UNELMIA

 

 

"Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio ’jättäminen jonkun valtaan’) on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila."

- Wikipedia

 

Kaksi vuotta sitten oli lumi maassa tähän aikaan. Nyt koivut ovat riisuneet lehtensä ja jokunen vähäinen yöpakkanen kuurannut kattoja. Tämä aika on talven alun odotusta meillä Inarissa. 

   Tämä aika on ollut minulle vuosikymmeniä uusien tavoitteiden asettamisen aika. Pääasiassa ultrajuoksutavoitteiden. Olen viimeksi kilpaillut vuonna 2022, neljä vuotta on pisin koskaan pitämistäni kilpailutauoista. Neljä syksyä ilman juoksutavoitteita seuraavalle vuodelle - aika hyvin huilattu omasta mielestäni.

   Kun juoksin tuhat mailia Suomen halki vuonna 2014, tunnistin jälkeenpäin itsessäni juoksuaddiktion voimakkaampana kuin koskaan. Tuolloin tarkemmin asiaa pohdittuani totesin ensin addiktion olevan positiivinen, voimaa elämääni antava. Myöhemmin addiktio kääntyi negatiiviseksi puurtamiseksi, juoksun ilo katosi. Elämäntapani oli ensimmäistä kertaa liipasimella. Jatkaako vai ei.

   Tyypilliseen tapaani tutkin asiaa pikkuhiljaa. Vuoden 2014 kilometrejä kertyi yhteensä 5103. Seuraavana vuonna 3443 ja seuraavana 2215, kunnes määrä jälleen alkoi nousta.

   Vuonna 2021 ylsin lukemaan 4610, seuraavana vuonna juoksin kaikkien aikojen ennätykseni kuudessa päivässä; 603 kilometriä. Sen jälkeen on ollut varsin vaisua.

   Vaisuuteen on ollut monta syytä. Jatkuvien vasemman jalan kantapään vaivojen (alkava Haglund, nilkan kierto ja koko vasemman takalinjan vinoutuma) takia juoksun ilo katosi. Samalla katosi myös motivaatio kilpailla.

   Tutustuin pyöräilyyn. Tein kaikkia muita asioita elämässäni, jotka olivat jääneet vähemmälle kiihkeimpien ultravuosien varrella. Kävin metsästäjäkurssin ja aloitin linnunmetsästyksen, kalastin enemmän, ja vietin aikaa tekemättä mitään luonnossa. Ja tietenkin, kirjoitin muutaman kirjan.

 

Isälläni oli aktiivikäytössä yli kymmenen moottorisahaa. Kysyin kerran häneltä Talvituvan mökillä, että miksi hän karsii puut vesurilla ja halkoo ne kirveellä. Vastaus oli, että teen joka päivä hissukseen niin kuin hyvältä tuntuu. 

   Toki, miehellä pitää olla koodi. 

   Vastaus oli isän elämänkokemuksen myötä hioutunut, valmis. Ydinasia on miltä jokin tuntuu. Tehokkuudesta tai muusta vaivan välttämisestä ei puhuttu sanaakaan.

   Olen vuosikausia määritellyt juoksuharjoituksen tunteen perusteella. Juoksun pitää tuntua oikealta. Sen pitää tulla luonnostaan, pakottamatta. Olen yrittänyt selittää tapaani zenin kautta: luopumalla tavoitteesta voit saavuttaa sen. Jokainen askel on tässä ja nyt, lopulta viimeinenkin. Miksi murehtia maaliinpääsyä.

   Edelläkerrottu ei poissulje unelmia. Unelmat antavat energiaa, ne ovat uusia alkuja ja niistä voi toteutua vain osia. Unelmat vievät aina eteenpäin, nostavat pääsi ylös ja pakottavat yrittämään. Unelmat pyyhkivät pois perisuomalaisen "ei minusta ole mihinkään, ei tästä mitään kuitenkaan tule"- ahdistuksen.

 

Sairastin syöpää vuonna 1993. Tuona vuonna juoksin 402 kilometriä. Viime vuonna kilometrejä tuli 730. Nämä kaksi vuotta ovat ainoat alle 1145 vuosien 1992 - 2025 välisenä aikana. Tuo 1145 km on vuonna 1992, toiseksi heikoin on 2024; 1653 km.

   Viime vuosi opetti, että juoksin liian vähän. Juoksemisen merkitys minulle on sittenkin paljon suurempi kuin kuvittelin. Päivittäinen juoksulenkki on rituaali, hartausharjoitus ja tyhjä tila. Aika, jolloin parhaat tekstini syntyvät.

   Fyysisesti juoksemattomuus vaikuttaa minuun erikoisilla tavoilla. Koen itseni kömpelömmäksi. Lisäksi koen kehossani paljon ihmeellisiä kipuja, jos en käy lenkillä juosten. Mainittakoon näistä selkä, niska ja ranteet. Ymmärrän muut, mutta ranteita en. 

   Myönnän avoimesti, että alkoholin kulutukseni kasvaa suoraan suhteessa liikkumattomuuteen. Kaikki isoisältä ja isältä peritty ei ole hyväksi, mutta rentouttaa.

 

Oli aika, jolloin henkinen hyvinvointini riippui juoksusta. Tuo aika on taaksejäänyttä elämää. Minun on ollut pakko opetella elämään niin, että jos juoksu joskus kokonaan loppuu, pysyn tasapainossa. Tässä ainoa auttava asia Kirsin lisäksi on zen.

   Täytän ensi vuoden toukokuussa 63 vuotta. Ikä ei ole este fyysiselle harjoitukselle. Ikä ei ole myöskään este unelmille, ei edes ultraunelmille.

   Tänä vuonna tähän mennessä olen pyöräillyt 7741 kilometriä ja juossut 399 km. Alkuperäinen pyöräilytavoite oli 10 000 kilometriä tänä vuonna. Se tuskin toteutuu, vaikka taannoin väitin ihan muuta. 

   Syy on selvä: juokseminen tuntuu juuri nyt vaarallisen hyvältä. 

 

 

HARJOITTELUNI

VIIKKO 39.

Ma- Gravelpyörällä 30,65 km - 1.11.

Ti- Sauvakävelyä Kirsin kanssa 6,03 km - 1.13.

Ke- Gravelpyörällä 53,62 km - 2.31.

To- Lepo, metsästystä. Kävelyä 6 km.

Pe- Rouvy sisäpyörää 30,30 km - 59 min.

La- Juoksua Nellimin vaaroilla 13,06 km - 1.43.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Konkeloniemeen 7,20 km - 1.51.

 

VIIKON 40. alku

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 2 km - 29 min. (Päivä meni auton ratissa Rovaniemen käynnillä.)

Ti- Juoksua tiellä 10,02 km - 1.08.

Ke- Juoksua poluilla 12,62 km - 1.30.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Pyörällä 440 km - Juosten 127 km. 

 

Aika, rakkaus ja hellyys - Time, love and tenderness. 

 

 

NELJÄS KIRJANI

 

 

HARJOITTELUNI

Viikko 36. 

Ma- Sauvakävelyä kirsin kanssa 6,44 km - 1.31.

Ti- Juoksua 30,11 km - 3.31. Osittain asvalttia.

Ke- Rouvy sisäpyörä 78,69 km - 2.52.

To- Juoksua pehmeillä poluilla 12,02 km - 1.21. Jani Rautosen kanssa.

Pe- Läskipyörä 31,85 km - 2.02. Käynti kalaverkoilla.

La-Su- Lepo.

 

Viikko 37.

Ma- Gravelpyörällä 52,09 km - 2.25. Siikajärventietä valtakunnanrajalle.

Ti- Rouvy sisäpyörä 20,35 km + 14,25 km.

Ke- Lepo

To- Kanalinnunmetsästys alkoi. Metsällä kävelyä 10 km.

Pe- Gravelpyörällä 55,06 km - 3.02.

La- Lepo

Su- Juoksua 8,73 km - 1.04.

      Gravelpyöräilyä Kirsin kanssa 20,74 km - 1.24.

 

Viikko 38.

Ma- Juoksua 20,02 km - 2.18. Osittain asvalttia.

Ti- Gravelpyörällä 40,82 km - 1.48. 

      Hieronta 

Ke- Juoksua poluilla 10,21 km - 1.13.

To- Rouvy sisäpyörä 32,41 km - 1.23. Krapulassa hissukseen.

Pe- Metsästys, kävelyä 10 km.

La- Juoksua Nellimin kylällä 10,32 km - 1.14.

Su- Lepo, metsästys, kävelyä 7 km.

 

Elokuussa juoksua 96,42 km - pyöräilyä 595,23.

Vuosikilometrit nyt 19.9. juoksua 363 km ja pyöräilyä 7627 km. 

Harjoittelustani: Olen terve, ja vaihteeksi täydellisesti juoksukykyinen. 

 

NELJÄS KIRJANI 

 

Iblis - Kuolleen miehen sormenjälki ilmestyy lokakuussa, arvioitu ilmestymispäivä on 28.10. Kirja on tilattavissa Väyläkirjojen verkkokaupasta sekä muista verkkokaupoista. Kirjaa voi myös tilata omistuskirjoituksellani minulta lokakuun loppupuolella.

Kirjaa voi toivoa oman paikkakunnan kirjastoon, jos kirjasto sitä ei vielä ole tilannut.

 

 

 Vuodesta 2022 olen kirjoittanut kirjan vuodessa. Tahti on tappava.

 

TAUSTAA 

 

Kolme ensimmäistä kirjaani julkaisi Käsite- kustannus. Niitä on saatavilla Holvi- verkkokaupasta ja muista verkkokaupoista. 

   Neljännen kirjani kustantajaksi valikoitui Väyläkirjat Rovaniemeltä. Valikoitui-sana ei tarkoita tässä yhteydessä, että olisin niin hyvä kirjailija, että saisin valita minkä kustantamon haluan.

   Uuden kustantajan myötä sain myös uuden kustannustoimittajan, erittäin vaativan Sanna Karjalaisen. Yhteistyö Sannan kanssa on hedelmällistä ja kehittävää. Tykkään kun minua pidetään tiukalla, se on väylä kehittymiselle.

 

Kun aloitan kirjoittaa kirjaa, mielessäni on oltava selkeä alku, pari tarinaa pujoteltavaksi lomittain ja joitakin kohtauksia matkan varrelta. 

   Iblis on Pikkukylä-sarjan toinen osa, joten osa kirjan henkilöistä on saanut päivänvalon aiemmin. Samoin osa tapahtumapaikoista. Kaikkkea pitää kuitenkin pystyä avaamaan ja sventämään enemmän.

   Kun kirjoitin Ifrit-romaania, Pikkukylä-sarjan ensimmäistä osaa, loin henkilöille taustat. Nimet, syntymävuodet ja historiaa alkaen koulunkäynnistä muihin osa-alueisiin. Nämä ovat vain minun tiedossani ja tipahtelevat riveille tarpeen vaatiessa pala palalta.

 

Kirjoittaessani näen kuvia. Kaikkea kuvista en kuvaa. Aikanaan eräs Kariston kustannustoimittaja luonnehti esikoisromaanistani, että olen onnistunut kirjoittamaan mielenkiintoisesti yli viisikymmentä vuotta elämää, mutta miksi ihmeessä se on pitänyt pätkiä näin ja kenelle kirja on tarkoitettu?

   Vastaus on edelleen sama: kaikkea ei kerrota, ja kirjoitan kaikille ihmisille.

   On olemassa ajatus: "jokaista karvaa ei tarvitse erikseen kuvata"

   Jotenkin noinkin, arvostan lukijaa ja tämän kykyjä. Jokainen valitsee itselleen sopivan tavan lukea ja uppoutua kirjaan. Minä tarjoan vain tarinan, joka mielestäni ansaitsee tulla kuulluksi. Tarjoan ikään kuin kehyksen kokemukselle.

 

Normaalisti aloittelen aktiivisen kirjoitusvaiheen loka-, marraskuussa. Riippuen uuden kirjan taustatyöstä - missä vaiheessa se on. Ifrittiä varten haastattelin pappia. Iblistä varten poliisia. Haastateltavien henkilöllisyyttä en koskaan paljasta, totean vain heidän olevan"sopivan" ikäisiä vastaamaan kysymyksiin. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on "miltä tuntuu". On mahdotonta kirjoittaa ylipäätään mistään, ellei ylety toisen kokemiseen edes etäisesti.

   Aktiivinen kirjoitusvaihe kestää nelisen kuukautta. Kirjailijakollegat ovat kuvanneet päivätahtiani tappavaksi. Saatan kirjoittaa uutta tekstiä kymmenen liuskaa päivässä. Kirjoitan vain päivällä ja aina selvinpäin. Muusaa tai muuta innoitusta on turha odotella, kirjoittaminen on työtä, joka joskus sujuu ja joskus ei. 

   Kirjoitan aina niin kauan kun pysyn tarinassa. Tietenkin on muitakin vaiheita, joista tärkein on ottelu käsikirjoituksesta kustannustoimittajan kanssa. Tässä veri punnitaan mutta sitä ei lennä. Olen kuvannut prosessia nyrkkeilyotteluksi, mutta ketään ei tyrmätä ja päähän ei lyödä muita kuin minua.

   Virheet oiotaan ja rakenne tarkistetaan. Yksityiskohdat hiotaan. Esimerkki: Iblistä varten minun täytyi tietää koska vadelmat kypsyvät jossakin, voiko mustikoita poimia pohjoisessa vielä syyskuun alussa ja kuinka nopeasti lapsen kipsattu jalka paranee, miltä eräs tietty kasino ja tietty kelomökki näyttävät sisältä. Ja niin edelleen.

 

Viidennen kirjan pohjatyöt ovat hyvällä mallilla, alkukin on kirjoitettu. 

   Tahti tappaa? Ehkä osaan levätä, siinä sivussa.

 

Toivon nautinnollisia lukuhetkiä kaikille, olen tehnyt parhaani. 

 

 

 

 

VANHENEVA KESTÄVYYSURHEILIJA

 

"Yli 94 000 kilometrin elämänura juoksijana on poikkeuksellisen kunnioitettava saavutus, joka kertoo erinomaisesta peruskunnosta, kurinalaisuudesta ja ennen kaikkea kehon tuntemuksesta. 34 vuoden aikana kertynyt valtava pohja tarkoittaa sitä, että aerobinen perusta on huippuluokkaa." 

Yllä oleva on osa tekoälyn luonnehdintaa juoksu-urastani. Ilman tekoälyäkin tuon ymmärtää - vai ymmärtääkö sittenkään?

 

ALUKSI 

Juttelin puhelimessa äskettäin erään ystäväni, minua vanhemman kestävyysjuoksijan kanssa. Keskustelimme monista asioista, tottakai, myös juoksemisesta. Hän kertoi, että oli alkuvuoden juossut lähes huippuvuosiensa määriä, mutta saanut sitten vamman, joka estää juoksemisen kokonaan.

   En halua yksilöidä ko. juoksijan ikää tai merkittäviä saavutuksia tai kilpailumatkaa sen enempää, koska se ei ole asian kannalta oleellista. Oleellista on, että osa meistä vanhenevista kestävyysurheilijoista tietää ihmisen fysiologiasta hämmästyttävän vähän.

 

Nuoremmilla kestävyysurheilijoilla harjoittelua vaikeuttaa usein tietämättömyys, ailahtelevaisuus, työelämä ja parisuhde.  

Vanhemmat urheilijat tulevat sokeaksi harjoittelulleen, mutta etenkin vanhenemiselle ja etenkin vanhenemisen aiheuttamille fysiologisille muutoksille.

 

 

VANHENEVA TEURAS

Kun ikää on yli kuusikymmentä alkavat muutokset näkyä ja tuntua: maksimaalinen hapenottokyky laskee, lihasmassa ja nopeusominaisuudet heikkenevät, jänteiden joustavuus vähenee ja ennen kaikkea palautuminen hidastuu.

   Tässä ikävaiheessa harjoittelun pääpainon tulisi suuntautua pelkkien kilometrien keräämisestä kudosten suojeluun, suorituskyvyn ylläpitoon ja palautumisen optimointiin.

 

 

HARJOITTELUNI

Nuorempana palauduin kovasta harjoituksesta 24 -36 tunnissa, nyt se vie 48 -72 tuntia. Johtuen tästä, olen luopunut perinteisestä 7 päivän viikkorytmistä ja käytän mieluummin jopa kymmenen päivän kiertoa. En juuri koskaan enää tee kahta kovaa harjoitusta peräkkäin tai edes joka toinen päivä.

   Tähän väliin on syytä kertoa, että kova harjoitus ei aina ole vauhdikasta juoksemista. Kovaksi harjoituksen voivat tehdä alusta, olosuhteet tai ns. päivän vire. Yksinkertaisesti: jos etenemiseen täytyy käyttää energiaa ja eritoten voimaa tavallista helppoa harjoitusta enemmän, tulee siitä helposti kova eli kuormittava.

   Pidän nykyisin useimmin enemmän helppoja päiviä ja helppoja viikkoja, jotta solut ja jänteet ehtivät korjata itsensä.

   Vaikka en varsinaisesti tee saliharjoittelua, teen jonkinverran voimaa kehonpainolla tärkeimmille ryhmille. Tarvitsen vain seinän, tuolin ja lattian. Etureidet, pohkeet, lantio ja rinta-selkä-ranka. Versio sarkopeniaa ehkäisevästä treenistä. 

   Kyse on luurankolihasten massan ja voiman säilyttämisestä. Tähän liittyy olennaisena osana korkealaatuisen proteiinin saanti. Korkealaatuinen proteiini ei ole proteiinipatukoita tai makkaraa, vaan se on kaikkea aitoa lihaa, voita ja kananmunia, pähkinöitä ja erilaista maitoproteiinia.

TEHONI

Juoksen ja teen muuta urheilua, olen aina tehnyt, 80 prosenttisesti kevyesti. Tämä ei tarkoita harjoittelun puuroutumista yhdeksi ja samaksi, vaan korkean tehon säilyttämistä pieninä annoksina. Samalla kimmoisuus säilyy. Esimerkiksi 4 kertaa 2 -3 minuuttia ylämäkeen korkealla askeleella, kerran 10 päivässä.

   Termi: polarisoitu harjoittelu.

MÄÄRÄ

Koska olen juossut kymmeniä vuosia lähes 3000 vuosikilometrin keskiarvolla, on kehoni saanut satoja miljoonia iskuja. Korvaan nykyisin peruskestävyystreenejäni pyörillä (maantiepyörä, gravelpyörä ja läskipyörä) ja hiihdolla sekä lumikenkäilyllä. 

   Eli iskutuksen vähentäminen.

MOTIVAATIONI

Valaistuminen on helppoa, mutta sen säilyttäminen jokaisessa hetkessä on äärimmäisen vaikeaa.

   Ikä ei estä kehittymistä. Vertailukohta pitää olla omanikäisissä, valitettavasti myös nuoremmissa. En moiti, jokainen saa olla ja tehdä niinkuin haluaa.

   Mutta.

   Minulla on vain tämä yksi elämä, on mukavaa yrittää kohdata sitä kunnossa niin kauan kuin kuntoa suodaan.

 

 

VIIKKO 35.

Ma- Gravelpyörällä Tiaisniemeen, vaativa alusta, 40,22 km - 2.00.

Ti- Juoksua 10,39 km - 1.13. pehmeällä polulla ja hiekalla.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,77 km - 55 min.

To- Gravelpyörällä Einariin 41,39 km - 1.50.

Pe- Maantiepyörällä 30,08 km - 1.23.

La- Juoksu asvaltilla 10,11 km - 1.07.

Su- Lepo 

 

 

PALAUTUMINEN

Palautumiseen liittyvät asiat ovat henkilökohtaisia. 

   Ensiksi tietysti kehon huolto: venyttelyt, hieronta, uiminen - myös kylmässä vedessä.

   Oikeaa ravintoa, ravintoa josta itse pitää mutta sisältö edellä.

   Rentoutuminen: muu tekemättömyys tai tekeminen, ystävät, alkoholi, seksi.

 

Kuten alta kuvasta selviää, en sylje lasiin, mutta kännissä olen ollut viimeksi 2000- luvun alussa. Kuvassa yksi urheilevista ystävistäni Tsekeistä Jakub Tomes. 

 

 

LOPUKSI

Mitä sitten kaikesta vuodatetusta hiestä jää?

Kokemuksia, joita kukaan ei voi ottaa pois. Tunteita, joita ei voi korvata mitenkään keinotekoisesti. Pääomaa, jota ei voi verottaa kukaan.

 

 

 

ÄLKÄÄ UNTA NÄHKÖ

 

Meillä kotona nököttää punainen keinutuoli puuhellan ja takan kupeessa. Keinutuolissa istuminen rauhoittaa, vaikka ei keinuisikaan. Tuolista näkee suoraan Nellimjoen ryssänmaalle, jonka väri on vaihtumassa ruosteeksi. Ruska alkoi aikaisin, oli sovittu, että 9.9. kello 9.00. Mutta ei sitten.

   Olen työstänyt neljännen kirjani käsikirjoitusta, joka palasi uudelta kustannustoimittajaltani kolmannelle kierrokselle. Tämä on syy pitkään blogipäivitystaukoon. 

   Käväisimme reilu viikko sitten Pirkanmaalla, ja Hämeenkyrössä 160-vuotisjuhlissa, joissa soitin levyjä juhlaparille. Pitkästä aikaa oli mukavaa käydä läpi 50- 60- ja 70- lukujen musiikkia.

   En tykkää pitää pitkiä taukoja blogin kirjoittamisessa. Minua vuosikausia seuranneet ovat tottuneet, että jos uusia tekstejä ei ilmaannu, matkustan, kilpailen tai vietän aikaa poikkeuksellisella tavalla.

   Blogi on minulle eräänlainen päiväkirja ja kirjoittaessani harjoitteluni näkyviin, tulen samalla analysoineeksi sitä. Samoin on ajatusteni kanssa.

   Soitin levyjä myös 20 vuotta sitten Hämeenkyrössä samojen ihmisten 120-vuotisjuhlissa. Vaikka paras aika on aina tässä ja nyt, on hätkähdyttävää huomata ajan kuluminen. Me kulumme itse siinä sivussa ja kuten olen aiemminkin todennut: elämä elää meidät täydellisesti loppuun, vaikka itse luulemme elävämme elämäämme kuten haluamme.

   

 

Ylläoleva kuva on Kessistä, Tiaisniemen tien varrelta. Tänään pyöräilin gravelpyörällä 40 kilometrin lenkin. Tunsin väsymystä. Kirjoittaessani ensin harjoitteluni auki tähän blogiin, totesin elokuussa tehdyt viikottaiset tehoharjoitukset: ei ihme, että nyt väsyttää.

   Ihmisellä on lupa olla väsynyt. On lupa olla tekemättä mitään. Tämä usein unohtuu oravanpyöräksi kutsutussa arjessa. Minä olen järjestänyt itseni ulos oravanpyörästä kymmenen vuotta sitten, mutta muistan yhä elävästi kuinka turhaa siinä pyöriminen oli. Toisaalta jollain oli leipää tehtävä ja siinä sivussa harjoiteltava. Molemmat jatkuvat edelleen, mutta hieman eri muodoissa.

   Juoksin sunnuntaina 23.8. kaksikymmentä kilometriä hiekkatiellä. Viimeksi olen juossut yhtä pitkästi yhtämittaa huhtikuussa. Olo on tänään maanantaina lievästi ilmaistuna hakattu.

   Lenkin aikana pohdin tarvitaanko minua ultrajuoksukilpailuissa enää. Vuoden 2022 kuuden päivän ennätyksen, sitä seuranneen täydellisen ulospuhalluksen jälkeen olen hitaasti päässyt eroon jalkavaivoista, mutta myös juoksemiseen liittyvästä kylläisyyden tunteesta. Motivaatiota kilpailemiseen ei vielä(kään) ole, mutta juoksu tuottaa jo hiukan enemmän iloa.

   Olen tänä vuonna juossut jonkinverran ilman kelloa. Näitä lenkkejä, jotka ovat vain minua itseäni varten, en ole päivittänyt minnekään. Näitä juoksuja ei ole paljon, eli mistään varsinaisesta salaharjoittelusta ei voida puhua, vaan tunnustelusta - juoksun syvimmän olemuksen kuuntelusta.

   Polkupyörän päällä ultrajuoksija menettää juoksemisen vapauden, hetken yksin ilmassa kahden askeleen välissä. Juoksija muuttuu mekaanisen koneen osaksi. Tilalle saa muunlaista vapautta, tuulen suhinan korvissa ja hieman nopeammin vaihtuvan maiseman. Ja tietenkin vapauden vaan polkea, välittämättä tehosta, keskinopeudesta tai muista numeroista. Vanha pyöräilyviisaus sanoo: pääasia on, että polkee.

   Ilokseni minua myös kuunnellaan. Koli Gravel Carnivalin järjestäjä kysyi minulta kilpailun jälkeen miten ultrajuoksijana pyöräkilpailun koin. Sanoin, että muuten mukavaa mutta nollia oli liian vähän. Vuonna 2027 toukokuussa Koli Gravel Carnival tarjoaa kaksi uutta matkaa, 600 km ja 1200 km. Nyt nollia on riittävästi minunkin makuuni. Täytynee käydä ajamassa 1200 kilometriä ensi toukokuussa, sopivasti syntypäiväni aikoihin. Ja kyllä, ei se ole mikään läpihuutojuttu - ei siellä vain käydä ajelemassa, nousua tullee 20 000 metrin tuntumaan 1200 kilometrin matkalle.

   Eikä siitä ultrajuoksustakaan koskaan tiedä. 

   Joten älkää unta nähkö, se ei ole vielä ohi.

 

 

KUUNNELKAA VAIKKA...

 

 

 

 

HARJOITTELUNI

 

VIIKKO 31.

Ma- Gravelpyörä, tehoja 75,71 km 2.49. Hyvä kulku.

Ti- Maantiepyörä 53,94 km - 2.39, tästä viimeiset 14 km Kirsin kanssa. Lenkkiä ennen suoritettu ruohonleikkuu ei edesauttanut tätä palauttavaa harjoitusta.

Ke- To- Lepo

Pe- Gravel 41,07 km - 1.40.

La-Su- Lepoa.

 

VIIKKO 32.

Ma- Juoksua linjan lenkillä Nellimissä 9,01 km - 1.04.

Ti- Juoksua kylällä 10,02 - 1.08.

     Gravel 32,91 km - 1.52.

Ke- Juoksua 10,01 - 1.08. Kävelyä Kirsin kanssa 2,99 km - 48 min.

To- Kessi gravel, osittain täysi kaasu auki 62,51 km - 2.32.

Pe- Maantiepyörällä 51,19 km - 2.09.

La- Sodankylässä 30,65 km - 1.13.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Raahessa 3.25 km - 47 min.

 

VIIKKO 33.

Ma- Tampere gravelpyörällä 77,43 km - 3.18.

Ti- Tampere gravel 54,05 km - 2.16. ja 28,35 km - 1.10,

Ke- Nokia Gravel 18,45 km - 47 min ja 24,86 km - 1.10.

To- Hämeenkyrö juoksua 6,01 km - 40 min.

Pe- Hämeenkyrö kävelyä 3,61 km - 45 min.

La- Lepo

Su- Juoksua Kokkolassa 7.19 km - 50 min.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua kotona 5.11 km - 37 min.

Ti- Juoksua 8,50 km - 56 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 22,76 km - 1.26.

To- Maantiepyörällä kovaa 100,73 km - 3.55. Nousumetrejä 916 m.

Pe- Kävelyä, Kirsin kanssa mustikassa 4.10 km - 1.07.

La- Lepo

Su- Juoksua hiekkatiellä 20,10 km - 2.23. Apinavaaralle ja takaisin. 

 

 

PUUTTUVA PALA ?

 

Jouduin tulemaan sisälle, koska taivaassa joku avasi hanan. Ruohonleikkuu vaihtui blogin kirjoittamiseksi.

   Ehdin leikata pihan ruohoa noin kolmasosan ennen kaatosateeksi kääntyneen tihkun alkua. Heinäkuussa annan apilan kasvaa sinne tänne laikuiksi, valkeaa kukkamerta on karussa Lapin maisemassa mukavaa katsella. Lisäksi pölyttäjät saavat mahdollisuuden.

   Nyt osittain ruskeiksi muuttuneita apilankukkia niittäessäni tunsin haikeutta. Enää elokuu ja sitten alkaa oikea syksy. Kesä, kuten koko elämäkin menee ohi nopeasti ellei yritä olla läsnä ajassaan päivästä toiseen.

   Onnellisuuden mekaniikasta puhutaan paljon - positiivisesta ajattelusta ja ideologiasta, psykiatriasta ja pillereistä - mutta uskon että mekanismi todella on olemassa meissä jokaisessa. 

   Tarvitsee vain hiljentyä hetkeksi.

 

Joskus minusta tuntuu, että jotakin puuttuu. Olen tavoitteellisesti harjoitellut kestävyysurheilua vuosikymmeniä ja nyt kun tavoitteita ei ole, tuntuu että en ole menossa mitään kohti.

   Tunnistan persoonallisuuteni vääristymän. Minä en ole ultrakoskinen, vaan jotakin aivan muuta. Olen ollut onnekas, kun olen päässyt kokemaan itseni suoraan. Tätä on vaikeaa selittää niille, jotka antavat mielensä pyörittää eräänlaista elokuvaa jatkuvasti. Tähän elokuvaan useimmat ihmisistä käyttävät suurimman osan energiastaan. Minä en enää, olen päästänyt irti.

   Irtipäästämisestä huolimatta mieli pyrkii silti palaamaan urautuneisiin ajatuksiin. Ei tarvitse olla menossa mitään tavoitetta kohti, koska kaikki on aina tässä ja nyt. Tällainen ajattelu ei poissulje haaveita ja unelmia, eikä etenkään ponnisteluja niiden toteuttamiseksi. Päinvastoin. Se tekee matkasta kohti haaveita ja unelmia paljon rikkaamman. Voisi sanoa, että matka on osa haaveiden ja unelmien täyttymystä.

 

Edelläkuvattua pohdintaa moni pitää hyödyttömänä ja jopa vastenmielisenä. Usein kysytään mikä on paremmin, jos toimii noin ? Juju on juuri siinä: minkään ei tarvitse olla paremmin tai huonommin, koska kaikki kelpaa sellaisenaan.

   Palat ovat paikallaan, eikä mitään puutu.

 

 

ÄLÄHDYS

 

MTV3 uutisten jutun mukaan osa nuorista roikkuu sosiaalisessa mediassa jopa kuusi tuntia päivässä. 

   Kuusi tuntia!

   Entäpä me hieman vanhemmat täryjyrät? En voisi kuvitella selaavani puhelintani kuutta tuntia päivässä. Myönnän, että siitä tulee helposti tapa. Olen jo vuosia sitten kiinnittänyt asiaan huomiota. Minulla ei ole missään sovellutuksessa viestien saapumisilmoitusta päällä, tulisin hulluksi puhelimen jatkuvassa kilkatuksessa.

   Linkin takaa löytyvän jutun tutkimus osoittaa sosiaalisen median aiheuttavan mielenterveyden häiriöitä. Viittaan ylläolevaan, varsinaiseen blogitekstiini: kukaan meistä ei kaipaa tippaakaan lisää häiriöitä mieleensä ja ainoa tapa välttää ne, on hiljentyä.

   On täysin turhaa seurata sotauutisia illasta toiseen uutislähetyksistä, aikansa voi käyttää johonkin muuhun, mukavampaan: alla kolme kuvaa esimerkiksi.

 

 

VIIKKO 29.

Ma- Gravelpyörällä kylän läheisyydessä 32,94 km - 1.34. 

        Kävelyä Kirsin kanssa 2,72 km - 39 min.

Ti- Juoksua Haapakurussa 10,06 km - 1.11.

       Maantiepyörällä 31,78 km - 1.17. 

Ke- Juoksua tiellä 10,03 km - 1.07.

To- Gravel Kontosjärven lenkki 53,41 km - 2.17. Rouheaa hiekkatietä.

Pe- Lepo

La- Juoksua 5,62 km - 41 min.

Su- Läskipyörällä Kirsin kanssa mustikkaan 14,69 km - 1.09.

 

VIIKKO 30.

Ma- Gravel Kontosjärven lenkki 53,45 - 2.13. Pölyä ja rouheaa hiekkatietä.

Ti- Juoksua 7,23 km - 49 min.

Ke- Maantiepyörällä 51,49 km - 2.13.

To- Juoksua Pyhävaaralle 12,36 km - 1.30.

Pe- Maantiepyörällä 106,10 km - 4.21. Osa hieman kovempaa.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 2,46 km - 34 min.

Su- Lepo 

 

Olen juossut muutaman lenkin. Ei maistu. Aivan samoin on pyöräilyn kanssa. Olo on kuin yrittäisi syödä suklaata levyn toisensa jälkeen. Kylläinen.

   Vähempikin riittää, aina välillä.

   Tavoite on edelleen ajaa 10000 kilometriä pyörällä tänä vuonna. Nyt jo on selvinnyt, että ensi vuonna en aseta pyöräilylleni kilometritavoitetta, sensijaan saatan kyllä ajaa jonkin pyöräkilpailun huvin vuoksi.

   Entä juokseminen kilpailussa huvin vuoksi ?

   Siihen en taida koskaan enää pystyä.

 

 

AJANVIETE

 

Isoisäni ja isäni sukupolvet, 1900- luvun aivan alussa ja toisen maailmansodan jälkeen syntyneet, käyttivät puheessaan usein ilmaisua "ajanvietettä". He kuvasivat tällä työn ulkopuolista aikaa, eli tekemisiään vapaa-ajallaan. Heidän puheessaan ajanviete-sanaan sisältyi sisäänrakennettu perustelu, että jos oli tehnyt töitä kuusi päivää viikossa, saattoi sitten viettää aikaansa tekemättä mitään tai tekemällä jotakin toisarvoista. Tämä toisarvoisuus tarkoitti luterilaisen moraalin ulkopuolelle lipsumista.

   Nyt 2026 toisarvoisuuden ja moraalin ajat ovat ohi. Isoisäni tai isäni sanoisivat, että millään ei ole enää väliä. Minä olen toista mieltä, yhä useammalla asialla on eri ihmisten mielestä hyvinkin paljon väliä.

   Ja juuri siinä se vika on.

 

Todelliset mestarit eivät sotke opetuksiinsa mukaan mitään ideologiaa. Päinvastoin he haluavat, että ihminen näkee maailman sellaisenaan kun se hänelle näyttäytyy. Tässä maailmassa ihminen sitten tekee valintoja.

   Kuvainnollisesti: alaston ihminen, viaton sydän vailla mitään riippuvuuksia.

 

 

Minusta ei ole yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä. Toisin sanoen ei ole yhtä oikeaa tapaa millä elämä elää meidät loppuun. Minä en pysty antamaan ohjeita kenellekään, mutta jos joku kokee olevansa elämänsä kanssa hukassa, voin ehdottaa. Tarkoitan itsensä kohtaamista omana itsenään.

   Viestini on yksinkertainen: vain itse voi vaikuttaa omaan suuntaan ja siinä sivussa omaan ajanvietteeseen. 

---

 

 

Kesä on leppeää aikaa. Me olemme viime aikoina nauttineet syrjäisen asuinpaikkamme helmistä: viileästä joesta jolle pääsee halutessaan kalaan ja harvalukuisista pihassamme kukkivista kukista.

   Kaukana on 40 asteessa kärvistelevä Eurooppa Lapin raikkaudesta. Heinäkuussa 2023 tekemämme pitkän, aina Lissaboniin asti ulottuneen matkailuautoreissun aikana meille kirkastui miltä tuntuu viettää aikaa viikkotolkulla jatkuvissa yli 35 asteen lämpötiloissa. En helposti vaihtaisi tätä Suomen kesää niihin, vaikka olen joskus nillittänyt Pohjoisen kylmistä kesäilmoista.

 

 

Viimeisen kahden kuluneen viikon aikana olen muun harjoittelun seassa tehnyt kaksi pitkää ja kovaa pyörälenkkiä. Ne ovat osoittaneet, että pohjani todelliseen pitkänmatkan pyöräilyyn ovat riittämättömät. Tunnelma kehossani liikaa pyöräillessä on samanlainen kuin liikaa juostessa: ei makeaa mahan täydeltä.

   Minulle on ollut vuosikausia selvää, että jossakin vaiheessa kehoni kohtaa niin sanotun takaisinmaksun ajan. Tämä tarkoittaa, että vuosikausia ultrajuoksua varten tehdyt harjoitukset ovat kehittäneet kehoa, kuten myös kuluttaneet sitä. 

   Yksinkertaisesti sanottuna: keho on psykofyysinen kokonaisuus, en nykyisin aina viitsi rasittaa sitä äärimmilleen. 

 

TREENIT

Viikko 27.

Ma- Maantiepyörä 201,05 km - 7.57. Nellim - Ivalo - Inari - hiukan Kittiläntietä ja takaisin.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 4,86 km - 1.11.

Ke- Gravelpyörä 51,34 km - 2.03.

To- Pe - Lepo

La- Maantiepyörä 21,01 km - 5o min.

Su- Läskipyörä Kirsin kanssa 13,45 km - 1.19. 

 

Viikko 28.

Ma- Juoksua osin poluilla 5,32 km -37 min.

Ti- Juoksua osin poluilla 8,01 km - 58 min.

      Gravelpyörä Kirsin kanssa 16,87 km - 59 min.

Ke- Maantiepyörä 100,64 km tempoajoa - 3.43. Välillä 46 - 80 kova sade.

To- Gravelpyörä 55,27 km - 2.22. Kessi etc.

Pe- Gravelpyörä 30,78 - 1.17.

La- Lepo

Su- Lepo

 

KELLOHARRASTUKSESTANI:

Ranteessani oleva aika on edullista, en harrasta kalliita kelloja yksinkertaisesta syystä: ei ole varaa eikä tarvetta sijoittaa.

 

 

POIKKEUKSELLISTA

 

INTRO:

"Näistä sun jutuista paistaa katkeruus." - Tuntemattoman kommentti edellisen postaukseni kommenttikentässä. 

 

Taakse on jäänyt poikkeuksellisen kaunis juhannusaatto, mutta etenkin poikkeuksellisen mieltä lämmittävä kulunut viikko.

   Kaksi hienoa kohtaamista: tutustuminen ultrapyöräilijä Jan Hràliin ja vanhan ultraystäväni Jouni Knuutin yllätysvierailu.

 

Tsekkiläisen ystäväperheeni, Kubinan, kautta sain pyynnön vastaanottaa paketti ultrapyöräilijä Janin puolesta ja toimittaa se hänelle.

   Jan oli ensin pyöräillyt 42 päivää tsekkiläisen ultrajuoksijan, Rene Kujanin kanssa Hangosta Nuorgamiin. Kilometrejä heille kertyi noin 1800, koska Rene juoksi maratonin päivässä. Sitten Jan pyöräili hiukan pohjoisinta Norjaa ja saapui Nellimiin Kubinan residenssiin lepäämään muutamaksi päiväksi.

   Toimitin paketin ja kutsuin Janin kotiini istumaan iltaa hyvän ruuan ja juoman merkeissä.

   Kuluneen viikon perjantaina saattelin Janin jatkamaan matkaansa. Ajoimme ensin Nellimistä Ivaloon ja sieltä Saariselän takamaille Tievatuvalle. Palasin reissusta yöllä kello kahden jälkeen saunaan ja syömään. Omalle lenkille pituutta tuli 174 kilometriä.

   Kuljetin Jania mahdollisimman paljon hiekkateillä, joita ei paljon tuolle välille saa edes väkisinkään. Vanhan Nellimintien pätkät, vanhat Petsamontien pätkät Ivalon ja Saariselän välillä, Saariselän Magneettimäen museotie ja luonnollisesti sorareitti Saariselältä kohti Kiilopäätä ja siitä Tievatuvalle oikaisten.

   Tyytyväinen uusi ystäväni leiriytyi Tievan pihaan ja jatkaa matkaansa Ruotsin, Tanskan, Saksan läpi päätyen joskus sitten kotiinsa Tsekkeihin.

 

TIEVATUPA

Tievatuvan palveluista vastaa Kiinteistöhuolto Välitalo Oy / Henry Välitalo, puhelin: 0407073785. Tievalla on majoitusta, kioski ja ruokaa sovittaessa. Sähköpyörien vuokraus. Erittäin hyvä puusauna kauniin joen varrella ja isompiakin mökkejä ryhmille. 

 

 

Teimme Kirsin kanssa puutarhahommia ja tuli kahvin aika. Kahvin tippuessa kesäkeittiössä suunnistin sisälle hakemaan kastettavaa ja vilkaisin ohimennen puhelintani; Whatsup: "Oletko kotona, voinko tulla morjestamaan, yst. Jouni"

   No tottakai!

   Pitkän vaelluksen tehnyt ystäväni palkittiin tuoreella kahvilla ja rahkapiirakalla. Jounin kanssa tuli todistettua, että todellinen ystävyys kestää ja jatkuu siitä samasta kun viimeksi nähtiin, ei väliä onko kulunut päivä vai kymmenen vuotta.

   Todellista ystävyyttä eivät riko erimielisyydet maailman menosta tai politiikasta, eivät kaverien erot puolisoistaan tai muut surut.

   Jounin kanssa olemme olleet Iso-Sydänmaan erämaassa polkujuoksun ja koko elämän peruskysymysten äärellä, pilkkopimeässä ja loppuun väsyneinä. Kompastelleet juurakoiden lävistämää kapeaa polkua eteenpäin ja kuunnelleet yön ääniä. Meille tämä riittää mainiosti ikuiseksi liimaksi ystävyydelle.

 

OUTRO:

Juoksin viikon päätteeksi ennen saunaa hiljaa kahdeksan kilometriä. 

   Hiljaa hiljaisuudessa. 

   Mietin mitä Jounille kahvipöydässä sanoin: en ole lopettanut ultrajuoksua, mutta haluan kävellä vanhana Kirsin kanssa käsi kädessä metsässä, poimia marjoja ja sieniä. Haluan metsästää ja päästä omin jaloin veneeseen ja sieltä pois. 

   Miksi rikkoa itsensä lopullisesti ultrajuoksussa itseään jatkuvasti ylittäen?

   Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Siitä eteenpäin on kaikki ihmisestä itsestään kiinni. Itsensä voi ylittää jatkuvasti, kunnes löytää oman alkuluontonsa. Kun sen löytää, ja etenkin kestää sen minkä on löytänyt, selviää että maailmassa on aina jotakin omaa itseä suurempaa, kestävämpää.

   Lenkin lopussa päässäni soi Cherish (Kool & The Gang)

   "Cherish the love, cherish the life ..."

   Katkera?

   Älkää nyt, minä olen saanut kaiken (terveyteni ja Kirsin) ja arvostan kaikkia, jotka itse yrittävät eteenpäin omin voimin.

 ---

 

 

Viikko 25. 

Ma- Gravel 31,48 km - 1.29. Kotoa Einariin ja takaisin, märkää.

Ti- Lepo, kalastusta.

Ke- "Lepo" - Tuulikaatojen hakua metsästä.

To- Juoksua 9,99 km - 1.21. Tuulikaatojen etsiskelyä metsästä.

Pe- Lepo

La- Maantiepyörällä sinappia lähikaupasta 82,88 km - 3.23.

Su- Gravel Kirsin kanssa 13,41 km - 54 min.

       Gravel yksin 20,55 km - 50 min. 

 

  

Teeren poikanen.

 

Viikko 26.

Ma- Maantiepyörällä perustaa 30,06 km - 1.17.

Ti- Lepo, puita.

Ke- Graveliä Kontosjärven lenkki 53,62 km - 2.29.

To- Lepo, puita.

Pe- Graveliä Jan Hràlin kanssa ensin 88 km ja sitten yksin kotiin. Yht 174,18 km - 8.17. Vertikaalista nousua 1788 m.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,66 km - 55 min.

Su- Juoksua 8,11 km - 58 minuuttia. 

 

 

 Vaalikaa rakkautta, vaalikaa elämää.