10. PÄIVÄ

Takana 559,19 km
Tänään 54,24 km ajassa 6:16 tuntia, koko päivä huoltoineen 9:40 tuntia.

Olemme Koivussa. Tästä on Keminmaalle 60 km.

Päivän vierasesine ojassa: aurausviitta, nyt on kesä; leä keässi.
Päivän lintu: kanahaukka
Päivän kylä : Ruikka (on muuten siisti paikka, ei vain ole nurkkiin ruikittu...)
Päivän biisit : Levanterin laulu / Somerjoki sekä Hot Stuff / Donna Summer

Ensin tuli lapsivesi. Sitten minä. Tässä välissä äitini teki sisarensa kanssa matkan sairaalaan taksilla. Isä oli töissä. Siihen aikaan miehet eivät olleet synnyttämässä vaan töissä tai juovuksissa.
Seuraavana päivänä isällä oli todennäköisesti päällä valkoinen nailonpaita ja ohut musta solmio. Ylipostimies yp:lle näytettiin valmis tavara lasin takaa. Että tällainen tuli, tunnustatko. Varmaan se huokaisi kun tajusi että munat on.
Tuosta minun tulemisestani on päivälleen 50 vuotta tänä iltana. On se metkaa että eilen Rovaniemellä matkailuautolle juoksi normaalikuntoinen vähän yli neljäkymmentä oleva mies. Tänään aamulla ulos tuli kuuttakymmentä käyvä teräskuntoinen paappasarjalainen. Elämä on.

Ja sitten.

Juoksen elämälle tuhat mailia ja juhlin sitä myös itseni kohdalla. Juoksen ajassa ja tilassa. 
Aika on ihmisten sopima määre ja tila myös - valtiot rajoineen siis. Juoksuani mitataan yhteisesti sovitulla kilometrin mitalla. Itsekin käytän noita mittoja mutta siitä ei tässä ole kysymys.
Jätän pallollemme pienen jäljen. Pallo pyörii askelteni alla ja vetovoima pitää minut täällä toistaiseksi.
Ultrajuoksussa sinällään ei ole mitään järkeä. Sensijaan sillä on mitä se minulle tekee.

Se opettaa minut hyväksymään itseni ja maailman aina vain nöyremmin. Se opettaa ja antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella maailmaa ja suhdettani maailmaan ja maahan, elävään luontoon, jonka osia kaikki me olemme.
Ultrajuoksu ei tee minusta automaattisesti parempaa ihmistä mutta se vaatii minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Se vaatii minua positiiviseen ja hyvää tuottavaan ajatukseen. Jatkamaan positiivisuutta ja jakamaan sitä muille.

Rakkaat ihmiset. Ultrajuoksu tällä tavoin riisuu minulta kaiken ylpeyden. Se kuohitsee vihan. Se litistää minut asvaltin pintaan voimieni loppuessa. Se pakottaa minut etsimään voimaa jostakin jatkaakseni aina vain eteenpäin.
Loppuunväsyneenä. Hikisenä. Nälkäisenä. Kramppien vavisuttaessa uupuneita jalkojani se tiristää minulta viimeisenkin valheellisen ajatuksen.
Se pakottaa joka ilta täällä edelleen kysymään miten ihmeessä jaksan huomisen.
Sanalla sanoen se antaa voimaa vain jos ymmärtää rajallisuuden. Kaiken rajallisuuden. Se pakottaa uskomaan.
Sillä niin upea asia elämä on kun sen oikein oivaltaa.

Tänään oli lämmin päivä. Heti aamusta luonto kukkeimmillaan heräämässä talven jäljiltä. Rovaniemellä haravoitiin puistoja ja ihmiset ajelivat kesävaatteissa polkupyörillä.
Juoksin kirkolta yliopiston ohi ja kävimme tervehtimässä Keskiruokasen Ristoa Lapin Kumissa.
Siitä sitten kohti Kemiä.
Tänään pääsin sinällään helpolla koska matkasta suurin osa oli kävelytietä.
Lopussa jouduin kaivamaan hieman syvemmältä. Etureisien pieniä kramppeja jos ei lasketa niin tämä sujuu edelleen. Hämmästellen Kiitos.

Kiitos myös kaikille jotka muistivat että vuodet vierivät.
Huomenna taas. Ekstaasi syvenee.

Tätä on turha sanoa, mutta koska kaikki lukijat eivät ultrajuoksua lajina tunne niin kirjoitan sen näkyviin; yksikään metri ei tule ilmaiseksi näissä hommissa.

Nyt otan alkoholittoman kaljan Kirsin kanssa juhlapäivän kunniaksi.

9. PÄIVÄ

Takana 504,95 km
Tämä päivä 52,09 km jossa juoksuaika 6:16 tuntia
Päivän kokonaiskesto 8:45 tuntia
Sijaitsemme nyt Rovaniemen kirkolla, sananmukaisesti.
Matka jatkuu huomenna kohti Kemiä.

Päivän vierasesine ojassa : puristin, ei tarvittu - on puristusta itsellä vielä.
Päivän lintu : telkkä; havainnot vaikeutuvat kun liikenne lisääntyy.

Päivän paras kyltti : Pissiniementie
Päivän kysymys / biisi : Mikä bändi laulaa jotenkin näin : Onko ankeampaa kuin Alanampaa...

Yöllä satoi. Aamulla oli 16 lämmintä ja heleä kosteus. Ei muuta kuin Ylinampasta Alanampaan ja kohti Rovaniemeä. Ylinampasta on kiva ampasta tielle. No niin - nyt riittää pilkka.
On ne maisemat ankeita. Kuitenkin jossain kaukana häilyy vaarojen ketju. 
Ja sitten huomasin : hiirenkorvalla koivu tienposkesta. Samalla tein havainnon että lumi on loppunut. Hakemalla kun hakee niin voi löytää varjosta laikkuja mutta mitä lähemmäs Rovaniemeä tullaan sitä hankalampaa on lumen löytäminen.
Sitten alkoi vesisade joka loppui ja muuttui raivokkaaksi vastatuuleksi. Nyt sain tehdä tosissani töitä aukeilla osuuksilla.
Metkaa on myös nuo ylämäet. Niitä tulee salakavalasti kavuttua. Autolla ajaessa niitä ei aina noteeraa mutta per pedes... (jalkaisin; latinaa)
Piennar oli kapea tänäänkin. Puolustusvoimien sotaharjoitus lisäsi liikennettä ennen Rovaniemeä. Rekkakuskit väistävät hienosti mutta Eskelisen linja-autoilla on toivomisen varaa. Minä voin sanoa - olen itse ammattiautoilija. Tolppa-apina siis.
Huoltoani on kehuttu kommenteissa. On syytäkin. Sieltä saa kohtuudella mitä tilaa. Esimerkiksi savukalasalaattia jossa on perunaa, raejuustoa ja purjoa. Kevyttä mutta ravitsevaa, reseptin saa kopioida. Sieltä myös ajetaan tielle jos ruvetaan liikaa makhaamaan.
Huoltoni tärkein tehtävä on kuitenkin valvoa minua. Kuulostanko samalta miltä näytän. Muistanko juoda ja miten päivä etenee suhteessa edelliseen. Jos menee kovin rumannäköiseksi niin huolto tekee tiedusteluja voinnista. Ja niin edelleen.
Osaan kuitenkin itsekin valvoa itseäni. Lukemattomia kertoja olen juossut märkänä kylmään autiotupaan. Tehnyt tulet kamiinaan ja peseytynyt jääkylmällä vedellä. Keittänyt ruokaa ja lopulta pudonnut mustaan uneen kamiinan napsumista kuunnellen. Oppinut samalla mitä kestän ja mitä en. Tai niin luulen.
Kaiken taustalla on kuitenkin tasapaino ympäröivän kanssa. Jumala loi puitteet yrittää eteenpäin. Loppu on itsestä kiinni. Päivä kantaa ja jos ei niin seuraava jo voi kantaa.
Tänään kirjoitan vähän lyhyemmin. Eilen blogin päivityksen lisäksi jouduin istumaan koneen ääressä työasioiden takia tunnin. Arvatkaapa oliko juostun päivän päälle mukavaa ? Mutta minunkin on pakko joskus. Pysytään leivässä sekä minä että työntekijä.
Huomenna taas kohti etelää juosten. Mukava kun seuraatte.

Yöpaikka vain 700 metrin päässä valtatiestä.

Vaatteenvaihtoa riittää.

Päivän 9. päätös.

Rovaniemellä on nyt kello 19.19 noin 10 astetta lämmintä ja pilvistä.

8. PÄIVÄ

Takana 452,86 km
Päivän potkut 51,83 km johon juoksuaikaa meni 6:18 tuntia
Päivän kokonaiskesto 9 tuntia

Päivän vierasesine ojassa : muovinen ankkuri (lasten lelu)
Päivän lintu : peippo
Eilinen lintu unohtui; se oli kuovi

mp3 Georg Ots / Älä kiiruhda  Ashford & Simpson / Solid
 
Muuta sekoilua; eilisessä juoksuajassa oli 10 minuuttia liikaa kun unohdin kellon käymään tauolle - tilastomiehille tämä tuottaa tuskaa, minulle ei.

Minulla ei ole huonoja tai hyviä päiviä. On vain päiviä jotka käytän etenemiseen.
Tänään olin jotenkin poissa. En fyysisesti vaan muuten. 
Lapin radio haastatteli heti aamulla suorana puhelimitse kun olin juossut kolme kilometriä. Tämän jälkeen aika pysähtyi. Tuntui kuin olisin vain jatkuvasti huollossa. Menetin osittain ajan tajun ja Kirsi sai huolehtia että muistin juoda ja syödä. 
Kello sensijaan kertoi normaalista etenemisestä. Minä en paljon sitä kelloa katso.
Tällä poissaololla en nyt tarkoita sitä että olisin ollut jotenkin sekaisin tai liikenteelle vaarallinen vaan en vaan ollut läsnä. Ruhjoin konemaisesti eteenpäin.
Aamusta oli selvää että tulee lämmin päivä. Niin tuli vaan ei kuuma. Tiellä oli 30 astetta ja ilmassa 25. On selvää että kun on vielä lumilaikkuja niin maa on kylmää. Sekin aika tulee kun ilmassa on 30 astetta ja tiellä 50. Sitten asvaltti grillaa. 
Foliota ei kuitenkaan enää nytkään käytetty. (ks. päivän 7. teksti)
Hengenveljeni Ari Timonen Iisalmesta kysyi kevättalvella miten käsittelen tätä juoksua suhteessa 6-päivän juoksuun ? Onko hyppy tuntemattomaan kun en ole ylittänyt kuutta päivää juosten ?
Olen vaeltanut useasti parikin viikkoa putkeen yksin. Osaan käsitellä niinsanottua vaellustranssia. Siinä matkanteosta tulee helposti tarkoitus ja itseisarvo. Näin se ei mene minulla.
Otan kehostani irti vain sen minkä katson edesauttavan Hankoon pääsemistä kera tuhannen mailin. Näin joka päivä. Nyt teille pitäisi kuvata paljonko se on. Se on alle puolet siitä mitä ottaisin irti 6-päivän kilpailussa per päivä.
Kehoni on kestänyt ensimmäisen viikon tuulet ja tuiskut. Nyt on lämmön vuoro.
Minulla on alahuuli kipeä juomapullon imemisestä. Jalkani eivät ole kipeät. Siis mies juoksee viikon reilu 400 km ja alahuuli kipeä ? Älkää naurako, näin on.
Pieniä kivistelyjä on. Niitähän ultrajuoksijalla on aina. Radiotoimittaja halusi tietää mitä teen illalla päivän päätteeksi. Kerroin että käyn suihkussa ja syön ja sitten rauhoitun. En venyttele.
Venyttelen kuitenkin sitten kun on vaivaa. Varsinaista pitkää venytyssarjaa en siis suorita. Tarkistan vain ns. pitkät linjat lihaksistosta.
Vasemman jalan tyvessä nivusessa on tuntemuksia aina välillä. Tänään oli kapea piennar ja liikennettä enemmän kun lähestytään Rovaniemeä. Meni välillä heilumiseksi. 
Jalka kuitenkin kestää päivän eikä ole illalla kipeä. Tarvitaan tarkkuutta askelluksessa, oikea nauhoitus ja kenkien sekä pohjallisten kombinaatio. Tarvitaan myös koskisen päässä oleva kokenut juoksutietokone, joka mittaa erilaisia asioita kehossa suhteessa etenemiseen ja sen haaveeseen.
Tarvitaan kärsivällisyyttä. Matkahan on vasta alussa.
Joku kysyi asenteesta ? Joku toinen kysyi tänään Potkuriparkissa kun söimme erinomaista lohisoppaa ja tankkasimme autoon vettä iloisen palvelun meille varta vasten hakemalla vesiletkulla, että eikö ole parempaa tekemistä kuin juokseminen Suomen halki ?
Vastaus on aina sama. Matkani Hankoon tuhannen elämän mailin siivittämänä päättyy vasta sitten kun olen saanut juosta Hankoon. Tai sitten kun rintakehäni, polveni ja kynteni ovat ryömimisestä kohti Hankoa niin verillä että minut korjataan tieltä pois.
Huomiseen. 

Loppuun huumoria :

Eräässä kuvista päivä ei siis ole pulkassa. Se on potkurissa...

SEITSEMÄS PÄIVÄ - VIIKKO TAKANA

Lähdin siis 12.5. Nuorgamista rajalta asvalttia juosten - Utsjoki -Kaamanen - Inari - Ivalo - Sodankylä ja nyt olemme Torvisessa 102 km päässä Rovaniemestä.

Takana 1. viikko ja sen 401,03 km
Tänään juoksin 58,21 km
Juoksuaika 7:05 tuntia ja kokonaisaika huoltoineen 9:45 tuntia.
Lämmintä aamulla 8 astetta, päivällä ilma 13 risat ja tie 29 astetta ja risat.

Päivän vierasesine ojassa : kumikäsine (ei tarvitttu)
Mp3/radio : CCR / Traveling Band ja Frankie Lane/ Rawhide ja Depeche Modea

Päivän paras : "kyä notta shortseiis tarkenoo vihroin"

Olin aamulla väsynyt. En jaloista enkä elimistöstä vaan päästäni. Ihan samanlaista kuin kaikilla on josku aamuisin. Antakaa minun nukkua ihan hetki vielä...
Aamiainen ja tielle. Teki huonoa.
Kun lähdin juoksemaan tajusin että onpas helppoa. Tämä vetää nöyräksi. Tiedän harjoitelleeni hyvin ja tiedän että tunnen itseni mutta että helppoa ?
Tasaisesti kohti Sodankylää. Sunnuntai. Lepo- ja kirkkopäivä ? Ei auta. Pidin omat kirkonmenot tien päällä. Juosten kiitin ja nautin elämästä - kilometri kilometrin perään.
Väitetään että olen Opus K:n jäsen. Tuo mystinen ja salaisuuksien verhoama ultrajuoksijoiden veljeskunta, jota salaperäinen suurvisiiri johtaa. Väitetään että kokoonnumme salaistakin salaisempaan paikkaan silloin tällöin harjoittelemaan voimankäyttöä ja muita juoksunomaisia menoja. 
On jopa huhuttu että juoksemme talvella alasti sukuelimet folioon käärittynä nastakengillä pitkiä yhteislenkkejä. En ota kantaa mutta folio on kyllä mielenkiintoinen ajatus.
Väitetään että jäseniksemme olisivat aikanaan pyrkineet myös joulupukki ja Niilo Tarvajärvi mutta kummankaan ultrajuoksuansiot eivät riittäneet. Asia on tarkistettavissa huomattavaa rahasummaa vastaan Montelan veljeksiltä, he kun ovat alan pioneereja. 7-päivää lehti älköön kuitenkaan vaivautuko.
Niin tai näin söimme lounaan Sodankylässä Nesteellä. Menin hetkeksi pitkäkseni ja Kirsikin sai vapaan tauon ilman tiskausta ja muuta touhua.
Olisin pitempäänkin loikonut mutta minut patistettiin liikkeelle hyväntahtoisella vinoilulla.
Kirsi meni kaupaan ja minä jatkoin läpi keskustan Rovaniemen tielle. Katselin näyteikkunoista juoksuasentoani. Tissihölkkää.
Ultrajuoksijat antavat usein itselleen tai tyylilleen lempinimiä. Tiedän lihavan hallihölkkääjän, Suomen hitaimmin ultrajuoksijan, Lehmälohjan nylkyn ja Nivalanlihavanpojan. Vain muutamia mainitakseni.
Minulla tuo tissihölkkä kuvaa tyyliä. Olen 183 cm pitkä ja painan kisakunnossa noin 80 kiloa. Luoja on suonut hartiaa ja rintakehää, joita on jalostettu metsätöillä joten siinä selitys.
Päivä ja samalla ensimmäinen viikko päättyi. Minun on toivottu kannustavasti juoksevan hieman pitempiäkin päiviä. 
Ehkäpä kaikille ei ole selvinnyt millaiset olosuhteet maastonmuotoineen alussa olivat. Lisäksi itse katson reilun kolmen viikon päähän. Saatan juosta vielä silloinkin. Minun on siis pysyttävä liikuntakykyisenä vielä kauan päästäkseni perille.
Aikaperspektiivin hahmottaminen onkin ultrajuoksussa haastavinta. Sekä juoksijalle että seuraajille.
Uskotte minuun. Kiitos siitä. Yritän olla luottamuksen arvoinen mutta kuten jo alussa sanoin tarvitsen myös hyvää onnea hieman. Ja uskoa. Sekä kykyä etsiä voimaa kun omat voimat loppuvat. Vielä ei näytä siltä, toivun edelleen päivästä seuraavaan aamuun. Tästä on hyvä jatkaa.

Ps. Onnittelut viikonlopun ultrakisoissa rypeneille. En millään jaksa seurata kaikkien tuloksia mutta jotain olen kuullut. 
Karhunkierroksen pitkällä matkalla kaikki keskeyttivät ? Herääkin kysymys oliko järjestäjä tarkistanut reitin / kilpailun luonteen. Jos on polkujuoksua erämaassa niin lumikenkiä ei tarvita. Jos olisi tarvittu muuttuu laji seikkailu-urheiluksi. Toisaalta tiedän kokemuksesta että lumikengillä ei soseissa tee mitään ja nämä ovat aina keväällä haastavia.
Ja Jannelle Nivalaan onnittelut ! On Suoritus kävellä 130 km / 24 h !

PÄIVÄN NÄKYMIÄ. 
KLIKKAA KUVAA;SAAT NE ISOMPINA JONOON KATSOTTAVAKSI.

KUUDES PÄIVÄ

Takana 342,82 km
Pojan päivän kilometrit 50 km
Liikeaika 5,51 tuntia
Kokonaisaika huoltoineen 8,15 tuntia

Vierasesine ojassa: Rolling Stonesien cd (Flashpoint?)
Päivän lintu: pääskynen Kitisellä mutta Alapostonjoella oli rantasipi sekä pääskynen

Päivän biisit Roxette useita mutta You Don´t Understand Me
                      ACDC / Rising Power

Muuta ihmeellistä :
-päivä jäi mukamas kesken koska seuraavaan järkevään yöpaikkaan olisi tullut liikaa mutta kyllä tässä ehditään...

-unohdin eilen vallan että Kokkolasssa ja Kuopiossakin ultrataan eli voimia sinnekin.
Ystävistäni Tähkävuori ja Järvelä ainakin ovat tulessa 24 tunnin juoksussa.

---

Matkailuautomme vessassa on lavuaarin kahta puolta peilit. Nurkassa näiden välissä hanan taustalevy on iso ja krominen. Istuessani pöntöllä jos kumarrun hieman lavuaarin ylle voin siis nähdä itseni kolmena.
Olenkin päättänyt että jos kuvista kahdella on silmät kiinni mainitsen asiasta Kirsille. Jos taas kaikissa kuvissa on silmät kiinni lienee turha mainita enää mitään.

Tunnelmia tältä päivältä :

Porttipahdan altaan kohdalla tuli mieleen että miltä on tuntunut aikanaan kun asukkaille on ilmoitettu että nyt tulee 27 metriä vettä savupiipun päälle ? Että ikiaikaiset maat mullistetaan.
Ei voi ymmärtää. 

Juoksen suoraa tietä vastatuuleen. Tiedän mitä on tulossa. Juostuani puolitoista kilometriä viivasuoraan tulee kyltti : kahvila 1 km. Kirsi on siellä pihassa. Jatkan eteenpäin.
Syön matkailuautossa hedelmäsalaattia ja suolakeksejä. Istun pyyhkeen päällä koska taaksejääneet vajaat 40 kilometriä ovat kastelleen housunselkämyksen. Otsasi hiessä tulee sinun raataman. Ja perseesi myös.
Matkailuauto heiluu paikallaan tuulessa. Katselen edessä olevaa luotisuoraa Yläpostonjoen siltaa. Katsellaan karttaa mihin juoksu päätetään tänään. Päätetään että television luonto-ohjelma ainakin katsotaan lauantain kunniaksi.
Lähden ulos tuuleen. Laitan mp3 soittimen luurit korviin tänään ensi kerran. Sillalla tuulee raivoisasti. Oikealla suo tulvii ja vasemmalta vielä jäisen Vajukosken altaan suunnasta puhaltaa. Puhaltaa niin että silmäluomet väpättävät.
Jotain naksahtaa päässäni. Nojaan ylävartaloa eteenpäin ja työnnän lantiota eteen Hitaasti alan nostaa askelkorkeutta. Pudotan olkapäät alas ja rentoutan käsiä. Tasaisesti vauhti nousee.
Korvissa humisee. You Don´t Understand Me. Tuhansissa harjoituksissa kuritettu keho vastaa. Terveisiä Käsivarren tuntureilta, terveisiä Jaurun varresta hiihtovaellukselta ja terveisiä nuoruuden kivireen käsin ja jaloin vetämisestä.
Tuuli vastaa. Vesi tulee silmistä. Biisi vaihtuu. You Got A Look. Totisesti. Raine sanoisi että nyt vedetään.
Antaa tulla vaan. Kettinkiä ja tuhkaa luukusta. Vauhti nousee alle viiden minuutin. Dressed For Succes.
On juuri se hetki kun automaattisulake laukeaa. On juoksijan vapaus. Kehitän hirveän raivon. Lopulta tulen järkiini. Olen matkalla Hankoon. Pistän kävelyksi. Juon mehua. 
Alkaa uusi suora. Pysähdyn ja katson taakseni. Näytän keskaria. 
Ja matka elämälle jatkuu. Huomennakin. Näin uskon.

Päivä oli lämmin, noin 12 astetta, tuulinen ja nyt kun tätä kirjoitin sataa vettä kovaa.
Katson luonto-ohjelman ja sitten paistamme makkaraa pannulla. On lauantai-ilta Alapostonjoella matkailuautossa ja kaikki hyvin.

VIIDES PÄIVÄ

Takana 292,82 km
Ukko juoksi 49,35 km tänään
Juoksuun 6,02 tuntia
Koko päivä huoltoineen ja jutusteluineen 9,00 tuntia

Päivän vierasesine ojassa : valkoinen c-kasetti (ei ehtinyt kuuntelemaan)
Päivän lintu : metso; kestää auton mutta lähtee juoksijan tullessa läheltä nousukiitoon

Päivän biisi oli Blowin in the Wind / B. Dylan

Joskus sitä unohtaa. Minä unohdin aamulla päivävoiteen kasvoista ja huulirasvan. Toisaalta kuka hitto siitä välittää minkänäköisenä täällä juosta nulkkaa. Tai hilkuttelee kuten toimittaja sanoi.
Tuo hilkuttelu on uusi termi. Käpyjen potkinta tutumpi.
Jokatapauksessa partakin on ajamatta. Tukanjuuret tunkee naamasta esiin.
Tässä lajissa kompetenssi ei tule ulkonäöstä eikä esiintymisestä. Vanhassa otsikossa lukee että : "Oikea urheilu näyttää rankalta." Minä en tiedä miltä tämä näyttää. Kirsi sanoi että jalka nousee. Sekin on jo jotain.
Lähdin yhdeksältä aurinkoon ja vastatuuleen. Sitten aurinko meni pilveen. Tunnin päästä tuli kylmä ja ylämäessä jostain lantiokorin pohjalta viilsi vasempaan etureiteen. Sahalaitaa silmissä.
Ei kun autoon ja villahousua niskaan. Jumaliste kuvitelkaa samat vaatteet missä talvella juoksen kolmenkympin pakkasessa. Täysin veden ja tuulenpitävä hupputakki. Kuumaa mehua ja voileipää. Magnesiumia. Ja takaisin.
Polkimet työasentoon. Missään muualla ei matka etene kuin tiellä. Juosten. Askel kerrallaan. Ja ihan itse. Terveisiä Petterille Lappeenrantaan.
Ja sitten alkoi lumisade. Muuttui vedeksi. Ja raivoisa vastatuuli. Meni kulttuuriksi.
Tauot lyhemmiksi. Lämmintä ruokaa. Sanalla sanoen kaikkea sitä mitä elämässäkin tarvitaan. Itsestä ja toisista huolenpitoa.
Juostessa ei siis särkylääkkeitä. Illalla voin hätätilassa ottaa pari disperiniä jos kolottaa mutta harvoin. Ibu- ja ketoprofeiini käy pumpulle. Panadolia ehkä mutta sitten ollaan maitojunassa.
Jopa paikallisten mielestä on ajankohtaan nähden kylmä. Päivällä oli alle kolme astetta. Kevät tai kesä on kaksi viikkoa myöhässä täällä.
Ultrajuoksussa joskus joku naurettava asia alkaa ottamaan päähän. Unkarissakin kun kierretään kilometrin kierrosta kuusi päivää niin jos käki kukkuu kolme päivää putkeen voi murhanhimo herätä. 
Minulla on helpompaa täällä koska maisema vaihtuu. Mutta se Soadengilli. Mikä pirun soodapilli. Soadengilliin niin ja niin monta kilometriä ?
Minä järjestän tämän kuntoon. Menee pari päivää.
Soadengilli on Sodankylä Saameksi kylteissä...
Toista oli 1920. Pomokairan ja Koitelaisen kairan väliin tehtiin hevosella ja lapiolla tietä. Kuorma-auto tuli hieman jälkeenpäin Vuotsoon. 20 kilometrin välein oli kievari. Kievarinpitäjillä oli hevosvelvoite. Yksi kyyti päivässä seuraavaan kievariin ja toinen takaisin. Eli jos kyyti oli lähtenyt meni aina päivä.
Valtio huutokauppasi oikeudet pitää kievaria. Kievarit oli yhdistetty puhelinlinjalla toisiinsa. Puhelimet soivat kaikissa yhtäaikaa. Oli vain yksi johto. Erottelu tapahtui soitoilla. Johonkin kaksi pitkää ja toiseen kaksi lyhyttä ja niin edelleen. Näin tiedettiin missä piti vastata. Ja tietenkin salakuunneltiin koska oli vain yksi linja.
Tie meni tuolloin lopulta Norjan Liinahamariin asti kunnes Venäjä sotki asiat.
Eli omin jaloin oli mentävä ennenkin. Osa meistä on unohtanut juurensa ja alkanut kuvitella että ollaan palmun alta tai New Yorkista kotoisin. Niinpä. Suomi on pitkä maa.
Illaksi vesisade loppui ja ilma lämpeni kahdeksaan asteeseen. Päivä päättyi suunnitellusti kellon - ei kilometrien mukaan. Mitä järkeä on vetää rinta kaarella äkkiä pois. Tämä ei ole kilpailu. Onhan päivä vielä huomennakin.

Päivän kuvista näette olosuhteet aamusta iltaan. Klikkaamalla isonevat.

kumpi venyy...

juoksija on ohittanut varoittavan esimerkin...

päivä täyttyi,onpa kaunista

NELJÄS PÄIVÄ

Matkaa takana 243,47 km
Neljäs päivä 58,34 km
Koskinen juoksi 6,55 tuntia
Huoltoineen ja haastatteluineen koko päivä 10,15 tuntia

Päivän parasta : Isäni Paavon tapaaminen reitin varrella
Päivän vierasesine ojassa : lusikka (otettiin talteen)
Päivän lintu : västäräkki matkailuauton katolla aamulla
Päivän toinen lintu : kuukkeli tuli Kirsiä tervehtimään
                                 (fiksu otus tietää kenellä on ruokakaapin avaimet)

ei mp3 tänäänkään mutta Johnny Cash / Boy Named Sue
                                               Tina Turner / Rock n Roll Widow

Aluksi :
Esitän joka ilta itselleni saman kysymyksen. Kuinka ihmeessä jaksan huomenna ? Näin on ollut alusta asti. Tämä kertoo teille että en pidä jaksamista itsestäänselvyytenä. Tämä kertoo teille myös että yritän pysyä ajan tasalla itseni kanssa.

Lähdin aamulla 8.15 taipaleelle 28 kilometriä ennen Ivaloa Simmettijärveltä. Tasaista menoa.
Sitten laskettelin alamäkeä Ukonjärven päähän. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja järven kohta väistyvä jää hohti hopeisena. Sulissa arkoja telkkiä. Hiljainen tie, tyyntynyt tuuli.
Nostin katsettani ja yhtäkkiä alamäen lopussa voima oli kanssani. Juuri näiden ohikiitävien hetkien takia sitä laittaa itsensä likoon. Koin tuossa alamäessä häkellyttävän kokonaisvaltaisen tunteen juoksun helppoudesta. Koin hetken ilmassa, yksin askelten kanssa.
Tunne oli samanlainen kuin Unkarin kisassa yöllä myrskyssä Wolfgang Schwerkin kanssa juostessani.
Yleensä ihmiset eivät kestä voimattomuuttaan mutta voin vakuuttaa että kokemani voima on huomattavasti vaikeampi kestää. Tunne on pakahduttava. Nyt se tuli täysin yllättäen. Kyyneleet silmissä pistin kävelyksi hetkeksi. Lähes henkeä haukkoen taitoin kilometrin valtavassa tunnekuohussa. 
En tiedä mistä tämä tulee mutta sen hallitseminen on mahdotonta. Juoksupäivän kokoinaisuuden hallinnan kannalta on hankalaa jos heti aamusta joutuu kamppailemaan mielensä kanssa.
Tullessani huoltoautolle sanoin Kirsille että nyt ei tule juttua. Hän varmasti näki naamastani että tiehen tarttuminen on alkanut.
Olo tasaantui ja matka jatkui kohti Ivaloa. Seuraavaksi Kirsi soitti melkein heti kun olin lähtenyt tauolta: ... isäsi tulee tervehtimään ...
Emme ole olleet isän kanssa läheisiä viime vuosina. Kumpikin meistä tietää että se on suurta tuhlausta. Olemme eläneet omaa elämäämme menneisyyden haavojen varjossa.
Vaati isä Paavolta valtavasti tulla tervehtimään minua. Hän saa siitä täyden arvostukseni.
Ivalossa Inarilaisen toimittaja otti meistä ikimuistettavan kuvan yhdessä. Lehti ilmestyy ensi keskiviikkona ja se luvattiin lähettää minullekin. 
Juoksu yhdistää myös rikkinäisiä perhesiteitä ja antaa mahdollisuuden molemmille meistä unohtaa menneet. Isä on jo ikämies ja valitettavasti minun tehtäväkseni jää menneiden murehtiminen sitten joskus - aivan kuten hänkin niitä on nyt murehtinut.
Tapaamisen, haastattelun ja ruoka-, autontankkaus- plus kaasunostotaukojen jälkeen matka jatkui.
Voitte ehkä kuvitella että ylläolevien tunteiden vuoristoratojen jälkeen oli varsin haastavaa saada matkaa etenemään.
Joen varressa Ivalon jäädessä taakse tuuli yltyi ja kääntyi vastaiseksi. Se ulvoi ikäväänsä ennen lentokentän risteystä olevissa joen rautakaiteissa. Aivan kuin se olisi halunnut puhaltaa minut takaisin pohjoiseen.
Aloin kärsiä vatsakrampeista. Normaali noin reilun puolentunnin tai noin viiden kilometrin huoltotauko pudotettiin alle neljään kilometriin. Kirsi teki valtavan työn saadakseen minut omalta osaltaan sellaiseen henkiseen kuntoon että matka jatkuisi vaatimusteni mukaisesti.
Juoksen siis juomavyö uumallani. Vyössä on aina geeli ja vaihtelevasti kolmesta kahteen nestepulloa. Vaihdan kahta vyötä jatkuvasti.
Tykkään olla tiellä rauhassa ilman että joku tunkee tuttipulloa ja peräpuikkoa saataville jatkuvasti. Osaan itse pyytää molempia jos on tarvis. Raja kulkee tässä. 
Kirsi vahtii että olen muistanut juoda ja pitää huolen syömisistä. Syön kahden tai kolmen tunnin välein kiinteää tavallista ravintoa juostessani. Urheilujuoma ja geelit ovat vain lisänä. Juon enemmän vettä ja tuoremehuja. Ja tietenkin kahvia ja pullaa.
Matkaa jatkettiin kakistellen. Olo helpottui kaikin puolin ja tunnetila muuttui iloksi. Olin jälleen saanut kokea ainutlaatuisia hetkiä tämän matkan aikana.
Saariselälle pääsystä tuli periaatekysymys. Fyysisesti tämä sujui mukavasti.
Saariselälle Ivalosta liikkuneet tietävät että Kaunispään kierrossa tulee ylämäkeä riittämiin. Ylhäällä tunturissa oli jäätävä viima, joka vei loputkin elastisuudet jaloista.
Kiivetessäni mäkeä museotien kohdalla katselin kuinka Kirsi suoritti 3500 kilon painoisella matkailuautolla täydellisesti hallitun väistöliikkeen. Poro. Sensijaan Kirsin perässä roikkuneelle kuorma-autoilijalle lähetän terveisiä että turvaväli olisi kiva.
Juuri näistä syistä Elovainion Autohuollon ammattilaiset tarkistavat matkailuautomme jarrut kokonaisuudessaan aina välillä. Pelkkää öljynvaihtoa saa satasella mutta tulee halvemmaksi ostaa poro lihakaupasta ja huollattaa auto ammattilaisilla kunnolla.
Oma merkityksensä on myös renkailla. Usein näiden muoviautojen alla näkee sileitä ja olkakulmistaan kuluneita renkaita muka säästösyistä. Kirsi on korvaamaton - renkaat ja kalusto ei.
Mutta täällä ollaan. Huomenna lähdemme tuntia myöhemmin liikeelle. Pidämme hieman helpomman päivän. 
Minä en luovuta koskaan mutta annan välillä vähän periksi.

Muutama anekdootti kysyjille:

-Tossuja on kuudet. Päivittäin käytän kahta kolmea paria ja myös erilaisia pohjallisia.

-Tien piennar ei ole tasalevyinen, tasainen ja usein siinä on moskaa. Hiekalla juoksu kuluttaa energiaa enemmän ja saa aikaan sivuttaisliikettä ja rasittaa ohjaavia lihaksia. Juoksen yleensä päivässä vain kilometrin hiekalla päivän päätteeksi jos se on mahdollista. Juoksen myös molemmilla puolilla tietä ja joskus kaistallakin mikäli se on mahdollista ilman itsemurhaa. Kylien kävelytiet tuovat kallistuskulmaan vaihtelua.

-Kunto voi toki tässä matkan aikana nousta mutta suorituskyky laskee ennenpitkää kulutuksen myötä. Itse olen kunnonnousuun aika skeptinen...kunhan edes säilyisi. Henkinen kunto sitävastoin kohoaa niin että aukiloa pakottaa. (osittain vitsi)

Kannustusta täältä NUTS KARHUNKIERROKSELLE lähteville.
Ainakin Keminmaan nouseva nuori voima Marko Mattila on hirmuisessa kunnossa ja tietenkin Jyrki Leskelä. Jyrki on aina hyvässä kunnossa. Olen miehen kanssa vääntänyt sekä 48-tunnin että 24-tunnin tahkoa ja voin vakuuttaa että saa vääntää.

Kirjoituksiani matkan varrelta on kehuttu. Yleensä kirjoitan päivän päätteeksi syötyäni mutta nyt meni myöhempään kun nukuin välillä. 
Palautumisen ehdoilla näitä puserretaan.

Lopuksi :
Sydämellinen kiitos Niskakankaille saunatarjouksesta mutta viimeinen viisi kilometriä olisi ollut liikaa. Palataan myöhemmin asiaan.