24. PÄIVÄ

Takana 1344,79 km
Tänään 67,60 km johon juoksuaika 8:27 tuntia
Päivä kokonaan huoltoineen ja haastatteluineen 12 tuntia
Olemme Tampereella. Matka jatkuuu huomenna Lempäälän kautta kohti Urjalaa.

Päivän linnut : lehtokerttu ja punavarpunen
Päivän vierasesine pientareella : tupakansytytin, ei tarvittu tosiaan

Päivän biisi menee Makelle : Mai Tai / History

Päivän aluksi annoin radiohaastattelun Lapin Radioon. He seuraavat tiiviisti matkaani. Hämäläiset mediat eivät vielä ole huomanneet tai edes kuulleetkaan että olen täällä...
Tosin minullahan ei ole jääkiekkomailaa kädessä...

Oppipoika ja mestarit kohtasivat heti aamusta. Ihmisille on turha yrittää selittää mitä minulle merkitsi, että Suomen ultrajuoksupioneerit tulivat juoksemaan palan matkaani. Kalevi ja Olavi Montela. Ikä 66 vuotta molemmilla. Yhteenlaskettu kilometrimäärä viimeisen 40 vuoden aikana ainakin 440000 kilometriä juoksua.
Filosofia : Saa juosta.

Minäkin saan juosta. Ei ole pakko.
Juostessani olen aistit auki. Tunnen ja koen voimakkaasti. Mitä enemmän juoksen sitä enemmän tunnen eläväni ainutlaatuisessa hetkessä. Hetkessä kahden askeleen välillä.
Pystyäkseni tähän on minun harjoiteltava ja vietettävä säännöllistä elämää. Minun on oltava sinut itseni kanssa.
Minun on pakko oivaltaa oma paikkani maailmassa kun kosketus liikkuu jalkojeni alla.
On oltava usko joka kantaa päivästä päivään. Kyky koota kapasiteetti palvelemaan askelta joka vie elämässä eteenpäin. Päivä päivältä.

Ruokatauolla 30 km maisemissa Orivedellä tapasin ammattilehtemme toimittajan. Tunti turistiin Kari Saaren kanssa ultrajuoksusta ja taksiautoilusta.

Tapasin hyvän ystäväni Maken. Hän on se voimahahmo, joka syöpätaudin aikana ja sen jälkeen on ratkaissut kanssani monet ongelmat. Ystävyytemme päättyy vasta sitten kun toinen meistä laskee seppeleen toisen kummulle. Sen jälkeen jää pelkästään hyviä muistoja.

Tapasin myös lähimpiä sukulaisiani. He ovat jäljelle jäänyt perheeni. Vuodet vierivät ja väki vähenee. Pitäkää omistanne huolta ennenkuin on myöhäistä. Aikaa on aina.

Päivän kruunasi loppumatkan edustava joukko keltapaitoja.
Heikki Tanskanen juoksi viime vuonna Nuorgamista Hankoon ja tuli seuraksi. Olipas mukava tutustua.
Raine,Riko ja Hannu saattoivat minut matkani toiseksi pisimmän päivän loppuun. Hetki oli minulle erittäin merkityksellinen sillä kestävyysjuoksu on tuonut meidät yhteen. Olemme juosseet Rainen kanssa lukemattoman määrän kilometrejä ja ystävyyteemme pätee samat sanat mitkä yllä kirjoitin ystävyydestäni Maken kanssa.
Valtava rikkaus oli että Koivumäen urheilevasta klaanista Riko jalkautui juoksemaan. Nuorissa on aina tulevaisuus on laji sitten mikä tahansa. Pääasia on että liikutaan.
Hannulle kiitos videosta ja mukanaolosta. Liikunta on yhdistävä ilomme.

Kello on paljon.
Halusin kuitenkin kirjoittaa.
On aika mennä nukkumaan.
Huomenna taas. Aina vaan.
Juosten.

Klikkaamalla kuvia ne suurentuvat jonoon katsottavaksi.

Juoksijaa pidetään yöt lukkojen takana, malttamattomana aamulla Längelmäellä.

Tässä kuvassa on yli 500000 taaksejäänyttä kilometriä. Vasemmalta Olavi, Pasi ja Kalevi.

Koskinen ja Montelat.

Pohjoisesta tulleille tämäkin on elämys.

Kerrankin aurinkoa ja lämpöä.

Make ja Pasi.

Vasemmalta Aarto,Anneli,Katja Heikki ja Pasi.

Vasemmalta Raine,Pasi,Riko,Heikki ja Hannu.

Koskinen venyy hyvässä seurassa.

23. PÄIVÄ

Takana 1277,19 km
Tänään etenin 55,20 km ajassa 6:49 tuntia. Koko päivä huoltoineen 10.10 tuntia.
Olemme Längelmäellä. Tästä on Tampereelle kohteeseemme noin 62 km. Reitti kulkee 9-tietä suoraan ohi Oriveden ja vasta Tampereella poikkean vanhalle Aitolahdentielle josta Kaukajärven kautta Hervantaan.
Tulee erittäin pitkä päivä joka jatkuu ainakin 19.00 asti jonka jälkeen on huoltoa ja saunaa jne.
Kuulumiset sitten huomenna siis myöhemmin.

Eilisen päivän vierasesine ojassa unohtui; se oli kaukosäädin
Tämän päivän vierasesine oli kyltti nurin ojassa, siinä luki Jämsän Ravit ...
Päivän lintu : satakieli

Päivä oli perkeleestä itsestään. Alun hyvän 20 km juoksun jälkeen alkoivat vasemman reiden helvetin tulet. Ne kestivät lähes loppuun asti. 
Sain kuitenkin taisteltua ja jätin kohtuullisen määrän kilometrejä taakseni.
Asteikolla 1-10 kivut olivat 7.
Päivä oli siis hyvä. Tämä on ultrajuoksua. Ei pullamössöä.
Uskon parempaan huomiseen.

Matkailuautomme vessassa on moni asia ratkennut tämän reissun aikana. Kerroin aiemmin teille kolmesta peilistä ja niiden kuvista.
Totesin siellä tänään että korvani ovat kasvaneet. Tämä voi olla optinen harha koska jos posket kapenevat niin korvat saattavat näyttää isommilta. Kuuloni ei kuitenkaan ole parantunut oleellisesti eli epäilen asiaa.
Teoriani mukaan alan päästä rantakuntoon. Rannalle on vielä matkaa ja kelitkään eivät suosi vielä.
Ihan oikeinko on ollut shortsit peräti neljänä päivänä juostessa - näin laskin. Voi olla viisikin mutta samapa tuo.
Ei tarvitse helteen kanssa tapella ? Älkää nyt viitsikö. Niin kuuma ei tulekaan että valittaisin tällä reissulla.

Minulta on kysytty olenko väsynyt. En osaa vastata koska en tiedä mitä väsymys-sana teille merkitsee.
Monet ihmiset sanovat olevansa väsyneitä jatkuvasti lähes kaikkeen. Heillä on siis liikaa tekemistä tai sitten he eivät tiedä mitä väsymys on.
Minä tiedän sen vain omalta kohdaltani.
Minä en väsy elämään koskaan.
Enkä ultrajuoksuun.
Jos joku haluaa tukea niin lähden juoksemaan maailman ympäri. Kirsille palkkaa ja kulut pois. Varmaan 200.000 dollaria arviolta riittäisi.
Ottakaapa yhteyttä niin lähdemme kiertämään. 
Otetaan vielä ystäväni Make mukaan pelaamaan golfia ja ajamaan autoa.
Voisin yrittää maratonin per päivä, tietenkin lepopäiviä silloin tällöin.
World Runiin on säännötkin olemassa. Niiden puitteissa.
Mentäisiin Venäjän halki ja Japani alas. Sitten Australia halki  ja Etelä- Amerikkaan. Siitä ylös ja Englannin kautta Eurooppaan. Kotiinkin joskus. 
Olisi mielenkiintoista seurata kuinka kirjoituskuntoni kävisi. Nytkin tuntuu välillä että on tulppa aivoissa. Tai jospa se onkin irtokarkki ?

Tässäpä nämä tällä kertaa.
Huomiseen.

Mitä sammakko sanoi pojalleen ? 
Syö säästäen savea - pitkä on maailman sivu.

Näin tänään tiekyltin : Lääläjärventie

22. PÄIVÄ

Takana 1221,99 km
Tänään 55,72 km ajassa 6:38 tuntia, koko päivä huoltoineen 10:30 tuntia
Olemme Korpilahdella. Huomenna Jämsän ohi ja kohti Orivettä.

Päivän lintu : silkkiuikku, Leppävesi Leppälahden sillalla komea pari sukelsi aivan vieressä. Lokit kirkuivat munat pesissään ja pommittivat. Koitin selittää että on tässä muillakin munat mukana eikä silti tarvitse kirkua...
Päivän biisi : Self Control / Laura Branigan soi illalla Kahvila Ravintola Satamakapteenissa Korpilahden satamassa kun syötiin mainiot pizzat. Upea paikka ja hyvää ruokaa.

Lähdin aamulla varovasti. Jalka oli ollut kipeä kahdesta kohtaa eilen ja jossain takaraivossa oli epävarmuus.
Näin pitkissä juoksuissa ongelmat ratkaistaan sitten kun niitä on siellä missä ollaan. Turha on alkaa murehtia lopputulosta tai tavoitetta. Päivä kerrallaan, pala kerrallaan ja eteenpäin.
Jutellessani puhelimessa Onnin kanssa edellisenä iltana hän sanoi että jalkaan voisi laittaa kylmää. En laittanut. Ei se sovi pohjoisesta tulleille vanhoille lihoille.
Tein ihan muuta. Paikallisesti lämmittävää hoitogeeliä ja villasukat. Tupla-annos magnesiumia ja vitamiineja. Ja nukkumaan mielessä hiljainen toive.
Toive toteutui. Oireeton. Ja menoksi. 
Jostain syystä olin huonolla tuulella aluksi. Ennen Kanavuorta joku matkailuautoilija ajoi pyörät pientareella peili korvani ohi. Sain melkein raivarin tiellä mutta ei se auta. Polje poika polje. Viha ei tuo voimaa.
Juoksin Vaajakosken ohi kohti Jyväskylää. Edesmennyt äitini asui opiskeluaikoinaan Halssilanrinteellä ja minäkin asuin hetken Jyväskylän Kuokkalassa. Juoksin läpi muistojen ja mietin perheeni silloista hajoamista. Mitä mahtoi äiti ajatella seistessään odottamassa linja-autoa joka vei hänet yliopistolle ? Kaikkien vaikeuksien keskellä ? 
Terveisiä Annelille, Leilalle ja Riitalle Tampereelle. Perintö elää ja kunnioittaa tasa-arvoista ajattelua sekä uskoa aina parempaan maailmaan huomisesta lukien - kaikesta huolimatta.
Jarmo Nuoran Rengasnuoran pihassa pidimme ruokatauon. Jarmon tuki tähän juoksuun on ratkaiseva ja osoittaa hänen arvomaailmansa yrittäjänä. Kunnolliset renkaat pitävät autot pois juoksijan tieltä.
Rengasnuoralta matka jatkui paikalle ilmestyneen Kari Elorannan kanssa juosten kohti Korpilahtea. Kari on mainio tyyppi ja matka hänen seurassaan sujui rattoisasti.
Kuten eilenkin alkoivat hermokivut vaivata jo 25 kilometrin kohdalla pian Jyväskylän sataman jälkeen. Kenkä- ja pohjallisruletin ohessa lämpötila nousi ja vaatteita ohennettiin.
Muuramen kahvitauolle tupsahti Harri Paananen työasioissa joten Opus K on ollut viimepäivinä hyvin edustettuna.
Ilman lämmettyä reisi lakkasi kiukuttelemasta. Osittain myös siksi että otin kesken päivän magnesiumia poretablettina ja palasin harjoituskenkinä minulle tuttuihin Nike Pegasuksiin ja tuttuihin pohjallisiin. Asvaltti pehmeni aavistuksen ja lämmössä myös "vohvelipohjainen" kenkä toimii pehmeämmin.
Ylsimme Karin kanssa komeaan ja kivuttomaan ultrajuoksupäivän lopetukseen Korpilahdelle. Kerrankin tarpeeksi lämmintä ! Antaa tulla vaan lisää niin vanhempikin teuras nuortuu.

Kerrottakoon tähän loppuun vielä yksi anekdootti. Minä juoksen aina päivän loppuun. Minulla ei ole tarkkaa reittiä vaan esimerkiksi nyt poikkesimme Jyväskylän 9-tieltä Korpilahden satamaan. Juoksu loppui autolle ja jatkuu autolta huomenna takaisin ysitielle.
Jos tulee "ylimääräisiä" kilometrejä niin mitä sitten ? Minä juoksen tuhat mailia elämälle - vapaasti valitsemallani reitillä Hankoon. Samalla Suomen halki. Minua ei kiinnosta tippaakaan kuinka monta päivää tähän menee tai mitä kautta. Jokainen juoksemani metri piirtyy garminin gps- jälkeen. Jäljistä on kartat jotka voin julkaista joskus kun tämä loppuu.
Tärkeintä on matka ja sen varrella tapaamani ihmiset sekä kokemani asiat. 
Tulos ?  Aika ?
Älkää nyt viitsikö...

Sensijaan olisi hienoa ja minulle merkityksellistä "ehtiä" Perniöön kannustamaan Suomi juoksussa juoksevia. Mutta matkaa on vielä paljon edessä eikä itsestäänselvyyksiä ole vieläkään.

Mutta koetetaan nyt ensin Tamperetta kohden...

Keskisuomalaisen juttu

Pasi Koskinen ja Jarmo Nuora

Allekirjoittanut ja Kari Eloranta lataavat Suomen suvessa.

Mikäs on virnuillessa kun vieressä on Viren ja viherkasvi.

 Kiitos Lasse, olit esikuvana.

21. PÄIVÄÄ TAKANA - KOLMEN VIIKON JÄLKEEN

Lähdin Nuorgamista juosten 12.5. kohti Hankoa. Juoksen Elämälle.

Olemme nyt Lievestuoreella, tästä on Jyväskylään 21 km.
Takana nyt 1166,27 km, kolme viikkoa juoksua.
Tänään 51,57 km ajassa 6:14 tuntia
Päivän kokonaiskesto 9:15 tuntia

Päivän vierasesine ojassa: kukkaruukku
Päivän lintu : joutsenia kaksi
Päivän biisi : Summertime Blues / Eddie Cochran

Eiliset biisit jäivät kirjoittamatta : Suvivirsi ja Somebody Put Something In My Drink / Ramones

Ultrajuoksussa on paljon asioita joihin edes ultrajuoksijat eivät osaa valmistautua. Kas kummaa, näinhän on elämässäkin.
Erään legendan mukaan jos ei valmistaudu pahimpaan sitä ei tapahdu. En suosittele tätä ultrajuoksussa mutta elämässä kylläkin.
Vaikein asia ultrajuoksussa tuleekin juoksun jälkeen. Mitä pidempi matka tai aika juoksua on takana voi juoksun loppumisen jälkeen tulla masennuksen kaltainen tyhjyys.
Vahvat kokemukset ja tunnetilat ultrissa saavat arjen näyttämään harmaalta ja niin kovin tutulta.
Kas kummaa, tämähän on kuten masennussairauden epikriisistä.
Kirsi on nähnyt kyyneleeni Unkarin 6-päivän juoksun jälkeen seuraavana aamuna. Keho ja mieli olisivat halunneet radalle mutta se oli suljettu. Kilpailu oli loppunut. Case was closed.
Tämän jälkeen jäimme Balatonfuhredin alueelle pariksi päiväksi. Keskustelimme asian pohjamutia myöten ja aloitimme loman. Budapestissä olin jo oma itseni mutta muisto lopettamisen vaikeudesta jäi.
Juuri nyt olen juossut yli kaksi kertaa enemmän kilometrejä ja yli kolme kertaa pidemmän ajan yhtämittaa. Voin vakuuttaa teille että asiat ovat hallinnassa. Täydellisesti.
Valtava keskittyminen päivästä päivään pitää sisällään jatkuvasti kysymyksen miten ihmeessä jaksan huomisen tai säilyn huomisen vielä terveenä.
Itsestäänselvä asia on että pakkoa ei vieläkään ole. Saan edelleen juosta. 
Jos en pääse Hankoon kestän sen henkisesti helposti. Matka on ollut jo tähänasti huikea kokemus ihmisyyteen ja positiivisuuteen.
Minulle numerot eivät enää merkitse mitään. Löydän arkeeni värejä joka päivä. Pelkkä utelias yrittämisen riemu uuteen päivään riittää.
---
Tänäänkin oli hyvä päivä. Oltiin ruokatauolla 21 km juoksun jälkeen kun Jari Määttä soitti ja ilmoitti tulevansa tienpäälle.
Jari on yksi niistä tervehenkisistä nuorista juoksijoista, joista toivottavasti kuullaan vielä enemmän kunhan perheenlisäyksen myötä elämä tasaantuu ja aikaa harjoitteluun irtoaa hieman enemmän.
Jari juoksi kanssani noin 25 kilometriä ja sai nähdä myös pitkänmatkan vaikeutta. Vasemman jalkani reisi hieman ilmoitteli ja lopussa saman jalan säären etuosa aivan nilkan yläpuolelta kipeytyi sekin hieman. Näistä ei nyt kannata tehdä numeroa. Enkä kirjoita tuohon edelliseen lauseeseen sanaa "vielä", en kiusallanikaan. Mutta nyt teki taas kipeää. Asteikolla 1-10 meni kutoseen.
Juoksin päivän loppuun kellonajan mukaan, en kilometrien. Tavaksi on tullut lopetella 18.00 maissa ja niin nytkin.
Huomenna minut tapaa hieman ennen puoltapäivää osoitteesta Seppäläntie 1, Jyväskylä . Siitä jatkamme sitten rantareittiä ohi Jyväskylän kohti Muurametta.
Mikäli minä kestän. Ja jalat kestävät. Ja mikäli taivas ei putoa niskaamme.
---
Kiitokset Jari Määtälle iloisesta seurasta ja kiitokset yläkertaan säästä. Kerrankin hieman lämpimämpää...

Aamun aloitus.

Aina on kivaa kun matka etenee.

20. PÄIVÄ

Takana 1114,70 km
Tänään 52,30 km ajassa 6:31 tuntia, koko päivä säätöineen 9:30 tuntia.
Olemme Ahvenkoskella Janoisessa Karhussa, tästä on Jyväskylään 72 km.

Päivän vierasesine ojassa : rakennuksilla käytettävä nitoja
Päivän lintu : käki; ihmettelin hakkuuaukean kelolla keikistelevää ja sitten molopää alkoi kukkua

Kun kirjoitan tätä Janoisen Karhun pihalla olen pala kurkussa. Tomi Latvala, mies Janoisen Karhun tiskin takaa tarjosi meille maksutta rantasaunan ja pihaleirinnän yöksi suljettavalta alueelta. Olivat lukeneet Savon Sanomien juttua että ultrajuoksija tulee ja menee.
Sauna lämmitettiin puilla ja vedet sekä tuore vasta (vihta) olivat valmiina. Kävin kaksi kertaa noin 11 asteisessa järvivedessä. Teki lihaksille todella hyvää.
Tomi pelaa Suomen pyörätuolirugbymaajoukkueessa ja niinpä lupasin että Taksi Pasi Koskinen lahjoittaa hieman joukkueen matkakassaan. 
Käykääpä Janoisessa Karhussa kahvilla kun ohi kuljette. Tämän kesäkuun kahvi ei maksa mitään koska paikka täytti 10 vuotta. Paikasta löytyy lisäksi muutakin tarjottavaa tauon ajaksi.
Minun on pakko ollut kääntyä oikealle polulle jossakin elämäni vaiheessa että ansaitsen kaiken tämän hyväsydämisyyden mitä olen matkallani Nuorgamista lähdön jälkeen kohdannut. Mistä näitä ihania ja kiinnostuneita ihmisiä riittää reittini varrelle ? 
Useita kertoja tänään tiellä minut on pysäytetty ja oltu kiinnostuneita ja toivotettu hyvää matkaa. Useimmat juttelijoista muistelevat samalla omia maratonkokemuksiaan. Olen voimieni mukaan koettanut tehdä ultrajuoksua tunnetuksi ja moni on lukenut ajatuksiani blogista. Positiivisuus kantaa hedelmää ja leviää - hyvä näin.
---
En muista päivän aluksi juoksemistani 31 kilometristä juuri mitään. Tiedän että olen juossut turvallisesti rekkoja väistellen kapealla 9-tiellä, käynyt huollossa tasaisesti ja puhunut Kirsin kanssa jotakin - tässä kaikki.
Tullessani isompaan ruokahuoltoon kärsin aivosumun lisäksi alkavista hienomotoriikan häiriöistä. Syötyäni sanoin Kirsille että nukun puoli tuntia. Kun Kirsi herätti minut kahville totesin nukkuneeni täysin syvää ja korjaavaa unta koko ajan.
Virkistyin ja maailma selkeni. Jatkoin matkaa. Tienpientareella tuli sitten turpaan vasemman reiden hermokipujen kanssa kunnolla. Taistelin neljä kilometriä kaikilla askelkuvioilla ja poikkesin uudestaan huoltoon.
Olin nukkunut kompressiosukat (polvisukat, jotka hieman puristavat pohjetta) jalassa. Otin ne pois. Venyttelin sisälinjat auki. Nestettä ja energiaa vielä lisää. Jalkaan hieman reittä puristavat puolikkaat trikoot, pitkät trikoot ja lyhyet juoksusukat ja takaisin tielle.
Filosofiani mukaan aina voi toipua. Niin nytkin. Sain juoksun kurinalaiseen kuosiin ja ylsin päivän päätteeksi normaaliin matkavauhtiin kivuttomalla askelluksella.
Kuten tiedätte en luovuta koskaan. Annan vain vähän periksi välillä.
Ihmisille on vaikeaa selittää mielenhallintaa. Voimavarojen suuntaamista etenemiseen. Kykyä keskittää käytettävissä oleva kapasiteetti siihen ja vain siihen mihin haluaa.
Olen joskus esittänyt nuoremmille juoksijoille pohdittavaksi oman väsymyksen tasoa. Oletko niin väsynyt kuin luulet ? Harjoittamaton ihminen lopettaa siinä vaiheessa liikkumisen kun harjoitettu ultrajuoksija liikkuu vielä tuntikausia. Kaikkeen tottuu. On vain muistettava että kukaan ei ole loputon mutta rajoja voi siirtää huomattavasti tavanomaista kauemmas.
On oma valinta kuinka lähelle ristiä uskaltaa mennä.
Jatkamme huomenna kohti Jyväskylää, jonka läpi menemme vasta maanantaina.
Jos Jumala Suo ja kosketus liikkuu.

19. PÄIVÄ

Takana 1062,40 km
Tänään meni 62,57 km ajassa 7:47 tuntia, huoltoineen koko päivä 11.00 tuntia.

Olemme Vehmasmäessä. Kuopio ohitettu ja Jyväskylään matkaa 122 km.

Päivän vierasesine ojassa: jatkojohto (ei tarvittu omaa on 35 metriä mukana)
Päivän lintu: harakka ja peippo
Musiikki, ei kuunneltu mutta illalla radiosta Ti Amo / Laura Branigan

-Saatana !
-Mitä ?
-Rintasyöpä vei tämänkin...
Ultrajuoksija Koskinen syö lakritsia ja radiosta kuuluu Laura Braniganin Ti Amo.
Juoksijalla on kylpytakki päällä ja Kirsi tiskaa.
On kovanpäivän ilta matkailuautossa.
---

Partasen Eka lähti heti aamusta rinnalle. Satoi vettä ja pisteltiin menemään.
Kirsi pääsi navigoinnissa helpommalla kun Ekan avovaimo Helena Aronen toimi opastajana omalla autollaan läpi Kuopion moottoriteiden kierron.
Ekan asiantuntemusta ultrajuoksusta soisi käytettävän Kuopion seudulla enemmänkin hyväksi. Ihan tyhjäpunttinen eikä tyhjäpäinen tuonikäinen mies ei nimittäin pistele Spartathlonia 33 tuntiin ja risaan. (246 km kilpailu Kreikassa)
Eka oli tiedottanut piireihin että tissihölkkääjä Koskinen saapuu kaupunkiin. Sain seurakseni juoksemaan myös Jarmo Väänäsen ja Juha Tuonosen.
Ennen neljän koplan kokoontumista ehdin antaa Radio Kuopioon haastattelun suorana ruokatauon jälkeen.
Juontaja soitti 14.30 vaikka piti soittaa 15.30. Kysyi että käykö kahden minuutin päästä kun biisi loppuu. Minä vanhana tiskijukkana (olen soittanut levyjä aikanaan 10 vuotta ammatikseni osittain oman toimen ohella ja päätoimeksikin) sanoin että täältä pesee, ladies and gentleman, DJ Pacius on the air tonight.
Oikein pätevä kaveri studiossa ja Radio Kuopio soittaa muuten ihan hyvää musiikkia joten kuunnelkaa ja fibaa punttiin kuten sanoin...

Hieno päivä hienossa seurassa. Mukava yllätys oli kun Kokkolassa mainiosti juossut Antti Näreaho tuli Susannan kanssa tervehtimään päivän jo kääntyessä lopulleen.
Vanhaa lämmittää kun nuori polvi nousee vaikka Antti pahoitteli että nyt ei päässyt mukaan juoksemaan. Täytyy siis treenata lisää että palautuu...vaikka minun vauhdissani nyt kyllä pysyy suhteellisen helpolla, tonni takana alkaa vaatimaan veroaan - ainakin loppupäivästä.

Lopetettiin Ekan kanssa Vehmasmäelle. Lukijoille on vaikea kuvata mitä ultraystävyys merkitsee.
Hieman yli 62 kilometriä rinnakkain ja vain toinen ultrajuoksija voi naamastani nähdä mitä on vaatinut tähän asti tuleminen ja mitä vaatii tästä jatkaminen.
Kiitos sydämestä Eka ja Helena ja kaikki muut päivääni tavalla tai toisella osallistuneet !
Ikimuistettavaa.
Huomenna tielle numero 9. Suuntana Jyväskylä.

Aamulla Alapitkällä.

Opus K...Hard As A Rock !

18. PÄIVÄ

Takana 999,83 km.
Tänään 48,02 km johon 5:38 juoksuaika.
Päivän kokonaiskesto 8:00 huoltoineen ja seurusteluineen.

Olemme Lapinlahden Alapitkällä. Tästä on alle 40 km Kuopioon.

Päivän lintu : kukko kiekui komeasti Nerkoolla ! Olimme näkevinämme myös meriharakan mutta ilman kiikareita ei nokanväriä pystytty varmistamaan. Minulle uusi laji mutta Ari tuntee linnut minua paremmin.
Päivän vierasesine : kattoluukku; tämä oli haasteellista - savolaiset on siistejä tai nuukia ?
Ei musiikkia mutta Vamos Ala Playa !

Aluksi :
On sellaisiakin juoksijoita jotka näkevät kellostaan kaiken. Kuinka paljon heidän sydämensä pitäisi lyödä juuri tänään. Tai monenko minuutin välein otetaan geeli ja suolatabletti sekä kulaus vettä. Jotkut kellot jopa tietävät koska juoksijan täytyy kävellä - ne piippaavat pitkään ja vaativasti juuri silloin.
Nämä juoksijat päättävät jo edellisenä iltana lähteä juoksemaan seuraavana aamuna kello kahdeksan - tasan. Heidän päivänsä menee pilalle, jos he myöhästyvät. He ovat päättäneet juosta kymmenen kilometriä tiettyyn aikaan, tietyllä sykkeellä ja tietyllä reitillä.
Näillä juoksijoilla on tarkka suunnitelma. Hyvä. Se heille suotakoon. 
Minä en kuulu heihin.

Minä lähden sitten kun huvittaa. Silloin kun tuntuu siltä. Ja jos ei tunnu niin lähden loppujen lopuksi kuitenkin.
Minä tiedän koska pitää kävellä, syödä tai pitää lepotauko. Jokainen päiväni on erilainen. Olen jokaisena päivänä juoksijana hieman erilainen mutta ihmisenä melkein sama. Melkein. 
Hieman nöyrempi. Hieman kokeneempi. 
Uskoni vahvistuu päivä päivältä.
Kellolla ei tässä ole osaa eikä arpaa. Suunnitelmat ovat väljiä ja suuntaa antavia. Nälkäkin tulee siinä pissan ja kakan välissä kuin itsekseen.
Sydän lyö mitä lyö.
MUTTA MATKA SILTI ETENEE !

---
Jos joskus olen paljon syönyt niin eilen illalla. Arin ja Anna-Riitan pöydälle tuli tehtyä oikeutta. Lohikeittoa, keittyjä kananmunia,perunasalaattia,juustoa ja kasviksia. Itsetehtyjä sämpylöitä ja jälkiruuaksi mustikkakukkoa. Ultrajuoksijan salainen ase; ruista,mustikkaa ja sokeria.
Eli sanalla sanoen laitoin entsyymiä koteloon oikein huolella. Lisäksi tuplat palautusjuomat ja kaikki mahdolliset vitamiinit ja kivennäisaineet mitä autosta löytyi.
No jo läpipasko tissihölkkääjä tokeni. Eli kiitos vielä Iisalmeen.
Silti kiukuttelin Kirsille aamulla. Pyysin anteeksi. Sainkin.
Jouduin nimittäin maksamaan yrityksen laskuja. Käsi vapisi hiirellä ja väsynyt mieli yritti ymmärtää viitenumeroita. Yrittäjä yrittää. Läpi Suomen ja sivuunkin hieman.
Ari saattoi minua Lapinlahdelle asti pyörällä. Aamun puolipilvinen muuttui sateeksi ja myöhemmin iltaanmennessä kovaksi sateeksi. Mutta nyt ei ollut kylmä.
Lapinlahdella sain kunnian tavata Ahti ja Leena Koskisen ja Heikki Riikosen. 
Ahti ja Leena ovat minulle tuttuja isäni kautta mutta en ole heitä koskaan tavannut ! Sensijaan puhelimessa on puhuttu ja sähköpostia lähetelty.
Heikki on Arin tuttuja ja kova urheilumies.
Pizzaa syötiin ja mukava oli rupatella.
Jatkoimme sitten Kirsin kanssa hyvällä vauhdilla kiihtyvään sateeseen ja pääsimme Alapitkälle suunnitellusti.
Tästä on hyvä jatkaa huomenna Kuopioon ja ohikin hieman.
Näin uskon.
---
Lopuksi
Harjoitelkaa. Juoskaa niin perkeleesti. Liikaa ja väsyneenä. Liian pitkiä matkoja. Metsässä ja suolla. Hiekalla ja asvaltilla. Tunturissa. Ylämäkeen ja alamäkeen. Kesällä ja talvella. Yötä päivää ja siinä välissä.
Juoskaa niin kauan että kellostanne loppuvat patterit tai olette niin väsyneitä että ette ymmärrä mitä se näyttää. Laittakaa itsenne likoon. Juoskaa niin että sotkette housunne ja oksennatte.
Tehkää suunnitelmia paperille ja juoskaa niin kauan että ette enää muista mitä paperissa lukee.
Sanalla sanoen juoskaa niin että opitte tuntemaan itsenne ensin ihmisenä ja sitten juoksijana.

Ja kun luulette tuntevanne itsenne molemmin tavoin niin kokeilkaa tunnetteko kun kosketus liikkuu jalkojen alla.
Päivästä toiseen. Aina vaan.  
Ja huomaatte että jokaisena päivänä voi oppia uutta.

Vasemmalta Kirsi, Minä, Leena, Ahti ja Heikki. Kuvan otti Ari.

MEDIASSA : SAVON SANOMIEN JUTTU

Muuten hyvin meni juttu mutta olen Hämeenkyröläinen ja yritys toimii pääosin Tampereella...