VIESTI PERILLE

Olen jatkuvassa kirjeenvaihdossa hyvän ystäväni kanssa. Kirjoitamme oikeita kirjeitä käsin kynällä paperille ja laitamme ne kuoreen kera postimerkin. Perinteisesti siis tästä sähköisestä ja keinotekoisesta ajasta huolimatta.
Kirjeiden sisältö on pääasiassa elämän syviä peruskysymyksiä käsittelevä mutta toki tavallisia kuulumisiakin vaihdetaan. Vien kirjeet lähes poikkeuksetta juosten postiin tai laatikkoon edelleen toimitettavaksi. 
Kirje on ajankohdasta riippuen perillä ehkä parin päivän päästä. Tärkeintä on viestin perille saaminen. Kiirettä ei ole, ei myöskään vastausten kanssa.
Yhteydenpito vaatii vaivannäköä. Käsin kirjoitettu on henkilökohtainen viesti. Jälkeenpäin ei voi ainakaan heti tarkistaa mitä tuli kirjoitettua eli teksistä tulee luonnollisen harkittua ja ajatuksella muovattua.
Käsitykseni mukaan edelläkuvattu kehittää meitä. Elämän yksi keskeisimmistä sisällöistä on vuorovaikutus ihmisten kanssa.  Ajatustenvaihto ja oppiminen toiselta.
Tänä päivänä suurin harha on että kaiken voi muka ostaa ja saada nopeasti. Kun istahtaa kirjoituspöydän ääreen ja pohtii elämän perustaa paperille kirjoittaen tuskin mikään on kaupan. On kunnioitettava vuoropuhellen. On oltava aikaa kuunnella ja odottaa vastausta.
Elämäntapajuoksijana olen oppinut kärsivällisyyttä. Suurin osa nykyisin tavoittelemistani asioista eivät ole ostettavissa. Ne on kokien ansaittava. Ymmärrystään laajentaen edettävä askel askeleelta. Lisäksi ne useimmiten ovat itsessään näkymättömiä. Lopputuloksena on henkistä kasvua ja ymmärrys että aikaa ei voi ostaa. Aineellista ei saa mukaansa mutta henkisen pääoman toivottavasti saa.
Mitä kauemmas olen ultrajuoksuani vienyt sitä vähemmän on merkitystä tavanomaisilla asioilla. Ei ole oleellista onko uudet lenkkikengät tai kauniin värinen paita. Kirjan voi lainata kirjastosta ostamatta sitä eikä omaa asuntoakaan tarvitsisi omistaa. Vähemmän on enemmän. Sanalla sanoen puitteet eivät ratkaise vaan kokemus ja yhteys ympäröivään maailmaan - luontoon ja ihmisiin.
Luopumisessa minulla on vielä paljon edessä. Kun katsoo tämänhetkistä elämäntyyliäni niin rekvisiittaa riittää moneen menoon. Suurin osa tavarasta ympärilläni liittyy ulkoiluharrastuksiin tai työn tekemiseen. Olen siis valintojeni vanki näiltä osin. Valinnat ovat johtaneet toiseen ja luoneet hankintaketjuja. Ylläpitoa. Kustannuksia.
Hankinnat ovat kuitenkin tässä. Turhan ostamisen olen aikaa lopettanut. Valitettavasti esimerkiksi lenkkikengät ja erilaiset koneet kuluvat, joten jossain vaiheessa niitä on uusittava mutta harkiten. Vain tarpeellinen ja vanhaa voi korjatakin.
Aika kuluu koko ajan. Sitä ei voi uusia. Ei ostamalla eikä korjaamalla. Kuten kirjeenvaihdossa niin elämässäkin tärkeintä on että viesti menee perille. Viesti minulta teille ja teiltä minulle. Eläkää nyt ja tänään. Täysillä. Niin minä teen. Ja yritän samalla ymmärtää kuinka pitkälle voi juosten mennä.


VIIKKO 17. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- Lepo
Ke- 16 km - 1.35
To- 10 km - 1.02
Pe- 8 km - 48 min.
La- 8 km - 52 min.
Su- 9 km - 56 min.
yhteensä 51 km - 5 tuntia ja 13 minuuttia

Kevyt viikko suunnitellusti. Lepoa ja kevyttä ylläpitoa. Lauantaina sain työpäivän aikana selkäni kipeäksi. Jalkojen lihakset kun ovat täysin auki niin selän pitkät fileet ovat ihmeissään. Tämä on tuttua tämäkin. Uskon saavani kropan balanssiin ennen kisan alkua.
Karavaani kääntyy kohti Eurooppaa. Yritän päivittää blogin vielä ennen kilpailun alkua.

Unkarin 6-päivän kilpailun sivut   

Kilpailua pitäisi pystyä seuraamaan sivujen kautta livenä - toivotaan että sivusto toimii...

Blogissani oikeassa sivupalkissa on myös linkkejä joista saattaa löytää kisan aikana ajankohtaista tietoa ;

Ultrajuoksu-sivustosta ja juoksufoorumista.

LOPPUUN HISTORIAA, AAMULEHTI 50 VUOTTA SITTEN :

KLIKKAA KUVAA NIIN SE SUURENEE.

VALMIS

Viikon aluksi lepopäivän jälkeen juoksen hieman reippaammin. En katso kelloon. Arvioin vauhtia palatessani tuttua kotitietä. Mielestäni löysäänkin. Kotiportilla hämmästyn. Sisäinen kelloni heittää lähes seitsemän minuuttia. Tämän piti olla tunnin kymppi. Miten ihmeessä tämä voi tuntua tältä ? Olen vieläkin jumissa mutta että noin paljon alle tunnin. Olkoon.
Seuraava on suunniteltu lepopäivä ja sitten tavallinen lenkki. Hion matalaa askelta. Juoksu tuntuu ristiriitaiselta. Periaatteessa helppoa mutta jotain puuttuu. Kankeaa. Ajatus vaeltaa. Balaton. Unkari. Kuusi päivää. Yhtämittaa. Ei tänäänkään vielä. Malta. Kärsivällisyys palkitaan. Nöyrästi nyt.
Sitten on työpäivän jälkeinen iltalenkki. Juoksen katsellen punertavaa auringonlaskua. Yhtäkkiä se on siinä. Niin lähellä mutta ikäänkuin usvan takana. Yritän tavoittaa tunnetta. En onnistu. Tämähän on vain kevyt veryttely. Hullutusta.
Kotipihassa pysähdyn. Se on läsnä. Kevät. Myöhäisestä hetkestä huolimatta rastas laulaa iltalaulua ja konsertissa on mukana muitakin. Valo.
Kävelen laiturille. Veden lämpö on alle kolme astetta mittarissa. On tyyntä. Järvessä on vielä osittain jäätä mutta rantojen vesi vapautuu päivä päivältä enemmän. Lahdella on joutsen ja pari telkkää viskoo päätään narskuttaen. Sorsia. Katson kaukaisuuteen. Jokin loksahtaa mielessäni paikalleen. Kävelen saunaan. Unohdan koko asian.
Launtaina lähden taas lenkille. Päivästä päivään. Vieläkin on viileää. Miten ihmeessä näistä lämpötiloista sopeudutaan Unkarin aurinkoon. Viikolla on satanut räntääkin välillä. Tarkoitus on juosta pari tuntia kevyesti. Hiusverisuonisto auki. Juostaan sitten. Niistän nenää.
Alusta asti asia on valmis. Vaikka kuinka koitan torjua tunnetta niin en pääse pakoon. Askel on valmis. Juoksu on helppoa. Mieli on rauhallinen ja kone käy tasaisesti. Ensimmäisen kerran pitkän talven jälkeen. Euforiaa ei tule. On vain kiitollisuus. Tehty työ ja tunteen mukana kostuvat silmäkulmat.
Lenkin jälkeen Kirsi kyselee saunassa oliko ihmisiä liikkeellä, ovatko mökkiläiset tulleet. Koitan miettiä. Yli kahdentunnin kierros ja vain muutama muistikuva. Automaatti. Nauretaan yhdessä koko asialle.
Viikko päättyy. Harmoniaa. Kymmenen kilometriä. Puen eteisen kaapista jostain syystä samat kengät joilla aloitin tuhat mailia viime vuonna. Pohjat ovat kuluneet. Juostessani arvioin kilometrejä viime vuoden toukokuusta tänne. Laske yli vuoden, kuukauden ja viikon. Vanha ystävän neuvo.
Kotona lenkin jälkeen istun alas. Talven sairastelujen jäljiltä olen toistuvasti valittanut kilometrien puutetta. Pitänyt harjoitteluani vähäisenä. Yksitoikkoisena. Kevään valo valaisee. 4850 km takana. Noin. Ennen kuin astun 6.5. kello kaksitoista lähtöviivalle.
Ensiviikolla lepään vielä enemmän. Piha on haravoitu. Matkailuautoa on osittain pakattu, järjestelty ja siivottu. Pöydät ovat kotona täynnä karttoja. Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Slovakia ja Unkari.
Sitten seuraavalla viikolla tulee aika lähteä kauas, jotta näkee selvemmin lähelle. Pitkän epävarmuuden jälkeen on varmuus ja sisäinen rauha. Pitkän mustan kylmyyden sijaan tulee valo ja lämpö. Euroopan kevät. Kuuden päivän juoksu.
Kehänkiertäjä on valmis.


VIIKKO 16. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 53 min.
Ke- Lepo
To- 15 km - 1.33
Pe- 8 km - 50 min.
La- 19 km - 2.05
Su- 10 km - 1.01

yhteensä 62 km - 5 tuntia ja 30 minuuttia


Kuva suurenee klikattaessa.

ETAPPISIKA

ALUKSI :

"Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä..."
Lapinlahden Linnut

VIIKKO 15. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km kevyttä veryttelyä - 50 min.
Ti- Lepo; ei huvittanut. Söin suklaata ja piereskelin beigellä sohvalla.
Ke- 32 km - 3.40. Tampereen Hervannasta kotiin, koko matkan vastatuuli, puuskissa 15 -20 m/s (Sisältää 15 minuuttia sähkölinjan tutkiskelua kotimetsässä, virrat oli poikki...)
To- 10 km palauttavaa - 1.06.
Pe- Lepo; renkaanvaihto ja kotityöt vei mehut ja ajan.
La- 13 km - 1.24. Työpäivän päälle illalla.
Su- Vauhdinvaihtelua 17 km - 1.45. Työpäivän päälle vesisateessa illalla.

yhteensä 80 km - 8 tuntia 45 minuuttia

Paska viikko. Juoksu oli pakonomaista pomppimista tai väsynyttä vääntöä. Sensijaan viikon jälkeen odotan innokkaasti seuraavaa viikkoa. Eli tätä tämä on. Tärkeintä on että ajatus jatkuu. Ja jatkuuhan se - minunkaltaisellani etappisialla.
Etappisikana olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana valmistautunut erilaisiin kilpailuihin ja juoksutapahtumiin lukemattomia kertoja. Samalla olen oppinut tuntemaan itseni ja olotilani. Nyt kuuluukin olla paska viikko.
Viime viikko meni harjoitellessa. Sekä fyysisesti että henkisesti. Nyt elimistö alkaa palautua mutta mieli aloittaa torjunnan. Piru istuu korvan taakse ja alkaa kuiskailla että et kai nyt kuutta päivää yhtämittaa juokse. Nätisti vaan. Lepää välillä. Ja niin edelleen.
Keskiviikon pitkällä lenkillä tuuli sananmukaisesti pysäytti välillä. Olipa myrsky. Tuli juostua kahden kaupungin läpi. Ajankuluksi katselin vaalimainoksia. Tuntuvat olevan vanhan kiinalaisen sananlaskun ajatuksella tehtyjä :
"Kun sormi osoittaa kuuta niin tyhmä katsoo sormea."
Eräskin ehdokas on kuvauttanut kaljunsa jota reunustavat jäljelle jääneet hiustupot. "Kärkihankkeena uusi kolmostie" - tai sinnepäin. Tokihan olen katkera kun uusi tielinjaus tuhoaa kotiseutuni luonnon täysin. Uusi tie tulee menemään parinsadan metrin päästä kotijärvestäni. Ettei vaan olisi tarkoitus myydä hiukan hiekkaa sieltä Sasin harjun kotimailta siinä sivussa uuden tien alle suohon upotettavaksi ? Vanhan jo jäsentyneen tielinjan alla kun olisi ollut kovaa maata levennettäväksi.
Yleensäkin suhtaudun näihin vaalien paskapuheisiin kriittisesti. Minä kun saan kuunnella töissä esimerkiksi vanhusten kertomana tositarinoita hyvinvointivaltiosta. Kun kotiapu ei ehdi ja joku on ollut pesemättä neljä viikkoa. Suomen vanhustenhoito alkaa olla Euroopan kuulua - kuoliaaksimakuuttamista. Sensijaan että olisi väkeä riittävästi kuuntelemaan, liikuttamaan ja ruokkimaan korkeatasoisella valkuaisainepitoisella ruualla.
Sensijaan harva pysähtyy miettimään mitä merkitsisi jos äänestysprosentti jäisi alle 50. Kenenkä valtuuttamana sieltä käsketään jaksamaan töissä pidempään ? Kahden kauden jälkeen eläkkeelle... Mitäs jos lähdetään porukalla Portugaliin maksamaan veroja ?
Viikolla tuli pyllisteltyä muutenkin. Vaihdoin kolmeen autoon renkaat. Eli pesin myös kolmet talvipyörät ja siivosin autotallin kaupan päälle. Joku sanoo että siitä sait - mitä niitä autoja niin monta pitää olla ? Mutta kun yhdellä tehdään leipää, toisessa asutaan reilu kolmannes vuodesta ja kolmas on jo niin vanha että sitä eivät osta edes romanit torilla.
Tuossa siis ei lukenut mustalaiset. Eli älkää huolehtiko. Äitini perintönä tasa-arvoisuuden periaate on hallinnassa. Läpeensä selvä siis.
Näin keväällä kun katselee juoksukenkä- (lenkkitossu) mainoksia niin ihmetyttää tämä pronaatio ja supinaatio. Kaikenlaista askel-analyysiä ja -klinikkaa on tarjolla, asiantuntijoita. Kokeneena teuraana annan karskin ja maksuttoman neuvon jos nilkan kierrot askelluksessa askarruttavat.
Käykää rohkeasti kyykkypaskalla lenkillä. Jos tavaraa on toimituksen jälkeen kengän ulkopuolella kantapäässä niin se on ulkosyrjälle se kinttu. Jos taas tavaraa on kengässä sisällä tai sukalla niin ilmanmuuta se on sisäsyrjälle taipunut se kinttu.
Jos kuitenkin käy niin onnettomasti että tavaraa on molemmissa kengissä tai joka paikassa muuallakin niin käykää pytyllä ennen seuraavaa lenkkiä. Tai harjoitelkaa enemmän. Niin minäkin olen tehnyt. Etapista etappiin. Joskus myös tappiin muuten vaan.
Viikon hienoin ajatus on että voittoja ei saa mukaansa mutta henkisen kasvun voi ehkä saada. Tämä on peräisin ultrajuoksija Pekka Aallolta. Etappisikana olemisesta huolimatta olen taipuvainen uskomaan elämän jatkumiseen ja pelastukseen. Siksi odotankin uusia kilometrejä aina yhtä uteliaana.
Aikaperustaisiin ultrajuoksuihin valmistautuessa kun on mahdotonta laskea kilometrejä etukäteen valmiiksi. Ne täytyy ensin itse juosta. Koko elämänkin rikkaus on eräänlainen aikaperustaisuus. Ajan pituutta tosin emme itse tiedä joten eletäänpä täysillä ensin.

LOPUKSI :  

Kuusikymmenluvulla nuukien vanhempien perheeseen syntyneenä jouduin kärsimään puutteellisista äänentoistolaitteista. Oli vain vanha radio ja kaksi kanavaa. Tältäosinkin lapsuuteni oli siis vaikea.
Tuskaa lisäsivät Gary Glitter ja myöhemmin Taiskan Mombasa. Vielä tänäkin päivänä Kura-Tero (Liete) ja Jake (Nyman) yrittävät parhaansa mukaan aivopestä meitä maalailemalla Beatlesien tai Elviksen merkityksestä koko musiikkimaailmaan. Paskaa.
Sensijaan alla olevaa biisiä on luonnehdittu muunmuassa parhaaksi valkoisen miehen tekemäksi bluesiksi. Kolmoslevyn raita on jäänyt hiukan unholaan, joten muistutan märkäkorvia - osattiin ennenkin. Oikeasti.

 PS:

Kevät. Vesiraja aukeaa. Päästään kohta lenkille lyhyissä housuissa holkkiakin tuulettamaan.

YKSINKERTAISTA

VIIKKO 14. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo; syynä erittäin pitkä työpäivä...
Ti- 19 km - 2.03. Märässä uudessa sohjolumessa.
Ke- 30 km - 3.20, Sasi-Palko; puolet hiekkateitä ja ylämäkiä.
To- 30 km - 3.09. Lenkistä 24 km asvalttia.
Pe- 10 km - 1.05. Palautellen.
La- 15 km - 1.37. Pääosin asvalttia.
Su- 16 km - 1.45. Pääosin hiekkateitä.

yhteensä 120 km - 12 tuntia ja 59 min.

YKSINKERTAISTA

Vietin pääsisäisviikkoa suurten kuusten keskellä matkailuautossa mökillä. Ikäänkuin piilossa. Mutta etenkin rauhassa. Keskittyen.
Loppumaton juoksuaskelten jono lisääntyi rauhasta huolimatta. En ikäänkuin pääse jonosta irti. Oikeastaan en haluaisikaan. Tai ehkä joskus vähän. Mutta tyhjyys ei houkuta.
Valitsemaltaan tieltä on hankala poiketa jos kokee matkan mieleisekseen. Ehkä tärkeintä on tarkkailla matkansa varren maisemia. Ikäänkuin tasaisin väliajoin kyseenalaistaa oma suuntansa.

Pääsiäislauantai on kuulemma hyvä päivä ostoskeskuksissa. Ihmettelimme asiaa Kirsin kanssa kun ajoimme Hämeenkyrön kirkkoon pääsiäisyön messuun. Monikaan ei tule ajatelleeksi että pääsiäisen sanoma on muualla kuin ostamisessa tai ostoskeskuksessa viihtymisessä.
Ihmisten varsin ohutta henkistä perustusta kuvaa hyvin se että koetaan uskonasioista puhuminen iholle tulemisena. Ikäänkuin torjumalla perustellaan oma kyvyttömyys rauhoittumiseen tai vaiennetaan sisäisen rauhan tarve.
Moni kuitenkin kaipaa muutosta tai haluaisi valita toisin. Elämässä on uskottava johonkin jotta siihen saa syvyyttä. Merkittävää kristillisessä vaihtoehdossa on että usko ylösnousemukseen syntyi vasta jälkeenpäin. Tarina on kestänyt parituhatta vuotta. Epäilijöille onkin haasteellista löytää elämäänsä jotakin muuta yhtä kestävää.
Ultrajuoksun ja uskon yhdistelmä tarjoaa sisäistä rauhaa. Se myös antaa perspektiivin omien rajojen etsimiseen. Ultrajuoksun ja elämän yhdistelmä vaatii paljon mutta antaa enemmän. Ultrajuoksussa ja uskossa on annettava kaikki. Siinä se yhtymäkohta. Annat vain kaiken. Jos uskallat.
Ystäväni Maken kanssa savusaunassa pohdimme kysymystä matkalle lähtemisestä. Omalla kohdallani juoksusta on tullut elämänmittainen matka. Minulle on haastavaa kokea harjoittelevani jollekin tulevalle matkalle koska olen jatkuvasti matkalla. Yksinkertaisesti on vain aikoja jolloin juoksen enemmän ja sitten on aikoja jolloin juoksen vähemmän.
Usko on siis uskoa omiin kykyihin mutta myös rajallisuuden ymmärtämistä. On jotakin suurempaa kuin mitatut päämäärät ja niihin pyrkiminen. Elämäänsä saa valoa varsin yksinkertaisella tavalla. Hiljentymällä ja keskittymällä. Tästä on lyhyt matka rukoukseen. Ja vielä lyhyempi matka sisäiseen rauhaan joka syntyy voimakkaasta rinnallakulkemisen tunteesta. Yksinkertaista. On vaan uskottava niin pystyy.
Kuitenkin useimmat ihmisistä kuvittelevat elävänsä ikuisesti omin avuin. Heti perään he salaa kieltävät ajatuksen ja pyrkivät ulospäin antamassaan kuvassa olemaan voittamattomia realisteja. Silti heidän elämäntapaansa ulkopuolisena tarkastellessa ei voi kuin ihmetellä kuinka paljon yksi ihminen kestää henkisesti tai fyysisesti. Tyhjyyttä ja kertakäyttöisyyttä.

Alunperin ajattelin juosta menneellä viikolla vielä enemmän. Ikäänkuin testatakseni itseäni. Torstain lenkillä tajusin ajatuksen mielettömyyden. 
Kahtena edellisenä vuotena olen hypännyt tuntemattomaan. Ensin ensimmäiseen kuuden päivän juoksuuni ja sitten tuhanteen mailiin. Molempia ennen testit on tehty. Ikäänkuin itseluottamuksen viimeistelemiseksi.
Jo tuhannen mailin testiä tehdessäni sanoin Kirsille että tämä on älytöntä. Pystyn halutessani juoksemaan lähes loputtomiin peräkkäisinä päivinä paljon kilometrejä. Jos on hyvä syy. Motivoiva syy.
Kuusi päivää tauotta. Hiljentyen ja keskittyen. Tästä on lyhyt matka...

MAALISKUUN SUMMAUS

Juoksua 408 km - 7 lepopäivää - yhteensä harjoittelua 44 tuntia ja 55 minuuttia

Klikkaamalla kuvat suurentuvat. 
Pääsisäiskokko ja lopuksi hiilloksessa lammas, sipulia ja punajuurta. Valmis annos. Muoviauto yöpymiseen talven jäljiltä käyttämättömän, kostean mökin sijaan. Pysäkki on vitsi.

Viimeksi luettua : Max Manner 72h
                               Paavalin  1. kirje Korinttilaisille, 3 luku, jakeet 10 - 15

TUNNOLLINEN JUOKSIJA

ALUKSI

Nilkutan puolikuolleena erikoisharjoituksen päätteeksi kotitiellä.  Olen juossut pitkin kohisevia polkuja, vaihtelevaa umpilunta ja hiekkateitä. Kaksi tuntia kaikilla mahdollisilla vauhdeilla. Ainoa päämäärä on päästä kotiin, suihkuun ja syömään.
Ohitseni ajaa vanhemman tutun pariskunnan auto. Sivulasi on auki ja sieltä viitotaan eteenpäin kannustavasti. Imuun vaan - siis.
Päästessäni heidän talonsa kohdalle rouva on postilaatikolla ja herra hymyilee auton vierellä.
- Sinä se vaan jaksat tunnollisesti juosta vaikka on tällainen ilmakin.
Pyyhkiän räntää naamalta ja kysyn - että niin mikä ilma, epäselvästi tosin.
Täällä meillä on totuttu juoksevaan mieheen joka mutisee. Ja juoksee. Aina vaan.
---
Tunnollinen juoksija on juoksukyvytön. Tunnollisesta juoksemisesta jää jäljelle kuiva nahka joka ripustetaan viimeiselle orrelle ja kasa kuluneita lenkkikenkiä. Niin on raadettu että nestettäkään ei tipu enää. 
Hyvänä puolena tässä on että kusikin on loppunut päästä. On siis ikäänkuin nöyrrytty lopullisesti. Vailla uhmaa siellä orressa sitten roikutaan kun muuta ei enää voida. Toki jää kokemuksia mutta niitähän on vaikea mitata, kuin myös sanoin toisille selittää.

Kestävyysjuoksukulttuuriin kuuluu munkkimainen raataminen. Loputtoman saman toistaminen. Pitkissä harjoituksissa asetettu tavoite kirkastuu ja käsitys omista kyvyistä kasvaa ulosmitattavaan muotoon.
Sitten hakeudutaan viivalle. On ulosmittauksen aika. On aika todistaa. Juosten.

Ei.
Ei se noin mene.
Ainakaan minun mielestäni.

Tasaisin väliajoin varsinkin kestävyys- mutta myös taitolajeissa huudetaan henkisen valmennuksen perään. Ainoastaan jääkiekossa kaveri on vaan parempi ja vastustajaa kunnioitetaan. Jopa riisumalla hanskat ja lyömällä päähän. Ihan vaan viihteen takia. Kamppailua. Nääs.
Hiihtolajit, mäkihyppy ja viimeisimpänä esimerkkinä taitoluistelu tarjoavat oivan tilaisuuden ampua sohvalta. Somettaa että pää ei kestänyt. Että mitä olisi pitänyt tehdä ettei.

Urheilija on harjoitellessaan usein kovin yksin. Harjoituksien aikana tavoitteesta voi tulla illuusio. Tilaa pahentaa täydellinen realismin puute. Loppumaton usko omiin kykyihin. Tarkat suunnitelmat. Visio ja mittarinäytöt. Ollaan käytännössä jo tavoitteessa ja voittokin on ihan tuossa ulottuvilla.
Kunnes sitten pudotaan kilpailussa perseelleen. Ensimmäisten vaikeuksien tullessa huomataan ettei olla edes läsnä ja kaikki sortuu. Jää hetki kokematta ja etenkin tilaisuus hyödyntämättä.

Hyvään harjoitteluun kuuluu kyky antaa tarvittaessa hiukan periksi. Täytyy pystyä repimään itsensä kaavoista pois. Suunnitelmia täytyy pystyä muuttamaan. Tavoite voidaan silti pitää kirkkaana mielessä mutta sitä ei tarvitse ajatella 24/7. Eli ei yötäpäivää ja aina. Eikä väkisin.
Joskus on hyvä rentoutua. Jotta sitten kun on aika, on mieli tyyni ja matkalle altis.
---

LOPUKSI

Pidin kevyen viikon. Olikin kulunut kuusi viikkoa edellisestä. 
Jos olen ihan rehellinen niin talven vaikeuksien jälkeen ei ole ollut olemassa mitään harjoittelua. Siis minun vaatimustasoni mukaan.
Olen juossut tänä vuonna reilut tuhat kilometriä. Pääosin kevyttä tissihölkkää. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan kilometrejä olisi nyt viisisataa enemmän. 
Sensijaan merkittävää on että tunnelma jaloissa on nyt sellainen kun sen pitäisi olla nuo kilometrit taakse jääneinä. Eli tämä onkin riittänyt tällä kertaa. 
"Pikkunätti sadan viikko tai askartelu. Mikäs siinä kun tasaisesti hiljaa hölkkää niin tuleehan niitä kilometrejä." Noinhan niitä vähätellään.
No. Minäpä en halua sinne orrelle vielä.
Ja vuoden lopussa ne kilometrit vasta lasketaan - myös kisakilometrit.
Ensi viikolla tiistaina pakenen mökille. Jäljellä on enää kaksi viikkoa varsinaista harjoittelua ennen kuuden päivän juoksua, joka starttaa siis 6.5. Unkarissa.

VIIKKO 13. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km kevyttä - 56 min.
Ti- Lepo
Ke-Lepo
To- 18 km - 1.50.
Pe- 17,5 km - 2.00. Erikoisharjoitus nastoilla poluilla ja vaihtelevilla alustoilla, lihasten hermotusta.
La- 11,5 km - 1.16. Verryttelyä.
Su- 9 km - 58 min. Ravistelua.
yhteensä 63 km - 7 tuntia.

Resepti omasta rentoutumisesta :

Uunissa edellisenä päivänä paistetut kananpalat riivitään pannuun erikseen keitetyn risottoriisin seuraksi. Siellä pitää olla se liemi niistä kanoista ja jos se riitä voi käyttää kanaliemikuutiota lisäksi. Mukana alusta asti sipulia ja varsiselleriä. Provencale-maustesekoitusta ja väriksi lopuksi herneitä. Risotto tehdään siis isoon pannuun joten sen rakenne saadaan sopivan märäksi oman maun mukaan.

Tarjoiluun koristeeksi rucolaa.

Salaatiksi kaalisalaatti ranskalaisella sinappikastikkeella. Coleslaw terästetään porkkanalla ja sipulilla.

Leipää

Juomaksi yellow tail. Shiraz. Punaviini australiasta siis. Tästä ei saa päänsärkyä koska se on kevyt ja matalatanniininen ja sulfiittejakin on vähän. Suosittelen kaikille. Myös niille jotka eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää viinistä mitään.
Aromit ovat mauste, likööri ja makeat marjat.
Maku revittyjä punaisia marjoja, pehmeä ja mausteinen.

Pöydässä myös vettä ja säilöttyä inkivääriä. Viimeksi mainittu tasaa makuja tarvittaessa.

Syödään hitaasti hyvässä seurassa.

Päälle savusaunaa puolitoista tuntia ja kuusi kertaa avantoon.

Lopuksi kermakahvi ja Chivas Regal tai Renault Carte Noir.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ JA KÄYKÄÄ VAIKKA KIRKOSSA VAIHTELUN VUOKSI !
 

AVOIN KIRJE

Hämeenkyrön Käpykolossa 22.3.2015

Tervehdys Pappa !

Juoksin tänään haudallesi. Näistähän oli matkalla puhetta mutta ajattelin kirjoittaa ne ylös. Että muistetaan sitten molemmat. Siellä oli kylmäkin. Tosin en juossut siellä hautausmaan aidan sisällä. Siellä kun aika ei odota vaan ihmisestä tulee omassa elämässään vastaantulija.
Olet ollut poissa jo kohta 20 vuotta. Raamatussa sanotaan että siellä hyvien puolella on mukavaa. Uskon niin. Sillä sinnehän sinä kuulut, periksiantamaton ja suoraselkäinen kun olit.
Juoksustakin halusin puhua. Olen tässä kovasti tutkinut viimeikaista harjoitteluani ja ihmetellyt. Muistatko kun ennen Tuhatta Mailia Tammikuussa 2014 juoksin aamulla 11 km sitten tein neljä tuntia metsätöitä ja juoksin siihen päälle illalla 15 km ennen saunaa. Silloin edellinen viikko oli ollut 155 km ja sille viikolle tuli 121 km. Ja nyt tämä on tämmöistä pikkunättiä.
Silloinkin kysyin tätä samaa kun Kirsi melkein talutti saunasta sänkyyn huilaamaan. Että kun sinä sanoit että huiluu ei mene nuoressa miehessä hukkaan. Niin että paljonko täytyy itsestään irti ottaa. Silloin oli puhe että täytyy testata. 
Silloin maaliskuussa sitten testasin. Viikolla kolmena päivänä peräkkäin 52 kilometriä ja yhteensä koko viikko 186 km. Silloin tuli kaksi lepopäivää kuten nytkin tällä viikolla. Mutta kun tuntuu että vasta nyt askel alkaa kantaa. Ja aika loppuu ennen Unkaria kesken. Että tosiaanko se pitkä marssi söi niin paljon. Kun nyt ei oikein meinaa pystyä lähellekään noihin lukuihin. Ainakaan rakentavasti.
Sinähän vastasit jo silloin kauan sitten kun pikkupoikana narisin että mennään kiertotietä. Sanoit että mennään vaan niin tulee lenkkiä. Ja niin mentiin. Meinaan sitä Unkaria. Täytyykö juosta 120 kilometriä päivässä että riittää. Ja mihin sen pitäisi riittää. Eihän tässä mitään todisteta. Mutta niinkuin oli puhe silloin Tuhannen Mailin viimeisinä päivinä. Aina jotakin rikki menee lopullisesti näissä pitkissä marsseissa. Jos ei muualta niin pään sisältä.
Paluumatka sieltä haudalta oli vähän kivulias. Vitonen ennen loppua alkoi tosissaan hiertämään. En edes muista koska olisin viimeksi saanut verta kenkään. Nyt ne molemmat sukat sai sitten heittää loppuunkulutettuina roskiin. Mutta sinulla oli vähän toista. Silloin siellä rajan takana. Helppohan täällä vapaassa maassa on askarrella. Sinä sensijaan jouduit antamaan oikean kätesi. Ja silti halusit tehdä töitä loppuun asti.
Töistä puheenollen sanoit joskus että työmies on palkkansa ansainnut. Meillä vaan on se ongelma että Tampereen taksin tilausmäärät vähenivät jo toisen vuoden peräkkäin. Nyt puuttuu jo noin 16 prosenttia kahden vuoden takaisista ja kuuden viimeisen vuoden aikana pudotusta on ollut yhteensä miltei 30 prosenttia.
Monet ne sanoo että onhan taksi kallistunut samassa ajassa 40 prosenttia. Niin on mutta auton huoltokin on kallistunut samassa ajassa 38 prosenttia. Eli vaikka mitä tekisi niin käteen jää aina saman verran. 
Harva muistaa että viisikymmenluvulla ihmiset käyttivät tuloistaan lähes 50 prosenttia ruokaan. Niin että vähään saitte tyytyä silloin. Muuta kun ei ollut. En minä valita. Mutta aina ne on niskassa. Ne maksamattomat laskut. Itsehän ne on hoidettava. Vaikka ei kai kaikkien vieläkään.
Nimittäin muistatko kun Kuuno Honkonen pyysi isää ryypylle Raholassa. Isä kysyi että mitenkä Kuuno kun ennen ajoit itäautoilla mutta nyt kun olet eduskunnassa niin sinulla on tuliterä amerikanrauta. Että mitenkäs se kansan etu. Niin Kuuno vastasi että kuule Paavo, me ajetaan siellä eduskunnassa vaan omaa etuamme. Senjälkeenhän isä ei koskaan äänestänyt. Enkä äänestä minäkään. Vaikka vaalit onkin tulossa.
Sinuahan se Kuuno ei kommunistina uskaltanut edes tervehtiä. Muistatko kun yleislakon aikana lähdit kävellen töihin kotoa Ristimäestä. Niin ne kommunistit pysäytti sinut siinä nykyisen Länsitorin kaupan luona ja sanoivat että töihin et mene. Yritit ensin tapasi mukaan nätisti selittää että armeijan miehenä joudut linnaan jos vartiopalvelus ei täyty. Ne ei ymmärtäneet. Kaivoit sitten palvelusrevolverin ja sanoit että tie auki tai tulee yhteishyvää.
Kuvitelkaa. Yksikätinen kahden sodan veteraani työmatkalla ase tanassa vapaaksi taistelemassaan Suomessa. Aukesihan se tie. Ja pääsit töihin. Mahtoi valvotun yön jälkeen olla mukavaa kävellä Kalkun varikolta takaisin kotiin. Aamuhämärissä. Mielessä että mitähän tuossakin puskassa mahtaa olla. Mutta sinähän jaksoit. Kuten koko elämässäkin. Melkein 90 vuotta.
Isän kanssa soiteltiin. Hyvin se voi. Sanoi että on hyvät hiihtokelit. Siellä Inarin takana on lunta vielä 60 senttiä. Nauroi ja sanoi että pysyisivät Venäläiset vaan rajan takana. Siitähän on mökiltä vaan viisi kilometriä rajalle. Kaikista rajaloukkauksista kun ei mitään uskalleta kirjoittaa. Vaietaan vaan.
Muutenhan ne ei vaikene. Siellähän oli huudeltu jo torilla Putinin juhlissa että antakaa meille Suomi ja Puola. Niitä huutelijoita oli ollut vain noin 15 ihmisen ryhmä mutta silti. Minä sanoin isälle että ei se vaarikaan ihan kaikkiin osunut. 
Ehkä olisi pitänyt. 10000 miestä Sallan korkeudella rajan takana harjoituksissa on paljon. Täällähän nämä keskityvät vaan vaaleihin ja toisiltaan anteeksipyytelyyn. Ovat kuitenkin huolissaan. On syytäkin. Jäämme täysin yksin jos tulee tilanne. Ja ei saisi tulla. Niinhän sinä sanoit.
Mutta ole rauhassa. Jos tilanne tulee niin täältä lähtee. Ja niin kauan kun on panoksia ja perunaa niin kukaan ei siitä kohtaa yli tule. Eikä lähde minun kanssani kukaan pakoonkaan samasta juoksuhaudasta. Tai jää siihen. Tuumaakaan ei anneta ilmaiseksi. 
Päättäväisyyttä, perunaa ja patja. Niinhän ne oli ne ultrajuoksunkin tärkeimmät. Mutta uskotaan rauhaan. Se oli hartain toiveesi ja perintösi.
Sinulla olisi ensikuussa syntymäpäivät. Täyttäisit 109 vuotta. Mitähän sanoisit kun täällä maailmaa katselisit. Taidat katsella sieltä nytkin. Tai sitten on päästetty pahasta ja on parempaakin tekemistä. Voi olla onnikin että ei kuulla mitä sanoisit. Ainakaan sitä ei voisi tähän kirjoittaa. Valitan. Mutta arvaan kyllä.
Ei tässä muuta tällä erää. Koitetaan kuokkia. Poikkean tuomaan kevätkukat ennenkuin lähdemme Eurooppaan huhtikuun lopussa.
Sitä ennen. Lepää rauhassa. Siunausta.  Terveisin pasi.

VIIKKO 12. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- 15 km 1.31. Pitkä työpäivä.
Ke- 8 km - 50 min. Pitkä työpäivä.
To- 28 km - 3.04. Sasi-Palko, ylämäkiä.
Pe- Lepo, työpäivä 12 tuntia.
La- 29 km - Karjosilta-Sasi Palko, enemmän ylämäkiä. Kylmä tuuli.
Su- 30 km - 3.10. Lamminpään hautausmaan lenkki. Paljon asvalttia.

Yhteensä 110 km - 11 tuntia ja 35 minuuttia

HYVÄ SYY NIIN TUNTUU HELPOLTA

Usein kuulee juoksijan sanovan että harjoittelu tuntuu hyvältä. Että juoksu tuntuu hyvältä ja jalka vie eli kulkee kivasti. Ulkopuolisille jää helposti kuva että siinä se mennä laukkaa rinta rottingilla päivästä toiseen. Ja helposti. 
Syntyy illuusio että juoksu on helppoa kun se kerran tuntuukin niin helpolta. Ulkopuolinen saattaa innostua itsekin kokeilemaan varsinkin näin kevään korvalla kun pyrkii rantakuntoon. Hyvä näin. 
Paitsi että tukehtuu ensimmäiseen ylämäkeen tai liian kovaan alkuvauhtiin. Tulee kakkahätäkin. Ja sitten se juoksu loppuu lyhyeen. Harmi.

Juoksu on minulle aina helppoa. Olenhan juossut jo yli kaksikymmentä vuotta. Se sensijaan miltä juoksu tuntuu minäkin päivänä on aina yllätys.
Vuosien varrella olen juossut kuukausimääriä kivun ja jatkuvan pahanolon tunteen kanssa kunnes sitten asiat ovat loksahtaneet kohdalleen ja olen yllättänyt itseni. Joskus muutkin.
Jos harjoittelu tuntuu koko ajan hyvältä tai helpolta on varsin todennäköistä että ei ole olemassa mitään harjoittelua. Ei siis ole alkukantaisintakaan tietoa mitä pitäisi tehdä päästäkseen valittuun päämääräänsä.

Itse valmistaudun nyt juoksemaan kuusi päivää yhtämittaa Unkarissa todennäköisesti varsin lämpimässä kelissä kilometrin tasaista asvalttikierrosta kiertäen. Kierros kierretään myötäpäivään leirintäalueella Balatonjärven rannalla. Asvaltti on leirintäalueasvalttia eli aavistuksen pehmeämpää kuin suomalainen tie ja myös liukkaampaa eli kitkattomampaa.
Harjoitteluni tähtää siis yksinomaan monotoonisen, tasaisen ja yksitoikkoisen juoksun kestämiseen kuuden päivän ajan tauotta. On aivan selvää että taukoja on pidettävä ja myös välillä käveltävä mutta perusprinsiippi on kuitenkin selvä - yhtämittaa 144 tuntia.

Edelläkuvattuun tapahtumaan spesifi valmistautuminen Suomen talvessa on haasteellista. Vaikka juoksisi osan kilometreistä matolla sisällä tai sisähallissa radalla niin siltikään ei välttämättä menestyisi. 
Jatkuva päiväkausien yhtämittainen juokseminen vaatii herkkää taitoa säädellä polvien ja nilkkojen kulmia sekä pitää keskivartalo ryhdissä. Myös kehon kyky käyttää sille annettua energiaa liikeessä punnitaan perusteellisesti.
Lakonisesti voidaan todeta että jos halutaan tulla hyväksi polkujuoksijaksi niin sitten juostaan poluilla. Jos elämäntehtäväkseen on ottanut lumessa kahlaamisen niin sitten on kahlattava lumessa. Ja niin edelleen. 
Tokihan kestävyys ja sitkeysominaisuudet sekä voima kehittyvät poluillakin mutta mitään tekemistä niillä ei ole tasaisella asvaltilla huipputulosta yritettäessä. Yksinkertaisesti tasainen, loputon juokseminen tappaa kimmoisuuden jaloista ja jos siinä kohtaa ei ole valmiuksia tehdä jotakin niin matkanteko loppuu täyteen jumiutumiseen.
Harjoittelun rytmityksenä käytetään usein kaksi kovaa viikkoa ja yksi kevyt. Jos lukija on tarkastellut minun viimeaikaisia tekemisiäni niin hän on saattanut huomata että näin en ole tehnyt. Sairastelujen jälkeen viikkokilometrit 102-94-100-101-101 kertovat niinsanotusta pikkunätistä sopeutuksesta. Eli kehoa kokonaisuutena olen opettanut jatkuvan väsyneenä juoksemisen sietoon. Loputtomaan toistoon kuten tulevassa kilpailussakin.
Myönnän avoimesti että olisi paljon mukavampaa juosta vaikkapa 110 - 120 - 60 - 100 - 108. Mutta harjoittelun ei nähdäkseni pidäkään olla aina mukavaa. Tämä on yksi tapa minulla tavoittaa sairasteluissa menetettyä aikaa ja kilometrejä.
Näkemykseni mukaan ultrajuoksija hyötyy aina rypäsharjoittelusta ja pitkistä lenkeistä mutta valmistautumisessa monipäiväjuoksuihin niiden merkitys vähenee. Sensijaan loputtoman tasaisuuden merkitys nousee arvoon arvaamattomaan.

Henkisen keskittymisen osuus monipäiväjuoksun onnistumiseen on valtavan suuri. Sellaista sankaria ei ole tehtykään joka pystyy liikkuen meditoimaan 144 tuntia putkeen. Välillä on syötävä ja ulostettava eli sisään otetaan uutta ja sieltä poistetaan käytettyä. Tämä pätee myös aivoihin. Levytila saattaa loppua kesken kisan jos ajatukset jumiutuvat.
Nöyryys punnitaan. Juoksemalla liikaa ensimmäisenä vuorokautena saa euforisen tunteen omista kyvyistä ja erittäin liikuntakyvyttömän viimeisen vuorokauden. Jonkinlainen rehellinen käsitys omista kyvyistä omaa tulostavoitetta asetettaessa on tarpeen. Esimerkkinä mainitsen että kannattaa ehkä lähteä yrittämään kuuden päivän yhtämittaista liikettä jonkin ajatuksia rajoittavan kilometritavoitteen sijaan. Kirjoitan tämän tähän koska tiedän että muutama ensikertalainen mukaan lähtevä lukee tätä(kin) blogia.

Minulta kysyttiin TV-2 Inhimillisen tekijän kuvauksissa että pystyisinkö lähtemään samantien juoksemaan esimerkiksi 100 kilometriä. Vastasin että kyllä. Epäilemättä.
Vastaus olisi aivan sama jos kysytte että pystyisinkö nyt juoksemaan kuusi päivää yhtämittaa. Kyllä. Epäilemättä yhtään.
Kokonaan toinen tarina on sitten kuinka paljon kilometrejä kertyisi noiden kuuden päivän aikana. Kiinnostavampaa onkin syy. Miksi lähteä ylipäätään juoksemaan minnekään saati kuusi päivää yhtämittaa.
Minulta kysyttiin viimeksi viikonloppuna Helsingin Kalastajatorpalla tulevista juoksuista. Vastasin että jos löytyy maksaja niin lähdemme Kirsin kanssa juoksemaan maailman ympäri. Minä en tarvitse muuta kuin kulut peittoon, Kirsi sensijaan hieman palkkaakin. Luvattiin harkita. Minä myös. Ja jos lähdemme myös palaamme kierroksen tehneenä. Epäilemättä. Yhtään.
Rahako siis on motiivi ? Älkää nyt naurattako. Motiivi löytyy elämänmittaisesta matkasta. Henkisestä kasvusta ja ainutkertaisen elämän elämisestä Voiman kanssa.
Samasta syystä lähden Unkarin kevääseen. Kyseessä on kollektiivinen kokemus. Ystävien tapaaminen juosten. Vain harvat ja valitut kykenevät seurustelemaan liikkeessä kuusi päivää samanmielisesti. Ja ovat varmasti harjoitelleet kyetäkseen siihen. Tokihan kilpailu on kuuden päivän MM. Ehkä tosin hieman epävirallinen mutta kilpailuna ehdottoman virallinen ja tilastokelpoinen.
Minut on jossakin yhteyksissä tuomittu Jeesustelevaksi elämäntapajuoksijaksi ilman tuloshakuisuutta. Olen itse moneen otteeseen kertonut että en ole varsinaisesti motivoitunut enää vuosiin mistään kilpailemiseen tai normaaleihin tulostavoitteisiin tähtäävistä ajatuksista.
Kuitenkin on selvää että yritän aina parhaani kun numero on rinnassa ja kellot sekä mittarit vinkuvat kierros kierroksen perään. Kompetenssiksi voisin mainita vaikkapa vuoden 2014 viikot 20 - 23. Kilometriluvut viikossa olivat tuolloin 401 km - 397 km - 368 km - 456 km. Tuohon verrattuna kuusi päivää putkeen kuulostaa rantalomalta.
Matkantekoon on oltava hyvä syy - sitten se taittuu. Epäilemättä. Yhtään.

 VIIKKO 11. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo, sauna ja avantouinti sekä yksi 2,8 % olut. Helppoa mutta kankeaa.
Ti- Työpäivän jälkeen 8 km - 1.10. Helvetin vaikeaa.
Ke-Työpäivän jälkeen 8 km - 50 min. Aivan normaalia.
To-Helsinki Talosaaren lenkki 22 km - 2.26. Väsyttävän yksitoikkoista mutta aurinkoista.
Pe-Helsinki Ramsinniemi aamulenkki 8 km - 53 min. Jumissa. Venyttelyä.
      Ip. Helsinki Mustavuoren lenkki 14 km - 1.37. Raskasta.
La- Helsinki Talosaaren lenkki sisältäen pari kilometriä polkuja 25 km - 2.51. Aivan poikki.
Su- Aamupäivällä kävelyä Kirsin kanssa puolitoista tuntia. Mukavaa.
       Ip. Helsinki Mustavuori ja Ramsinniemi - 16 km - 1.35. Kevään paras tunne juoksusta tähän asti.

yhteensä 101 km - 11 tuntia ja 22 minuuttia

Jääkaapin termostaatti kotona hajosi maanantaina. Säästin rahaa vaihtamalla sen itse uuteen.

Menossa Unkaria kohti.