Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

OIKEAN KÄDEN PERINTÖ


Minulta on usein kysytty mistä periksiantamattomuuteni tulee. Mistä tulee usko huomiseen päivään ? Mistä voima tulee ?
Voima tulee hengestä ihmisen sisältä. Tasapaino löytyy harjoittelun kautta keskittyen ja rukoillen.

Mutta mistä tulee periksiantamattomuus ?

Hän syntyi 25.4. 1906. Saunassa Roineen rannalla. Kerrotaan, että kevät oli tuolloin aikainen ja jäät kolistelivat rantasaunan perustuksia hänen tullessaan maailmaan.
Kolmeentoista ensimmäiseen ikävuoteen kuului onnellista mutta työteliästä pikkupojan elämää maaseudulla ja neljä vuotta Liuksialan kansakoulua. Näillä opeilla alkoi sitten maa- ja sekatyömiehen ura.
Kaksikymmenvuotiaana taakse jäi 360 päivää asevelvollisuutta ja hän pääsi maininnalla - hyvä käytös - siviiliin 3.3.1927.
Jossain vaiheessa lavatansseista löytyi morsian. Yhteinen haave oli perustaa maatila. Varsinkin kun morsian opiskeli karjakoksi. Valtio kutsui poikansa kertausharjoituksiin kesällä 1936. Noiden 20 kertauspäivän aikana sotamies sai erikoiskoulutusta VK:n ajomieheksi. Kertausten jälkeen elämä jatkui työtä maalla tehden. Jos aikoi elää oli tehtävä työtä – joka päivä.
Maailma kuitenkin muuttui ympärillä. Valtio kutsui poikansa jälleen ylimääräisiin harjoituksiin 19.12.1936. ”Ylimääräiset harjoitukset” oli kauniisti sanottu. Harjoitukset huipentuivat hänen kohdallaan Kollaanjoen taisteluun talvisodassa.
Hän oli JR 69:n niitä nuoria miehiä jotka vaihdettiin jermujen tilalle. Heikoissa varusteissa hän palellutti jalkansa mutta osaltaan piti lupauksen vanhemmille : Kollaa kesti.
Kenraali Hägglund kysyi luutnantti Juutilaiselta että kestääkö Kollaa. Juutilainen vastasi että kyllä se kestää ellei ketään käsketä karkuun juoksemaan.
Neljä kuukautta ja kaksi viikkoa pakkasessa. Kuin lautasella miehet makasivat Korsukukkulalla puuttomaksi ammutussa maisemassa. Oli kaivauduttava jos halusi elää.
Usko ei ilmeiseti horjunut koska nyt morsiammesta oli jo tullut vaimo. Ruoveden Väärinmajalle paluu elävänä oli riemullinen. 3.5.1940 hänet lomautettiin palveluksesta toistaiseksi.
Vajaa vuosi ja hän seisoi jälleen Messukylän asemalla. Mitkähän mahtoivat olla miehen mietteet kun juna lähti kohti Joensuuta. Hän tiesi että perheenlisäystä oli odotettavissa joulukuulle.
Jälleen ylimääräiset harjoitukset. Peiteluvun 3352/5 taakse kätkeytyi JR 60 ja ensimmäinen joukkue. JR 60 ylitti Moskovan rauhan rajan 13.7.1941. Aiemmin Karjalan armeijan reservinä toiminut rykmentti joutui etulinjaan Tulemajärven maastossa. Mentiin kohti Petroskoita eli Äänislinnaa.
Maisema oli lohduton. Hyökkäyksen jäljiltä tienvarret ruumiita ja hevosenraatoja täynnä. Kesän helvetillinen helle ja kalmanhaju. Sotapäiväkirjassa kerrotaan että miehet joivat ukkoskuuron satamaa vettä hevosen kavionjäljistä. 35 kilometrin marssi joka päivä. Osittain upottavassa suomaastossa. Kaukana edessä kuului taistelun kumu.
JR 60 joutui erittäin kiivaisiin puolustustaisteluihin Vieljärvi - Prääsän tien molemmin puolin. Vieljärvellä Tsokkilassa oli kaivauduttava jälleen mikäli aikoi elää. Joukkueen sotapäiväkirjan mukaan vastapuolelle oli tuotu kuorma-autoittain uusia voimia.
Lähes viikon kestäneen yhtämittaisen taistelun jälkeen hänen onnensa kääntyi. Tykki- ja kranaatinheitintulen alla 28.7.1941 sirpale vei oikean käden käsivarren. Todennäköisesti joukkosidontapaikalla ei ollut paljon mitään sahattavaa hauiksen alta. Nivel, kyynärvarsi ja kämmen sormineen olivat poissa iäksi. Hevosmatka kenttäsairaalaan oli 60 kilometriä, voi vain kuvitella tuskien taivalta hevoskärryjen keinahdellessa eteenpäin.
Myös matka kotiin junalla lienee ollut morfiinista huolimatta helvetillinen. Töölön SPR sotasairaala 54:n lääkäri avasi tyngän uudelleen ja järjesteli hermoja sekä muotoili luun päätä. Vaimo tuskin pääsi häntä heti katsomaan sillä poika syntyi 15.12.1941 Kalvolassa.
Hän pääsi sairaalasta pois 29.5.1942. Hänet vapautettiin kokonaan palveluksesta vasta 31.10.1942. Tosin jo saman vuoden elokuussa hän oli ottanut vastaan vartijan työn Tampereen Kalkussa autovarikko ykkösessä. Oli tehtävä työtä mikäli aikoi elää.
Yksikätinen kahden sodan runtelema mies sai unohtaa haaveet maatilasta. Hän työskenteli puolustusvoimien palveluksessa melkein 24 vuotta ja jäi eläkkeelle 25.4.1966. Minä olin silloin kaksivuotias.

Hän oli vaarini Mauno Koskinen.

Joskus pikkupoikana mietin mitä vaari mahtoi miettiä kun lämmitti saunaa ja istui kadentynkä polveen nojaten alalauteella vaatteet päällä kuunnellen tulen huminaa. Tai joskus istuessaan kuistilla hiljaa kanssani katsellen kauas järvelle.
Rauhantahtoisempaa ihmistä kuin hän, sai hakea. Hän kertoi sodasta vähän mutta riittävästi. Millaista oli maata paskat housuissa suossa monta päivää ilman ruokaa suu täynnä turvetta kun taivas oli rautaa täynnä.
Tai millaista oli lähteä toistamiseen. Ei ollut vaihtoehtoa. Oli tehtävä mitä käskettiin.
Tai miltä myöhemmin tuntui kun vasemmistoradikaalit irvistelivät että mitäs menitte.
Kun luette blogini pöytälaatikko-osastoa saatte ehkä käsityksen kuinka periksiantamaton vaarini oli. Aavehermosärkyjen ja painajaisten keskellä hän ei koskaan luovuttanut. Hän opetti minulle että viha ei koskaan tuo kantavaa voimaa. Ja että vapaus ja tasa-arvo ovat kaikki kaikessa. Hän opetti esimerkillään itsekuria ja työnteon mentaliteettia. Mitä itseltään tulee vaatia jos aikoo pärjätä.
Ennen kuolemaansa hän myönsi tekemänsä virheet ja sai ne myös omalta isältäni anteeksi. Vaarini ei halunnut olla sankari vaikka hänet palkittiinkin neljällä eri kunniamerkillä. Hän olisi halunnut elää tavallista elämää jota hänelle ei sotien takia kuitenkaan suotu.
Minä kävin oman sotani syövän kanssa. Aivan kuin vaarikin, jäin henkiin, mutta en ennalleni. Saan kantaa lopun elämääni särkyjä minäkin matkassani. Nämä ovat pieni hinta elämästä ja valinnan vapaudesta. Oikein oivaltamisesta.


Periksiantamattomuuteni ja päivästä päivään yrittämiseni perintö ovat siis peräisin oikeasta kädestä. Kädestä, joka on edelleen siellä jossain. Kädestä, joka on annettu vapautemme puolesta - taistellen.
 
Lähteet :
Vaarini kantakortti ja nimikirjanote kansallisarkistosta
JR 69 ja 60 sotapäiväkirjat kansallisarkistosta, myös pataljoonan sotapäiväkirjat.
Ari Rautala : Sotiemme tapahtumapaikoilla
Kaino Tuokko : Jalkaväkirykmentti 60 1941 - 1944
JR56 ja JR60 Kilta
DVD JR 56 ja 60 sotaretkestä (JN-kulttuurivideot) 



VIIKON 29. JUOKSENTELUT

Ti- 11 km - 1.12
Ke- 10 km - 1.08
To- 12 km - 1.24
Su- 17 km - 2.02
yhteensä 50 km - 5 tuntia ja 36 minuuttia 

Sunnuntaina juoksin kovassa helteessä erittäin vaativalla polkureitilläni ensimmäistä kertaa tuhannen mailin jälkeen. Juoksin kuitenkin hiljaa, välttäen varsinaisen harjoittelun tunnelmaa.
Lenkki luo uskoa tulevaisuuteen ja osoittaa että palautumista tapahtuu pikkuhiljaa.

LISÄYS 22.7.2014

Sain infoa että vaikka päivitin blogini jo sunnuntaina niin se ei ole päivittynyt seuraajien blogisivustoissa oleville listoille uutena tekstinä vaan siellä näkyy edellinen "ei siinä hyvä mene pilalle" postaus viimeisimpänä tekstinäni. Kuitenkin klikattaessa tuota listaa avautuu etusivu eli viimeinen kirjoittamani teksti. Ongelmaa on esiintynyt aiemmin muillakin bloggerin käyttäjillä ja se on poistunut itsestään. Jos tiedät ongelman syyn ilmoitatko minullekin siitä sähköpostiini.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti