ÄLKÄÄ UNTA NÄHKÖ

 

Meillä kotona nököttää punainen keinutuoli puuhellan ja takan kupeessa. Keinutuolissa istuminen rauhoittaa, vaikka ei keinuisikaan. Tuolista näkee suoraan Nellimjoen ryssänmaalle, jonka väri on vaihtumassa ruosteeksi. Ruska alkoi aikaisin, oli sovittu, että 9.9. kello 9.00. Mutta ei sitten.

   Olen työstänyt neljännen kirjani käsikirjoitusta, joka palasi uudelta kustannustoimittajaltani kolmannelle kierrokselle. Tämä on syy pitkään blogipäivitystaukoon. 

   Käväisimme reilu viikko sitten Pirkanmaalla, ja Hämeenkyrössä 160-vuotisjuhlissa, joissa soitin levyjä juhlaparille. Pitkästä aikaa oli mukavaa käydä läpi 50- 60- ja 70- lukujen musiikkia.

   En tykkää pitää pitkiä taukoja blogin kirjoittamisessa. Minua vuosikausia seuranneet ovat tottuneet, että jos uusia tekstejä ei ilmaannu, matkustan, kilpailen tai vietän aikaa poikkeuksellisella tavalla.

   Blogi on minulle eräänlainen päiväkirja ja kirjoittaessani harjoitteluni näkyviin, tulen samalla analysoineeksi sitä. Samoin on ajatusteni kanssa.

   Soitin levyjä myös 20 vuotta sitten Hämeenkyrössä samojen ihmisten 120-vuotisjuhlissa. Vaikka paras aika on aina tässä ja nyt, on hätkähdyttävää huomata ajan kuluminen. Me kulumme itse siinä sivussa ja kuten olen aiemminkin todennut: elämä elää meidät täydellisesti loppuun, vaikka itse luulemme elävämme elämäämme kuten haluamme.

   

 

Ylläoleva kuva on Kessistä, Tiaisniemen tien varrelta. Tänään pyöräilin gravelpyörällä 40 kilometrin lenkin. Tunsin väsymystä. Kirjoittaessani ensin harjoitteluni auki tähän blogiin, totesin elokuussa tehdyt viikottaiset tehoharjoitukset: ei ihme, että nyt väsyttää.

   Ihmisellä on lupa olla väsynyt. On lupa olla tekemättä mitään. Tämä usein unohtuu oravanpyöräksi kutsutussa arjessa. Minä olen järjestänyt itseni ulos oravanpyörästä kymmenen vuotta sitten, mutta muistan yhä elävästi kuinka turhaa siinä pyöriminen oli. Toisaalta jollain oli leipää tehtävä ja siinä sivussa harjoiteltava. Molemmat jatkuvat edelleen, mutta hieman eri muodoissa.

   Juoksin sunnuntaina 23.8. kaksikymmentä kilometriä hiekkatiellä. Viimeksi olen juossut yhtä pitkästi yhtämittaa huhtikuussa. Olo on tänään maanantaina lievästi ilmaistuna hakattu.

   Lenkin aikana pohdin tarvitaanko minua ultrajuoksukilpailuissa enää. Vuoden 2022 kuuden päivän ennätyksen, sitä seuranneen täydellisen ulospuhalluksen jälkeen olen hitaasti päässyt eroon jalkavaivoista, mutta myös juoksemiseen liittyvästä kylläisyyden tunteesta. Motivaatiota kilpailemiseen ei vielä(kään) ole, mutta juoksu tuottaa jo hiukan enemmän iloa.

   Olen tänä vuonna juossut jonkinverran ilman kelloa. Näitä lenkkejä, jotka ovat vain minua itseäni varten, en ole päivittänyt minnekään. Näitä juoksuja ei ole paljon, eli mistään varsinaisesta salaharjoittelusta ei voida puhua, vaan tunnustelusta - juoksun syvimmän olemuksen kuuntelusta.

   Polkupyörän päällä ultrajuoksija menettää juoksemisen vapauden, hetken yksin ilmassa kahden askeleen välissä. Juoksija muuttuu mekaanisen koneen osaksi. Tilalle saa muunlaista vapautta, tuulen suhinan korvissa ja hieman nopeammin vaihtuvan maiseman. Ja tietenkin vapauden vaan polkea, välittämättä tehosta, keskinopeudesta tai muista numeroista. Vanha pyöräilyviisaus sanoo: pääasia on, että polkee.

   Ilokseni minua myös kuunnellaan. Koli Gravel Carnivalin järjestäjä kysyi minulta kilpailun jälkeen miten ultrajuoksijana pyöräkilpailun koin. Sanoin, että muuten mukavaa mutta nollia oli liian vähän. Vuonna 2027 toukokuussa Koli Gravel Carnival tarjoaa kaksi uutta matkaa, 600 km ja 1200 km. Nyt nollia on riittävästi minunkin makuuni. Täytynee käydä ajamassa 1200 kilometriä ensi toukokuussa, sopivasti syntypäiväni aikoihin. Ja kyllä, ei se ole mikään läpihuutojuttu - ei siellä vain käydä ajelemassa, nousua tullee 20 000 metrin tuntumaan 1200 kilometrin matkalle.

   Eikä siitä ultrajuoksustakaan koskaan tiedä. 

   Joten älkää unta nähkö, se ei ole vielä ohi.

 

 

KUUNNELKAA VAIKKA...

 

 

 

 

HARJOITTELUNI

 

VIIKKO 31.

Ma- Gravelpyörä, tehoja 75,71 km 2.49. Hyvä kulku.

Ti- Maantiepyörä 53,94 km - 2.39, tästä viimeiset 14 km Kirsin kanssa. Lenkkiä ennen suoritettu ruohonleikkuu ei edesauttanut tätä palauttavaa harjoitusta.

Ke- To- Lepo

Pe- Gravel 41,07 km - 1.40.

La-Su- Lepoa.

 

VIIKKO 32.

Ma- Juoksua linjan lenkillä Nellimissä 9,01 km - 1.04.

Ti- Juoksua kylällä 10,02 - 1.08.

     Gravel 32,91 km - 1.52.

Ke- Juoksua 10,01 - 1.08. Kävelyä Kirsin kanssa 2,99 km - 48 min.

To- Kessi gravel, osittain täysi kaasu auki 62,51 km - 2.32.

Pe- Maantiepyörällä 51,19 km - 2.09.

La- Sodankylässä 30,65 km - 1.13.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Raahessa 3.25 km - 47 min.

 

VIIKKO 33.

Ma- Tampere gravelpyörällä 77,43 km - 3.18.

Ti- Tampere gravel 54,05 km - 2.16. ja 28,35 km - 1.10,

Ke- Nokia Gravel 18,45 km - 47 min ja 24,86 km - 1.10.

To- Hämeenkyrö juoksua 6,01 km - 40 min.

Pe- Hämeenkyrö kävelyä 3,61 km - 45 min.

La- Lepo

Su- Juoksua Kokkolassa 7.19 km - 50 min.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua kotona 5.11 km - 37 min.

Ti- Juoksua 8,50 km - 56 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 22,76 km - 1.26.

To- Maantiepyörällä kovaa 100,73 km - 3.55. Nousumetrejä 916 m.

Pe- Kävelyä, Kirsin kanssa mustikassa 4.10 km - 1.07.

La- Lepo

Su- Juoksua hiekkatiellä 20,10 km - 2.23. Apinavaaralle ja takaisin. 

 

 

PUUTTUVA PALA ?

 

Jouduin tulemaan sisälle, koska taivaassa joku avasi hanan. Ruohonleikkuu vaihtui blogin kirjoittamiseksi.

   Ehdin leikata pihan ruohoa noin kolmasosan ennen kaatosateeksi kääntyneen tihkun alkua. Heinäkuussa annan apilan kasvaa sinne tänne laikuiksi, valkeaa kukkamerta on karussa Lapin maisemassa mukavaa katsella. Lisäksi pölyttäjät saavat mahdollisuuden.

   Nyt osittain ruskeiksi muuttuneita apilankukkia niittäessäni tunsin haikeutta. Enää elokuu ja sitten alkaa oikea syksy. Kesä, kuten koko elämäkin menee ohi nopeasti ellei yritä olla läsnä ajassaan päivästä toiseen.

   Onnellisuuden mekaniikasta puhutaan paljon - positiivisesta ajattelusta ja ideologiasta, psykiatriasta ja pillereistä - mutta uskon että mekanismi todella on olemassa meissä jokaisessa. 

   Tarvitsee vain hiljentyä hetkeksi.

 

Joskus minusta tuntuu, että jotakin puuttuu. Olen tavoitteellisesti harjoitellut kestävyysurheilua vuosikymmeniä ja nyt kun tavoitteita ei ole, tuntuu että en ole menossa mitään kohti.

   Tunnistan persoonallisuuteni vääristymän. Minä en ole ultrakoskinen, vaan jotakin aivan muuta. Olen ollut onnekas, kun olen päässyt kokemaan itseni suoraan. Tätä on vaikeaa selittää niille, jotka antavat mielensä pyörittää eräänlaista elokuvaa jatkuvasti. Tähän elokuvaan useimmat ihmisistä käyttävät suurimman osan energiastaan. Minä en enää, olen päästänyt irti.

   Irtipäästämisestä huolimatta mieli pyrkii silti palaamaan urautuneisiin ajatuksiin. Ei tarvitse olla menossa mitään tavoitetta kohti, koska kaikki on aina tässä ja nyt. Tällainen ajattelu ei poissulje haaveita ja unelmia, eikä etenkään ponnisteluja niiden toteuttamiseksi. Päinvastoin. Se tekee matkasta kohti haaveita ja unelmia paljon rikkaamman. Voisi sanoa, että matka on osa haaveiden ja unelmien täyttymystä.

 

Edelläkuvattua pohdintaa moni pitää hyödyttömänä ja jopa vastenmielisenä. Usein kysytään mikä on paremmin, jos toimii noin ? Juju on juuri siinä: minkään ei tarvitse olla paremmin tai huonommin, koska kaikki kelpaa sellaisenaan.

   Palat ovat paikallaan, eikä mitään puutu.

 

 

ÄLÄHDYS

 

MTV3 uutisten jutun mukaan osa nuorista roikkuu sosiaalisessa mediassa jopa kuusi tuntia päivässä. 

   Kuusi tuntia!

   Entäpä me hieman vanhemmat täryjyrät? En voisi kuvitella selaavani puhelintani kuutta tuntia päivässä. Myönnän, että siitä tulee helposti tapa. Olen jo vuosia sitten kiinnittänyt asiaan huomiota. Minulla ei ole missään sovellutuksessa viestien saapumisilmoitusta päällä, tulisin hulluksi puhelimen jatkuvassa kilkatuksessa.

   Linkin takaa löytyvän jutun tutkimus osoittaa sosiaalisen median aiheuttavan mielenterveyden häiriöitä. Viittaan ylläolevaan, varsinaiseen blogitekstiini: kukaan meistä ei kaipaa tippaakaan lisää häiriöitä mieleensä ja ainoa tapa välttää ne, on hiljentyä.

   On täysin turhaa seurata sotauutisia illasta toiseen uutislähetyksistä, aikansa voi käyttää johonkin muuhun, mukavampaan: alla kolme kuvaa esimerkiksi.

 

 

VIIKKO 29.

Ma- Gravelpyörällä kylän läheisyydessä 32,94 km - 1.34. 

        Kävelyä Kirsin kanssa 2,72 km - 39 min.

Ti- Juoksua Haapakurussa 10,06 km - 1.11.

       Maantiepyörällä 31,78 km - 1.17. 

Ke- Juoksua tiellä 10,03 km - 1.07.

To- Gravel Kontosjärven lenkki 53,41 km - 2.17. Rouheaa hiekkatietä.

Pe- Lepo

La- Juoksua 5,62 km - 41 min.

Su- Läskipyörällä Kirsin kanssa mustikkaan 14,69 km - 1.09.

 

VIIKKO 30.

Ma- Gravel Kontosjärven lenkki 53,45 - 2.13. Pölyä ja rouheaa hiekkatietä.

Ti- Juoksua 7,23 km - 49 min.

Ke- Maantiepyörällä 51,49 km - 2.13.

To- Juoksua Pyhävaaralle 12,36 km - 1.30.

Pe- Maantiepyörällä 106,10 km - 4.21. Osa hieman kovempaa.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 2,46 km - 34 min.

Su- Lepo 

 

Olen juossut muutaman lenkin. Ei maistu. Aivan samoin on pyöräilyn kanssa. Olo on kuin yrittäisi syödä suklaata levyn toisensa jälkeen. Kylläinen.

   Vähempikin riittää, aina välillä.

   Tavoite on edelleen ajaa 10000 kilometriä pyörällä tänä vuonna. Nyt jo on selvinnyt, että ensi vuonna en aseta pyöräilylleni kilometritavoitetta, sensijaan saatan kyllä ajaa jonkin pyöräkilpailun huvin vuoksi.

   Entä juokseminen kilpailussa huvin vuoksi ?

   Siihen en taida koskaan enää pystyä.

 

 

AJANVIETE

 

Isoisäni ja isäni sukupolvet, 1900- luvun aivan alussa ja toisen maailmansodan jälkeen syntyneet, käyttivät puheessaan usein ilmaisua "ajanvietettä". He kuvasivat tällä työn ulkopuolista aikaa, eli tekemisiään vapaa-ajallaan. Heidän puheessaan ajanviete-sanaan sisältyi sisäänrakennettu perustelu, että jos oli tehnyt töitä kuusi päivää viikossa, saattoi sitten viettää aikaansa tekemättä mitään tai tekemällä jotakin toisarvoista. Tämä toisarvoisuus tarkoitti luterilaisen moraalin ulkopuolelle lipsumista.

   Nyt 2026 toisarvoisuuden ja moraalin ajat ovat ohi. Isoisäni tai isäni sanoisivat, että millään ei ole enää väliä. Minä olen toista mieltä, yhä useammalla asialla on eri ihmisten mielestä hyvinkin paljon väliä.

   Ja juuri siinä se vika on.

 

Todelliset mestarit eivät sotke opetuksiinsa mukaan mitään ideologiaa. Päinvastoin he haluavat, että ihminen näkee maailman sellaisenaan kun se hänelle näyttäytyy. Tässä maailmassa ihminen sitten tekee valintoja.

   Kuvainnollisesti: alaston ihminen, viaton sydän vailla mitään riippuvuuksia.

 

 

Minusta ei ole yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä. Toisin sanoen ei ole yhtä oikeaa tapaa millä elämä elää meidät loppuun. Minä en pysty antamaan ohjeita kenellekään, mutta jos joku kokee olevansa elämänsä kanssa hukassa, voin ehdottaa. Tarkoitan itsensä kohtaamista omana itsenään.

   Viestini on yksinkertainen: vain itse voi vaikuttaa omaan suuntaan ja siinä sivussa omaan ajanvietteeseen. 

---

 

 

Kesä on leppeää aikaa. Me olemme viime aikoina nauttineet syrjäisen asuinpaikkamme helmistä: viileästä joesta jolle pääsee halutessaan kalaan ja harvalukuisista pihassamme kukkivista kukista.

   Kaukana on 40 asteessa kärvistelevä Eurooppa Lapin raikkaudesta. Heinäkuussa 2023 tekemämme pitkän, aina Lissaboniin asti ulottuneen matkailuautoreissun aikana meille kirkastui miltä tuntuu viettää aikaa viikkotolkulla jatkuvissa yli 35 asteen lämpötiloissa. En helposti vaihtaisi tätä Suomen kesää niihin, vaikka olen joskus nillittänyt Pohjoisen kylmistä kesäilmoista.

 

 

Viimeisen kahden kuluneen viikon aikana olen muun harjoittelun seassa tehnyt kaksi pitkää ja kovaa pyörälenkkiä. Ne ovat osoittaneet, että pohjani todelliseen pitkänmatkan pyöräilyyn ovat riittämättömät. Tunnelma kehossani liikaa pyöräillessä on samanlainen kuin liikaa juostessa: ei makeaa mahan täydeltä.

   Minulle on ollut vuosikausia selvää, että jossakin vaiheessa kehoni kohtaa niin sanotun takaisinmaksun ajan. Tämä tarkoittaa, että vuosikausia ultrajuoksua varten tehdyt harjoitukset ovat kehittäneet kehoa, kuten myös kuluttaneet sitä. 

   Yksinkertaisesti sanottuna: keho on psykofyysinen kokonaisuus, en nykyisin aina viitsi rasittaa sitä äärimmilleen. 

 

TREENIT

Viikko 27.

Ma- Maantiepyörä 201,05 km - 7.57. Nellim - Ivalo - Inari - hiukan Kittiläntietä ja takaisin.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 4,86 km - 1.11.

Ke- Gravelpyörä 51,34 km - 2.03.

To- Pe - Lepo

La- Maantiepyörä 21,01 km - 5o min.

Su- Läskipyörä Kirsin kanssa 13,45 km - 1.19. 

 

Viikko 28.

Ma- Juoksua osin poluilla 5,32 km -37 min.

Ti- Juoksua osin poluilla 8,01 km - 58 min.

      Gravelpyörä Kirsin kanssa 16,87 km - 59 min.

Ke- Maantiepyörä 100,64 km tempoajoa - 3.43. Välillä 46 - 80 kova sade.

To- Gravelpyörä 55,27 km - 2.22. Kessi etc.

Pe- Gravelpyörä 30,78 - 1.17.

La- Lepo

Su- Lepo

 

KELLOHARRASTUKSESTANI:

Ranteessani oleva aika on edullista, en harrasta kalliita kelloja yksinkertaisesta syystä: ei ole varaa eikä tarvetta sijoittaa.

 

 

POIKKEUKSELLISTA

 

INTRO:

"Näistä sun jutuista paistaa katkeruus." - Tuntemattoman kommentti edellisen postaukseni kommenttikentässä. 

 

Taakse on jäänyt poikkeuksellisen kaunis juhannusaatto, mutta etenkin poikkeuksellisen mieltä lämmittävä kulunut viikko.

   Kaksi hienoa kohtaamista: tutustuminen ultrapyöräilijä Jan Hràliin ja vanhan ultraystäväni Jouni Knuutin yllätysvierailu.

 

Tsekkiläisen ystäväperheeni, Kubinan, kautta sain pyynnön vastaanottaa paketti ultrapyöräilijä Janin puolesta ja toimittaa se hänelle.

   Jan oli ensin pyöräillyt 42 päivää tsekkiläisen ultrajuoksijan, Rene Kujanin kanssa Hangosta Nuorgamiin. Kilometrejä heille kertyi noin 1800, koska Rene juoksi maratonin päivässä. Sitten Jan pyöräili hiukan pohjoisinta Norjaa ja saapui Nellimiin Kubinan residenssiin lepäämään muutamaksi päiväksi.

   Toimitin paketin ja kutsuin Janin kotiini istumaan iltaa hyvän ruuan ja juoman merkeissä.

   Kuluneen viikon perjantaina saattelin Janin jatkamaan matkaansa. Ajoimme ensin Nellimistä Ivaloon ja sieltä Saariselän takamaille Tievatuvalle. Palasin reissusta yöllä kello kahden jälkeen saunaan ja syömään. Omalle lenkille pituutta tuli 174 kilometriä.

   Kuljetin Jania mahdollisimman paljon hiekkateillä, joita ei paljon tuolle välille saa edes väkisinkään. Vanhan Nellimintien pätkät, vanhat Petsamontien pätkät Ivalon ja Saariselän välillä, Saariselän Magneettimäen museotie ja luonnollisesti sorareitti Saariselältä kohti Kiilopäätä ja siitä Tievatuvalle oikaisten.

   Tyytyväinen uusi ystäväni leiriytyi Tievan pihaan ja jatkaa matkaansa Ruotsin, Tanskan, Saksan läpi päätyen joskus sitten kotiinsa Tsekkeihin.

 

TIEVATUPA

Tievatuvan palveluista vastaa Kiinteistöhuolto Välitalo Oy / Henry Välitalo, puhelin: 0407073785. Tievalla on majoitusta, kioski ja ruokaa sovittaessa. Sähköpyörien vuokraus. Erittäin hyvä puusauna kauniin joen varrella ja isompiakin mökkejä ryhmille. 

 

 

Teimme Kirsin kanssa puutarhahommia ja tuli kahvin aika. Kahvin tippuessa kesäkeittiössä suunnistin sisälle hakemaan kastettavaa ja vilkaisin ohimennen puhelintani; Whatsup: "Oletko kotona, voinko tulla morjestamaan, yst. Jouni"

   No tottakai!

   Pitkän vaelluksen tehnyt ystäväni palkittiin tuoreella kahvilla ja rahkapiirakalla. Jounin kanssa tuli todistettua, että todellinen ystävyys kestää ja jatkuu siitä samasta kun viimeksi nähtiin, ei väliä onko kulunut päivä vai kymmenen vuotta.

   Todellista ystävyyttä eivät riko erimielisyydet maailman menosta tai politiikasta, eivät kaverien erot puolisoistaan tai muut surut.

   Jounin kanssa olemme olleet Iso-Sydänmaan erämaassa polkujuoksun ja koko elämän peruskysymysten äärellä, pilkkopimeässä ja loppuun väsyneinä. Kompastelleet juurakoiden lävistämää kapeaa polkua eteenpäin ja kuunnelleet yön ääniä. Meille tämä riittää mainiosti ikuiseksi liimaksi ystävyydelle.

 

OUTRO:

Juoksin viikon päätteeksi ennen saunaa hiljaa kahdeksan kilometriä. 

   Hiljaa hiljaisuudessa. 

   Mietin mitä Jounille kahvipöydässä sanoin: en ole lopettanut ultrajuoksua, mutta haluan kävellä vanhana Kirsin kanssa käsi kädessä metsässä, poimia marjoja ja sieniä. Haluan metsästää ja päästä omin jaloin veneeseen ja sieltä pois. 

   Miksi rikkoa itsensä lopullisesti ultrajuoksussa itseään jatkuvasti ylittäen?

   Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Siitä eteenpäin on kaikki ihmisestä itsestään kiinni. Itsensä voi ylittää jatkuvasti, kunnes löytää oman alkuluontonsa. Kun sen löytää, ja etenkin kestää sen minkä on löytänyt, selviää että maailmassa on aina jotakin omaa itseä suurempaa, kestävämpää.

   Lenkin lopussa päässäni soi Cherish (Kool & The Gang)

   "Cherish the love, cherish the life ..."

   Katkera?

   Älkää nyt, minä olen saanut kaiken (terveyteni ja Kirsin) ja arvostan kaikkia, jotka itse yrittävät eteenpäin omin voimin.

 ---

 

 

Viikko 25. 

Ma- Gravel 31,48 km - 1.29. Kotoa Einariin ja takaisin, märkää.

Ti- Lepo, kalastusta.

Ke- "Lepo" - Tuulikaatojen hakua metsästä.

To- Juoksua 9,99 km - 1.21. Tuulikaatojen etsiskelyä metsästä.

Pe- Lepo

La- Maantiepyörällä sinappia lähikaupasta 82,88 km - 3.23.

Su- Gravel Kirsin kanssa 13,41 km - 54 min.

       Gravel yksin 20,55 km - 50 min. 

 

  

Teeren poikanen.

 

Viikko 26.

Ma- Maantiepyörällä perustaa 30,06 km - 1.17.

Ti- Lepo, puita.

Ke- Graveliä Kontosjärven lenkki 53,62 km - 2.29.

To- Lepo, puita.

Pe- Graveliä Jan Hràlin kanssa ensin 88 km ja sitten yksin kotiin. Yht 174,18 km - 8.17. Vertikaalista nousua 1788 m.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,66 km - 55 min.

Su- Juoksua 8,11 km - 58 minuuttia. 

 

 

 Vaalikaa rakkautta, vaalikaa elämää.

 

MITÄ SITTEN SEURAAVAKSI?

 

 Palasimme kesäreissulta kotiin ja nyt on vähän sellainen tunnelma, että mitä sitten seuraavaksi. Tietenkin kalastusta ja polttopuiden tekoa, mutta entäpä urheilun osa-alueella?

   Pyöräkilpailusta jäi hyvä maku, mutta en tiedä vieläkään haluanko kilpailla pyöräilyssä vai en. 160 kilometrin matka ei oikein motivoi. Luvussa on nollia liian vähän, minä olen pitkille matkoille rakennettu.

   Huvittaa kun joku kertoo tehneensä pitkän, 20 kilometrin lenkin juosten tai pyöräilleensä sata kilometriä. Mitä on muutaman tunnin suoritus verrattuna viikon yhtämittaiseen liikkumiseen?

   En aliarvioi, vähättele tai halua mitenkään ylpeillä, mutta en voi oman kokemukseni kautta oikein muutakaan sanoa. Joku saattaa ajatella, että anna mennä sitten jos se on niin helppoa. Helpoksi en sitä ole väittänyt, mutta minun ei välttämättä ole enää pakko - olen kokenut itsensä ylittämisen niin monta kertaa.

 

Edelläkuvatut tunnelmat johtavat itsetutkiskeluun: onko minusta tullut laiska tai tarvitaanko minua ultrakilpailuissa enää? Voin mieliksenne kysyä myös: olenko tullut vanhaksi, olenko kulunut puhki?

   Kuka tietää?

   Minä tiedän, mutta en juuri nyt. Uskon tulevaisuuteen, mutta en erityisemmin odota sitä - olen tässä ja nyt, ja näin on hyvin.

 

PASKOJA PAIKKOJA 

 

Lappi on joskus paska paikka. Tätä kirjoittaessani vettä sataa kaatamalla ja lämpötila on alle viisi astetta. Viisi! Kesäkuussa. Ilmastohysteerikot vaikenevat juuri nyt?

   Ne, jotka ovat estäneet minut ja sulkeutuneet omaan kuplaansa, johon kuuluu hyväksyntä sille, että ihmisen tuloista 52 prosenttia voidaan jakaa vastikkeetta muille ja että me kärvennymme heti jos emme osta sähköautoa tai lopeta lihansyöntiä, vaikenevat?

   Ärsytän tahallani.

   Asettelen vastakkain ja kirjoitan ihan siitä syystä, että kaikki eivät uskalla.

 

Suomi on joskus paska paikka. Eniten minua ärsyttää hyssyttely, että verrattuna köyhimpiin maihin meillä on kaikki hyvin. Kesäkierroksella tuli todistettua, että ei ole.

   Osa maanteistä on hävettävän huonossa kunnossa. Täynnä vaarallisia reikiä.

   Tietyt perusrakenteet rapistuvat, kun kunnossapito sakkaa.

 

Suomen posti on ihan paska. Minulle saapui paketti Belgiasta. Lähettäjä oli suomalainen ja osoitetiedot puhelinnumeroineen olivat täysin oikein. En koskaan saanut viestiä, että paketti oli saapunut. Ainoastaan oman aktiivisuuden kautta, kolme päivää ennen viimeistä noutoaikaa, sain selville missä paketti oli. Edes seurantaan syötetty koodi ei alkuun toiminut. 

   Postin oma selitys oli, että pakettikortin luku oli epäonnistunut ja juuri siksi se ei rekisteröitynyt omaposti- sovellutukseen, saati minnekään muuallekaan. Lisäksi noutopaikka oli väärä. Lähin olisi ollut neljän kilometrin päässä postinumeroalueella (Hämeenkyrö), noudin paketin 10 kilometrin päästä Ylöjärveltä.

    Postin olen todennut aiemminkin sysipaskaksi. Viime syksynä tein xs-paketin netissä ja vein postiin täällä kotimaisemissa. Kahden päivän päästä se oli omassa postilaatikossani! Tiedot olivat oikein ja maksu maksettu. Toisella yrittämällä se löysi tiensä Valkeakoskelle.

    Posti väittää olevansa ympäristöystävällinen. Esimerkki: kun tamperelainen lähettää paketin tamperelaiselle, paketti viedään ensin Kolmenkulman terminaalista Pasilaan ja sieltä Tampereen Multisillan lajitteluun. Siis Pasilan kautta? Miksi sitä ei viedä suoraan Kolmestakulmasta Multisiltaan?

   Aivan samoin kuin pohjoisessa matkahuollon paketti Sodankylästä Ivaloon viedään ensin Ouluun ja sitten Rovaniemen ja Sodankylän kautta Ivaloon. Järjetöntä. Mutta matkahuolto ilmoitti kehittävänsä ympäristöystävällisyyttään.

 

Paskoista paikoista selvitään laittamalla perusasiat kuntoon. Tähän tarvitaan ihmiset kohtaamaan toisensa ja joskus myös lapio. Hikeä. 

   Ei etäyhteyksiä, eikä konsultteja suihkimaan itsestäänselviä typeryyksiä. 

 

LOPUKSI HIUKAN MYÖNTEISIÄ KESÄKUVIA ILMAN SELITYKSIÄ

 

 

HARJOITTELUA 

VIIKKO 23.

Ma- Gravel 25,14 km - 1.41. Takarengas puhkesi 2 km ennen loppua. Ensimmäinen rengasrikko vuosiin.

Ti- Lepo

Ke- Gravel 40,77 km - 1.37. Uusien renkaiden nouto.

        Juksua Janin kanssa 12,35 km - 1.30.

To- Kauppareissu pyörillä Kirsin kanssa 8,30 km - 36 min.

Pe- Gravel postipaketin nouto 20 km - 47 min.

La- Su - Lepo 

 

VIIKKO 24.

Ma- Gravel 113,42 km - 4.31 Ylöjärvi, Poikeluksentie, Eränperä, Viljakkala, Lavajärvi.

Ti- Lepo

Ke- Gravel Nokialle 22,60 km - 1.20. ja takaisin 20,61 km - 1.14.

To- Pe- Lepo

La- Kävelyä Kirsin kanssa matkalla kotiin Vatungissa 2,64 k - 45 min.

Su- Maantiepyörällä 30,09 km - 1.13. Kylmä pohjoistuuli. 

 

VUODEN 2026 PYÖRÄILYKILOMETRIT NYT 5295 km.