HARMAITA PÄIVIÄ

 

Helmikuu helistää? No niinkin, mutta harmaita päiviä on riittänyt. Toisen kerran tänä vuonna lämpötila vaihtui radikaalisti: maanantaina 3.2. - 31 astetta ja keskiviikkona 5.2. + 5 astetta!

   Harmaa on helppo päästää mieleen sisään. Etenkin kun ihmisenä oleminen ei herätä minkäänlaisia ylpeyden tunteita, jos katsoo maailmaa ja sen tapahtumia. "Jos", siinä luki. Ei ole pakko katsoa, mutta keskusteluissa ihmisten kanssa aiheelta ei voi välttyä.

Janne Saarikivi 16.2.2025 Helsingin Sanomissa:

”Sulavia jäätiköitä, lajikatoa ja ydinpommeja ei suunniteltu saamelaiskulttuurissa, zenbuddhalaisessa luostarilaitoksessa eikä edes ortodoksisissa pappisseminaareissa. Ne ovat länsimaisen arvoyhteisön – tieteen, yritystoiminnan ja innovoinnin – hedelmiä. Ne ovat sitä vielä silloinkin, kun ne iskevät länsimaita vastaan Kiinasta tai Venäjältä.

Ollaan siis arvopohjaisia realisteja. Suhtaudutaan länsimaiseen arvoyhteisöön kriittisesti. Arvomme tuovat ja ylläpitävät paitsi vapautta myös tuhoa ja ristiriitoja. Emme ehkä osaa elää ilman niitä, mutta tuskin niillä kannattaa liikaa ylpeilläkään.” 

   Oliko arvoja ennen sitä kuuluisaa ensimmäistä omenavarkautta? En usko, mutta arvojen kehittyminen alkoi siitä. Vain yksi puu, josta ei olisi saanut ottaa ja sekin homma sössittiin.

 

Olemme kehittäneet pelon ihmisenä olemisen perustalle, pelon että emme olekaan.

   Mutta toivoa meillä on. 

 

Edellinen lausepari on toisesta kirjastani nimeltä Yleinen tie päättyy. Mielestäni se on vastaus kysymykseen mikä on elämän tarkoitus. Sellaisenaan se ei vastaa juuri sinun elämäsi tarkoituksen määrittelemiseen, mutta siitä voi olla apua, jos luet lauseparin ilman ennakkoasenteita.

 

   Sinä olet määritellyt minut jotenkin. Luet ultrajuoksijan, kirjailijan tai korpifilosofin blogia. Olet ehkä tavannut minut, juossut kanssani tai lukenut kirjojani. Meillä on sisäänrakennettu pakko määritellä kaikki. Myös itsemme.

   

   Edellämainittuun pakkoon kuuluu myös tarve tehdä itsensä merkitykselliseksi. Mielestäni juuri tässä ihminen astuu harhaan. Ihminen voi tehdä merkityksellisiä tekoja, mutta itsestään merkityksellisen tekeminen ei onnistu edes noiden tekojen kautta. Muut voivat ajatella mitä tahansa, mutta oman egon ruokkiminen muiden antamalla arvostuksella johtaa sisäiseen, loppumattomaan tarpeeseen saada ulkopuolista arvostusta.

 

   Esimerkki 1.: joku ostaa kalliin auton ja saa ihailua. Nostaako kallis auto hänen merkitystään? Ei, mutta hän ei sitä tiedä/usko. Okei, hän ei välttämättä ole ostanut autoa siksi, että saisi ihailua. Mutta se hivelee häntä, vaikka kuinka hän yrittäisi kieltää. No pitäisikö hänen sitten ajaa jollakin vanhalla romulla? Ei. Hänen pitäisi kävellä, juosta tai ajaa polkupyörällä.

   Esimerkki 2.: joku juoksee valtavan tuloksen ultrajuoksussa ja saa ihailua. Nostaako valtava tulos/ennätys hänen merkitystään ultrajuoksijana? Kyllä, mutta ei ihmisenä. Eikä tulos vie häntä yhtään pidemmälle seuraavassa kilpailussa.

 

 Tasapaino oman itsen ja ympäröivän maailman kanssa syntyy mielestäni vain ymmärryksestä, että mitään pysyvää itseä ei ole. Tämä saattaa kuulostaa häkellyttävältä ja romahduttaa oman itserakennetun perustan koko olemiselle. Mutta näin on!

 

   Harmaa päivä on vain kielikuva. Harmaimmassakin päivässä voi olla sisäistä valoa ja merkityksellisyyttä. 

 

   Kunhan vain oivaltaa etsiä tarpeeksi läheltä.

 

---

 

Määrittelystä: 

 

Kun siivooja sanoo jotakin filosofista, joku voi ajatella että sehän on vain siivooja. Kun siivoja sitten lakkaa siivoamasta, hukumme paskaan. Mutta jos filosofi lakkaa puhumasta, tulee ihanan hiljaista.

 

Hiljaisuus tekee ihmiselle hyvää, paska ei.

 

 

VIIKKO 6.

Ma- Juoksua matolla 21,21 km - 2.28. Ulkona - 31 astetta.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3,51 km - 40 min. Ulkona - 31 astetta.

Ke- Pitkän kattolumityöpäivän päätteeksi juoksua matolla 8,01 km - 49 min. Ulkona plus 5 astetta!

To-Pe- "Lepo", katoilla kolan varressa.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 2,18 km - 20 min. Aivan poikki töistä.

Su- Lepo

 

VIIKKO 7.

Ma- Gravelpyörällä 26,5 km - 1.25.

Ti- Läskipyörällä 23,48 km - 1.30. Kessiin, täysikuu.

Ke- Pe- "Lepo", katoilla kolan varressa.

La- Läskipyörällä 21,28 km - 2.03. Sisältää lumikenkäilyä kilometrin. Sieksvuono.

Su- 19.27 km läskipyörällä Kirsin kanssa Inarijärven jäällä pääosin - 2.15.

 

Lenkillä 10.2.2025.

 

 

 

Kirsi Sieksvuonon suulla 16.2.2025.

Sieksvuonolla yhdistelmäharjoituksessa 15.2.2025 ja samalla vähän "töissäkin" erästä paikkaa katsastamassa.

Inarijärvellä ei voi ajaa kesällä polkupyörällä, mutta vesisuksilla siellä kyllä pääsee kesällä.

 

 

 

ERÄS KESKUSTELU

- Mikset sinä hiihdä, pilki tai aja moottorikelkalla?

- Miksi talvella pitäisi pelkästään hiihtää, pilkkiä ja ajaa moottorikelkalla? 

- Koska talvella niin kuuluu tehdä, koska aina on tehty niin. 

- Koska aina?

- No yleensä aina talvella.

- Muistatko mitä tehtiin 1000-luvulla Inarijärvellä?

- Heh heh.

- No niin, aina? 

 

 

TÖITÄKIN

VIIKKO 4.

Ma- To - Lepoa/ Selkä kipeä.

Pe- Läskipyörällä poluilla 16,42 km - 1.14.

La- Metsästystä lumikengillä 3,87 km - 1.53.

Su- Lepo

 

VIIKKO 5.

Ma- Juoksumatolla vauhdinvaihtelua 11,01 km - 1.09. Paras kilometri 14 km /h vauhdilla.

Ti- Gravelpyörällä 40,21 km - 2.22. Tie jäässä, nastat pitävät.

Ke- Juoksua osin poluilla 7,11 km - 55 min.

To- Lepo

Pe- Metsästystä suksilla 12,80 km - 3.00.

La- Läskipyörällä 21,02 km - 1.27.

Su- Hiihtoa Kirsin kanssa 9,57 km - 2.00.

 

 

TAMMIKUU YHTEENSÄ

Juoksua 106,99 km 

Kaikki polkupyöräily 77,68 km

Kaikki hiihto 34,85 km

Lumikengillä 12,61 km

Kävelyä 10,66 km (Töissä kävelyä lumikolan kanssa en tähän laske, mutta päivässä tulee 10.000 - 20.000 askelta.)

 

Ihmisen suhtautuminen omaan palkkatyöhön vaihtelee intohimoisesta uranluomisesta pakkopullaan. Hämmästyttävää on, miten vähän toisten töistä ja niiden rasittavuudesta eri tavoin tiedetään.

   Palasin osittaiseen työelämään kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Syitä on kaksi. 1. Selvitin kuinka paljon tulen saamaan eläkettä, jos jään 62-vuotiaana varhennetulle eläkkeelle. Osasin odottaa luvun olevan pieni, mutta se oli naurettava. 2. Tuntui, että sosiaalinen piiri pieneni välillä liiaksi, ja kun löysin merkityksellistä tekemistä, niin mikäs siinä.

   Teen lumitöitä pääosin vanhuksille lumikolalla, mutta myös muita kiinteistöhuollon töitä. Muuttoja, lumentyhjennyksiä katoilta ja rakennuksilta. Vanhusten kiitollisuus lämmittää mieltä, usein tarinoidaan kahvikupin ääressä ja maailma paranee. Lisäksi saan kuulla mielenkiintoista historiaa Lapista.

   Entisenä taksiautoilijana ja sitä ennen entisenä vammaisten avustajan olen nähnyt yhteiskunnan kauniin pinnan alle. Nykyisin kun olen mukana muutoissa, ovat ne hyvin usein sosiaalisin syin Inarin kunnan kustantamia. Näissä näen vielä syvemmälle yhteiskuntaan. Kun kantaa ihmisen elämää autoon ja autosta uuteen paikkaan on läsnä menneestä mahdolliseen tulevaan. Luulin jo nähneeni kaiken - olin väärässä.

 

Minulle työ on kautta aikojen ollut keino rahoittaa oikea, muualla elettävä elämä. Tämä ei tarkoita välinpitämätöntä suhtautumista omaan tekemiseen, mutta uraa en ole koskaan luonut. Päteminen työn kautta ei ole ollut asialistallani. Töissäni tiskijukkana, vammaisten avustajana, autonkuljettajana vieraalla sekä omassa yrityksessäni keskiössä oli ihminen, asiakas. Niin on nytkin.

   Keskiverrossa lumityöpäivässä tulee käveltyä kolan kanssa 10.000 - 20.000 askelta. Monilla terveistä aikuisista on vaikeuksia jo 6000 askeleen saavuttamisessa. Pikkuhiljaa eteenpäin, mutta sohvalla makaamalla askeleet eivät kerry. 

   Pahin virhe on olla syömättä koko työpäivän ajan ja tulla sitten kotiin. Siinä kun mättää päivän kalorit samalle lautaselle ja lapioi ne kitusiinsa, on se sitten siinä. Mihinkään liikkumaan ei enää siitä maha soikeana pääse.

   Toinen ongelma on edelleen tarjolla olevan lounasruuan transrasvat. Vaikka kuinka yrittäisi salaatin kautta täyttää lautasta, menee annos pilalle viimeistään omituisten leivitettyjen kalan- tai tai kananpalojen, saati rasvassa lilluvien lihanpalojen kanssa. Onneksi on poikkeuksia, tai omat eväät.

   Välillä siis on kiva tehdä töitäkin, mutta älkää huolestuko: täyteen vuosityöaikaan en enää milloinkaan palaa. Se on jo nähty. 

Kuvissa ei tällä kertaa ole tekstejä. Vanhan Zen sananlaskun mukaan yksi näyttö on parempi kuin sata sanontaa.