AIKAISIN NUKKUMAAN JA MUITA PASKAJUTTUJA

Aina ei tule juttua. Kokee että ei ole sanottavaa tai aika ei riitä. Pahin virhe on miettiä mistä lukijat haluaisivat lukea. Koskaan ei voi tietää ennalta miten kirjoitettu puree. Aivan kuten ultrajuoksussakaan ei etukäteen voi lopputulosta ennustaa tarkasti. Tämä onkin kiinnostavinta molemmissa itse asian lisäksi.

Vuodenvaihteessa päättyi Eka Partasen Ultrajuoksua-blogin kuten myös Marko Mattilan Lenkkitossuja ja Possumunkkeja-blogin päivitys. Molemmissa näköalaa lisäsivät kunnolla tehdyt taustatyöt ja matkustaminen. Mukavaa olisi ollut lukea vieläkin mutta lopetuspäätös on kuitenkin kirjoittajan valinta ja sitä on kunnioitettava samoin kuin kirjoittamistakin.

"Vuonna 2014 liikuntatrendeissä näkyvät kehollisuuden korostuminen, yksinkertaisuus ja yksilöllisyys. Näin ennustavat liikuntasosiologi, liikuntalehden päätoimittaja ja kuntokeskuksen tuotepäällikkö. Myös teknologia ja sosiaalinen media ovat oleellinen osa nykykuntoilua."  ( linkki uutiseen )

Itse blogia kirjoittavana ja paljon matkustavana ultraurheilijana pidän tuollaisia juttuja lähinnä huvittavina. Matkustaminen ulkomaille ei tuo lisäarvoa ultrasuoritukseen eikä sosiaaliseen mediaan ehdi jakamaan mitään silloin kun todella juostaan. Teknologia ja sosiaalinen media eivät todellakaan ole oleellisia osia ultrajuoksusta. Todentekijät ovat erikseen tässäkin.

Vierailin viikolla Piikkiössä ja Paimiossa kahden hyvän ultraystäväni luona. Kahvipöydässä tuli puhetta paljon älypuhelinta käyttävistä ihmisistä.
Voinkin kuvitella vaikkapa perushoitajan työn olevan varsin haasteellista jos samalla roikutaan jossakin facebookissa. Muissa maailmoissa tumputtava luurinselaaja loukkaa paitsi työkavereitaan myös potilaitaan. Se vähäinenkin läsnäolo livenä sairaalle merkitsisi paljon.
Toinen ystävä onkin telakalla. Valtavat kilometrimäärämme vaativat veronsa. Tämä onkin lajia harrastavien kokemattomien syytä aina muistaa vaahtoisessa harjoittelukiimassaan. Rikkoutumattomia ultrajuoksijoita ei ole olemassakaan. Pikaista paranemista sinne.

Sosiaalisen median yhteisöllisyys korostuu juuri tällä hetkellä talviolympialaisten aikana. Suuri Ylekin nojaa twitterin kaltaisiin palveluihin omaa sisältöään rikastaakseen tai yleensä saadakseen jotakin sisältöä katkeilevien ääniyhteyksien väliin.
Säälittävää on kun poliitikko A.S. twiittaa menevänsä aikaisin nukkumaan. Onko tästä pääteltävissä että hän on väsynyt vai että hän korostaa suoraselkäistä elämäntapaansa ja pyrkii tehokkuuteen hyvin levänneenä seuraavana päivänä. Vai selitteleekö hän poissaoloaan sosiaalisesta mediasta luonnollisella syyllä.
Tämä lienee surkea jatkumo poliittisten broilereiden ja väsyneiden ay-johtajien tuuleenhuuteluille. Kollektiivista vastuuta, palkkamalttia ja korkeaa eläkeikää. Paskajuttuja todentekijöille jotka varmasti menevät siitä mistä aita on matalin jotta aikaa jää oleelliseen ja ikiomaan elämään.

Todellisessa ultrajuoksuharjoittelussa pakaroiden puristelulla ja muilla pidättävillä toimenpiteillä on rajansa. Sunnuntaina koin kasvavaa epätoivoa jossakin 16 kilometrin kohdilla keskellä omakotitaloaluetta. Suoran päässä häämötti helpottava metsikkö jonne kuitenkin edelläkulkeva koiranulkoiluttaja suunnisti. Päätin etukäteen että kertoisin tarvittaessa hänelle suorasanaisesti meneväni tekemään paskajuttua. Onneksi hän katosikin toisaalle. Tässä kuten kirjoittamisessakin on joskus hyvä pyrkiä selkeään jälkeen nopeasti. 
En katsonut taakseni kun jatkoin lenkkiä.

Kun neljäkymmentä vuotta sitten tulin koulusta kotiin olivat vanhemmat töissä. Paikalla olivat yleensä mummu, joka teki ruokaa ja vaari, joka luki lehteä. Nurkassa oli mustavalkotelevision kaksi kanavaa joilta kummaltakaan ei iltapäivällä tullut ohjelmaa. Radio kaksine kanavineen oli myös kiinni.
Tekeminen siis oli keksittävä itse. Pääosin ulkona. Ja aikuiset olivat aina läsnä tarvittaessa.
Näin jälkikäteen olen onnellinen että näin oli. Todentekeminen helpottuu koska virtuaalia ei ole.
Hyvänä sensijaan pidän että tänäpäivänä maailma on nuorille avoin. Askeesiin ja puritaanisuuteen ehtii myöhemminkin jos kokee tarvetta.
Todenkokeminen kuitenkin tekee hyvää nuorellekin. Kun käteen tyrkätään makkara ja keskimäärin 52 tulitikkua sisältävä laatikko on selvää että hipaisunäyttö himmenee. Kokemukseni mukaan 52 tulitikkua ei riitä makkaranpaistoon eli asiaan on syvennyttävä. Ilman hastageja. 
No, WhatsAppiin voi jakaa ehkä sitten nuotiokuvan. Jos saa syttymään.

Joku saattaa pitää minua hulluna kun olen julkisesti ilmoittanut haaveilevani 3100 mailin juoksusta. Sittemminkin kun en ole vielä juossut edes sitä tuhattakaan mailia.
En kuitenkaan hakua olla kuten Suomi tänään - näköalaton siis. En halua olla negatiivinen enkä ymmärrä näköalattomuutta yli haaveen. Usko tulevaisuuteen ei synny ilman näköalaa.
Joku saattaa ajatella että no mikä haave sen 3100 mailin jälkeen sitten tulee ? Sekin on tiedossa. Kai tämän joskus saa lopettaakin ?

Näinä vaikeina aikoina halpojen harrastusten määrä nousee. Juoksu on yksi niistä. Toisaalta ei pidä unohtaa juoksun mieltä tiivistävää ja tuulettavaa vaikutusta. Koukkuunjääminen onkin sitten hieman toisenlaista.

Joskus minäkin nostan kirjoituksissani esiin paskajuttuja. Yritän myös säännöllisesti etsiä niihin positiivisia ratkaisumalleja.
Maaseudulla paljon eläneenä tiedän että jos paskaa riittävästi käännellään ja levitellään niin eittämättä siitä kasvaa esiin uutta ja tuoretta.

VIIKON 6. HARJOITTELU

Ma- 5 km ravistelua - 31 min.
Ti- 14 km osin poluilla - 1.30.
Ke- 20 km Turun Ruissalossa kävelyteitä - 2.16.
To- 21 km Ruissalossa enemmän polkuja pitkin kuin keskiviikkona - 2.24. Väsynyt.
Pe- Lepo {erään nyrkkeilijän sanoin : V***u ei pysty ! (aina)}
La- Kotona osin poluilla 20 km -2.09. Erittäin helppoa juoksua.
Su- Tiellä tasaista urbaania liukkautta 20 km - 2.15. Erittäin helppoa juoksua jälleen.

Yhteensä 100 km - 11 tuntia ja 5 minuuttia

NOT GONNA GET US !
Voidaan siis kääntää että eivät tajua meitä...

VASTAUKSIA SYVIMPIIN KYSYMYKSIIN

On uskottava. Jokaisena päivänä. On harjoiteltava jokaisena päivänä. Uskoa on harjoitettava. Yhtenä päivänä viikosta on hyvä levätä. Mieli ei lepää koskaan. On oltava henkisesti läsnä myös lepopäivänä. Alttiina asialleen.
Juoksuni eivät poikkea rukouksesta tai meditaatiosta. Jalkani takovat teiden ja polkujen pintaan häviävät jäljet. Kahden kimmottoman ja väsyneen askeleen välissä on hetki johon satsaan. Hetki ilmassa yksin, tyhjänä. Sillä tyhjäksi on tultava ymmärtääkseen ajan jossa aika menettää merkityksensä.

Vain ajassa aika menettää merkityksensä.

Minä en ole mitään. Minun ei tarvitse voittaa eikä hävitä. Ei tarvitse mitata aikaa kellolla eikä kilometreillä. Kaikki saamani palkinnot ja tunnustukset ovat vain muistoja ajasta jolloin opettelin ymmärtämään aikaa. Tuo aika jatkuu vieläkin. Minä en ole mitään vieläkään enkä miksikään halua tullakaan.
Kymmenien tuhansien kilometrien jäljet näkyvät. Pois on kitketty uho ja pakko. On vain hetki ilmassa jolloin uskon. Silmäni ovat lempeät. Palo on sammunut ja tilalle tullut onnellisuus. Sopusointu itseni ja ympäröivän kanssa. Äärimmäisessä rasituksessa kohtaan ihmisyyden rajat.
Lempeys syntyy itsekurista. Jumala antoi rakkauden mutta minun on tehtävä osani. Sairauteni jälkeen sain mahdollisuuden. Se ei ole toinen mahdollisuus vaan mahdollisuus jatkaa matkaa. Myös minussa itsessäni.
Sosiaalinen moraali sovittaa ihmisen vallitseviin vaatimuksiin. Ja sitten olen minä itse. Oma kuvani itsestäni. Näiden kahden läpi en tahdo erottaa ympäröivää. Niinpä rikon rajani. Valitsen itse tieni. Olen epäsovinnainen. Ja kuva selkeytyy. Kuva ympäröivästä itseni läpi.
Kaikki mitä toistetaan tarpeeksi häviää jäljettömiin. Lopulta kaikki on turhaa. Lähdön hetkellä raukeus tai kurotus. Muistot ihmisestä jäävät elämään. Vieras katsoo palkintopyttyä. Jossain, joskus ja jollakin matkalla ajassa. Kolmas tai ensimmäinen. Vain muisto jää. Parempi jos se on onnellinen.
Juostessani mieli työntää esiin kaikenlaista epäoleellista. Lämpimässä kesäillassa heinän tuoksussa tai talvella pakkasessa rätti kasvoilla, hengitys huuruten. Mieli valittaa mutta sydän on täynnä voimaa. Silloin olen oppinut rakastamaan kipua ja väsymystä joita hetki sitten vihasin. Toistan loputonta spiraalia. Liikettä ylös ja alas. Eteenpäin. Kahta askelta ja hetkeä niiden välillä.
On päiviä jolloin usko horjuu. Askel on raahaava. Tästä ei tule mitään. On nöyrryttävä kotiinpäin takaisin. Mutta sentään yritin. Kohtaamalla rajansa tyyntyy. Osaa antaa tilaa. Salattu pysyy piilossa. Ja jää odotus. Odotus seuraavasta lenkistä. Odotus etsinnästä.
Niille jotka mittaavat kaiken kellolla, numeroilla tai rahassa olen epäsovinnainen. Vaikeasti tajuttava. Korpifilosofi. Hullu juoksija. Mutta kuinka muuten voisin kertoa kuin juoksemalla. Antamalla kasvot toisinvalitsijalle. Miten muuten saisin heidät miettimään että loppujen lopuksi elämää ei voinutkaan ostaa. Vaan se piti kokea. Itse. Ja vain kerran.
Kun katselen kodissani olevia esineitä en niistä montaakaan tarvitse. Toisaalta ne ovat kuin aikakapseli. Tuon taulun äitini maalasi. Tuon kellon voitin palkinnoksi. Tuossa on ystäviltäni hauska lahja, majakka johon voi sytyttää tuikkukynttilän. Hauska iso kirjava kahvikuppi, sekin ystävän tuoma. Esineet kuten palkinnotkin auttavat muistamaan. Ilman menneisyyttä ei voi olla tulevaa.
Parasta on tavallinen arki ja läheiset. On ymmärrettävä että juoksun maalissa on vasta tavoitteensa puolivälissä. Käsittämättömien kilometrien jälkeen on tultava takaisin. Uupunut sielu ja torjuttu mieli. Hiljainen riisuttu hymy. Tyhjyys. Vasta silloin pohjasi punnitaan. Pitää tuntea kosketus kun vierellä kuljetaan ja sitten on viimeinen raja.
Juoksen koska olen onnelllinen juostessani. Harjoitan itseäni uskomaan jokaisena päivänä. Olen tehnyt päätöksen yrittää juosta 3100 mailia New Yorkissa. Siellä on 52 päivää aikaa ja jokaisena päivänä tulisi juosta noin 97 kilometriä. En usko että pystyn siihen mutta uskon että pystyn yrittämään. Tuota tapahtumaa varten en enää harjoittele ollenkaan. Sensijaan uskon ja juoksen. Tässä on huikea ero.
Juoksen jotta tulisin täysin tyhjäksi. Tehdäkseni tilaa jollekin muulle. Löytääkseni aarteen sydämestäni jakaakseni sen muille. Enemmän tarvitseville. Sillä minä en tarvitse kultaa enkä kunniaa. Olen saanut mahdollisuuden jatkaa matkaa. Ja se totisesti riittää.


Ylläoleva on vastaus lukuisiin kysymyksiin mitä minulle on esitetty sähköpostilla ja henkilökohtaisesti.
Se kertoo myös aukottomasti mihin Unkarin vuoden 2013 6-päivän juoksu kohdallani ajatukseni johti.
Paluuta entiseen ei enää koskaan ole.

6-päivän kilpailussa 2013 keväällä Unkarissa.

6 päivää loppui -545 km merkki.

VIIKON 5. HARJOITTELUNI

Ma- Edellisen päivän vauhtileikittelystä hieman väsyneenä juoksen 10 km - 58 min. Kun tällä reitillä tavanomainen aika on noin 1.01 - 1.08 niin tätä voidaan pitää siis reippaana.
Ti- Hidasta matkavauhtia hiljaisuudessa 20 km - 2.23. Kylmä - 18 astetta.
Ke- Aamulla ennen matkaa Helsinkiin 8 km - 51 min. Väsynyt. (Omaperäinen ilmaus...)
To- Syvässä mielenrauhassa Helsingissä Talosaareen ja takaisin. 15 km - 1.37. Raaka merituuli.
Pe- Kotona taas. 20 km - 2.14. Pakkanen lauhtuu ja oli liukasta. Silti vielä - 11 astetta. Matkavauhtia jäljitellen mutta tämä hieman karkasi. Syvä mielenrauha.
La- Lepo ja hieman kävelyä huopavuorikumisaappailla hangessa.
Su- 29 km - 3.14. Rokkakosken lenkki.

yhteensä  102 km - 11 tuntia ja 17 minuuttia

Tyydyttävä viikko. Viitteitä paremmasta. Hyvästä kaukana. Mutta tarkoitus on pitää paikat ehjinä.
Jatkuva runsas kestävyysharjoittelu kuluttaa ja kun nyt valmistaudun 1000 mailin eli 1609 km juoksemiseen niin kaltaiseni noviisin on kuunneltava vaistoaan. Näissä isojen poikien leikeissä on oltava paikat kunnossa.
Nyt olen terve ja suorituskykyinen. En halua polttaa pois tätä tunnetta itsestäni.

TAMMIKUUN SUMMAUS

Juoksua yhteensä 509 km johon kului 56 tuntia ja 55 minuuttia. Vain kaksi täyttä lepopäivää.
Lisäksi siis hieman metsätöitä, hiihtoa ja kävelyä.

Viikon spesiaalit : 

Kiasma: Mika Taanila; Aikakoneita. Näyttely sisälsi lyhytelokuvan Kuuden päivän juoksu
Helsingin taidehalli: Esko Männikkö; Time Flies. Valokuvanäyttely.

Luettavana nyt : 

Veikka Gustafsson ja Eino Leino; Kohti Huippua
Jorma Luhta; Metson Kuolema
Olli Valtonen; Tänään Kalevi Lehtinen

RAJANKÄYNTIÄ

Pitää mennä niin kauas ettei horisontti näy. Sitten kun ympärillä ei ole enää mitään tuttua niin voi miettiä mitä tarvitsee elämäänsä. Poiskin voi jättää. Paluuta takaisin on hyvä miettiä. Ja etenkin minkälaiseen olisi hyvä palata.
Ultrajuoksijalta tämä käy. Hyvinharjoitelleena kestää päivittäistä rajankäyntiä. Lenkeistä tulee väkisinkin välillä puhdistautumisriittejä. Pidemmälle ehtineet meditoivat tai rukoilevat juostessaan. Ja totisesti puhdistautumiseen on tarvetta.
Suomessa on aina osattu tylyttää. Jos joku keksii uutta tai tekee valtavirrasta poiketen niin sitten se alkaa. Latistaminen. Tylytys ja aliarviointi.
Sosiaalisessa mediassa tämä näkyy kommenteissa julkisilla palstoilla. Nimimerkin suojissa rekisteröimättömänä on hyvä antaa palaa. Samaan saa upotettua työ- ja perhepaineet ja muut traumat.
Sinänsä aiheen ei niin ole väliä kunhan saa purkautua. Ja sitten joku taas pahoittaa mielensä. Vastaa. Ja syntyy loputon vastakkaisten argumenttien suo. Asiaan tämä ei useinkaan vaikuta ja hyvä niin.
Yhteiskunnassa muutenkin on meneillään jonkinlainen yleinen tylytys. Mediakin tuntuu hakevan negatiiviset asiat esiin otsikoihin. Vähäkin positiivisuus tahtoo peittyä.
Yrittäjänä koetan jatkaa selviytymistä päivästä toiseen. Vaikkakin koen itseni vain useimmiten laskunmaksuautomaatiksi. Näin vuodenvaihteessa monituiset ilmoitukset työllistävät. Pyritään byrokratiasta eroon mutta samalla nelinkertaistetaan se. Tältä tämä tuntuu yli kymmenen vuoden jaksoa tarkastellessa - valitettavasti.
Suomalaiset ovat mielestäni liikuttavan sinisilmäisiä. Eletään lintukodossa edelleen. Ennustan että jos nykymeno päättäjillä jatkuu niin jotkut saavat tarpeekseen alle kymmenessä vuodessa ja yhtäkkiä ollaan porukalla napit vastakkain. Sitten huudetaan apuun valtiota,armeijaa ja poliisia. Lopputuloksessa häviävät kaikki. Mutta yleinen mellakka puhdistaisi hieman ja loisi hieman nöyryyttä kaikille.
Positiivisuus päivästä päivään ei ole itsestäänselvyys minullekaan vaikka rajankäyntiin pystynkin. Olen vanhemmiten tullut hieman pehmeämmäksi ja näin myös haavoittuvaisemmaksi ulkopuolelta tulevaan negatiivisuuteen. Onneksi pohjalla on vielä vanhoista asenteista muodostunut kivinen pohja jolta ponnistaa.
Ei siis vaikuta minuun. Antaa tulla vaan. Valitsen itse tieni ja arvoni. Ahneus ei kuulu niihin. Mielestäni ainoastaan ja vain ahneudesta johtuvat suurimmat yhteiskunnalliset ongelmat tällä hetkellä.
Lääkkeeksi tarjoan rajankäyntiä omassa elämässä. Vaikka juosten. Ja kauas.

Lukemalla esimerkiksi oheisen positiivisen uutisen kommentit saanee käsityksen kommentoinnista...

Maailman 85 rikkaimmalla ihmisellä on omaisuutta yhtä paljon kuin köyhimmillä 3,5 miljardilla.
 (Lähde: Oxfam-raportti)
Miettikää : Siis 85 kpl ihmistä omistaa yhteensä yhtä paljon kuin 3,5 miljardia köyhintä !!!

VIIKKO 4. HARJOITTELU

Ma- Lepo. Suunniteltu lepopäivä. Samalla pitkä työpäiväkin. Illalla jotenkin outo olo kun en juossut. Aikaisin nukkumaan.
Ti- Lepo. Suunniteltu lepopäivä. Herään yöllä 03.00 satumaiseen päänsärkyyn. Otan disperiiniä ja jatkan unia. Tiistaina aamupäivällä päänsärky lakkaa mutta koko pää on arka. Tämän täytyy olla migreeniä.  Kun ostan valkoisen sadankappaleen muovipurkin disperiiniä laitan kanteen ostopäivämäärän. Ostosta on nyt kulunut vuosi. Lasken purkissa jäljellä olevat tabletit; 31 kpl. Ei siis kovin paljon per vuosi. En ota mitään muuta särkylääkettä eikä päähänkään tehoa muu. Illaksi toivun saunanlämmitykseen. Isken avannon auki ja myös käyn siellä kolmasti saunasta. Olo helpottaa.
Ke- Aamulla kävelemme puoli tuntia, sitten käymme asioilla Ylöjärven keskustassa. Lähden siitä juoksemaan kohti lapsuuteni Tamperetta. Pyhäjärven rannassa paistaa upeasti aurinko. Syön yhden GU : n geelin ja juon juomavyöstä lämmintä mehua. Jossakin 23 kilometrin kohdalla takki tuntuu oudon jähmeältä. Tunnustelen selkää ja kyynärvarsien alapuolta : jäässä, täysin. On - 17 astetta celsiusta. Tämäpä kulttuuria. 30 km - 3.18. Illalla Tampereen Teatterissa; Aku Hirviniemi - Melomista. Hauskaa ja vakavaa yhtäaikaa.
To- Juoksen osittain poluilla. On kylmä ja pakkasenhuurua taivaalla. Ei kulje yhtään. Joskus on vaan sellainen päivä että ei ole paljon annettavaa. Käännyn kotiin. 12 km - 1.26.
Pe- Aamulla on -26 astetta celsiusta. Laitan puita pesään ja käymme Kirsin kanssa kävelemässä vajaan tunnin. Iltapäivällä lähden lenkille. Pakkanen on hiukan laskenut mutta kommandopipo rulettaa taas. Juoksen lopuksi umpimetsää päästäkseni jäätyneelle ojalle ja kotijärven jäälle. Luonto on vaiti. Tulee 15 km - 1.40. Helppoa vaan hieman kylmää. Illalla vielä ravistelua; 5 km - 32 min.
La- Tästä ei tule mitään. Juoksen aamupäivällä helpon kympin. Siis 10 km - 1.03. Väkinäistä ja väsynyttä. Lähdemme iltapäivällä 70-vuotisjuhliin, matkailuautolla vaihteeksi. Mukavaa oli.
Su-Pakkanen on hellittänyt. Kävelemme aamupäivällä 1,5 tuntia osittain metsässä. Viivyyttelen lenkille lähtöä. Ei nappaa. Lopulta lähden. 15 km - 1.40, osin poluilla. Sisältää lyhyitä teräviä vauhtijaksoja. Tulen kotiin umpimetsän kautta tuoreiden peuranjälkien päällä. Saunaan ja avantoon.

yhteensä 87 km - 8 tuntia ja 59 minuuttia juoksua.

Vaikea ja epätasainen viikko. Olen kirjoittanut olevani hyvässä kunnossa. Juu ja nyt pelottaa että yli-sellaisessa. Kolmen kovan viikon juokseminen ei ole koskaan sopinut minulle. Eikä sovi nytkään joten annetaanpa olla.
Tästä talviharjoittelun tökkimisestä tässä vaiheessa on kokemusta monena vuonna. Syyt johtavat hyvään syksyyn. Ehkä pitäisi levätä syksyllä enemmän. Mutta kun tunturissakin on kiva juosta. Ruskaa pakkasella ja niin edelleen.
Ystäväni Raine käytti joskus ilmaisua että "elimistö ei juuri nyt ota harjoitusta kovin hyvin vastaan". Puujalkahuumorin ystävänä hän jätti tarkentamatta että elimistöön kuuluu myös pää.
Näin siis nyt minulla. Mutta juosta rämpytetään kaiken uhallakin ensiviikollakin.

KUVIA KATSOJAN SILMÄSSÄ

 "Pelkkä kuva juoksijasta kuluu nopeasti katsojan silmässä."
-Pirkko Vallinoja Tohlopin TV-2 studiossa haastatellessaan minua 90-luvulla ohjelmasarjaan Yhteiset sairautemme; Pasi Koskisen pitkä maraton.

Pyrin kirjoittaessani avoimmuuteen. Kirjoitan usein suoraan sydämestäni koska mielestäni Te, hyvät lukijat, olette sen ansainneet.
Kuinka muuten voisinkaan ultrajuoksustani kirjoittaa. Ja etenkin elämästäni kahtapuolta ultrajuoksua tai jopa juoksussa itsessään.
Kun syksyllä 2013 ryhdyin harjoittelemaan 1000 mailin juoksua varten osasin odottaa matkalle vaikeuksia. Nyt jaan niitä kanssanne.
Takana on kaksi hyvää harjoituskuukautta ja toistaiseksi raskain kuukausi, Tammikuu, on tekeillä. Juoksu itsessään on helppoa. Olen hieman paremmassa kunnossa kuin viimevuonna tähän aikaan ja rutiinini kestää noin keskimäärin 18 km päivittäistä juoksuannosta on erittäin hyvä.
Syksyllä pitkään vaivannut palautumisen hitaus on taaksejäänyttä. Olen myös saanut hieman lihasmassaa lisää jalkoihini. Tämä on pitkälti maastosssa tapahtuneen polkujuoksun ja hieman proteiinipitoisemman ruokavalion tulosta. Olinkin mielestäni ja muidenkin mielestä hieman kuihtunut syksyllä.
Suunnittelin Tammikuulle hiihtoa ja lumikenkäilyä. Ajattelin että rikon yksitoikkoisuuden juoksemalla puolitoistatuntia ja hiihdän sitten heti perään tunnin. Näin saisin mukavan yhtämittaisen pitkän harjoituksen ja säästäisin hieman itseäni. Tai hoitaisin voimanhankintaa lumikengillä. Mutta kun lunta ei ole hiihtämiseen saatikka sitten lumikengille ! Eli on vain kestettävä juosten.
Suurempi vaikeus olen kuitenkin itse itselleni. Olen ensimmäistä kertaa juoksu-urani aikana täysin varma että pystyn harjoittelemaan itseni täysin yli tarvittaessa. Juoksun määrälle ei tunnu löytyvän ylärajaa. En tahdo saada tarpeekseni enää mistään.
Viimeviikon lievä testiluonteinen yliannostus poiki krapulaisen euforian ja tällä viikolla ensin ei ole maistunut ja sitten on tuntunut että mikään ei riitä. Olen koukussa, etenkin endorfiiniin lenkin jälkeen. Onneksi on ollut kylmä, joten olen joutunut alkuviikosta ensin totuttelemaan vajaan kahdenkympin pakkasiin ja loppuviikosta metsätyöt ovat estäneet ylilyönnin.
Vielä vaikeammaksi oloni tekee tunne siitä että olen henkisesti jo nyt valmis kohtaamaan 1000 mailin juoksun. Tämän aiheuttaa vuosien yhtämittainen kokemus ultrajuoksusta ja juoksusta yleensäkin mutta tunne on tullut hieman ajoissa.
Yksin pimeässä ja kylmässä vain otsalampun valo seurana kykenen helposti hakeutumaan mielikuvissa Nuorgam - Hanko välille. Ennenkuin huomaankaan vauhtini nousee normaalista 35 sekuntia ja havahdun yhtäkkiä todellisuuteen. En muista menneistä kilometreistä mitään saatikka mihin olen juossut. Garmin kädessäni kertoo että olen juossut yli kolme kilometriä alle 18 minuuttiin sitten viime vilkaisun. Toki tunnen maisemat ja tiedän sijaintini mutta hätkähdyttävä herääminen todellisuuteen on samalla kaamea ja upea kokemus.
Kirjoitin jo aiemmin viime syksynä että olisin tauon tarpeessa. Olen kuitenkin pystynyt nostamaan tasoani senverran korkealle että en yksinkertaisesti voi pysähtyä enää nyt. On tullut aika tutustua todelliseen ultrajuoksuun kesän korvalla, siis tuhanteen yhtämittaiseen mailiin.
Vaatii kovaa itsekuria määrittää mikä on itselle liikaa. Varsinkin kun jatkuvasti tuntuu siltä että harjoittelen liian vähän. Silti jos on aikaa ja hyvä keli pystyn esimerkiksi helposti juoksemaan kolmessa päivässä yli sata kilometriä. Rukoilen että en tekisi niin - ainakaan jatkuvasti. Ensikerran myönnän julkisesti että olen kadottamassa kohtuullisuuden ja hallinnan tähän niin rakkaaseen elämäntapaan.
Minut pelastavat ehkä vain läheiset ihmiset. Kirsi, Make, Raine, Onni ja Ari. Ja monet muut läheiset. Mistään muualta en saa perspektiiviä enkä tarvitsemaani ulkopuolista näkemystä. En koskaan voi kiittää näitä ihmisiä tarpeeksi.
Pystyäkseni kirjoittamaan luen paljon, myös blogeja. Olen seurannut ja keskustellut sähköpostitse jonkinverran Geoff Roesin kanssa. Hänen tarinansa yliharjoittelusta on hyvä esimerkki kuinka nopeasti voi menettää kontrollin sekä mentaalisesti että psyykkisesti.
Roesilla tuo raja oli noin 6400 kilometrissä mutta siihen liittyi myös paljon kilpailemista ja harjoittelua korkeassa ilmanalassa. Monet ovat juosseet tuplastikin tuon määrän eikä mitään vaikeuksia (kuulemma) ole ollut. 
Viisastenkiven löytäminen on tässä todella vaikeaa. Tähän ei myöskään yhtään auta perisuomalaiset " perkele nyt vedetään ja päälle vielä avantoon " tai " kyllä sen mies kestää " -asenteet.
Blogini lopussa on luettelo mielenkiintoisista blogeista. Mukaan on nyt päässyt myös "Harrastuksena Kestävyys"-blogi. Perheenisä Jumiskon taiteilut maailman katolla antavat lukijalle upeita kuvia vuorijuoksuista mutta myös perspektiiviä sille mitä vaatii ultrurheilu silloin kun kotona pitäisi vaippojakin vaihtaa aina välillä.
Pelkkä kuva juoksijasta kuluu siis nopeasti katsojan silmissä mutta toivottavasti tarinat matkan varrelta jäävät elämään. Itse kuulun siihen harvalukuiseen joukkoon joka juoksee oman juoksunsa rajalla vain eteenpäin rohkeasti katsellen. 
Päivittäin läpi vuoden ultrajuoksu tarjoaa minulle valtavan rikkaan näköalan luontoon ja mahdollisuuteen pieneen hetkeen itseeni askelten välillä. Hetkeen ilmassa yksin.
Kuvat juoksun aikana koetusta eivät siis kulu ainakaan omissa silmissäni koska katselen niitä päivittäin. Toivon että osaan olla ylittämättä rajaa ennenkuin vasta keväällä 1000 mailin aikana ja sitten ei ole enää väliä.

"Jonkin arvoista on vain se mikä on kohtuutonta, vain hulluus johtaa saavutuksiin."
-Jouko Turkka; Aiheita.

Toisaalta; Vanha Testamentti, Saarnaajan kirja 1:8. Lukekaa itse.

VIIKKO 3. HARJOITTELU

Ma- 15 km osin poluilla - 1.39.
Ti- 20 km tiellä - 2.09.
Ke- 12,5 km - 1.30. Maastossa, osin umpimetsää.
To- Ap. tunti kävelyä metsässä.
       Ip. 15,5 km - 1.51. Osin maastossa poluilla.
Pe- Aamupäivällä 11 km tiellä - 1.15.
       Metsätyö 4 tuntia.
       Illalla kohisevat polut otsalampulla 15 km - 1.43.
La- Päivällä 20 km pääosin tietä - 2.18.
Su- Päivällä metsätyö 3 tuntia.
        Iltapäivällä 12 km - 1.21. Osittain poluilla.

yhteensä 121 km - 13 tuntia 46 minuuttia juoksua.


UUTTA JA VANHAA TIEDOKSI

-Löysin yllätyksekseni Prismasta GU:n tuotteita. Käsittääkseni USA:ssa valmistettu ja siellä erittäin suosittu urheiluravinnesarja trail-ultraajien keskuudessa.
Huvittavaa on että geelissä on suomen terveysviranomaisten ? suositus : vain yksi pakkaus päivässä. Kuitenkin valmistaja suosittelee geeli per tunti kun ollaan liikkeellä. Tämä suomen suositus johtunee geelin kaliumin tai aminohappojen määrästä. Näitä nyt tulee vedettyä viisikin tarpeentullen...
-Pakkasilla tuli taas mieleen että moni pukee juostessa liian vähän alavartaloon vaatetta. Itse ajattelen että kun lihastyö lämmittää jaloissa kiertävää verta niin on hyödyllistä pukea enemmän myös jalkoihin koska näin energiaa säästyy turhalta lämmittämiseltä. Mitä kylmempi on sitä enemmän elimistö pyrkii lämmittämään sydäntä ja keuhkoja ja näinollen kannattaa tuotettua lämpöä koittaa säilyttää.
-Merinovilla on se millä minä pärjään. Varsinkin kun jättää välipaidan housujen päälle vyötäröstä ja laittaa paidan ja takinhelman alle juomavyöhön lähtiessä kuumaa juotavaa.
-Ja sitten ne nilkat lämpöisiin säärystimiin. Sieltä se kylmä hiipii pitkin hentoisia nilkan alueen lihasrunkoja pitkin ylös.



KUVIA VIIKKONI VARRELTA; KLIKKAA KUVAA - SAAT NE JONOON ISOMPINA.

LOPUKSI

Ensiviikolla pidän maanantain ja tiistain juoksuttomina. Tiistaina en tee yhtään mitään. Tällainen päivä silloin tällöin tekee hyvää.
Tammikuussa on ollut kaksi "lepopäivää", toisena hiihdin tunnin ja toisena tein metsätöitä.
Tammikuussa on takana nyt 349 juoksukilometriä. Tavoite on 500 km. Kuukauteeni jää siis 10 päivää aikaa juosta tuo määrä. Pitäisi tulla helposti - kuka tietää ?

STANDARDIAPINA

Kenen joukoissa seisot ja etenkin miksi ?

Erään teorian mukaan tullessamme alas puusta kyllästyimme kuluttamaan rystysiämme ja nousimme kulkemaan kahdella jalalla. Näin pääsimme pidemmälle ja ruuansaanti helpottui. Kehittyivät nuo ylivertaisiksi kehutut aivot. Vapaa-aika lisääntyi. Bikinirajat ja muut parranajot tulivat sitten myöhemmin.
On myös uskottava tarina puusta josta ei saanut syödä. Ja syötiin kuitenkin. Lopputuloksena huomattiin että alasti ollaan ja että käärmeitä tulisi siis pelätä. Tämäkin johti lopulta bikinirajoihin ja parranajoon.
Ottamatta kenenkään karvoihin sen enempää kantaa kiinnostukseni suuntaakiin noihin ylivertaisiksi mainittuihin aivoihin. Ja aivoituksiin. Oikeammin aikaansaannoksiin.
Tällä hetkellä huudetaan kurkku suorana että pitäisi ponnistella hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi. Siis tämän yhteiskunnan ja etenkin sen arvojen ? Minkä yhteiskunnan ja minkä arvojen ?
Kylällä juostessa joka toinen lamppu on pimeänä routareikäisten teiden varsilla. Jos kaadun saatan joskus kuukauden päästä päästä julkisen puolen lääkäriin. Tätä ennen arvaillaan ja syön buranaa.
Yöhoitajia on kaksi ja osastoja kohta kolme näille molemmille. Voi olla että kun vanhenen odotan pitkään, jopa aamuun asti - märissä vaipoissa. 
Pisatutkimus kertoo että ainakin yksi ässä pitäisi lisätä kuvaamaan tasoa. Tietotekniikan arvellaan vievän tulevaisuudessa puolet työpaikoista mutta säästää pitäisi julkisissa menoissa. 
Jos kokee turvattomuutta niin varsinkin pohjois-suomessa poliisi tulee viiden tunnin ajomatkan päästä jos ehtii.
Ja arvot ? Meidänkö pitäisi ponnistella että harvat ja valitut rikastuvat ja pääsevät uutisiin selittämään mitä pitäisi tehdä jotta he rikastuisivat vielä enemmän.
Meillähän ei tavallista ihmistä kuunnella eikä etenkään uskota. On mielenkiintoista että henkilön pitää omata tietyntyyppiset akateemiset tai ideologiset kahleet ennenkuin hänen ajatuksiaan pohditaan tai niihin reagoidaan.
Ja jos uusia ajatuksia syntyykin niin usein on jo on myöhäistä. Ajatukset ovat jo valmiiksi kahlittuja. Loputon vaatimusten paine hiljentää yksilön ikeensä alle. Syntyy standardiapina.

Miten pääset pidemmälle ?

Ultrajuoksussa pyritään tavanomaista pidemmälle. Standardiapina ei koskaan pääse pidemmälle. Syykin on selvä. Hän ei kykene irtautumaan tavanomaisesta ajattelusta. Hän ei kykene rikkomaan rajoja. Hän ei kykene ylittämään itseään. Eikä tekemään toisin kuin muut. Ei kykene valitsemaan toisin.
Ennenkuin kykenin juoksemaan yhtämittaa pidemmälle kuin edes itse uskoin oli minun lakattava olemasta standardiapina. Ajatus piti ylittää. Piti kyetä hiljentämään mieli. Piti jatkaa kivun kanssa. Kivun oppi työntämään pois etualalta. Ja matka piteni. Syntyi siis ero masokismiin. Syntyi uusi kevyt ajatus ja askel. Matala ja vaivalloinen mutta tarpeen vaatiessa pitkälle vievä. 
Syntyi kokemus omasta onnellisuudesta. Tasapainosta ja kohtuullisuudesta. Syntyi oma valinta omalle polulle.

Nyt jos koskaan on siis harkittava kenen joukoissa seisoo ja etenkin miksi. Kas kun täällä eletään vain kerran.
Kenen eteen teet työtä ja millä arvoilla ?

HARJOITUSVIIKKO 2.

Ma-Aamupäivällä 12 km - 1.20.
       Iltapäivällä 24 km - 2.44.
Ti- Päivällä 42,5 km - 5.00. Juoksurepulla.
Ke- Aamulla 20 km - 2.26.
       Ilalla kävelyä 20 minuuttia Kirsin kanssa metsässä.
To- Päivällä 21 km - 2.30, osin poluilla.
Pe- Lepo juoksusta mutta metsätöitä 5 tuntia.
La- 25,5 km - 2.52, erittäin raskaalla ja ylämäkivoittoisella reitillä osittain maastossa.
Su- Erittäin raskas ja haastava metsätyö 5 tuntia.
       Illalla 10 km - 1.05. Tiellä tasaista.

yhteensä 155 km -  juoksua 17 tuntia ja 57 minuuttia.

Hyvä ja fyysinen viikko. Talvikin tuli pakkasineen. Enemmänkin olisi voinut juosta mutta kärsin hieman alavatsa- ja nivusvaivoista jotka tosin ovat jo ohi menossa. Juokseminen liukkaalla aiheuttaa kireyksiä eikä vanha leikkaushaavakaan ainakaan elastisuutta lisää.
Toisaalta juoksun ja metsätöiden kombinaatio sopii minulle ja pitää lihakset kunnossa. Samalla tulen kohtuullistaneeksi juoksun määrää. Näin liikarasitus estyy. 
Mitään tarvetta ei siis ole esitellä teille huimaavia määriä vaan päinvastoin myöntää että kyllä - väsyttää. Mutta tarpeeeksi ja terveesti.

Maanantai-ilta 13.1.2014. -18 astetta pakkasta.

YKKÖSVIIKKO

HARJOITUSVIIKKO 1.

Ma- Hiihtoa 2 tuntia Kirsin kanssa. Hiihdimme Iso-Syötteen kansallispuistoon päivätuvalle makkaranpaistoon. Läsnä luminen erämaa, hiljaisuus ja me kaksi.

Ti - 19 km - 2.04. Lähdin caravanalueelta nastakengillä ilman juomavyötä tarkoituksena juosta helppo kymppi. Palatessani 6 km kiemuralta poikkesin uteliaisuudesta luontokeskukselle ja koska keli oli kantava lähdin lumiseen metsään pitkin Naavaparran polkua. Yllätyksekseni tulinkin ensimmäiselle päivätuvalle kairaan ja lähdin siitä suon yli moottorikelkkajälkeä pitkin tutkimaan metsäsaareketta, jonka olimme Kirsin kanssa hiihtäessä bonganneet. Saarekkeesta lähti kutsuva kiemurainen tie. Jossain vaiheessa totesin juoksevani väärään suuntaan vaarojen väliin ja lisäsin vauhtia kunnes saavutin ensimmäisen tienristeyksen opastauluineen. Oli nöyrryttävä ja palattava illan hämyssä omia jälkiä takaisin sillä muuten lenkistä olisi tullut aivan liian pitkä. Mahtavat maisemat ja polkujuoksun riemua.

Illalla/yöllä kävelimme vielä tunnin raketteja katsellen.

Ke- Aamupäivä kävelyä tunti Kirsin kanssa.
Iltapäivällä 10 km - 1.04. Helppo lenkki tiellä nastoilla.

To- Hiihtoa tunti Kirsin kanssa.

Pe- Aamupäivällä Kontiomäellä 10 km - 1.03. Lenkin varressa oli huvittavasti merkattu 7 % nousu. Paljon pahempia ovat kotipuolessa nuo normaalit reittini - tai parempia.
Iltapäivällä Ari Timosen kanssa Iisalmessa 8 km - 1.03. Upea seurustelulenkki henkisen veljeni kanssa. Ari on valtavan tärkeä ihminen juoksuni taustalla, sillä hän on yksi niistä harvoista joka pitää minut järjissäni.

La- Ajomatkan jälkeen ravistelua myöhään illalla kotona 15 km - 1.37. Suuri kontrasti tulla pohjoisen valkeilta lumilta tähän ruskeaan kuraan ja sumuun. Yök sanoi pikku-Ykä.

Su- Aamupäivällä 20 km - 2.17. Yöllinen räntä muutti maisemaa valoisemmaksi. Juoksin Kaitajärventien umpiperän hiljaisuuteen. Pahainen metsätienpätkä normilenkin keskellä lataa korvienväliä täydellisellä hiljaisuudellaan.
Ilta otsavalolla 10 km - 1.04. Jalat hyväntuntuiset aamun hiippailusta. Yritän saada boostia harjoitusmäärän nostoon. Aion todellakin juosta sen 1000 mailia.

yhteensä juoksua 92 km - 12 tuntia ja 14 minuuttia. 
(Lisäksi siis hiihtoa 3 tuntia ja 9 minuuttia sekä kävelyä pari tuntia)

Kelvollinen viikko varsinkin kun oli tarkoitus hieman jarrutella. 
Sunnuntain lenkkien välissä suoritin matkailuauton pesun käsin. Sitten kun piti siirtää matkailuauton katoksessa viikon seissyt 1,9 pyörrekammiodiesel bongorumpu (Citroen Berlingo, ajomäärä 300000 km) olikin edessä pyllistys. Auto kyllä käynnistyi mutta oikea takajarru oli jumittunut eli vaati pyörän irrotuksen ja moskaa (keskikokoinen leka). Ja voimasanoja.
Ylläkerrottu tiedoksi ihan vaan siksi että aina kahden harjoituksen välissä ei suinkaan lepäillä harppujen soidessa ja neidon kantaessa viinirypäleitä suuren atleetin divaanin viereen.
Polkimet ovat työasennossa joten ensiviikolla mennään hieman perusteellisemmin.
Annan sen soida.

PIIMÄLETUT KIRSIN TAPAAN

2 kkp piimää
1 kkp sokeria
2 munaa
2-3kkp vehnäjauhoja
2 tl soodaa
vaniljasokeria maun mukaan

Sekoita lettutaikina ja anna sen turvota hetki. Paista pienellä pannulla voilla paksuiksi letuiksi. Päälle hilloa ja tee oikeutta.

AINA ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Tuli sitten tämäkin. Vuosi 2014. Vuosi jonka aikana täytän 50 vuotta ja juoksen 1000 mailia elämälle. Jos Jumala suo.
On sanottu että olen onnekas. Kahdesta syystä. Ensiksi että paranin syövästä. Toiseksi että nykyisin saan tehdä elämässäni sitä mitä haluan - juosta, päivästä päivään. Totuus on kuitenkin osittain toisenlainen.
Paranemiseen tarvittiin hyvää hoitoa. Ja rautaista itsekuria hallita ajatuksensa. Kun vastustajana on vakava ja henkeä uhkaava sairaus on annettava kaikkensa. On kyettävä luopumaan turhasta ja keskityttävä vain henkiinjäämiseen. Tulevaisuuden haaveilun aika on myöhemmin - jos koskaan.
On nautittava jokaisesta päivästä. Ei niinkuin viimeisestä vaan ensimmäisestä. Jokainen päivä on alku uudelle ja ennenkokemattomalle. On aikaa ja tilaa. Millä ne täyttää on oma valinta.
Velvollisuuksista vapaa en ihan vielä ole. Nykyisin saan tehdä mitä haluan vain osittain. Yrittäjän arki on aina läsnä. Eikä nykyisenkaltainen kehitys yhteiskunnassa sitä ainakaan tulevaisuudessa helpota. Illuusio arjen vapaudesta lähenee omien valintojen myötä silti vuosi vuodelta. 
Juostakin siis saa mutta välillä suitset suussa - kärryä ei tarvitse tosin vetää. Kuten Joukon.
- Mennähän joukolla !
- Jouko on meirän hevoonen.
Onnekkuus. Siis minä olen sen sukupolven poika joka sai risua paljaalle pyllylle ja jonka oli pakko maistaa ja syödäkin kaikkea eteen tarjottua ruokaa - tykkäsi tai ei. Opin olemaan lyömättä kun tiedän itse miltä se tuntuu ja ruokaakin arvostan.
Kannan ruumiissani arpia onnekkuudesta. Vasemmassa jalan nilkassa on leveä vaalea jälki. Jalka jäi kuorma-auton perälaudan lukon väliin kun leikittiin maassa olevalla lavalla. Oikeassa polvessa on jälki mopoilusta. Vasemmassa kaatumisesta polkupyörällä. On puukon ja kirurgin veitsen jälkiä. Ja muutakin löytyy. Pleomysiini-nimisen syöpälääkkeen jättämät tummat viirut käsivarsien taipeisiin. Niinkuin muistoksi. Tai muistutukseksi. 
Että olen saanut kokea. Tai on ollut pakko. Eli minua ei ole yritetty varjella kaikelta pahalta. Ei pelätty että saisin traumoja kuten nykyisten lasten pelätään saavan. Lopputuloksen nykymenosta voi nähdä katselemalla ympärilleen. Vastuuttomuutta. Ei kiinnosta. Ei huvita.
Sensijaan minua huvittaa ja kiinnostaa. Voin vakuuttaa että tähän kuntoon pääseminen on ollut välillä yhtä perkelettä. Onnella tässä ei ole ollut paljon sijaa. Sensijaan preussilaisella kurilla omaa kehoa kohtaan on tullut lähdettyä ulos hikoilemaan silloinkin kun ei aina ole huvittanut.
Takaisin olen aina tullut lenkiltä tyytyväisenä. Ollakin olen osannut. Väliin oppii jättämään kun ei enää vanhempana teuraana pysty.
Viime vuonna taakseni jäi 4722 kilometriä. Liikkeellä juosten olin 621 ja puoli tuntia. 87 päivää jäi juoksematta. Metsätöitä, kävelyä ja hiihtoa en laske harjoitteluksi. Ne ovat oikeaa elämää. Joskus mainitsen ne harjoitusviikkojen yhteydessä. Ikäänkuin lukijalle selvennykseksi. Että miksi ei aina pysty.
Vuoden vaihtuessa usein ynnätään mennyttä ja suunnitellaan tulevaa. Haaveillaan paremmasta. Ehkä. Ehkäpä ensi vuonna. 
Tehkääpä vaihteeksi koe. Laittakaa mediat kiinni ja hakeutukaa hiljaiseen paikkaan yksin. Ottakaa herätyskello. Laittakaa se soimaan viiden minuutin päästä ja kääntäkää se niin ettette näe ajan kulua. Istukaa. Antakaa ajan kulua.
Jos aika ennen soittoa tuntui pitkältä olisi hiljakseen istahtamista harjoiteltava enemmän. Jos ette pystyneet istumaan paikallanne vaan teidän oli välillä tarkistettava aika, sähköpostinne ja facebook tai jokin muu virtuaali niin hakeutukaa hoitoon. 
Jos kello ei soinut lainkaan niin kaiken pitäisi olla hyvin ja uskonne kestää. Jatkakaa valitsemallanne tiellä. Sanotaan että portilla kysytään vain yksi kysymys : " Oliko kivaa ? " Vastatkaa rehellisesti. Ilman uskoa johonkin ei löydy rehellisyyttä.
Kun kirjoitan tätä on Lapin sininen hämärä vaihtunut pimeydeksi. Vaaramaisemasta eivät enää erotu lumiset kynttiläkuuset tai laajat lakimaat. Matkailuauton pöydällä palaa kynttilä. Ulkona on kolme astetta pakkasta. On täysin hiljaista.
Hiljaisuudesta läpi pimeyden kumpuaa tänäänkin esiin rakkaus elämään. Rakkaus juuri tähän päivään. Kiitollisuus eilisestä. Usko huomisesta. Haaveita tarvitaan mutta tärkeintä on osata elää tässä ja nyt.

JOULUKUUN 2013 HARJOITTELU

Juoksua 437 kilometriä - 48 tuntia ja 8 minuuttia - 3 päivää ilman juoksua.

VUOSI 2013

Juoksua 4722 km - 621 tuntia ja 30 minuuttia - 87 päivää ilman juoksua.

Juostun lenkin keskiarvo noin 17 km.
 

Liikkeellä tänäänkin.