VIIKKO 4.
Ma- To - Lepoa/ Selkä kipeä.
Pe- Läskipyörällä poluilla 16,42 km - 1.14.
La- Metsästystä lumikengillä 3,87 km - 1.53.
Su- Lepo
VIIKKO 5.
Ma- Juoksumatolla vauhdinvaihtelua 11,01 km - 1.09. Paras kilometri 14 km /h vauhdilla.
Ti- Gravelpyörällä 40,21 km - 2.22. Tie jäässä, nastat pitävät.
Ke- Juoksua osin poluilla 7,11 km - 55 min.
To- Lepo
Pe- Metsästystä suksilla 12,80 km - 3.00.
La- Läskipyörällä 21,02 km - 1.27.
Su- Hiihtoa Kirsin kanssa 9,57 km - 2.00.
TAMMIKUU YHTEENSÄ
Juoksua 106,99 km
Kaikki polkupyöräily 77,68 km
Kaikki hiihto 34,85 km
Lumikengillä 12,61 km
Kävelyä 10,66 km (Töissä kävelyä lumikolan kanssa en tähän laske, mutta päivässä tulee 10.000 - 20.000 askelta.)
Ihmisen suhtautuminen omaan palkkatyöhön vaihtelee intohimoisesta uranluomisesta pakkopullaan. Hämmästyttävää on, miten vähän toisten töistä ja niiden rasittavuudesta eri tavoin tiedetään.
Palasin osittaiseen työelämään kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Syitä on kaksi. 1. Selvitin kuinka paljon tulen saamaan eläkettä, jos jään 62-vuotiaana varhennetulle eläkkeelle. Osasin odottaa luvun olevan pieni, mutta se oli naurettava. 2. Tuntui, että sosiaalinen piiri pieneni välillä liiaksi, ja kun löysin merkityksellistä tekemistä, niin mikäs siinä.
Teen lumitöitä pääosin vanhuksille lumikolalla, mutta myös muita kiinteistöhuollon töitä. Muuttoja, lumentyhjennyksiä katoilta ja rakennuksilta. Vanhusten kiitollisuus lämmittää mieltä, usein tarinoidaan kahvikupin ääressä ja maailma paranee. Lisäksi saan kuulla mielenkiintoista historiaa Lapista.
Entisenä taksiautoilijana ja sitä ennen entisenä vammaisten avustajan olen nähnyt yhteiskunnan kauniin pinnan alle. Nykyisin kun olen mukana muutoissa, ovat ne hyvin usein sosiaalisin syin Inarin kunnan kustantamia. Näissä näen vielä syvemmälle yhteiskuntaan. Kun kantaa ihmisen elämää autoon ja autosta uuteen paikkaan on läsnä menneestä mahdolliseen tulevaan. Luulin jo nähneeni kaiken - olin väärässä.
Minulle työ on kautta aikojen ollut keino rahoittaa oikea, muualla elettävä elämä. Tämä ei tarkoita välinpitämätöntä suhtautumista omaan tekemiseen, mutta uraa en ole koskaan luonut. Päteminen työn kautta ei ole ollut asialistallani. Töissäni tiskijukkana, vammaisten avustajana, autonkuljettajana vieraalla sekä omassa yrityksessäni keskiössä oli ihminen, asiakas. Niin on nytkin.
Keskiverrossa lumityöpäivässä tulee käveltyä kolan kanssa 10.000 - 20.000 askelta. Monilla terveistä aikuisista on vaikeuksia jo 6000 askeleen saavuttamisessa. Pikkuhiljaa eteenpäin, mutta sohvalla makaamalla askeleet eivät kerry.
Pahin virhe on olla syömättä koko työpäivän ajan ja tulla sitten kotiin. Siinä kun mättää päivän kalorit samalle lautaselle ja lapioi ne kitusiinsa, on se sitten siinä. Mihinkään liikkumaan ei enää siitä maha soikeana pääse.
Toinen ongelma on edelleen tarjolla olevan lounasruuan transrasvat. Vaikka kuinka yrittäisi salaatin kautta täyttää lautasta, menee annos pilalle viimeistään omituisten leivitettyjen kalan- tai tai kananpalojen, saati rasvassa lilluvien lihanpalojen kanssa. Onneksi on poikkeuksia, tai omat eväät.
Välillä siis on kiva tehdä töitäkin, mutta älkää huolestuko: täyteen vuosityöaikaan en enää milloinkaan palaa. Se on jo nähty.
Kuvissa ei tällä kertaa ole tekstejä. Vanhan Zen sananlaskun mukaan yksi näyttö on parempi kuin sata sanontaa.
