Minua on aina kiinnostanut mitkä tekijät saavat ihmisen yrittämään niin, että hän menestyy elämässään. Menestymisellä tarkoitan, että kun kysytään mitä kuuluu, niin vastataan: hyvää elämää.
Minä vastaan nykyisin noin.
Aina en ole vastannut.
Facebookin algoritmit työnsivät minulle vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran päivityksen, jossa hän kertoi näkevänsä punaista kun joku sanoo: "se on itsestä kiinni" tai "voi tehdä valintoja".
Tässä Virran teksti Facebookista lainattuna:
Tää lause saa mut näkemään joka kerta punaista, kun joku heittää, että jokainen nyt vaan voisi ”valita” hyvän elämän olemalla ahkera tai tekemällä parempia valintoja.
Muistan miten kiehuin kun joku kommentoi mulle näin aikoinaan jo kun työskentelin lastensuojelussa ja kerroin myös työstä sekä tilanteista, joita asiakasperheillä oli.
Nämä ”oman onnensa seppä” -heitot on vaan niin kuluneita. Tai sitten niitä heittävillä ihmisillä on ollut hyvä tuuri omassa elämässä.
Ja kun sanon näin, en tietenkään ajattele, etteikö aikuiset ihmiset voisi vaikuttaa omaan elämäänsä tai etteikö meillä jokaisella olisi myös vastuu tehdä niin. Tottakai on. Ajattelen todellakin niin, että vastuuta pitää kantaa.
Mutta ajatus siitä, että ihmiset voisivat vain valita pois esimerkiksi köyhyyden tai vaikka vakavan sairastumisen, on naurettava.
Ei tietenkään voi. Siksi Vihreät kannattaa vahvaa hyvinvointivaltiota, jossa on turvaverkot, kun elämä tuo vastoinkäymisiä – ja jossa voi ponnistaa niin pitkälle kuin tahtoo riippumatta siitä, mihin perheeseen tai mille alueelle sattuu syntymään.
Mun mielestä tää lause on ennemminkin vastuun väistämistä päättäjiltä: joko ei olla valmiita sanomaan ääneen, ettei ole tahtoa rakentaa hyvinvointivaltiota ja tasa-arvoa, TAI ei jakseta nähdä vaivaa sellaisen rakentamiseksi – joten tyydytään toteamaan, että kaikki olisi hyvin, jos ihmiset vain ottaisivat itseään niskasta kiinni.
Mutta kun ei elämä useinkaan mene niin.
Kukaan ei lapsena sano haluavansa olla aikuisena alkoholisti. Silti moni on. Kukaan ei haaveile kasvattavansa lasta köyhyydessä tai toivo valmistuvansa koulusta kortistoon.
Eikä vastoinkäymiset kerro heikkoudesta – vaikka niin välillä halutaan rivien välistä uskotella.
Mä oon tuntenut monta maailman herkintä ja upeinta tyyppiä, jotka on sairastuneet päihdeongelmaan. Monta vahvaa naista, jotka on löytäneet itsensä väkivaltaisesta suhteesta. Monta sitkeää yrittäjää, joilta on mennyt kaikki, kun firma kyykkää itsestä riippumattomista syistä. Ja niin edespäin.
Suomen kaltaisen pienen maan etu on varmistaa, että jokainen pysyy matkassa tiukassakin paikassa. Ei tingitä siitä periaatteesta, eihän?"
Kirjoitan neljättä kirjaani ja joudun hakemaan (saan hakea) sitä varten erilaisia näkökulmia. Algoritmit eivät tiedä, että olen poliittisesti sitoutumaton - menettänyt uskoni politiikkaan demokratian välineenä jo kauan sitten.
Päivitys sai minut kuitenkin miettimään jälleen. Mitkä tekijät herättävät yksilössä halun menestyä ?
Lapsuuteni oli osittain melko rikkonainen. Täysin turvaton se ei ollut, koska isovanhemmat olivat paikalla. Kuitenkin näin ja koin väkivaltaa. Sain myös ruumiillista kuritusta kotona, mutta hyvin vähän, eikä se jättänyt traumoja vaan päinvastoin opetti harkintaa. Opin jo varhain, että itse tekemällä, yrittämällä kovemmin pärjää.
Nuoruusvuosia sävyttivät isäni alkoholismi ja äitini henkinen poissaolo muun huoraamisen ohessa. Äiti yritti parhaansa mukaan kouluttautua ja päästä pois jo alun alkaen tuhoon tuomitusta avioliitosta. Isä teki töitä ja yritti pärjätä oman isänsä, minun isoisäni rautaisen otteen alla.
Juuri tuon rautaisen otteen ansiosta olen nyt tässä. Siihen kuului olennaisena osana se, että on huonoja päiviä, aina ei pysty. Mutta kahta huonoa päivää peräkkäin ei voi olla.
Lapsuuden kokemuksilla on valtava merkitys myöhempiä vaiheita ajatellen.
Sofia on siinä oikeassa, että elämän varrella tulee vaikeuksia. Tällöin yhteiskunnan on autettava, jos se haluaa saada rattaansa kuntoon.
Minäkin sairastin vakavaa, henkeä uhkaavaa syöpää. Yhteiskunta hoiti minut kuntoon. Jo tuolloin terveydenhoidosta säästettiin. Hoitojeni loppuvaiheessa minun olisi pitänyt maksaa yhtäkkiä 800 markan lääkkeet. Mistä rahat? Hoidosta vastaavan lääkärin maalaisjärjen ansiosta minun ei sitten tarvinnutkaan itse maksaa. Tänään tuollaista päätöstä ei lääkäri enää voi tehdä.
Myöhemmin perustin yrityksen ja työllistin ihmisiä. Matemaattisesti tarkastellen olen maksanut velkani. Henkisesti ajatellen velkaa ei koskaan edes ollutkaan. Ei ollut minun syyni, kun sairastuin. Ehkä syy oli huonot geenit tai Tsernobyl.
Huonoa onnea se ei ollut. Kuten sekään, että paranin, ei ollut hyvää onnea. Kyse oli ammattitaitoisesta hoidosta ja siitä, että kahta huonoa päivää ei voi olla peräkkäin.
"Suomen kaltaisen pienen maan etu on varmistaa, että jokainen pysyy matkassa tiukassakin paikassa."
Tässä Sofia on osittain väärässä. Kuinka montaa kertaa kannabista pössyttelevä nettirunkkari täytyy nostaa jaloilleen kolostaan? Jos ei itse yritä yhtään, vaan kerta toisensa jälkeen epäonnistuu ?
Kuka tekee päätöksen, että ei nyt enää. Niinpä. Mutta jonkun se olisi tehtävä.
Mitä jos yksilö itse tekisi sen päätöksen ?
Kyky sietää epämukavuutta ja vaikeuksia - sitä kutsutaan hyväksi elämäksi minun mittapuullani. On väitetty, että elämä on jatkuvan epäonnistumisen sietämistä, jatkuvaa kärsimystä. Näin todella on, mutta se ei tarkoita, että kärsimys olisi jatkuvaa. Sen voi antaa mennä menojaan, sen voi antaa vaipua taustalle ja keskittyä käsillä olevaan hetkeen.
Valintoja voi todella tehdä. Usein valinnat ovat luopumista. Luopumista itsekeskeisyydestä ja "mut kun mä haluun" -asenteesta. Tyytymistä. Osittain jopa nöyrtymistä.
Niille, jotka haluavat kaikille kaikkea, edelläkuvattu on utopiaa. Sofia voisi yrittää tätä näkökulmaa hieman ymmärtää.
Nuoret naispoliitikot käyttävät helposti ilmaisua: pojilla meni tunteisiin. Jos näin, niin sitten heidän pitäisi sietää tytöttelyä ? Allamakaamiseen kyllästyy ajanmittaan kumpikin. Parempi olisi vuorotellen, noin jatkuvuuden kannalta.
Sofian mielestä yrittäjä joutuu vaikeuksiin, kun yritys "kyykkää" itsestä riippumattomista syistä.
Tämä on mielenkiintoinen väite. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda toimintaympäristö yrityksille, nimenomaan toimiva sellainen. Tähän eivät kaikille kaikkea -ajattelu ja sääntösuomi -ajattelu oikein sovi. Yrittäjän on annettava vaurastua ja yrityksen on voitava kasvaa ennenkuin muut siitä kuvittelevat hyötyä saavansa.
Aikanaan taksiautoilijana toimiessani juuri vihreä ajattelu nosti kustannuksia huomattavasti. Lisäksi erilainen turha byrokratia ja erilaiset piilotetut kulut söivät katetta. Piilotetuista kuluista yhtenä esimerkkinä ovat erilaiset kierrätysmaksut, jotka sekä hyödykkeisiin, että palveluihin piilotettuina koettelivat yrittäjän hermoja. Niiden maksaminen kun ei ollut mielekästä, vastalahjaksi et saanut mitään konkreettia.
Yritys kyykkää kysynnän ja tarjonnan lakien törmäyksissä. Konkurssin yleisin syy on kassavaje. Jos rahat ovat menneet maailman pelastamiseen, ei itselle jää mitään. Tämän pitäisi olla selvää hieman pidempienkin silmäripsien takaa tarkasteltuna.
Suomessa on menty tasapäistämisen kanssa pitkälle. Seuraukset näkyvät. Koulutuksen virheet näkyvät. Jatkuvan, kaiken näivettävän säästämisen vaikutukset näkyvät.
Ainoa konkreetti mahdollisuus on kasvu. Sekä henkinen, että taloudellinen. Koska taloudellinen jatkuva kasvu on mahdottomuus, olisi hyväksyttävä tosiasia: kaikki työ ei tuota mitään, mutta on tarpeellista. Näin toimien raha kiertäisi yhteiskunnassa.
Näin aikaa jäisi henkiselle kasvulle. Se ei tarkoita pössyttelyä, vaan elämän kestämistä edes osittain selvinpäin.
Moni hyväksi tarkoitettu tasapäistämisen hengessä tehty asia on kääntynyt itseään vastaa.
Esimerkki yksi: S-ryhmän valtakunnallisen kilpailutuksen tuloksena ISS-palvelut voitti S-Markettien kiinteistöjen kunnossapidon. Tekijöitä ei ISS:llä Pohjoisessa ole. Seurauksena palvelut ostetaan ostopalveluina paikallisilta yrittäjiltä. Seuraus 1: kunnossapidon hinta nousee. Seuraus 2: ruuan hinta nousee. Seuraus 3: artisti maksaa.
Kuka on artisti ?
Kaupan asiakas.
Esimerkki kaksi: Kävin neljä vuotta kansakoulua ja siirryin sitten oppikouluun. Peruskoulun teknisissä töissä kahdeksannella ja yhdeksännellä luokilla minulle opetettiin ne asiat, jotka oli jo opetettu oppikoulun ensimmäisellä. Olen siis käynyt neljä vuotta kansakoulua, yhden vuoden oppikoulua, sitten kolme vuotta peruskoulua ja päälle lukion, johon kurssimuotoisuus saapui kolmanneksi vuodeksi.
Oli helvetin hyvä systeemi, että maksettiin lukukausimaksu, kirjat ja ruokailut itse oppikoulussa. Tämä erotteli tehokkaasti ne, ketkä mukaan pääsivät. Voi suoraan sanoa, että heikompi aines suuntautui muualle, sinne missä heidän vahvuutensa pääsivät paremmin esille.
Tamperelainen sanonta: Reenaa reenaa, nii mahrut porukkaa.
Kaikki eivät siis pelaa ja vain ne piirtävät, joilla on liitua. On mahdollista pärjätä, jos siihen herää sisäinen halu. Tuo halu muodostuu kilpailullisuudesta ja aidosta himosta parempaan. Ylpeydestä, että itse tekee paremmin kuin muut.
Tärkein yksittäinen tekijä on tietoisuus omasta ainutkertaisuudesta. Ei ole ketään muuta, eikä mitään muuta kuin sinä, tässä ja nyt.
Hoida elämäsi.
VIIKKO 45.
Ma- 122,28 km - 5.23. Toloseen.
Ti- 40,07 km - 1.58. Pääosin soraa.
Ke- Metsästyskävelyä 2,59 km - 56 min.
To- 86,48 km - 3.49. Ivaloon asialle.
Pe- Lepo
La- 40,60 km - 1.50. Liukasta, pakkasta kolme astetta.
Su- Metsästyskävelyä 5,14 km - 1.21.
Yhteensä pyörällä 289,51 km - 13 tuntia ja 3 min. - vertikaalista nousua 2735 m
Hyvä viikko, johon tuli yllättävän paljon kilometrejä helposti muutamalla pitkällä lenkillä.
Viime blokirjoituksessani mainitsin pyöräilykilometrit. Tarkennetaan vielä, että ammattilaiset ajavat jopa 35000 kilometriä vuodessa. Kuntoilijalle 10000 on loistava määrä.
Kuntoilijan kannattaa myös miettiä viettämäänsä aikaa pyörän päällä. Jos vertaa ultrajuoksuharjoitteluun, jossa 14 tuntia viikossa on jo mukava alku, pyöräilyn kehoa säästävä vaikutus samassa määrässä pitää mielen virkeämpänä. Sitten jos pyöräilymäärä nostetaan 30 tuntiin viikossa, saattaa se alkaa maistua työltä.
Ja työstähän pitäisi saada palkkaa, mutta käsitetäänkö se palkka aina pelkäksi rahaksi ?
