JOULU ON POP ja #festive500

 

 

 Minulla on vanha joulukoriste. Punainen tonttu, joka kantaa sylissään polttopuita. Sen pahviseen pohjalevyyn olen kirjoittanut vuosiluvun 1977 alle:  joulu is pop. Kuluneen 49 vuoden aikana moni asia on muuttunut, mutta joulu on edelleen pop minun mielestäni.

   Joulu on vapahtajan syntymäjuhla. Ihmisen toiseksi paras vapahtaja on ihminen itse. Itselleen pitäisi olla armollinen. Parhaan vapahtajan jokainen voi valita käsityksensä, mutta etenkin kykynsä mukaan. Sanotaan, että on helpompi uskoa, kuin olla uskomatta. Onko helpompaa perustella itselleen, ettei mitään ihmistä korkeampaa voimaa ole?

   On sanottu, että ihmisen suurin synti ei ollut siitä kuuluisasta puusta syöminen, vaan puusta alastulo. Laskeutuessaan elämään maan pinnalla ihminen oppi kävelemään, käyttämään työkaluja, kieltä ja niin edelleen. 

   Samalla hänen aivonsa kehittyivät, hän loi itselleen maailman jota ei enää hallitse ja jossa ei koskaan ole tyytyväinen. Viimeistään tässä vaiheessa hän kehitti itselleen pahimman vihollisensa: vihan toista ihmistä kohtaan.

   Theo Löbsack kirjoitti 1983 mainion kirjan nimeltä Viimeiset Vuodet. Siinä hän todistaa, kuinka ihmisaivojen kehitys on pysähtynyt ja juuri tästä syystä kuljemme kohti täydellistä tuhoamme. Vaikka kirjalla on ikää, siinä ei juurikaan ole mitään sellaista, mikä ei olisi toteutunut tai pahentunut vuosien vieriessä.

 

Itseään kaikkivoipana pitävälle ihmiselle on kova paikka myöntää, että jotain korkeampaa on. Vielä hankalampaa on ymmärtää, että Jumala on meissä kaikissa, koska "omaksi kuvakseen Hän hänet loi." Luulisi olevan helppoa olla armollinen itselleen, mutta ei.

   Minä olen selittänyt lukijoilleni monin tavoin blogivuosieni aikana, että meillä ei ole mitään muuta kuin se mitä on tässä ja nyt. Juuri nyt! Harhainen mielemme askartelee aina jossain muualla. Tulevaisuudessa, josta ei ole tietoa. Tai menneisyydessä, johon ei ole paluuta ja joka koskaan ei sujunut täsmälleen niin kuin sen muistamme.

   Vähemmän olen käsitellyt Jumalaa ja uskontoa viimeikoina. Puhumattakaan Jeesuksesta. Tiedättekö mitä Jeesus sanoi, kun sai sukset? Hän sanoi:  Jee! Sukset. Uskominen voi olla iloinen asia. Siinä on aina toivoa.

   Olen aiemmin todennut, että uskominen ei ole muodikasta. Silti osa ihmisistä etsii aina jotain. Parempaa? Merkitystä?

   Olkaa kokeeksi tänä jouluna armollisia itsellenne. Antakaa olla, ei maailma murehtimalla parane. Parempaa voi toivoa. Jos sitä ei halua kutsua rukoukseksi, niin keskustelkaa sitten Jumalanne kanssa muuten, isolla tai pienellä fontilla. Jos koette, että Jumalaa ei ole tai hän on kuollut, niin keskustelkaa sitten armosta itsellenne itsenne kanssa. Kuviahan me olemme - kaikki?

   Yksikätinen isoisäni, kahden sodan veteraani, preussilaisen kurin opettajani ja kasvattajani sanoi: "Ei saa luovuttaa, mutta joskus pitää antaa hiukan periksi."

  Se on helppoa ainakin jouluna, koska joulu on pop.

 

Toivotan kaikille lukijoilleni rauhallista joulunaikaa, vapahtajan syntymäjuhlaa, zenin läsnäoloa tai muuten vaan mukavaa oloa villasukissa, mustassa tai valkeassa joulussa.

 

VIIKKO 51.

Ma- Perinteistä hiihtoa 15,05 km - 1.55.

Ti- "Lepo" - pitkä päivä lumikolan varressa töissä. (Jyri Kjäll: "Vittu ei pysty!")

Ke- Lepo

To- Gravelillä Ivalossa pyöräteitä 50,21 km - 2.37. Pakkasta - 19 astetta.

Pe- Gravelillä työpäivän jälkeen 30,99 km - 1.32.

La- Lepo.

Su- Perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa 9,15 km - 1.36.

       Gravelillä 21,29 km - 1.01.

 Pyöräilyä yhteensä 102,5 km - 5 tuntia ja 11 minuuttia.

 

 

 

Rapha Festive 500 

 

Osallistun Rapha Festive 500- tapahtumaan joulukuun 24. ja 31. päivän välisenä aikana. Tarkoitus on ajaa pyörällä yhteensä 500 kilometriä tuona aikana. Kilometrien kertymistä kohdallani voi seurata Stravan kautta. Linkki blogin internetversion oikeassa yläkulmassa.

   Mukaan lasketaan myös sisäpyöräily, jota varten olen hankkinut Wahoo Kickr Core-harjoitusvastuksen. Wahoo toimii yhteen pyörätietokoneeni Coros Duran, mutta etenkin esimerkiksi Rouvy-aplikaation kanssa. 

   Rouvyssä voi ajaa erilaisia realistisesti kuvattuja reittejä ympäri maailman tietokoneen ruudulta maisemia seuraten. Kickr Core reagoi ylä ja alamäkiin, vaihteita käytetään kuten normaalissa pyöräilyssä.

   Seuraavassa blogissani vuodenvaihteen jälkeen raportoin haasteen sujumisesta ja trainerista tarkemmin. Alhaalla kuvissa pyörän takana on lepoasentoon nostettu juoksumatto.

 

PITKÄ MAA

 

 

VIIKKO 49.

Ma- Lepo

Ti- Juoksumatolla 10,10 km - 1.08.

Ke- Läskipyörällä 20, o6 km - 1.17. - 20 celsiusta on paljon pyörän päällä.

To- Perinteistä hiihtoa 13,02 km - 1.35.

Pe- Gravelpyörällä Nellimintiellä, sivutiet liian pehmeitä. 40,19 km - 2.04.

La- Itsenäisyyspäivä. Kirsin kanssa perinteistä hiihtoa 8,45 km - 1.29. Kartalle muodostui Suomen joutsen (Strava)

Su- Lepo. 

Liikuntaa 7 tuntia ja 23 minuuttia.

VIIKKO 50.

Ma- Lepo

Ti- Perinteistä hiihtoa 11,15 km - 1.09. Uutta lunta, huono pito, työpäivän päälle.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 15,48 km - 1.40. Osa erittäin kovaa, lopussa 14 km/h vauhdilla 500 metriä.

Pe- Uuden tiskikoneen (20 vuotta vanha hajosi) nouto ja asennus, siivousta, pakkasta - 24 celsiusta.

La- Pakkasta - 30 astetta. Kävelyä Kirsin kanssa 2,95 km - 43 min.

       Juoksumatolla 10,17 km - 1.08. 

Su- Perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa kevyesti 10,23 km - 2.00

       Gravelpyörällä päätiellä 21,21 km - 1.02. 

Liikuntaa yhteensä 7 tuntia ja 42 minuuttia.

 

Mukavan helpot kaksi viikkoa takana. Kaamos alkoi ja valoisaa aikaa on vain neljä tuntia. Kelit pelaavat aina näin alkutalvesta, jäillä on harvinaisen vähän vetttä lumen alla, joten hiihto sujuu kohtuullisesti.

   Olen harkinnut vakavasti pyörätrainerin ostoa. Kuutisen sataa pitäisi sijoittaa, jotta pääsisi sisäpyöräilyn makuun. Summa on aika iso minun nykyiselle budjetilleni. Vasen kantapää on parempi, mutta ei kestä päivittäistä juoksemista, jota en muutenkaan tekisi. Ei ole motivaatiota juosta päivästä toiseen. Pyöräilymotivaatiota olisi, joten ilman traineria on tyydyttävä siihen mikä on mahdollista pimeässä sekä liukkailla, lumisilla teillä ja oikeassa pakkasessa.

 

 

 

PITKÄ MAA

 

Tänään, 15.12.2026 maanantaina kello kymmenen jälkeen, maisema matkalla talviverkoille rajavyöhykkeen läheisyyteen. 

   Näkymä oli hiukan erilainen moottorikelkan tuulilasin takaa, kuin jos olisin katsellut samaan aikaan Etelä-Suomessa raitiovaunun sivulasin läpi kaupunkia, vaikkapa synnyiseutuani Tamperetta tai Suomen ainoaa oikeaa kaupunkia - Helsinkiä.

   Paitsi näkymä, myös ilmasto on nykyisin tähän aikaan vuodesta lähes poikkeuksetta täysin erilainen Etelä-Suomessa verrattuna Lappiin. Lapissa pitkät, viikkokausien kovat pakkasjaksot ovat harvinaistuneet, sää vaihtelee aiempaa enemmän ja lunta sataa useimmin. Etelä-Suomessa taas sataa vettä mustaan asvalttiin, välillä kaikki jäätyy sulaakseen seuraavana päivänä. Lumi alkaa olla harvinaisuus Helsingissä ja Tampereella.

   Paitsi näkymä ja ilmasto, myös ihmisten ymmärrys toistensa elämästä tämän pitkän maan eri osissa on täysin reaalitodellisuudesta poikkeava. 

   Meillä syötiin lauantaina koppeloa, sunnuntaina kasvissosekeittoa, tänään hirveä ja koska juomuksilta tuli siikoja, niin niitä syödään keskiviikkona. Koppelo on naarasmetso, juomus on verkko jään alla ja siika on kala, ihan noin yleistiedoksi, jos murrerajat ahdistavat.

   Ihmistä voi ahdistaa myös metsästys, kalastus ja lihansyönti. Perinteinen inarilainen elämäntapa pyytää luonnosta ruokaa. Pyytää, ei ota. Jos pyytää, niin saattaa saada. Jätin ampumatta kuluneella metsästyskaudella kahdeksan kertaa selvät metsästystilanteet, pelkästään turvatakseni potentiaaliset suvunjatkajat. Talviverkoilta olen vapauttanut liian pieniä kaloja kasvamaan tai syöttänyt harvat verkkoon kuolleet korpeille, koska jokaisella sudella on oma korppinsa. Myös minulla. Pyytäminen ei ole kaiken ottamista, kaiken tappamista.

   Kaupunkilainen, usein vihertävä ajattelu suotakoon niille, jotka kaupungissa haluavat asua. Mutta koko Suomea koskevia päätöksiä tehdessä tulisi huomioida enemmän paikalliset olosuhteet ja kulttuuri. Etelä-Suomen lämmössä haihtuvat muutamassa vuodessa ne asiat, mitä tarvitaan jokapäiväisessä elämässä esimerkiksi kylmässä selviytymiseen. On aivan eri asia elää pakkasessa päivästä toiseen koko talven kevääseen asti, kuin tulla viikoksi nauttimaan Lapin talvesta hiihtokeskukseen.

   Kun kalastan, metsästän ja liikun luonnossa olen yhteydessä menneisiin sukupolviin ja kunnioitan heidän elämäntapaansa. Aivan samoin kun leivon piimäkakun sekoittamalla ainekset puuhaarukalla juuri ja juuri sekaisin muistan mummuni ohjeet. Olen siis yhteydessä menneisyyteen ja traditioihin.

 

Minua on syytetty, että käännän helposti keskustelun tai kirjoittamani tarinat itseeni. Käytän itseäni usein pelkästään esimerkkinä. 

   Kaikki alkoi kauan sitten syöpäsairaalassa, jossa osastonhoitaja pyysi minua tervehtimään joukkoa nuoria miehiä, jotka sairastivat samantyyppistä syöpää kuin minä. Olin tuolloin jo tervehtynyt. Oli ilta ja taksityössä satuin Pikonlinnan pihaan. Hetken mielijohteesta poikkesin katsomaan oliko tuttuja hoitajia töissä. Loppu on historiaa persoonani peliin laittamisessa.

   On totta, että kirjoitan varsin avoimesti ajatuksistani, tässä blogissakin. Olen muuttanut mieltäni monista asioista vuosien kuluessa ja koen sen pelkästään hyvänä asiana. Olen tehnyt paljon virhearviointeja matkalla tähän missä olen nyt. Oman elämän, saati oman mielen kehittäminen - tai oikeammin oman, suuren mielen sellaisenaan säilyttäminen, on vaatinut paljon ponnistuksia, myös uhrauksia. Suuri mieli ei ole parempi tai isompi kuin muilla, vaan se on itsessään riittävä ja siihen sisältyy pieni mieli, joka on ihmisen pahin vihollinen harhoineen.

   En millään muotoa enää näiden lähes kymmenen Lapin vuoden jälkeen väitä ymmärtäväni asumista tai elämää Etelä-Suomessa. Toisaalta hyvä elämä sellaisena kuin minä sen koen ei riipu asuinpaikasta.

 

Usein selatessa sosiaalisen median päivityksiä törmää lausahdukseen: on se helppoa kun ei ole vastuita tai velvollisuuksia. Tämä siinä yhteydessä kun joku tekee mitä haluaa, elää niin kuin hyvältä tuntuu. 

   Olen säilyttänyt itsessäni myös mustavalkoisen puoleni tietyissä asioissa: ehkä on kuitenkin niin, että jokainen on valinnut pankkilainansa, pitkät työpäivänsä - uransa, siittänyt tai synnyttänyt lapsensa itse valitsemansa kumppanin kanssa? Pitäisikö meidän, jotka olemme valinneet toisin olla hiljaa ja kätkeä saavuttamamme vapauden teot ja ajatukset.

   Typerintä, mitä olen pitkään aikaan kuullut, on, että aina tehdessämme sosiaalisen median päivityksen olisimme aivan kuin esillä, ikään kuin nousisimme lavalle. Kertomalla tekemisistään voi myös yrittää vaikuttaa ihmisten valintoihin. Näyttämällä, että lähes kaikki on mahdollista jos on valmis tekemään itse asiansa eteen jotain.

   Pitkä maa, jossa kaikille itse asiansa eteen tekeville on tilaa. Emme kaipaa vapaamatkustajia tai työmme hedelmien jakamista maan rajojen ulkopuolelle. Meidän pitäisi olla kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistamme, vaikka maailma yrittää olla kuinka globaali tahansa.

   Meillä ei ole muuta parempaa kuin nämä hetket tässä ja nyt, tässä pitkässä maassa.

  

Lasit ovat Oakley Flak 2,0 XL Clear Black. Vahvuuksilla, pyöräilyyn, mutta erinomaiset myös metsästykseen, hiihtoon ja minun tapaani moottorikelkkailla.

Minähän en julkaise saaliskuvia? En ole puhunut mitään ruokatavarakuvista.

ONKO MIKÄÄN HYVIN?

 

 

Minä olen myönteinen ihminen. Ilman myönteisyyttä en olisi kuntoutunut henkeäni uhanneesta syövästä, en olisi menestynyt yrittäjänä tai ultraurheilijana. Myönteisyyteni on joutunut matkan varrella lukemattomia kertoja ankaralle koetukselle, usein ulkopuolisten asioiden vuoksi – minusta itsestäni riippumattomista syistä.

 

Suomen lähestyessä sataa kahdeksatta syntymäpäiväänsä myönteisyydelle on kaikilla elämän alueilla valtava tarve. Ei tarvitse kuin hetken selata uutisia tai sosiaalista mediaa, niin kielteisyys tunkee tajuntaan: ei yhteisymmärrystä päätöksenteossa, ei rahaa eikä rauhaa. Ei koko maapallolla tulevaisuutta.

   Mihin on hävinnyt myönteisyys ja usko tulevaisuuteen?

   Mihin on hävinnyt maalaisjärki ja tekemisen meininki?

   Mihin on hävinnyt kyky kestää normaalia elämän epämukavuutta, johon kuuluu sängystä ylösnouseminen aamulla, aamiainen, työpäivä ja lounas, harrastustoiminta työn jälkeen, illallinen ja ajoissa nukkumaanmeno. Kaikki edellä mainittu selvinpäin ja omista läheisistä huolta pitäen. Itsestä huolta pitäen.

 

Minut kasvatti kahden sodan veteraani, joka antoi oikean kätensä itsenäisyytemme puolesta. Häneltä opin, että huonoja päiviä voi olla, mutta ei kahta peräkkäin. Opin, että meillä kaikilla on mahdollisuus, mutta ei kaikilla kaikkeen. On pakko valita, kaikkea ei voi saada, eikä etenkään kerralla.

   Minun maailmassani myönteisyys huonoimpinakin hetkinä syntyy luonnon keskellä, lähtemällä liikkumaan omin jaloin Lapin luontoon. Kyky nähdä mitä hyvää on tässä hetkessä tavallisessa arjessa, ei tarkoita ajatusten tahraamista kielteisyydellä. Loputon kieriskeleminen maailmantuskassa ei auta, ei edes maailmaa itseään.

 

Meille inarilaisille on annettu mahtava näyttämö ainutkertaisen elämämme elämiseen myönteisesti. Järvet, metsät ja tunturit, niiden välissä hyllyvät suot. Solisevat pikkupurot ja vuolaat joet. Rikas, mutta hienovarainen eläin- ja kasvimaailma. Kesän tukala kuumuus ja loppumaton valo. Talven hiljainen kylmyys ja kaamos – yhden asian sinisen hämärän päivät.

   Kun istun nokipannukahvilla en todellakaan mieti maailman sotia tai syytä myöhäiseen talventuloon. En mieti metsässä hiihtäessäni tekoälyä, enkä maailman suurimpia harhaanjohtajia. Maantienlaitaa polkiessani tai juostessani päässäni eivät pyöri vähemmistöt eikä enemmistöt. Kaikissa noissa tilanteissa pelkästään hengitän ja olen kiinnostunut lähiympäristöni asioista ja ihmisistä.

 

Omassa elämässä meillä kaikilla, ja koko maapallon elämässä, on päivittäin lukemattomia vaikeuksia. Vaikeudet on tehty voitettaviksi, tai ainakin niiden kanssa voi opetella tulemaan toimeen. Kertomalla itselle ja toisille siitä, mikä on hyvin, johtaa myönteisyyteen.

   Seuraavan kerran kun joku lähelläsi aloittaa valittamisen, kysy kohteliaasti: onko mikään hyvin? Se on hyvä alku.

   Myönteistä itsenäisyyspäivää kaikille!

--- 

Inarin Nellimissä alkaa kaamos 3.12. Seuraavan kerran aurinkoa voi täällä etsiskellä 11.1.2026.

--- 

 

LIIKU 

Jos haluat voida paremmin ja olla paremmassa kunnossa, niin lähde ulos liikkumaan. Sohvalla makaaminen ei nosta kuntoa eikä mielen iloa. 

   Liikkumisen ei tarvitse olla nopeaa tai näyttävää, eikä omia liikkumisiaan kannata vertailla sosiaalisen median palveluissa muiden liikkumisiin. 

   Kestävyysliikunta vaatii pitkäjänteisyyttä ja malttia; maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät ole valmiita panostamaan harjoitteluun mutta haluaisivat silti saavuttaa kaikenlaista erilaisten lajien tapahtumissa. Ehkä heidän pitäisi ryhtyä toimeen, ihan itse.

 

 

    

Pyöräily oikeassa talvessa on ihan helvetin kylmää hommaa, kuvassa pakkasta -20 astetta.

 

VIIKKO 47.

Ma- Gravelpyörällä 30,33 km - 1.37. Pakkasta - 16 astetta. 

Ti- Lepo

Ke- Polkujuoksua lumisilla poluilla 8,13 km - 1.09.

To- Perinteistä hiihtoa 10,02 km - 1.31.

Pe- La- Lepoa

Su- Metsästyskävelyä hangessa 5,67 km - 1.50. Pakkasta - 27 astetta.

 

VIIKKO 48.

Ma- Juoksu matolla 10,10 km - 58 min.

Ti- Juoksu matolla 10,10 km - 1.12.

Ke- "Lepo" , laitoin talviverkot, jäätä 5 -14 cm, en suositte jäälle menemistä.

To- Sauvakävelyä 5,27 km - 1.15.

Pe- Metsästyskävelyä hangessa 3,91 km - 1.30

        Juoksua lumipyryssä 8,02 km - 58 min.

La- Hiihto 10,46 km - 1.11. Tökki ja keräsi pohjiin.

Su- Hiihto 12,77 km - 1.37. Pehmeä latu jonka päällä kosteaa lunta.

 

MARRASKUUN SUMMAUS : 

Liikkeellä 43 tuntia enemmän ja vähemmän urheilumielessä, tästä pyöräilyä 464,55 km, juoksua 46,36 km, hiihtoa 33,25 km, loput metsästyskävelyitä ja muita jalkailuja.

 

Marraskuun edetessä Inarin talvi tiukensi otettaan. Välillä satoi vettä ja sitten taas lunta. Jäätä on järvissä 5 senttimetristä - 14 senttimetriin ja osittain kahdessa kerroksessa. Paine jään alla nostaa vettä verkkoavannosta ja tekee talviverkostelusta eli juomustelusta työlästä. Siikaa on syöty, eli tässäkin vaivannäkö kannattaa.

   Pakkasta on parhaimmillaan ollut hiukan alle - 30 astetta. Lunta on edelleen vähän, mutta juuri ja juuri hiihtämiseen riittävästi. 

 

Lintumetsällä, pakkasta - 27 astetta ja kapea valo.

 

Musta piste sulan vieressä on saukko.

Älkää menkö vielä jäälle.

 

Laitoin viimeisen kuvan tahallani ylösalaisin, jotta pyörtyneet eläinfilosofit näkisivät sen heti lattialta ylösnoustessaan uudestaan. 

Kestävää, itse metsästettyä riistaruokaa: metsäkanalintua marinoituna punaviinissä lisukkeineen. 

Terveisiä myös vihreän liikkeelle: lapset eivät suinkaan kasva kieroon, eikä heistä tule tappajia, kun heidät otetaan mukaan metsästämään. Päinvastoin, näin he oppivat että metsästys on huomattavan paljon muutakin kuin pelkkää ampumista, usein myös ampumatta jättämistä.