KYLLÄ VAI EI ?

VIIKKO 3. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km huoltavaa palauttelua tiellä - 54 min. (6.48 min/km) -1 celsiusta ja kova tuuli, lumi lensi. Väsyneet jalat.

Ti- 20 km perusjuoksua tiellä - 2.11. (6.35 min/km) -10 celsiusta ja erittäin kova tuuli. Kylmä !

Ke- Aamupäivä 20 km - 2.10. Perusjuoksua -24 asteen pakastimessa. (6.29 min /km)
       Iltapäivä 17 km - 1.45. Keskivauhtista kestojuoksua (6.11 min/km) 

To- 8 km - 52.19. Pelleilyä; vein roskat ulos ja eksyin. (6.31 min/km)

Pe- Lepo

La- Erikoisharjoitus 50,1 km - 5.22 liikkeellä oloaika. 6.26 min / km. 31 km kohdalla ruoka- ja vaatteidenvaihtotauko noin 25 minuuttia. Pakkasta -21 - - 16 celsiusta. Erittäin kova harjoitus josta minun pitää kuitenkin toipua lähes samantien jos onnistuin juoksmaan oikein.

Su- Aamupäivä 9 km lumisilla poluilla vapaata juoksua 1.09. (7.39 min / km) Eilinen ei tuntunut mitenkään erikoisesti.
Illalla Vauhdinvaihtelua kylänraitilla 10 km - 58.41. Paras km 4.13 min /km.

yhteensä  142,6 km - 15 tuntia ja 24 minuuttia - 1148 metriä vertikaalista nousua.

Viikkoon tuli kuormituksen säädön vuoksi hieman vähemmän kilometrejä kuin edelliseen. Mitenkään kevyeksi en silti viikkoa jättänyt.
Unkariin valmistautumisen olen jakanut kolmeen osaan. Nyt ensimmäinen kahden kuukauden peruskuntokausi on takana. Harjoittelu on sujunut todella hyvin koska olen keskittynyt harjoittelemaan ja muu on ollut rekvisiittaa.
Seuraavaksi on reilun viikon vapaampi jakso blokkiharjoittelusta ja sitten pureudun pikku hiljaa helmikuun edetessä toden teolla kestävyyden synkimpiin salaisuuksiin.

ULKOINEN PAINE

Minulta on usein kysytty miten ihmeessä kykenen motivoitumaan edelleen vuodesta toiseen jatkamaan vuonna 1992 alkanutta enemmän tai vähemmän määrätietoista juoksemista. Yksinkertainen syy on että nautin juoksemisesta edelleen kuin pieni lapsi. Harjoittelu ei ole aina mukavaa mutta juokseminen ja sen syvin yksinkertaisin olemus ovat aina.

Olen kokenut jonkinlaista ulkoista painetta että minun muka täytyisi lopettaa. Lopettaa siksi että olen juossut tai kilpaillut jo niin ja niin monta vuotta tai niin ja niin monta kilometriä tai että kun olen pystynyt juoksemaan koko Suomen halki niin mitä sitä enää nyt täytyy ?
Vakuutan teille että lopetan sitten kun en enää saa irti tästä juoksemisesta mitään. Sensijaan poliitikkojen toivomaa kilpailukykyrunkkaria ette minusta enää koskaan saa. En siis nouse aamulla ylös vain mennäkseni töihin tai opiskelemaan siksi että Suomi saataisiin nousuun.
On helvetin säälittävää miten kovia arvoja markkinoidaan muka yleisesti hyväksyttyinä ja toivottavina. Ainutkertaisen elämän kokemukset eivät ole mitään verrattuna ostovoimaan tai eurooppalaisena kansakuntana kärkimaiden joukkoon pyrkimisen gloriaan.

Norjassa on kielletty huippu-urheilu alle 13 vuotiailta lapsilta. Ennen mainittua ikävuotta pyritään monipuolisuuteen ja kaikkeen muuhun kuin lajinomaiseen keskittymiseen. Suomessa taas viisivuotiaat harjoittelevat jalkapalloa kolmesti viikossa ja 12 vuotiaat uivat parhaimmillaan  yli 20 tuntia viikossa. Ei ihme että suomeen ei synny aikuisia huippuja tai että nuoria ei kiinnosta. 
Tämä sama pakonomainen pärjääminen näkyy myös yhteiskunnassa ja Suomalaisena small talkina vaaleissa. "Suomi on ainoa maa, joka maksoi velkansa toisen maailmansodan jälkeen." Ja mitä sitten ? Ei noissa muissa maissa ympärillämme nyt niin kovin huonolta näytä ? Mikä ihme meistä tekee edelleen kuhnureita punaisen viivan torpassa odottamassa käskyä ? Rypemällä menneisyydessä ei synny mitään uutta tulevaisuutta. Tämä pätee myös niihin jotka ovat juuttuneet kansalaissodan tai toisen maailmansodan arpien auki repimiseen.

Motivaatio juoksemiseen on sama kuin motivaatio elämän kokemiseen. Aina ei kiinnosta mutta perusvire säilyy oikean suuntaisena positiivisuuden kautta. Vuosien ajan mukanapysymisen salaisuuksina on ollut huoltava harjoittelu, harjoittelun lopettaminen aina kun se on alkanut aiheuttamaan pelkkää synkkämielisyyttä tai pakonomaisuutta, uusien harjoitusmenetelmien omaksuminen ja nuorempien juoksijoiden tukeminen ja kuunteleminen.
Esimerkkinä voin mainita että nyt kun olen pari kuukautta juossut suurinpiirtein 550 km kuukausitasolla Nellimin talvessa on selvää että jos jatkan kilpailemista en missään tapauksessa juokse seuraavana talvena näin paljon jatkuvasti täällä. 
Tulevana talvena kun olen kotona otan mukaan hiihdon ja lumikenkäilyn. Läskipyörän hankintaa on myös suunniteltu. Vaihtoehto on myös paeta ulkomaille osaksi aikaa talvea halvan ruuan maihin elämään yksinkertaista elämää valossa ja lämmössä.

Niin kauan kuin omat kyvyt riittävät eteenpäinmenemiseen ja uuden kokemiseen on syytä antaa mennä. Ainakin kerran viikossa pitäisi istua alas ja miettiä onko tämä elämä sellaista jota haluan elää. Minulla vastaus on ollut viimeaikoina kyllä. Miten sinulla ?

Viimeinen kuva on maisema Nellimin Ahvenjärveltä. 
"Lappi ? Kesällä pelkkää suota ja hyttysiä. Talvella on aina pimeää ja kylmää. " 
Hölmöt ovat kaikkialla hölmöjä - se heille suotakoon...