaan minulle ?

VIIKKO 7. HARJOITTELUNI

Ma- Ap. kevyt barefoot (paljasjalkakenkä; matala pohja eli luonnollisuuteen pyrkivä askel) lenkki 6 km - 39.47. Tämän tarkoitus oli tarkistaa lihaksiston ja etenkin nivelten kuntoa edellisen mahtiviikon (181 km jäljiltä.) Keskivauhti 6.35 min /km
ip. Kevyt 10 km - 1.06. Kv. 6.37, askel pomppiva ja elimistö tyhjä.

Ti- Ap. päänsärkyä ja heikotusta
Ilta 10 km - 1.04. Kv. 6.25.

Ke- Massiiviharjoitus "Kollaa kestää" 40,1 km - 4.13. Kv. 6.18. Aika sisältää puolivälin huoltokäynnin eli soppatykki, riuku ja kuivaa vaatetta.

To- Kessiin perusjuoksua riskillä 26 km - 2.49. Kv. 6.29.

Pe- Ap. vauhdinvaihteluharjoitus eli syketasojen testausta suhteessa vauhtiin 18,2 km - 1.49.          Kv. 6.00.
Ilta poluilla 10,2 km - 1.11. Kv. 7.02. Lumisia polkuja ja moottorikelkkauria, voimaharjoitus. Vatsavaivaa illalla.

La- 8 km keskivauhtia - 49.37. Kv. 6.11. Keskivauhtini raja on noussut. Tämä ei ollut temmoltaan kevyt harjoitus.

Su- Kessi 26,5 km - 2.47. Kv. 6.19. Perusjuoksun ylärekisterissä. Helppo harjoitus paitsi että viimeisen viisi kilometriä juoksin sopivasti väsyneenä väsyneen juoksun detaljeja kehittäen. Kuormituksensäätö : en halunnut juosta yli 3 tunnin lenkkiä enkä enempää kuin korkeintaan viisi kilometriä väsyneenä.
Illalla kävelyä Kirsin kanssa vajaa tunti.

Yhteensä juoksua 155,3 km - 16 tuntia ja 30 minuuttia - Vertikaalinen noususumma 1091 metriä eli naurettava mutta tämä onkin maantiejuoksua kohti tasaista kilpailurataa Unkarissa.

Elimistö kapinoi ensin päänsäryllä (hartiajännitys) ja sitten vatsavaivalla. Tuntui loppuviikosta että neste menee elimistön läpi eli tiettyjä puutoksia väliaikaisesti on. Tällä harjoitusmäärällä ei kestä yhtään pääkipua, vatsavaivaa tai huonoa nukkumista, kaikki näkyy heti puuttuvissa kilometreissä. 
Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen - homma on hallinnassa. Helmikuu helistää, nyt kasassa 405 kilometriä ja 44 tuntia. Tahti on lähes 600 kilometrin tasoa ja 550 km piti olla yläraja - edelleen tulee helposti mutta ei enää ihan niin helposti. Ja voitte uskoa että kuormitusanalyysiä tehdään päivittäin erittäin tarkasti.

George Malloryltä kysyttiin miksi hän halusi kiivetä Mount Everestille ?
Vastaus oli "Because it is there."
Koska SE on siellä.