POIKKEUKSELLISTA

 

INTRO:

"Näistä sun jutuista paistaa katkeruus." - Tuntemattoman kommentti edellisen postaukseni kommenttikentässä. 

 

Taakse on jäänyt poikkeuksellisen kaunis juhannusaatto, mutta etenkin poikkeuksellisen mieltä lämmittävä kulunut viikko.

   Kaksi hienoa kohtaamista: tutustuminen ultrapyöräilijä Jan Hràliin ja vanhan ultraystäväni Jouni Knuutin yllätysvierailu.

 

Tsekkiläisen ystäväperheeni, Kubinan, kautta sain pyynnön vastaanottaa paketti ultrapyöräilijä Janin puolesta ja toimittaa se hänelle.

   Jan oli ensin pyöräillyt 42 päivää tsekkiläisen ultrajuoksijan, Rene Kujanin kanssa Hangosta Nuorgamiin. Kilometrejä heille kertyi noin 1800, koska Rene juoksi maratonin päivässä. Sitten Jan pyöräili hiukan pohjoisinta Norjaa ja saapui Nellimiin Kubinan residenssiin lepäämään muutamaksi päiväksi.

   Toimitin paketin ja kutsuin Janin kotiini istumaan iltaa hyvän ruuan ja juoman merkeissä.

   Kuluneen viikon perjantaina saattelin Janin jatkamaan matkaansa. Ajoimme ensin Nellimistä Ivaloon ja sieltä Saariselän takamaille Tievatuvalle. Palasin reissusta yöllä kello kahden jälkeen saunaan ja syömään. Omalle lenkille pituutta tuli 174 kilometriä.

   Kuljetin Jania mahdollisimman paljon hiekkateillä, joita ei paljon tuolle välille saa edes väkisinkään. Vanhan Nellimintien pätkät, vanhat Petsamontien pätkät Ivalon ja Saariselän välillä, Saariselän Magneettimäen museotie ja luonnollisesti sorareitti Saariselältä kohti Kiilopäätä ja siitä Tievatuvalle oikaisten.

   Tyytyväinen uusi ystäväni leiriytyi Tievan pihaan ja jatkaa matkaansa Ruotsin, Tanskan, Saksan läpi päätyen joskus sitten kotiinsa Tsekkeihin.

 

TIEVATUPA

Tievatuvan palveluista vastaa Kiinteistöhuolto Välitalo Oy / Henry Välitalo, puhelin: 0407073785. Tievalla on majoitusta, kioski ja ruokaa sovittaessa. Sähköpyörien vuokraus. Erittäin hyvä puusauna kauniin joen varrella ja isompiakin mökkejä ryhmille. 

 

 

Teimme Kirsin kanssa puutarhahommia ja tuli kahvin aika. Kahvin tippuessa kesäkeittiössä suunnistin sisälle hakemaan kastettavaa ja vilkaisin ohimennen puhelintani; Whatsup: "Oletko kotona, voinko tulla morjestamaan, yst. Jouni"

   No tottakai!

   Pitkän vaelluksen tehnyt ystäväni palkittiin tuoreella kahvilla ja rahkapiirakalla. Jounin kanssa tuli todistettua, että todellinen ystävyys kestää ja jatkuu siitä samasta kun viimeksi nähtiin, ei väliä onko kulunut päivä vai kymmenen vuotta.

   Todellista ystävyyttä eivät riko erimielisyydet maailman menosta tai politiikasta, eivät kaverien erot puolisoistaan tai muut surut.

   Jounin kanssa olemme olleet Iso-Sydänmaan erämaassa polkujuoksun ja koko elämän peruskysymysten äärellä, pilkkopimeässä ja loppuun väsyneinä. Kompastelleet juurakoiden lävistämää kapeaa polkua eteenpäin ja kuunnelleet yön ääniä. Meille tämä riittää mainiosti ikuiseksi liimaksi ystävyydelle.

 

OUTRO:

Juoksin viikon päätteeksi ennen saunaa hiljaa kahdeksan kilometriä. 

   Hiljaa hiljaisuudessa. 

   Mietin mitä Jounille kahvipöydässä sanoin: en ole lopettanut ultrajuoksua, mutta haluan kävellä vanhana Kirsin kanssa käsi kädessä metsässä, poimia marjoja ja sieniä. Haluan metsästää ja päästä omin jaloin veneeseen ja sieltä pois. 

   Miksi rikkoa itsensä lopullisesti ultrajuoksussa itseään jatkuvasti ylittäen?

   Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Siitä eteenpäin on kaikki ihmisestä itsestään kiinni. Itsensä voi ylittää jatkuvasti, kunnes löytää oman alkuluontonsa. Kun sen löytää, ja etenkin kestää sen minkä on löytänyt, selviää että maailmassa on aina jotakin omaa itseä suurempaa, kestävämpää.

   Lenkin lopussa päässäni soi Cherish (Kool & The Gang)

   "Cherish the love, cherish the life ..."

   Katkera?

   Älkää nyt, minä olen saanut kaiken (terveyteni ja Kirsin) ja arvostan kaikkia, jotka itse yrittävät eteenpäin omin voimin.

 ---

 

 

Viikko 25. 

Ma- Gravel 31,48 km - 1.29. Kotoa Einariin ja takaisin, märkää.

Ti- Lepo, kalastusta.

Ke- "Lepo" - Tuulikaatojen hakua metsästä.

To- Juoksua 9,99 km - 1.21. Tuulikaatojen etsiskelyä metsästä.

Pe- Lepo

La- Maantiepyörällä sinappia lähikaupasta 82,88 km - 3.23.

Su- Gravel Kirsin kanssa 13,41 km - 54 min.

       Gravel yksin 20,55 km - 50 min. 

 

  

Teeren poikanen.

 

Viikko 26.

Ma- Maantiepyörällä perustaa 30,06 km - 1.17.

Ti- Lepo, puita.

Ke- Graveliä Kontosjärven lenkki 53,62 km - 2.29.

To- Lepo, puita.

Pe- Graveliä Jan Hràlin kanssa ensin 88 km ja sitten yksin kotiin. Yht 174,18 km - 8.17. Vertikaalista nousua 1788 m.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,66 km - 55 min.

Su- Juoksua 8,11 km - 58 minuuttia. 

 

 

 Vaalikaa rakkautta, vaalikaa elämää.

 

MITÄ SITTEN SEURAAVAKSI?

 

 Palasimme kesäreissulta kotiin ja nyt on vähän sellainen tunnelma, että mitä sitten seuraavaksi. Tietenkin kalastusta ja polttopuiden tekoa, mutta entäpä urheilun osa-alueella?

   Pyöräkilpailusta jäi hyvä maku, mutta en tiedä vieläkään haluanko kilpailla pyöräilyssä vai en. 160 kilometrin matka ei oikein motivoi. Luvussa on nollia liian vähän, minä olen pitkille matkoille rakennettu.

   Huvittaa kun joku kertoo tehneensä pitkän, 20 kilometrin lenkin juosten tai pyöräilleensä sata kilometriä. Mitä on muutaman tunnin suoritus verrattuna viikon yhtämittaiseen liikkumiseen?

   En aliarvioi, vähättele tai halua mitenkään ylpeillä, mutta en voi oman kokemukseni kautta oikein muutakaan sanoa. Joku saattaa ajatella, että anna mennä sitten jos se on niin helppoa. Helpoksi en sitä ole väittänyt, mutta minun ei välttämättä ole enää pakko - olen kokenut itsensä ylittämisen niin monta kertaa.

 

Edelläkuvatut tunnelmat johtavat itsetutkiskeluun: onko minusta tullut laiska tai tarvitaanko minua ultrakilpailuissa enää? Voin mieliksenne kysyä myös: olenko tullut vanhaksi, olenko kulunut puhki?

   Kuka tietää?

   Minä tiedän, mutta en juuri nyt. Uskon tulevaisuuteen, mutta en erityisemmin odota sitä - olen tässä ja nyt, ja näin on hyvin.

 

PASKOJA PAIKKOJA 

 

Lappi on joskus paska paikka. Tätä kirjoittaessani vettä sataa kaatamalla ja lämpötila on alle viisi astetta. Viisi! Kesäkuussa. Ilmastohysteerikot vaikenevat juuri nyt?

   Ne, jotka ovat estäneet minut ja sulkeutuneet omaan kuplaansa, johon kuuluu hyväksyntä sille, että ihmisen tuloista 52 prosenttia voidaan jakaa vastikkeetta muille ja että me kärvennymme heti jos emme osta sähköautoa tai lopeta lihansyöntiä, vaikenevat?

   Ärsytän tahallani.

   Asettelen vastakkain ja kirjoitan ihan siitä syystä, että kaikki eivät uskalla.

 

Suomi on joskus paska paikka. Eniten minua ärsyttää hyssyttely, että verrattuna köyhimpiin maihin meillä on kaikki hyvin. Kesäkierroksella tuli todistettua, että ei ole.

   Osa maanteistä on hävettävän huonossa kunnossa. Täynnä vaarallisia reikiä.

   Tietyt perusrakenteet rapistuvat, kun kunnossapito sakkaa.

 

Suomen posti on ihan paska. Minulle saapui paketti Belgiasta. Lähettäjä oli suomalainen ja osoitetiedot puhelinnumeroineen olivat täysin oikein. En koskaan saanut viestiä, että paketti oli saapunut. Ainoastaan oman aktiivisuuden kautta, kolme päivää ennen viimeistä noutoaikaa, sain selville missä paketti oli. Edes seurantaan syötetty koodi ei alkuun toiminut. 

   Postin oma selitys oli, että pakettikortin luku oli epäonnistunut ja juuri siksi se ei rekisteröitynyt omaposti- sovellutukseen, saati minnekään muuallekaan. Lisäksi noutopaikka oli väärä. Lähin olisi ollut neljän kilometrin päässä postinumeroalueella (Hämeenkyrö), noudin paketin 10 kilometrin päästä Ylöjärveltä.

    Postin olen todennut aiemminkin sysipaskaksi. Viime syksynä tein xs-paketin netissä ja vein postiin täällä kotimaisemissa. Kahden päivän päästä se oli omassa postilaatikossani! Tiedot olivat oikein ja maksu maksettu. Toisella yrittämällä se löysi tiensä Valkeakoskelle.

    Posti väittää olevansa ympäristöystävällinen. Esimerkki: kun tamperelainen lähettää paketin tamperelaiselle, paketti viedään ensin Kolmenkulman terminaalista Pasilaan ja sieltä Tampereen Multisillan lajitteluun. Siis Pasilan kautta? Miksi sitä ei viedä suoraan Kolmestakulmasta Multisiltaan?

   Aivan samoin kuin pohjoisessa matkahuollon paketti Sodankylästä Ivaloon viedään ensin Ouluun ja sitten Rovaniemen ja Sodankylän kautta Ivaloon. Järjetöntä. Mutta matkahuolto ilmoitti kehittävänsä ympäristöystävällisyyttään.

 

Paskoista paikoista selvitään laittamalla perusasiat kuntoon. Tähän tarvitaan ihmiset kohtaamaan toisensa ja joskus myös lapio. Hikeä. 

   Ei etäyhteyksiä, eikä konsultteja suihkimaan itsestäänselviä typeryyksiä. 

 

LOPUKSI HIUKAN MYÖNTEISIÄ KESÄKUVIA ILMAN SELITYKSIÄ

 

 

HARJOITTELUA 

VIIKKO 23.

Ma- Gravel 25,14 km - 1.41. Takarengas puhkesi 2 km ennen loppua. Ensimmäinen rengasrikko vuosiin.

Ti- Lepo

Ke- Gravel 40,77 km - 1.37. Uusien renkaiden nouto.

        Juksua Janin kanssa 12,35 km - 1.30.

To- Kauppareissu pyörillä Kirsin kanssa 8,30 km - 36 min.

Pe- Gravel postipaketin nouto 20 km - 47 min.

La- Su - Lepo 

 

VIIKKO 24.

Ma- Gravel 113,42 km - 4.31 Ylöjärvi, Poikeluksentie, Eränperä, Viljakkala, Lavajärvi.

Ti- Lepo

Ke- Gravel Nokialle 22,60 km - 1.20. ja takaisin 20,61 km - 1.14.

To- Pe- Lepo

La- Kävelyä Kirsin kanssa matkalla kotiin Vatungissa 2,64 k - 45 min.

Su- Maantiepyörällä 30,09 km - 1.13. Kylmä pohjoistuuli. 

 

VUODEN 2026 PYÖRÄILYKILOMETRIT NYT 5295 km.

 

OIKEAT VÄRIT - KOLI GRAVEL CARNIVAL 2026

 

Kuva Christer Ådahl.

 

TAUSTAA

 

Minä olen suorapuheinen ihminen, hyvässä ja pahassa. Tästä johtuen eräät ihmiset ovat sulkeneet minut oman kuplansa ulkopuolelle. Siihen heillä on täysi oikeus. Meillä kenellekään ei kuitenkaan olisi oikeutta olla epärehellinen itseään kohtaan. Jos omassa kuplassa on vääriä värejä ja niihin sokaistuu, olisi tultava ulos etsimään itselle sopivia, mutta etenkin itselle sopivia uusia värejä.

   Viimeisen kahden vuoden aikana olen liikkunut pyörällä päivä päivältä enemmän. Juoksin 2022 ennätykseni kuuden päivän juoksussa. Ulospuhalluksen jälkeen aloitin varovaisen juoksemisen ja jouduin yllättäen kokemaan jatkuvia kipuja vasemmassa jalassani, kantapäässä sekä takareiden sivussa. Hain suraalihermon tulehdukseen kipupiikin ja pääsin uudestaan liikkeelle. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut siltä miltä minun juoksuni pitää tuntua. Koin, että olin tullut siihen pisteeseen yli kolmenkymmenen juoksuvuoden jälkeen, jossa juoksusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kokonaisvaltaisesti, psykofyysinen kokonaisuus huomioon ottaen.

   Aloin liikkua pyörällä. Se tuntui hyvältä ja vei mukanaan. Ostin ensin Rovaniemi Ski&Bikestä läskipyörän, vajaan vuoden päästä gravelpyörän ja sitten myös Kirsille gravelpyörän. Ennen viime joulua ostin vähän käytetetyn Trekin maantiepyörän lähinnä sisäpyöräilyyn, ja hankin trainerin. Sittemmin olen ajanut myös maantiepyörällä ulkona ja nauttinut kaikista pyöräkokemuksistani suunnattomasti.

 

Alkuperäinen ajatus oli olla kilpailematta pyöräilyssä. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta mitata suorituskykyäni muita vastaan uudessa lajissa. Neitsytkilpailuksi valikoitui Koli Cravel Carnival ja siellä 150 km matka Racer- sarjassa.

 

 

KILPAILU

 

Saavuimme Kolin kylälle kahta yötä ennen kilpailua matkailuautolla. Järjestäjä oli etukäteen sivuillaan infonnut mihin saa pysäköidä, siitä iso plussa heille. 

   Hain edellisenä illtana pyörään kiinnitettävän numeron ja muun kilpailurekvisiitan. Olo oli erittäin levollinen. Minun mittakaavassani reilu kuuden tunnin suoritus ei ole yhtään mitään - mitenkään matkaa, reittiä tai olosuhteita vähättelemättä. 

   Sitäpaitsi olen päättänyt, että pyöräilystä ei tule minulle samanlaista tarinaa kuin ultrajuoksusta. Tämä on täysin filosofiani vastainen päätös. Eihän tällaista voi päättää etukäteen. Elämä on tässä ja nyt, jokainen hetki kerrallaan. Toisaalta jos nyt pyöräilen reilu kolmekymmentä vuotta, olen vasta hiukan alle sata - sitten varmaan ryhdyn melomaan ja sen jälkeen...

 

Kilpailupäivän aamuna satoi. Edessä oli varsin monimuotoisia sorateitä ja sade on kaikessa pyöräilyssä pahin vihollinen, mutta etenkin soralla. Lentävä kura tunkeutuu kaikkialle, niin pyörään kuin kuljettajaankin.

   Kilpailukeskuksena toimi Kolin kylän Sokos hotellin piha. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja selkeästi järjestetty. Hotellin pihalla oli pyöräkilpailujen tapaan mahdollisuus ajaa eri valmistajien pyöriä, hankkia tarvikkeita ja fiilistellä muuten vaan.

 Kuva Christer Ådahl. Allekirjoittanut ensimmäinen vasemmalta.

 

Lähdin pääjoukon mukana, eturivistä, koska olin Racer-sarjassa. Loppuajallani olisin ollut Rider-sarjassa palkintokorokkeella, mutta "ammattiylpeys" ei antanut myöden tähän ensimmäiseen kilpailuun. Seuraavissa kilpailuissa ajan sitten turistiluokissa, mikäli seuraavia tulee.

   Lähtö oli asvalttitielle, ensimmäisessä alamäessä oli vauhtia jo odotetut 50 kilometriä tunnissa, josta sitten taitettiin vasemmalle soratielle ja kura alkoi lentää. Olin jättäytynyt pääjoukon viimeiseksi, koska tiesin ettei keskivauhtini tule riittämään joukossa pysymiseen kuin pari tuntia. Olisi ollut järjetöntä ajaa itseään pihalle heti aluksi. 

   En yksinkertaisesti ole ehtinyt saada pyöräilykuntoani paremmaksi näiden kahden vuoden aikana. Ultrajuoksuvuosien hidastuttamat jalat ovat hitaasti mutta varmasti heränneet toisenlaiseen lihastyöhön, koko ajan kadenssia (pyöritysnopeus) parantaen. Lisäksi en ole vuosikausiin harjoitellut tai kilpaillut näin korkeilla syketasoilla, joten senkin hallitseminen ottaa aikansa.

   Pääjoukko meni menojaan ja jäin ajamaan yksin, ei peesiapua. Kilpailun aikana minut ohitti vain yksi ajaja. Itse ohitin muutamia. 

   Pyöräni tangossa oli Coroksen Dura tietokone kiinni ja siinä kartalla gpx-jälki reitistä. Reitti oli lisäksi merkitty erivärisin nuolin maastoon. Kaikesta huolimatta ajoin alussa hieman ohi, josta Dura minut pelasti. Pummi oli vain muutama sata metriä, mutta vesisateessa ja jo siinä vaiheessa kuraisilla ajolaseilla asian selvittämiseen meni viitisen minuuttia.

   Reittiin mahtui kaikenlaisia ja kaikenkuntoisia sorateitä sekä yksi kivinen, talutettava, noin 350 metrin polkupätkä ylä- ja alamäkeen.

   Käytännössä tavoitevauhtini oli kokoajan yli 35 kilometriä tunnissa poislukien pystyjyrkät ylämäet, parhaimmillaan soramutkiin tulin lähes 60 kilometrin vauhdilla. Kyse on pyörän ja kehon hallinnasta sekä kyvystä jatkuvaan tempoajoon, eli vauhtiin kiihdyttämiseen.

   Hiukan ennen 80 kilometrin kohtaa sain vasempaan ulkoreiteen krampin ylämäessä. Se oli ainoa iso kramppi, loppumatkan ajoin pienten tuikkien läsnäollessa ja tämä vaikutti siihen, että en pystynyt kuuden tunnin aikaan.

   Loppuaikani oli 150 kilometrin jälkeen 6 tuntia ja 31 minuuttia. Vertikaalista nousua tuli 2535 m. Keskivauhdiksi jäi vaatimaton 23,1 km/h. Loppunousu Ukko-Kolin huipulle asvalttia pitkin vei tuhkatkin pesästä, kuten alla näkyvästä kuvasta voi havaita.

   Vertailuksi: Nellim - Ivalo - Nellim, 84 kilometriä ja nousumetrejä hiukan yli 900 m.  

   Olen erittäin tyytyväinen tulokseen, 62-vuotiaana uuden lajin parissa, ei huono!

   Vieläkin tyytyväisempi olen, että kilpailun jälkeen en saanut yhtään kramppia, etenkään sisäreisikramppia. Huolellinen suolaus ja palautusjuomien sekä muun nesteen ja oikean ravinnon nauttiminen edesauttoi tätä.

 

KNOPPEJA

 

Ajoin kilpailun alumiinirunkoisella Orbea Terralla, jossa oli sisärenkaalliset Continental Terra Speed renkaat 45 milliä leveänä. Pyörässä oli kaksi juomapulloa ja selässäni Yoko-merkkinen kahden litran letkullinen juomareppu, jossa sisärengas, minipumppu, kevyet rengasraudat (3), ketjulukko, suojahanskat, monitoimityökalu ja puhelin.

   Pyörän vaakapukessa stemmin takana (ojaustangon kannatin) oli pieni vetoketjullinen, vedenpitävä laukku, jossa minigrip-pussillinen Jollos-energiapalloja.

   Giron gravelkypärä ja Shokz-luukuulokkeet. Oakleyn Flak kirkkaat ajolasit vahvuuksilla. (Minulla on hajataitto, joten vain kauas, lähilaseja ei tarvita, näen Coroksen numerot ilmankin.) Polar-sykevyö. Yoko hanskat. Leijona 5020-2148 kello nahkarannekkeella. (Harrastan kelloja) Giron Spd-kengät. Kilpailuasu oli Rovaniemi Bike&Ski:n sponsoroima Bioracer. Haltin kevyt tuulitakki alussa. Kilpailuasun alla tekninen paita, puuvilla-alushousut ja sukat markettikamaa. Lämpötila lähdössä hiukan yli plus 10,  iltapäivällä aurinkoinen keli. [Käytän bibsien (pehmustetut ajohousut) alla alushousuja silloin kun siltä tuntuu, mutta nahkahousujen alla en milloinkaan.] (Minulla ei ole nahkahousuja - vielä)

   EI: lokasuojia, valoja, soittokelloa, eikä mitään muutakaan turhaa.

   OLISI PITÄNYT OLLA: kevyet kengänsuojat,  ehkä kevyt ass-saver muovilippa satulan alla ja mahdollisesti kevyt vinoputken "lokasuoja". Periaatteesta en käytä lokasuojia kilpailussa.

   Huoltopisteiltä sai geelejä ja erinomaisia juomia, muun muassa High5 proteiinijuomaa sekä muuta peruspurtavaa, tietenkin myös piirakoita (karjalanpiirakoita) kun Pohjois-Karjalassa oltiin.

 

 

MUUTA TÄRKEÄÄ 

 

Tunnelma oli erinomainen. Väkinäisyys ja turha jännittäminen sekä kuumeinen säätö, mitä usein näkee ultrajuoksukilpailuissa ihan liikaa, olivat poissa. 

   Kävin kilpailua edeltävänä päivänä kävelemässä Kirsin kanssa paikallisen veistospuiston läpi ja illalla yhdellä oluella. 

   Liika pingottaminen ja lakanoissa pyöriminen eivät auta lopputulokseen. Olin harjoitellut hyvin, kilpailuun valmistautumiskokemusta on vaikka muille jakaa, pyörä oli kunnossa, kiitos siitä Rovaniemi Bike&Ski - mikä siis voisi jännittää?

 

VANHAN TEURAAN AJATUKSIA KILPAPYÖRÄILYSTÄ

 

Ajoin jo kymmenvuotiaana säännölliseti 60 kilometrin mäkistä mökkimatkaa vaihdepyörällä. Isä sanoi, ettei yhtenään saa vaihtaa, vaihteet kuluvat.

   Ajat ovat vaihtuneet ja nimenomaan vaihteita pitää vaihtaa koko ajan. Oikea polkemistekniikka, ajoasento eli pyörän säädöt on oltava kunnossa. Omasta mahasta on halvempaa ottaa pois kaksi kiloa kuin ostaa markkinoiden kevyin hiilikuitupyörä.

   Kun juoksen pitkää ultrajuoksua sydämeni lyö alle 110 kertaa minuutissa, Kolilla keskisyke oli 133, maksimi 152.  65% ajasta 123 -137. 25 % ajasta 138 - 152. 10 % ajasta 94 - 122. (Maksimini on 154, sitten tukehdun.) Kyse on siis täysin eri lajista, tässä oli kaikki mihin nyt pystyin.

   Tätä kirjoittaessani olen ajanut tänä vuonna pyörällä 5039 kilometriä, enkä ole kokenut vielä juurikaan joutuneeni ajamaan ajamalla. Olen parhaimmillani juossut yli 5000 kilometriä vuodessa, pitäisikö siis pyörää nyt ajaa 15000 kilometriä? Mitä hyötyä siitä olisi?

   Tavoite on ajaa tänä vuonna 10000 km, katsotaan sitten lisää.

 

LOPUKSI

 

Olen tavannut ultrajuoksussa fantastisia ihmisiä. Nyt myös pyöräilyssä. Valitettavasti molemmissa lajeissa on ihmisiä, jotka harrastavat tehostaakseen itseään ja egoaan - myös oman terveytensä kustannuksella.

   Minä haluan kyetä kävelemään Kirsin kanssa käsi kädessä normaalisti. Käymään metsällä, niin marjassa kuin metsästämässäkin. Haluan päästä omin jaloin veneeseen kalastamaan.

   Ja kun kirjoitan, näen kuvissa värejä. Oikeita värejä.

   Ennätykset ja voitot painuvat unholaan, aina tulee parempia. Mutta kokemuksia ja tunnetta siitä, että on elänyt niin että tuntuu, ei kukaan voi ottaa minulta pois. 

 

HARJOITTELUA 

    

VIIKKO 20.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua 8,32 km - 1.00.

Ke- Maantiepyörällä 100,63 km - 3.50.

To- Gravel 30,17 km - 1.16.

Pe - Maantie 40,16 km - 1.51 + hieronta iltapäivällä.

La- Saariselällä Kirsin kanssa kävelyä 3,81 km - 49 min.

Su- Gravel Kirsin kanssa Rovaniemellä 15,73 km - 1.03.

 

VIIKKO 21. Kilpailuviikko

Ma- Lepo

Ti- Kajaanissa gravel Kirsin kanssa 17,08 km - 1.10.

      Lapinlahti kävelyä 2,56 km - 43 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 12,10 km - 50 min.

       Gravel yksin 41,24 km - 1.35.

To- Synttärigravel yksin 20,67 km - 57 min.

Pe- Lepo

La- Kilpailu. Koli Gravel Carnival 150 km - 6 tuntia ja 31 min. Vertikaalista nousua 2533 m. 17./217 lähtijästä.  Omassa Racer-sarjassa 12.

Su- Kävelyä Polvijärvi Satulavaara 1,26 km - 23 min.

 

VIIKKO 22.

Ma- Hämeenkyrö gravel Kirsin kanssa 7.22 km - 26 min.

         Gravel yksin 30,47 km - 1.08. Hyvin alkanutta palautumista.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3.29 km - 57 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 31,11 km - 1.55.

To- Gravel 15,13 km - 43 min.

Pe- Lepo

La- Gravel 74,41 km - 3.22.

Su- Lepo

 

Pyöräilyä yhteensä tänä vuonna 31.5. mukaanlukien 5039 km.

 

MATKAN VARRELTA 

 

Kilpailun jälkeen reissussa monenlaista pyykkiä. Pyörän pesin heti Kolilla, järjestäjä oli hoitanut pesupaikan kuntoon.

Pari kuvaa Kolin puutarhan veistospuistosta.

Grillinpitäjä on kantasuomalainen, lukekaa kyltti huolella.

Veistospuiston erillisestä miniveistos-osasta.

Lapinlahti. On hyvä kertoa vieraalle, että tämä on vieraassa paikassa etsiessään autolleen vieraspaikkaa. Yhdyssanat?

Leijona Olari Hoods. Dubleeta, kvartsikoneisto. Tämä ei ole se kisakello.

Virallinen 62-vuotiskuva.

Pyörällä kulkee melkein kaikki.

Kesä.

Parasta aikaa.

Alakuvassa kirjailijat vasemmalta lukien: Pekka Juntti, Seppo Saraspää ja Pasi Koskinen.

   Kuva otettiin Seppo Saraspään 80-vuotisjuhlassa Saariselällä. Seppo on merkittävin ihminen kirjoittamiseni taustalla, olen ihmetellyt voiko minulla olla neljäskin vaari, mutta näköjään voi - kiitos Seppo ainaisesta järkähtämättömyydestäsi. 

 

PS. Viimeisessä kuvassa minulla on housut, jotka ostin Inhimillinen tekijä-sarjan TV-lähetykseen, joka tuli ulos  11.09.2014 . Samana vuonna juoksin Suomen halki 1622 km. Mahdun housuihin vielä vaivattomasti, ainoastaan reisistä ne ovat hieman piukemmat. On siis ihan itsestä kiinni miten vuodet vierivät, mikäli oma terveys harjoittelun suo.