JUOKSUN JUURILLA - VAAROJEN ULTRA KOLILLA

ALUKSI

Itsensä ja luonnon väliin on turha pystyttää raja-aitoja. Ajan saatossa ne kaatuvat kuitenkin. Luonto voittaa aina.
Esteet kokemuksen tiellä on raivattavissa lujalla keskittymisellä ja nöyrällä asenteella. Luonto kohtelee sinua kuten sinä sitä.

VAAROJEN ULTRA 86 KM, KOLI

---
Tunnen kuinka polku liikkuu allani Ryläyksen kivikossa, hyppään juurakon yli ja olen hetken ilmassa palatakseni taas maan pinnalle, kotiin. Väsymys tulvii ja hamuan repusta energiaa. On juostu jo yli 60 kilometriä. Pystysuoraa nousua ja alamäkeä. Silokalliota. Pehmeää mutaa ja liukkaita osin lehtien peittämiä juuria. Huohotan keskittyneenä eteenpäin.
Ollaan juurilla - ollaan luonnon kanssa tanssilla - ollaan juoksun alkujuurilla Vaarojen Ultralla.
---

Hieman tärähtänyt kuva tärähtäneistä. Metsään menossa jo aamuseitsemältä.

Vaarojen Ultra starttasi Hotelli Kolin alaparkkipaikalta seitsemältä aamuhämärissä. Olin herännyt kahta tuntia aiemmin matkailuautosta samaisen parkkipaikan alaosassa. Mielessäni pyörivät Neil Youngin säkeet: I wanna live, I wanna give, it keep´s me searching heart of gold and I´m getting old...
Harjoittelu maastokisaan oli sujunut loistavasti mutta lievä väsyminen kauden päättyessä haittasi suorituskykyä ja etenkin sen esiinsaamista. Asun maalla ja harjoittelen raskaassa maastossa mielelläni, mutta eittämättä nyt 48-vuotiaana tuntuu, että osa jalkojen elastisuudesta on kadonnut jonnekin tunturien tuuleen. Vielä kun viimevuosina on tahkottu pitkiä maantieultria suhteellisen tasaisilla reiteillä niin osasin odottaa vaikeuksia kilpailun loppupuolelle.
Ensimmäiselle kierrokselle lähdin turvetta tuuttiin asenteella, eli kaikki tai ei mitään. Vanhakin teuraseläin nuortuu juurakkoisilla poluilla kivien hakatessa varpaita. On mahtava tunne juosta kovaa jyrkkään kiviseen alamäkeen ja olla välillä ilmassa. Suhteellisen mukava määrä nuorempiakin kollipoikia jäi ensimmäisellä kierroksella taakse ja huoltoon 43 kilometrin kohdalle saavuin hyvissä voimissa ja tyytyväisenä.

Juoksureppussa pullo ja geelejä plus pakolliset puhelin, ensiapuvehkeet ja otsalamppu. Kengät Inovin Roclitet. Tähän maastoon on turha lähteä pehmeäpohjaisilla...

Vaarojen Ultra on erittäin hyvin järjestetty tapahtuma. Järjestäjät todella pitävät huolta juoksijoista. Puolenvälin huoltohuoneen lämpimään oli Kirsi tuonut huoltokassin ja kun astuin ovesta sisään henkilökunta kysyi heti mitä tarvitsen. Sillä välin kun kaivoin kuivaa paitaa tuotiin jo lämmintä keittoa ja juotavaa eteen. Nopean huollon jälkeen olin valmis kohtaamaan toisen kerran kauniin syksyisen metsän.

Keitto on syöty - on aika lähteä taipaleelle.

Huollon jälkeen joutui juoksemaan pienen pätkän asvalttia serpentiinimutkan kautta luonnon helmaan.

Väliaika oli 5.40. Juostessani toisen kierroksen ensimmäisiä kivikkoisia alamäkiä totesin etureisieni olevan huolestuttavan jäykät. Etukäteen tiesin, että en pysty juoksemaan ensimmäisen kierroksen kaltaisella askelfrekvenssillä rennosti koko toista kierrosta. Kyse on jalan sovittamisesta alustaan - kivien ja mutaisten juurien väliin.
Varsinkin alamäissä meno alkoi olla melkoista vääntämistä jo pian 55 kilometrin jälkeen. Tässä vaiheessa yritin kaikkeni, jotta pääsisin mahdollisimman pitkälle ennen pimeää. Olen senverran kokenut, että tiedän kuinka haastavaa otsalampulla on rymytä Kolin kaltaisessa maastossa.
Kaksinkertaistin energian sisäänoton, eli otin peräti kolme geeliä tunnissa, koska tiesin joutuvani kävelemään melkoisesti toisesta kierroksesta eli aikaa tuhraantuisi ja tv-uutiset jäisivät nyt väliin tältä illalta.
Kuten järjestäjät sivustollaan useasti mainitsevat maasto on haasteellista. Itse en mitenkään yllättynyt, reitti oli hieno ja juostava. Nimenomaan siis maastojuostava. Käsivarren Lapin kivikoissa ja soissa rypeneenä tekniikka on tuttua. Jyrkät kavuttavat ylämäet mennään vuoristotyylillä kädet polvissa ja loppu niin kovaa juosten kun rahkeet antavat myöden.
Vaatii joinkinverran uskallusta pudottaa silokalliota menemään kun pudotusta on vieressä satoja metrejä. On kosteaa ja sammal irtoaa kengän alla. Osin mätänevät syksyn lehdet muodostavat juurien päälle rusken liukkaan tahnan. Ja mutaa. Juuri sellaista maastoa mihin äiti aina kielsi menemästä mutta onneksi menin jo pienenä !
Harjoittelematon ihminen ei pysty edes kävelemään Vaarojen Ultran nousuja yhtämittaa ylös saati sitten välissä juosten. Myöskin alamäet kivikoineen tuovat omat mausteensa etenemiseen eli tähän osallistuvien on syytä todella harjoitella maastojuoksua ja olla kunnossa.
Hämärä syveni hieman 19.00 jälkeen. Päästyäni pahimmista paikoista lopun tie- ja metsäautotieosuuksille sain vielä jonkinverran ryhtiä juoksuun. Lopussa noustaan ensin laskettelurinteen puoliväliin ja sitten vielä kerran alas tielle. Tässä kivikkoisessa alamäessä tunsin syvää tyytyväisyyttä valitsemaani taktiikkaan.
Olin nimittäin kaatunut ensimmäisellä kierroksella kahdesti. Kerran huolimattomuuttani ja kerran tekniikkavirheen seurauksena, paino oli väärällä jalalla. Nyt väsyneenä onnistuin toisen kierroksen pysymään pystyssä ja ehjänä. Väsyneillä lihaksilla on turha ottaa riskejä kivikossa. Tyytyväisyydellä olin pannut merkille, että alussa taaksejääneet nuoremmat kollipojat olivat minut jo aikaa ohittaneet eli ultraurheilulla ja maastossa juoksemisella on tulevaisuutta. Upeaa että nuoremmilla kiinnostus luontoon ja siellä mahdollisimman kovaa keskittyneenä liikkumiseen saa jalansijaa. Vain näin voi kokea olevansa yhtä ympäristönsä kanssa.
Loppunousu Ukko-Kolille on vajaa neljä kilometriä. Lapin ja Norjan maastot ovat tuoneet allekirjoittaneelle potkua ylämäkeen eli loppu sujui tyydyttävästi puristaen.
Maaliin saavuin 13 tuntia ja 55 minuuttia nauttineena. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Kausi 2012 päättyi hienolla reitillä, hienossa säässä maastossa juosten - yhtä ympäröivän luonnon kanssa ollen.

Loppuviitoitus odottaa.

Takana hieno kausi ja lopetus - 86 kilometriä juoksun juurilla.

LOPUKSI

Ihan oikeasti ! Menkää metsään. Juoksemaan pois asvaltilta. Astukaa kuralätäkköön ja sotkekaa hienot tekniset kamppeenne. Unohtakaa pullovesi ja juokaa järvestä. Rypekää ja sotkekaa itsenne oikein kunnolla. Huohottakaa menemään !
Ja ennenkaikkea kokekaa elävänne oikeasti.

VIIKON 40. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- kotipoluilla 10 km, 1.01. Dramaattinen muutos parempaan. Ilta 5 km kävelyä Kirsin kanssa
Ke- Lepo
To- Lepo / matkalla
Pe- aamu kävelyä Varkauden Kuntorannassa 45 min. Kirsin kanssa plus 4 km verryttelyä 30 min.
La- Vaarojen Ultra 86 km 13 tuntia 55 minuuttia. (45.)
Su- ...
yhteensä juoksua 100 km 15 tuntia 24 minuuttia

KASA IHMISEN OSIA

Vaikka juoksusta onkin nykyisellään tullut elämäntapa minulle hukkaan silti itseni suhteessa juoksuun säännöllisesti ainakin kerran vuodessa. Kadotan kosketuksen. Eksyn suunnasta. Väsyn jatkuvaan fyysisyyteen ja etenkin kilpailemiseen ja kilpailuun valmistautumiseen.
Usein itsensä hukkaaminen syntyy hyvinmenneen kilpailun tai jonkin muun tavoitteen saavuttamisen myötä. Joskus se tulee automaationa kauden päätyttyä kun sallii itselleen kevyempää harjoitusta tai peräti taukoa.
Olen jatkuvasti sitä mieltä, että tämä on yksi juoksemisen salaisuuksista minulle. Se on eräänlainen pelastus rakkaan elämäntavan jatkuvuuden turvaamiseksi. Kadottamalla itseni suhteessa juoksuun estän loppuunpalamisen. Estän yliväsymisen ja ehkäpä estän juoksun totaalisen loppumisen kohdaltani.
Itsensä kadottamisella tarkoitan tilaa, jossa haluaisin juosta suorituskykyisesti mutta en pysty. Eli on motivaatiota. On myös kohtuullista kuntoa sekä terveyttä. On myös aikaa. On siis kaikkea mitä tarvitaan päivästä päivään juoksemiseen mutta juoksu ei suju. Ei kulje. En palaudu. Juoksu tuntuu turhauttavalta ja väkinäiseltä. Voima ei ole kanssani. On siis kasa ihmisen osia, kukin tahollaan käyttökelpoiseksi trimmattuja mutta yhdessä ne eivät suostu toimimaan.
Tällä kertaa hyvinmennyt 24-tunnin juoksu ja etenkin senjälkeinen elämäni kovin mutta antoisin leiri pohjoisessa ovat eräitä syitä itsensä hukkaamiseen. En oikein pysty kuvittelemaan lähiaikoihin mitään vahvempia ja tyydyttävämpiä kokemuksia kuin Nivalan ja pohjoisen leirin aikana kokemani. Yleensä tässä tilanteessa ottaisin etäisyyttä juoksuun ja pitäisin taukoa mutta kauden päätös Kolilla on ensiviikonloppuna. Missään tapauksessa en halua tästä "kilpailusta" tässä kohtaa luopua. Siihen onkin nyt erittäin painavat syyt. Syyt ovat kuitenkin jossakin aivan muualla kuin itse Vaarojen Ultrassa, joka edustaa minulle syksyistä sieniretkeä - joskin erittäin vaativaa sellaista.
Syy on mielessäni syvällä taustalla. Mieleni nimittäin on aloittanut askartelun tulevan Unkarin kuuden päivän haasteen hahmottamisessa. Unelma pitkästä kisasta on täyttymässä ensi keväänä. Ensin vain pitäisi kasata itsensä uudestaan. Kovemmaksi kuin koskaan ennen. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Onneksi on tässä näitä osia kasassa. Kasa ihmisen osia. Ja nämä osat eivät luovuta - eivät koskaan.

VIIKON 39. HARJOITTELU

Ma- "Lepo" ; 11 tunnin leipätyöpäivä. Illalla kävelyä 5 km Kirsin kanssa.
Ti- "Lepo" ; Ap. Hieronta. Ip. rakennustöitä.
Ke - Ap. 8 km tiellä - 53 min. Ip. rakennustöitä
To- "Lepo" ap. Päänsärkyä, (migreeni). Ip. rakennustöitä
Pe-"Lepo" ; Klo 8 - 18 tätiäni muuttamassa, tavaroiden lastausta ja purkua.
La- Ap. 16 km hiljaiset polut - 1.54. Päänsärkyä. Illalla 6 km kävelyä Kirsin kanssa.
Su- Ap. 13 km - 1.22, sisältää kiihdytysvetoja poluilla.

yhteensä 37 km juoksua - 4 tuntia ja 9 minuuttia

Näinhän näihin kisoihin "kevennetään". Juoksun kannalta viikko meni kauniisti sanottuna takapuoleen mutta kuitenkin omaan. Mielenkiinnolla odotan Kolia.

SYYSKUUN KILOMETRIT

juoksua yhteensä 232 kilometriä - 24 tuntia ja 58 minuuttia - 9 lepopäivää

Vuoden huonoin kuukausi määrällisesti mutta vuosikilometrit ovat nyt 2957 km. Vuonna 1996 juoksin vuodessa 3977 km. Siis 33-vuotiaana. Viime vuonna 47-vuotiaana tuli 3817 km. Eli olen oikein tyytyväinen tämänkin vuoden saldoon jo nyt.
Muutenkin määrään tuijotetaan aivan liikaa. Nuorempana olisi syytä tuijottaa vauhtiin ja varsinkin vauhtikestävyyteen. Vanhempana voi sitten filosofoida syväkestävyysajatuksia. 
Eli harjoitusmäärä suhteessa taustaan ja tuleviin tavoitteisiin.

VAAROJEN ULTRAN LIVESEURANTA

VAAROJEN ULTRAN KOTISIVU

LOOSING THE FOCUS

Every year I loose my focus. I get lost with my way of life. I loose target to run.
On these times I´m on shape and my health is good. I have strong motivation and time to run but running does not turn out well. I´m not efficient.
I feel this is only way to survive. Only way avoid burnout. Normally I take some time off but not now. Next weekend I should run in Koli. There is cross-coyntry ultrarun, 86 k. Vaarojen Ultra is the name of the game.
I don´t want to pass it by because my focus is already on next year´s 6-day race. Koli is just mushroom picking but very hard suchlike. And in Hungary I have to be well trained and higly mindsetted. I have to be better than ever. I have to understand more than ever. There is just me and running. And big dream become true, with humble it gaves ton´s of fun.

KODITTOMAT MIELET

Sataa. On kahdeksan astetta lämmintä. Lehdet lentävät pohjoistuulen mukana pitkin pihaa. Päivän lenkki on tehty ja jopa ulkoilmaihmisenkin mielestä on mukava olla sisällä oman kodin lämmössä. Mieli kuitenkin harhailee jossakin tuntemattomilla poluilla.
Aamulehden 22.9. lukijapalstalla  kaupungin yksi apulaispormestareista sekä suunnittelupäällikkö päihde- ja mielenterveyspalveluista vakuuttivat yhteen ääneen kirjoituksessaan että Tampere on sitoutunut pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen. Esille tuotiin tilasto, jonka mukaan vuonna 2008 Tampereella oli 214 pitkäaikaisasunnotonta ja kolmea vuotta myöhemmin 96. Vuodessa asunnon oli siis saanut keskimäärin 39 taivasalla asujaa.
Samalla palstalla oli myös mielipide kaupungin pormestarin ja apulaispormestarien palkankorotuksista. On esitetty 3,5 % jolloin apulaispormestarin palkka kuussa on 6590 euroa ja pormestarin 14828 euroa. Samalla kun kaupunki pyrkii kaikintavoin palveluissaan säästämään.
Ottamatta kumpaakaan kirjoitukseen sen enempää kantaa totean, että usein asunnottomuus on oma valinta. Pitkän ajautumisen tulos. Eittämättä näiden vahvasti denatoroitujen henkilöiden elämä taivasalla on välillä surkeaa mutta myös vapaata yhteiskunnan kahleista. 1920- luvulla isommissa kaupungeissa oli yksinkertaisia heittohommia näille hamppareille ja pimppareille. Kosketus elämään säilyi tuohon aikaan edes jotenkuten varsinkin kun yhteiskunta ei aivan yhtä tehokkaasti pitänyt kädestä kiinni kuin nyt. Tänä päivänä pelastusarmeija, kirkko ja sosiaalipuoli pitää huolen alkeellisimmista tarpeista. Voi siis vaan antaa mennä alamäkeen. Tippa ei tapa ja ämpäriin ei huku ?
Kysyttäessä monikaan näistä syrjäytyneistä ei välttämättä myönnä valinnan veneen alle muutosta olleen vapaaehtoinen. Usein asuntoa tarjottaessa ei säännölliseeen elämään paluu vastuineen houkuta vaan lipsahdetaan takaisin. Kaverit on kivoja ja millään ei ole mitään väliä. Vapaus voittaa ja mieli on vapaa päihteiden kahleista huolimatta ?
Lukiessani  Joe Grantin mainiota Alpine Works-blogia huomioni kiintyi erääseen 16-vuotiaaseen kommentoijaan, joka kertoi juoksevansa viikossa 85 mailia (136 km) ja aikuiseksi tultuaan haluaisi asua autossaan ja juosta vuorilla; hieman Anton Krupickan tyyliin. Eli vapauden kaipuu tässäkin palaa vahvana nuoren ja oman kertomansa mukaan tulevan ultrajuoksijan mielessä.
Esimerkit kertovat kodittomista mielistä. Puliukon ja ultrajuoksijan yhdistää vahva addiktio. Eri asia on toki jos juo tai juoksee itsensä hengiltä. Kumpikin vaatii pitkäjännitteisyyttä ja harjoittelua. Addiktio ei ole tässä jutun juoni vaan vapaa mieli ja millä se saavutetaan. Päihteet ovat keinotekoista kemiaa ja ostettavia. Liikunnan mukanaan tuomat endorfiinit ilmaisia ja väsymyksen kautta tiivistettyjä. Vapaita radikaaleja on molemmissa tapauksissa välillä liikaa ja krapula asian mukainen. Kaipuu lajiin palaa molemmissa tapauksessa suorituksen jälkeen vahvana. Mieli on koditon ja haluaa aina vain lisää.
 Jo vuosia sitten nuorempana taksinkuljettajana hain kyydin "liekkimajasta" eli alkoholistien suojasta. Kolme herraa oli matkalla kaupungin keskustassa sijaitsevaan rautakauppaan ostamaan kaapinsaranoita. Eli oikeasti spriitä. Ajeltiin siinä läpi kaupungin ja pyysin anteeksi ja sanoin että on pakko avata ikkuna kun happi loppuu. Etupenkin kaveri kysäisi että eihän me pahalta haista. Totesin että saattaa olla joltain aamusuihku väliin jäänyt. Herroille syntyi keskenään kiista siitä kuka oli viimeksi käynyt suihkussa. Lopulta toinen takapenkkiläisistä muisteli pari kuukautta sitten käyneensä ja asia ratkesi yhteisymmärryksessä. Kyyti maksettiin ja herrat siirtyivät puistoon lintuja syöttämään ja virvokkeita nauttimaan.
Vaatii rautaista mielenhallintaa valita elämässään erilailla. Onpa kysymyksessä sitten juominen tai juokseminen. Juomisesta ei ole kokemusta mutta romanttinen käsitys päivästä päivään juoksemisesta ja vapaana autossa asumisesta on hieman ruusuinen. Valitseminen toisin vaatii vahvaa filosofiaa ja pääomaa. Sekä henkistä että aineellista pääomaa. Eli työtä - ja paljon. 
Menneellä tilikaudella yrityksessäni tyydyin 4500 euroa vähäisempään tulokseen vuodessa saadakseni juosta enemmän ja turvatakseni työntekijälleni hyvän ansiotason. Omaa palkkaa ei voi korottaa säästöjen keskellä rypevässä taloustilanteessa. Jos oikeasti jotakin haluaa on jostain tingittävä. Sensijaan usein saa sen mistä luopuu. Vastalahjaksi saa vapautta. Ja kodittoman mielen.

VIIKON 38. HARJOITTELU 

Ma- otsalampulla pitkän työpäivän päätteeksi 10 km hiekkatietä ja polkua - 1.01
Ti- hieronta /  lepoa / offroad ajoa (With Can Am you can...)
Ke- poluilla 10 km - 1.01
To- hiekkatiellä 8 km - 54 min.
Pe- työpäivän jälkeen 17 km hiljaisilla poluilla - 1.50
La- 13 km kohisevat polut - 1.24
Su- 13 km hiekkatietä - 1.21

yhteensä 71 km - 7 tuntia ja 9 minuuttia

Tiistaisen hieronnan diagnoosina vakava nelipäisten reisilihasten plus takareisien ylirasitustila. Lihakset vastasivat käsittelyyn hyvin ja perjantaina meno jo hieman maistui. 
Kausi on ollut pitkä ja onneksi loppuu kahden viikon päästä Kolin Vaarojen Ultraan. Hieman olen väsynyt henkisestikin tähän ns. ohjelmalliseen harjoitteluun. Toisinsanoen valmistautumiseen. 
Toisaalta olooni olen kokonaisuutena tyytyväinen ja etenkin ensivuoden uusien haasteiden myötä motivaatiota riittää tulevaisuudessakin.

JOTTA OLISIN TOTTA

Elämme varsin keinotekoisessa maailmassa. Ympärillämme on siis  luonnosta saaduista materiaaleista ihmisen rakentamia esineitä ja tiloja. Elämämme aikana meistä tulee jotakin. Koemme aisteillamme paljon mutta onko kaikki totta. Olemmeko itse sitä mitä esitämme. Toisinsanoen onko meistä tullut totta itsellemme vai luulemmeko vain niin.
Juostessani metsässä tai avotunturissa ympärillä parhaimmillaan ei ole mitään ihmisen luomaa. On vain minä ja juoksu. Tapa liikkua omin voimin eteenpäin. Sateen piiskatessa metsässä kasvojani tai huohottaessani avarassa tunturimaisemassa loputonta jääkautista ylämäkeä kohti huippua koen suunnatonta rauhaa. Jossain kaukana maailma pyörii omassa tahdissaan. Keinotekoinen ja ihmisen luoma jää taakse ja syntyy tilaa. Syntyy valtavan paljon tilaa ja aikaa.
Juostessani eteenpäin syntyneeseen tilaan ja aikaan minulla on tilaisuus tutkia itseäni ja suhdettani ympäröivään. Olenko totta vai teeskentelenkö. Miten minusta on tullut minä. Ovatko vuosien varrella tekemäni usein satunnaiset valinnat oikeita. 
Tuskinpa meistä kehenkään mitään leimaa lyötiin synnyttyämme. En usko että synnyimme miksikään valmiiksi vaan elämä-niminen peli alkoi ja oli pelattava.
Yksilön on suunnattoman vaikeata olla teeskentelemättä. Virta on kuljettanut Sinua ja olet ja teet jotakin mutta oletko totta vai teeskenteletkö. Haluaisit ehkä jotain muuta elämääsi mutta et uskalla. Pukeudut aamulla virkapukuun tai hyppäät oravanpyörään kuten edellisenäkin päivänä mutta et tunne mitään. Et tunne elämän makua paitsi jotenkin oudon opitusti. Olet siis alkanut olla sitä mitä teeskentelet. Et siis oma itsesi ?
Toistamalla juoksuharjoitteita lähes rituaalinomaisesti päivästä päivään olen jatkuvassa mahdollisuudessa kokea olenko totta. Fyysisen kokemisen kautta avautuu henkinen rehellisyyden alttari. Tällä alttarilla ei ole mahdollista teeskennellä vaan on nöyrryttävä. Omat voimat realisoituvat ja syntyy vahva kokemus ympäröivään alkuperäiseen luontoon ja omaan alkuperäiseen olemiseen osana sitä.
Blogiani seuranneista joku joskus kirjoitti, että olen selättänyt vaikean sairauden. Päinvastoin sairaus selätti minut. Täydellisesti. Eikä päästänyt ylös ennenkuin nöyrryin olemaan totta. Ennenkuin tajusin elämän lahjan alkuperäisen muodon. Ei ennenkuin tartuin tilaisuuteen.
Harjoittelen säännöllisesti antaakseni itselleni mahdollisuuden kokea. Kokea ympäröivä maailma alkuperäisenä ilman ihmisen luomaa. Välillä tiettömän ja poluttoman kautta. Luonnon ja vuodenaikojen rytmissä. Hikisenä tuulessa ja tuiskussa. Väsyneenä juurakkoisilla poluilla tai loputtomilla teillä.
Toki elämässäni on paljon keinotekoistakin todellisuutta. Esimerkiksi juuri nyt Sinä luet sitä. Mutta kaikki mitä kirjoitan on rehellistä totuutta. Avointa kertomusta sadoista askelista, hikipisaroista ja väsymyksestä. Kertomusta ajatuksista askelten aikana. Pyrkimyksestä pois turhasta, epäoleellisesta taustakohinasta. Kyse on aitouden jakamisesta.
Juoksun jälkeen olo ei suinkaan aina ole hyvä. Kokemus tuo usein pintaan asioita joista haluaisit päästä irti. Valitettavasti ihmisen elämään kuuluu arjen murheita, pieniä ja suuria asioita, jotka on pakko hoitaa. Vai onko sittenkään. Voisiko arki sittenkin olla toisenlainen. Mitä valitset ?
Juoksun kautta avartuneessa tilassa tulee myös usein selväksi oma rajallisuus. Nykyinen elämänmeno ei anna Sinulle armoa ellet sitä itse ota. Olemalla rohkeasti erilainen ja syventymällä omaan totuuteen jää taatusti kiinni teeskentelystä. Kyse onkin sitten rohkeudesta nöyrtyä ja joksikin muuksi tulemisesta.
Juoksen siis ollakseni totta.

VIIKKO 37.

Ma- Lepo
Ti- tiellä ja polulla 8 km - 49 min.
Ke- haastavat tekniset polut 20 km - 2.29
To- tiellä 6,5 km - 39 min
Pe- Lepo
La- umpimetsää, tietä ja polkua 11,5 km - 1.19
Su- Lepo / pari tuntia kävelyä metsässä kumisaappaissa Kirsin kanssa
yhteensä 46 km - 5 tuntia ja 15 minuuttia

Minun jalkani ! Missä ne ovat ? Olen jumissa. Jalat ovat väsyneet (täysin poikki), eivätkä ne palaudu mistään. Menen tulevalla viikolla hierojalle jos vaikka auttaisi.
Tässä ei ole mitään mystistä. Erittäin kurinalainen kahden viikon prässi pohjoisessa ja matkustus plus työkiireet päälle ja morjes. 
Kunto kestää kyllä kevyemmänkin jakson ennen Vaarojen Ultraa mutta suorituskykyä olisi saatava hieman ylöspäin. Etenkin kun tavoitteena on kunniakkaasti rymytä teknisessä vaaramaisemassa kauden päätteeksi. Kunniakkaalla tässä tarkoitan metsänautintaa pystypäin ilman kilpailullisia tavotteita.
Kyllä tämä tästä. Periksiantamattomuus...

PALAUTTAVAA ?

Ei kulje muillakaan aina...

Aavasaksa palauttaa ?

Viikko 36.

Ma- Lepo / kävelyä tunti Aavasaksalla
Ti- 8 km - 55 min. Aavasaksanvaaralla alas ja ylös.
Ke- 8 km - 48 min. Kotona tiellä
To- Lepo
Pe- 21 km - 2.15. Villa Gårdsbacka Helsinki - Malmin lentoaseman hiekkaa ja takaisin.
La- ap. kävelyä tunti. ip.8 km - 50 min. Imatra, Vuoksen rantaa.
Su- 10 km - 1.01. Lappeenranta, Rauha, hiekkatietä ja polkua.

yhteensä 55 km - 5 tuntia 49 minuuttia

Erittäin kevyt viikko. Tarkoituksena oli palautella kahden kovan harjoitusviikon jälkeen sekä keho että jalat. Tässä en onnistunut. Keho palautui, jalat eivät. Pää ei muuten tarvinnut palautusta, päinvastoin.
Sensijaan miltei kolmenviikon jatkuva reissaaminen vaatii veronsa. Kulkuri palasi kotiin ja tietenkin työasiat kaatuivat kerralla niskaan. Yksityisyrittäjyyden ihanuus suorastaan räjähti arkeen. Tapaamisia, sopimuksentekoa neuvotteluineen, paperitöitä ja aikatauluja. Erittäin mukavaa.
Yrityksiä muutenkin tänäpäivänä huudetaan apuun jatkuvasti pelastamaan milloin mitäkin. Pääosin ollaan rahanpuutteessa. Tyhjästä kuitenkin on paha nyhjäistä.
Ja eurokin kaatuu. Ja euroopan unioni hajoaa. Ja on lamakin. Mikä lama ? Se on asennekysymys. Minäkin olen kaatunut lenkillä tänä vuonna jo kolme kertaa. Täytyy vaan yrittää. Ja pysyä pystyssä. Lenkilläkin.

ONNITTELUT !!!

Kolme Kivestä Onnittelee 24-tunnin MM-joukkuetta ja etenkin Jari Tomppoa, joka rikkoi ensimmäisenä suomalaisena 250 km rajan 24-tunnin juoksussa !!!

tulokset

juttua kisasta

urheiluliiton sivuilla

AJATUKSIA HAAVEIDEN TAKAA

Juoksu elämäntapana on parhaimmillaan vuorovaikutusta ympäröivän luonnon kanssa. Väsynyt olen vain kilpailuun valmistautumiseen. Jatkuvaan pyrkimykseen kehittyä fyysisesti. Jatkuvaan pyrkimykseen olla entistä parempi. Jatkuvaan rajojen etsintään.

VIIKKO 35.

Ma- iltapäivä 12 km - 1.24, Pello pururataa ja Nivanpään hiihtolatupohjaa plus käynti koskilla.
Ti- ilta 10 km - 1.00, Kilpisjärvi asvalttia rajalle ja paluu Saanan sivusta tunturia.
Ke- ap. 2 tuntia kävelyä tunturissa ja tiellä Kirsin kanssa. Ilta juoksua 10 km - 1.10, kuten eilen.
To- ip. 15 km - 2.12 Lavkarittet, Norja. Kirsi pyörällä mukana.
Pe- ap. 2 tuntia kävelyä Lullaelvan luontopolulla Kirsin kanssa. Ilta 24 km - 2.36, Lavkarittetin loppuosalla Lullan laaksossa kohti Skibotnia ja takaisin.
La- ap. 4,5 tuntia vaellusta Didnojoen laaksossa Kirsin kanssa. ilta juoksua 8 km, Kilpisjärvi asvalttia ja paluu Saanan sivusta retkeilykeskukselle.
Su- ap. Leppoista kävelyä tunti Kirsin kanssa. Ip. 15 km - 1.40, Kilpisjärvi, asvalttia ja pururataa.

Yhteensä 94 km - juoksua 11 tuntia ja 6 minuuttia, muuta ei lasketa.

Välillä on onneksi aikaa tärkeimmälle. Poissa on harjoitusohjelman vaatimukset. Poissa on kilpajuoksu ajan kanssa.

Vain läheisin ymmärtää millä rasituksella harjoituksissa mennään. Rikkautta on jakaa kokemusta. Kuvassa Kirsi valmistautuu Lavkarittetin kuuden kilometrin ylämäkeen. Aamulla satoi, ylhäällä 700 metrissä tuuli. Kahvi maistui silti kesken harjoituksen.

Haaveita olen toteuttanut. Kaksi on vielä jäljellä. Näistä ensimmäinen on edessä ensi vuonna. Juoksua kuusi päivää - tauotta ? Kuusi päivää aikaa juosta. On paljon työtä edessä.

Elämässä on paljon pieniä kauniita asioita, vaatii taitoa nähdä ne. Vaatii taitoa pysähtyä. Tai uskallusta pysähtyä. Pitää pystyä tuntemaan rajansa. Jokainen harjoitus kehittää, jos mieli on mukana. Tämä ei onnistu lähellekään aina. Onneksi.

Joskus tämä loppuu. Silloin lähden vaeltamaan tuntureille. Istun ja katson veden virtausta ja muistelen menneitä kilometrejä. Ystäväni sanoi: "Ehkä on olemassa henkilökohtaisten kilometrien raja." Joskus se täyttyy. Tai sitten ei.

Joskus harjoittelu on vastavirtaa portaisiin. Joskus päinvastoin. Pilkahduksilla tulevasta jaksaa läpi sumeimmankin väsymyksen. Palkintopallin, ennätysten ja unelmien euforian jälkeen jää rakkaus lajiin. Lenkille voisi lähteä ilman tavoitteita. Nauttimaan.

...

ELOKUUN HARJOITTELU

yhteensä 456 km - 57 tuntia 21 minuuttia - 6 Lepopäivää

POSITIIVISIA ASKELIA POHJOISESSA

Tunturi on täynnä elämää. Sitä ei moni helpolla autiudesta löydä. Syy on silloin aina etsijässä. On mentävä nöyrästi luontoa kunnioittaen. Tunturi on ja pysyy. Pieni ihminen sensijaan haihtuu olemattomiin lyhyessä ajassa. Tuota aikaa pakoon ei pääse edes juoksemalla.
Tunturi on paikoin täynnä elämän jälkiä. Ihminen on käynyt. Paimentanut tai pyydystänyt. Kunnioittanut ja kuunnellut, ennen - kauan aikaa sitten. Toisin on tänä päivänä. Muovia, metallia ja muuta roskaa. Varsinkin kelkkareittien lähellä autiotuvat täynnä kaljapurkkeja. Poronhoitajatkin tuntuvat ajavan mönkijällä aina vain leveämmin uutta uraa vanhan viereen. Mutta löytyy vielä koskematontakin, rauhaa - kunhan menee tarpeeksi kauas.
Itse olen vuosikausia retkeillyt varsinkin Käsivarren suur- ja välituntureilla. Viime aikoina olen käyttänyt tunturia ultrajuoksun harjoitusmaastona. Vaatinut siltä haastetta. Ja haastetta olen totisesti saanut. On tuuli riepotellut ja sade kastellut. Ylämäkeä ja alamäkeä. Suota ja kivikkoa. Hikeä, tuskaa ja kyyneliä. Mutta aurinkokin on paistanut. On ollut helppoakin välillä. Kaikesta olen kiitollinen, päivääkään en vaihtaisi pois.
Vastineeksi olen mennyt nöyränä. Kuunnellen. Luvan luonnolta kysyen. Kesken raastavimpien lenkkien pysähtynyt keräämään roskia. Valitettavasti myös tyhjiä energiageelejä mutta myös rautalankaa.  Keskellä ei mitään kerran äkillisen polarisaatiomuutoksen kokeneena ja jälkeenpäin maassa istuen rautalankaa nilkkojeni ympäriltä kiskoen luulen tietäväni miltä tunturista tuntuu.
Luonto ei ole automaatti. Se ei kestä loputtomiin ottamista. Välillä pitäisi jotain sille antaakin. Rauhaa. Ystävyyttä. Rinnakkaiseloa.
Jos siis menet tunturiin, mene avoimena. Ota vastaan mitä sillä on tarjottavana. Jos ei mitään niin mene uudestaan. Älä anna periksi. Kunnioita ja kuuntele. Näin pääset pidemmälle, syvemmälle - positiivisiin askeliin. Ne syntyvät vain harjoittelemalla.

LEIRIVIIKKO 34.

Ma - keskipäivä, välitunturien hiljainen havina. Käväisy Sarvisoivin harteilla. 26 km - 3.31. Täytyy pidätellä, viikossa ehtii kyllä. Tuli palaa sisällä harjoitteluun...

Sarvisoivi, pienipiirteinen ja huonosti tunnettu.

655 metriä merenpinnasta lakimaan rauhassa.

Ti - Juuri ennen Norjan rajaa Kilpisjärvellä lähtee pieni kiemurainen tie Kallajärven rantamaille muuttuen kiviseksi mönkijäuraksi Jehkas-tuntureiden taakse. Kierros päättyi 960 metrisen Korkea Jehkaksen harteilta alasjuoksuksi. Prioriteettina pysyä pystyssä. Upea päivä 25 km - 3.48, perusjuoksua.

Hiki tulee ilman perkeleitäkin.

Melkein ylhäällä.

Ke - aamulla Siilasvuoman suunnasta Saanatunturin taakse ja takaisin. 13 km - 1.35, hyvin herää. Aina vaan. Vielä vaan.
       ilta Mallan luonnonpuiston kivisillä ja osin teknisillä poluilla 12 km - 1.52, väsynyt. Palelee.

Raivoavaa tuulta piilossa geelillä Mallan sodanaikaisessa kk-korsussa.

Iltalenkin tyynnyttävää rauhaa.

To - Norja Heligskogen, Lavkarittetin osa. Iltapäivän ratoksi raastoa. Ensin 10 km ylämäkeen, sitten 8 km alamäkeen ja samat toisinpäin takaisin. Yhteensä 37 km - 4.23. Käsittämättömän hieno tunnelma. Vauhtia ?

Kuva kertonee kaiken torstaista.

Pe - Norja, Heligskogen, Lavkarittettiä pidemmälle. Kevyesti 30 km - 3.54. Yllättävän helppoa. Menee sittenkin vielä väsyneenä.

1319-1385-1410 metriä merenpinnasta...

Norjalainen ja Suomalainen vesivoima kohtaavat : Troms Kraftin pato Ruksesvaggin juurella ja Koskinen.

La- Iltapäivällä, Kilpisjärvi Saanan järvenpuoleisen polun kautta vanhojen tunturisusien kunniaksi Tsahkaljärven taitse Kalottireitille rajan pintaan ja Saarijärven tuvalle, takaisin etelämpää. Varovaisesti, 29 km - 4.49. En anna periksi. Alakuloinen tuuli ulvoo. Kivikkoa, polutonta avotunturia soineen ja varpuineen. Hitaasti palaa hiljainen mies saunaan. Tunturi on puhunut, minä juossut.

Askelta on joskus sovitettava. Vauhti putoaa. Matka etenee.

Su - Keskipäivällä, retkeilykeskukselta ensin asvalttia Siilasvuoman pehmeille poluille, takaisin Saanan takaa. Sumua ja vesisadetta. 16 km - 1.56, perusjuoksua.

Yhteensä 188 km -   25 tuntia ja 47 minuuttia

Leirille lähtiessäni olin arvioinut juoksevani noin 20 km päivässä. Olin siinä uskossa, että 24-tunnin juoksu painaisi vielä. Lähdin kuitenkin avoimin mielin. Päivästä päivään ilman pakkoa ja ahnehtimista.
Torstain vaiheilla laskin ensimmäisen kerran kilometrit yhteen ja arvioin olotilaani suhteessa tehtyyn. Olin hämmästynyt. Positiivisesti yllättynyt. Usko omiin tekemisiin vahvistuu ja vuosien työn palkka alkaa rutiinissa näkyä.
Tästä on hyvä jatkaa, tämä oli vain yksi yksittäinen viikko. Paljon on tehtävää edessä...

"Kuusi sataa kilometriä kuudessa päivässä näyttää paperilla hyvältä mutta lähdetäänpä vetämään."

- Seppo Leinonen, Ultrajuoksija.

TAUSTAA

Leiri toteutettiin matkailuautossa asuen. Työkaveri naljaili että olen tullut vanhaksi ja mukavuudenhaluiseksi. Totuus on toinen. Tervetuloa mukaan Lavkarittetin 10 kilometrin ylämäkeen. Keskustellaan siinä. Jos ei riitä niin palatessa sitten siinä 8 kilometrin mäessä.
Harjoituspaikan voi valita suhteellisen vapaasti. Matkailuautossa pääsee harjoituksen jälkeen heti lämpimään suihkuun. Jääkaappiin on mahdollista valita ruokaa oman maun mukaan. Mukaan mahtuu tarvittavat vaatteet ja muut tavarat helposti. Illalla voi katsella lämpimässä telkkaria tai kuunnella musiikkia kirjaa lukien. Jopa 3-G yhteyttäkin on paikkapaikoin, joten ajassakin pysyy hermolla - jos on tarvetta.
Keho kaipaa (vanhemmitenkin...) huoltoa. Mielellään heti harjoituksen lopuksi. Palautusjuomat ja vitamiinit ovat tarpeen rasituksen noustessa pilviin. Autoon voi ottaa myös laatikollisen nuotiopuita ja paistella iltamakkarat hiljentyen. Yksi olut saunan jälkeen silloin tällöin rentouttaa mutta se onkin sitten siinä. Tarkoitus on harjoitella, turistit ovat erikseen. Asenne kohdalleen!
Lenkeillä käytin kenkinä sekä normaaleja että trail-pegasuksia, inovin roclitejä ja asicsin trabuccoja. Trail-pegasus on mukava juosta myös hiekkateillä jotka yleensä muuttuvat Yliperällä kivikoksi jossain vaiheessa. Kengässä on maastojuoksuominaisuuksia enemmän kuin välttävästi mutta mikään täysverinen maastokenkä, kuten roclite, se ei ole.
Pidemmillä matkoilla juoksurepussa oli kartta ja kompassi, kevyet ensiapuvälineet, kolme geeliä, patukka ja juomapullo. Joskus myös lisäpaita, hanskat ja beanie ( pipo). Ja tietenkin autonavaimet ja puhelin (ei signaalia lähellekään aina).
Käytössä oli tuttu Forerunner 310 XT. Nyt mukana oli myös Veholta liikelahjana saatu Atech-korkeusmittari/kompassi/lämpömittari. Sen korkeuden näyttämä kartasta tarkistettuna on vain suuntaa antava. Nimittäin Kotkassa kun Kirsin kanssa ajelimme merenrantatietä niin tuo mittari näytti -12 metriä merenpinnasta ! Aika hyvin ajettu Kirsiltä matkailuautolla ja vielä ilman laitesukellusvälineitä. Yhtään kalaa emme nähneet... Eli Vehon (Tampere) tulisikin kiinnittää huomiota liikelahjojensa laatuun, kuten myös muihinkin palveluihinsa ja etenkin niiden hintoihin.
Sää oli puolipilvisen aurinkoinen, päivälämpötilat kymmenen kahtapuolta alkuviikon lämpimämpiä lukuunottamatta. Sunnuntaina satoi ja sumu peitti tunturien huiput. Myös rakeita tuli. (niin saatanasti...) Pimeähän pohjoisessa tulee vasta yhdentoista maissa illalla tähän aikaan vuodesta, aamulla seitsemältä on jo valoisaa. Tuuli on kilometrin korkeudessa ainainen seuralainen. Myös henkisesti raskas. Harjoittelu kannattaa lopettaa siinä vaiheessa kun tuuli puhaltaa korvasta sisään ja toisesta ulos. Minulle ei näin vielä ole käynyt mutta olen kuullut, että se on mahdollista.
Korkeuseroa ja näinollen haastetta löytyy, myös juostavaa ei pelkästään kädet reisillä kavuttavaa mäkeä siis. Kivikko ja varvikko, soinen "järgga" ja pehmeä tasainen tunturinummi vuorottelevat askeleen alla. Ympärillä avara tyhjyys.
Loppuun vielä vauhdeista. Mitä väliä niillä on ? Joku kysyy kuitenkin - on kiinnostunut. Eli; parhaimmillaan Norjan alamäissä mittari kävi 4.30/km, vastaavasti ylämäkeen 6.50/km vaatii jo potkua. Kivikoissa meni pahimmillaan 11.00/km. Ylläolevien harjoitusten kestoaikaan sisältyy hieman valokuvausta ja muuta huolto- tms. pyllistelyä. Nyrkkisääntönä voisi pidemmistä lenkeistä vähentää 20-15 min. merkitsemästäni kokonaisajasta niin saisi keskiarvoa. Pääasia on, että matka etenee ja treeni puree eri osa-alueisiin kehittävästi. Sitäpaitsi jatkuva kellonkyttääminen aiheuttaa kierosilmäisyyttä. Syntyy niinsanottu munankeittäjän katse, jossa toinen silmä katsoo kelloon ja toinen munaan.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä. Viimeistään vuonna 2015 syksyllä voisin järjestää kiinnostuneille leirin  Kilpisjärven ympäristössä. Tämä tietysti edellyttää tiettyä määrää mukaan sitoutuvia juoksijoita. Vastineeksi saakin sitten ulkoilla riittävästi. Ja pääsee mukaan - positiivisiin askeliin.