VIIDES PÄIVÄ

Takana 292,82 km
Ukko juoksi 49,35 km tänään
Juoksuun 6,02 tuntia
Koko päivä huoltoineen ja jutusteluineen 9,00 tuntia

Päivän vierasesine ojassa : valkoinen c-kasetti (ei ehtinyt kuuntelemaan)
Päivän lintu : metso; kestää auton mutta lähtee juoksijan tullessa läheltä nousukiitoon

Päivän biisi oli Blowin in the Wind / B. Dylan

Joskus sitä unohtaa. Minä unohdin aamulla päivävoiteen kasvoista ja huulirasvan. Toisaalta kuka hitto siitä välittää minkänäköisenä täällä juosta nulkkaa. Tai hilkuttelee kuten toimittaja sanoi.
Tuo hilkuttelu on uusi termi. Käpyjen potkinta tutumpi.
Jokatapauksessa partakin on ajamatta. Tukanjuuret tunkee naamasta esiin.
Tässä lajissa kompetenssi ei tule ulkonäöstä eikä esiintymisestä. Vanhassa otsikossa lukee että : "Oikea urheilu näyttää rankalta." Minä en tiedä miltä tämä näyttää. Kirsi sanoi että jalka nousee. Sekin on jo jotain.
Lähdin yhdeksältä aurinkoon ja vastatuuleen. Sitten aurinko meni pilveen. Tunnin päästä tuli kylmä ja ylämäessä jostain lantiokorin pohjalta viilsi vasempaan etureiteen. Sahalaitaa silmissä.
Ei kun autoon ja villahousua niskaan. Jumaliste kuvitelkaa samat vaatteet missä talvella juoksen kolmenkympin pakkasessa. Täysin veden ja tuulenpitävä hupputakki. Kuumaa mehua ja voileipää. Magnesiumia. Ja takaisin.
Polkimet työasentoon. Missään muualla ei matka etene kuin tiellä. Juosten. Askel kerrallaan. Ja ihan itse. Terveisiä Petterille Lappeenrantaan.
Ja sitten alkoi lumisade. Muuttui vedeksi. Ja raivoisa vastatuuli. Meni kulttuuriksi.
Tauot lyhemmiksi. Lämmintä ruokaa. Sanalla sanoen kaikkea sitä mitä elämässäkin tarvitaan. Itsestä ja toisista huolenpitoa.
Juostessa ei siis särkylääkkeitä. Illalla voin hätätilassa ottaa pari disperiniä jos kolottaa mutta harvoin. Ibu- ja ketoprofeiini käy pumpulle. Panadolia ehkä mutta sitten ollaan maitojunassa.
Jopa paikallisten mielestä on ajankohtaan nähden kylmä. Päivällä oli alle kolme astetta. Kevät tai kesä on kaksi viikkoa myöhässä täällä.
Ultrajuoksussa joskus joku naurettava asia alkaa ottamaan päähän. Unkarissakin kun kierretään kilometrin kierrosta kuusi päivää niin jos käki kukkuu kolme päivää putkeen voi murhanhimo herätä. 
Minulla on helpompaa täällä koska maisema vaihtuu. Mutta se Soadengilli. Mikä pirun soodapilli. Soadengilliin niin ja niin monta kilometriä ?
Minä järjestän tämän kuntoon. Menee pari päivää.
Soadengilli on Sodankylä Saameksi kylteissä...
Toista oli 1920. Pomokairan ja Koitelaisen kairan väliin tehtiin hevosella ja lapiolla tietä. Kuorma-auto tuli hieman jälkeenpäin Vuotsoon. 20 kilometrin välein oli kievari. Kievarinpitäjillä oli hevosvelvoite. Yksi kyyti päivässä seuraavaan kievariin ja toinen takaisin. Eli jos kyyti oli lähtenyt meni aina päivä.
Valtio huutokauppasi oikeudet pitää kievaria. Kievarit oli yhdistetty puhelinlinjalla toisiinsa. Puhelimet soivat kaikissa yhtäaikaa. Oli vain yksi johto. Erottelu tapahtui soitoilla. Johonkin kaksi pitkää ja toiseen kaksi lyhyttä ja niin edelleen. Näin tiedettiin missä piti vastata. Ja tietenkin salakuunneltiin koska oli vain yksi linja.
Tie meni tuolloin lopulta Norjan Liinahamariin asti kunnes Venäjä sotki asiat.
Eli omin jaloin oli mentävä ennenkin. Osa meistä on unohtanut juurensa ja alkanut kuvitella että ollaan palmun alta tai New Yorkista kotoisin. Niinpä. Suomi on pitkä maa.
Illaksi vesisade loppui ja ilma lämpeni kahdeksaan asteeseen. Päivä päättyi suunnitellusti kellon - ei kilometrien mukaan. Mitä järkeä on vetää rinta kaarella äkkiä pois. Tämä ei ole kilpailu. Onhan päivä vielä huomennakin.

Päivän kuvista näette olosuhteet aamusta iltaan. Klikkaamalla isonevat.

kumpi venyy...

juoksija on ohittanut varoittavan esimerkin...

päivä täyttyi,onpa kaunista

NELJÄS PÄIVÄ

Matkaa takana 243,47 km
Neljäs päivä 58,34 km
Koskinen juoksi 6,55 tuntia
Huoltoineen ja haastatteluineen koko päivä 10,15 tuntia

Päivän parasta : Isäni Paavon tapaaminen reitin varrella
Päivän vierasesine ojassa : lusikka (otettiin talteen)
Päivän lintu : västäräkki matkailuauton katolla aamulla
Päivän toinen lintu : kuukkeli tuli Kirsiä tervehtimään
                                 (fiksu otus tietää kenellä on ruokakaapin avaimet)

ei mp3 tänäänkään mutta Johnny Cash / Boy Named Sue
                                               Tina Turner / Rock n Roll Widow

Aluksi :
Esitän joka ilta itselleni saman kysymyksen. Kuinka ihmeessä jaksan huomenna ? Näin on ollut alusta asti. Tämä kertoo teille että en pidä jaksamista itsestäänselvyytenä. Tämä kertoo teille myös että yritän pysyä ajan tasalla itseni kanssa.

Lähdin aamulla 8.15 taipaleelle 28 kilometriä ennen Ivaloa Simmettijärveltä. Tasaista menoa.
Sitten laskettelin alamäkeä Ukonjärven päähän. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja järven kohta väistyvä jää hohti hopeisena. Sulissa arkoja telkkiä. Hiljainen tie, tyyntynyt tuuli.
Nostin katsettani ja yhtäkkiä alamäen lopussa voima oli kanssani. Juuri näiden ohikiitävien hetkien takia sitä laittaa itsensä likoon. Koin tuossa alamäessä häkellyttävän kokonaisvaltaisen tunteen juoksun helppoudesta. Koin hetken ilmassa, yksin askelten kanssa.
Tunne oli samanlainen kuin Unkarin kisassa yöllä myrskyssä Wolfgang Schwerkin kanssa juostessani.
Yleensä ihmiset eivät kestä voimattomuuttaan mutta voin vakuuttaa että kokemani voima on huomattavasti vaikeampi kestää. Tunne on pakahduttava. Nyt se tuli täysin yllättäen. Kyyneleet silmissä pistin kävelyksi hetkeksi. Lähes henkeä haukkoen taitoin kilometrin valtavassa tunnekuohussa. 
En tiedä mistä tämä tulee mutta sen hallitseminen on mahdotonta. Juoksupäivän kokoinaisuuden hallinnan kannalta on hankalaa jos heti aamusta joutuu kamppailemaan mielensä kanssa.
Tullessani huoltoautolle sanoin Kirsille että nyt ei tule juttua. Hän varmasti näki naamastani että tiehen tarttuminen on alkanut.
Olo tasaantui ja matka jatkui kohti Ivaloa. Seuraavaksi Kirsi soitti melkein heti kun olin lähtenyt tauolta: ... isäsi tulee tervehtimään ...
Emme ole olleet isän kanssa läheisiä viime vuosina. Kumpikin meistä tietää että se on suurta tuhlausta. Olemme eläneet omaa elämäämme menneisyyden haavojen varjossa.
Vaati isä Paavolta valtavasti tulla tervehtimään minua. Hän saa siitä täyden arvostukseni.
Ivalossa Inarilaisen toimittaja otti meistä ikimuistettavan kuvan yhdessä. Lehti ilmestyy ensi keskiviikkona ja se luvattiin lähettää minullekin. 
Juoksu yhdistää myös rikkinäisiä perhesiteitä ja antaa mahdollisuuden molemmille meistä unohtaa menneet. Isä on jo ikämies ja valitettavasti minun tehtäväkseni jää menneiden murehtiminen sitten joskus - aivan kuten hänkin niitä on nyt murehtinut.
Tapaamisen, haastattelun ja ruoka-, autontankkaus- plus kaasunostotaukojen jälkeen matka jatkui.
Voitte ehkä kuvitella että ylläolevien tunteiden vuoristoratojen jälkeen oli varsin haastavaa saada matkaa etenemään.
Joen varressa Ivalon jäädessä taakse tuuli yltyi ja kääntyi vastaiseksi. Se ulvoi ikäväänsä ennen lentokentän risteystä olevissa joen rautakaiteissa. Aivan kuin se olisi halunnut puhaltaa minut takaisin pohjoiseen.
Aloin kärsiä vatsakrampeista. Normaali noin reilun puolentunnin tai noin viiden kilometrin huoltotauko pudotettiin alle neljään kilometriin. Kirsi teki valtavan työn saadakseen minut omalta osaltaan sellaiseen henkiseen kuntoon että matka jatkuisi vaatimusteni mukaisesti.
Juoksen siis juomavyö uumallani. Vyössä on aina geeli ja vaihtelevasti kolmesta kahteen nestepulloa. Vaihdan kahta vyötä jatkuvasti.
Tykkään olla tiellä rauhassa ilman että joku tunkee tuttipulloa ja peräpuikkoa saataville jatkuvasti. Osaan itse pyytää molempia jos on tarvis. Raja kulkee tässä. 
Kirsi vahtii että olen muistanut juoda ja pitää huolen syömisistä. Syön kahden tai kolmen tunnin välein kiinteää tavallista ravintoa juostessani. Urheilujuoma ja geelit ovat vain lisänä. Juon enemmän vettä ja tuoremehuja. Ja tietenkin kahvia ja pullaa.
Matkaa jatkettiin kakistellen. Olo helpottui kaikin puolin ja tunnetila muuttui iloksi. Olin jälleen saanut kokea ainutlaatuisia hetkiä tämän matkan aikana.
Saariselälle pääsystä tuli periaatekysymys. Fyysisesti tämä sujui mukavasti.
Saariselälle Ivalosta liikkuneet tietävät että Kaunispään kierrossa tulee ylämäkeä riittämiin. Ylhäällä tunturissa oli jäätävä viima, joka vei loputkin elastisuudet jaloista.
Kiivetessäni mäkeä museotien kohdalla katselin kuinka Kirsi suoritti 3500 kilon painoisella matkailuautolla täydellisesti hallitun väistöliikkeen. Poro. Sensijaan Kirsin perässä roikkuneelle kuorma-autoilijalle lähetän terveisiä että turvaväli olisi kiva.
Juuri näistä syistä Elovainion Autohuollon ammattilaiset tarkistavat matkailuautomme jarrut kokonaisuudessaan aina välillä. Pelkkää öljynvaihtoa saa satasella mutta tulee halvemmaksi ostaa poro lihakaupasta ja huollattaa auto ammattilaisilla kunnolla.
Oma merkityksensä on myös renkailla. Usein näiden muoviautojen alla näkee sileitä ja olkakulmistaan kuluneita renkaita muka säästösyistä. Kirsi on korvaamaton - renkaat ja kalusto ei.
Mutta täällä ollaan. Huomenna lähdemme tuntia myöhemmin liikeelle. Pidämme hieman helpomman päivän. 
Minä en luovuta koskaan mutta annan välillä vähän periksi.

Muutama anekdootti kysyjille:

-Tossuja on kuudet. Päivittäin käytän kahta kolmea paria ja myös erilaisia pohjallisia.

-Tien piennar ei ole tasalevyinen, tasainen ja usein siinä on moskaa. Hiekalla juoksu kuluttaa energiaa enemmän ja saa aikaan sivuttaisliikettä ja rasittaa ohjaavia lihaksia. Juoksen yleensä päivässä vain kilometrin hiekalla päivän päätteeksi jos se on mahdollista. Juoksen myös molemmilla puolilla tietä ja joskus kaistallakin mikäli se on mahdollista ilman itsemurhaa. Kylien kävelytiet tuovat kallistuskulmaan vaihtelua.

-Kunto voi toki tässä matkan aikana nousta mutta suorituskyky laskee ennenpitkää kulutuksen myötä. Itse olen kunnonnousuun aika skeptinen...kunhan edes säilyisi. Henkinen kunto sitävastoin kohoaa niin että aukiloa pakottaa. (osittain vitsi)

Kannustusta täältä NUTS KARHUNKIERROKSELLE lähteville.
Ainakin Keminmaan nouseva nuori voima Marko Mattila on hirmuisessa kunnossa ja tietenkin Jyrki Leskelä. Jyrki on aina hyvässä kunnossa. Olen miehen kanssa vääntänyt sekä 48-tunnin että 24-tunnin tahkoa ja voin vakuuttaa että saa vääntää.

Kirjoituksiani matkan varrelta on kehuttu. Yleensä kirjoitan päivän päätteeksi syötyäni mutta nyt meni myöhempään kun nukuin välillä. 
Palautumisen ehdoilla näitä puserretaan.

Lopuksi :
Sydämellinen kiitos Niskakankaille saunatarjouksesta mutta viimeinen viisi kilometriä olisi ollut liikaa. Palataan myöhemmin asiaan.

KOLMAS PÄIVÄ

Matkaa takana 185,13 km
Kolmas päivä 60,79 km
Juoksuaika 7,07 tuntia
Päivän kokonaisaika huoltoineen 10,40 tuntia

Päivän vierasesine ojassa : valkoinen keila
Päivän lintu : kurki
Vihdoinkin : komea hirvas (urosporo)
Päivän ääliöt : ajokoira plus kaksi sekasaksanpaimenkoiraa

Ei mp3 mutta ELO / 21st Century Man ja Laura Branigan / Self Control

Aluksi : Te olette ihania. On valtavan voimaannuttavaa lukea kommenttejanne. Luen ne aina kaikki vaikka en suoraan kaikkiin millään pysty vastaamaan. Kuten ystäväni lehdistötieteilijä Järvelä sanoi - kirjoittaminen on hieman haastavaa ns. "pää jäässä" juoksupäivän jälkeen...
---
Heräsin yöllä juomaan. Tuli heti tunne että nyt täytyy lähteä juoksemaan. Katsoin kelloa, se oli 00.30. Huokaisin ja nukahdin heti. Oven Kirsi oli laittanut takalukkoon, jotta en karkaisi ? Tai jostain muusta syystä. Täytyy selvittää.
Aaltoja Kirsille ! Hän tekee valtavan työn ja on aina iloinen.
Jos maanantaina elimistö protestoi ja tiistaina jalat niin tänään ei protestoinut mikään.
Nyt on kyse kärsivällisyydestä. Aamusta asti sai painaa jarrua eli kävellä välillä jotta vauhti ei nouse liikaa. Nyt siis ei saa innostua. Legendan mukaan innostuminen ei ole vielä kuntoa. (Lasse Viren)
Olipa hienot maisemat. Sain maantiedon oppitunnin paikalliselta Tuuruharjussa. Lisman kylästä alkava harju on Suomen toiseksi pisin ja ulottuu aina jäämerelle asti. Juostessaan oppii aina uutta.
Uskotteko että kiveksestä voi vetää suonta ? Juoskaa yhtä paljon kuin minä niin voitte saada sen selville - myös naiset.
Minulla on kestofani Jasmin 7 vuotta. Ultrajuoksija Onnin tytär. Onni oli kuvaillut aikomaani matkaa Jasminille ja tyttö oli tuumannut : "Varmasti oksentaa..."
Terveisiä Jasminille. Aamulla oli lähellä. Joku sanoo että ylirasitusta mutta kyse on lähinnä energiatasapainosta. Keho joutuu töihin valtavan energiamäärän käsittelyssä.
Hämeenkyrön Uutisoivan toimittaja esitti puhelimessa hyvän kysymyksen : Mitä jos usko loppuu ?
Usko ei lopu minulta koskaan. Sensijaan rohkeutta koetellaan. Kyse on uskalluksesta heittäytyä. Antaa mennä uskoen että selviää kun vierellä kuljetaan ja sitten kun loppu tulee voi olla rauhallisella mielellä.
Kehotankin kaikkia teitä toteuttamaan haaveensa NYT ! Ei sitku eikä mutku vaan heti.
Jos on oikein tiukkaa jaan päivän matkan aina mielessäni vain pienempiin osiin. On jaksettava tuolle liikennemerkille, tuolta kaiteelta kävelen hetken jne. Tosin tätä ei vielä ole tarvittu.
Lapin sään olen kokenut mutta nyt on ollut välillä humoristista. Ensin paistaa, sitten menee pilveen ja tuuli puree takaa munuaisiin. Sitten sataa lunta ja suoran päässä paistaa ja on kuuma. Pue tässä sitten.
Joku oli kiinnostuneena havainnut lintulistani. Listan ulkopuolelta löytyy esimerkiksi hanhi (valkoposki tai kanadan ?), joutsen, kanahaukka, telkkä ja västäräkki. Tiaisia ja peippo.
Päivällä mietin jotain juttua teille mutta unohdin. Sori. Ryhdyn nyt kahville Kirsin kanssa ja kuuntelen loput Telle Virtasen ohjelmasta - Oiee Como Va !

KLIKKAAMALLA KUVIA NE SUURENTUVAT.

Toukokuun tiimimuotia tuulen ujelluksessa.

PS. Aamulla kohti IVALOA, tästä on sinne 28 km. INARI on siis ohitettu.

TOINEN PÄIVÄ

Takana 124,34 km
Toinen päivä 55,68 km
Juoksuaika 6 tuntia ja 30 minuuttia
Huoltoineen 9 tuntia

Päivän vierasesine ojassa : paistinpannu
Päivän lintu: korppi
Päivän sankari : Tapasin 65-vuotiaan tielaitoksen miehen seisomasta höyryletku kädessä melkein muniaan myöten jäisessä ojassa. Rumpuja avataan höyryllä. Pientareella kuorma-auto vilkut päällä ja perässä kompressori. Voi tulla kylmäkin...
Mp3: AC/DC : Evil Walks Behind You
          Marillion : Kayleigh sopii loputtomaan suomaisemaan.

Lämpötila maksimissaan plus viisi, iltapäivästä aurinkoa mutta se tuuli...

Aluksi :

Jos joku katselee kilometrejä per päivä niin niiden perusteella ei kannata vetää johtopäätöksiä miten täällä menee.
Alunperin olin kovin vastahakoinen laatimaan minkäänlaista aikataulua mutta ystävien ja osin median pyynnöstä sen tein. Lapissakin on tehty paljon poroaitaa aikamääreellä mennään alkuviikosta...matkat ovat pitkiä ja täsmällisyyteen on vaikea päästä mutta on korrektia yrittää ilmoittaa koska on maisemissa, edes suurinpiirtein.
Minä tykkään vetää ensimmäisenä päivänä senverran että jo hieman tuntuu. 
Jos juoksisin kuuden päivän kisaa tällä kunnolla lämpöisissä olosuhteissa olisin eilen vetänyt noin 110 km ja jatkanut sitten hetken levon perästä tähdäten noin 130 km per ensimmäiset 24 tuntia.
Nyt se olisi ollut itsemurha. Miksi sitten noinkin paljon ensimmäisenä päivänä ? Katsokaas jos vedetään pikkunätisti neljä päivää ja sitten huomataan että ei mene enään niin mitäs sitten ? Kun minulle tulee kielilläpuhumisen- ja kahlaamisenaika voin nyt motivoida itseäni että pystyt kyllä edes 40 kilometriin - pystyithän alussakin 68 km.
Lisäksi näissä pitkissä alussatehtyjä ja etenkin monen päivän virheitä ei tahdo saada anteeksi joten on syytä oikeasti tietää mihin (luulee...) pystyy tasaisesti.

---

Aamulla seitsemältä ylös, puurot naamaan ja releet ylle ja tielle.
Oikeanjalan kantapää jalan alta oli kipeä illalla. Metka jalka. Jos sillä juoksee harjoitusviikkoa tasaisesti niin se on ok. Mutta annapas olla kun keventää niin sitten... Tuollainen se on ollut jo viisi vuotta ,tiedä näistä.
Eli ei muuta kuin auts ja töks. (Nyt se on oireeton päivän päätteeksi.)
Kympin kohdalla istuin matkailuauton vessassa ja kuuntelin tunturituulen ulvontaa. Olen maannut lukemattomissa autiotuvissa ja tarponut kairassa milloin milläkinlailla kuunnellen tuota samaa ujellusta. Jos tuuli osaisi puhua niin sillä varmasti olisi paljon kerrottavanaan. Ilmaa se sensijaan raikastaa. Ja saa vanhan ja kankean entistä kankeammaksi tiellä.
Raikas ilma sensijaan ei ole ollut kaikissa niissä lukemattomissa pukuhuoneissa joissa olen verytteyn jälkeen vaihtanut kisa-asua ylle milloin maratoniin tai lyhyempään. Laihoja miehiä ja linimenttiä. Puheensorinaa ja vitsejä. Kööri koolla valmiina taistelemaan aikaa vastaan. Aikansa kutakin. Nyt tätä.
Sanoin Kirsille heti aamulla että nyt mennään korostetun rauhallisesti. Käytin aikaa huoltoon hieman enemmän ja katselin maisemia - mikäs kiire tässä on.
Make soitti jossain vaiheessa ja piristyin. Onninkin kanssa tuli juteltua myöhemmin. Mukavaa kun tuetaan.
Kuitenkin koko aamupäivä oli alakuloinen. Kylmä tuuli ja jotenkin laahustamista.
Makkarasopan jälkeen seuraavassa huollossa oli kahvia ja salapullaa. Kirsi oli hoitanut jostakin hillopitkoa. 
Korostan että näkkileipääkin syön, köyhällä ei aina ole pehmeään leipään mahdollisuutta.
Loputtomia suoria mutta tasaisempaa kuin eilen.
Sitten sain tarpeekseni. Pyyhin ruikuttaja Koskisesta pölyt. Vedin mp3 luurit korville ja kiristin vauhtia. "Evil Walks Behind You..."
Ei muuta kuin hard diskiä driveen. Myötätuuli puhalsi lantion ylös ja pääsin jonnekin 45 kilometrin kohdalle ihailemaan hienoja palsasoita ja niiden välisiä vanhoja aihkeja (mäntyjä).
Loppupäivä sujui suunnitellusti. Huomenna jatketaan. Aina vaan. Päivästä päivään.

---

Pöytä on katettu mutta juoksijaa ei näy. (Hidas)

Lopuksi huumoria :

Voiko ultrajuoksusta tulla humalaan ? Kyllä voi.
Huomenna minut tapaa kauheassa kännissä Kaamasen tiellä.
(Sijaitsemme nyt noin 14 km ennen Kaamasta.)

Tässä yövytään.

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Juostut kilometrit 68,66
Teuras liikkeellä 7 tuntia ja 40 minuuttia (tästä on tauot pois)
Päivä kokonaisuudessaan noin 9,5 tuntia

Päivän hienoin : valkoinen riekko
Päivän pörinä : helikopteri Tenon kanjonissa - kaikuu kivasti
Päivän yllätys : Yle Lapin radion puhelinhaastattelu
Päivän vierasesine ojassa : lasten puhallettava käsivarsikelluke
Muuta: ei mp3 käytössä tänään mutta :
Georg Ots / Rakastan Elämää
ACDC / Let´s Get It Up (Never Let It Down)

KLIKKAAMALLA KUVIA NE AUKEAVAT ISOMPINA KATSOTTAVIKSI

Lähdettiin aamulla rajalle. Kirsi otti valokuvia ja komensi minut Norjan puolelle. Hän ikäänkuin halusi varmistaa etten varasta. 
Pidin hiljaisen hetken. Oli pitkään lähes äänetöntä. Sitten Kirsi sanoi että tie on vapaa. Kirsi on mahdottoman viisas ihminen. Hän sanoi sen juuri oikealla hetkellä ja oikeaan aikaan oikealla sävyllä lempeästi.
Taidan sitten lähteä - sanoin ja lähdin. Juostuani viisikymmentä metriä tuli valtava tunnekuohu. Löin mielen kiinni heti mutta kiitollisuus että saan yritää ja lähtemisen riemu siellä elämöivät.
Tässä vaiheessa ei elämöidä vaan mennään nätisti.

Grandmaster Seppo Leinosen, Maria Tähkävuoren, Keijo Ikäläisen ja Heikki Tanskasen jat muutaman muunkin jälkiin hissuksiin. Voimia säästäen ja jyrkemmät ylämäet kävellen. Turhaa en kuitenkaan jarrutellutkaan, pääasia että menee helposti.
Voiko tämä koskaan mennä helposti ? Vain hullu miljonääri tuhlaisi tässä alussa. Miljonäärejä on Tenonkin varressa. Eräällä pihalla kaksi kertaa kalliimpi matkailuauto kuin meillä, side by side telamönkijä kaikilla herkuilla ja julmetun iso moottorikelkka. Kahdensadantuhannen lelut siinä.
Mitä mammonasta. Sillä et voi ostaa elämää. Vähemmälläkin pärjää.
Aurinko tuikahti ja mäen päällä piekanat ja varikset esittivät ylilennon keskenään toraillen.
Kahvitauolla puolimaratonissa annoin radioon puhelinhaastattelun. Sanoin että sellainen on päiväs kun on voimas ja päinvastoinkin. Johonkin on uskottava että elämä kantaa.
Alakönkään mäessä joutui sitten vaihtamaan pienemmälle. Oikeastaan täällä pohjoisessa ultrajuoksu on parhaimmillaan. Näihin mäkiin nöyrtyy kovempikin. Kaikki tulee aikanaan.
Jos alat väylällä tunturia odottamaan voi siihen mennä päivä ennenkuin sen saavutat. Nunas ja Ailigas loistavat vielä lumisina.

Olin illalla katsellut purppuraa tunturien yllä. Pohjoisessa on tullut koluttua ja jotakin olen oppinut vuosien varrella. Aavistelin jo sunnuntai-illalla siis lumisadetta. Lunta sitten tulikin.

Utsjoen tuntumassa jossain 45 kilometrin vaiheissa keho protestoi. Kehoni on joskus kusipää. Kyselee miksi kolme viikkoa jatkunut makaaminen loppui. Olisi kuulemma mukavaa. Vaikka kuinka vakuutin että kohta tulee rahkatorttua ja kolaa niin ei millään. 
Ja sitten vielä muka hiljainen liikenne

Jos joku luulee että tämä on helppoa niin hän erehtyy. Olen hyvässä kunnossa mutta kolea päivä ja asvaltti tekevät tehtävänsä. Päivän ylin lämpö oli noin kuusi ja siis plussaa aamusta asti.
Kolmilla kengillä, kolme takkia ja paitaa, kahdet sukat, kolmet pipot ja hanskat. Ja paljon ruokaa ja nestettä. 33 kilometrin kohdalla oli muuten riisiä, kanaa ala tikka masala ja salaattia.
Aistit täällä aukenevat. 
Ai niin olitte tulosta veikanneet - leikkimielellä. En minä tulosta täällä tee. 50 km per päivä on minimi ja 70 km jo superia. Jos jää alle 50 km niin siihen on sitten hyvä syy ja se myös kerrotaan. Älkää hosuko - tulen kun kerkiän.
Tässähän tämä. Huomenna taas. Kiva kun kannustatte ja olette siellä.

KUN HUOMENNA LÄHDEN - SAATTEEKSI AJATUKSIA NUORGAMISTA

Tenojoen rannassa yksin ajatusten kanssa.

Matka on ollut pitkä. Oikeastaan matkat ovat vuosien varrella aina vain muuttuneet pidemmiksi. Syytä tähän en ole miettinyt - kaikki on tullut luonnostaan terveenä pysymisen myötä.

Mieli on hiljainen ja seestynyt. Paineet tulevat sisältä - niitä ei nyt ole. Ei ole pakko juosta vaan saa juosta.

Yksin kukaan ei lopulta ole mitään.

Nyt on edessä todella pitkä matka jopa minunkin mittapuullani. Näin pitkään matkaan ei oikeastaan voi valmistautua. Täytyy ymmärtää olla harjoittelematta. On oltava terve, hyvässä kunnossa ja etenkin on oltava juoksemisen himoa. Ei niinkään juoksemisen itsensä takia vaan matkan takia - perillepääsyn takia.

Ultrajuoksu ja matkailuautoilu tuovat meidät erikoisiin paikkoihin erikoisina aikoina.

Kävelimme Kirsin kanssa kaksi tuntia skaidilla ylös ja alas Pulmankijärventietä pitkin. Kaksi tuntia ilman ajatustakaan tuhannesta mailista. 
Kirsin urakka tässä on myös melkoinen. Hän sanoi tänään minulle että kyllä sinä sinne Hankoon asti jaksat. Minusta on käsittämätöntä että minuun uskotaan noin paljon - eikä Kirsi ole ainoa. Tukenne on mittaamattoman arvokas.

Matkoja riittää.

Skaidi, juoksuni alkaa joenvarren tietä.

Kun lähden matkaan olen ymmärtänyt että luonto pysyy ja minä olen täällä vain käymässä.

Saan yrittää ja olen siitä onnellinen - se riittää.


VIIKKO 19. HARJOITTELUNI

Ma- 20 km kotona osittain asvaltilla - 2.04.
Ti- Lepo
Ke- Kotona 8 km - 1.00.
To- Lepo. Matkustus alkoi.
Pe- Lepo / kevyttä iltakävelyä Tankavaarassa illalla.
La- Nuorgamissa 6 km - 42 min.
Su- Lepo / kävelyä Kirsin kanssa 2 tuntia.

Juoksua 34 km - 3 tuntia ja 46 minuuttia.

TUHAT MAILIA ELÄMÄLLE ALKAA SIIS HUOMENNA AAMULLA. 
JUOKSU ON SEURATTAVISSA TÄSSÄ BLOGISSA - KIRJOITAN AINA ILLALLA PÄIVÄSTÄNI JOS JAKSAN JA JOS ON LAAJAA KAISTAA. 
PIKAKUULUMISIA SAATTAVAT YSTÄVÄT MYÖS PÄIVITTÄÄ JUOKSUFOORUMIN KETJUUN.

KLIKKAAMALLA KUVIA VOIT KATSOA NE SUUREMPINA JONOSSA.

JULKISUUDEN KÄÄNTÖPUOLELLA

Olen saanut viimeisen kahden viikon aikana pari puhelua kahdelta vanhalta tutultani. Kummankin puhelun jälkeen olen joutunut kokoamaan hieman itseäni. Kummastakin puhelusta olen mieleni pahoittanut.
Kummatkin näistä tutuista ovat entisiä urheilijoita. Toinen kilpajuoksija ja toinen kilpahiihtäjä. Juoksijan ura on loppunut jalkavaivoihin ja hiihtäjän ura motivaatiopulmiin. 
Kummatkin ovat elämässään tahoillaan kohdanneet avioeroja, masennussairautta ja päihteiden väärinkäyttöä mutta kumpikin on onneksi saanut elämänsä kertomansa mukaan raiteilleen. Toinen on sairaseläkkeellä ja toinen jatkaa vielä työssään.
Kummankin kanssa olen harjoitellut kauan sitten. Molemmille olen kiitollinen että he ovat opettaneet minulle kestävyysharjoittelun perusasioita. Olen myös onnellinen että molemmat ovat saaneet elämäänsä värejä vaikeiden vaiheiden jälkeen.

Entinen hiihtäjä on perushumanisti ja puhelun sävy oli positiivinen ja kannustava. Lähinnä pahoitin mieleni siitä että totesin hiihtäjän hiihtävän edelleen elämänsä synkkiä aikoja jälleen kerran ennen vappua. Johtuen kait siitä että hiihtäjän ja edesmenneen äitini ladut risteytyivät aikanaan - äitini syntymäpäivä kun oli vappuna.
Miten saisin hänellekin viestini perille ? Että ihmisen tulisi aina katsoa rohkeasti eteenpäin unohtaen menneet. Että uutta elämää on vain edessäpäin. 
Toisaalta olen kiitollinen että minulle soitetaan. Jos vain voin jotenkin auttaa sanomisillani tai läsnäolollani niin yksi tavoitteeni on jo saavutettu. Hyvä saa aikaan hyvää ihmisten välille ja heille erikseen tahoillaan.

Entinen juoksija tapasi soitella minulle öisin parhaassa sekakäytön kurimuksessaan. Jossain vaiheessa puhalsin pelin poikki ja pyysin kääntymään ammattiauttajan puoleen. Amatööripsykologina toimiminen on erittäin vaarallista varsinkin kun on jo mielialalääkkeet päällä ja oikeaa terapiaa tarjolla. Ystävyyssuhteita rassataan aina näissä tapauksissa. Tässä tapauksessa pyysin vain että minulle soitetaan selvinpäin ja päivällä. Selvänä ei kuulemma kuitenkaan uskalla soittaa. Vastikkeetonta apua ei minulta kuitenkaan saa, pitää ensin itse yrittää.
Nyt entinen juoksija oli lukenut aamulehden jutun. Hänen mielestään yritän näyttää jotain juoksemalla tuhat mailia. Kerään kuulemma huomiota. Toitotan taas syövästä.
Hän ei ymmärtänyt. Selitin ja hän ehkä ymmärsi vähän. Hänkin lopuksi toivotti hyvää matkaa ja lapinystävänä muistutti henkisesti olevansa mukana, ainakin pohjoisessa.

Mistä kaikki julkisuus kohdallani kauan sitten alkoi ?  Juostuani ensimmäisen maratonin syövän jälkeen silloisen kaupunkilehti Tamperelaisen toimittaja halusi haastatella. Oli saanut nimettömän vinkin.
Tämän jälkeen eri lehdet vuosittain aina välillä kiinnostuivat. Lopulta TV-2 teki dokumentin. Minua pyydettiin luennoimaan Pirkanmaan Syöpäyhdistykselle nuorten ryhmälle. Ja niin edelleen.

Syöpäselviytyjä Pasi Koskinen. Ladies and gentlemen. Esirippu ylös. Tättärää.

Rakkaat ihmiset, voin vakuuttaa teille että syövästä ei koskaan selviä. Sitä ei selätetä. Korkeintaan sen kanssa oppii elämään. Vaikka tauti talttuu jää pelko uusimisesta. Pelon kanssa on opittava elämään. 
Ja vaikein kysymys on vastausta vaille. Tekisinkö kaiken uudestaan ? Kestäisin rankat hoidot ? Yrittäisin jatkaa elämää puolikuolleena ja silvottuna.
Kyllä vai ei ? Joko riittää ? Annetaanko olla ?
Kyllä vain. Rakastan elämää !
"Poika perkele et ikinä luovuta nii, annat vaan välillä vähän periksi..." sanoi vaari.

Sekä entiselle juoksijalle että entiselle hiihtäjälle. Kaikille muillekin. Epäilijöille. Kilpaurheilijoille ja tuloksentekijöille. Kaikille jotka luulevat että tukijat syytävät tilit täyteen rahaa, juoksija juoksee ja marssilaulut pauhaavat salamavalojen melskeessä. Kaikille jotka eivät usko. 
Kuulkaapa :

Lähdetään juoksemaan. Mennään hiljaa. Juodaan ja syödään välillä. Mennään niin hiljaa että kaikki nauravat. Mennään ensin päivä ja puhutaan.
Mennään sitten toinen päivä. Voidaan hieman nukkuakin mutta ei paljon. Hidas matkanteko ottaa koko päivän ja vie aikaa. Juodaan ja syödään välillä. Vaihdetaan vaatteita. Puhutaan. Ja mennään vaan taas.
Mennään kolmas päivä ja puhutaan lisää. Mennään niin monta päivää että joko minä tai te sanotte että ei enää. En jaksa enään.
Minä en sano niin. Mutta istahdan lepäämään jos tarvitsee. Kävelenkin välillä. Minä nöyrryn mutta jatkan taas.  Matka jatkuu. Aivan varmasti.
Iloitsen jos te jaksatte pidemmälle kuin minä. Olen onnellinen teidän puolestanne. Kannustan teitä.
Mutta jos käykin niin että te ette jaksa ? Mihin käännytte ? Mistä etsitte voimaa jatkaa ? Uskallatteko myöntää että ei enää ? Vaikka tuloksenteko vaatisi vielä lisää ?
Minä uskallan. Minun ei tarvitse näyttää kenellekään mitään. Minä olen saanut lahjoista parhaimman - saanut elämäni takaisin.

Niin, olen yrittänyt käyttää elämääni hyvin. Sen kertovat kilometrit ja kokemukset niiden varrelta. Vuosien varrelta.
Otanpa esimerkin. Juoksin ensimmäisen maratonin 273 päivää viimeisestä syöpähoidosta maaliskuun pakkasella 1994. Huhtikuussa 1995 juoksin Pyynikki-juoksun 9,3 km reitillä 34 minuuttia ja 57 sekuntia. Tuona vuonna osallistuin yhteensä 18 hölkkäkisaan. Tuloksena silloiset ennätykset puolimaraton 1.24 ja vieläkin voimassaoleva maratonennätys 3.08,  juostuna Kuopiossa itsenäisyyspäivänä pakkasessa.
Olin vuonna 1994 siis 30-vuotias. Ja eittämättä erittäin toipilas vielä 1995. Muistoja jotka ovat tärkeämpiä kuin ennätykset. Kohdatut ihmiset. Elettyä elämää. Mitä sitten ?
Mieluusti olisin pitänyt terveyteni ennallaan ilman puolen vuoden melkein hengenvievää hoitojaksoa. Luovuttaisin käsiäni vaivaavat hermoratavauriot puutumisineen ja valkosormisuuksineen pois koska tahansa.
En minä tähän ole tähdännyt. Se minut tähän on tuonut. Se juoksu. Kestävyysjuoksu. Nyt ultrajuoksu. Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

Ei siis ole tarvetta näyttää tai toitottaa. Ei ole pyrkimystä huomion kohteeksi. Sen sijaan on tarve valaa uskoa muille jotka ovat kohdanneet vaikeuksia. On tarve laittaa persoonansa peliin ja avata osittain elämäänsä blogin kautta kiinnostuneille. Antaakseen perspektiiviä kaikille omien haaveidensa toteuttamiseen. Kehoittaa kaikkia elämään tässä ja nyt ennenkuin on myöhäistä.
Sanalla sanoen kehoitaa kaikkia lopettamaan paskapuheet ja tekemään ihan itse !


VIIKON 18. HARJOITTELUNI

Ma-Lepo
Ti-20 km - 2.10.
Ke-Lepo
To- 20 km 2.08.
Pe- Lepo / Kävelyä Kirsin kanssa vajaa tunti.
La- 11 km - 1.07
Su- 9 km - 51 min.
yhteensä juoksua 60 km - 6 tuntia ja 16 minuuttia 

Kevyt viikko. Kunto nousee edelleen. Ja mieliala. Kiitos Kirsi, Make ja Ari.

HUHTIKUUN SUMMAUS

Juoksua yhteensä 297 km - 31 tuntia ja 23 minuuttia - 10 lepopäivää

Auto odottaa ja pakataan, pakataan ja pakataan...