VIIKON 41. HARJOITTELU - LIITOA ! WEEK 41. - I´M FLYING !

Ma - 15 km - 1,28  rentoa vauhtia tiellä ja poluilla
Ti - 30 km - 3,14  Jyrälänvuoren kierros, polkuja ja ylämäkeä ylämäen perään...tahtoharjoitus.
Ke - 8 km - 0,53  kevyttä palauttavaa tiellä
To - 17 km - 2,01  polkuja raskaassa maastossa, umpimetsää
Pe - 8 km - 0,48  kevyttä tiellä
La - 13 km - 1,16  osittain erittäin kovaa hyökäten hiljaisilla poluilla
Su - 32 km - 4,02  Jyrälänvuori + hiljaiset polut. Hannu Kallio videokuvaamassa maastopyörällä mukana.
yht. 123 km - 13 tuntia 42 min.

Liitoa. Yhdellä sanalla kuvattuna. Mahtava viikko. Kevyitä ajatuksia ja juoksun keveyttä. Eli vähän raskaamman jakson jälkeen mieli ja keho ovat yhtä mieltä - nyt juostaan. On kuusi viikkoa Bisletin 24-tunnin kilpailuun aikaa ja vauhti nousee huolestuttavasti pitkillä lenkeillä. Euforia syvenee.  Ei ihan vielä olisi aika.
Sunnuntain 32 km lenkin todelliset matkavauhdit keikkuivat 5.50 - 6.30 min/km vaikka reitti on raatelevan mäkinen ja polkuja on 18 km kokonaismatkasta. Kokonaisaikaa videokuvauksen takia kului hieman yli neljä tuntia mainiossa seurassa happirikkaassa syyssäässä. Video ilmestyy joskus myöhemmin blogiin, ajan ja ajatusten kanssa.
Lämpötilat laskevat ja illat pimenevät. Ulos voi silti mennä lenkille  ja lisäksi jokaiselle maailmassa on lukemattomia kirjoja. Jokaisella on toivottavasti joku jota pitää kädestä kiinni kynttilänvalossa eli pimeys on voitettavissa - voimia siihen teille kaikille yhdessä!

WEEK 41. Summary - FLYING !

You can see my trains above. Flying in one word. Great week after couple of hard and  blue weeks. My mindset was light and fresh - it is time to run now. I´m a bit worried because pace is a little too high espesially in longer runs. Can´t slow down! My next race, Bislet indoor 24-hour run is six weeks ahead and it is not yet the time! Discipline and patience ahoi!
On sunday 32 k run there were Hannu Kallio with me. He was biking and doing video. Video cames later on this blog.
Temperatures are going down and it is getting dark in evenings earlier. Despite this you can go out to run and after this there are many books waiting. I hope you all got somebody near you to love and share those warm feelings beside candlelight - you can together survive. Let the force be with you!

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA OSA 2. - ROHKEUTTA !

Ultrajuoksussa ja kirjoittamisessa on paljon samaa. Edessä on aina tuntematon tie, mittaamaton määrä kilometrejä tai tyhjää tilaa täytettäväksi ajatuksilla. Rohkeutta vaaditaan molemmissa.
Viimeaikoina juoksuharjoittelustani on puuttunut pala. Puuttuvan palan löytämiseen meni melkein kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa ei mennyt hukkaan vaan osoitti omalta kohdaltani henkisen valppauden herpaantumista. Olin luullut, että jotakin puuttuu.
Joskus kauan sitten tein itselleni harjoitusohjelmia etukäteen. Käytössä olivat hyväksikoetut traditionaaliset valmennusmenetelmät, joissa viikon eri päiville sommiteltiin kovaa ja palauttavaa juoksua tietyssä suhteessa pyrkien tiettyyn kokonaisrasitukseen. Tämä toi tulosta tiettyyn rajaan asti mutta ihmisen keho ei toimi aina samalla tavalla. Ennalta ei voi tietää mikä puree minäkin päivänä.
Olen vuosien varrella oppinut tuntemaan kehoni kohtuullisen hyvin, joten miksi en luottaisi omiin tuntemuksiini? Lähtiessäni tavoittelemaan Bisletin marraskuiseen kisaan hyvää tulosta  ajattelin hieman nostaa harjoitusvauhteja, koska 24-tunnin juoksu on nopeatempoisempi kuin mennyt Kaustisen 48-tunnin kisa. Viimeisen kolmen viikon aikana olen juossut omaa tuntemustani vastaan useita kertoja eli liian lujaa vääränä päivänä. Juoksemisen vapaus on kärsinyt. En saa sitä mistä luovun. Eli tietyin osin luopumalla harjoituksissa vauhdista voin sen saada ultrakilpailussa käyttööni. Toisinsanoen intohimo juoksuun kärsii vapauden menettämisen myötä. Syntyy pakko juosta tietyllä tavalla.
Vauhtia tarvitaan, myös harjoituksissa. Mutta juoksijalla täytyy olla vapaus valita koska. Jos Sinusta tuntuu tänään, että Sinun on mentävä ulos ja juostava kuin hullu niin tee se. Jos Sinua väsyttää niin juokse hiljempaa ja kuuntele itseäsi. Mutta se ahneus...
Ahneus. Kilpailullisuus. Hyvän tuloksen - ennätyksen - tavoittelu. Tätäkö ultrajuoksu on minulle? Ei todellakaan! Ultrajuoksusta on tullut elämäntapa. Olen onnellinen juostessani, siis juoksen. Juoksen kokeakseni ympärillä olevan luonnon ja itseni.
Tavoittelen kyllä onnistuneita kilpailuja. Hyvää tunnelmaa. Muiden ultraajien tapaamista. Mitataan myös matka ja aika. Myös suhteessa muihin. Onnistuminen on myös joskus ennätystulos. Palkinto nöyryydestä. Vapaiden askelien summa. Ja totisesti ei pakko! Vaan henkinen vapaus!
Puutuva palaa siis ei ole. Sensijaan ylimääräinen oli - ei ole enää. Tai on sitten taas kun valppaus pettää...eli kun ahneus ja liika tavoitteellisuus saavat liian suuren osan.
Aina ei ole helppoa tuoda julki ajatuksiaan. Julkituodut ajatukset ovat aina oman intuition kautta valittuja, muille valmiita esitettäviksi.  On täysin mahdoton tietää kiinnostuuko niistä joku, eli on vain luotettava omaan hulluutensa. On turha väittää ettei pysty kirjoittamaan. Se on puhdasta pelkoa jos rivejä ei synny.  Toisaalta jos teksti käsittelee kirjoittajaa itseään on odotettava kypsää aikaa julkaisuun. Omalta kohdaltani odotus on päättynyt. Toisaalta aina on vapaus kuten juoksussakin. Fakta ja fiktio saattavat sekoittua. Totuus sensijaan on aina esillä.

ISÄ

Poika kävelee mäentöyräälle mustaan hirsimökkiin. Vilkaisee ohimennessään auringonpolttamalla hirrellä lepäilevää suruvaippaa, joka miltei kätkeytyy mustaan alustaan.

Hymynkare nousee pojan kasvoille, kun hän muistaa äitinsä keltaiset kumihanskat kädessä lahosuojaamassa mökkiä. Äiti unohti sekoittaa välillä ja niin seinistä tuli aina vain vaaleammat mitä pidemmälle urakka edistyi. Riitahan siitäkin tuli. Tosin isääkin olisi pitänyt syyttää, kun nuukana osti jotakin halpaa litkua tarjouksesta ja vielä ohensi sitä liikaa. Yhtäkaikki mökki vedettiin tummalla moneen kertaan ja sillä hyvä paitsi papan mielestä; sanoi ruumisarkuksi...

Sisällä on viileää ja sotkuisessa keittiössä poika lataa kahvinkeittimen ja istahtaa tuvan puolelle pirttipöydän ääreen. Pöytä on isän tekemä. Isä teki sen ja penkit ollessaan vankilassa rattijuoppoudesta. Naapurit ihastelivat isän ahkeruutta - että siinä postimieskurssien ohessa ehti vielä puutöitäkin tekemään. "Postimieskurssseilla Hämeenlinnassa", oli mumppa sanonut ja pappa pureskeli tekohampaitaan eikä sanonut mitään.

Jossain surisee kärpänen. Mietteliäänä poika katselee järvelle. Siellä soutaa Tauno, maalaistalon vääräsäärinen isäntä. Köpötteli aamulla kertomaan, että kaupungista oli soitettu. Isä olikin joutunut töihin. Sairastapaus kuulemma. Nyt he saisivat olla papan kanssa kahden yli viikonlopun. Onneksi poika oli käynyt kevytmoottoripyörällä kaupassa ja kalaakin oli tullut.

Jotain kummaa silti oli ollut papan katseessa, kun uutinen tuotiin. Olivat Taunon kanssa puhelleet hiljaa kahdestaan kuistilla. Pappa oli jälkeenpäin kiroillut ja puhunut itsekseen. Poika oli erottanut sanat : "saatanan juoppo" ja "taas pyhinä".

Katkeruutta mielessään poika leikkaa leipää ja kuulee papan ähkivän kumiteräsaappaita pois kuistilla.

-Kai me lopetellaan näin aattona ja pannaan juhannussauna lämpiään.

Pappa kaataa kahvia ja kiskaisee perunalimpun päälle tuuman voita.

-Miten vaan...

He juovat ääneti kahvia, pappa lisää neljännen sokeripalan kahviinsa ja katsoo poikaa silmiin

-Se isäs sitte joutu töihin...

-Nii kai.

-Olis voinu täälläkin olla kun sulle lupas.

-Nii se lupas...

Pappa nousee ja pyyhkiää suunsa nenäliinaan.

-Paan sen pesän palaan. Päästään munia pattaalle viemään.

-Tuun vettä kantaan.

-Älä turhaan murehdi, kyllä se tästä sutviutuu...

Ovi sulkeutuu ja poika jää tupaan yksin. Siivottuaan pöydän hän istahtaa raskaasti penkille. Katsoo hetken tyhjälle järvelle ja nojaa sitten päänsä käsiinsä. Kyynel tipahtaa pöydällä olevalle aamulehdelle. Hetken päästä toinenkin.

Huoneessa on savua. Pöydällä ryppyisen lehden vieressä päivän mittaan kertyneet tumpit täyttävät ison tuhkakupin ääriään myöten. Tyhjiä ja täysiä kaljapulloja, makkarapaketti ja lattialla koskenkorvapullo kyljellään. Haisee tunkkaiselta, hieltä ja pesemättömiltä vaatteilta.

Pariskunta makaa sängyssä alastomana, sikahumalassa yritetty yhdyntä päättyi molempien sammumiseen. Naisen käsi on vieläkin puristuneena kurttuisen kalun ympärille. Pöhöttyneet kasvot irvistävät rumasti.

Lattialta vessan oven edestä kuuluu kuplivaa kuorsausta. Salaa äidiltään tänne kuhmuiseen kerrostalokaksioon livahtanut viinanhimoinen aikamiespoika on  rentoutunut raskaan työviikon päätteeksi. Lattialla on oksennusta.

Ainoastaan pöydän ääressä oleva mies on hereillä. Väsyneillä kasvoilla on vielä häivähdys elämässä kiinni pysymistä. Vahvat kädet puristavat kaljapulloa kouristuksenomaisesti. Katse on nauliutunut ikkunasta ulos jonnekin kauas.

Että tulikin taas luvattua. Samea ajatus ja silmissä kuva pojasta ja punaisesta kevytmoottoripyörästä. Mustasta mökistä ja yksikätisestä ankarasta isästä. Viiltävä omantunnon tuska taittaa miehen kahtia. Vapisevin käsin hän kohottaa pullon ja kurkkuun soljuva ruskea neste huuhtelee muistikuvat pois hetkeksi. Mutta niin kovin lyhyeksi hetkeksi.

-Perkeleen..., mumisee partasuu sängyllä unissaan. Nainen vieressä kääntyy selälleen ja käsi irtoaa veltosta kalusta. Lattialla aikamiespoika örisee kuolaten ja kaataa vieressään olevan pullon matolle.

Pöydän ääressä mies havahtuu ja oikaisee lihaksikkaan vartalonsa. Mitä elämää ja elämän pelkoa. Onko millään enää väliä. Epäonnistunut avioliitto. Epäonnistunut ura urheilussa. Ei pitkäjänteisyyttä. Ei missään. Täällä on hyvä. Täällä voi olla oma surkea itsensä. Ei tarvitse saada mitään aikaiseksi, ei pystyä mihinkään.

Silmänurkka on kostea hänen avatessaan uuden pullon. Pian tajunta sammuu ja hän retkahtaa pöytää vasten, pullo kaatuu ja neste alkaa imeytyä aamulehteen.
Mies vapisee sammuneena pöydän ääressä. Että tulikin luvattua. Ulkona alaraholan rannassa kokko syttyy leimahtaen. On yötön yö.

Unessa hämärän rajamailla hahmo kohottaa  kätensä ja solkipäinen vyö sivaltaa selkään. Etupihalla liinapäinen nainen puristaa kaidetta ja värisee. Puuliiterin takaa kuuluu huutoa.  Jokainen isku osuu läjähtäen. Nainen laskee kymmenen iskua, huuto lakkaa. Mies kävelee ryhdikkäästi kohti portaita ja pujottelee näppärästi yhdellä kädellä vyön paikalleen. Solki on vahvaa metallia ja siitä heijastuu jotain punaista.

-No nii, paas kahvia...
Nainen puhkeaa itkuun.
-Pitikö niin monta...
-Hiljaa!  Oppiihan oleen... sanoin että ny kahvia.
Nainen kääntyy pieneen Ristimäen torppaan. Siirtää hellalla pannua ja katsoo miestään, joka istuu pöydän äärelle ja siirtää kuppia sivuun. Nojaa kädentyngällä pöytään ja katsoo ikkunasta radan suuntaan. Naulakossa on harmaa armeijan asu. Takaseinällä lukitussa kaapissa odottaa palvelusrevolveri.
-Juon kahvit ja oikasen, jaksaa sitte taas yön valvoa varikkoa.
Nainen kaataa kahvia. Hiljaisuus painaa kattoa alemmaksi.
-Annas yks tabletti, tynkää särkee niin saatanasti.
Mies könyää petiin ja kääntyy naama seinää vasten harmaan viltin alle.  Nainen istuu hiljaa kahvia juoden ja katselee miestään. Levoton painajaisuni alkaa miltei välittömästi. Mies vaikertaa. Unessa rintamalinjat sortuvat. Sirpaleita. Peräännytään jatkuvasti. Juostaan pakoon kuolleiden yli saappaat veressä.
Nainen siirtyy  miehensä viereen makaamaan ja tarttuu käteen hiljaa. Mies rauhoittuu  ja kello seinällä raksuttaa aikaa, joka on lakannut olemasta.
Juna kolisee ohi. Ääni häipyy vähitellen horisonttiin. Puuliiterin takaa kuuluu hiljaista nyyhkytystä.

Pasi Koskinen,   Kolme kivestä

VIIKON 40. HARJOITTELU - KEVYTTÄ NIKKAROINTIA ?

Ma - Lepo - kengät Reino-tohvelit
Ti - 6 km - 0,39 - pimeässä otsalampulla, kengät Nike Air Zoom Vomero
Ke - 18 km - 1,52 - kiviset ja kohisevat polut, kengät Nike Pegasus
To - 19 km - 2,02 - Julkujärven ulkoilureitillä vanhoja polkuja sivuten, kengät Nike Lunarglide 2
Pe - 14 km - 1,35 - hiljaiset polut ja aivan poikki, kengät Nike Vomero
La - 11 km - 1,15 - polkuja Työläjärvenkankaalla, osa otsalampulla, kengät Asics Trabucco
Su - 6 km - 0,38 - tiellä otsalampulla pimeässä, kengät Nike Lunarglide 2
yht. 74 km - 8 tuntia ja 1 minuutti

Kevyt viikko alkoi väsymyksen spiraalilla ja päättyi  kevyeen euforiaan. Täytyy myöntää, että en oikein pidä tällaisesta kevyestä viikosta - mieli olisi halunnut juosta paljon enemmän mutta sen aika on sitten Bisletin kilpailun jälkeen. Nyt ei ole oikea aika mennä täysin jumiin.
Muuten viikko sisälsi onneksi vain vähän palkkatyötä - onneksi enemmän kotinikkarointia ja kauniita hetkiä kuulaassa viikonlopun kylmenevässä syksyssä.

Ultrajuoksija smurffaa ulkorakennuksen vintillä, kengät juoksusta  poistetut Nike Pegasukset. Puukko on vyöllä hiirihyökkäyksen varalta kuin myös naamari kasvoilla. Tilan korkeus korkeimmillaan 130 senttimetriä... Kuvasi Kirsi.

Ensimmäinen pakkasaamu. Kuvan taiteli Kirsi.

Ps.  Mitä rautakauppias sanoi myymälävarkaalle?    -    Älä ota pulttia...

SYYSKUUN HARJOITTELU JA VIIKON 39. HARJOITTELU

Again there is some english after this...

 
Syyskuu 478 km - 56 tuntia 11 minuuttia - 2 Lepopäivää

Kaikkien aikojen kuukausi !        

Syyskuu oli kaikkien aikojen kuukausi juoksumäärän sekä juoksun mukanaan tuomien positiivisten kokemusten suhteen.
Kuukauden alku oli palauttavaa nautiskelua hyvin menneen Kaustisen 48-tunnin ultran jälkimainingeissa. Tätä seurasi erittäin onnistunut harjoitusleiri Kilpisjärvellä upeissa maisemissa. Leirillä  vahvan henkisen latautumisen aikana  kilometrit karttuivat kuin itsestään.
Kuukausi sisälsi myös kohtaamisia.Hannu Kallio  ja Onni Vähäaho  juoksivat molemmat hetken rinnallani ja jälleen ultraurheilun yhdistävä voima oli kanssamme. Kilpisjärvellä kohtasin myös useita  Rangifer Tarandus Taranduksia. Koska emme löytäneet yhteistä kieltä poistuimme aina tahoillemme - kovaa juosten. Sääli ettei syntynyt keskusteluja.
Kuukausi näytti myös ultrajuoksun toista puolta. Viikko 39. oli edestakaista väsymyksen vuoristorataa. On aivan selvä, että kun elimistöstä aletaan repiä tavoitteellista harjoittelua jo kolmanteen kilpailuun samana vuonna niin henkinen ja fyysinen kantti on koetuksella. Vain lähimmät ihmiseni ymmärtävät millä rasitustasolla aina välillä mennään - onneksi ymmärtävät.
Joku voi kysyä : onko pakko ? Missään tapauksessa ei ole pakko ! Omassa tapauksessani 20 vuoden työ tuo nyt hedelmää. Tässä lajissa kauneus (kunto) ja erityisesti sen pitäminen tietyllä tasolla on katoavaista eli en näe mitään syytä olla harjoittelematta - kovaakin.
Painotan kuitenkin edelleen, että ultrajuoksu on minulle jo elämäntapa. Se tuo positiivista draivia arkeen ja antaa mahdollisuuden kokea maailmaa aivan uudesta näkökulmasta. Tähän näkökulmaan eivät sotkeudu kiire, epärehellisyys eikä mammonahakuinen näyttämisen pakko. On vain juoksu ja ystävät. Sekä mittaamaton matka tutkimattomia teitä ja polkuja. On sisäinen tyyneys ja ihmeellinen rauha. On jotain mitä et voi ostaa valmiina vaan se on saavutettava itse. Kilpaileminen on pieni murto-osa tästä. Oikeastaan kilpailut ovat tilaisuus tavata muita ultraajia ja tietenkin tilaisuus mitata filosofian kestävyyttä suhteessa muihin.
Ihminen on sellainen millaisen jäljen itsestään jättää - myös muihin luontokappaleisiin. Henkinen valppaus kannattaa aina ja kaikkialla.

Viikon 39. harjoittelu

Ma - 19 km- 2.11 - myöhään illalla otsalampulla osin kivisillä poluilla
Ti- 15 km- 1.47 - palauttavaa rypemistä väsyneenä
Ke- 30 km- 3.16 - lenkistä polkuja 10 km, loput hiekkaa ja asvalttia
To- 7 km- 0.58 - aivan poikki, maantielenkki
Pe- 16 km- 1.50 - poluilla
La- 21 km - 2.14- maantietä pääosin, sahaavaa väsymystä ja pilkahduksia
Su- 12 km-  1.18- helppoa - ihmeellinen rauha hiljaisilla poluilla
yht. 120 km - 13 tuntia 34 minuuttia

September summary and week 39. summary

September was highest for ever! I mean number of kilometers was hihgest ever and mental experience was something incredible.
There were interesting meetings too. With   Hannu Kallio  ja  Onni Vähäaho both were running beside me for a while and there were ultrarunning force with us - friendship I mean. I also meet some reindeers in Kilpisjärvi but they were not intrested in my point of view ...
There were also other side of running. On week 39. I was feeling sometimes low and sometimes high. It is the way it goes because it is third time in this year when i turned pace up to target-oriented running. Aim to race I mean.
I like to train on sand roads mixed trails. It means happy feet to me. Asphalt is hard to handle but we have to sometimes run it because some race routes are on it. Because I`m living between bushes I can easily barefoot on grass or on sand road sometimes. I usually do it twice a week after longer runs. And also in wintertime with double woolsocks!
Ultrarunning is way of life to me nowadays so racing is just small part of it. I believe that mental force is from one`s experiences during one`s life. We should pick up the right values and tools to make our one time life worth of living. Mammon and dishonesty are not in it - I think. There is just running and friends. You should calm down with peace. And respect nature as other people too.
As former cancer patient I say to you: It is never too late to began a new life ! Mental vigilance is the main thing. Every day.

Rauha tulee sisältäsi. Peace is coming inside you.

HENKISTÄ VALPPAUTTA ? OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA OSA 1.

Niin ultrajuoksuun kuin elämään yleensäkin tarjoaa internet monenlaista luettavaa. Osa näistä teksteistä on jonkin foorumin alaisuudessa keskusteluketjuina tai sitten muuten vain luettavissa eri sivuilta. Löytämisen ilo tai vaikeus vaihtelee, riippuu mitä etsii ja miksi.
Paitsi hyvää proosaa ja osittaisia avautumisia ohjeiden ohessa, on luettavissa myös niitä kuuluisia rivienvälejä. Noista väleistä kuultaa ihmisten jatkuva uuden tiedon etsintä ja kaipuu ainaiseen parantamiseen aina ja kaikessa.
Etenkin henkisten valmiuksien ja oman mielen hyvinvointiin tuntuu monella olevan jopa hämmästyttävän suuria kehitystarpeita. Kukapa ei haluaisi voida paremmin tai päästä "pidemmälle" sielunsa syövereihin? Tulla siis sinuiksi itsensä kanssa. Olla henkisesti valmis milloin mitäkin varten. Kehittyä henkisesti?
Tämä teksti käsittelee rivienvälejä - tarjoten myös niitä. Osittain ultrajuoksun näkökulmasta mutta myös elämää varten.
Oletetaanpa että yksilö alkaa tutustua itseensä ja mielensä syvyyksiin oikein toden teolla. Tähänastisessa elämässään hän on ollut kohtuullisen tyytyväinen elämänsä arvoihin, ihmisiin ja tehtäviin. Kokiessaan esimerkiksi ultrajuoksun kautta vahvoja tunnetiloja, aivan uudenlaisia ratkaisumalleja vaikeisiin tilanteisiin sekä ehkä poikkeuksellisen arvomaailman omaavien yksilöiden seuraa, alkaakin hän arvottaa asioita uudella tavalla.
Yhtäkkiä hän huomaakin eläneensä täysin väärien ihmisten seurassa. Esimerkiksi mammonakeskeisten arvojen vartijana täysin turhaa elämäntyötä tehden. Vailla syvempää sisältöä elämässään. Hän on tässä tilanteessa vaikeiden valintojen äärellä. Tyytyäkö vanhaan turvalliseen vai uuteen kiehtovaan ja kenties elämän mullistavaan?
Jos hän on riittävän rohkea, tekee hän tarvittavat muutokset elämänsä osa-alueisiin ja alkaa uuden laadukkaan ja henkistä sisältöä pursuavan taipaleen. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Vai luuletko eläväsi ikuisesti?
Aina rohkeus ei riitä. Syntyy parisuhdekriisejä, yleistä sekakäyttöä ja pahimmassa tapauksessa psykiatrian sairaskertomuksia.
Tarkoitan tällä, että jokainen on vastuussa lukemistaan rivienväleistä. Terapia ja valmiiksi pureskellut mallit ns."uuden elämän" aloittamiseen eivät välttämättä tee voittajia. Ultrasuorituksissa jatkuvalla mielen syvyyksiin matkustamisella on siis myös vaaransa. Varsinkin silloin, jos sinne päästään muiden keinoilla - ei siis omilla.
Henkistä valppautta siis tarvitaan. Jokainen omaa elämän mukanaan tuomaa särmää. On sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Välillä on tullut turpaan ja välillä paistanut pelkkä aurinko yötä päivää. Jo  koetusta voisi löytää aineksia uuden omaksumiseen.
Hyvän ystäväni Rainen kanssa on usein pohdittu pitkillä lenkeillä tätä rosoisuuden tuomaa hyvää puolta. Elämä tarttuu siis paremmin kun sitä on elänyt täysillä vaikka välillä on naarmuuntunutkin. Jokainen löytäköön siis oman polkunsa henkiseen valmiuteensa. Tarvitaan vain valppautta. Joka päivä.
Valppauden ylläpito vaatii kompetenssia rehelliseen itsetutkiskeluun. Kompetenssi vaatii rohkeutta. Molemmat on säilytettävä loppuun asti - niin juoksussa kuin kirjoitettaessakin. Usko omaan tekemiseen on alku. Avoin mieli hyvä jatko.
Aikanaan tuntematon mieshenkilö juoksi ohitseni Forssan maratonilla 28 kilometrin kohdalla ja huusi : "Ota käsijarru pois päältä !" Minulla ei silloin kulkenut. Oli vaikeaa.
Ehkä hän sai tästä huudosta jotain? Kun sitten juoksin hänen ohitseen 38 kilometrin kohdalla ja katsoin häntä syvälle silmiin ja sanoin hiljaa : " No niin.",  en saanut tästä tokaisusta mitään...Kuitenkin kompetenssi on säilytettävä maaliin asti. Rehellisyydellä pärjännee ulkokultaisuutta paremmin.
Mutta kuten aiemmin totesin - loppuun asti ja omilla kyvyillä. Omaan asiaan uskoen. Jos on hyvä olla. Siellä syvimmissäkin ajatuksissa. Rehellisesti.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI, OSA YKSI.

PAPPA

Yksikätinen mies ja poika kaivavat multaa käsirattaisiin. On juhannusaatto 1980 ja aurinko raatelee ahertajia täydellä voimallaan.

He eivät ole isä ja poika. Poika tosin toivoisi, että olisivat. Papan kanssa asiat sujuvat. Tässä on hyvä olla, ei tarvitse turhaan miettiä. Täällä ei turhaan puhuta, täällä tehdään töitä.

Syksyllä alkaa lukio. Viimeinen kesä ennen aikuisuutta. Musta nurkka sydämessään poika lapioi ja kärrää multaa. Yksinäisinä iltoina, kun uni on jo vienyt vaarin mennessään, hän sitä miettii.

Asiaa, joka yhä enemmän vaivaa mieltä.

Tulevaisuus. Maaginen sana. Vaatimuksen ikeenä aivoissa: jotain suuntaa elämälle, johonkin pitäisi päästä. Jotain saavuttaa, ehkä enemmän kuin muut, jokatapauksessa erilailla ja paremmin.

Vanhempien ero oli kova paikka. Pojasta tuntui, että hänet oli petetty. Isän peitelty alkoholismi ja äidin pyrkimys uralla eteenpäin eivät sopineet yhteen.

Kaksi erilaista ihmistä vaatehuoneen lattialla. Isän kädet äidin kurkulla. Pieni poika juoksemassa alas rappusia isovanhempien luo.

-Nyt se tappaa äidin!

-Älä höpsi, mennääs kattoon ny.

Mumpan tohvelit läpsyvät portaikossa. Pappa nostaa yhdellä kädellä aikuisen poikansa lattialta lähes ilmaan ja raahaa makuuhuoneeseen. Ovi sulkeutuu. Huutaminen loppuu. Mennään alakertaan. Hetken päästä pappa tulee alas ja istahtaa tyynesti pöydän äärelle. Mumppa nojaa hellaan ja tasaannuttaa astmaista hengitystään. Kuuluu vain kaappikellon raksutus.

-Paas kahvetta, onko meille vielä pannukaakkua? kysyy pappa ja silittää pienen pojan päätä.

Myöhemmin virastossa sosiaalitantta kysyi halusiko poika jäädä isän luo.

-Perkeleen itikat! Läimäys; punainen tahra sekoittuu valuvaan hikeen. Työ jatkuu.

He ovat kaivaneet näin jo kolme tuntia. Tyhjentäen vanhoista käsirattaista mullan läheiselle rantatöyräälle, johon puutarhaa laajennetaan.

Maa on kovaa, kivistä ja juurien läpitunkemaa. Kuokka, kirves, rautakanki ja lapio. Vanha mies on kaivanut jo neljä tuntia, koska heräsi lintujen aamulauluun aikaisemmin kuin poika. Sodassa menetetty käsi ei paljon vanhusta haittaa, tai ei hän sitä ainakaan paljon näytä. Välillä hän lurauttaa hävyttömän laulunpätkän ja linnutkin vaikenevat kuuntelemaan Levanterin laulua aloittaakseen pian taas uuden konsertin.

Täällä ei paljon puhuta. Täällä tehdään työtä. Järvi kimmeltää ja itikat inisevät. Yksinäinen naarassorsa sukeltaa rannassa syötävää. Olisiko se menettänyt poikueensa, vai muutenko vaan erakko.

Vanhus istahtaa kannonnokkaan ja pyyhkiää hikeä likaisella nenäliinalla. Ainainen ruskea lippalakki lepää polvien päällä. Poika huokaa ja katsoo pappaansa muistaen, että vielä viimekesänä se saatana kaivoi yhdellä kädellä enemmän kuin hän kahdella.

-Paasen kahvetta tulemaan.

-Hetikö?

-Nii, eikä liian vahvaa sitte.

Poika huokaisee ja pyyhkiää vanhoilla työrukkasilla niskaansa, johon jää musta raita. Hän heittää rukkaset kivelle ja lähtee kohti mäentöyräällä olevaa mustaa hirsimökkiä.

Vanhus istuu ja kääntelee kättään. Hauis on valtava, koura ja sormet työstä levenneet.

-Saatana ku rupeaa käsi nihkaantumaan.

-Mitäs rehkit niin helvetisti. Kyllä minä teen.

-Odotas vähä...
Poika pysähtyy ja katsoo - pappa niistää nenäliinaan.
-Nii sitä kahvetta?

Vanhus istuu kannolla polvi toisen päällä ja heiluttaa kädentynkää. Raudanluja käsi nostaa lippalakkia ja iso peukalonkynsi raapii kaljua.

-Kuules poika. Kuule muista et ikinä luovuta poika perkele. Periks voit joskus antaa mutta et luovuta. Et ikinä, nii. Paa nyt sitä kahvetta tulemaan taikka tässä kuollaan nälkään kumpikin.

Ja kesä loisti kauneimmillaan.

Pasi Koskinen,  Kolme kivestä

VIIKON 38. HARJOITTELU

Ma - ap. 15 km- 2 tuntia 32 min. - ilta 5 km - 36 min. Norjassa, ks. edellinen blogiteksti.
Ti - 10 km- 57 min. Kilpisjärvellä, ks. edellinen blogiteksti.
Ke - 12 km- 1 tunti 17 min. Onnin kanssa Nivalassa, ks. edellinen blogiteksti.
To - 18 km- 1 tunti 59 min. Kotona kohisevilla poluilla matkustamisen uuvuttamana kevyesti.
Pe - 30 km- 2 tuntia 54 min. Ks. teksti alla.
La - 10 km- 1 tunti 5 min. Kevyt palauttava lenkki.
Su - Lepo -
yht. 100 km- 11 tuntia 20 min.

Palattuani Kilpisjärven harjoitusleiriltä olo oli torstaina kuten kulkurilla ainakin, joka on nukkunut kovalla tienpientareella. Eli matkustaminen on edelleen maailman raskainta puuhaa!
Perjantaina mitoitin hieman tämänhetkistä vauhdinkestoani ja yritin juosta ns. jalat altani pitkällä lenkillä - tässä kuitenkaan onnistumatta... Tuleva Bisletin 24-tunnin kisa on hieman nopeatempoisempi kuin 48-tuntia eli vauhtia tarvittaisiin. Olen tänä vuonna kuitenkin juossut jo kaksi ultrakilpailua eli vauhdintarpeesta huolimatta rauhallisia pohjakilometrejä tarvitaan edelleen - ja paljon.
Sunnuntaina olin jo lähtemässä lenkille, kun tulin tarkastelleeksi harjoituspäiväkirjaani hieman tarkemmin. Yllättäen huomasin, että tässä kuussa olen pitänyt vain yhden lepopäivän! Kuten olen todennut aiemminkin aina välillä harjoittelussa saa käyttää hieman järkeäkin eli sunnuntaina jätin tossut rauhaan hyvällä mielellä.
Harjoittelu jatkuu tästä nousujohteisena eteenpäin ja tuleva pimeä vuodenaika tuo haastetta mukanaan. Se kuuluisa mielikin pitäisi saada henkisesti valppaaksi - ei valmiiksi. Tähän sanapariin tulen palaamaan myöhemmin hieman tarkemmin.

After My training camp in Kilpisjärvi I feel like tramp who has slept beside of hard road. So Traveling is one of the hardest hobby in the world!
On friday I put pace up and test my ability of running bit faster because of my next competition. I have finished two ultras already in this year and consistenly construction running is still my main focus admitting that I need more speed in 24-hour run than 48-hour run.
On sunday I noticed I only have  one off-day in this month so I take another with pleasure. You can sometimes use your brains admitting that you are training hard.
Dark fall is coming with rains and dusks. I still keep going and increase my training. I should be mentally focused all time - not finished.

JÄTTILÄISTEN SYLISSÄ OSA 2.

Öljyväri kankaalle vuodelta 1966.  Saana.   Seija Kellosalmi (Koskinen) 1943 - 2011

End of this story there is  some english too.


Edellinen blogiotsikko, kuten tämäkin, perustuu vanhalle tarinalle siitä, että Yliperän tunturit ovat paikoilleen jäykistyneitä jättiläisiä. Saana urhea nuorukainen ja Malla viehkeä neito. Jätän teille tarinan esiinkaivamisen ilon.
Itse en viikon vaihtuessa vielä jäykistynyt vaan harjoitusleiri jatkui.

Ma- aamupäivä 15 km - 2 tuntia 32 min. Kengät Asics Trabucco. Tämän juoksin erittäin kauniissa mutta kivisessä Didnu-joen laaksossa Norjan puolella. Polku alkaa vesivoimalaitokselta hieman ennen Heligskogenia.

Joskus kello kannattaa sammuttaa ja katsella tilannetta.

Kyllä - tästä voi juosta ! You have to rock it over!

Ma- ilta 5 km 36 min. Kengät Nike Vomero plus. Kevyttä verryttelyä pururadalla ja Kilpisjärven kylällä.

Ti - aamupäivä vauhdinvaihteluharjoitus tiellä ja pururadalla yht. 10 km  kokonaiskesto 57 min. Vauhdit 4.40 - 5.35 / km. Kengät Nike Pegasus


EPILOGI


Varsinainen harjoitusleiri päättyi tähän. Kaikenkaikkiaan onnistunut viikko pohjoisessa, joka toivottavasti palvelee harjoitusta tulevaisuudessa - aika näyttää. Levollinen olo jäi sekä henkisesti että fyysisesti - jättiläisten sylistä.

Leirin majoituspaikkana toimi Porotila Tornensis  Kuvassa vihreän "autoni" taustalla olevasta mökistä on uimaankin lyhyt matka! Mökki sijaitsee Kilpisjärven kylässä rauhallisessa ympäristössä ja lisäksi tilalta voi ostaa poronlihaa ja saatavana on muitakin elämyksiä Lapin taikoja hamuaville.

ULTRAYSTÄVYYTTÄ


Kotimatkalla poikkesin sovitusti lenkillä Nivalassa. Paikallinen ultrapersoona Onni Vähäaho oli kutsunut minut oikomaan koipiani kesken puuduttavan ajomatkan Käsivarresta Hämeeseen.
Onni, kuten vaimonsakin, painii työkseen julkisen terveydenhoidon raskaassa ja aliarvostetussa sarjassa. Tästä huolimatta tai tämän ansiosta miehellä riittää perheen ohella virtaa ultrajuoksuun ja nyt tänä syksynä myös oman kuntoilutapahtuman järjestämiseen.
ONNIN KIERROS on koko perheen liikuntatapahtuma, jossa kuitenkin aikaa ylittää itsensä on runsaasti - 24 tuntia.
Onnin filosofian ultrajuoksuun voisi kiteyttää miehen omiin sanoihin : " olisi mukavaa olla sellaisessa kunnossa, jotta voisi tehdä matkaa minne vain - juosten."  Onni on ultrataipaleensa alussa ja tutustuttuani mieheen nyt lähemmin en epäile yhtään etteikö matka tulevaisuudessa taittuisi - kunhan mies vain ulkoilee riittävästi. Henkinen kantti ja lämminhenkisyys eivät miehestä ihan heti lopu. Kokemuksen myötä myös numerolappu alkanee sopia miehen paitaan entistä paremmin. Onnin blogisivut  http://www.nivala66.com/  käsittelevät juoksun ohella  mm. NHL-kiekkoa.

Onnin kierrokselle lahjoitin kiertopalkinnon NUORELLE SISUKKAALLE. Tämä tarkoittaa alle 18-vuotiasta nuorta, joka tapahtumassa osoittaa sisukkuutta. Reitin voi kiertää helposti pyörätuolilla tai sauvoilla, potkukelkasta puhumattakaan. Erityinen sisukkuus ei tässä yhteydessä siis välttämättä tarkoita parasta tulosta. Onni päättää palkinnon saajan aina vuodeksi. Laattaan kaiverretaan nuoren nimi ja toivottavasti tapahtuma saa jatkoa  niin perinne jatkuu.

Palkintoa lahjoittaessani käytin uuden seurani, ENDURANCEN , edustusasua viestittäen näin seuran pyrkimyksiä edesauttaa ultrajuoksukulttuurin leviämistä ja myös nuorison tietoisuuteen.

Kiertopalinnon lahjoitus  ONNIN KIERROKSEEN, taustalla kisapaikkana toimiva Tuiskulan urheilutalo.

 So the training camp ends. On monday I was running in Norge. River Didnu and it´s valley are beatiful but rocky as you see pictures above. Camp was very satisfying especially mentally but also for legs.
On my way home I was invited to run with Onni Vähäaho.
This ultrabeginner with warm heart  has his own happening, called ONNIN KIERROS. You can run or just move 24-hours and there is some happenings for kids too. You can look at links above.
I also donate prize for young goer who shows  special guts in race.
Firstly there is one picture of my mothers painting. She did it 1966. Painting introduces you  one great scenery in Kilpisjärvi, mountain Saana.

Cottagerenting and other stuff in Kilpisjärvi : POROTILA TORNENSIS